148 resultados para small sized companies.


Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli löytää ne tekijät, jotka vaikuttavat vapaaehtoisen tilintarkastuksen valintaan pienissä yrityksissä. Pienen yrityksen rajat määriteltiin noudattaen tilintarkastuslaissa säädettyjä rajoja tilintarkastusvelvollisuudesta. Empiirinen osuus suoritettiin kvalitatiivisena usean tapauksen tutkimuksena haastattelemalla kuutta eri pienyrityksen johtoon tai omistukseen kuuluvaa henkilöä. Aineisto kerättiin puolistrukturoidun ja teemahaastattelun välimaastoon sijoittuvilla haastatteluilla. Tulokset analysoitiin kokoamalla litteroiduista haastatteluista kokonaisuudet teemoittain. Tutkimuksessa haastateltiin myös tilintarkastajaa sekä pankin edustajaa puolistrukturoidulla haastattelulla lisäämään tulosten luotettavuutta. Tutkimuksen tulosten perusteella tilintarkastuksen valintaan vaikuttavia tekijöitä löytyi useita, sekä negatiivisia että positiivisia. Aikaisemmista tutkimuksista tuttujen ulkoisen rahoituksen, verottajan, ulkoistetun taloushallinnon sekä omistusrakenteen lisäksi uudeksi tilintarkastuksen valintaan vaikuttavaksi tekijäksi löydettiin toimiala. Yritysten välisen kaupankäynnin toimialoilla näyttäisi tutkimuksen perusteella olevan vaikutus tilintarkastukseen, mutta tutkimuksessa käytetyn pienen yritysjoukon takia tarvitaan lisätutkimuksia tekijän vaikutuksesta.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman ensisijaisina tavoitteena on selvittää syitä, jotka johtavat mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen pk-yritykselle. Empiria-osuuden toissijaisena tavoitteena on selvittää, millainen on ammatillisen harkinnan osuus tilintarkastajan päätöksenteossa ja kuinka esiin tulleita seikkoja voidaan ryhmitellä teemoittain. Empiirinen osuus suoritettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkielman aineiston muo-dostavat haastattelut ja pk-yrityksille annetut mukautetut tilintarkastuskertomukset. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidun ja teemahaastattelun välimaastoon sijoittuvalla haastattelumuodolla. Haastateltavina oli viisi KHT-tilintarkastajaa. Haastattelutulokset analysoitiin kokoamalla litteroiduista haastatteluista eri kokonaisuudet teemoittain. Tilintarkastuskertomuksiin liittyvät tulokset analysoitiin kokoamalla excel-taulukkoon kirjoitetuista perustelut- kappaleiden tiedoista eri kokonaisuudet teemoittain. Tutkimustulosten perusteella mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen johtavia syitä on useita ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Syyt luokitellaan teemoittain seuraavasti: lainvastaisuudet, toiminnan kannattavuus ja rahoitus, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen liittyvät syyt sekä hallinto. Edellä mainituista teemoista useimmiten toistuivat lainvastaisuudet ja toiminnan kannattavuuteen ja rahoitukseen liittyvät syyt. Lainvastaisuuden teemaan liittyvistä syistä toistui eniten osakepääoman menetyksen rekisteröimättä jättäminen. Toiminnan kannattavuuden ja rahoituksen teemaan liittyvistä syistä esiintyi oman pääoman menettämisen lisäksi liiketoiminnan kannattamattomuus eli tappion tekeminen. Tutkimustuloksista yksi mielenkiintoisimpia on hallintoon liittyvät mukauttamisen syyt. Hallinnon teemaan liittyvä syy tutkimusaineistossa oli omistajien keskinäinen eripura, mikä näkyy tilinpäätöksen allekirjoitussivulla allekirjoitusten puuttumisena ja asian nou-semisena tilintarkastuskertomukseen.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus kausiluonteisuuden vaikutuksista pk-yrityksen markkinointiviestintään. Kyseessä on case-tutkimus, joka tarkastelee ilmiötä golfvälinekaupan kohdalta.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli luoda yleisellä tasolla kustannusmalli maarakennuskonepalveluita tuottavien pk-yritysten käyttöön ja käytännön päätöstilanteiden avuksi osana päätöksenteko organisaation ja myyntityötä tekevän portaan kustannustarkkailuun. Mallin luomisen tarkoituksena oli että mallia voidaan helposti muokata erilaisten myyntitilanteiden kannattavuuksien tarkasteluun ja sitä kautta malli luo käyttäjilleen etulyöntiaseman luodessa pitkiä palvelusopimuksia ja erilaisten projektityömaiden myyntisopimuksia simuloimalla kaluston siirtokustannuksia olemassa olevien tiedettyjen kustannustekijöiden toimesta. Teollisuudessa ja palvelujentarjoajapuolella on vastaavia malleja esitetty, mutta erityisesti maarakennuspuolen ja konevuokrauksen kustannuslaskentamalleja ei julkisesta ole juurikaan saatavilla. Työn kustannusmallin muutoksia simuloitiin ja testattiin luomalla erilaisia kysyntäskenaarioita joista yksi esitellään tarkemmin työn testausosiossa. mallilla on helppo kasata kustannusdataa erilaisina yhtälöinä miten uudet työmaat ovat kannattavampia luomalla kokonaisvaltaisesti paljon lisää uusia työkohteita. Kustannusmallin rakentamiselle oli kysyntää ja tärkeänä tietona pidettiin kokonaisvaltaista muutosta ja tietoa millä tehollisilla tunneilla vastaavat hankinnat olisivat kannattavia. Työn teoriaosa pohjautuu pääasiassa hinnoittelun, kannattavuuden ja investointilaskelmien teoriaan, artikkeleihin ja tutkimuksiin sekä kirjoihin. Työn empiirinen osa perustuu arvioihin tämän hetken hintatasoista sekä arvioihin kustannusten kertymisestä maarakennuspalveluita tuottavissa pk-yrityksissä joissa organisaatiokaavio on matala ja toiminta tehokasta. Keskeisimmät tulokset liittyvät siihen miten kustannuksia tulee huomioida erilaisille asiakkaille ja millainen kustannusmalli on käyttökelpoinen eri tilanteissa.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Kansainvälistyminen ja yritysten väliset kumppanuudet ovat muodostuneet Suomen yrityksille yhä tärkeämmiksi toiminnoiksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaiset työkalut ja tiedot tarvitaan kansainvälisten markkinoiden valinnan alkuvaiheessa sekä kumppanuuksien muodostamisessa rautatiejärjestelmiä toimittavalle yritykselle. Tarkasteltava perheyritys toimii PK-sektorilla. Tutkimus koostuu teoreettisesta katsauksesta kansainvälistymiseen ja kumppanuuksiin sekä empiirisestä osasta molempien aihepiirien soveltamisesta valitulla liiketoimintaalueella. Teoreettinen osuus tarkastelee kansainvälistymisen motivaatiotekijöitä ja erilaisia kansainvälistymisvaihtoehtoja paneutuen kansainvälistymisen prosessiin, riskeihin sekä riskien hallintaan. Tämän lisäksi teoriaosuudessa keskitytään yritysten välisiin kumppanuuksiin tarkastellen kumppanuuden muotoja, asemointia ja riskejä. Työn lopputuloksena syntyi hyvä näkemys rautatiemarkkinoiden toiminnasta, jonka tukemana pystyttiin valitsemaan tarkasteltavat arviointikohteet ja kehittämään työkalut kansainvälisten markkinoiden alkuvaiheen arviointiin sekä yrityksen tavoitteita tukevan kumppaniyrityksen valintaan. Nämä työkalut muodostavat pohjan kansainvälisten markkinoiden ja kumppanuuksien systemaattiseen tarkasteluun sekä tulosten jatkokäsittelyyn. Tulokset ja esitetyt kehitysehdotukset antavat hyvän lähtökohdan kansainvälisten markkinoiden ja yrityskumppanuuksien arvioinnin jatkokehittämiseen kohti kannattavampaa liiketoimintaa.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Suuri osa ihmisten tiedon etsinnästä painottuu internetiin ja siellä käytettäviin hakukoneisiin. Myös yritykset ovat tiedostaneet sähköisen markkinoinnin roolin omassa kansainvälisessä näkyvyydessään. Pienyritysten kansainvälistymisessä sähköisellä markkinoinnilla voidaan parantaa markkinatiedon etsintää, asiakkaiden tavoitettavuutta ja markkinointiviestinnän kohdennettavuutta eri käyttäjäryhmille. Sähköinen markkinointi ei kuitenkaan poista kulttuurisidonnaisia epävarmuuksia, ja sen laadukas toteuttaminen vaatii perehtymistä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Case-yritykselle sähköisen markkinoinnin potentiaaliset hyödyntämisvaihtoehdot kansainvälistymisprosessissa Venäjälle ja suunnitella resursseihin nähden toteutettava sähköisen markkinoinnin markkinointisuunnitelma. Monimenetelmätekniikalla toteutetussa tutkimuksessa tietolähteenä käytetään asiantuntijahaastatteluja sekä datarekistereitä. Teoriapohjana tarkastellaan pk-yrityksien tiedon vaiheittaista oppimista, verkoston roolia sekä ulkoistamispäätöksen tukena käytettyjä transaktiokustannuksia. Sähköisen markkinoinnin kehitys on ollut Venäjällä kovaa viimeisen kahden vuoden aikana. Tästä syystä venäläisten yritysten sähköisen markkinoinnin taso on osittain korkeampaa kuin suomalaisten. Sähköisellä markkinoinnilla tavoittaa erityisesti kaupungeissa asuvat ihmiset, mutta kaupunkien ulkopuolella verkkotekniikka on vielä osittain alkeellisella tasolla. Vientimuotojen vertailussa transaktiokustannusten avulla nousi esille suoran viennin malli, jossa jälleenmyyjän etsimisen avuksi kehitetään sähköisen markkinoinnin osaamista. Paikallisella jälleenmyyjällä nähdään olevan etuja sähköisen markkinoinnin, paikallistuntemuksen ja kulttuurillisten erityispiirteiden tuntemuksessa.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko yritysten tilinpäätöstiedoista löytää sellaisia muuttujia, jotka pystyvät ennustamaan yritysten konkursseja ja onko yrityksen kannattavuudella, vakavaraisuudella ja maksuvalmiudella kaikilla yhtä suuri merkitys konkurssin ennustamisessa. Lisäksi tavoitteena on verrata mitkä eri muuttujat selittävät konkurssia eri vuosina. Tutkimus toteutetaan luomalla viidelle vuodelle ennen konkurssia ennustusmallit käyttäen logistista regressiota. Tutkimus on rajattu koskemaan suomalaisia pieniä ja keskisuuria osakeyhtiöitä. Tutkimuksessa käytetty aineisto koostuu vuonna 2012 konkurssiin menneistä yrityksistä ja näille satunnaisotannalla valituista toimivista vertailuyrityksistä. Tutkimuksesta on rajattu pois nuoret, alle neljä vuotta toimineet yritykset, koska näiden konkurssiprosessit eroavat jo pidemmän aikaa toimineiden yritysten konkursseista.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä diplomityö on tehty suorituskyky johtamisen pääaineeseen ja sen tavoitteena on ollut suunnitella ja toteuttaa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin soveltuva innovaatiokyvykkyyden maturiteetti- eli kypsyysmalli. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista eli laadullista lähestymistapaa ja sovelletaan konstruktiivista tutkimusotetta. Tutkimuksen peruskäsitteet ovat innovaatio, innovatiivisuus ja innovaatiokyvykkyys. Innovaatio-käsite voidaan ymmärtää eräänlaiseksi synonyymiksi uutuudelle. Kattavin määritelmä innovaatiolle on ymmärtää se yksittäisen tapahtuman sijasta prosessina. Suorituskyvyn johtamisen näkökulmasta innovatiivisuutta voidaan pitää yhtenä yrityksen sisäisen suorituskyvyn kulmakivenä. Innovaatiokyky on osa yrityksen aineetonta pääomaa sekä organisaation suorituskyvyn ja menestymisen osa-alue ja taustatekijä. Yrityksen koko vaikuttaa sen innovaatiotoimintaan sekä määrällisesti käytettävien resurssien ja tehtävien investointien suuruutena että laadullisesti innovaatiotoiminnan organisoinnissa ja toteutuksessa. Innovaatiokyvykkyyden maturiteettimallin perusajatus on nähdä innovaatiokyvykkyys eteenpäin liikkuvana prosessina, jossa yritys tai organisaatio parantaa omaa asemaansa suhteessa ennalta määrättyihin innovaatiokyvykkyyden tekijöihin. Tutkimuksessa konstruoitu pk-yritysten innovaatiokyvykkyyden maturiteettimalli muodostuu kokonaisuudesta, jossa on kolme tekijää: mittaristo, maturiteettikuvio ja tasoportaat sekä nämä toisiinsa kytkevä innovaatiokyvykkyyden viitekehys. Mallin toimivuutta testattiin heikolla markkinatestillä suomalaisessa tietotekniikka-alan palveluyrityksen tuotekehitysorganisaatiossa. Tuloksien perusteella määritettiin case-organisaation maturiteettitaso. Lisäksi organisaatiosta löydettiin niin kehittämiskohteita kuin vahvuuksiakin.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Teollisuuden rakennemuutoksen myötä pk-yrityskanta on Etelä-Karjalan alueen elinvoimaisuudelle tärkeämpi kuin koskaan. Kehittyäkseen pienistä keskikokoisiksi yritykset tarvitsevat lisää osaamista paitsi johtoon myös hallituksiinsa. Tämä tiivistelmään on koottu Pk-yritysten hallitustoiminta Etelä-Karjalassa -hankkeen tuloksia. Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli vahvistaa Etelä-Karjalassa sijaitsevien pk-kokoluokan yritysten hallitustyötä ja hallitusten hyödyntämismahdollisuuksia sekä lisätä pk-yrityksissä toimivien hallitusjäsenten osaamista pk-yritysten hallitusjäseniltä vaadittavista taidoista ja osaamisalueista. Tiivistelmä on käytännönläheinen ja lyhyt esitys pk-yritysten hallitustoiminnan erityispiirteistä. Hanketta rahoittivat Euroopan sosiaalirahasto ja Hämeen ELY-keskus ja se toteutettiin Lappeenrannan teknillisen yliopiston toimesta vuosien 2014-2015 aikana.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli tutkia minkälaisia kasvupyrkimyksiä Suomessa toimivilla pienillä kiinteistösijoittajilla tai kiinteistösijoitusyhtiöillä on. Tutkimuksen pohjaksi esiteltiin yrityksen strategiateoriaa ja kasvun malleja pienyritysnäkökulmasta. Tutkimuksen tulokset voivat antaa yrittäjille mietteitä kasvamisen suunnitelmallisuudesta ja sen hyödyistä. Tutkimusosuus suoritettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin haastattelemalla 16 pientä kiinteistösijoittajaa nettipohjaisen kyselyn avulla. Painopiste oli vapaissa vastauksissa ja tällä pyrittiin saamaan laajoja mielipiteitä. Kohdeyritykset valittiin sattumalta tutkijan lähipiiriin kuuluvien yrittäjien avulla. Maantieteellinen jakauma oli laaja, koko maan kattava. Kohdeyrityksistä haastateltiin yhtä henkilöä, joka oli tyypillisesti yrityksen omistaja. Haastatteluista saatua materiaalia analysoitiin strategisten näkemysten ja yrityksen kasvuteorioiden valossa. Tutkimuksessa todettiin, että pienyrittäjät suhtautuvat kiinteistösijoittamiseen lähinnä säästämismuotona eikä niinkään systemaattisena yrittämisenä. Useat vastaajat tekivät kiinteistösijoittamista osa-aikaisesti. Kasvua tavoittelee kyllä valtaosa yrityksistä, mutta sen eteen ei tehdä juuri mitään. Odotellaan vain sopivia kohteita ostettavaksi. Kasvamisen määrä riippuu hyvin pitkälti yrittäjän persoonasta. Jos yrittäjä on kunnianhimoinen toiminnan kasvattaja, niin se heijastuu myös hänen harjoittamaan kiinteistösijoittamiseen.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

This study discusses the importance of government intervention for companies and the expansion of national innovation systems. The purpose of the study is to examine the impact which the U.S. Embassy in Helsinki can have on Finnish businesses through their business support programs and events. The embassy has shifted focus in recent years with the creation of an innovation center and increased business services. The study has sub-objectives to discover the critical factors for producing impact, host and home based factor interaction, and effects produced by these initiatives. The theoretical background of the study consists of literature relating to the concepts of national innovation systems and government intervention. The empirical research conduct for this study is based on interviews with experts from the environment surrounding the U.S. Embassy in Helsinki, Finland and participation in embassy events. The data was collected between March 2014 and September 2015. Seven interviews were conducted; five with representatives of the U.S. Embassy and two with related organizations. Thematic analysis was used to categorize and interpret interview and observation data. The use of an impact radar was implemented as a basis for analysis. This study finds that the internationalization of national innovation systems provides interesting opportunities and challenges for national governments. The opportunity to provide services to foreign companies by an embassy in a stable environment opens the possibility to create positive notice and relations with the host country. The increased connections and inputs to the national innovation system of the home country have the potential to increase knowledge absorption and create positive growth. The most effective way for governments to encourage businesses is to create incentives and reduce barriers. The services are best aimed at small to medium sized companies in the early stages of development. The findings of this report suggest that the most critical factors for producing impact on companies are the ability to disseminate information effectively, the ability to create a positive image of the country, the ability to foster effective networks between the two countries, and the ability to facilitate the internationalization of companies. In the best cases, the embassy is able to create incentives to internationalize to the United States and reduce barriers which are encountered by companies. Future research is necessary to fully understand the impact of business services provided by an embassy can have on the political and economic relations of countries, and on particular industry sectors. The institutional setting provided by the embassy’s focus on business relations provides a rich environment for further study in a number of areas.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää pienten ja keskisuurten yritysten aurinkovoimalainvestointiin liittyviä tekijöitä sekä erityispiirteitä. Tutkielmassa pk-yritykset on rajattu alueellisesti Etelä-Suomeen ja tekijöitä tarkastellaan investoinnin sekä päätöksenteon näkökulmasta. Keskeisenä asiana tutkielmassa on aurinkosähkömarkkinoiden nykytila sekä mahdollisuudet. Osatavoitteena on tutkia aurinkosähkön hyödyntämistä ja käyttöönottoa Suomessa sekä luoda aurinkosähkön mahdollisuuksista selkeämpi kokonaiskuva. Tutkielman tutkimusmenetelmänä käytetään laadullista tutkimusta. Tutkielma koostuu teoreettisesta katsauksesta sekä empiirisestä osuudesta. Teoreettinen osuus tarkastelee investointeja ja rahoitusvaihtoehtoja. Empiirinen osuus pitää sisällään kolmen kohdeyrityksen haastattelut. Haastattelut toteutettiin marraskuussa 2015 aurinkosähkömarkkinoilla toimiville ratkaisuntarjoajille. Haastatteluiden avulla kartoitettiin alalla toteutettujen aurinkovoimalainvestointien taustatekijöitä ja erityispiirteitä. Tutkimustuloksina havaittiin selkeitä aurinkovoimalainvestointiin vaikuttavia tekijöitä sekä muutamia erityispiirteitä. Taloudellista kannattavuutta voidaan pitää investointien lähtökohtana. Tähän vaikuttaa uusiutuvan energian investointeihin saatavilla oleva energiatuki, jolla on merkittävä vaikutus pk-yrityksen päätöksentekoon. Lisäksi ekologinen sähkön tuotanto sekä omavaraisuus nousivat haastatteluissa esiin. Johtopäätöksinä voidaan todeta aurinkosähkön sisältävän useita tekijöitä ja erityispiirteitä, joita investoijien sekä ratkaisuntarjoajien tulee ottaa huomioon. Aurinkosähkömarkkinoiden suurta potentiaalia voidaan hyödyntää tehokkaammin kehittämällä alan tiedonjakoa esille nousseiden tekijöiden ja erityispiirteiden osalta.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, minkälainen merkitys yritysvastuulla on osuuskaupan toimitusketjussa. Case-yritykseksi valittiin Etelä-Karjalan osuuskauppa, joka on S-ryhmän yksi alueosuuskaupoista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua, joka suoritettiin case-yrityksen paikallisille tavarantoimittajille joko puhelimitse tai sähköpostitse. Lisäksi analysoitiin S-ryhmän vuoden 2014 vastuuraportti, johon Etelä-Karjalan osuuskaupan yritysvastuuohjelma perustuu. Haastatteluihin pyydetyistä viidestä tavarantoimittajasta vain kaksi suostui haastateltavaksi. Yritysvastuuraportin analyysin perusteella S-ryhmä ja sen alueosuuskaupat pitävät toimitusketjun vastuullisuutta erittäin tärkeänä. Raportissa korostetaan tavarantoimittajan edellyttämistä rehelliseen ja vastuulliseen toimintaan sekä toimitusketjun tarkkaa tuntemista, jotta vastuullisuuden tasoa voidaan kehittää yhteisvoimin. Tavarantoimittajien haastattelujen perusteella toimittajayrityksissä harjoitetaan yritysvastuutoimintaa, mutta ei kuitenkaan tarkkaan tiedetä termin sisältöä, vaan toimitaan omien eettisten arvojen ja taloudellisten intressien perusteella. Molemmat haastateltavat totesivat, ettei osuuskauppa edellyttänyt tiettyä yritysvastuun tasoa, eikä varmentanut toimittajan vastuullisuutta. Tämän pienimuotoisen tapaustutkimuksen perusteella voi todeta, ettei Etelä-Karjalan osuuskauppa ole huomioinut yritysvastuuta tavarantoimitussopimuksia laatiessaan. Kyse voi olla joko siitä, ettei alueosuuskauppaa ole sitoutettu S-ryhmän vastuuohjelmaan tarpeeksi hyvin, tai että vastuuraportissa mainitut asiat huomioidaan vain globaaleissa toimitusketjuissa.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tavoite on yrityksen tulevan menestymisen tai epäonnistumisen ennustaminen. Tutkimuksen kohteena ovat tutkimus ja kehitys rahoitusta vuosina 2007- 2012 Tekesiltä saaneet mikro- ja pk yritykset. Ennustusta pyrittiin tekemään näille yrityksille niiden rahoitusprojektien alkuhetkeltä (hakemushetki). Tutkimus toteutettiin toimeksiantona Tekesille ja se jatkaa aikaisempaa tutkielmaa, ”Onko projektin henkilöriskitasolla tai talousriskitasolla yhteyttä t&k- projektin onnistumiseen?”. Tämän tutkimuksen johtopäätös oli, ettei varsinkaan talousriskillä ja projektin onnistumisella ole yhteyttä ja sen vuoksi niistä tarvittiin lisää tietoa. Teoreettisessa osuudessa käsitellään yrityksen kasvua ja onnistumisen tai epäonnistumisen ennakointia. Teoria pohjautuu aiheen aikaisempaan kirjallisuuteen ja sen tarkoitus on pohjustaa tutkielmassa tehtyjä valintoja yrityksien menestymisen ennustamiseksi. Tutkimus on toteutettu kvantitatiivisena tutkimuksena. Aineisto koostuu 430 Tekesin t&k- rahoitusta saaneista mikro- ja pk yrityksistä. Empiirisen osuuden tarkoitus oli selvittää, voidaanko koko yrityksen, menestystä ennustaa, jotta rahoitus voidaan kohdistaa paremmin, eli selvittää minkälaisia yrityksiä tulisi rahoittaa, jotta rahoitus kohdistuisi menestyjille. Tämän lisäksi tutkimuksessa haluttiin löytää oikeat muuttujat, joiden avulla yrityksen menestymisen ennustaminen on mahdollista. Menestymisen haluttiin kuvaavan koko yrityksen liiketoiminnan menestymistä. Menestymisen mittariksi valittiin liikevaihdon kasvu ja tarkasteltavaksi ajanjaksoksi aika yrityksen t&k- projektin hakemusvaiheesta, kolmen vuoden päähän projektin päättymisestä. Yritykset jaettiin menestyjiin liikevaihdon kasvun mukaan, ja niistä luotiin neljä koria: “Huiput”, “Kasvut”, “Hiipujat” ja “Konkurssit” ja koreja lähdettiin tutkimaan erilaisten mittarien avulla. Valitut mittarit olivat Tekesin riskiarvio (talousriski, henkilöriski, kehitysriski ja markkinariski), tilinpäätöksen tunnusluvuista kannattavuuden, maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnusluvut (liikevoittoprosentti ja sijoitetun pääoman tuottoprosentti, quick ratio ja omavaraisuusaste), projektin omarahoitus (yrityksen hakemusvaiheessa ilmoittama muun rahoituksen lähde, joka voi olla vieraanpääoman ehtoista, oman pääomanehtoista tai tulorahoitusta), sekä muut mittarit (uutuusarvo, jalostusarvo, tuottavuus ja lainojen perimättäjättöhakemukset). Riippumattomuutta testattiin ristiintaulukoinnilla, khiin neliötestillä ja kontingenssikerroin C:n avulla omavaraisuusasteen tunnusluvun osalta yhdistämällä ”Huiput”, ”Kasvut” ja ”Hiipujat” yhteen kotiin ja vertaamalla niitä konkurssiin menneisiin yrityksiin. Lopuksi konkurssiennusteista testattiin pienille yrityksille tarkoitettua Laitisen yhdistelmälukua. Tutkimuksessa havaittiin seuraavaa. Parhaiten yrityksen tulevan kasvun tai konkurssin ennakoivat havainnot seuraavissa muuttujissa: onko hanke rahoitettu lainalla vai avustuksella sekä mikä yrityksen hakemusvaiheen omavaraisuusaste, omarahoitusosuus tai tuottavuus on. Yrityksen hyvä rahatilanne projektin hakemusvaiheessa ei ennusta yrityksen liikevaihdon kasvua. Täydellistä ennustetta kasvulle ei voida tehdä. Laitisen yhdistelmäluku koettiin heikoksi tunnusluvuksi konkurssia ennustettaessa. Tämän takia, sitä muokattiin eri tavoin parhaan mahdollisemman ennusteen saamiseksi. Paras lopputulos saatiin muuttamalla tunnusluvun kriittistä arvoa pienemmäksi.

Relevância:

90.00% 90.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella suomalaista tieliikenteen tavarankuljetusalaa ja tällä toimialla menestymistä. Tutkielman päätavoitteena on selvittää, mitkä ovat keskisuurten tieliikenteen tavarankuljetusyritysten keskeisimmät menestykseen vaikuttavat tekijät. Tutkielma on rajattu koskemaan suomalaisia 20-50 henkilöä työllistäviä tieliikenteen tavarankuljetusyrityksiä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti ja tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkielmassa haastateltiin viittä toimitusjohtajaa rajausten mukaisista yrityksistä. Tämän tutkielman tulosten mukaan keskisuurten tieliikenteen tavarankuljetusyritysten keskeisimmät menestystekijät ovat keskittyminen ja erikoistuminen. Erikoistumisella tarkoitetaan erikoistumista johonkin tiettyyn kuljetuslajiin. Keskittymisellä tarkoitetaan pitkäjänteistä keskittymistä arvoa luoviin toimintoihin sekä yrityksen harjoittamaan kuljetuslajiin. Muita yksittäisiä menestystekijöitä olivat muun muassa: kaluston tuottavuuden parantaminen, työntekijöiden tuottavuuden parantaminen, hyvä kustannusjohtaminen, asiakassuhteiden hyvä johtaminen ja pätevien työntekijöiden pitäminen yrityksessä. Tutkielman tuloksissa havaittiin myös, että yrityksen harjoittaman kuljetuslajin vaikutus liiketoiminnan menestykseen todennäköisesti kasvaa tulevaisuudessa kabotaasin vapauttamisen myötä. Tutkielman tulosten yleistettävyyteen on suhtauduttava kuitenkin kriittisesti tutkielman pienestä otoksesta johtuen.