Sukupuolten sosiaalinen rakentuminen lukion opettajien puheessa

Tutkielman tavoite on selvittää, minkälaisia diskursseja lukion opettajat käyttävät puhuessaan sukupuolista ja millaisia sosiaalisia sukupuolia he puheessaan uusintavat. Tarkoituksena on tuoda näkyviin sellaisia diskursseja, joilla tytöistä ja pojista rakennetaan erilaisia. Teemahaastatteluja analysoidaan diskurssi-analyysin avulla. Opettajien puheissa toistuneesta kolmesta diskurssista kaksi, perinne- ja tiedediskurssi, uusintavat sellaisia sosiaalisia sukupuolia, joissa miehille ja naisille rakennettiin selvästi toisistaan poikkeavat roolit työ- ja perhe-elämään. Perinnediskurssilla pojista rakennettiin rohkeita, kun taas tytöistä tunnollisia ja syrjään vetäytyviä. Tiedediskurssilla rakennettiin sellaista sosiaalista todellisuutta, jossa matematiikka sopi paremmin pojille ja kielet tytöille. Kolmas käytetty diskurssi oli kykydiskurssi, joka ei uusintanut miesten ja naisten välisiä eroja,vaan rakensi sellaista sosiaalista todellisuutta, jossa kaikilla on sukupuolesta riippumattomat mahdollisuudet menestyä.

Olipa kerran muutos - Narratiivinen tutkimus organisaatiosta sisäisten ja ulkoisten muutospaineiden keskellä

Tutkimus kuvaa tarinallisuuden kautta organisaation sisäistä muutosta organisaation toimiessa muuttuvassa toimintaympäristössä. Teoriaosan keskeisinä käsitteinä ovat sosiaalinen identiteetti organisaatiossa sekä muutosjohtaminen. Tutkimus selvittää, miten jatkuva organisatorinen ja toimintaympäristöllinen muutos vaikuttivat organisaation muutoskykyyn ja sen jäseniin, minkälaista muutosjohtamista organisaatio muutostilanteessa tarvitsee ja millaisia vaikutuksia muutoksilla oli organisaation sisällä esiintyviin sosiaalisiin identiteetteihin. Organisaatiomuutos ilmeni organisaation työntekijöissä erilaisina reaktioina: osa menetti uskonsa organisaatioon, toiset turhautuivat ja kaipasivat vahvistusta toiminnalleen ja kolmansilla työn sujuminen nousi keskiöön. Muutospaineiden keskellä organisaatiossa tarvitaan uskottavaa muutosviestintää ja johtavaa identiteettiä, johon kaikki organisaation jäsenet voivat samaistua. Tämän sosiaalisen identiteetin synnyn mahdollistaa organisaation johdon aktiivinen muutosprosessin johtaminen. Myös keskijohdon rooli johdon muutosviestin vahvistamisessa on tärkeä muutosprosessin onnistumiselle ja sisäistämiselle. Muutoksen johtamisessa on oleellista ottaa ihmisten johtaminen osaksi päivittäistä toimintaa. Organisaation jäsenten tunnepohjaisen sitouttamisen kautta saavutetaan mahdollisuus toteuttaa onnistunut muutosprosessi. Keskijohdon tehtävänä on viestiä ylimmän johdon visio työntekijätasolle uskottavasti, jotta muutokseen sitoudutaan. Muutosprosessin onnistumista tulee seurata ja tukea organisaation johdon taholta.

Myytit ja ”hyvä” johtajuus sotilasdiskurssissa

Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälainen kuva kadettikurssilaisten puheessa rakentuu hyvästä johtajuudesta, keitä he mainitsevat ihanteellisina johtajina ja mitä sankaruus heille merkitsee. Kadettien näkemyksiä tarkastellaan puolustusvoimien ”perinteisen” ja uuden syväjohtamisen mukaisen johtajakoulutuksen valossa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja menetelmänä käytetään diskurssianalyysiä. Ympäröivä kulttuuri muokkaa, mallintaa ja uusintaa ihmisten sosiaalista todellisuutta. Puolustusvoimien johtajakoulutuksella, sotilasorganisaation kulttuurilla ja historian esikuvallisilla sotilasjohtajilla on keskeinen merkitys kadettikurssilaisten hyvä johtaja –kuvan muodostumisessa. Diskursseissa käsitys hyvästä johtajuudesta rakentuu sekä perinteisesti maskuliinisina pidettyjen että ”uusien” pehmeämpien johtamisarvojen kautta. Kadettien mukaan sotilasjohtaja voi olla niin käskijä ja valvoja kuin alaiset huomioiva, osallistuva johtaja. Suomalaisista sotilasjohtajista esille nostetaan Carl Gustav Mannerheim, Lauri Törni ja Adolf Ehrnrooth. Kadettikurssilaiset säilyttävät puheessaan sekä perinteiseen sotilasjohtamiseen liittyviä myyttejä että rakentavat syväjohtamisen mallia mukailevia johtamisarvoja.

Yritysten sosiaalisen vastuun tarkastelua vuosina 2000 ja 2006/Corporate Social Responsibility year 2000 and 2006

Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten yritysten ajattelutapa sosiaalisesta vastuusta on muuttunut vuodesta 2000 vuoteen 2006. Lisäksi vastataan kysymyksiin, mistä osa-alueista sosiaalinen vastuu muodostuu, miten kirjoittelu sosiaalisesta vastuusta on muuttunut määrällisesti ja sisällöllisesti. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä. Tutkimusaineisto koostuu johtavien talousalan lehtien Talouselämä ja Kauppalehden artikkeleista vuosilta 2000 ja 2006. Artikkeleista saatua tietoa peilataan teoriatietoon ja näin pyritään hahmottamaan tutkimuksen tulokset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vuonna 2000 lehdet ovat kirjoittaneet jonkin verran enemmän sosiaalisesta vastuusta kuin vuonna 2006. Molempina vuosina sijoittavat arvostavat vastuullista toimintaa. Yrityksen arvot ovat usein määritelty ”ylhäältä-alas”. Työntekijöiden pahoinvointi on lisääntynyt entisestään vuodesta 2000 vuoteen 2006. Syynä tähän kirjoitusten mukaan ovat esimerkiksi huono johtaminen ja työtehtävien organisointi. Sosiaalisen vastuun mittaaminen on hankalaa ja ikääntyviä työntekijöitä yritetään pitää yrityksissä mahdollisimman pitkään. Tulospalkkausjärjestelmät ovat käytössä muutamassa yrityksessä. Työn, perheen ja vapaa-ajan sovittaminen yhteen on vuodesta 2000 muuttunut entistäkin tärkeämmäksi vuonna 2006. Lopputulos on, että sosiaalisen vastuun kanto on huonontunut vuodesta 2000 vuoteen 2006.

Työn ja perheen suhteen sosiaalinen rakentuminen eri ikäisten puheessa

Tämän tutkielman tavoite on selvittää, miten eri ikäiset ihmiset puhuvat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Tarkoituksena on tuoda esille haastattelujen puheessa vakiintuneita diskursseja, jotka luovat sosiaalista todellisuutta. Aineistona käytetään kandeksaa eräässä Etelä-Karjalan Osuuspankin konttorissa tehtyä teemahaastattelua. Näitä haastatteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti. Haastateltujen puheessa toistuu kandeksan eri diskurssityyppiä: ihannediskurssi, "normaali" -diskurssi, organisaatio joustajana -diskurssi, omatuntodiskurssi, stressidiskurssi, minä päätän -diskurssi, ylitehokkuusdiskurssi sekä ikä ja asenteet -diskurssi.

Offshore Sourcing in Software Development: Case Studies of Finnish-Russian Cooperation

The study examines international cooperation in product development in software development organisations. The software industry is known for its global nature and knowledge-intensity, which makes it an interesting setting to examine international cooperation in. Software development processes are increasingly distributed worldwide, but for small or even medium-sized enterprises, typical for the software industry, such distribution of operations is often possible only in association with crossing the company’s boundaries. The strategic decision-making of companies is likely to be affected by the characteristics of the industry, and this includes decisions about cooperation or sourcing. The objective of this thesis is to provide a holistic view on factors affecting decisions about offshore sourcing in software development. Offshore sourcing refers to a cooperative mode of offshoring, where a firm does not establish its own presence in a foreign country, but utilises a local supplier. The study examines product development activities that are distributed across organisational and geographical boundaries. The objective can be divided into two subtopics: general reasons for international cooperation in product development and particular reasons for cooperation between Finnish and Russian companies. The focus is on the strategic rationale at the company level, in particular in small and medium-sized enterprises. The theoretical discourse of the study builds upon the literature on international cooperation and networking, with particular focus on cooperation with foreign suppliers and within product development activities. The resource-based view is also discussed, as heterogeneity and interdependency of the resources possessed by different firms are seen as factors motivating international cooperation. Strategically, sourcing can be used to access resources possessed by an industrial network, to enhance the product development of a firm, or to optimise its cost structure. In order to investigate the issues raised by the theoretical review, two empirical studies on international cooperation in software product development have been conducted. The emphasis of the empirical part of the study is on cooperation between Finnish and Russian companies. The data has been gathered through four case studies on Finnish software development organisations and four case studies on Russian offshore suppliers. Based on the material from the case studies, a framework clarifying and grouping the factors that influence offshore sourcing decisions has been built. The findings indicate that decisions regarding offshore sourcing in software development are far more complex than generally assumed. The framework provides a holistic view on factors affecting decisions about offshore sourcing in software development, capturing the multidimensionality of motives for entering offshore cooperation. Four groups of factors emerged from the data: A) strategy-related aspects, B) aspects related to resources and capabilities, C) organisation-related aspects, and D) aspects related to the entrepreneur or management. By developing a holistic framework of decision factors, the research offers in-depth theoreticalunderstanding of offshore sourcing rationale in product development. From the managerial point of view, the proposed framework sums up the issues that a firm should pay attention to when contemplating product development cooperation with foreign suppliers. Understanding different components of sourcing decisions can lead to improved preconditions for strategising and engaging in offshore cooperation. A thorough decisionmaking process should consider all the possible benefits and risks of product development cooperation carefully.

Yrittäjyyttä rakentamassa - yrittäjyyden kolme diskurssia

Tämä tutkimus osallistuu yrittäjyyden kartoittamiseen yrittäjyyskasvatusta varten hyödyntäen näkökulmaa todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta. Tutkimus on kvalitatiivinen, sillä sen aineistona on teemahaastatteluissa tuotettu puhe yrittäjyydestä ja analysointimenetelmänä on diskurssianalyysi. Tutkimuksen tavoitteena on diskurssianalyysin keinoin tunnistaa ne yrittäjyyttä sosiaalisesti rakentavat diskurssit, joita Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan ensimmäisen vuoden opiskelijat hyödyntävät yrittäjyyttä koskevassa puheessaan. Lisäksi tavoitteena on kuvata ja ymmärtää tunnistetuissa diskursseissa rakentuvaa yrittäjyyttä sekä yrittäjyyden motivaatiotekijöitä, yrittäjyyden esteitä ja yrittäjyyden keinoja. Analyysissä tunnistetaan kolme yrittäjyyden diskurssia sekä kuvataan ja jäsennetään niissä erilailla rakentuvaa yrittäjyyttä ja siihen liittyviä käsitteitä. Yrittäjyyden kolme diskurssia ovat bisnes-, elämäntapa- ja innovaatiodiskurssi. Analyysin avulla yrittäjyyskasvatusta voidaan suunnitella ja toteuttaa uudella tavalla, joka vastaa yrittäjyyden laaja-alaista ja monimutkaista todellisuutta.

På spaning efter den goda läroboken : om pedagogiska texters lärande potential

By interpreting research results about textbooks this study tries to answer the question: how should texts be formulated to optimize the learning of the reading pupil? Seven perspectives structure the research: History. The amount of information available in a society influences the learning offered by textbooks. A compressed description indicates that memorizing activities have turned to tendencies for critical reading. Curriculum. The decentralization of curriculum development accentuates the importance of the textbook authors as interpreters of significant information. Because of the authority of textbooks, the way that information is presented can function as an unintended curriculum. Use. In the use of textbooks different functions can be identified. Thus the textbooks have, for instance, an authoritarian, a cohesive and a disciplinary function. Level of difficulty. A text that optimally matches the skills of the readers ina class should both provide facilitating scaffolds for the learning and at the same time challenge especially capable students by not being too obvious. Changing of preconceptions. The only possible starting point for teaching is the knowledge developed earlier by the student. In certain areas misconceptions are usual, which motivates the use of conceptual change texts that enhance the transformation of earlier obtained knowledge. Coherence. Well structured texts can usually be considered beneficial for learning. The same applies to the use of meta-discourse guiding the reader through the text. If the structuring is too obvious, the content may not, at least by capable students, be processed on a deep level. Content. The analysis underlines the need for deep approaches in textbooks. Though this is a relative statement, textbooks from a learning perspective seem to have been too superficial in their presentations. Ten principles were developed as a concluding interpretation of the good textbook. Though these principles capture important tendencies for developing a good textbook, textbook writing has to be considered as an art that cannot be captured in a short formula. The paradoxes identified indicate that the results should be seen as a starting point for further research.

Immateriellt kulturarv som begrepp och process : folkloristiska perspektiv på kulturarv i Finlands svenskbygder med folkmusik som exempel

Cultural heritage has become something of an in-word in recent times. Intangible cultural heritage, however, is a category that has received relatively little attention. This folkloristic study focuses on intangible cultural heritage as concept and as process. Folkloristics as a scholarly branch emphasizes non-material culture. Consequently, there is a big potential in bringing existing knowledge of folklore together with current scholarly theories concerning cultural heritage in order to expand the understanding of intangible cultural heritage. In this thesis cultural heritage is regarded as a symbolic construct, which is spoken of and discussed in specific ways. The study of intangible cultural heritage (Swe. kulturarv) as concept focuses on this area. For a cultural component to be experienced as intangible cultural heritage it is, however, not enough to discuss it in those terms. Instead, cultural heritage status needs to be acted out during lengthy processes. This is demonstrated by the study of intangible cultural heritage as process. As a consequence performativity appears crucial to an understanding of cultural heritage – when a sufficient number of people speak and act as if a cultural component has a special status, it will also be perceived as cultural heritage. In this dissertation intangible cultural heritage is studied through cultural analysis, more specifically through discourse analysis. The usage of the concept intangible cultural heritage within cultural organizations, in scholarly use and in the Swedish-speaking press in Finland is examined. Traditional music in the Swedish-speaking districts of Finland is used as a case study of intangible cultural heritage as process. The examination concerns how traditional music, an intangible cultural component, has been discussed, transformed, standardized and objectified in a cultural heritage process. Cultural heritage is generally used as a token of value so that certain cultural components, both intangible and tangible, which are discussed in terms of cultural heritage are perceived to be valuable and should therefore be safeguarded. Intangible cultural heritage depends on performance, that is practitioners use their bodies to act out their traditional knowledge through song, handicraft, storytelling and so on. Intangible cultural components can be transmitted to other individuals in a performance situation, and they can also be documented. In Finland documentation and subsequent filing in archives have been associated with safeguarding of intangible cultural heritage. If the aim of safeguarding is to uphold traditional practices, which is the case for among others UNESCO’s programs aimed at intangible cultural heritage, other efforts are called for: forms of safeguarding that support performance and transmission.

Nykyinen ersän ja mokšan kieliä koskeva keskustelu diskurssianalyysin näkökulmasta

The current discussion on the Erzya and Moksha languages from the viewpoint of discourse analysis The article contains an analysis of 21 texts in which the current situation of the Mordvin languages and nationalities (Erzya and Moksha) in Russia is discussed. The texts were taken from the Internet and date from the late 1990s to the end of the first decade of the third millennium. The method used in the study is critical discourse analysis (Norman Fairclough). As a result of the analysis, eight different discourses were identified. These discourses reveal different viewpoints on the ongoing changes as well as attempts to influence the current linguistic situation. Further, these discourses reflect different ways of conceiving the national and linguistic reality.

Yliopiston reunalla. Tutkimus suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumisesta

Avoin yliopisto on koulutusmuoto, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa voi suorittaa yliopistotasoisia opintoja. Avoimen yliopiston ideassa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen tavoite. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja analysoida suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumista. Tutkimuksella etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Millaisten vaiheiden kautta avoin yliopisto on muotoutunut? Mitä avoimen yliopiston historiassa on tapahtunut ja millaista keskustelua näistä tapahtumista on käyty? 2. Millaisia diskursseja avointa yliopistoa koskeneessa keskustelussa voidaan tunnistaa ja miten eri toimijatahot ovat näihin puhetapoihin kiinnittyneet? 3. Millaisena koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajana avoin yliopisto näyttäytyy tutkimusaineiston valossa? Tutkimuksen aineisto koostuu erilaisista julkisista teksteistä. Aineistossa on mukana useita erilaisia tekstityyppejä: komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia. Täydentävänä aineistona on lisäksi käytetty tilastoja. Tutkimusaineistoa on analysoitu diskurssianalyysillä. Keskeisenä lähtökohtana analyysissa on, että tekstien avulla tuotetaan avointa yliopistoa koskevia käsityksiä ja merkityksiä. Nämä merkitykset myös muuttuvat ajassa. Aineiston analyysin tuloksena avoimen yliopiston historiassa voidaan erottaa erilaisia vaiheita ja näiden vaiheiden välisiä taitekohtia. Ensimmäiseksi murrokseksi avoimen yliopiston historiassa voidaan paikantaa avoimen yliopiston synty, joka ajoittui 1970-luvun alkupuoliskolle. Avoin yliopisto sai vakiintuneet puitteensa vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin se organisoitiin osaksi yliopistojen täydennyskoulutusta. Tämä voidaan nähdä avoimen yliopiston historian toisena murroksena. Kolmas murros ajoittui 1990-luvulle, jolloin avoimen yliopiston resursointi muuttui ja nuoret tulivat sen näkyväksi opiskelijaryhmäksi. Tämä murros problematisoi avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen suhteen aiemmasta poikkeavalla tavalla ja avoimen yliopiston tutkintoväylä nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Tämä jännite purkautui tultaessa 2000-luvulle, ja tutkinnonuudistuksen yhteydessä avoimen yliopiston väylä sai paikkansa suhteessa kahden syklin tutkintoihin. Nyt elämme tutkinnonuudistuksen jälkeistä aikaa, jolloin avoimen yliopiston väylä vertautuu paljolti maisterikoulutuksiin. Kysymys aikuisten asemasta suhteessa tutkintokoulutukseen on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Esillä ovat etenkin kysymykset aiemmin opitun tunnustamisesta, aikuisten ohjauksesta sekä avoimen yliopiston suhteesta työ- ja elinkeinoelämään. Keskustelussa avoimesta yliopistosta on paikannettavissa erilaisia positioita, jotka määrittävät avoimen yliopiston merkitystä ja tehtävää. Näitä positioita voidaan nimittää diskursseiksi, jotka konstituoivat avoimen yliopiston paikkaa yliopistokoulutuksen kentällä. Aineistosta on paikannettu neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottava yliopistollinen diskurssi, (2) osallistumisen tasa-arvoa korostava sivistyksellisen demokratian diskurssi, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja innovatiivisuutta korostava joustavuuden diskurssi sekä (4) työelämää, taloudellisuutta ja statusta korostava tehokkuuden diskurssi. Nämä diskurssit käyvät aineiston teksteissä keskinäisiä neuvotteluja ja kantavat merkityksiä suhteessa toisiinsa. Diskurssien välisiä suhteita voidaan kuvata kahden eri dimension kautta. Yhtäältä vastakkaisiksi arvoiksi asettuvat akateeminen eksklusiivisuus ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toisena ulottuvuutena on koulutuksen arvottaminen sivistyksen versus hyödyn näkökulmasta. Avoimen yliopiston tehtävä tasa-arvon edistäjänä on eri aikoina mielletty eri tavoin. Avoimen yliopiston historiassa sen merkitystä ja tehtävää on kehystetty erilaisin puhetavoin, ja eri diskurssipositioiden vuoropuhelun kautta myös avoimen yliopiston tasa-arvotehtävästä on eri aikoina keskusteltu eri tavoin. Avoimen yliopiston alkuvaiheessa sen tehtävänä näyttäytyi sivistyksellisen demokratian turvaajana toimiminen. Kun avoimen yliopiston kurssit käynnistyivät, määrittyi toiminta selkeästi aikuisten koulutukseksi. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten toiseksi mahdollisuudeksi hankkia koulutusta, jota vaille he olivat nuorempina jääneet. Avoimen yliopiston puitteiden lukkoonlyömisen jälkeen keskustelussa nousi vahvasti esiin toiminnan ja opetusmuotojen kehittäminen. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten monipuoliseksi ja joustavaksi koulutusmahdollisuudeksi. Tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen näyttäytyi innovatiivisena, dynaamisena ja eteenpäinpyrkivänä toimintana, jossa otettiin huomioon aikuisten erilaiset tarpeet. Relander-ohjelman myötä avoimen yliopiston julkilausuttu tehtävä nimenomaan aikuisten kouluttajana kuitenkin muuttui. Avoin yliopisto näyttäytyi nyt yksilöllisiä tarpeita palvelevana mahdollisuuksien talona, jossa oli sijaa kaikille. Tärkeäksi määrittyi myös opiskelun tavoitteiden ja motiivien moninaisuus. Tutkinnon suorittamisen avoimen yliopiston opintojen kautta tuli olla realistisesti mahdollista. Viimeisimmän murroksen jälkeen avoin yliopisto määrittyy yhä selvemmin työelämän sekä alueellisten tarpeiden kautta. Avoin yliopisto näyttäytyy joustavana ja erilaisia tarpeita palvelevana opiskelufoorumina. Avoin yliopisto palvelee paitsi yksilöiden, myös työelämän ja yritysten tarpeita sekä on osaltaan turvaamassa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan avointa yliopistoa, sen historiaa ja siitä käytyä keskustelua erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että avoimen yliopiston paikka on ollut aina jollakin tavalla marginaalissa. Tätä ilmentää mm. yliopistollisuuden ja tasa-arvon välinen jännite, jonka ympärille avointa yliopistoa koskeva keskustelu paljolti on järjestynyt. Ylipäätään aikuisten asemaa yliopistossa määrittää tietty epämukavuus ja täyden legitimiteetin puute erityisesti suhteessa tutkintokoulutukseen. Aikuisten koulutuksesta puhutaan yliopiston yhtenä perustehtävänä ja retorisesti voidaan todeta tämän tehtävän tärkeys. Aikuinen opiskelija aiempine osaamisineen ja osaamistarpeineen positioituu kuitenkin yliopistokoulutuksen ja työelämän väliselle rajapinnalle. Aikuisen paikka määrittyykin yliopiston ytimeen nähden selvästi marginaaliin.

Eleven som aktør i dialog med kunst : ungdoms erfaring med kunstundervisningens innhold og metode i faget kunst og håndverk i norsk grunnskole

Avhandlingen har sitt utspring i mitt engasjement for elevers møte med kunst i grunnskolen i faget kunst og håndverk og mitt syn på ungdom som kompetente bidragsytere til forskningen om fenomener som angår deres liv. Elevene er informanter til, eller aktører i, forskning på fenomenet dialog med kunst. Dialog med kunst er her definert som en helhetlig prosess som innlemmer alt fra elevenes møte med visuelle kunstverk til deres eget skapende arbeid. At avhandlingens fagdidaktiske problemområde er elevers praktisk skapende virksomhet, knytter undersøkelsen til slöjdpedagogisk forskning. Avhandlingens overgripende hensikt er å bidra til utvikling av fagdidaktikken i kunst og håndverk med utgangspunkt i elevenes erfaringer med kunstundervisningens innhold og metode på ungdomsskoletrinnet. Studien består av kasusstudier på to ungdomsskoler. Data ble innsamlet igjennom intervjuer, deltakende observasjon, dokumenter, prosessbøker og foto av formingsprodukter. Ungdoms dialog med kunst i skolen blir analysert og fremstilt ut fra et erfart og et operasjonalisert perspektiv. Funnene speiles i ulike fagdidaktiske tendenser, det vil si ulike hovedoppfatninger i debatten om det moderne samfunn, og i et virksomhetsteoretisk perspektiv. Resultatene fra undersøkelsen utfordrer oss til en fagdidaktisk nyorientering når det gjelder ungdoms møte med kunstverk i skolen, i retning av et mer ungdomskulturelt innhold og relasjonelle kunstmøter som er narrative, tolkningsorientert, opplevelsesorientert, dialogiske og flerstemmige. Undersøkelsen viser at elevene liker det praktisk skapende arbeidet, men at undervisningen i sterkere grad bør ta i bruk digital kunnskap og handle om hvordan kunst kan brukes som utgangspunkt for skapende arbeid, og den bør legge til rette for det læringspotensialet som ligger i dialogen elevene imellom. Elevene liker en undervisning som ikke bare handler om estetiske virkemidler, materialer og teknikker, men også om kommunikasjon og ytringsfrihet. Resultatene viser at det frie skapende arbeid består av tre likeverdige aspekter: det individuelle, det kulturelle og det sosiale. Både funnene og avhandlingens virksomhetsteoretiske perspektiv kan bidra til diskursen om kreativitetsbegrepet og identitetskonstruksjon i vårt moderne samfunn. Virksomhetssystemet blir i denne avhandlingen utviklet til en teori for skapende arbeid i faget kunst og håndverk, et overgripende fagdidaktisk rammeverk for bild/bildkonst og slöjdfaget satt inn i et nordisk utdanningsperspektiv.

Sivistyksestä sivilisaatioon. Kulttuurikäsitys J. V. Snellmanin historiallisessa ajattelussa

From Bildung to Civilisation. Conception of Culture in J. V. Snellman’s Historical Thinking The research explores Johan Vilhelm Snellman’s (1806–1881) conception of culture in the context of his historical thinking. Snellman was a Finnish, Swedish-speaking journalist, teacher and thinker, who held a central position in the Finnish national discourse during the nineteenth century. He has been considered as one of the leading theorists of a Finnish nation, writing widely about the themes such as the advancement of the national education, Finnish language and culture. Snellman is already a widely studied person in Finnish intellectual history, often characterised as a follower of G. W. F. Hegel’s philosophical system. My own research introduces a new kind of approach on Snellman’s texts, emphasising the conceptual level of his thought. With this approach, my aim is to broaden the Finnish research tradition on conceptual history. I consider my study as a cultural history of concepts, belonging also to the field of intellectual history. My focus is on one hand on the close reading of Snellman’s texts and on the other hand on contextualising his texts to the European intellectual tradition of the time. A key concept of Snellman’s theoretical thinking is his concept of bildning, which can be considered as a Swedish counterpart of the German concept of Bildung. The Swedish word incorporated all the main elements of the German concept. It could mean education or the so-called high culture, but most fundamentally it was about the self-formation of the individual. This is also the context in which Snellman’s concept of bildning has often been interpreted. In the study, I use the concept of bildning as a starting point of my research but I broaden my focus on the cognate concepts such as culture (kultur), spirit (anda) and civilisation. The purpose of my study is thus to illustrate how Snellman used and modified these concepts and from these observations to draw a conclusion about the nature of his conception of culture. Snellman was an early Finnish philosopher of history but also interested in the practice of the writing of history. He did not write any historical presentations himself but followed the publications in the field of history and introduced European historical writing to the Finnish, Swedish-speaking reading audience in his newspapers. The primary source material consists of different types of Snellman’s texts, including philosophical writings, lecture material, newspaper articles and private letters. I’m reading Snellman’s texts in the context of other texts produced both by his Finnish predecessors and contemporaries and by Swedish, German and French writers. Snellman’s principal philosophical works, Versuch einer spekulativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit (1841) and Läran om staten (1842), were both written abroad. Both of the works were contributions to contemporary debates on the international level, especially in Germany and Sweden. During the 1840s and 1850s Snellman had two newspapers of his own, Saima and Litteraturblad, which were directed towards the Swedish-speaking educated class. Both of the newspapers were very popular and their circulations were among the largest of their day in Finland. The topics of his articles and reviews covered literature, poetry, philosophy and education as well as issues concerning the economic, industrial and technical development in Finland. In his newspapers Snellman not only brought forth his own ideas but also spread the knowledge of European events and ideas to his readers. He followed very carefully the cultural and political situation in Western Europe. He also followed European magazines and newspapers and was well acquainted with German, French and also English literature – and of course Swedish literature to with which he had the closest ties. In his newspapers Snellman wrote countless number of literary reviews and critics, introducing his readers to European literature. The study consists of three main chapters in which I explore my research question in three different, yet overlapping contexts. In the first of these chapters, I analyse Snellman’n theoretical thinking and his concepts of bildning, kultur, anda and civilisation in the context of earlier cultural discourse in Finland as well as the tradition of German idealistic philosophy and neo-humanism. With the Finnish cultural discourse I refer to the early cultural discussion in Finland, which emerged after the year 1809, when Finland became an autonomous entity of its own as a Grand Duchy of Russia. Scholars of the Academy of Turku opened a discussion on the themes such as the state of national consciousness, the need for national education and the development of the Finnish language as a national language of Finland. Many of these academics were also Snellman’s teachers in the early years of his academic career and Snellman clearly formulated his own ideas in the footsteps of these Finnish predecessors. In his theoretical thinking Snellman was a collectivist; according to him an individual should always be understood in connection with the society, its values and manners, as well as to the traditions of a culture where an individual belongs to. In his philosophy of the human spirit Snellman was in many ways a Hegelian but his notion of education or ‘bildning’ includes also elements that connect him with the wider tradition of German intellectual history, namely the neo-humanist tradition and, at least to some extent, to the terminology of J. G. Herder or J. G. Fichte, for example. In this chapter, I also explore Snellman’s theory of history. In his historical thinking Snellman was an idealist, believing in the historical development of the human spirit (Geist in German language). One can characterise his theory of history by stating that it is a mixture of a Hegelian triumph of the spirit and Herderian emphasis on humanity (Humanität) and the relative nature of ‘Bildung’. For Snellman, the process of ‘bildning’ or ‘Bildung’ is being realised in historical development through the actions of human beings. Snellman believed in the historical development of the human civilization. Still Snellman himself considered that he had abandoned Hegel’s idea about the process of world history. Snellman – rightly or wrongly – criticised Hegel of emphasising the universal end of history (the realisation of the freedom of spirit) at the expense of the historical plurality and the freedom of each historical era. Snellman accused Hegel of neglecting the value and independency of different historical cultures and periods by imposing the abstract norm, the fulfilment of the freedom of spirit, as the ultimate goal of history. The historicist in Snellman believed in the individuality of each historical period; each historical era or culture had values, traditions and modes of thought of its own. This historicist in Snellman could not accept the talk about one measure or the end of history. On the other hand Snellman was also a universalist. He believed that mankind had a common task and that task was the development of ‘Bildung’, freedom or humanity. The second main chapter consists of two parts. In the first part, I explore the Finnish nationalistic discourse from the cultural point of view by analysing the notions such as a nation, national spirit or national language and showing how Snellman formulated his own ideas in a dialogic situation, participating in the Finnish discourse but also reacting to international discussions on the themes of the nation and nationality. For Snellman nationality was to a great extent the collective knowledge and customs or practices of the nation. Snellman stated that nationality is to be considered as a form of ‘bildning’. This could be seen not simply as affection for the fatherland but also for the mental identity of the nation, its ways of thinking, its practices, national language, customs and laws, the history of the nation. The simplest definition of nationality that Snellman gives is that nationality is the social life of the people. In the second part of the chapter I exam Snellman’s historical thinking and his understanding about historical development, interaction between different nations and cultures in the course of history, as well as the question of historical change; how do cultures or civilisations develop and who are the creators of culture? Snellman did not believe in one dominating culture but understood the course of history as a dialogue between different cultures. On the other hand, his views are very Eurocentric – here he follows the ideas of Hegel or for example the French historian François Guizot – for Snellman Europe represented the virtue of pluralism; in Europe one could see the diversity of cultures which, on the other hand, were fundamentally based on a common Christian tradition. In the third main chapter, my focus is on the writing of history, more precisely on Snellman’s ideas on the nature of history as a science and on the proper way of writing historical presentations. Snellman wrote critics on the works of history and introduced his readers to the writing of history especially in France, Sweden and German-speaking area – in some extend also in Britain. Snellman’s collectivistic view becomes evident also in his reviews on historical writing. For Snellman history was not about the actions of the states and their heads, nor about the records of ruling families and battles fought. He repeatedly stressed that history is a discipline that seeks to provide a total view of a phenomenon. A historian should not only collect information on historical events, since this information touches only the surface of a certain epoch or civilisation; he has to understand an epoch as totality. This required an understanding about the major contours in history, connections between civilisations and an awareness of significant turning points in historical development. In addition, it required a holistic understanding about a certain culture or historical era, including also the so-called inner life of a specific nation, a common people and their ways of life. Snellman wrote explicitly about ‘cultural history’ in his texts, referring to this kind of broad understanding of a society. In historical writing Snellman found this kind of broader view from the works of the French historians such as François Guizot and Jules Michelet. In all of these chapters, I elaborate the conceptual dimension of Snellman’s historical thinking. In my study I argue that Snellman not only adopted the German concepts of Bildung or Kultur in his own thinking but also developed the Swedish concepts in a way that include personal and innovative aspects. Snellman’s concept of bildning is not only a translation from ‘Bildung’ but he uses the Swedish concept in a versatile way that includes both the moral aspect of human development and social dimension of a human life. Along with ‘bildning’ Snellman used also the terms ‘kultur’ and ‘civilisation’ when referring to the totality of a certain nation or historical era, including both the so-called high culture (arts, science, religion) and the modes of thought as well as ways of life of the people as a whole. Unlike many of his Finnish contemporaries, Snellman did not use civilisation as a negative concept, lacking the moral essence of German term ‘Bildung’ or ‘Kultur’. Instead, for Snellman civilisation was a neutral term and here he comes close to the French tradition of using the term. In the study I argue that Snellman’s conception of culture in fact includes a synthesis of the German tradition of ‘Bildung’ and the French tradition of ‘civilisation’.

"Tässä on nyt todellakin meidän panos!" Tapaustutkimus kolmen nuoren kasvuhakuisen yrittäjätiimin minä, minun, me ja meidän -diskursseista

Tässä tutkimuksessa yhdistän tiimiyrittäjyyden, sosiaalisen identiteetin ja kollektiivisen psykologisen omistajuuden akateemisia keskusteluja. Tavoitteenani on kuvailla millaisia minä, minun, me ja meidän -diskursseja yrittäjätiimien jäsenet puhuvat kuvatessaan yrittäjyyttään. Tutkimuksen aineistona on nuorten, kasvuhakuisten yrittäjätiimien jäsenten puolistrukturoidut teemahaastattelut. Näkökulmana hyödynnän sosiaalista konstruktionismia ja analysoin aineiston diskurssianalyysillä. Tulkitsen neljä erilaista diskurssia, jotka liittyvät eri tavoin yrittäjätiimien me-identiteettiin. Ensimmäisessä diskurssissa yrittäjät puhuvat omasta roolistaan suhteessa tiimiin. Toisessa diskurssissa yrittäjät luovat oikeudenmukaisuuden ja yhteisvastuullisuuden normeja, joilla rakennetaan me-orientoitumista. Kolmannessa diskurssissa he puhuvat me-muodossa. Puheessa me on kokija, toimija, kollektiivinen psykologinen omistaja ja merkityksen antaja. Neljännessä diskurssissa me-identiteettiä rakentavat yrittäjyyden representaatiot ja toiminta. Meidän -puhetta liitetään asioihin, joihin tiiminä on yhdessä panostettu. Meidän -kokemukset näyttäytyvät puheessa voimallisena yrittäjyyden toiminnan merkityksellistämisen tapana.

Yrittäjämäistä toimijuutta rakentamassa : sosiaalipsykologinen näkökulma yrittäjyysdiskurssiin maatilakontekstissa

Jarkko Pyysiäisen väitöskirja Constructing and negotiating entrepreneurial agency : a social psychological approach to entrepreneurship discourse in the farm context (Helsingin yliopisto 2011).