Ikääntyvät työelämässä. Päihittääkö nuoruus ja koulutus aikuisuuden ja kokemuksen?

The Ageing in Working Life. Do Adolescence and Schooling Beat Adulthood and Experience? This study examines the changes in the work and the work organisations of employees in the fields of health care and retail trade who have turned 45 and their experience of change. In addition, the question of how ageing employees experience their status in post-modern working life is explored. Attention is also focused on the choices and decisions connected with staying at work and retiring. These views are examined in relation to professions and professional cultures. Thematic interviews (N=98) were used to gather the material. The effects of the market liberalistic turn in welfare policy are clearly seen in the everyday work of the health care professions. These changes were examined from the point of view of managing by outcomes and quality assurance, multi-professional cooperation, flexibility in the division of labour, and the spread of market-like procedures. The discourse of those in involved retail trade was dominated by extremely tight global market competition and control of outcomes, and by the structural changes taking place in the retail trade sector. This change discourse was to a large extent a reaction to those changes in the functional environment which were experienced as negative and to the conflict between their own professional identity and professional ethics on the one hand, and their functional environment on the other. There were also obstacles connected with professional culture: defending one's own station and power, guarding the 'frontier', showed up in attitudes towards new management and organisation models or towards structural and functional reforms. The deep structures of professional culture and the mindset of the actors change much more slowly than the functional practices of organisations. For those in a supervisory position, the loss of power due to becoming part of a chain or because of the introduction of a team organisation model was not an easy thing to accept. The nurses and others in related fields felt that they were forced to do work that was below their level of training and professional skill. For sales personnel and those who did assisting work in health care, power and the possibility of having an influence were not so important, as long as they were able to do their work in their own way and were trusted. This view is often completely forgotten, for example, in various organisation models in which power and the possibility of having an influence entwined with power are taken for granted as being clearly positive and desired aspects of job satisfaction. Up to date professional skills were experienced as being important from the point of view of professional identity and self-worth. Thus, training can be understood as a moral obligation, which in turn is intertwined with professional ideology. In the rhetoric of adult education, an adult is expected to be an active player who will seek training again and again if working life so requires. The dark side of this ideology, which leads to feelings of guilt, was apparent in the thoughts of the respondents. Am I never good enough at my job; why must I continually strive for better, additional qualifications? The majority of the respondents evaluated their expertise as being at quite a high level. This self-confidence did not extend to applying for a job. Job recruitment was seen as a situation in which age discrimination reached its peak. The interviewees were unanimous about the idea that society favours the young. Especially among those in the retail trade sector, there was a feeling that it would be difficult, if not impossible, to find a new job of the same level or a permanent post if they were made redundant. Age discrimination was also apparent in the retail trade field in the form of older employees being retired against their will or transferred to other tasks. It was felt that ruthless forced retirement of older workers was part of the personnel policy of some organisations. The importance of one's outward appearance was connected with the theme of discrimination. This phenomenon is described using the concept of the double standard of ageing in feminist research. An ageing woman is relegated to an inferior position due to both her age and her sex. A culture that would both make possible and allow various types of choices regardless of age, which is described as being characteristic of the post-modern era, does not seem to be very topical in the practice of working life. It is important for employees that the management and the personnel policy that is being implemented makes them feel like both their contribution and they as individuals are appreciated, that their opinions are listened to and that they are noticed as persons. The interviewees hoped for gratitude and a concern for the well-being of employees that shows in everyday life. They valued training and activities aimed at maintaining their work ability, but thought that better coping at work and a pleasant working environment cannot be achieved through such measures as along as the foundation is 'in a mess'. Development of the quality of working life is the only thing that can improve job satisfaction and get people to remain in the work force longer than at present. There should be a sufficient number of properly trained employees at the work place. It was important to the respondents that they be able to stay on their job to the end with honour, since compromising with their own quality standards or acting contrary to their ideal self-image in terms of professional ethics would strike a blow to their professional self-esteem. They called for the development of various types of workplace flexibility, and felt that they have the right to a lightened workload and to early retirement. Early retirement was even seen as an altruistic deed: it would free up a place for younger workers. Thoughts of retirements were explained by familiar factors such as health and finances, life situation, the enticement of free-time, as well as by various factors related to work. It is very important to ageing employees that their work has meaningful content. The values related to self-fulfilment are felt to be of great importance, and if they cannot be realised at work, the respondents wanted more free time, either through retirement or in the form of flexibility in working life.

Foodstuffs and medicines as legal categories in the EU and China. Functional foods as a borderline case

The thesis discusses the regulation of foodstuffs and medicines, and particularly the regulation of functional foods. Legal systems investigated are the EU and China. Both are members of the WTO and Codex Alimentarius, which binds European and Chinese rules together. The study uses three Chinese berries as case examples of how product development faces regulation in practice. The berries have traditional uses as herbal medicines. Europe and China have similar nutrition problems to be resolved, such as obesity, cardiovascular disease, and diabetes. The three berries might be suitable raw materials for functional foods. Consumer products with health-enhancing functions, such as lowering blood pressure, might legally be classifi ed either as foodstuffs or medicines. The classifi cation will depend on functions and presentation of the product. In our opinion, food and medicine regulation should come closer together so the classifi cation issue would no longer be an issue. Safety of both foodstuffs and medicines is strictly regulated. With medicines, safety is a more relative concept, where benefi ts of the product are compared to side-effects in thorough scientifi c tests and trials. Foods, on the other hand, are not allowed to have side-effects. Hygiene rules and rules on the use of chemicals apply. In China, food safety is currently at focus as China has had several severe food scandals. Newly developed foods are called novel foods, and are specifi cally regulated. The current European novel food regulation from 1997 treats traditional third country products as novel. The Chinese regulation of 2007 also defi nes novel foods as something unfamiliar to a Chinese consumer. The concepts of novel food thus serve a protectionist purpose. As regards marketing, foods are allowed to bear health claims, whereas medicines bear medicinal claims. The separation is legally strict: foods are not to be presented as having medicinal functions. European nutrition and health claim regulation exists since 2006. China also has its regulation on health foods, listing the permitted claims and how to substantiate them. Health claims are allowed only on health foods. The European rules on medicines include separate categories for herbal medicines, traditional herbal medicines, and homeopathic medicines, where there are differing requirements for scientifi c substantiation. The scientifi c and political grounds for the separate categories provoke criticism. At surface, the Chinese legal system seems similar to the European one. To facilitate trade, China has enacted modern laws. Laws are needed as the country moves from planned economy to market economy: ‘rule of law’ needs to replace ‘rule of man’. Instead of being citizens, Chinese people long were subordinates to the Emperor. Confucius himself advised to avoid confl ict. Still, Chinese people do not and cannot always trust the legal system, as laws are enforced in an inconsistent manner, and courts are weak. In China, there have been problems with confl icting national and local laws. In Europe, the competence of the EU vs. the competence of the Member States is still not resolved, even though the European Commission often states that free trade requires harmonisation. Food and medicine regulation is created by international organisations, food and medicine control agencies, standards agencies, companies and their organisations. Regulation can be divided in ‘hard law’ and ‘soft law’. One might claim that hard law is in crisis, as soft law is gaining importance. If law is out of fashion, regulation certainly isn’t. In the future, ‘law’ might mean a process where rules and incentives are created by states, NGOs, companies, consumers, and other stakeholders. ‘Law’ might thus refer to a constant negotiation between public and private actors. Legal principles such as transparency, equal treatment, and the right to be heard would still be important.

Luottokortti luotto- ja maksujärjestelynä

Suomessa on käytössä jo yli 13 miljoona maksukorttia, joista luottokorttien osuus on yli 5 miljoonaa. Vaikka korttien määrä ja niiden avulla suoritettujen ostojen määrä on lisääntynyt huomattavasti, on lainsäädännössä niiden huomioon ottaminen jäänyt puutteelliseksi. Kuluttajaa suojaa kuluttajansuojalainsäädäntö, joka säätelee korttiehtoja sekä luottokortin mainontaa. Suurimpana oikeudellisena problematiikkana voidaan nähdä korttien luvaton käyttö ja siitä seuraavat vastuunjako-ongelmat. Milloin kuluttajan on vastuussa kortilla tehdyistä oikeudettomista ostoista ja milloin vastuu jää myyjälle tai luottokorttiyhteisölle. Luottokorttijärjestelyssä on mukana kolme osapuolta: ostaja, myyjä ja luottokortin myöntäjä. Jos kuluttajan ostamassa tavarassa on virhe, on hänellä oikeus vaatia hyvitystä tai palautusta myyjältä. Luottokortilla ostaessa mukana on myös luottokorttiyhteisö. Korkein oikeus on ratkaisussaan vuodelta 2007 todennut, että luottokortin myöntäjällä on sama vastuu ostajaa kohtaan kuin myyjälläkin.

Osakeyhtiölain mukaiset edellytykset valtio-omistajan tahdon toteuttamiseen yhtiön johdossa

Tutkielman tavoitteena on kuvata valtio-omistajan vaikutusmahdollisuudet ja vaikuttamiskeinot valtioenemmistöisen osakeyhtiön hallintoon voimassa olevan osakeyhtiölain mukaisesti. Tutkielmassa paneudutaan osakeyhtiön johdon tehtävien ja velvollisuuksien lisäksi valtion rooliin ja asemaan yhtiön omistajana sekä selvitetään valtion omistajavallan jakautumista valtiollisten toimijoiden välillä. Tutkimusmetodina on käytetty oikeusdogmatiikkaa. Tutkielman pääasiallisena lähdeaineistona on voimassa oleva lainsäädäntö valmisteluaineistoineen. Lisäksi lähteinä on käytetty kotimaista oikeuskirjallisuutta, viranomaisten ohjeistuksia ja kannanottoja sekä ajankohtaisia asiantuntija-artikkeleita. Osakeyhtiö on nykyisin tyypillisin yritysmuoto liiketoiminnan harjoittamiseen myös valtion omistamana. Valtio omistaa merkittävästi osakkeita hyvin erityyppisissä yhtiöissä ja hyvin erisuuruisin osuuksin. Enemmistöosakkeenomistajuus tuo käytännössä valtiolle päätösvallan yhtiökokouksessa yhtiön merkittävistä ja laajakantoisista asioista strategisista linjauksista ja hallituksen jäsenten valinnasta päätettäessä. Jo yhtiötä perustettaessa valtio enemmistöosakkaana voi määrätä yhtiöjärjestyksessä melko vapaasti yhtiön tarkoituksesta ja hallinnon järjestämisestä. Hallitus ja toimitusjohtaja toimivat omistajan tahdon ja yhtiön tarkoituksen mukaisesti, mutta kuitenkin itsenäisesti yhtiön edun parhaaksi. Valtio-omistajuus ei tarkoita osakeyhtiön hallinnon ja toiminnan erilaisuutta muihin yhtiöihin nähden, vaan yhtiö toimii hyvän hallintotavan mukaisesti liiketoimintaperiaattein, johon myös valtion omistajaohjauksella pyritään.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Hallinnollinen sanktiointi

Tausta Suomessa lainsäätäjä reagoi helposti yhteiskunnalliseen häiriötekijään rikosoikeuden keinoin. Tästä on osoituksena se, että syksyllä 2010 varsinaisen rikoslain lisäksi rikoksesta oli säädetty 256 eri laissa. Suomalainen, lähtökohdiltaan maltillinen kontrolli- ja kriminaalipolitiikka on 1970-luvulla linjatun vastaisesti johtanut 2000-luvulle tultaessa rikosoikeudellisen kontrollin lisääntymiseen ja jopa kiristymiseen. Raja rikosten ja rikkomusten välillä on liudentunut ja paikoitellen kadonnut ja erityisesti turvallisuudesta on kehittynyt – käsitteeseen liittyvistä oikeudellisista jännitteistä huolimatta – keskeinen rikosoikeudellisen sääntelyn oikeutusperuste. Rikosoikeuden käyttäminen vähäisten rikosten kontrollointiin on aiheuttanut Suomeen viivästymisen ongelman. Yleisessä tiedossa on se, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut 2000-luvulla Suomelle kymmeniä tuomioita siksi, että rikosjuttuja on käsitelty viranomaisissa ja tuomioistuimissa liian kauan. Vähemmän on sen sijaan keskusteltu siitä, että myös vähäiset rikokset viivästyvät rikosoikeuden alan laajetessa ja viranomaisten voimavarojen ehtyessä. Suomessa ongelmaa on pyritty hoitamaan rikosoikeudellista toimivaltaa hallintoviranomaisille delegoimalla tilanteen ollessa nyt se, että uuden sakkomenettelylain voimaan tullessa noin 90 % rikosoikeudellisesta kompetenssista on poliisilla ja muilla hallintoviranomaisilla. Se taasen on ongelmallista perustuslain 3 §:ssä säädetyn vallanjakoperiaatteen kannalta. Välttämätöntä on korostaa myös sitä, että pääosin rikosoikeudelliseen kontrolliin perustuva systeemi aiheuttaa rikosoikeuden inflaatiota: rikosoikeuden arvostuksen vähenemisestä aiheutuvia ei-mittavissa olevia kuluja. Rikosoikeuden laajenemista vastaan esitetään kuitenkin harvoin kritiikkiä. Rikosoikeustieteen piirissäkään sille ei ole esitetty vakavasti otettavaa vaihtoehtoa. Esimerkiksi hallinnollisia sanktioita ei ole Suomessa – ei tosin muissa Pohjoismaissakaan – koettu rikosoikeuden vaihtoehtona, vaan usein rikosoikeutta täydentävänä järjestelmänä. Hallinnollisten sanktioiden käyttäminen rikosoikeuden ohessa ei ole ollut yksiselitteistä ja jäsenneltyä, yleisiin oppeihin perustuvaa. Kontrollin erityisille alueille, esimerkiksi sotilaskontrolliin, on lisäksi kehittynyt rikos- ja hallinto-oikeuden sekajärjestelmiä. Tutkimuskysymykset Käsillä olevassa artikkelimuotoisessa väitöskirjatutkimuksessa pyritään hahmottelemaan rikos- ja hallinto-oikeudellisten rangaistusjärjestelmien välisiä eroavaisuuksia Suomessa. Tutkimuksen keskeisin tehtävä on sen pohtiminen, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa olisi tutkimuksen empiiriset ja teoreettiset lähtökohdat huomioon ottaen järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tällä perusteella kehitetään yksikertaista hallintosanktiointiteoreettista mallia, että sitä hyväksikäyttäen lainvalmisteluprosessin sanktiointitilanteessa, sanktiosta päätettäessä, olisi mahdollista asettaa oikeusturvan vähimmäistakeet täyttävällä tavalla oikeus- ja muilta vaikutuksiltaan rationaalinen seuraamus sekä säätää sen määräämiseksi yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan tehokas ja riittävän oikeusturvallinen menettely. Tutkimustehtävä on tiivistetysti 1) hallinnollisten sanktioiden ja rikosoikeudellisten rangaistusten ja niiden alan määrittäminen, 2) hallinnollisten sanktioiden sääntelymallien valintaperusteluiden selvittäminen, 3) hallintosanktioteoreettisen mallin kehittäminen lainvalmisteluprosessia varten sekä 4) de lege ferenda -suositusten tekeminen rangaistavuuden hyväksyttävyyden ja joutuisuuden parantamiseksi. Menetelmä ja aineistot Tutkimus kytkeytyy teoreettisen rikosoikeustieteen, hallinto-oikeustieteen ja prosessioikeustieteen alalle ja se on luonteeltaan ongelmakeskeinen. Tieteenalojen väliset painotukset ja niiden vaikutus vaihtelevat tutkimuksessa. Vaikka tutkimus on monella tavalla luonteeltaan teoreettinen, siinä rakennetaan nimenomaan lainsäädäntötyötä ja lainvalmistelua tukevaa tutkimusta ja teoriaa. Tältä osin näkökulma liittyy kriminalisointiteoreettisessa tutkimuksessa hahmotettuun lainsäätäjän oikeuslähdeoppia koskevaan uuteen näkökulmaan, jolla on yhteyksiä lainsäädäntötutkimukseen ja oikeusteoriassa hahmotettuun legisprudence-tutkimusuuntaukseen, näkökulman suuntautuessa lainsäädäntötasolle. Tutkimuksen lähteistä suurin osa on oikeustieteellistä kirjallisuutta, jonka pääosa muotoutuu suomalaisesta oikeustieteellisestä kirjallisuudesta. Myös pohjoismaalaista, saksalaista ja hieman myös anglosaksista kirjallisuutta on käytetty. Kansainvälisten kirjallisuuslähteiden merkitys ei ole ollut merkittävä, koska kattava eurooppalainen näkemys aihepiiristä on pyritty saamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä hyödyntäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty laajasti myös kansallista lainvalmisteluaineistoa, erityisesti hallituksen esityksiä ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä. Johtopäätökset Kriminaali- ja/tai kontrollipolitiikassa on juuri nyt tärkeää pohtia, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa on järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tähän voisi olla mahdollista vastata tutkimuksessa kehitettävällä hallintosanktiointiteoreettisella mallilla. Mallin kehittäminen on edellyttänyt yhteiskunnallisten sanktiokäytäntöjen oikeusvaltioopillista tarkastelua, jolloin sanktioiden yhteiskunnalliseen merkitykseen pureutuminen kuvailee myös sitä, millainen modernin oikeusvaltion tila tällä hetkellä on. Perinteisten oikeusvaltioiden paradigmojen käyttäminen ei välttämättä edistä relevantin oikeusvaltiollisen sanktiointiteoreettisen mallin kehittämistä. Voi olla niinkin, että klassinen oikeusvaltio-oppi ja oletetunlaiset rikosoikeuden erityiset elementit eivät enää vastaa yhteiskuntatodellisuutta. Näin rankaisemisen yleiset opit voivat nousta kehittämisen kohteeksi oikeusvaltiollisuuden elementtien toteuttamiseksi valtavasta kasvaneessa hallintoyhteiskunnassa – hallinto-johtoisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Suomen rikoslaki sisältää laajassa merkityksessä sadoittain erilaatuisia kriminalisointeja, joiden merkitys on usein hallinnon toimintaa subventoiva, symbolinen tai jonkin toisen kriminalisoinnin vaikutusta tehostamaan pyrkivä. Tällainen rikoslaki on tehtävänsä, vaikuttavuutensa ja hyväksyttävyytensä kannalta ongelmallinen. Suomalainen hallinnollisten sanktioiden järjestelmä ei sekään ole järkevä ja tarkoituksenmukainen, yleisiin oppeihin perustuva systeemi. Myös yleiseurooppalainen kehitys näyttäisi viittaavan siihen, että Suomessa on tarve kehittää sekä rikosoikeutta että sille vaihtoehtoista hallintosanktioiden järjestelmää, sanktio-oikeutta. Tämä edellyttää lainsäädäntöuudistuksia.

Reglering och förvaltning av produktions- och slaktdjurs välbefinnande : en offentligrättslig undersökning

Djur och djurskyddet hör till ett rättsligt regleringsområde som inte varit föremål för omfattande rättsvetenskaplig forskning i vårt land även om intresset för djurs välbefinnande ökat både i samhället och inom EU. Avhandlingen har avfattats som en artikelavhandling och är en offentligrättslig studie om djurskyddslagstiftningen och förvaltningen av djurskyddsärenden i Finland. Tematiken har behandlats både ur djurens och djurens ägares eller innehavares synvinkel med utgångspunkt i djurskyddslagstiftningen och förvaltningen av djurskyddsärenden i Finland. Forskningen är fokuserad huvudsakligen på skyddet av och välbefinnandet hos produktions- och slaktdjur även om bland annat de begrepp som granskas också berör andra djurkategorier. De övergripande frågeställningarna i avhandlingen är två. För det första, vad är det som avses med djurs välbefinnande och skydd i regleringen av djurskyddet och för det andra, hur realiseras dessa i djurskyddsmyndigheternas förvaltningsverksamhet? I forskningen presenteras och diskuteras bland annat en ny begreppskonstruktion: djurs rättsliga välbefinnande. Den empiriska delen i avhandlingen omfattar förvaltningsverksamheten inom området av djurskydd under åren 1996–2006. Sammanlagt 10468 dokument som upprättats av djurskyddsmyndigheten i samband med verkställandet av djurskyddsövervakning ingår i undersökningen. Forskningen utmynnar i en åtgärdsförteckning med förslag till utvecklingen av området för djurskydd.

Hyvitysmaksujärjestelmä - matka kasettimetristä megatavuun

Pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia vaikutuksia vaihtoehtoisella yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmällä voisi olla Suomessa. Hyvitysmaksulla tarkoitetaan korvausta, joka maksetaan oikeudesta tehdä teoskappaleesta kopioita yksityiseen käyttöön. Maksu on Suomessa sisällytetty vuodesta 1984 alkaen kopiointilaitteiden hintoihin ja näin vyörytetty valmistajilta ja maahantuojilta kuluttajien maksettavakasi. Maksun alaisia laitteita ovat esimerkiksi C- kasetit, CD- levyt, digiboxit ja ulkoiset kovalevyt. Tutkielmassa kuvataan hyvitysmaksujärjestelmän historiallista kehitystä nykyiseen muotoonsa, sen toimivuutta eri intressiryhmien näkökulmasta sekä arvioidaan varteenotettavia vaihtoehtoja nykyiselle järjestelmälle. Aina uusiutuvan haasteen hyvitysjärjestelmän kehittämisessä muodostaa teknologian jatkuva muuntuminen ja uusien kopiointitekniikoiden yleistyminen. Siihen tekijänoikeuksia koskevat säädökset ovat vastanneet puutteellisesti tai jälkikäteen. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan virallistenlähteiden, kirjallisuuden ja asiasta julkaistujen, eri intressitahojen kannanottojen perusteella. Tutkimuksen toteutus on sekoitus kvalitatiivista, historiallista ja lainopillista tarkastelua sekä oikeustaloustiedettä. Tutkimuksesta selvisi, että hyvitysmaksujärjestelmä ei tällä hetkellä suoriudu sille asetetuista tehtävistä tyydyttävästi, ja vaihtoehtoisen järjestelmän etsiminen on ajankohtaista. Varteenotettavaksi vaihtoehdoksi yksityiseen käyttöön tapahtuvan kopioinnin korvaamiseksi tekijöille ja tuottajille on tässä tutkielmassa arvioitu korvauksen toteuttaminen viestintärahaston kautta. Tämä ratkaisisi monet nykyiset ongelmat, ja näyttäisi tutkimuksen pohjalta arvioituna olevan paras vaihtoehto. Tähän siirtyminen vaatii kuitenkin ratkaisua kohtuullisen hyvityksen määrittämisen ongelmaan.

Enhancing human security through crisis management : opportunities and challenges for learning

Inhimilliseen turvallisuuteen kriisinhallinnan kautta – oppimisen mahdollisuuksia ja haasteita Kylmän sodan jälkeen aseelliset konfliktit ovat yleensä alkaneet niin sanotuissa hauraissa valtioissa ja köyhissä maissa, ne ovat olleet valtioiden sisäisiä ja niihin on osallistunut ei-valtiollisia aseellisia ryhmittymiä. Usein ne johtavat konfliktikierteeseen, jossa sota ja vakaammat olot vaihtelevat. Koska kuolleisuus konflikteissa voi jäädä alle kansainvälisen määritelmän (1000 kuollutta vuodessa), kutsun tällaisia konflikteja ”uusiksi konflikteiksi”. Kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt kehittämään kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen malleja, jotta pysyvä rauhantila saataisiin aikaiseksi. Inhimillinen turvallisuus perustuu näkemykseen, jossa kunnioitetaan jokaisen yksilön ihmisoikeuksia ja jolla on vaikutusta myös kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen toteuttamiseen. Tutkimukseen kuuluu kaksi empiiristä osaa: Delfoi tulevaisuuspaneeliprosessin sekä kriisinhallintahenkilöstön haastattelut. Viisitoista eri alojen kriisinhallinta-asiantuntijaa osallistui paneeliin, joka toteutettiin vuonna 2008. Paneelin tulosten mukaan tulevat konfliktit usein ovat uusien konfliktien kaltaisia. Lisäksi kriisinhallintahenkilöstöltä edellytetään vuorovaikutus- ja kommunikaatiokykyä ja luonnollisesti myös varsinaisia ammatillisia valmiuksia. Tulevaisuuspaneeli korosti vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja erityisesti siviilikriisinhallintahenkilöstön kompetensseissa, mutta samat taidot painottuivat sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön kompetensseissakin. Kriisinhallinnassa tarvitaan myös selvää työnjakoa eri toimijoiden kesken. Kosovossa työskennelleen henkilöstön haastatteluaineisto koostui yhteensä 27 teemahaastattelusta. Haastateltavista 9 oli ammattiupseeria, 10 reservistä rekrytoitua rauhanturvaajaa ja 8 siviilikriisinhallinnassa työskennellyttä henkilöä. Haastattelut toteutettiin helmi- ja kesäkuun välisenä aikana vuonna 2008. Haastattelutuloksissa korostui vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitojen merkitys, sillä monissa käytännön tilanteissa haastateltavat olivat ratkoneet ongelmia yhteistyössä muun kriisinhallintahenkilöstön tai paikallisten asukkaiden kanssa. Kriisinhallinnassa toteutui oppimisprosesseja, jotka usein olivat luonteeltaan myönteisiä ja informaalisia. Tällaisten onnistumisten vaikutus yksilön minäkuvaan oli myönteinen. Tällaisia prosesseja voidaan kuvata ”itseä koskeviksi oivalluksiksi”. Kriisinhallintatehtävissä oppimisella on erityinen merkitys, jos halutaan kehittää toimintoja inhimillisen turvallisuuden edistämiseksi. Siksi on tärkeää, että kriisinhallintakoulutusta ja kriisinhallintatyössä oppimista kehitetään ottamaan huomioon oppimisen eri tasot ja ulottuvuudet sekä niiden merkitys. Informaaliset oppimisen muodot olisi otettava paremmin huomioon kriisinhallintakoulutusta ja kriisinhallintatehtävissä oppimista kehitettäessä. Palautejärjestelmää olisi kehitettävä eri tavoin. Koko kriisinhallintaoperaation on saatava tarvittaessa myös kriittistä palautetta onnistumisista ja epäonnistumisista. Monet kriisinhallinnassa työskennelleet kaipaavat kunnollista palautetta työrupeamastaan. Liian rutiininomaiseksi koettu palaute ei edistä yksilön oppimista. Spontaanisti monet haastatellut pitivät tärkeänä, että kriisinhallinnassa työskennelleillä olisi mahdollisuus debriefing- tyyppiseen kotiinpaluukeskusteluun. Pelkkä tällainen mahdollisuus ilmeisesti voisi olla monelle myönteinen uutinen, vaikka tilaisuutta ei hyödynnettäisikään. Paluu kriisinhallintatehtävistä Suomeen on monelle haasteellisempaa kuin näissä tehtävissä työskentelyn aloittaminen ulkomailla. Tutkimuksen tulokset kannustavat tutkimaan kriisinhallintaa oppimisen näkökulmasta. On myös olennaista, että kriisinhallinnan palautejärjestelmiä kehitetään mahdollisimman hyvin edistämään sekä yksilöllistä että organisatorista oppimista kriisinhallinnassa. Kriisinhallintaoperaatio on oppimisympäristö. Kriisinhallintahenkilöstön kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen on olennaista tavoiteltaessa kestävää rauhanprosessia, jossa konfliktialueen asukkaatkin ovat mukana.

Euroopan unionin sisämarkkinoiden toiminnan varmistamiseksi asetettujen vero-oikeudellisten toimien vaikutukset Suomen arvonlisäverojärjestelmään

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää EU:n jäsenyyden ja EU-oikeuden vaikutuksia Suomen arvonlisäverojärjestelmään; mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö yhteisötasolla sekä kansallisessa arvonlisäverojärjestelmässä ja millainen on vallitseva arvonlisäverotusta koskeva oikeusjärjestelmä EU kontekstissa. Päätavoitteena on tutkia EU-oikeuden vaikutusta KHO:n laintulkintoihin ja Euroopan unionin tuomioistuimen arvonlisäverotukseen liittyviä tulkintoja sekä sitä, kuinka nämä tulkinnat ovat vaikuttaneet Suomen arvonlisäverojärjestelmän normeihin ja niiden soveltamiseen. Tutkimuksessa aiheen tarkastelu on rajattu sekundäärioikeuden puolelta vaikutusten tutkimiseen arvonlisäveron vähennysoikeuden osalta. Tutkimuksen pääteemoina ovat vähennysoikeuden syntyminen ja laajuus, vähennysoikeuden suhdeluku ja vähennysoikeuden rajoitukset. Tavoitteena on oikeusdogmaattisesti tulkita ja systematisoida arvonlisäverojärjestelmän soveltamisalaan liittyvää oikeusjärjestystä vähennysoikeuden osalta ja tavoitella ristiriidattomuutta unionin järjestelmän ja Suomen arvonlisäverojärjestelmän välillä. Tutkimuksessa selvisi, että EU:lla on ollut vaikutusta sekä varsinaiseen verotukseen että veropoli-tiikan muotoutumiseen. Arvonlisäverotuksen eurooppalaistuminen on näyttäytynyt jatkuvana oikeuslähdepohjan muutoksena ja sen vaikuttamisena etenkin oikeuden soveltamiseen. Yhteisessä arvonlisäverojärjestelmässä vallankäyttö on siirtynyt osittain pois kansallisista poliittisista ja oikeudellisista rakenteista EU-tason rakenteisiin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yhteinen arvonlisäverojärjestelmä ja EUT:n oikeuskäytäntö on vähinten vaikuttanut Suomessa vähennysoikeuden rajoituskysymyksiin. Sitä vastoin suhdelukua koskevaan käytäntöön EUT:lla on ollut vaikutusta. Näkyvimmin EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön mukanaan tuoma vaikutus liittyy arvonlisäveron vähennysoikeuden syntymiseen ja laajuuteen.

Elämä työläisnaisten hyväksi. Fiina Pietikäisen yhteiskunnallinen toimijuus 1900–1930. Tutkimus työväenliikkeen sukupuolisidonnaisista käytännöistä

Tutkimuksessa perehdytään työväenliikkeessä vaikuttaneen naisaktiivi Fiina Pietikäisen (1870–1956) toimijuuden myötä työväenliikkeen sukupuolisidonnaisiin käytäntöihin vuosina 1900–1930. Tutkimus edustaa kollektiivista elämänkertatutkimusta. Tässä tutkimuksessa on keskeisesti esillä kysymys Fiina Pietikäisen ja työväenliikkeen suhteesta. Aikakauden työväenliike ei hyväksynyt individualistista toimintaa, vaan edellytti yksittäiseltä aktiivilta kurinalaisuutta ja sitoutuneisuutta yhteisesti sovittuihin pyrintöihin. Toisaalta työväenliike tarjosi niin työläismiehille kuin -naisillekin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Työläisnaiset saattoivat miesten tavoin vaikuttaa poliittisissa ja ammatillisissa järjestöissä, joskin monet naiset keskittyivät vapaaehtoisesti vain puolueen naisjärjestöjen toimintaan. Tutkimus osoittaa, että Fiina Pietikäinen oli pragmaattinen naisaktiivi, joka monien muiden työväenliikkeen naisaktiivien tavoin otti tehtäväkseen työläisnaisten ja -lasten elinolosuhteiden kehittämisen. Edes poikkeusolosuhteet kuten vuoden 1905 suurlakko tai vuoden 1918 sisällissota eivät muuttaneet työväenliikkeen sukupuolisidonnaista toimijuuskulttuuria. Työväenliikkeen naisaktiivit keskittyivät vapaaehtoisesti ruokahuoltoon ja perhepolitiikkaan jättäen muut yhteiskunnalliset kysymykset miestoimijoiden vastuulle. Useimmista työväenliikkeen naisaktiiveista poiketen Fiina Pietikäinen toimi myös miesvaltaisessa ammattiyhdistysliikkeessä niin paikallis- kuin liittotasolla. Pietikäinen otti tehtäväkseen varsinkin helsinkiläisten silittäjien ja erityisesti kylvettäjien ammatillisen edunvalvonnan. Kyseiset naispuoliset ammatinharjoittajat olivat erittäin heikosti järjestäytyneitä, joten Pietikäisen ammatillinen edunvalvonta perustui pitkälti yhteiskunnallisesti otollisten tilanteiden hyödyntämiseen ja työväenliikkeen kollektiivin tukeen. Fiina Pietikäinen kannatti monien muiden naisaktiivien tavoin naisten erillistoimijuutta niin poliittisessa kuin ammatillisessa työväenliikkeessä. Hän sitoutui työväenliikkeen arvoihin ja käytäntöihin, muttei kokenut työväenliikettä tasa-arvoiseksi kollektiiviksi. Hän uskoi naisten voivan parhaiten kehittää omaa asemaansa erillistoimijuuden kautta. Poliittisen työväenliikkeen saralla naiset vaikuttivatkin aina työväenliikkeen hajoamiseen asti pitkälti omissa järjestöissään. Ammatilliseen edunvalvontaan naisten erillistoimijuus ei vakiintunut, koska ammattiyhdistysliikkeen miesaktiivit eivät kokeneet naistyöläisten aseman kehittämisen edellyttävän segregaatiota liikkeen sisällä. Käytännössä monet ammattiosastot olivat kuitenkin joko mies- tai naisammattiosastoja, koska aikakauden Suomessa sukupuoli määräsi hyvin voimakkaasti sen, mitä ammattia yksilö saattoi harjoittaa.

Kapitalistinen urbanisaatio ja sen vastarinta

Kirjallisuusarvostelu

Toimittajan oikeus uutisoida ja toimitustyötä sääntelevät normit

Luettaessa uutisia lehdestä harvoin pohditaan sitä, onko toimituksellisessa työssä noudatettu lakia ja alan eettisiä ohjeita. Lukija luottaa siihen, että sääntöjä noudatetaan, mutta näin ei aina ole. Käytettäessä materiaalia toiselta lehdeltä jätetään alkuperäinen lähde usein mainitsematta. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää keskeiset tekijänoikeuslain pykälät ja käytännössä kaikkein keskeisimmät Journalistin ohjeet sanomalehden toimittajan työssä ja miten nämä säännöt pääosin ilmenevät. Suoritetun kyselytutkimuksen perusteella tekijänoikeuslain pykälä oikeus uutisoida toisen lehden uutinen ja Journalistin ohjeista sääntö, jonka mukaan sisältöratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, ovat keskeisimpiä sääntöjä käytännön työssä. Tutkimuksessa näitä sääntöjä käsitellään oikeusdogmaattisin menetelmin kieliopillisen tulkinnan kautta sekä toimittajan työn näkökulmasta. Tutkimuksen lainsäädännöllisen viitekehyksen muodostavat Suomen perustuslaki, laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, kansallinen tekijänoikeuslaki ja Journalistin ohjeet. Tämän vuoksi tutkimuksessa on aiheellista tarkastella myös sananvapautta ja tekijänoikeuslakia toimituksellisessa työssä sekä näiden suhdetta toisiinsa ja myös median rakenteellista ja toiminnallista muutosta.

Pennförare i periferin : österbottniska sockenskrivare 1721-1868

Modern research on literacy, the scriptualization of the administration and the interaction between the governing and the governed as part of the political culture, has brought to the fore the issue of different scripts and their terms. The present dissertation focuses on the parish scribes in the county of Ostrobothnia during the period 1721–1868. The peasantry had been given the right to pay parish scribes in 1624. The parish scribes who were to assist the peasants in connection with the collection of taxes simultaneously supervised the bailiffs who collected the taxes. Their writing skills made the scribes indispensable also in many other contexts. In Ostrobothnia, the peasantry had use for parish scribes, who worked as mediators between Swedish and Finnish, between the oral and the written and vice versa. The aim of this dissertation is on the one hand to explore the recruitment of parish scribes, and on the other to examine the parish scribes as a professional and social group. The parish scribes’ significance for the peasantry in everyday life, local decision-making and in connection with political processes will be analyzed by examining their work and professional activities. The recruitment of parish scribes and has been analyzed as a decision process where different actors were able to influence the election. The parish scribes’ competence requirements and terms of employment have been analyzed. The parish scribes as a professional body or a social group has not previously been explored. The examination of the 154 parish scribes as a professional and social group has been carried out in the form of a collective biography. Parish scribes’ tasks originally consisted of the collection of taxes, but the duties within the parish administration increased in the eighteenth and nineteenth centuries. The private writing assignments consisted of many different documents: bills of sale, probate inventories and estate distributions, wills, land tenancy agreements, life annuity and crofter agreements, promissory notes, auction records and different survey documents. The interaction with state power has been analyzed by examining five political decision-making processes that the peasants actively participated in.

Potilaan tiedollinen yksityisyys heräämössä

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata potilaan kokemuksia tiedollisesta yksityisyydestään sekä tiedollista yksityisyyttä edistäviä ja estäviä tekijöitä heräämössä. Tämän tiedon pohjalta on mahdollista kehittää heräämön hoitotyötä potilaiden tiedollisen yksityisyyden osalta. Tutkimus toteutettiin kuvailevana haastattelututkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkimuksessa haastateltiin yhden suomalaisen yliopistosairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien (KNK) klinikan heräämössä hoidettuja aikuispotilaita 1-2 tunnin kuluessa heräämöhoidon päättymisestä. Haastatteluaineisto koostui 17:stä päiväkirurgisen – tai vuodeosastopotilaan haastattelusta. Tallennetut haastattelut litteroitiin ja aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Potilaat kuvasivat tiedollista yksityisyyttä potilaan tietojen hallintana: potilaan tietojen luottamuksellisena käsittelynä ja oikeutena omiin tietoihin. Tiedollista yksityisyyttä pidettiin tärkeänä, mutta potilaat eivät olleet erityisen huolissaan tämän toteutumisesta heräämössä. Tiedollinen yksityisyys toteutui potilaiden mielestä melko hyvin heräämössä lukuun ottamatta tilanteita, joissa henkilökunta vaihtoi suullisesti tietoja potilaasta keskenään. Suurin osa potilaista totesi KNK-vaivojen olevan niin neutraaleja, ettei niiden joutuminen ulkopuolisten tietoon ollut heistä merkityksellistä. Tieto leikkauksesta kiinnosti potilaita ja he olivat tyytyväisiä saatuaan siitä tietoa heräämössä. Tiedollisen yksityisyyden toteutumista edistivät potilaan uppoutuminen omaan maailmaansa, mahdollisuus kontrolloida ja saada tietoa asioistaan, kahdenkeskinen vuorovaikutus, tieto tiedollisesta yksityisyydestä, heräämön tilajärjestelyt ja tiedollista yksityisyyttä koskevien sääntöjen noudattaminen. Muiden potilaiden uteliaisuus, potilaan kyvyttömyys suojata omia tietojaan ja ulkopuolisuus omissa asioissaan, kahdenkeskeisen vuorovaikutuksen mahdottomuus, yksityisen tilan puute ja tiedollista yksityisyyttä koskevan sääntelyn noudattamattomuus koettiin tietojen luottamuksellisen käsittelyn esteiksi heräämössä. Potilaiden tietojen luottamuksellista käsittelyä voitaisiin parantaa kiinnittämällä huomiota raportointimenetelmiin ja -paikkaan heräämössä. Käytettävissä olevia keinoja, kuten sermejä ja potilaiden sijoittelu heräämössä, kannattaa käyttää hyödyksi potilaan tiedollisen yksityisyyden suojaamiseksi. Tiedollisen yksityisyyden määritelmää tulisi jatkossa täsmentää käsiteanalyysin avulla. Lisäksi tiedollista yksityisyyttä olisi hyvä tutkia hoitotyön ympäristöissä, joissa potilaiden hoitoon liittyy mahdollisesti arkaluonteisempia tietoja kuin KNK- potilailla.