The grammar of psychosis

This thesis is concerned with the philosophical grammar of certain psychiatric concepts, which play a central role in delineating the field of psychiatric work. The concepts studied are ‘psychosis’, ‘delusion’, ‘person’, ‘understanding’ and ‘incomprehensibility’. The purpose of this conceptual analysis is to provide a more perspicuous view of the logic of these concepts, how psychiatric work is constituted in relation to them, and what this tells us about the relationships between the conceptual and the empirical in psychiatric concepts. The method used in the thesis is indebted primarily to Ludwig Wittgenstein’s conception of philosophy, where we are urged to look at language uses in relation to practices in order to obtain a clearer overview of practices of interest; this will enable us to resolve the conceptual problems related to these practices. This questioning takes as its starting point the concept of psychosis, a central psychiatric concept during the twentieth century. The conceptual analysis of ‘psychosis’ shows that the concept is logically dependent on the concepts of ‘understanding’ and ‘person’. Following the lead found in this analysis, the logic of person-concepts in psychiatric discourse is analysed by a detailed textual analysis of a psychiatric journal article. The main finding is the ambiguous uses of ‘person’, enabling a specifically psychiatric form of concern in human affairs. The grammar of ‘understanding’ is then tackled from the opposite end, by exploring the logic of the concept of ‘incomprehensibility’. First, by studying the DSM-IV definition of delusion it is shown that its ambiguities boil down to the question of whether psychiatric practice is better accounted for in terms of the grammar of ‘incorrectness’ or ‘incomprehensibility’. Second, the grammar of ‘incomprehensibility’ is further focused on by introducing the distinction between positive and negative conceptions of ‘incomprehensibility’. The main finding is that this distinction has wide-ranging implications for our understanding of psychiatric concepts. Finally, some of the findings gained in these studies are ‘put into practice’ in studying the more practical question of the conceptual and ethical problems associated with the concept of ‘prodromal symptom of schizophrenia’ and the agenda of early detection and intervention in schizophrenia more generally.

Hoitotyön opettajan yhteiskunnallinen toiminta – osa opettajuutta

The social activity of nurse teacher – a part of teacherhood Every nurse teacher must know the current health policy in order to use it in teaching. The conception of the role of health policy in curriculum and the concrete teaching of social activity are quite unclear. The purpose of this study was to describe the social activity of nurse teachers. The data were collected by a structured questionnaire (Paltta 1998) via E-mail. The questionnaire included background factors and nine items for society activities. The respondents were nurse teachers, teachers for emergency nursing, public health nurse and midwifery teachers from all polytechnics in Finland. Response rate was 46 % (n = 342). The data were analysed by using descriptive statistics. The results of this study showed that 36 % of nurse teachers evaluated themselves quite active in society activities and 43 % of them evaluated themselves inactive. 32 % of nurse teachers was member and involved to working in general organisations. 28 % of nurse teachers worked or have been worked in local commission or trustees. Nurse teachers evaluated their knowledge about health policy quite good (mean 3.75, Std 0.99). Their knowledge about education policy was also quite good (mean 3.57, Std 1.04). Nurse teachers updated their knowledge about health policy and education policy by reading professional journals, newspapers, internet and following television and radio. According to results nurse teachers are quite active in society activities even tough almost half of them evaluated themselves quite inactive. Although nurse teachers’ knowledge about health policy was quite good by their opinion, they must update and improve the knowledge. In the future it is important to study how nurse teachers use health policy in their teaching and how nurse students’ participation in society activities can be improved.

Sustainable Waste-to-Energy Production: Performance Evaluation of Distributed Generation fuelled by Landfill Gas

The environmental impact of landfill is a growing concern in waste management practices. Thus, assessing the effectiveness of the solutions implemented to alter the issue is of importance. The objectives of the study were to provide an insight of landfill advantages, and to consolidate landfill gas importance among others alternative fuels. Finally, a case study examining the performances of energy production from a land disposal at Ylivieska was carried out to ascertain the viability of waste to energy project. Both qualitative and quantitative methods were applied. The study was conducted in two parts; the first was the review of literatures focused on landfill gas developments. Specific considerations were the conception of mechanism governing the variability of gas production and the investigation of mathematical models often used in landfill gas modeling. Furthermore, the analysis of two main distributed generation technologies used to generate energy from landfill was carried out. The review of literature revealed a high influence of waste segregation and high level of moisture content for waste stabilization process. It was found that the enhancement in accuracy for forecasting gas rate generation can be done with both mathematical modeling and field test measurements. The result of the case study mainly indicated the close dependence of the power output with the landfill gas quality and the fuel inlet pressure.

Mikroyrittäjä ja yrityksen kasvu

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä tekijät ovat mikroyrityksen kasvun edellytyksenä ja mitkä tekijät ovat kasvun esteinä. Tutkimuksen taustalla on mikroyritysten yleisesti vähäinen kasvuhalukkuus. Tässä tutkimuksessa yrittäjien kasvuaikomuksia tarkastellaan kasvun prosessimalliin tukeutuen ja mikroyritysten kasvuun vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan Perrenin mikroyrityksen kasvuun vaikuttavien tekijöiden mallin avulla. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimus on toteutettu haastattelututkimuksena, jossa on haastateltu mikroyrittäjiä Päijät-Hämeessä Lahden ja Hollolan alueilla. Tämän tutkimuksen mukaan mikroyritysten kasvuun vaikuttavat yrittäjän tahtotila ja kyky yrityksen kehittämiseen sekä yrittäjän riskinottokyky että suotuisat ympäristölliset olosuhteet. Näiden tekijöiden puuttuminen estää kasvun. Yrityksen kasvua estäviä muita tekijöitä ovat tutkimuksen mukaan mikroyritysten liiallinen paikallisuus, yhteistyön vähäisyys sekä yrittäjän liiallinen kietoutuminen liiketoimintaan että toiminnan liian vähäinen strateginen suunnittelu.

Målarpoeten Ellen Thesleff : teknik och konstnärligt uttryck

The aim of this thesis has been to illustrate the multifaceted talent in Ellen Thesleff's (1869 - 1954) work with particular emphasis on her technique and artistic expression. Why did Ellen Thesleff work withso many techniques? How did the technique affect the expression and what characterizes it? It would also be of interest to gather some idea of Ellen Thesleff's position among other artists. The investigation covers a representative selection of about 60 pictures, using nine different techniques, primarily as oils, woodcuts and monumental painting. The pictures illustrate three periods of time, the natural (1890 - 1905), the colourful (1906 - 1927) and the free period (1928 -1950). I describe the pictures in regard to their conception and subject matter and scrutinize their formal creation. Thereafter, I investigate the painting technique and artistic expression of each picture and position it, where applicable, in relation to other art. Ellen Thesleff's artistic quality is discussed in relation to her techniques and expression. Thesleff consciously chooses different techniques for related subjects in order to vary the expression. The progressing evolution within individual techniques and a cross-fertilization between them has evidently contributed to raising her artistic quality. I have studied how the techniques influence expression and found it possible to identify certain characteristic styles during the three periods: first a natural painting technique which reminds one of both French realism, paintings reflecting the Nordic mood and atmosphere, and symbolism, ascetism and synthetism; later an expressive Thesleff colourism with brilliant over- and underpainting in contrasting colours and last a free decorative painting in lines, with symbolistic undertones. Most characteristic is the lyrical expression which seems to be a common theme throughout Thesleff's entire artistry. I have found that Ellen Thesleff in her works had herown personal style compared to her contemporaries. Despite deep knowledge of styles and techniques she continually creates art from her inner self and with her own personal brush signature.

Parallella, dynamiska representationer i gymnasiefysiken : implementering av ett interaktivt datorverktyg i didaktiska situationer och uppfattning av effektivt lärande

The computer is a useful tool in the teaching of upper secondary school physics, and should not have a subordinate role in students' learning process. However, computers and computer-based tools are often not available when they could serve their purpose best in the ongoing teaching. Another problem is the fact that commercially available tools are not usable in the way the teacher wants. The aim of this thesis was to try out a novel teaching scenario in a complicated subject in physics, electrodynamics. The didactic engineering of the thesis consisted of developing a computer-based simulation and training material, implementing the tool in physics teaching and investigating its effectiveness in the learning process. The design-based research method, didactic engineering (Artigue, 1994), which is based on the theoryof didactical situations (Brousseau, 1997), was used as a frame of reference for the design of this type of teaching product. In designing the simulation tool a general spreadsheet program was used. The design was based on parallel, dynamic representations of the physics behind the function of an AC series circuit in both graphical and numerical form. The tool, which was furnished with possibilities to control the representations in an interactive way, was hypothesized to activate the students and promote the effectiveness of their learning. An effect variable was constructed in order to measure the students' and teachers' conceptions of learning effectiveness. The empirical study was twofold. Twelve physics students, who attended a course in electrodynamics in an upper secondary school, participated in a class experiment with the computer-based tool implemented in three modes of didactical situations: practice, concept introduction and assessment. The main goal of the didactical situations was to have students solve problems and study the function of AC series circuits, taking responsibility for theirown learning process. In the teacher study eighteen Swedish speaking physics teachers evaluated the didactic potential of the computer-based tool and the accompanying paper-based material without using them in their physics teaching. Quantitative and qualitative data were collected using questionnaires, observations and interviews. The result of the studies showed that both the group of students and the teachers had generally positive conceptions of learning effectiveness. The students' conceptions were more positive in the practice situation than in the concept introduction situation, a setting that was more explorative. However, it turned out that the students' conceptions were also positive in the more complex assessment situation. This had not been hypothesized. A deeper analysis of data from observations and interviews showed that one of the students in each pair was more active than the other, taking more initiative and more responsibilityfor the student-student and student-computer interaction. These active studentshad strong, positive conceptions of learning effectiveness in each of the threedidactical situations. The group of less active students had a weak but positive conception in the first iv two situations, but a negative conception in the assessment situation, thus corroborating the hypothesis ad hoc. The teacher study revealed that computers were seldom used in physics teaching and that computer programs were in short supply. The use of a computer was considered time-consuming. As long as physics teaching with computer-based tools has to take place in special computer rooms, the use of such tools will remain limited. The affordance is enhanced when the physical dimensions as well as the performance of the computer are optimised. As a consequence, the computer then becomes a real learning tool for each pair of students, smoothly integrated into the ongoing teaching in the same space where teaching normally takes place. With more interactive support from the teacher, the computer-based parallel, dynamic representations will be efficient in promoting the learning process of the students with focus on qualitative reasoning - an often neglected part of the learning process of the students in upper secondary school physics.

Ja vet int va de heter på svenska : interaktion mellan tvåspråkiga elever och deras lärare i en enspråkig klassrumsdiskurs

This is a study about language and learning aspects in the interaction between pupils and teachers in classrooms, where the majority of the pupils are bilingual. The aim of the dissertation is to develop the understanding of interactional learning possibilities and constraints in relation to a bilingual context. Language related learning is used as an overall conception which covers learning related to classroom discourse, language and subject. The empirical study has been made in a Swedish speaking school in a strongly Finnish dominated environment in the south of Finland. In the material, mainly consisting of video recorded lessons in forms one to three, the interaction between the pupils and the teachers is analysed. Building on a social constructionist perspective, where learning is regarded as a social phenomenon, situated and visible in changing participation, sequences where pupils or teachers make the language relevant are emphasised. The sequences are analysed in line with the conversation analytic (CA) approach. A fundamental result is an understanding of a monolingual classroom discourse, jointly constructed by teachers and pupils and visible in the pupils' interactionally problematized code-switching. This means that the pupils are not victims of a top-driven language policy; they are active co-constructors of the monolingual discourse. Through different repair initiations the pupils are doing interactional work in positioning themselves correctly in the monolingual discourse, which they simultaneously maintain. This work has a price in relation to time, knowledge and exactness. The pupils' problematized code-switching is often directly and shortly repaired by the teachers. This kind of repair promotes the pupils' participation and is not, as opposed to the results of research in everyday talk, dispreferred in pupil-teacher talk. When the pupils use the possibility to, in a comparatively easy way, participate and thus express their knowledge through codeswitching, and simultaneously talk a monolingual discourse into being, the teacher can, through direct repair, show an understanding in regard to the content, facilitate language learning and simultaneously confirm the pupils as competent speakers and bilingual individuals. Furthermore, significant results show that the monolingual norm has a function of a contrasting background which gives the pupils and the teachers a possibility to use language alternation as a functional and meaningful activity. The pupils use codeswitching as a way of protesting or expressing non-participation in the classroom talk. By making the pupils' bilingualism relevant, the teachers express understanding and empathy and encourage the pupils' participation in the classroom talk. Bilingualism is a nonpreferred, but functioning, resource in the interaction between pupils and teachers.

Musikaliska möten man minns : om musikundervisningen i årskurserna sju till nio som en arena för starka musikpplevelser

Earlier research has shown that strong experiences related to music (SEM) can occur in very different contexts and take on many different forms. Experiences like these seem significant and have among other things reportedly had an affect on the individual's continuing relationship towards music, which makes them interesting from a pedagogical point of view. Formal teaching situations, though, are under-represented in studies where people have been asked to describe strong experiences that they have had in connection with music. The purpose of my thesis is to investigate what SEM may mean to pupils and teachers in lower secondary school (grades 7-9), and to inquire more deeply into the potential "space" for such experiences within school music education. On a comprehensive level my ambition is to deepen the understanding for SEM as a possible element in pedagogical situations. Three empirical perspectives are employed: pupil-, teacher- and curriculum perspectives. The pupil perspective involved an analysis of written accounts of 166 fifteen-year-olds, describing own strong experiences. The teacher perspective involved studying 28 music teachers' conceptions of the purpose of teaching music in school as well as their understanding about strong music experiences in school context. Further, the teachers' descriptions of SEM that they have had themselves were analysed. The curriculum perspective is reflected through a study of how music experience was represented in 24 local and 2 national curriculum texts for music. Grounded in a phenomenological-hermeneutical perspective the material have been analyzed both qualitatively and quantitatively. The result points towards the fact that the music education in school has the potential to become an arena for SEM and that this can happen in relation to a multitude of activities and genres and take on many different expressions. Only one pupil referred to a musical encounter in the classroom environment; all other experiences that occurred inside the frame of school activity had taken place in other arenas (the school hall, public concert halls, and so on). However, more than 98 % of the descriptions concerned musical encounters in leisure time contexts. The significance of SEM is further clarified by narrative constructions. SEM as a conception does not occur on the curriculum level; however the analyze revealed a number of interesting "openings" which are illustrated. Even though all teachers displayed a fundamentally positive attitude towards the idea of regarding SEM as a feature of formal musical learning, it became clear that many teachers never had approached this theme from a pedagogical point of view before. Still, they proved to have an evident "familiarity" towards the phenomenon based on their own experiences of receptive and performative musical encounter. The possible space for strong musical experiences within school music education is specified through a detailed illustration of six specific themes derived from the reasoning of the teachers. Furthermore, this is described through a mapping of the potential experiencing zone, constructed from the teachers descriptions of educational aims.

Kuulla vai kuunnella – käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla

Julkisen sektorin itsensä synnyttämien innovaatioiden ja innovoinnin näkökulma on verrattain tuore innovaatiotutkimuksen tutkimuskohde. Vielä uudempaa lähestymistapaa edustaa käyttäjälähtöinen ja käyttäjää osallistava palveluinnovaatiotutkimus julkisella sektorilla. Käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto lähestymistavasta on vielä kohtuullisen niukkaa. Tämän käyttäjälähtöiseen palvelujen innovointiin keskittyvän väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena on mikrotasolla tunnistaa ja ryhmitellä käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla. Väitöskirjatutkimuksen alatavoitteena on tutkimuksesta saatavan tiedon avulla muodostaa kysymyslista tukemaan lähestymistavan käyttöönottamista ja toteuttamista julkisen sektorin palveluorganisaatioissa ja -verkostoissa. Julkisen palvelusektorin ohella väitöskirjan tutkimustuloksia voivat soveltuvin osin hyödyntää myös yksityisen ja kolmannen sektorin palveluorganisaatiot ja -verkostot sekä käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan suunnitteluun ja sen jalkauttamiseen osallistuvat tahot. Haasteita lähestytään tutkimuksessa käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan piirteiden kautta ja haasteita tarkastellaan kehittäjäviranomaisten (ryhmätaso) näkökulmasta. Kuntasektori on valittu tutkimukseen edustamaan julkista sektoria. Lähestymistavan piirteiksi tutkimuksessa määritellään käyttäjänäkökulman ohjaava rooli organisaation innovaatiotoiminnan strategisella tasolla ja palvelujen uudistamisprosessien tasoilla, avoimuus (erityisesti käyttäjärajapinta) ja tulkinnallisuus innovaatioprosessien varhaisessa vaiheessa sekä laaja-alainen käsitys innovaatioiden lähteistä käyttäjänäkökulmaa muodostettaessa. Tutkimuksen kohteena on hyvinvointipalveluinnovaatioprosessien varhainen vaihe, jolloin keskeisessä asemassa on uusien ideoiden sekä uuden tiedon ja ymmärryksen hankinta hyödynnettäväksi innovaatioprosessien seuraavissa vaiheissa. Tutkimuksessa rajaudutaan käyttäjälähtöisen palveluinnovoinnin muotoon, jossa käyttäjät intentionaalisesti ja konkreettisesti osallistetaan kehittäjäviranomaisjohtoisiin palveluinnovaatioprosesseihin. Käyttäjiksi tutkimuksessa ymmärretään palvelun loppukäyttäjät palvelujen ”ulkoisina hyödyntäjinä” ja yli sektorialisten palveluprosessien henkilöstö palvelujen ”sisäisinä hyödyntäjinä”. Hyvinvointipalveluista tutkimuksessa ovat edustettuina sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ikäihmisten palvelukeskusten tarjoamat palvelut. Kuntasektorin innovaatiotoiminnan kenttä ymmärretään tutkimuksessa verkostomaisena kokonaisuutena, joka ylittää kuntien hallinnolliset rajat. Artikkeliväitöskirjana toteutetun väitöskirjatutkimuksen metodologia perustuu usean tapauksen tapaustutkimukseen (multiple case-studies) ja kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen. Työn empiirinen osuus koostuu viidestä artikkelina julkaistusta osatutkimuksesta. Osatutkimuksissa käytetään tapaustutkimuksen eri variaatioita, ja tutkimusaineistot on kerätty kolmesta eri perustutkimusympäristöstä. Osatutkimuksien tapaukset on valittu palvelun käyttäjien ”äänen jatkumon” (the voice of the customer) eri kohdista. Käyttäjän ääntä käytetään tutkimuksessa metodisena ratkaisuna ja metaforana. Lisäksi käyttäjän ääni ymmärretään tutkimuksessa paremminkin kollektiivisena ja laajemmista palvelujen kehittämisnäkökulmista kertovana tekijänä kuin yksittäisten palvelun käyttäjien tarpeista ja toiveista kertovana metaforana. Käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteiksi julkisella sektorilla tutkimuksessa tunnistetaan viisi haastetta. Tiivistetysti haasteena on 1. palvelujen käyttäjien subjektiuteen perustuva käyttäjälähtöisyys palvelujen uudistamisessa 2. tunnistaa palvelun käyttäjät innovaatiotoiminnan voimavarana ja rohkaistua heidän osallistamiseensa 3. sitoutuminen yhteistoiminnallisuuteen käyttäjä- ja muita rajapintoja ylittävissä palvelujen uudistamisprosesseissa ja innovaatiohakuisuus työskentelyssä 4. oivaltaa palvelutoivelistoja ja asiakaspalautteita laajempia kehittämisnäkökulmia 5. synnyttää luottamukseen perustuva hyvä kierre palvelun käyttäjien ja kehittäjien välille. Tutkimustuloksena syntyneet haasteet paikannetaan tutkimuksessa käyttäjän äänen jatkumolle erilaisin painotuksin. Lisäksi tutkimustulosten pohjalta tehdään kolme keskeistä johtopäätöstä. Ensinnäkin palvelun kehittäjätahon sekä palvelun loppukäyttäjien ja palvelujen sisäisten hyödyntäjien väliltä on tunnistettavissa innovaatiopotentiaalia sisältäviä rakenteellisia aukkoja. Toiseksi kehittäjäviranomaistahon valmius ja halu laajentaa tiedonmuodostustaan palvelujen uudistamisessa palvelun käyttäjien kanssa yhteisöllisen tiedonmuodostuksen suuntaan on puutteellinen. Kolmanneksi palvelujen kehittäjätaho ei ole sisäistänyt riittävässä määrin käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan metodologisia perusajatuksia. Tutkimuksessa tunnistetut viisi haastetta osoittavat, että käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan käyttöönotto hyvinvointipalveluorganisaation tai -verkoston palvelujen innovoinnin lähestymistavaksi ei ole mekaaninen toimenpide. Lähestymistavan käyttöönottoa tukeva kysymyslista perustuu tutkimuksessa tunnistettuihin haasteisiin. Kysymyslista on laadittu siten, että kysymykset liittyvät laajasti julkisten palveluorganisaatioiden ja -verkostojen innovaatiokulttuuriin. Kaksiosaisen kysymyslistan ensimmäisen osan kysymykset käsittelevät innovointia ohjaavia mentaalisia malleja. Ensimmäisessä osassa esitetään esimerkiksi seuraava kysymys: ”Millaista käsitystäpalvelun käyttäjistä (kuntalaisista) sekä käyttäjien ja kehittäjien (viranomaisten) välisestä suhteesta ilmennämme palvelujen innovoinnissa; onko palvelujen käyttäjä (kuntalainen) kohde, jolle kehitetään palveluja, vai onko hän jopa välttämätön kehittämiskumppani?”. Kysymyslistan toisen osan kysymykset liittyvät innovaatiokäytänteisiin ja valmiuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita seuraava kaksiosainen kysymys: ”Tukevatko innovaatiokäytänteemme käyttäjärajapinnan ylittäviä innovaatioprosesseja ja sitoudummeko avoimin mielin työskentelyyn palvelun käyttäjien, potentiaalisten käyttäjien tai ei-käyttäjien kanssa? Mitä hyötyjä koemme yhteistoiminnallisuudesta koituvan meille ja käyttäjille sekä innovaation laatuominaisuuksiin?”. Mitä tulee tutkimuksen otsikon alkuosaan ”kuulla vai kuunnella”, vastaus on, että pääpaino on sanalla ”kuulla”. Pohdintaluvussa tuodaan myös esille tarve – tai ainakin kriittisen tarkastelun tarve – käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin käsitteen ja sen luonteen sekä tavoitteiden määrittelemiselle julkisen sektorin ominaispiirteistä käsin vastapainona alkuperältään yksityisen sektorin liiketoimintakontekstista lähtöisin oleville määrittelyille.

Competence in intensive and critical care nursing - development of a basic assessment scale for graduating nursing students

Intensive and critical care nursing is a speciality in its own right and with its own nature within the nursing profession. This speciality poses its own demands for nursing competencies. Intensive and critical care nursing is focused on severely ill patients and their significant others. The patients are comprehensively cared for, constantly monitored and their vital functions are sustained artificially. The main goal is to win time to cure the cause of the patient’s situation or illness. The purpose of this empirical study was i) to describe and define competence and competence requirements in intensive and critical care nursing, ii) to develop a basic measurement scale for competence assessment in intensive and critical care nursing for graduating nursing students, and iii) to describe and evaluate graduating nursing students’ basic competence in intensive and critical care nursing by seeking the reference basis of self-evaluated basic competence in intensive and critical care nursing from ICU nurses. However, the main focus of this study was on the outcomes of nursing education in this nursing speciality. The study was carried out in different phases: basic exploration of competence (phase 1 and 2), instrumentation of competence (phase 3) and evaluation of competence (phase 4). Phase 1 (n=130) evaluated graduating nursing students’ basic biological and physiological knowledge and skills for working in intensive and critical care with Basic Knowledge Assessment Tool version 5 (BKAT-5, Toth 2012). Phase 2 focused on defining competence in intensive and critical care nursing with the help of literature review (n=45 empirical studies) as well as competence requirements in intensive and critical care nursing with the help of experts (n=45 experts) in a Delphi study. In phase 3 the scale Intensive and Critical Care Nursing Competence Scale (ICCN-CS) was developed and tested twice (pilot test 1: n=18 students and n=12 nurses; pilot test 2: n=56 students and n=54 nurses). Finally, in phase 4, graduating nursing students’ competence was evaluated with ICCN-CS and BKAT version 7 (Toth 2012). In order to develop a valid assessment scale of competence for graduating nursing students and to evaluate and establish the competence of graduating nursing students, empirical data were retrieved at the same time from both graduating nursing students (n=139) and ICU nurses (n=431). Competence can be divided into clinical and general professional competence. It can be defined as a specific knowledge base, skill base, attitude and value base and experience base of nursing and the personal base of an intensive and critical care nurse. Personal base was excluded in this self-evaluation based scale. The ICCN-CS-1 consists of 144 items (6 sum variables). Finally, it became evident that the experience base of competence is not a suitable sum variable in holistic intensive and critical care competence scale for graduating nursing students because of their minor experience in this special nursing area. ICCN-CS-1 is a reliable and tolerably valid scale for use among graduating nursing students and ICU nurses Among students, basic competence of intensive and critical care nursing was self-rated as good by 69%, as excellent by 25% and as moderate by 6%. However, graduating nursing students’ basic biological and physiological knowledge and skills for working in intensive and critical care were poor. The students rated their clinical and professional competence as good, and their knowledge base and skill base as moderate. They gave slightly higher ratings for their knowledge base than skill base. Differences in basic competence emerged between graduating nursing students and ICU nurses. The students’ self-ratings of both their basic competence and clinical and professional competence were significantly lower than the nurses’ ratings. The students’ self-ratings of their knowledge and skill base were also statistically significantly lower than nurses’ ratings. However, both groups reported the same attitude and value base, which was excellent. The strongest factor explaining students’ conception of their competence was their experience of autonomy in nursing. Conclusions: Competence in intensive and critical care nursing is a multidimensional concept. Basic competence in intensive and critical care nursing can be measured with self-evaluation based scale but alongside should be used an objective evaluation method. Graduating nursing students’ basic competence in intensive and critical care nursing is good but their knowledge and skill base are moderate. Especially the biological and physiological knowledge base is poor. Therefore in future in intensive and critical care nursing education should be focused on both strengthening students’ biological and physiological knowledge base and on strengthening their overall skill base. Practical implications are presented for nursing education, practice and administration. In future, research should focus on education methods and contents, mentoring of clinical practice and orientation programmes as well as further development of the scale.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Earnings management in the process of preparing corporate financial reports

Earnings management (EM) literature examines managers’ use of judgment in financial reporting and in structuring transactions to alter financial reports for a specific reason. Mainstream EM literature strongly concentrates on statistical research methodologies and it is driven by positive accounting theory. Although EM occurs in the process of preparing corporate financial reports, that process has so far largely remained a “black box” in prior literature. The purpose of this study is to analyze what EM is, how and why it unfolds and how it is intertwined in the process of preparing corporate financial reports. In order to meet the needs of the study, a qualitative case study method will be used. The contribution of this study is threefold. First, it indicates that the concept of EM is not as unam-biguous as the prior literature has assumed. I find that EM is socially constructed and more open to interpretation than absolutely dichotomous conception given by previous studies. Second, this study contributes to our knowledge of the role and the importance of actors involved in conducting EM, indicating that EM is much more actor-dependent than the prior literature has assumed. Third, this study broadens our knowledge base with regard to the processes and potential for EM in academic research.

Mentorointiohjelman kehittäminen toimintatutkimuksen keinoin

Tutkielma on toimintatutkimus mentoroinnin kehittämisestä Osuuskauppa Hämeenmaassa. Tutkielman tavoitteena on ollut suunnitella mentorointiohjelma osuuskaupalle ja kehittää sen sisältöä saatujen tutkimustulosten perusteella sekä kuvata mentoroinnin tuomia hyötyjä ohjelman osallistujille ennen ohjelman päättymistä. Mentorointi on keskeinen osa S-ryhmän osaamisen johtamista. Sen avulla voidaan kehittää tärkeitä osaamisia ja suunnata oppimista organisaation tavoitteiden saavuttamiseksi. Mentorointi tukee henkilöstöstrategian mukaista omaehtoista oppimista, jossa yksilöt ottavat vastuun oman ammattitaitonsa ylläpitämisestä ja kehittämisestä organisaation tuella. Tutkielman viitekehykseen on koottu mentoroinnin ja mentorointiohjelman kehittämiseen liittyviä teorioita ja näkökulmia. Viitekehyksen pohjalta on suunniteltu mentorointiohjelman sisältö ja valmennusmateriaalit. Suunnittelu- ja toteutusprosessi on kuvattu tutkielmassa toimintatutkimuksen luonteen mukaisesti. Ohjelmaa ja sen tuomia hyötyjä osallistujille on arvioitu työssä kirjallisen palautekyselyn ja teemahaastatteluiden avulla. Tutkielman keskeisiä tuloksia ovat ohjelman suunnittelua tukeneen viite-kehyksen kokoaminen ja mentorointiohjelman toteuttaminen sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Ohjelmaa on kehitetty tutkimustulosten perusteella ja tietoa mentoroinnin hyödyistä osallistujien näkökulmasta on kerätty.

Ulkomaalaisen yrityksen verkostosuhteet Venäjällä

Tutkimuksen tavoitteena on konkreettisen yritysverkoston avulla selvittää, minkälaisia ovat ulkomaalaisen yrityksen potentiaaliset kumppanit ja yritysten väliset suhteet Venäjällä. Toisena tavoitteena on kuvata käytännön työelämään sopivalla menetelmällä riittävän kokonaisvaltaisesti yritysverkoston kumppanit sekä kumppaneiden ja kärkiyrityksen väliset suhteet. Samalla tarkastellaan yritysten välisten suhteiden riskejä. Selvitysmenetelmällä pyritään nopeuteen ja ketteryyteen ja sen tavoitteena on lisätä ulkomaisen johdon käsitystä yritysverkostosta johdon päätöksentekoa varten. Tutkimus jakaantuu teoria tarkasteluun ja yhden Venäjällä toimivan ulkomaisen yrityksen osto-osaston verkostoa selvittävään empiiriseen osaan. Teoriatarkastelussa selvitetään erilaisia lähestymistapoja ja laajempia viitekehyksiä yritysverkostojen tutkimukseen. Teoriatarkastelun perusteella valittiin viitekehykset yrityskumppaneiden ja yritysten välisen suhteen sekä riskien arviointiin. Empiirisen osan tutkimus toteutettiin haastattelukyselytutkimuksena perustuen näihin viitekehyksiin. Yrityskumppaneita ja yritysten välisiä suhteita tarkastellaan tilastollisin menetelmin ja riskejä arvioidaan laadullisella tutkimusotteella. Tutkimustulokset vastaavat monelta osin liiketoimintakulttuurista ja –ympäristöstä saatua kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvaa käsitystä. Verkostoitumisen kulmakivet ovat hyvin toimivat ja määritellyt vaihdannan liiketoiminta- ja tukiprosessit, hyvin tunnetut kumppanit ja tälle perustalle rakennetut sosiaaliset suhteet sekä liiketoimintaympäristöön ja –kulttuuriin soveltuvat yhteistyökompetenssit. Tutkitun yritysverkoston yhteistyösuhteet voidaan jakaa hierarkkiseen organisaatiokumppanuuteen, toimittajakumppanuuteen, luottamukseen perustuvaan markkinaehtoiseen suhteeseen ja opportunistiseen markkinasuhteeseen. Hyviä yhteistyökumppaneita ja –suhteita löytyy taustaltaan erilaisista toimittajista. Tutkimuksessa käytetyt viitekehykset toimivat hyvin erityisesti yrityskumppanin arvioinnissa. Yritysten välisen suhteen arviointiin käytetyn viitekehyksen ongelmat liittyivät lähinnä erilaiseen liiketoimintakulttuuriin ja käsitykseen yritysten välisestä strategisesta suhteesta. Riskit liittyivät toimitussuhteeseen useammin kuin omaan organisaatioon tai toimittajaan.

Conceptions of mathematics teacher education : thoughts among teacher educators in Tanzania

This study addresses the question of teacher educators’ conceptions of mathematics teacher education (MTE) in teacher colleges in Tanzania, and their thoughts on how to further develop it. The tension between exponents of content as opposed to pedagogy has continued to cause challenging conceptual differences, which also influences what teacher educators conceive as desirable in the development of this domain. This tension is connected to the dissatisfaction of parents and teachers with the failure of school mathematics. From this point of view, the overall aim was to identify and describe teacher educators’ various conceptions of MTE. Inspired by the debate among teacher educators about what the balance should be between subject matter and pedagogical knowledge, it was important to look at the theoretical faces of MTE. The theoretical background involved the review of what is visible in MTE, what is yet to be known and the challenges within the practice. This task revealed meanings, perspectives in MTE, professional development and assessment. To do this, two questions were asked, to which no clear solutions satisfactorily existed. The questions to guide the investigation were, firstly, what are teacher educators’ conceptions of MTE, and secondly, what are teacher educators’ thoughts on the development of MTE? The two questions led to the choice of phenomenography as the methodological approach. Against the guiding questions, 27 mathematics teacher educators were interviewed in relation to the first question, while 32 responded to an open-ended questionnaire regarding question two. The interview statements as well as the questionnaire responses were coded and analysed (classified). The process of classification generated patterns of qualitatively different ways of seeing MTE. The results indicate that MTE is conceived as a process of learning through investigation, fostering inspiration, an approach to learning with an emphasis on problem solving, and a focus on pedagogical knowledge and skills in the process of teaching and learning. In addition, the teaching and learning of mathematics is seen as subject didactics with a focus on subject matter and as an organized integration of subject matter, pedagogical knowledge and some school practice; and also as academic content knowledge in which assessment is inherent. The respondents also saw the need to build learner-educator relationships. Finally, they emphasized taking advantage of teacher educators’ neighbourhood learning groups, networking and collaboration as sustainable knowledge and skills sharing strategies in professional development. Regarding desirable development, teacher educators’ thoughts emphasised enhancing pedagogical knowledge and subject matter, and to be determined by them as opposed to conventional top-down seminars and workshops. This study has revealed various conceptions and thoughts about MTE based on teacher educators´ diverse history of professional development in mathematics. It has been reasonably substantiated that some teacher educators teach school mathematics in the name of MTE, hardly distinguishing between the role and purpose of the two in developing a mathematics teacher. What teacher educators conceive as MTE and what they do regarding the education of teachers of mathematics revealed variations in terms of seeing the phenomenon of interest. Within limits, desirable thoughts shed light on solutions to phobias, and in the same way low self-esteem and stigmatization call for the building of teacher educator-student teacher relationships.