Merivoimien viranomaisyhteistyö aluskemikaalivahingontorjunnassa

Yhteiskunnan turvallisuus strategiassa on asetettu ministeriöille ja niiden hallinnonaloille varautumisvelvoitteita ja tehtäviä uhkien torjumiseksi. Tavoitteena on välttää päällekkäisten voimavarojen kehittäminen. Muiden viranomaisten tukeminen on aikaisempaa selkeämmin yksi puolustusvoimien tehtävistä. Suorituskykyjä kehitetään tukemaan muuta yhteiskuntaa yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaisesti. Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaista viranomaisyhteistyötä voidaan kehittää lisäämällä aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisten tietoisuutta merivoimien suorituskyvyn käytettävyydestä. Tutkimus rakentuu öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan suorituskyvyn muodostaman viranomaisyhteistyön ympärille. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiakirja-analyysiä ja sitä täydennetään asiantuntijakyselyllä. Tutkimuksessa analysoidaan eri torjuntaviranomaisten aluskemikaalivahinkojen torjuntasuunnitelmista suorituskykyjä, joita torjuntatoimiin osallistuvat torjuntaviranomaiset merivoimilta odottavat. Tutkimusmateriaalin sisällön analyysillä saaduista tulkinnoista muodostuu merivoimiin kohdistetut odotukset kolmeen vaiheeseen jaettuna. Vaiheet ovat suunnittelu ja varautuminen, tilanteen aikainen toiminta ja paluu normaalitilaan. Ympäristöviranomaisten suunnitelmat aluskemikaalivahinkojen torjunnassa perustuvat öljyntorjuntasuunnitelmiin. Rajavartiolaitoksen ja pelastuslaitosten suunnitelmat perustuvat lähtökohtaisesti yhdessä sovittujen resurssien käytettävyyteen eikä merivoimille suunniteltuja tehtäviä ole. Merivoimien suorituskykyjen tunnistamattomuus ja käytettävyyden haaste on osaltaan estänyt suorituskykyjen suunnittelemisen. Monitoimialus Louhen soveltuvuus kemikaalitorjuntaan on hyvä. Taistelualusten suorituskyvyt mahdollistavat johtamistoiminnan tukemisen, vedenalaisen monitoroinnin sekä alueen eristämisen. Viranomaisyhteistyöllä laadittava valmiussuunnitelma edellyttää merivoimien asiantuntemuksen kohdentamista alusten käytettävyyden, koulutuksen, harjoitustoiminnan ja alusten valmiussuunnitelmien, yhteensovittamiseksi suunnittelu ja varautumisvaiheessa. Tilanteen aikaisessa vaiheessa merivoimat tukevat johtavaa torjuntaviranomaista torjuntatoimilla vahinkotilanteen vakauttamiseksi meritoiminnanjohtajan johdolla sekä toteuttamalla tukitoimet muille viranomaisille merikuljetuksin, erikoiskalustolla ja paikalliset johtamisedellytykset luomalla. Paluu normaalitilaan edellyttää merivoimien omia toimenpiteitä kontaminoituneiden alusten puhdistamiseksi. Aluskemikaalivahinkojen torjunnan suunnitelmien perustuessa merivoimien öljyntorjuntaalusten käyttöön torjuntatehtävässä viranomaisyhteistyön käytänteitä voidaan pitää toimivina. Kemikaalitoimintaan kykenevien viranomaisten alusten määrän ollessa merkittävästi pienempi kuin öljyntorjuntatoimiin kykenevien alusten määrä, merivoimien taistelualusten käytettävyys on mahdollisuus jonka tunnistaminen mahdollistaa torjuntatehtäviin soveltuvien alusten tarkoituksen mukaisen käytön. Merivoimat on aluskemikaalitorjuntaa tukeva suorituskyky.

Suomalaisten naisupseerien osallistuminen kansainvälisiin sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin

Kansainväliset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat muuttuneet yhä vaativammiksi ja kriisinhallinnan tehtäväkenttä on laajentunut ja monipuolistunut. Operaatioalueella olevilta kriisinhallintahenkilöiltä odotetaan yhä enemmän kykyä yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Yhdisty-neiden kansakuntien päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” täytäntöönpanolla halutaankin hyödyttää koko yhteiskunnan vakautta ja kehitystä. Suomi tukee naisten kouluttautumista kohti vaativimpia tehtäviä ja esittää naisia kansainväli-siin johtotehtäviin YK:n päätöslauselman 1325 teeman mukaisesti. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia puolustusvoimien virassa olevien naisupseerien motiiveja hakeutua kriisinhallinta-tehtäviin sekä naisten osallistumisen vaikutuksia kriisinhallintaoperaatioihin. Ongelmana oli vähäinen aiempi tiedon määrä suomalaisten naisten vaikuttimista osallistua sotilaallisiin krii-sinhallintatehtäviin, jotta hakeutumista voitaisiin edistää. Tutkimusstrategiana sovellettiin monimenetelmäistä tiedonkeruutapaa määrällisen ja laadul-lisen aineiston saamiseksi. Tutkimusmenetelmänä käytettiin survey-tutkimusta, jonka avulla pyrittiin kuvaamaan naisupseerien sekä operaatioista kotiutuneiden rauhanturvaajien käsityk-siä, mielipiteitä ja asenteita tutkittavasta aiheesta. Tutkielman empiirinen osuus perustuu naisupseereille suunnattuun kyselyyn. Tutkielmassa hyödynnettiin lisäksi Porin prikaatin kotiutuneille rauhanturvaajille teettämän tasa-arvokyselyn tuloksia. Tutkielman tuloksena ilmeni, että naisrauhanturvaajien osallistumisen vaikutuksista merkit-tävin oli yhteyden saaminen paikalliseen naisväestöön. Myös miesten ja naisten työskentely yhdessä samoissa tehtävissä nähtiin tärkeänä esimerkkinä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi naisten määrän kriisinhallintatehtävissä tulisi kas-vaa nykyisestä. Merkittävimmät naisupseerien kriisinhallintatehtäviin hakeutumattomuuden syyt olivat perheen perustamiseen liittyvät sosiaaliset syyt. Motivaatioon hakeutua kriisinhal-lintatehtäviin vaikutti eniten ammattitaidon ja itsensä kehittäminen. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että naisupseerit ovat pääosin halukkaita palvele-maan kriisinhallintatehtävissä, vaikka osallistuminen onkin henkilömäärältään vähäistä. Naisten mahdollisuuteen hakeutua kriisinhallintatehtäviin voidaan vaikuttaa laatimalla ura-suunnitelma varhaisemmassa vaiheessa ja lisäämällä naisupseereille kohdennettua tietoa krii-sinhallintatehtävistä. Kriisinhallintatehtäviin halukkaita naisia olisi enemmän kuin näyttäisi olevan mahdollista irrottaa kotimaan tehtävistä. Tutkielman tulosten mukaan kehityskohteita rekrytoinnin parantamiseksi on olemassa ja mikäli määrä halutaan lisätä, näyttäisi siihen myös olevan keinoja.

Keskisuuren metallialan yrityksen investointiprosessi: yhteys teoriaan ja kriittiset tekijät

Yritysten sekä yhteiskunnan kannalta investoinnit ovat hyvin merkittäviä ja niiden onnistumi-sesta riippuu myös niin yrityksen kuin koko maan menestys. Tästä näkökulmasta niiden tutki-minen on tärkeää, jotta onnistumisenastetta voidaan nostaa. Aiemmassa tutkimuksessa on myös todettu, että investointilaskennan subjektiivisuus voi aiheuttaa ongelmia ja että aihetta tulisi tut-kia enemmän. Tutkimuksen kohteena oli Varsinais-Suomessa toimivan keskisuuren metallialan yrityksen mittava investointi, joka lisäsi tehtaan tuotantokapasiteettia 50 prosenttia. Tutkittavia asioita olivat yrityksen investointiprosessissa käyttämien menetelmien yhteys teoreettisiin investointi-menetelmiin sekä investoinnin kannalta kriittiset tekijät. Tutkimusaineisto kerättiin investointiin osallistuneiden ydinhenkilöiden haastatteluilla, joita oli yhteensä kolme kappaletta. Haastateltavat henkilöt olivat toimitusjohtaja, tuotantopäällikkö ja menetelmäsuunnittelija. Heidän vastuullaan oli investoinnin johtaminen ja siihen liittyvä pää-töksenteko. Heidän haastatteluidensa perusteella muodostettiin yrityksen käyttämistä menetel-mistä investointimalli, jota analysoitiin teoreettisen mallin pohjalta. Saatujen tulosten mukaan kohdeyrityksen investointiprosessi noudattaa hyvin samankaltaista linjaa kuin mitä teoreettisissa malleissa on esitetty. Suurin ero tulee investointilaskelmien kohdalla, joiden käytölle ei yrityk-sessä nähdä tarvetta. Päätöksenteon kannalta huomattavasti tärkeämpänä pidetään pitkän koke-muksen mukanaan tuomaa näkemystä.

Kansainvälisen divestointiprosessin toteutus inhimillisestä näkökulmasta tarkasteltuna : Case: Kansainvälisen konserniyrityksen Suomesta divestoitava tuotantolaitos

Yritysten operaatiot kansainvälisellä kentällä ovat yleistyneet merkittävästi viime vuosien globaalin talouden myllerryksessä. Kansainvälistymistutkimuksissa on viime vuosikymmeninä tunnistettu myös kansainvälistymisen käänteinen merkitys yritysten lopettaessa toimintojaan kansainvälisellä kentällä. Yritysten tavoitellessa yhä alhaisempia kustannuksia kilpailukyvyn parantamiseksi, tuo-tannon siirtäminen matalamman kustannustason maihin on usein nähty houkuttelevana vaihtoeh-tona, mikä merkitsee usein ainakin yhden tuotantolaitoksen lopettamista tai myyntiä. Tuotantope-rusteiset divestoinnit merkitsevät kuitenkin voimakasta muutosta divestoitavan tuotantolaitoksen henkilöstön elämässä, jolloin sekä eettisten että liiketoiminnallisten lähtökohtien puitteissa dives-tointien toteutuksessa tulisi huomioida myös inhimilliset seikat. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia miten kansainvälisen divestointiprosessin toteutuk-sessa voidaan huomioida henkilöstö inhimillisestä näkökulmasta. Tätä tutkimuskysymystä lähesty-tään alakysymysten avulla, joista ensimmäinen pohtii minkälainen merkitys kansainvälisyydellä on case-organisaation divestointiprosessissa ja toinen miten henkilöstö on kokenut divestointiin liitty-vän muutosprosessin case-organisaatiossa. Tutkimuksen ensimmäisessä viitekehyksessä syvenny-tään tarkastelemaan käänteistä kansainvälistymistä ja divestointipäätökseen vaikuttavia tekijöitä. Toisena viitekehyksenä tutkimus käsittelee henkilöstön kokemuksia muutoksen implementoinnista case-organisaatiossa, joita tarkastellaan Kotterin kehittämään muutosmallin näkökulmasta. Nämä viitekehykset yhdistyvät lopulta analyysiksi, jonka pohjalta muodostetaan johtopäätökset ja vasta-taan päätutkimuskysymykseen. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka empii-rinen osio on kerätty haastattelemalla case-organisaation henkilöstöä teemahaastatteluin. Tutkimuksessa ilmenneiden tulosten mukaan kansainvälisen case-organisaation divestoinnin lähtökohtana on eri maiden toisistaan poikkeava kustannustaso. Haastatteluissa ei kuitenkaan il-mennyt viitteitä Kotterin muutosmallin systemaattiselle toteutukselle case-organisaatiossa. Haas-tatteluiden mukaan kriittisiä vaiheita case-organisaation divestointiprosessin toteuttamisessa ovat ymmärryksen luominen divestoinnin syille, shokkireaktion keventäminen, avoimuus ja viestintä sekä organisaation ja yhteiskunnan tarjoamat tukitoimet irtisanomisprosessin aikana. Näiden vai-heiden huolellinen läpikäyminen näyttäisi tarjoavan avaimet henkilöstöä suhteellisesti tyydyttävään toimintaan. Lisäksi haastattelujen mukaan henkilöstö näyttäisi suhtautuvan mielenkiinnolla kan-sainvälisyyteen, mikä tarjoaa mahdollisuuden myös henkilöstön osallistamiselle.

Helluntailaiset luokkakuvassa. uskontokulttuuri ja yksikön luokka-asema Turun Helluntaiseurakunnassa

Tässä tutkimuksessa analysoin sitä, miten helluntailainen uskontokulttuuri vaikuttaa yksilön valintoihin ja sen kautta siihen, mihin luokka-asemiin seurakuntalaiset ovat päätyneet Turun Helluntaiseurakunnassa. Tutkimus on uskontoantropologinen ja kuuluu uskontotieteen alaan. Siinä yhdistetään sosiologista luokkatutkimusta sekä rationaalisen valinnan ja toiminnan teorioita uskontoantropologisessa viitekehyksessä. Pääasialliseksi aineistoksi keräsin laajan etnografisen aineiston, joka koostuu systemaattisesta havainnoinnista, kyselyistä ja haastatteluista. Lisäksi olen tutkinut seurakunnan ja helluntailaisuutta koskevia arkistoja sekä kirjallisuutta. Tutkimuksen kohde on Turun helluntaiseurakunta, joka muodostaa tutkimusongelman kannalta mielekkään tutkimusasetelman. Tutkimus kertoo olennaista tietoa siitä, miten uskonto vaikuttaa yksilön valintoihin ja hänen yhteiskunnalliseen asemaansa. Tutkimusaineiston pohjalta laadin selittävän mallin kuvaamaan sitä prosessia, miten yksilöt tekevät valintojaan rationaalisina toimijoina eri kulttuurien vaikutuspiireissä. Antropologisena pohjana selitykselle toimii uskonnon rajojen rakentumisen, muuttamisen ja ylittämisen logiikka. Pyhän kategorisoinnin jäsentämä uskontokulttuuri ohjaa yksilöä suosimaan toisia kulttuureja, luokkakulttuureja ja tyylejä sekä vierastamaan toisia. Jos yksilö haluaa tehdä valinnan, joka nähdään arveluttavana, täytyy hänen oikeuttaa se kulttuurinsa sisäisillä symboleilla ja rituaaleilla. Turun Helluntaiseurakunnassa korostuvat auttamisen ja sivistämisen ammatit, kuten lääkäri, sairaanhoitaja ja opettaja. Nämä voidaan edelleen jäljittää seurakunnan opetuksiin sekä seurakuntalaisten käyttämiin diskursseihin ja oletuksiin hyväksytyistä elämäntyyleistä. Lisäksi diskursseissa korostuvat näkemykset ammatista kutsumuksena, koulutuksen itsestäänselvyys sekä asemaan liittyvän radikalismin välttäminen. Seurakunnan uskontokulttuurin keskiluokkaistava vaikutus näkyy ennen kaikkea toisen ja useamman polven helluntailaisissa, jotka sijoittuvat korkeampiin asemiin kuin ulkopuolelta kääntyneet. Seurakunnan uskontokulttuuri vähentää luokkatietoisuuden syntyä ja voi osaltaan ylläpitää yhteiskunnan luokkarakennetta, koska uskonnon ensisijaiset päämäärät eivät kohdistu yhteiskunnan rakenteen muuttamiseen Suomessa. Tutkimuksen mukaan yksilön omat ja häneen kohdistetut oletukset ja arvot, jotka hän kulttuurissa omaksuu, ohjaavat häntä myös kulttuurinsa näkökulmasta suosiollisiin asemiin.

Joukkoliikenteen hiljaisen ajan palvelutaso Keski-Uudellamaalla

Joukkoliikenteen palvelutasomäärittely perustuu vuonna 2009 voimaan astuneeseen joukkoliikennelakiin, joka velvoitti toimivaltaisia viranomaisia määrittelemään toimivalta-alueensa joukkoliikenteelle tavoitteellisen palvelutason vuoden 2011 loppuun mennessä. Palvelutaso määriteltiin Liikenneviraston kriteeristön mukaisesti. Määrittelytyön aikana Keski-Uudellamaalla nousi esiin hiljaisen ajan liikenteen tarjonnan heikkous palvelutasotavoitteisiin nähden. Hiljaisena aikana liikenteen kysyntä on vähäistä. Liikenteen hoitaminen on kuitenkin kallista eikä se onnistu nykyisin ilman yhteiskunnan tukea. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää hiljaisen ajan merkitystä joukkoliikenteen käyttöön yleensä, kustannustehokkainta tapaa hoitaa joukkoliikenne hiljaisena aikana ja sitä miten palvelutasotavoitteita tulee miettiä tarkemmin hiljaisen ajan osalta. Työssä tarkasteltiin kolmea Keski-Uudenmaan taajamaa, ja esitettiin näille ratkaisut hiljaisen ajan liikenteen hoitamisesta. Nykyiset palvelutasokriteerit on määritetty ruuhkalähtöisesti. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan suositella, että liikenteen suunnittelussa olisi syytä siirtyä runkoajatteluun. Suunnittelun tulisi lähteä välttämättömistä vuoroista eli vuoroista, joilla taataan sujuva arki joukkoliikennettä käyttämällä. Lähtökohtana tulisi siis olla hiljaisin aika eli keskikesä. Tämän liikenteen rungon päälle voidaan rakentaa täydentävää liikennettä tarpeen eli kysynnän mukaan. Keski-Uudellamaalla hiljaisen ajan liikenteen ja myös liikenteen rungon tulisi muodostua juna-asemille ajettavasta liityntäliikenteestä. Johtopäätöksissä esitetään tarpeet palvelutasokriteerien tarkistamisesta ja lisätutkimuksista. Suurimmat tarkistustarpeet ovat määrällisissä kriteereissä, mutta hiljaisena aikana korostuvat myös laadulliset kriteerit: informaatio ja yhtenäinen lippujärjestelmä.

”Vanhan piian” kertomus ja kokemus: Kielen ja näkökulmien kirjallinen leikki Minna Canthin novellissa

Artikkeli analysoi, miten Canthin novelli ”Vanha piika” esittää päähenkilö Saaran suhdetta yhteisön hänelle antamaan vanhan piian rooliin. Artikkeli yhdistää kognitiivisesti ja lingvistisesti suuntautunutta narratologiaa. Niiden kautta osoitetaan, millä tavoin yksilön ja yhteiskunnan näkökulmat ja niiden välittyminen lukijalle erilaisin kertovin keinoin tuottavat ”vanhan piian” mielen, joka yrittää ymmärtää itseään suhteessa muihin. Tarinan ulkopuolisen kertojan ja elämäänsä hahmottavan päähenkilön välinen raja liikkuu sekä kielellisesti että suhteessa kokemisen ja kertomisen kehyksiin. Kertovat muodot, kuten vapaa epäsuora esitys, mahdollistavat niin ironisen kuin empaattisenkin suhtautumisen Saaran kohtaloon. Saara itse epäonnistuu yrityksissään luoda koherentti elämäntarina, ja avoimeksi novellissa jää myös, tarjoaako teos lukijalle mahdollisuuden kerronnallistamalla tuottaa eheä kokonaisuus.

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstelyn kehittäminen ; Yhteenveto ja toimenpidesuositukset

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstelyn kehittämistyö sai alkunsa Sodankylän kunnan aloitteesta vuonna 2006. Aloitteen myötä silloinen Lapin ympäristökeskus käynnisti vesilain 8 luvun10 b §:ään perustuvan selvitystyön säännöstelystä aiheutuvien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Varsinainen selvitystyö tehtiin Lapin ELY-keskuksessa vuosien 2008–2013 aikana. Selvitystyössä keskityttiin käytännön toimenpiteisiin säännöstelyhaittojen lieventämiseksi. Selvitystyössä ei lähdetty hakemaan muutoksia voimassa oleviin lupaehtoihin, vaan pyrittiin vähentämään säännöstelyn haitallisia vaikutuksia yhteistyössä säännöstelijän, vaikutusalueen kuntien, asianomaisten viranomaisten sekä alueen asukkaiden kanssa. Tässä raportissa esitetään säännöstelystä aiheutuvien haittojen lieventämiseksi laaditut toimenpidesuunnitelmat, jotka ovat tiivistetysti: kalatalouden kehittäminen, säännöstelykäytäntöjen kehittäminen, monikäyttörakenteiden kehittäminen, Luirojoki, tiedotus ja viestintä. Esitettyjen toimenpidesuositusten toteuttamisella saadaan parannettua tekojärvien säännöstelyä siten, että se taloudellisilta, ekologisilta ja sosiaalisilta vaikutuksiltaan vastaa paremmin yhteiskunnan nykyisiä tarpeita ja odotuksia.

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys - Tutkimusraportti

Globaali ilmaston lämpeneminen ja tunnettujen energiavarojen ehtyminen ovat lisääntyvässä määrin maailmanlaajuisia huolenaiheita. Tietoisuus kulutuksen kasvun ja fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamasta ympäristönmuutoksesta on merkittävästi kasvanut, ja osana kestävää kehitystä Euroopan Unionin vuoden 2020 välitavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta, parantaa energiatehokkuutta 20 prosentilla, ja lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin. Suomen sitovaksi tavoitteeksi EU on määritellyt uusiutuvan energian osuudeksi 38 % kokonaisenergian kulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Suomen tavoitetta voi pitää varsin haasteellisena ja näin ollen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää myös, että Suomessa käyttöönotetaan monipuolisia energiatehokkuutta parantavia ja erilaista tuotantoteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Biopolttoaineita käyttävä pienen kokoluokan yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto (CHP) voi osaltaan tarjota yhden ratkaisun varmistaa kestävä kehitys. Hajautetusti toimivat kiinteää biopolttoainetta, kuten metsätähdehaketta esimerkiksi maatiloilla, kasvihuoneilla ja pkteollisuudessa käyttävät pien-CHP laitokset lisäävät energiaomavaraisuutta, työllisyyttä ja maaseudun elinvoimaa. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto – hankekokonaisuus sisälsi kolme erillistä projektia; (1) Bio-CHP tutkimus- ja opetuslaboratorion kehittäminen, (2) Biovoima Innoverkko, ja (3) Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys. Näissä projekteissa on (1) tutkittu, koekäytetty, testattu ja mallinnettu pienen kokoluokan (laitoksen polttoaineteho alle 3 MW) CHP-laitteistoa laboratorio-olosuhteissa, (2) koulutettu ja konsultoitu potentiaalisia asiakkaita, laitevalmistajia ja energiayrityksiä sekä (3) kartoitettu markkinapotentiaalia, potentiaalisia asiakkaita ja alan toimijoita sekä tehty esiselvityksiä käyttökohteiden kannattavuudesta. Hankekokonaisuuden yhteydessä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa laboratoriossa koekäytössä oleva CHPratkaisu perustuu Stirling-moottorin tai vaihtoehtoisesti mikroturbiinin käyttöön hakelämmityskattilalaitoksen yhteydessä. Kaupalliseen vaiheeseen edetessään pienen kokoluokan CHP-tuotanto voidaan arvioida kannattavaksi, koska sen avulla voidaan muun muassa saavuttaa kustannussäästöjä, vähentää päästöjä, ja lisätä sähköntuotannon omavaraisuutta sekä tukea alueellista työllisyyttä. Tässä hankkeessa (3) tutkittiin pienen kokoluokan hajautetun CHP-teknologian markkinapotentiaalia yleisesti Suomessa ja Kaakkois-Suomessa, tarkasteltiin alueellisia primäärienergialähteitä, ja tutkittiin laitetoimittajia, energiayrityksiä sekä niiden liiketoimintaverkostoja. Alueellisen selvityksen tueksi tutkittavia asioita tarkasteltiin osittain myös laajemmin muun muassa vertaisarvioinnin ja riittävän suuren otoskoon varmistamiseksi. Hankkeessa konsultoitiin potentiaalisia CHP-käyttökohteita ja tehtiin esiselvitykset kahdeksan kohteen teknis-taloudellisesta kannattavuudesta. Konsultoinneissa ja esiselvityksissä hyödynnettiin kehitettyä teknis-taloudellista laskentamallia. Hankkeen tulosten pohjalta laadittiin yleisohje soveltuvuusselvitysten tekemiseksi sekä suositus bioenergian alueelliseksi kehittämiseksi hajautetussa CHP-tuotannossa. Vuoden 2011 alussa voimaan tullut laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta on tarkoitettu tukemaan tuulivoimalla, biokaasulla ja puupolttoaineella tuotettua sähkön tuotantoa. Syöttötariffijärjestelmään hyväksytty sähkön tuottaja osallistuisi sähkömarkkinoille, ja tuottajalle maksettaisiin määräajan tukea markkinahinnan ja tuotantokustannusten välisen eron kattamiseksi. Jotta metsähakevoimala yleisten kelpoisuusehtojen täytyttyä voitaisiin hyväksyä syöttötariffin piiriin, pitää lisäksi laitoksen generaattoreiden nimellistehon olla vähintään 100 kW. Nykytekniikalla ja nykyisillä laitosten hyötysuhteilla tämä tarkoittaa sitä, että CHP-laitoksen kokonaistehon tulisi olla suuruusluokaltaan noin 500 kW. Näin ollen syöttötariffijärjestelmä ei kannusta pienimpiä laitoksia bioenergialla tuotetun sähkön myyntiin, ja näissä tapauksissa onkin arvioitava ainoastaan omakäyttösähkön merkitystä. Lämpö- ja CHP-laitosten polttoaineen hankintaketjua tuleva laki pienpuun energiatuesta (Petu) on hyväksytty eduskunnassa ja tulee voimaan asetuksella, mikäli Euroopan komissio hyväksyy uuden valtiontukijärjestelmän. Pienpuun energiatuki korvaa aiemmat Kemera-lain mukaiset korjuu- ja haketustuet. Tukea maksetaan nuoren metsän hoidon tai ensiharvennuksen yhteydessä saatavasta energiapuusta, mutta ei päätehakkuiden energiapuusta. Maa- ja puutarhataloudessa potentiaalisimpia käyttökohteita ovat suurehkot sika- ja siipikarjatilat, joiden lämmön ja sähkön kulutus on jo merkittävää. Kasvihuoneet ovat jo keskikokoisina huomattavia sähkön ja lämmön kuluttajia, ja siten potentiaalisia kohteita. Yleisesti tilojen määrän ennustetaan jo lähivuosien aikana vähenevän ja tilakoon kasvavan merkittävästi. Suurempi yksikkökoko luonnollisesti merkitsee mahdollisesti parantuneesta energiatehokkuudesta huolimatta yleensä suurempaa energian tarvetta ja siten potentiaalista kiinteää biomassaa käyttävää CHP-kohdetta. Pk-teollisuudessa luontevia käyttökohteita ovat esimerkiksi mekaanisen metsäteollisuuden laitokset sekä yleisestikin teollisuuskohteet, joiden energian kulutus on kohtalainen ja suhteellisen tasainen. Niin ikään suurehkot kiinteistöt, kuten esimerkiksi hotellit ja vanhainkodit, ovat potentiaalisia käyttökohteita. Olemassa olevat aluelämpölaitokset voivat ottaa CHP-teknologian käyttöön esimerkiksi laitoksen peruskorjauksen tai uusimisen yhteydessä. Kaiken kaikkiaan Kaakkois-Suomessa voidaan arvioida olevan maatiloilla, kasvihuoneissa, pk-teollisuudessa ja lämpölaitoksissa yhteensä useita kymmeniä potentiaalisia käyttökohteita. Arvioitaessa Kaakkois-Suomen kiinteitä bioenergiapotentiaaleja, keskeisin on metsäenergia, jonka teknistaloudellinen potentiaali on arvioitu olevan alle 2000 GWh, mitä voidaan pitää varsin konservatiivisena arviona. Peltoenergiapotentiaaliksi on arvioitu noin 400 GWh. Metsätähdehaketta kuljetetaan myös maakuntien välillä, vaikka kuljetusmatkat tulisi rajoittaa enintään 50–100 km etäisyydelle käyttöpaikasta kannattavuuden turvaamiseksi. Energiapuun voidaan arvioida riittävän pienen kokoluokan CHPteknologian lisääntyvään tarpeeseen, mutta alueellisesti polttoaineen saatavuuteen ja hintaan vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi suurten CHP-laitosten mahdollisesti lisääntyvä metsähakkeen käyttö. Metsäteollisuuden ainespuun käytöllä on keskeinen rooli energiapuun saantoon. Lisäksi metsänomistajien todellinen halukkuus energiapuun myyntiin vaihtelee, ja esimerkiksi kantojen hyödyntäminen biopolttoaineena jakaa mielipiteitä. Hankkeessa tutkittiin ja haastateltiin 26 lämpöyritystä ja 26 lämpölaitostoimittajaa eri puolella Suomea sekä 19 potentiaalista CHP-laitevalmistajaa Kaakkois-Suomessa. Lämpöyrittäjyys on varsin paikallista toimintaa, joka on voimakkaasti kasvamassa. Lämpöyrittäjien hoitamia kohteita on Suomessa tällä hetkellä noin 450. Lämpölaitoksen ja lämpöverkon omistaa usein esimerkiksi kunta, ja lämpöyrittäjä hankkii polttoaineen, huolehtii laitoksen toiminnasta ja saa tuoton myydystä energiasta. Tyypillisesti lämpöyrityksellä ja –yrittäjällä on yhteistyötä paitsi polttoainetoimittajien ja asiakkaidensa kanssa, niin myös erilaisia huolto- ja muita palveluita tarjoavien tahojen, lämpölaitoksen kokonais- ja komponenttitoimittajien, ja muiden lämpöyrittäjien kanssa. Merkittävimmät laitevalmistajat ovat maantieteellisesti painottuneet Länsi- ja Etelä- Suomeen. Valmistajat ovat pääosin pk-yrityksiä, joista muutama on osa isompaa konsernia. Yritykset valmistavat tyypillisesti muun muassa lämpökattiloita, poltinteknologiaa, kuljettimia ja automaatiojärjestelmiä. Harva yritys valmistaa kaikki lämpölaitoksen komponentit itse, mutta useat kykenevät suunnittelemaan ja toimittamaan asiakkaille kokonaisia laitoksia avaimet käteen periaatteella liiketoimintaverkostojaan hyödyntäen. Laajimmillaan yritysten liiketoimintaverkostoihin voi kuulua asiakkaita, alihankkijoita, muita laitevalmistajia, kilpailijoita ja muita palveluiden tarjoajia. Kaakkois-Suomessa on huomattava yrityskanta konepaja-, automaatio-, hydrauliikka-, sähkö- ja LVI-yrityksiä, ja osa näistä yrityksistä on toiminut muun muassa metsäteollisuuden alihankkijoina. Metsäteollisuuden rakennemuutoksen myötä yritykset joutuvat osittain suuntaamaan liiketoimintaansa muualle, ja kyseisillä yrityksillä on perusosaamista ja kyvykkyyttä palvella energia-alaa, kuten esimerkiksi toimittaa komponentteja, laitteita tai palveluita CHP-laitostoimituksiin. Liiketoiminnan suuntaaminen uudelle toimialalle ja mahdollisten omien tuotteiden suunnittelu, valmistus ja markkinointi edellyttää kuitenkin merkittäviä panostuksia ja riskinsietokykyä. Kaiken kaikkiaan tutkitut lämpöyritykset, laitostoimittajat ja potentiaaliset laitetoimittajat suhtautuivat varovaisen positiivisesti pien-CHP:n tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pien-CHP teknologian todettiin vielä vaativan kuitenkin kehittämistä, ja toisaalta yhteiskunnan tukitoimenpiteet nähtiin välttämättöminä, jotta bioenergiaa hyödyntävät pien-CHP ratkaisut voisivat yleistyä. Hankkeessa tutkittiin syvällisemmin erityyppisiä potentiaalisia bio-CHP kohteita, joista tehtiin esiselvitystasoiset soveltuvuus- ja kannattavuusarviot. Halukkuutta esiselvitysten tekemiseen olisi potentiaalisilta asiakkailta todennäköisesti löytynyt enemmän, mikäli bioenergiaa hyödyntävät pienen kokoluokan CHP-ratkaisut olisivat olleet lähempänä kaupallista sovellusta ja yhteiskunnan tukijärjestelmät bioenergialle valmiimpia sekä kattaneet paremmin myös pienen kokoluokan laitokset. Käyttökohteet olivat hyvin yksilöllisiä eikä niiden perusteella ollut mahdollista muodostaa yleispätevää mallia soveltuvuuden ja kannattavuuden arvioimiseksi. Teknologisten ratkaisujen vielä kehittyessä tarkkoja arvioita laitekustannuksista ei niin ikään ollut mahdollista esittää. Voidaan kuitenkin arvioida, että laitehinnat tulevat merkittävästi alenemaan kaupallisten ratkaisujen yleistyessä. Käyttökohteen kannattavuutta eivät itsestään selvästi turvaa myöskään yhteiskunnan tukijärjestelmät, vaikka laitos kuuluisikin kyseisten tukien piiriin. Olennaista investoinnin kannattavuuden kannalta on riittävän iso ja tasainen sähkön ja lämmön kulutus käyttökohteessa sekä polttoaineen ja energiahintojen tuleva kehitys. Kiinteitä biopolttoaineita kuten metsähaketta käyttävä pienen kokoluokan hajautettu CHP-teknologia on vielä kehittymässä, ja mennee vielä muutama vuosi ennen kuin kaupalliset ratkaisut yleistyvät merkittävästi. Yhteiskunnan tukimuodot kuten esimerkiksi syöttötariffijärjestelmä eivät niin ikään parhaalla mahdollisella tavalla tue kaikkein pienimmän kokoluokan CHP-investointeja. Pien-CHP ratkaisujen kaupallistumisen myötä Kaakkois-Suomella on yhtäläiset mahdollisuudet yhdessä muun Suomen kanssa kehittyä hajautetun bioenergian entistä kokonaisvaltaisemmaksi hyödyntäjäksi Avainsanat: sähkön ja lämmön yhteistuotanto, combined heat and power (CHP), mikroturbiini, stirling, syöttötariffi, biopolttoaine, metsähake, lämpöyrittäjä, lämpölaitosvalmistaja, maatila

Asiantuntijapalveluiden kehittäminen isännöintialan yrityksessä

Isännöintiala on tämän päivän Suomessa yhä suurempien haasteiden edessä asiakkaiden ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten kasvaessa mutta samalla käytössä olevien resurssien niukentuessa. Tämä työ toimii osana kokonaisvaltaisempaa asiantuntijapalveluprosessien kehittämiseen keskittyvää projektia, jonka keskipisteessä ovat isännöintipalvelut ja niiden kehittäminen kohdeyrityksen tarpeiden mukaisesti. Diplomityössä keskitytään isännöintipalveluiden kehittämiseen palveluiden paketoimisen ja hinnoittelun sekä asiakassegmentoinnin näkökulmasta. Työn tavoitteena oli löytää uusia ratkaisumalleja vastaamaan kohdeyrityksen tulevaisuuden tavoitteisiin samalla huomioiden toimintaympäristön muuttuvat tarpeet. Projekti jakautui kahteen osaan; nykytila-analyysiin ja sen pohjalta rakennettaviin ratkaisuehdotuksiin. Nykytila-analyysin avulla haluttiin löytää nykyisen toiminnan keskeisimmät ongelmakohdat, joihin haettiin sittemmin ratkaisua palveluiden uudelleenpaketoimisen myötä. Merkittävimpiä havaittuja ongelmatekijöitä olivat työn kuormittavuuden epätasainen jakautuminen ja se, ettei kuormittavuutta huomioitu tavassa tuottaa tai hinnoitella palveluita. Kuormittavuuden epätasainen jakautuminen otettiin lähtökohdaksi asiakassegmentoinnin ja palveluiden uudelleenpaketoinnin toteuttamisessa.

Sick leave prescribing practices in Finland

Background: Sick leave prescribing is a common task of doctors and being on sick leave results in notable economic consequences to society. However, there appears to be limited research into this field and the factors affecting sick leave prescribing practices of doctors. Aims: To examine the prescribing of sick leave by doctors and dentists, the extent of variation in practices, whether clinician-related factors and local structural factors affect variation, and the economic consequences of varying practices. Materials and methods: Questionnaire studies with 19 or 16 hypothetical patient cases were conducted among 165 primary health care (PHC) physicians, 356 occupational health care (OHC) physicians, 338 surgeons and 1132 dentists. Results: The difference between the lowest and the highest number of sick leave days prescribed for the 19 patient cases was almost four-fold in PHC physicians and surgeons and eight-fold in OHC physicians, which represents a societal cost of tens of thousands of euros. Some dentists did not prescribe sick leave to any of the 16 patient cases, and some prescribed nearly a hundred days altogether. The overall number of sick leave days OHC physicians prescribed was smaller than in PHC physicians. More days of sick leave were prescribed by those working in smaller municipalities than larger population centres. Conclusion: There was considerable variation in the sick leave prescribing practices of Finnish health care professionals. This means that patients may not receive equal social benefits. Sick leave carries considerable economic consequences, and unifying prescribing practices could bring significant cost savings to society.

Sexualitet i en brytningstid : en etisk analys av två finländska väckelserörelsers syn på samhälle, kyrka och homosexualitet åren 1970–2011

I avhandlingen redogörs för hur två finländska väckelserörelser, gammallaestadianismen och de väckta, under tre perioder mellan 1970 och 2011 har bearbetat frågor kring det moderna och senmoderna samhället och den förändrade kyrkan. I avhandlingen betraktas väckelserörelserna som storheter som står i kontakt med samhället och kyrkan och de förändringar som denna omvärld har genomgått. Särskilt uppmärksammas den kulturella brytningen mellan modernitet och senmodernitet, i vilken bl.a. förändringar i värdeklimatet (individualism, sekularisering, förändringar i sexualmoralen etc.) ingår. Denna brytning samt väckelserörelsernas reaktioner på den exemplifieras i avhandlingen med hjälp av en kartläggning av rörelsernas synpunkter på homosexualitet och samkönad samlevnad. Denna kartläggning grundas kronologiskt på de kyrkliga och politiska förändringarna i homosexualitetens och den samkönade samlevnadens status mellan åren 1970 och 2011 i vårt land. Analysen inriktar sig tematiskt på en kartläggning av rörelsernas samhälls- respektive kyrkosyn samt rörelsernas syn på tro och moral. Gammallaestadianerna kritiserade samhällets och kyrkans nya agerande gentemot homosexualitet utifrån rörelsens egna religiösa utgångspunkter. I avhandlingen ges dessa utgångspunkter benämningen livsfromhet. De väckta utvecklades å sin sida under betraktelseperioden till en pluralistisk rörelse i vars publikationer homosexuella människors rättigheter aktivt försvarades. De två rörelserna har haft klart olika sätt att förhålla sig till frågor kring homosexualitet och samkönad samlevnad. Det här exemplifierar hur och på vilka premisser rörelserna har reagerat på förändringar mellan modernt och senmodernt. ----------------------------------------------------- Väitöskirjassa selvitetään miten kaksi suomalaista herätysliikettä, vanhoillislestadiolaisuus ja heränneet, ovat kolmen eri tarkastelujakson aikana vuosien 1970 ja 2011 välillä käsitelleet moderniin ja myöhäismoderniin yhteiskuntaan sekä muuttuvaan kirkkoon liittyviä kysymyksiä. Väitöskirjassa herätysliikkeitä tarkastellaan liikkeinä, jotka ovat kontaktissa yhteiskunnan ja kirkon kanssa ja reagoivat niissä tapahtuviin muutoksiin. Erityisesti modernin ja myöhäismodernin välillä tapahtuva kulttuurinen murros ja mm. siihen sisältyvät muutokset arvoilmastossa (yksilöllistyminen, maallistuminen, muutokset seksuaalimoraalissa jne.) on otettu huomioon. Väitöskirjassa tätä murrosta ja herätysliikkeitten reaktioita siihen valaistaan kartoittamalla liikkeitten homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevia pareja koskevia kannanottoja. Väitöskirjan kronologinen kartoitus perustuu homoseksuaalisuuden ja samaa sukupuolta olevien parien yhteiskunnallisessa ja kirkollisessa asemassa maassamme vuosien 1970 ja 2011 välillä tapahtuneisiin muutoksiin. Analyysi suunnataan temaattisesti herätysliikkeiden yhteiskunta- ja kirkkonäkemyksiin sekä liikkeitten käsityksiin uskon ja moraalin välisistä suhteista. Vanhoillislestadiolaisuudessa on kritisoitu yhteiskunnan ja kirkon homoseksuaalisuutta koskevia uusia lähestymistapoja liikkeen omista uskonnollisista lähtökohdista käsin. Väitöskirjassa näitä lähtökohtia tarkastellaan kokoavalla nimityksellä elämänvanhurskaus. Heränneet puolestaan kehittyi tarkastelujakson aikana pluralistiseksi liikkeeksi, jonka julkaisuissa homoseksuaalien oikeuksia puolustettiin aktiivisesti. Näillä kahdella liikkeellä on ollut selkeästi toisistaan poikkeavat tavat suhtautua homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevia pareja koskeviin kysymyksiin. Tämä kertoo siitä, miten ja mistä lähtökohdista käsin liikkeet ovat reagoineet modernin ja myöhäismodernin välillä tapahtuneisiin muutoksiin.

PK-yrityksen omistajanvaihdos tietojohtamisen näkökulmasta – tiedon jakaminen ja absorptiivinen kapasiteetti

PK-yritysten omistajanvaihdokset koskettavat vuoteen 2020 mennessä Suomessa noin 250000 ihmistä. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että vaihdokset onnistuvat ja yritykset säilyttävät kilpailukykynsä, pystyvät kehittymään, kasvamaan kannattavasti ja työllistämään lisää henkilökuntaa. Työn tavoitteena on ymmärtää ja selittää PK-yrityksen omistajanvaihdosta tietojohtamisen näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin vertailevana tapaustutkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Luopujan hiljaisen tiedon ja jatkajan yritykseen tuoman uuden tiedon onnistunut hyödyntäminen on oleellista PK-yritysten omistajanvaihdosten onnistumisessa. Luopujan hiljaisen tiedon siirtäminen jatkajalle ylläpitää yrityksen kilpailukykyä. Jatkajan yritykseen tuoma uusi tieto puolestaan voi laukaista tiedon hankinnan, sulattamisen, muokkaamisen ja hyödyntämisen prosessin, jonka kautta yrityksen kilpailukykyä voidaan parantaa tehostamalla prosesseja tai parantamalla tuotteita ja palveluita. Yksilöiden välinen tiedon jakaminen, siirtäminen ja rakentaminen ovat prosesseja, jotka kasvattavat yrityksen absorptiivistä kapasiteettiä tehostamalla tiedon sulattamista ja muuntamista. Tätä kautta voidaan osaltaan selittää omistajanvaihdokseen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia.

Vammaisuus hyvinvointivaltiossa. Invalideiksi, vajaamielisiksi tai kehitysvammaisiksi määriteltyjen kansalaisasema suomalaisessa vammaispolitiikassa 1940-luvun taitteesta vuoteen 1987

Tutkimuksessa tarkastellaan vammaisiksi määriteltyjen ihmisten kansalaisasemaa suomalaisessa toisen maailmansodan jälkeisessä vammaispoliittisessa keskustelussa. Analyysissa huomioidaan suomalaisen vammaishuollon molemmista päälinjoista, eli invalidihuollosta sekä vajaamielis- ja kehitysvammahuollosta, käydyt keskustelut. Tutkimuksen aikarajauksena toimii niin kutsuttu invalihuollon kausi, joka ulottui lakisääteisen vammaishuollon tarpeesta 1940-luvun taitteessa virinneestä keskustelusta vuoteen 1987, jolloin säädettiin periaatteiltaan edeltävään lainsäädäntöön verrattuna uudenlainen laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista. Vammaisuuden käsitettä lähestytään tutkimuksessa yhtenä modernin sosiaalipoliittisen lainsäädännön kategorioista, jotka ovat vapauttaneet kansalaisen velvollisuudesta itsensä ja perheensä elättämiseen ja oikeuttaneet hänet toimeentulossaan sosiaaliturvaan. Tutkimuksessa pyritään hahmottamaan millaiseksi tutkimuksen kohteena olevien vammaisten ryhmien kansalaisasema tutkimusajankohtana ymmärrettiin. Tarkastelussa keskitytään kansalaisuuden käsitteen niin kutsuttuun aineellisoikeudelliseen sisältöön analysoimalla tutkimuksen kohteena olevissa keskusteluissa esiintyneitä kansalaisuuden ideaaleja ja käsityksiä kansalaisen ja valtion suhteesta. Tutkimusaihetta lähestytään etsimällä vastausta kysymyksiin 1) Mihin yhteiskunnallisiin ongelmiin invalidihuollosta ja vajaamielis- tai 312 kehitysvammahuollosta käydyissä asiantuntijakeskusteluissa haettiin ratkaisuja? 2) Millaisia tavoitteita huollolle asetettiin? 3) Millaiseksi hahmotettiin huollon kohderyhmien asema ja tehtävät yhteiskunnassa? Analyysissa keskitytään huollosta käydyn asiantuntijakeskustelun tarkasteluun. Tutkimuksen keskeisin lähdeaineisto muodostuu tutkimusajankohdan vammaishuoltoa käsittelevästä lainsäädännöstä, sen valmistelun materiaaleista sekä vammaisjärjestöjen ja muiden alan asiantuntijoiden vammaishuollosta julkisuudessa käymästä keskustelusta. Tutkimuksessa esitetään, että suomalaisen vammaispolitiikan ja vammaisten kansalaisaseman kehityksessä on tutkimusajankohtana erotettavissa kolme vaihetta: 1) 1940–1950-lukujen yhteiskunnan rationalisointia ja sosiaalisten ongelmien vähentämistä painottaneella ennaltaehkäisevän huoltopolitiikan kaudella vammaiset ihmiset hahmotettiin yhteiskunnan reunamilla tai ulkopuolella olevaksi erityisryhmäksi, joka tuli pyrkiä huollon toimenpiteillä integroimaan omalle paikalleen yhteiskunnan kokonaisuuteen. 2) 1960-luvun kuntoutusideaalin laajenemisen kaudella vammaishuollon julkilausutuksi tavoitteeksi omaksuttiin yksilön edun ajaminen. 3) 1970–1980-lukujen normalisaation periaatetta painottaneessa vammaispolitiikassa tavoitteeksi otettiin vammaisille tarkoitettujen erityisjärjestelmien purkaminen sekä vammaisten tasa-arvoisen kansalaisaseman turvaaminen heidän osallistumismahdollisuuksiaan parantavilla tukitoimenpiteillä.

Vahinkoeläinsodasta psykologiseen omistajuuteen. Petokonfliktien historiallinen tausta ja nykypäivän hallinta

Suurpetojen kannanhoitoon, ja etenkin suden kannanhoitoon liittyvä monitahoinen konfl ikti esiintyy jännitteinä paikallisyhteisöjen ja keskushallinnon, maaseudun ja kaupunkien sekä maallikoiden ja tutkijoiden välillä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisi näkyy kansallisen kannanhoidon tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisenä passiivisin ja aktiivisin toimin. Tällä ajankohtaisella ongelmalla on mittavat historialliset juuret. Luonnon ja ihmisen välinen suhde on ollut jatkuvaa tasapainottelua konfl iktien ja niiden hallinnan kanssa, ja suurpedot ovat väistämättä olleet konfl iktin keskiössä lajityypillisten piirteidensä vuoksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on osoittaa ympäristöhistoriallisen tutkimusotteen kautta suomalaisen vahinkoeläinhistorian keskeiset toimet ja toimijat, sekä ymmärtää vahinkoeläinten kannanhoidon tavoite- ja toimenpideasettelun vaikutukset eläinpopulaatioihin historiallisessa ja ekologisessa kontekstissa. Tutkimuksen toinen tavoite on tuottaa synteesi nykypäivän suurpetojen kannanhoidon tavoite- ja toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuudesta ja vaikuttavuudesta historiallisessa kontekstissa ja esittää uudenlainen lähestymismalli sosiaalisesti kestävämmälle suurpetopolitiikalle. Vahinkoeläinhistoriaa käsitellään deduktiivisella ja rekonstruktiivisella tutkimusotteella käyttäen aineistona lakitekstejä, maksettuja tapporahoja, sanomalehtikirjoituksia, sidosryhmien kirjoituksia sekä eläintieteellisiä julkaisuja. Etenkin laeissa ja asetuksissa eri eläimistä asetetut tapporahat ja toisaalta saalistilastojen perusteella maksetut palkkiot on nostettu tässä tutkimuksessa merkittävään rooliin asenteiden tulkinnan välineenä. Tarkastelu ulotetaan nisäkkäiden lisäksi myös lintuihin, jotka ovat edellä mainitun aineiston valossa olleet merkittävä vainottu eläinryhmä. Nykypäivän petokonfl iktin tarkastelussa keskiöön nostetaan suurpetoasenteet, niiden muodostuminen ja vaikutus suurpetopolitiikan tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisessä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisiä tarkastellaan paikallisten uhmakkuutena hallintoa kohtaan ja tulkinta keinoista puuttua sosiopoliittiseen rikokseen rakennetaan tätä ajatusta vasten. Suurpetojen salakaatajat toimivat yhteisönsä puolesta ja saavat tukensa toimilleen yhteisöltään. Sosiopoliittinen rikos ei siten ole ainoastaan salakaatajien vaan sen sijaan yhteisön yhteinen. Salakaatajat ja paikallisyhteisö pyrkivät häivyttämään yhteiskunnassa viranomaisten ja sidosryhmien taholta toimintaan liittämää stigmaa ja siten oikeuttamaan tekonsa vallitsevissa olosuhteissa. Arvoristiriitoihin perustuvat konfl iktit ovat haasteellisia hallita ja lähtökohtana on oltava ymmärrys siitä, että etenkin suteen liittyvät jännitteet ja ristiriidat ihmisten välisissä suhteissa ovat väistämättömiä. Tunnistamalla historiallisen aineiston merkittävyys nykypäivän ongelmakeskeisen kannanhoidon ratkaisun tietopohjana on mahdollista rakentaa sosiaalisesti kestävämpää suurpetojen kannanhoitoa. Tässä väitöskirjatyössä painotetaan suurpetoihin liittyen ajatusta, jonka mukaan paikallisilta suurpetoalueilla eläviltä ihmisiltä tai sidosryhmien edustajilta ei edellytetä arvomaailman muuttumista, vaan hyväksytään heidän käsityksensä suurpetojen roolista vahingontekijöinä. Sen sijaan vahvistetaan suurpetojen välineellistä roolia paikallisyhteisöjen resurssina ja oleellisten sidosryhmien roolia yhteisön toimijoina psykologisen omistajuuden rakentamisen kautta. Suurpetojen kestävä kannanhoito vaatii siten riistahallinnon toimintakulttuurin muutosta ja uudenlaista suhdetta yhteiskunnan eri toimijoihin.