Asbestin tunnistaminen keinonenällä

Asbesti on yleisnimike kuitumaisille silikaattimineraaleille. Sillä on monia hyviä ominaisuuksia. Siksi sitä on käytetty useisiin eri käyttötarkoituksiin jo yli 4 000 vuoden ajan. Sisäänhengitettynä asbesti aiheuttaa kuitenkin vakavia terveyshaittoja, mm. asbestoosia, keuhkosyöpää ja mesotelioomaa. Vuosina 1918-1988 Suomessa käytettiin asbestia 300 000 tonnia. Yleisintä käyttö oli 1960-70-lukujen vaihteessa. Sairauksien viive altistumisesta on 10-40 vuotta. Sairauksien esiintyminen onkin nyt suurimmillaan. Suurin osa sairauksista on hyvänlaatuisia keuhkopussin paksuuntumia eli plakkeja. Vuosittain asbestin aiheuttamiin sairauksiin, etupäässä syöpiin, kuolee Suomessa noin 100 ihmistä. Yhteensä altistuneita arvellaan olevan 250 000. Heistä elossa on noin 50 000. Vaarallisuutensa vuoksi asbestin käyttö on useissa maissa kielletty, mutta maailmalla sitä käytetään edelleen suuria määriä. Suomessa asbestin käyttöä rajoitettiin jo 1970-luvulla. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta täyskielto tuli voimaan 1.1.1994. Suomessa asbestia esiintyy edelleen vanhoissa rakennuksissa. Asbestipurkutyö on luvanvaraista. Asbestitöissä on huolehdittava siitä, että kukaan ei altistu asbestille. Asbestipitoisen materiaalin tunnistaminen silmämääräisesti on vaikeaa. Materiaali luokitellaan asbestipitoiseksi, jos siinä on asbestia yli 1 painoprosenttia tai jos sitä voidaan pölyävyytensä takia pitää vaarallisena. Asbestipitoisen materiaalin kartoituksessa voidaan käyttää rakennussuunnitelmia, vanhoja asiakirjoja kuten urakoitsijan laskuja sekä tuntemusta rakennusajan yleisistä rakennustavoista. Varmuus saadaan kuitenkin vain tutkimalla materiaali esimerkiksi laboratoriokokeissa. Tässä diplomityössä on pyritty selvittämään, voidaanko asbesti tunnistaa ChemPro 100 -keinonenällä. Laite perustuu ioniliikkuvuusspektrometriaan eli eri yhdisteiden erilaiseen liikkuvuuteen kaasumaisessa väliaineessa. Menetelmä on nopea ja yksinkertainen. Tutkimusta varten hankittiin asbestipitoisia materiaaleja, joista saatuja tuloksia vertailtiin toisiinsa. Nykyiset asbestintunnistusmenetelmät ovat monimutkaisia ja hitaita. Jos keinonenä pystyttäisiin kouluttamaan tunnistamaan asbestimateriaali, helpottaisi se asbestikartoituksen tekemistä.

Kuka suunnittelee mainokset? Tutkimus mainosalan kulisseista,yhteistyökäytännöistä ja ristiriidoista. Mainonnan suunnittelijan näkökulma

Tutkimus kuvaa tapahtumia mainonnan suunnittelun kulissien takana ja niiden vaikutusta suunnittelutyöhön mainonnan suunnittelijan näkökulmasta. Lähestymistapa on systeemiteoreettinen: tutkimuksessa tarkastellaan sekä mainostoimiston suunnittelijoiden, projektijohtajien ja muiden mainonnan suunnitteluun osallistuvien keskinäistä vuorovaikutusta että mainostoimiston ja mainoksia tilaavan asiakkaan vuorovaikutuksen asettamia rajoja ja mahdollisuuksia. Keskeinen työväline on Kurt Lewinin kentän käsite. Tutkimuksessa se konkretisoituu esitystavaksi mainonnan suunnittelun olennaisista piirteistä, jotka ovat toisistaan riippuvaisia. Tutkimusta pohjustaa ajatus mainonnan suunnittelun perusrakenteesta, joka on riippumaton taloudellisista, yhteiskunnallisista tai mainostoimialan liiketoimintaympäristön muutoksista. Mainostoimistossa työtä tehdään usein ryhmässä. Ydinryhmä muodostuu kirjoittavan ja visuaalisen suunnittelijan työparista, mutta projektijohtaja on avainasemassa hoitaessaan yhteydenpitoa mainostoimiston asiakkaaseen. Tutkimustyötä viitoittivat kysymykset mainonnan suunnittelijoiden tehtävästä ja asemasta, työssä koetuista haasteista sekä osuudesta ja vastuusta lopullisissa töissä. Keskiössä ovat suunnittelutyötä raamittavat haasteet, jotka ohjaavat suunnittelijoiden kykyjä ja haluja toteuttaa luovuuttaan. Tutkimus ammentaa teoreettisia aineksia työnjaon ja tiimityön käsitteiden ohella vallan tilanteisuudesta ja suhteista sekä sosiaalisen pääoman ja luottamuksen moniaineksisuudesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin syksyllä 2008 ja alkuvuodesta 2009 haastattelemalla suomalaisten mainostoimistojen suunnittelijoita. Haastatteluaineisto koostuu kymmenestä ryhmähaastattelusta, johon kuhunkin osallistui 3–4 suunnittelijaa. Muu aineisto sisältää toimialan tilastoja ja julkaisuja sekä yksityisiä sähköpostikirjeenvaihtoja ja keskusteluja mainosammattilaisten kanssa. Haastatteluaineisto analysoitiin Milesin ja Hubermannin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja sitä täydennettiin retorisella diskurssianalyysilla. Analyysin alkuvaiheessa koemetodina sovellettiin Straussin ja Corbinin aineistolähtöisen teorian (grounded theory) kolmivaiheista koodausta. Tutkimuksen tuloksena on malli mainonnan suunnittelun kentän jännitteistä, jotka johtavat toimimaan tietyllä tavalla. Mainonnan suunnittelijan tehtävinä näyttäytyvät vaikuttaminen, asiakkaan tarpeiden tunnistaminen ja tyydyttäminen sekä omakohtainen menestyminen. Suunnittelijan asema näyttää työssä koettujen haasteiden kautta häilyvän asiantuntijuuden ja alihankkijuuden välimaastossa. Työn henkilökohtaisina haasteina piirtyvät tarmokkuuden ja jatkuvan oivaltamisen vaateet. Ulkoisina tekijöinä talouden, teknologian ja sen myötä median murros sekä haastaa että kehittää: alituiseen kiireeseen näytetään verhoavan pulmia, joiden todellinen alkuperä paikantuu muualle. Keskeiset ristiriidat ja toiminnan edellytykset ilmenevät juuri yhteistyössä: mainostoimiston sisäinen yhteistyö ja asiakkaan antama palaute ovat merkittäviä tekijöitä luottamuksen taustalla. Siten avoin ja vastavuoroinen kommunikaatio piirtyy olennaiseksi asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa ja asiakkaan menestymisessä. Mainonnan suunnittelussa tärkeäksi kysymykseksi nousevat portinvartijoiden roolit. Mainostoimiston sisäisessä työskentelyssä projektijohtajat hallinnoivat suunnitteluresursseja, välittävät tietoa asiak kaalta suunnittelijalle ja päinvastoin sekä tekevät tärkeimmät päätökset. Asiakkaan puolella mainoksia tilaava asiakashenkilö hallinnoi valjastamiaan resursseja, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu tämän esimiehen toimesta. Tulosten valossa on perusteltua uskoa, että mainonnan suunnittelijat kokevat oman työnsä arvon alentuneen ja päätösvaltansa vähentyneen. Mainostoimialan murroksen kannalta tutkimus tuo esiin uudenlaisen tiimityön ymmärtämisen ja korostaa yksilöiden vahvuuksien tunnistamisen merkitystä. Kiristyvässä taloudessa se suuntaa huomion sekä mainostoimistojen että niiden asiakasyritysten sisäisten ja ulkoisten resurssien tehokkaaseen ja tuottavaan hyödyntämiseen ja organisoimiseen. Sosiologisesti tutkimus tarjoaa yhdenlaisen näkökulman ryhmätyön ulottuvuuksiin ja työelämän yhteistyöhaasteiden pohtimiseen. Siten tutkimuksen tuloksilla voi nähdä arvoa myös muiden kuin mainosalan yhteistyökäytäntöjentarkasteluun.

Kaukolämpölaitoksen kunnossapidon kehittäminen

Työn tarkoituksena oli kehittää Virtain kaupungin kaukolämpölaitoksen kunnossapitoa, kartoittaa laitteisto ja luoda pohja hankinnassa olevan kattilalaitoksen kunnossapidolle. Työssä tuli ottaa huomioon viranomaismääräykset ja ohjeet. Työkalut kunnossapito-ohjelman laatimiseen saatiin tutkimalla eri kunnossapitostrategioita sekä erilaisia kunnossapidossa käytettyjä menetelmiä ja välineitä. Laitoksen toimilaitteista koottiin hierarkkinen laitekartta, jonka perusteella ne numeroitiin. Laitteille luotiin laitekohtaisesti huolto- ja tarkastusaikataulut, joiden käytännön tekemisen tueksi luotiin erilaisia huoltolistoja huoltovälien mukaan. Huoltosuunnitelmista saatiin osa testattua myös käytännössä, ja niiden käyttö koettiin hyödylliseksi. Osalle laitteista luotiin konekortit, joista käy ilmi perustiedot, varaosat ja huolto- ja tarkastusaikataulut. Laitteet ja niiden tietokilvet valokuvattiin, ja kuvat liitettiin tietoihin. Laitteista luotiin erilaisia laitelistoja, ja laitteiden varaosista varaosaluettelo. Kunnossapito laitoksella selkeytyi, ja laitehistorian keräämisen avulla kunnossapito-ohjelmaa voidaan tiedon lisääntyessä edelleen tarkentaa ja kustannustehokkuutta parantaa.

Sosiaali- ja kulttuuriantropologia

Sosiaali- ja kulttuuriantropologian kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä yhteensä 1246 nidettä. Kesällä 2008 luotu kokoelma on uusi ja elävä. Koska valtiotieteellisessä tiedekunnassa on sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaine, haluttiin sille luoda kirjastoon oma kokoelmansa. Kokoelma muodostettiin siirtämällä aineistoa kirjaston muista kokoelmista tietokannassa suoritettujen hakujen perusteella. Pääosin aineistoa siirrettiin sosiologian kokoelmasta mutta myös lähes kaikista muista kirjaston kokoelmista. Kokoelman kartuttaminen siirroin jatkuu yhä: kokoelmaan siirretään jatkuvasti harkinnan mukaan aineistoa muista kokoelmista. Kokoelma karttuu myös ostoin. Sosiaali- ja kulttuuriantropologian kokoelma tukee sekä alempaa että ylempää tutkintoa suorittavia opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita. Systemaattisen satunnaisotannan perusteella aineistosta yli 60 prosenttia on tieteellistä kirjallisuutta, joka tukee ylemmän tutkinnon opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita. Erityisesti alemman tutkinnon opiskelijoita tukevia kirjoja, esimerkiksi alan oppikirjoja, puolestaan on noin 20 prosenttia kokoelmasta. Kokoelmaan kuuluu myös yleistajuista kirjallisuutta, esimerkiksi matkakertomuksia ja kulttuurikuvauksia sekä kuvateoksia. Yleistajuisen kirjallisuuden osuus kokoelmasta on systemaattisen satunnaisotannan perusteella kaikkiaan noin 15 prosenttia. Sosiaali- ja kulttuuriantropologisessa tutkimuksessa tarkastellaan ihmistä kulttuurisena, sosiaalisena, kielellisenä ja luovana olentona. Kiinnostuksenkohteita ovat esimerkiksi sosiaalisen elämän monimuotoisuus ja kulttuurierot. Vaikka sosiaali- ja kulttuuriantropologia ovat nimenmukaisesti kokoelman selviä painopisteitä, siihen sisältyy myös folkloristiikkaan ja kansatieteeseen eli kansan henkiseen ja aineelliseen perinteeseen liittyvää aineistoa. Kokoelman sisältöihin on vaikuttanut lahjoituksena saatu aineisto, esimerkiksi entiseltä kansatieteen laitokselta saadut kirjat. Kokoelman kirjojen julkaisuvuosien mediaani on 1983. Kirjoista 230 (18 %) on julkaistu 2000-luvulla puolella ja 216 (17 %) 1990-luvulla. Varsin suuri osa kirjoista (574 nidettä, 46 %) on 1970–1980-luvuilta. Ennen vuotta 1970 julkaistua aineistoa on 224 nidettä (18 %). Aineisto on valtaosin englanninkielistä (947 nidettä, 76 %). Suomenkielistä aineistoa on 160 nidettä (13 %) ja ruotsinkielistä 67 nidettä (5 %).

Luottolaitosten oman pääoman määrän muutos ja Basel II

Luottolaitosten pääoman valvonta on tärkeä osa talouden tasapainon säilyttämisessä. Tässä tutkielmassa tutkitaan miten luottolaitosten pääoman sääntelyn Basel II:n säännönmuutokset vuonna 2007 ovat vaikuttaneet luottolaitosten oman pääoman määrään. Muuttuneiden säännösten vaikutuksia selvitetään tutkimalla eurooppalaisten luottolaitosten omavaraisuusasteita ajalla 1999 – 2009 yleistetyllä lineaarisella regressiolla ja autoregressiivisellä aikasarjamallinnuksella. Talouden suhdanteiden ja vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin vaikutukset pääoman määrään huomioidaan bruttokansantuotteen kasvun avulla analyysissa. Tuloksena todetaan, että oman pääoman määrä luottolaitoksissa on vähentynyt merkitsevästi Basel II:n voimaan astumisen jälkeen, mutta muutos on luultavasti aiheutunut talouden laskusuhdanteesta.

Eläinten hyvinvointi uuden ajan alun eläinkäsitysten valossa

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan uuden ajan alun filosofien eläinkäsityksiä ja eläinten hyvinvointitutkimuksessa esiintyviä filosofisia kysymyksiä, jotka koskevat eläinten tietoisuutta, eläinten kokemusmaailmaa koskevan tiedon mahdollisuutta ja eläinten moraalista asemaa. Ilman vastausta näihin kysymyksiin on mahdotonta asettaa kriteereitä eläinten riittävän hyvälle kohtelulle, mihin eläinten hyvinvointitutkimus pohjimmiltaan pyrkii. Eläinten tietoisuus nousi erityiseksi mielenkiinnon kohteeksi uuden ajan alun filosofiassa, jossa myös nykyajan mielenfilosofian juuret ovat. Juuri tästä syystä uuden ajan alun filosofian eläinkäsitykset ovat hedelmällinen lähtökohta eläinten tietoisuutta koskevalle filosofiselle tutkimukselle. Vaikka tieto eläinten kognitiivisista kyvyistä on aikojen kuluessa lisääntynyt huomattavasti, eläinkäsitysten taustalta löytyy edelleen jo uuden ajan alun filosofiassa esiintyneitä teemoja: onko ihmisellä sellaisia kognitiivisia kykyjä, joita eläimillä ei ole, vai ovatko ihmisen ja eläinten kyvyt samat, jolloin eroja on vain edellytyksissä käyttää näitä kykyjä? Tutkimuksessa esitellään ensin eläinten hyvinvointitutkimuksen sisältöä ja tuodaan esiin sen keskeisimmät tutkimuskysymykset. Seuraavaksi perehdytään yksityiskohtaisesti René Descartesin, Immanuel Kantin ja David Humen eläinkäsityksiin sekä sivutaan John Locken, H.S. Reimaruksen ja G.F. Meierin näkemyksiä. Reimaruksen ja Meierin eläinkäsityksiä ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu, vaikka he olivat hyvin vaikutusvaltaisia ajattelijoita uuden ajan alussa. Lopuksi luodaan katsaus hyvinvointitutkimuksen kysymyksiin uuden ajan alun filosofien näkökulmasta. Descartesin ja Kantin eläinkäsitysten näkyvin ero on siinä, että Descartes piti eläimiä pelkästään ruumiillisina olentoina kun taas Kant katsoi, että eläimillä on välttämättä sielu. Tästä huolimatta heidän käsityksensä eläinten tietoisuudesta eivät poikkea toisistaan kovinkaan paljon. Heidän näkökulmastaan eläinten hyvinvointi voidaan pitkälti rinnastaa kasvien hyvinvointiin, jota arvioitaessa voidaan nojautua fysiologiaan ja käyttäytymiseen. Hume puolestaan ei katso eläinten mielten poikkeavan ihmismielistä millään merkityksellisellä tavalla, joten hänen on mahdollista puhua myös eläinten hyvinvoinnin subjektiivisesta kokemuksesta. Kenenkään tässä tarkastellun filosofin mielestä meillä ei ole varsinaisesti moraalista velvollisuutta eläinten hyvään kohteluun, mutta tämä on kuitenkin Kantin ja Humen mukaan muista syistä suositeltavaa.

Hydroksihappojen erotus mustalipeästä nanosuodatuksella

Hydroksihapoille on olemassa useita käyttömahdollisuuksia teollisuudessa, joten niiden hyödyntäminen sellunvalmistuksen sivuvirrasta eli mustalipeästä on suuren kiinnostuksen kohteena. Tässä työssä selvitettiin, onko hydroksihappojen erotus ja puhdistus mustalipeästä mahdollista nanosuodatuksella. Kokeellisessa osassa suodatettiin emäksisen mustalipeän lisäksi hapotettua ja jäähdytyskiteytettyä mustalipeää, johon oli lisätty liuotinta. Mustalipeäsuodatuksissa käytettiin viittä erilaista nanosuodatusmembraania (Microdyn Nadir® NP010 ja NP030, Dow Chemical Company NF-90, Woongjin Chemical NE-70 sekä Ge-Osmonics Desal 5 DK). Kirjallisuusosassa käsiteltiin puun sisältämien yhdisteiden kemiallista koostumusta, sellun valmistuksen pääperiaatteita, mustalipeän ja hydroksihappojen ominaisuuksia sekä hydroksihappojen käyttömahdollisuuksia. Lisäksi tarkasteltiin erilaisia hydroksihappojen erotusmenetelmiä, nanosuodatuksen teoriaa ja prosessiin sopivan membraanin valintakriteerejä. Työn kokeellisessa osassa tutkittiin emäksisen mustalipeän monivaiheisen nanosuodatuksen tehokkuutta hydroksihappojen erotuksessa. Hapotetun ja jäähdytyskiteytetyn mustalipeän suodatuskokeissa tutkittiin erityyppisten membraanien erotuskykyä sekä syötön liuotinlisäyksen vaikutusta hydroksihappojen erottumiseen. Lisäksi tarkasteltiin membraanien kestävyyttä ja foulaantumista suodatusolosuhteissa. Työn tulokset osoittivat, että hydroksihappoja voidaan fraktioida mustalipeästä nanosuodatuksella. Hydroksihappojen fraktiointiin vaikuttaa merkittävästi mustalipeässä käytetyn liuottimen läsnäolo sekä suodatuspaine. Lisäksi koetulosten perusteella havaittiin, että monivaiheisella nanosuodatuksella hydroksihapot läpäisevät membraanin ja permeaattiin saavutetaan puhtaampi happojae.