522 resultados para uusiutuvat luonnonvarat


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kanta- ja Päijät-Hämeen kuntien vedenhankinnan kannalta tärkeät pohjavesivarat sijaitsevat samoissa salpausselkien ja pitkittäisharjujen muodostumissa, joihin myös maa-ainesten otto on keskittynyt. Laaja-alaisen ja lähelle pohjavettä ulottuneen soranoton on todettu aiheuttavan haitallisia pohjaveden laadun muutoksia ja lisäävän pohjaveden pilaantumisriskiä. Kanta- ja Päijät-Hämeen pohjavesialueilla sijaitsevien soranottoalueiden jälkihoitotilannetta ja kunnostustarvetta on selvitetty Hämeen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen, Hämeen ympäristökeskuksen sekä Suomen ympäristökeskuksen toimesta vuosien 2005 - 2012 aikana. Tutkimus on ollut osa Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaa valtakunnallista Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit (SOKKA) -hanketta. Soranottoalueet on rajattu digitaalisten paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistojen avulla. Valtaosalle alueista on tehty maastokäynnit. Tehtyjen havaintojen, ottamisalueiden laajuuden ja sijainnin perustella niille on arvioitu kunnostustarve. Tutkimusalueelta kartoitettiin yhteensä 1561 soranottoaluetta ja niiden pinta-ala oli yhteensä 2217 ha. Soranottoalueista 60 %:lla oli kunnostustarvetta ja 258 alueella kunnostustarve oli suuri. Noin puolella kunnostusta vaativista alueista on tai on ollut lupa maa-ainesten ottoon. Loput alueista ovat kotitarveottoalueita tai maa-ainesten otto niillä on päättynyt ennen maa-aineslain voimaan tuloa. Yhteensä 21 pohjavesialueella soranoton osuus pohjaveden muodostumisalueesta oli yli 10 %, jolloin riski haitallisille pohjaveden laatumuutoksille kasvaa. Tässä raportissa on esitetty kartat ja yhteenvetotaulukot niistä pohjavesialueista, joista karttoja ja taulukoita ei ole julkaistu aiemmissa raporteissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suojelusuunnitelma on päivitetty EAKR-osarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Kaamanniemen pohjavesialueilla on käytössä vedenottamo. Pohjavesialue ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskialueeksi. Kaamanniemen pohjavesialueen länsiosassa kulkee yhdystie 15383. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa pohjavesialueen luonnontilaisille osille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Ottoalueilla on seurattava pohjaveden pintaa ja laatua. Vanhat maaainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Suojelusuunnitelman yhteydessä laadittiin toimenpideohjelma, jossa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Seurantaryhmän koollekutsujan tulisi olla Savonlinnan kaupungin tekninen toimiala.Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suojelusuunnitelma on laadittu Kaukalovuoren pohjavesialueille EAKR-osarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Kaukalovuoren pohjavesialueella on käytössä vedenottamo. Vedenottamolle tulee välittömästi laatia pinnankorkeuksien tarkkailututkimusohjelma ja se tulee toimittaa Etelä-Savon ELY-keskukseen hyväksyttäväksi vedenottoluvan mukaisesti. Kaukalovuoren pohjavesialue ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskialueeksi. Vanhojen murskausasemien tila tulisi selvittää. Kaukalovuoren pohjavesialueella on yksi voimassa oleva lupa, jonka mukaan soraa ja hiekkaa voidaan ottaa 14 900 m3. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maaainestenottoa. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suojelusuunnitelma on päivitetty EAKR-osarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Lähteelän pohjavesialueella on käytössä vedenottamo. Lähteelän pohjavesialue ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskialueeksi. Lähteelän pohjavesialueella sijaitsee vedenottamo, josta keskimääräinen vedenottomäärä vuorokautta kohti on noin 500 m3/d. Vedenottamoa käytetään viikonloppuisin jolloin vettä pumpataan noin 3500 m3. Lähteelän pohjavesialueen eteläosan läpi kulkee valtatie 14, jolle on rakennettu pohjavesisuojaukset. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa pohjavesialueen luonnontilaisille osille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Savonlinnan kaupungin teknisen toimialan tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä Savonlinnan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pohjavesialueilla on ollut ja on edelleen runsaasti pohjavedelle riskiä aiheuttavia toimintoja. Suojelusuunnitelmat päivitetään nyt Pursialan, Hanhikankaan ja Porrassalmen pohjavesialueille EAKR-osarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Pohjavesialueet ovat Etelä-Savon vedenhankinnan kannalta merkittäviä – Pursialan ja Hanhikankaan alueilta otettiin vuonna 2008 keskimäärin 9100 m3/d. Porrassalmen pohjavesialueelta otettiin vettä vuonna 2008 keskimäärin 450 m3/d. Pursialan merkittävimpien riskikohteiden kunnostukset ovat käynnissä (entinen kyllästämö, kloorifenolin pumppaus, Saimaankadun jätetäyttö). Toimenpiteistä huolimatta on erittäin todennäköistä, että vuonna 2015 pohjavesi ei kaikilta osin ole hyvässä tilassa. Pursialan alueen pohjavedessä on myös havaittu torjunta-aineita, liuottimia ja metalleja, joiden päästölähde/lähteet eivät ole selvillä. Lisäksi pohjaveden kloridipitoisuudet ovat olleet nousussa osittaisista teiden pohjavesisuojauksista huolimatta. Esitetyillä toimenpiteillä pohjaveden laatu paranee, mutta hyvää tilaa ei todennäköisesti saavuteta vuoteen 2015 mennessä. Tämän takia Pursialan pohjavesialueella on veden hyvän tilan saavuttamiseksi vesien hoidon suunnittelun aika-/tilatavoitteena määräajan pidentäminen puhdistamisen teknisen kohtuuttomuuden vuoksi. Pohjavesisuojauksiin ja hulevesien hallittuun johtamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota Pursialan pohjavesialueella. Pilaantuneet maa-alueet puhdistetaan. Hanhikankaan vedenottoa ollaan tehostamassa. Vuonna 2008 vedenotto on ollut noin 2300 m3/d ja sitä ollaan hakemassa 4500 m3/d otolle. Vedenoton vaikutusta pohjaveden – ja lampien pintoihin tulee tarkkailla. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Suojelusuunnitelmien päivityksen yhteydessä laadittiin toimenpideohjelma, jossa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut (jos tiedossa). Toimenpideohjelmaa seurataan ja päivitetään vuosittain. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät yhdistetään. Suunnitelmien päivitykset käsitellään kaupunginvaltuustossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pohjavesialueilla on ollut ja on edelleen runsaasti pohjavedelle riskiä aiheuttavia toimintoja. Suojelusuunnitelmat päivitetään nyt Naarajärven pohjavesialueelle ja laaditaan Löytynlammen pohjavesialueelle EAKR-osarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Naarajärven pohjavesialueelta otettiin vuonna 2009 vettä keskimäärin 280 m3/d. Naarajärven vedenottamo on siirtynyt vuoden 2009 lopulla varavedenottamokäyttöön. Löytynlammen pohjavesialue on II-luokan pohjavesialue, jossa ei ole vedenottamoa. Naarajärven pohjavesialue on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi selvityskohteeksi. Naarajärven pohjavesialue tulee luokitella riskikohteeksi, koska pohjavesialueella yhdessä tai useammassa havaintopaikassa todetaan torjunta-aineita (pitoisuus ylittää määritysrajan). Hyvää tilaa ei todennäköisesti saavuteta vuoteen 2015 mennessä. Naarajärven ja Löytynlammen pohjavesialue ehdotetaan yhdistettäväksi yhdeksi pohjavesialueeksi. Löytynlammen pohjoispään voisi poistaa pohjavesialueluokituksesta ja eteläpään liittää Naarajärven pohjavesialueeseen. Pilaantuneet maa-alueet puhdistetaan, mahdollisesti pilaantuneet maa-alueet tutkitaan ja lisäksi pilaantunut pohjavesi puhdistetaan mikäli se on teknisesti mahdollista. Jos päädytään luontaiseen puhdistumiseen niin pohjaveden puhdistusmenetelmien kehittymistä pitää kuitenkin seurata ja pohjavesi pitää puhdistaa mikäli uusia menetelmiä kehitetään. Pohjaveden laatua on seurattava. Naarajärven pohjavesialueella maa-ainesten ottaminen on ollut melko runsasta ja ottamistoiminnan seurauksena on alueelle muodostunut laajoja kaivualueita. Laajamittainen soranottotoiminta aloitettiin alueella 1960-luvulla. Vuosien 1991-2009 päättyneissä maa-ainestenottoluvissa ottomäärä on ollut yhteensä 4 166 500 m3. Maaainestenotto alueella on kuitenkin jatkuvasti vähenemässä ja tämän hetkisten soranottolupien mukaisesti alueella voidaan ottaa soraa 1 137 000 m3. Löytynlammen pohjavesialueella on yksi voimassa oleva maa-ainesten ottolupa, Tämän hetkisen soranottoluvan mukaisesti alueella voidaan ottaa soraa 600 000 m3. Uusia ottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei pitäisi suorittaa maa-ainestenottoa. Pohjavesialueella lähisuojavyöhykkeen ulkopuolella suojakerrokseksi tulisi jättää vähintään 3-4 metriä. Ottoalueilla on seurattava pohjaveden pintaa ja laatua. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suojelusuunnitelma on laadittu Kolman ja Kotkatharjun pohjavesialueille EAKRosarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Kolman pohjavesialueella on käytössä Kalalammen vedenottamo. Kotkatharjun pohjavesialueen Valvatuksen vedenottamo toimii varavedenottamona. Kotkatharjun pohjavesialue on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi selvityskohteeksi. Pohjaveden kemiallista tilaa ei voida tiedon puutteen vuoksi vielä arvioida. Pohjaveden laatu tulee selvittää Jormetin ja VT5 välillä sekä vanhoilla kunnostetuilla kaatopaikan ja lietealtaan alueella. Kolman pohjavesialue ei ole luokiteltu selvityskohteeksi tai riskialueeksi. Kolman pohjavesialueella on yksi voimassa oleva lupa, jonka mukaan soraa ja hiekkaa voidaan ottaa 60 000 m3. Lisäksi 40 000 m3 lupa on myönnetty ja se on parhaillaan lupaprosessissa. Kotkatharjun pohjavesialueella valtatie 5:n (vanha ja uusi linjaus) ympärillä on erittäin runsaasti maa-ainestenottoa. Tämän hetkisten soranottolupien (7 kpl) mukaisesti alueella voidaan ottaa soraa 1 040 000 m3. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Pohjavesialueilla suojakerrokseksi tulisi jättää vähintään 4 metriä ja muodostumisalueella 4-6 metriä. Ottoalueilla on seurattava pohjaveden pintaa ja laatua. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Uusi maisemointisuunnitelma VT5 uuden linjauksen ympäristöön Joroisten Kotkatharjun alueelle tulisi laatia. Arvioidun alueen suuruus on noin 20 hehtaaria. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Golfkentän laajennusta ei tule tehdä keskeiselle pohjaveden muodostumisalueelle. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. JJR (Juva, Joroinen, Rantasalmi) teknisen toimen johdon tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulisi käsitellä Joroisten kunnanvaltuustossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vuollejokisimpukan populaatiossa tapahtuvia muutoksia tutkittiin Siuntionjoessa vuosina 2007–2010. Siuntionjoen Sågarsforsin pato, sen kiertävä sivu-uoma sekä alapuolista aluetta kunnostettiin vuonna 2007 mahdollistamaan kalan nousu joessa, sekä lisäämään lohikalojen lisääntymis- ja elinalueita. Kunnostettu alue ulottui lähelle uhanalaisen vuollejokisimpukan (Unio crassus) populaatiota ja toteutettiin syksyllä vuollejokisimpukan lisääntymiskauden jälkeen. Kunnostuksen aiheuttamaa kiintoainekuormitusta pyrittiin rajoittamaan seuraamalla jokiveden samentumista ja keskeyttämällä kunnostustoimet luvanvaraisen rajan ylittyessä. Muista ympäristötekijöistä Sågarsforsin simpukkaseurannan alueella seurattiin pohjanläheisiä virtausnopeuksia avoveden aikaan. Sågarsforsilla sekä Purnuksen vertailualueella seurattiin 2007–2010 alkukesäisin 250 m:n mittaisilla tutkimusalueilla muutoksia simpukkalajistossa, simpukoiden kokonaismäärissä, sekä esiintymistiheyksissä. Kummallekin alueelle satunnaistettiin vuosittain 90 näyteruutua, joilta kerättiin simpukat niin sedimentin pinnalta kuin sisältä. Kultakin näyteruudulta kirjattiin myös virtausnopeus. Elävien simpukoiden osalta lajistossa ei tapahtunut muutoksia kummallakaan alueella. Sågarsforsilla vuollejokisimpukan (U. crassus) sekä sysijokisimpukan (Unio tumidus) kokonaismäärissä että esiintymistiheyksissä tapahtui laskua tutkimusjaksolla. Soukkojokisimpukan (Unio pictorum) määrät vaihtelivat vuodesta toiseen ilman merkittäviä muutoksia esiintymistiheydessä. Järvisimpukoiden (Adononta & Pseudoanodonta-suvut) kokonaismäärät otoksessa vaihtelivat, mutta käytännössä esiintymistiheydet laskivat tutkimuksen aikana. Purnuksella simpukkamäärät ja tiheydet laskivat ja nousivat, ilman selkeää suuntaa, vaikka esimerkiksi vuollejokisimpukan osalta havaittiin hienoista laskua vuodelta 2007 vuodelle 2010. Kummallakin alueella pienten (< 16 mm) simpukoiden määrät laskivat. Sågarsforsilla vuollejokisimpukkapopulaation kokojakaumassa, määrissä sekä tiheyksissä havaitut muutokset näyttäisivät virtausnopeusmittausten, sekä vesistössä suoritetun vedenkorkeuden pitkäaikaismittauksen pohjalta ajoittuvan poikkeuksellisen runsasvetisille vuosille. Kunnostuksista johtuvia vakavia muutoksia virtausnopeudessa tai kiintoainepitoisuudessa ei havaittu, joten todennäköistä on että runsasvetisinä talvina 2007–2008 sekä alkuvuodesta 2010 vuollejokisimpukoita on huuhtoutunut Sågarsforsin alueelta. Tätä vahvistaa myös havainto alhaisista simpukkamääristä korkeamman virtausnopeuden näyteruuduilla. Purnuksen alueella on todennäköistä että simpukkapopulaation vaihtuvuus on suurta ja että yksilöitä huuhtoutuu alueelle ja sieltä pois vuosittain riippuen vesimäärästä joessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Mörtträsketin perustilaselvitys, laskennallinen kuormitusselvitys ja näihin pohjautuva kunnostussuunnitelma tehtiin osana Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Sipoon kunnan järvien kuntakohtaista kunnostusohjelmaa. Mörtträsket on matala, rehevä ja umpeenkasvava järvi, jossa ei ole toteutettu kunnostustoimenpiteitä. Järveä käytetään virkistyskäyttötarkoitukseen. Mörtträsketin tilaa on seurattu Ahtilan toipilaskodin jätevedenpuhdistamon vesistötarkkailuna säännöllisesti vuodesta 1969. Mörtträsket on ruskeavetinen ja runsashumuksinen sekä luokiteltavissa ravinteisuuden perusteella ylireheväksi, lisäksi se kärsii talviaikaisista happiongelmista sekä sisäisestä kuormituksesta. Mörtträsketin kasvillisuus on runsasta ja järven voi kasvillisuuden perusteella tulkita kärsivän rehevöitymisestä ja umpeenkasvusta. Selvää umpeenkasvua on jo havaittavissa erityisesti lahdelmissa, mutta myös avovesialueella. Merkittävimmät kasvilajit ovat ulpukka, järvikorte, leveäosmankäämi, kaitapalpakko ja sarat. Myös uposlehtistä pikkuvitaa esiintyy laajoilla alueilla. Ulkoinen kuormitus ei ole erityisen suurta, eikä merkittäviä pistekuormittajia ole. Kuitenkin Mörtträsketissä esiintyy runsasta vesikasvillisuutta, happiongelmia ja leväkukintoja ja vedenlaatu viittaa selkeästi rehevyysongelmiin. Tämän perusteella voidaan olettaa, että rehevyyttä ylläpitää sisäinen kuormitus. Mörtträsketin kunnostuksessa tulisi tavoitella parempaa happitilannetta ja vedenlaatua. Erityisen tärkeää on saada vähennettyä järven sisäistä kuormitusta. Sisäistä kuormitusta voidaan vähentää tehokalastuksella, hapetuksella ja kemiallisilla menetelmillä. Mörtträsketin kunnostamisessa suositellaan fosforin kemiallista saostamista yhtä aikaa vesikasvien maltillisen poistamisen kanssa. Poistot voidaan tehdä joko niittämällä tai ruoppaamalla. Molemmat edellyttävät tarkempia suunnitelmia. Samaan aikaan kannattaa lisätä happipitoisuuden seurantaa, jotta hapetussuunnitelman tekeminen olisi mahdollista. Lisäksi saostuksen vaikutuksia tulee arvioida vedenlaatunäytteiden avulla. Tässä vaiheessa voidaan miettiä hapetuksen tarpeellisuutta uudelleen hapetussuunnitelman yhteydessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä raportissa tarkastellaan Koitereen säännöstelyn kehittämisselvityksen (2004–2006) yhteydessä annettujen suositusten toteutumista ja vaikutuksia vuosina 2007–2011. Koitereen säännöstelyn kehittämishankkeen keskeisenä tavoitteena oli laatia säännöstelyn haittojen vähentämiseksi sellaiset suositukset, jotka eri osapuolet voivat hyväksyä ja samalla sitoutua niiden toimeenpanoon. Vaikutusten arviointi perustuu tässä raportissa: 1) Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kehittämään mittaritarkasteluun, 2) kyselytutkimukseen, jossa haastateltiin Koitereen säännöstelyn kehittämisessä ja seurannassa mukana olleita henkilöitä sekä järven ranta-asukkaita, 3) Koitereen lahtialueiden vedenlaadun seurantatutkimukseen, 4) Koitereen linnustoseurannan viisivuotisjakson tuloksiin ja 5) rantojen eroosiosuojausten toteutumiseen. Vesistön säännöstelyn kehittäminen sekä sitä edelleen seuraava suositusten toteutus- ja seurantatyö onnistuivat Koitereella. Hankkeessa mukana olleet tahot ovat olleet työhön sitoutuneita ja aktiivisia osallistujia. Säännöstelyn kehittämistyön aikana kehittynyt hyvän yhteistyön ja keskinäisen ymmärryksen ilmapiiri on edelleen syventynyt seurantatyön aikana. Raportissa esitetään myös tämän selvityksen perusteella Koitereen säännöstelyn seurantaryhmän asettamat tavoitteet jatkotyölle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Raportissa esitellään Kainuun suoselvitys -projektin keskeisimpiä tuloksia ja niistä vedettyjä johtopäätöksiä. Vuosina 2010–2012 toteutetun projektin tarkoituksena on ollut parantaa tietopohjaa Kainuun soista, ja sitä kautta luoda edellytyksiä soiden eri käyttömuotojen yhteensovittamiselle ja samalla nostaa esille Kainuun soihin liittyviä mahdollisuuksia. Soiden käyttö nähtiin projektissa laajasti, sisältäen paitsi erilaiset taloudellisen hyödyntämisen muodot myös soiden merkityksen ihmisten virkistykselle ja hyvinvoinnille sekä luonnon monimuotoisuudelle ja monille sääteleville toiminnoille. Taustana projektille on samaan aikaan laadittu kansallinen suostrategia. Sen mukaan soiden luonnontilaa muuttavien toimintojen, maa-, metsä- ja turvetalouden, tulisi jatkossa toimia jo ojitetuilla tai muuten merkittävästi muuttuneilla soilla. Näin soiden luonnontilaisuudesta hyötyville soiden käytön muodoille ja ekosysteemipalveluille jää paremmin tilaa toimia. Kainuu on Suomen kolmanneksi soisin maakunta. Suot ovat keskeinen osa sen luontoa ja maisemaa ja myös monipuolinen luonnonvara. Valtaosa Kainuun suopinta-alasta on ojitettu. Uutta tietoa on projektissa tuotettu paikkatietomenetelmin ja kohdennetuin maastoselvityksin. Raportin aihepiirejä ovat Kainuun soiden käyttö, jäljellä olevat ojittamattomat suot, suojeltujen soiden vesitaloudellinen eheys, metsätalouden käytöstä poistuvat ojitetut suot, soiden merkitys virkistyksen ja matkailun kannalta sekä maastossa tutkittujen 143 suon arviointi turpeennoston ja luonnon monimuotoisuuden kannalta. Raportissa esitetään, että kansallisen suostrategian tavoite soiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta on mahdollista saavuttaa eri toimijoiden yhteistyön ja maankäytön ohjauksen avulla. Se edellyttää sitoutumista suostrategian linjauksiin sekä tietopohjan parantamista soista ja eri toimintojen vaikutuksista. Kainuun suoselvitys -projektissa on osaltaan tuotettu tätä tietoa ja myös kehitelty menetelmiä sen hankkimiseksi.