Lähialueen taistelualuskaluston ja sen suorituskyvyn kehittyminen

Tutkimuksen päämääränä on ennakoida, miten lähialueen merivoimien taistelualuskalusto ja sen suorituskyky kehittyy vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteena on luoda loogisesti jäsenneltyä, historia- ja nykyhetken tietoon perustuvaa, uutta tietoa lähialueen merivoimien taistelualuskalustosta ja sen suorituskyvystä. Uusi tieto mahdollistaa toimintaympäristön muutoksen ennakoinnin ja paremman tuntemuksen. Lähialueen merivoimista tutkimuksessa käsitellään Ison-Britannian, Ruotsi ja Saksan merivoimia sekä Venäjän Itämeren laivastoa. Tutkimuksen tuloksena on arvio taistelualuskaluston tilasta ja sen suorituskyvystä vuosina 2010–2025. Arvion perusteeksi tutkimuksessa kartoitetaan kohteena olevien valtioiden tais-telualuskalusto kylmän sodan päättymisestä nykyhetkeen sekä selvitetään suunnittelu- ja rakennusvaiheessa olevat uudet taistelualukset. Taustatekijänä selvitetään tutkittavien maiden merivoimien uhkakuvat ja tehtävät. Tutkimusongelma on; mitä taistelualuksia lähialueen merivoimilla on käytössä vuosina 2010–2025, mikä on niiden arvioitu suorituskyky, ja miten tilanteen ennakoidaan muuttuvan 1990-luvun ja 2000-luvun puolivälin tilanteeseen verrattuna? Kyseessä on tapaustutkimus, jossa käytetään vertailevaa tutkimusotetta. Tiedonkeruumenetelmä on dokumentaatio. Tutkimuksessa käytetään vain julkisia lähteitä tutkimuksen tulosten käytettävyyden vuoksi. Julkisten lähteiden takia tutkimuksessa korostuu lähdekritiikki. Tutkimuksen analyysimenetelmänä käytetään Hindsight, Insight ja Foresight -analyysiä. Menetelmässä analyysi tiedosta asettaa tietämyksen aikajanalle siten, että jälkimmäinen vaihe edellyttää aina edellisen tiedon analyysia ja tietämystä sekä niiden kautta saatua oppia. Tieto rakentuu kumulatiivisesti aina edellisen ymmärryksen varaan.

Vaikutusperusteiset konseptit : EBO-, EBAO-, SOD- ja CA-käsiteanalyysi

Tutkimuksessa tarkastellaan vaikutusperusteisuuteen pohjautuvia uusia sotataitoa soveltavia konsepteja kuvaavia käsitteitä ja niiden sisältöä. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin sellaisia syitä ja tekijöitä, jotka ovat johtaneet tai mahdollistaneet uusien konseptien synnyn ja kehittämisen. Asioita tarkastellaan nimenomaan vaikutusperusteisuuden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena olevat käsitteet ovat EBO (Effect Based Operations), EBAO (Effect Based Approach to Operations), SOD (Systemic Operational Design) ja kokonaisvaltainen lähestymistapa, CA (Comprehensive Approach). Työn keskeisinä johtopäätöksinä esitetään seuraavat tutkimustulokset: Asevoimiin kohdistuneet rakenteelliset muutokset ovat johtaneet länsimaisissa asevoimissa joukkojen supistamiseen sekä uuden tyyppisen teknologisen toimintakyvyn ja toimintatapamallien luomiseen. Verkostokeskeinen sodankäynti ja erityisesti sen mahdollistama yhteinen tilannekuva toimivat vaikutusperusteisten konseptien mahdollistajana ja niiden ydinprosessien tukena erityisesti, kun asiaa tarkastellaan teknologiselta kannalta. Verkostosodankäynti, kuten nykypäivän talo-uselämäkin, nojaa nopeaan päätöksentekoon, kustannusten minimointiin ja teknologian luomiin mahdollisuuksiin verkottuneessa maailmassa. Taloudellisuusajattelu, tuhovaikutusten minimoinnit, omien tappioiden välttäminen ja niin edelleen, toistuvat eri yhteyksissä uusilla termeillä. Yhteinen nimittäjä on kustannustehokkuus. Mikään ei ole kuitenkaan perustavasti muuttunut. Kaikki se, mitä sodankäynti on ja on ollut, tulee säilymään.

Kaupallisten tuotteiden käyttö taistelukentän valvontajärjestelminä

Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, onko kaupallisesti hankittava valvontavälineistö otettavissa sotilaskäyttöön taistelukentän valvontajärjestelminä ja onko sillä korvattavissa ihminen taistelukentän valvojana. Tutkimus rajataan koskemaan laitteistoa, joka on tarkoitettu käytettäväksi ulkoilmaolosuhteissa ja jonka voidaan olettaa hintaluokkansa ja saatavuutensa perusteella olevan yksittäisen kuluttajan hankittavissa. Suomen sodanajan joukkojen määrää vähennetään pitkällä aikavälillä ja jalkaväkimiinoista luovutaan vuoteen 2016 mennessä. Yhdessä nämä tekijät saattavat heikentää joukkojemme suorituskykyä pysäyttää mahdollinen maahamme hyökkäävä vihollinen. Valtioneuvoston puolustuspoliittisen selonteon mukaan joukkojen maavalvonta- ja pimeätoimintakykyä tehostetaan ja osa jalkaväkimiinojen mukana menetetystä suorituskyvystä kyetään korvaamaan mm. valvontavälineillä. Osa tätä aktiivisuutta saattaisi olla kyky selvittää vihollisen aikomukset ja reagoida niihin selvästi ennen kosketukseen joutumista esimerkiksi etukäteen saaduilla valvonta- ja tiedustelutiedoilla. Nykyään on saatavilla useita erilaisia turvallisuus- ja valvontakäyttöön tarkoitettuja järjestelmiä, jotka perustuvat muutamiin erilaisiin teknisiin perusratkaisuihin. Järjestelmät on tarkoitettu yleensä yritystilojen tai yksityisten asuntojen ja kesämökkien valvontaan. Kaikkia näitä järjestelmiä kuitenkin yhdistää vähintään yksi asia; ne on suunniteltu havaitsemaan ihmisiä sekä heidän toimintaansa ja näin ollen lähtökohtaisesti voisivat olla käytettävissä taistelukentällä ainakin omien tai vihollissotilaiden valvontaan. Tutkimus tehdään tutustumalla erilaisten kaupallisten valvontajärjestelmien, elektronisten laitteiden sekä elektroniikan komponenttien julkisesti saatavilla oleviin teknisiin tietoihin. 3 Pääteltäessä laitteiden hyödynnettävyyttä sotilaskäytössä niiden ilmoitettuja suorituskykyjä ja teknisiä ominaisuuksia verrataan suomalaisten joukkojen käyttö- ja toimintaperiaatteista johtuviin tarpeisiin sekä näitä kuvaaviin oppaisiin ja ohjesääntöihin. Arvioitaessa laitteiden käytettävyyttä taistelukentän olosuhteissa niiden teknisiä ominaisuuksia verrataan suomalaisiin ympäristöolosuhteisiin ja tiedossa oleviin muuttujiin taistelutilanteessa. Tutkimusasetelma on poikkileikkausaineisto; Tutkimukseen liittyvä arviointi tapahtuu kerran ja tarkasteltavana on useita kaupallisia tuotteita. Havaintoja elävistä, lämpimistä ja liikkuvista olennoista saadaan infrapuna-, tärinä- ja äänisensoreilla. Metallia sisältävistä tai mukanaan kantavista kohteista saadaan havaintoja magneettisensoreilla. Näiden lisäksi polttomoottorimoottoriajoneuvoista saadaan havaintoja savuhälyttimillä. Kaikkia taistelukentällä esiintyviä kohteita voidaan kuvata näkyvän valon kameroilla suotuisissa valaistus- ja sääolosuhteissa tai lämpökameroilla kaikissa olosuhteissa. Lähtökohtaisesti taistelukentällä käytettävän valvontalaitteen tulisi olla maastoutettavissa heikosti havaittavaksi eikä se toiminnallaan saisi paljastaa sijaintiaan. Vaikka kamerat ja infrapunatunnistimet ovatkin toimintaperiaatteiltaan passiivisia sensoreita, niiden käyttö edellyttää kuitenkin näköyhteyttä tarkkailemiinsa kohteisiin. Sen lisäksi, että ääni-, magneetti-, tärinä- ja (pako)kaasutunnistimet ovat myös passiivisia sensoreita, ne voidaan myös sijoittaa siten, että niiden läsnäolo on käytännössä mahdotonta havaita ilman aikaa vieviä etsintöjä. Huomioitavaa kuitenkin on, etteivät kaikki sotilasjoukoille annettavat tehtävät edellytä vartiointi- ja valvontatoiminnan salaamista. Mikäli sensorilta halutaan ilmaisu havainnosta reaaliaikaisena, tämä edellyttää sensoreihin liitettyjä viestin välitykseen soveltuvia kokonaisuuksia, esimerkiksi radiolähettimiä. Havaintoa välittävä radiosignaali on tällaisissa sensoreissa kuitenkin vihollisen helpoiten havaittavissa ja häirittävissä oleva kokonaisuus. Johtopäätöksenä todetaan, että tarkastellut kaupalliset valvontalaitteet ja tekniikat ovat hyödynnettävissä taistelukentän olosuhteissa ja tuotteista löytyy suomalaisissa ulkoilmaolosuhteissa käytettäviä, jopa edullisia laitteita. Haasteena näiden laitteiden, kuten kaikkien muidenkin sähköteknisten laitteiden sotilaskäytössä on virtalähdehuollon järjestäminen. Kokonaisissa valvontajärjestelmissä useita eri tekniikoita hyödyntäviä sensoreita tulisi yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, jolloin vähemmän virtaa kuluttavien sensoreiden saamaa havaintoa käytettäisiin muiden, tarkempaa tietoa tuottavien, mutta enemmän virtaa kulutta4 vien sensoreiden herättämiseksi. Käyttäjälle välitettävän tiedon perusteella herätteen aiheuttaja tulisi olla tunnistettavissa ja luokiteltavissa. Valvonta- ja vartiointitehtävää suorittava ihminen on korvattavissa useissa eri tapauksissa kaupallisella teknologialla ja joissain tehtävissä tämä lisäisi esimerkiksi ryhmän kokoisen osaston valvontakykyä kasvattamalla valvottavaa aluetta ja keskittämällä vartiointi useammalta toisistaan erillään olevilta alueilta valvontakeskuksiin, joka esimerkiksi parantaa valvontahenkilöstön vireystilaa.

Aliupseerikurssin johtajavalintojen yhteys Reserviupseerikurssin tulenjohtolinjalla menestymiseen

Puolustusvoimissa on käytössä johtajavalintamenettely, jolla valitaan aselajista riippumatta yhtenäisiin perustein aliupseerikurssi 1:ltä Reserviupseerikurssille komennettavat varusmiehet. Valintamenettely ei siis painota aselajikohtaisia vaatimuksia, jotka voivat aselajien välillä vaihdella paljonkin. Valinnat toteutetaan niitä varten laaditulla valintalomakkeella, joka sisältää kymmenen pisteytettävää kohtaa; peruskoe 1, peruskoe 2b, varusmiehen kuntoindeksi, sotilaan perustutkinto, sopivuus sodan ajan johtajaksi henkilökunnan arvioimana sekä varusmies johtajien arvioimana, vertaisarviointi, johtajatehtävärata, oppimis- ja suoriutumismotivaatio ja oma halukkuus johtajakoulutukseen. Tutkimukseen valikoitui näistä kohdista peruskokeet, sopivuus sodan ajan johtajaksi henkilökunnan arvioimana, johtajatehtävärata, oma halukkuus johtajakoulutukseen sekä lisäksi lomakkeen muodostamat kokonaispisteet. Tutkimuksen teoreettinen osuus rakentuu neljästä luvusta. Luku 2 tarkastelee menestymiseen vaikuttavia tekijöitä, joita ovat oppiminen ja oppimiskäsitys, maailmankuva, arvot ja asenne sekä motivaatio. Luvussa 3 esitellään tulenjohtajan tehtävät ja suoritusvaatimukset, luvussa 4 tarkastellaan aliupseerikurssin johtajavalintoja ja luku 5 käsittelee Reserviupseerikurssia. Työ on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva kvantitatiivinen poikittaistutkimus. Tutkimuksella on tarkoitus vastata kahteen samanarvoiseen kysymykseen, ”Millainen on aliupseerikurssin tulenjohtajavalinnoissa menestymisen yhteys reserviupseerikurssin tulenjohtolinjan loppupisteisiin” sekä ”Millainen on aliupseerikurssin tulenjohtajavalinnoissa menestymisen yhteys reserviupseerikurssin tulenjohtolinjan eri oppiaineiden lopullisiin arvosanoihin”. Yhteyksien selvittämiseksi käytettiin tilastollisia menetelmiä. Aineiston analyysiin käytettiin korrelaatiota ja varianssianalyysia, jota tuettiin Scheffen post hoc –testillä. Aineiston tarkastelu ja analyysit suoritettiin SPSS for Windows 11.5 –ohjelmalla. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui Reserviupseerikurssin 229 tulenjohtolinjan suorittaneista (N=91). Tutkimuksessa selvisi, että aliupseerikurssin johtajavalinnoilla oli vaihtelevasti yhteyttä Reserviupseerikurssin tulenjohtolinjalla menestymiseen. Tutkimuksessa löytyi sekä positiivista että negatiivista yhteyttä, mutta yhteys oli heikkoa. Tuloksissa tilastollisesti merkitsevä yhteys valintalomakkeen kohdista Reserviupseerikurssilla menestymiseen oli vain peruskoe 1:llä. Auk 1:n loppupisteillä oli tilastollisesti merkitsevää yhteyttä liikunnan arvosanaan.

Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa

Tutkimuksessa selvitetään viiden jalkaväkiprikaatin perustaminen jatkosodan aikana sekä niiden taistelut kesällä 1944. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva kirjallisuus- sekä arkistotutkimus. Sen tarkoituksena on selvittää miten prikaateja käytettiin kesällä 1944. Tutkimuksen näkökulma on yhtymän toiminnan tarkastelu. Pääpaino on asetettu jalkaväkijoukkojen toiminnalle. Jo talvisodassa perustettiin prikaateja, mutta niiden kokoonpanot olivat tehtäväkohtaisia ja niiden tärkein tehtävä oli suojata kenttäarmeijan ryhmittyminen pääasemaan. Talvisodan prikaati ei ollut sotatoimiyhtymä vaan lähinnä rykmenttiin rinnastettava nopea joukko. Talvisodan kokemusten perusteella alkoi keskustelu divisioonan korvaamisesta maavoimien perusyhtymänä. Divisioona koettiin liian raskaaksi etenkin Laatokan pohjoispuolella. Toisaalta kokemukset prikaateista olivat vähäisiä ja niiden kannatus komentajiston keskuudessa oli vain hajanaista. Tämä johtui osittain sen heikommasta tappionsietokyvystä Kannaksen taisteluja ajatellen. Jatkosodan aikana uudelleenjärjestelyissä syksyllä 1941 aloitettiin divisioonien muuttaminen prikaateiksi, mutta sodan pitkittyessä siitä luovuttiin. Jatkosodan kuluessa perustettiin jalkaväkiprikaateja divisioonien rinnalle itsenäisiksi yhtymiksi. Prikaatille ei sodan aikana tehty ohjesääntöä tai opasta ja niinpä prikaatien käyttö oli komentaja- ja tilanneriippuvaista. Prikaatin käyttömahdollisuuksia lisäsi nelijakoisuus ja rykmenttiportaan puuttuminen johtamisen nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Uudelleenjärjestelyissä divisioonat olivat supistuneet käsittämään vain kaksi jalkaväkirykmenttiä sekä erillisen pataljoonan. Prikaatien taistelut kesällä 1944 poikkesivat suuresti toisistaan. Tapparista Taipaleenjoelle taistellut 19. Prikaati kävi lähestulkoon asemasotaa, kun taas 21. Prikaati kävi erittäin raskaita korpitaisteluja viivyttäen 250 km ja osallistuen sen jälkeen vielä ryhmä Raappanan vastahyökkäykseen Ilomantsissa. Toisaalla 3. Prikaati joutui suoraan pataljoonittain Kannaksen painopisteen taisteluihin. Viipurin esikaupunkialueelle ryhmittyi 20. Prikaati, joka valmistautui osiltaan taistelemaan myös rakennetulla alueella. Laatokan pohjoispuolella ollut 15. Prikaati viivytti Syväriltä U-asemaan 5. Divisioonalle alistettuna ja joutui jopa maihinnousun torjuntaan. Prikaatien käyttö oli hyvin moninaista. Niitä vastaan hyökännyt vihollinen, erilaiset toimintamaastot sekä ajallisesti ja etäisyyksiltään toisistaan suuresti poikkeavat tehtävät tekevät prikaatien vertailemisen vaikeaksi. Joitain yhtäläisyyksiä tiettyjen prikaatien toiminnasta on löydettävissä, mutta mitään yhtenäistä käyttöperiaatetta tai ajatusta näin erilaisille taisteluvaiheille ei ole. Prikaatit olivat jalkaväkiyhtymiä, joiden oli pystyttävä suoriutumaan kaikista käsketyistä tehtävistään. Tavanomaisen rintamapuolustuksen ja viivytyksen lisäksi jouduttiin torjumaan maihinnousua, varautumaan taistelemaan rakennetulla alueella sekä korpialueella. Vaikka prikaatien kokoonpanoissa olikin eräitä puutteita, ne suoriutuivat niille annetuista tehtävistään pääosin hyvin ja uudenlainen yhtymä osoitti organisaationa sopivuutensa suomalaisiin olosuhteisiin.

Suojeluskuntatykistö Suomessa

Suojeluskuntatykistö oli osa suojeluskuntajärjestön toimintaa. Suojeluskuntatykistö perustettiin virallisesti vuonna 1919, mutta suojeluskuntalaiset vastasivat kolmen patterin toiminnasta Kannaksella jo vapaussodan jälkeisinä vuosina. Toiminta käynnistyi nopeasti useiden pattereiden perustamisella suojeluskuntien saatua käyttöönsä tykkejä. Kenttätykistöön liittyvää koulutusta annettiin kymmenissä pattereissa ympäri maan. Koulutuksen tuloksista merkittävimpänä voidaan pitää suojeluskuntalaisten järjestämiä onnistuneita kovapanosammuntoja. Tämän tutkimuksen tutkimusongelma on, millainen oli suojeluskuntatykistön merkitys Suomessa vuosina 1918–1933. Tutkimustulokseen päästään selvittämällä ja arvioimalla suojeluskuntatykistön perustamisen syyt, päämäärä sekä toteutunut toiminta. Suojeluskuntatykistön joukot ja niiden tehtävät loivat perustan toiminnalle. Toiminnan perusteella voidaan arvioida suojeluskuntatykistön kyky toimia aselajin tehtävissä ja sitä kautta arvioida sen merkitystä. Tutkimus on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, suojeluskuntatykistöstä kirjoitetut artikkelit ja suojeluskuntaan sekä suomalaiseen kenttätykistöön liittyvä kirjallisuus. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja kirjallisuuden tutkimiseen sekä keskinäiseen vertailuun eli tutkimusaineiston sisältöanalyysiin. Suojeluskuntatykistöä on tutkittu niukasti siitä huolimatta, että tuon ajan kenttätykistöstä on kirjoitettu suhteellisen paljon. Suojeluskuntatykistöä on käsitelty hyvin vähän suojeluskuntaa käsittelevässä kirjallisuudessa ja suojeluskunnan lehdissä. Suojeluskuntain yliesikunnan tykistöasioista eri aikoina vastanneet osastot ovat olleet kuitenkin dokumentoinnissaan aktiivisia ja niiden arkistoista on mahdollista selvittää tutkimuksen kannalta olennaiset asiat. Suojeluskuntajärjestö saavutti asemansa vapaussodassa valkoisen osapuolen joukkojen runkona. Järjestön asema vakiintui 1920-luvun kuluessa osaltaan sotilaallista koulutusta antavana toimijana tuolloisen puolustusvoimien rinnalle, osaksi yhteiskuntaa. Kenttätykistön parissa tapahtui suuria kehitysaskelia 1920-luvun alusta eteenpäin. Tutkimustuloksina tuon esiin seuraavat kokonaisuudet: Suojeluskuntatykistö perustettiin suunniteltujen suojeluskuntien sodanajan joukkojen tykistöksi. Toiminta muotoutui yksinkertaisemmaksi, kenttätykistön koulutusta antavaksi kansalaistoiminnaksi. Saavutukset suojeluskuntatykistössä olivat kuitenkin resurssit huomioiden varsin huomattavat ja toiminta pysyi pääosin mukana aselajin kehityksessä. Vuonna 1933 siirryttiin liikekannallepanosuunnitelmiin liittyen aluejärjestelmään ja viimeistään tuolloin oli suojeluskuntatykistön rooli vakiintunut. Talvisotaan perustettiin joitakin joukkoja suojeluskuntatykistön perustalle. Pääasiassa suojeluskuntatykistössä palvelleet olivat tärkeä henkilöstöryhmä suomalaisissa tykistöjoukoissa.

Tilannejohtaminen kriisinhallintaoperaatioissa : johtamisen kokonaisuus tilannejohtamisessa kriisinhallintaoperaatioissa

Tutkimuksen tutkimustehtävänä on ymmärtää ja täsmentää ilmiötä, joka on tilannejohtaminen kriisinhallinnan kontekstissa, sekä ilmiön tieteellistäminen ja sen liitäminen Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisenlaitoksen johtamisen nelikenttään (Aalto 2005). Alakysymykset, joiden kautta johtamisen kokonaisuutta voidaan hahmottaa, ovat: 1. Mikä ero on tilannejohtamisen ja taistelujohtamisen välillä? 2. Vaikuttavatko epäviralliset organisaatiot tilannejohtamisessa? 3. Miten ja mitkä sisäsyntyiset reaktiot vaikuttavat tilannejohtajaan ja johdettaviin? 4. Pystyvätkö syväjohtamisen malli ja Herseyn & Blanchardin tilannejohtamisen malli kuvaamaan ja selvittämään tilannejohtamisen? 5. Mistä tulee normiperusta kriisinhallintaoperaatioissa tilannejohtamista vaativissa tilanteissa?

Alustarkastusryhmän suorituskyvyn vaatimukset MIO-operaatioissa

Suomen Merivoimat osoittavat kansainväliseen kriisinhallintaan alustarkastusryhmän. Lisääntyvien kansainvälisten tehtävien johdosta alustarkastustoiminnan kehittäminen on saatu käyntiin myös Merivoimissa. Tämän tutkimuksen ensisijaisen tavoitteena on antaa lukijalle kokonaivaltainen näkemys niistä vaatimuksista, joita kansainväliset tehtävät asettavat Suomalaiselle alustarkastusryhmälle. Päätutkimusongelma on: Mitä vaatimuksia kansainväliset MIO-operaatiot asettavat alustarkastusryhmän suorituskyvylle? Tutkielma on kaksiosainen. Ensin tutkimuksessa pyritään selvittämään kansainvälisten tehtävien luonne ja niiden erityisolosuhteet, ympäristöissä joissa alustarkastusryhmä kansainvälisissä tehtävissä toimii. Tämän jälkeen tutkimuksessa selvitetään mitä vaatimuksia kansainväliset tehtävät asettavat alustarkastusryhmän suorituskyvylle. Yhteenvetona tutkimustuloksista voidaan todeta, että kansainvälisten tehtävien vaatimukset ovat erittäin vaativat, monipuoliset sekä laajat mutta ei mahdottomat. Jotta vaatimuksiin kyetään vastaamaan, on toiminnassa kehitettävää monilla osa-alueilla. Tutkimus perustuu julkisiin lähteisiin. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty kansainvälisiä ohjeita ja oppaita, tehtävänkuvauksia, lakeja ja asetuksia sekä haastatteluita. Varsinaisia aiheeseen liittyviä painettuja lähteitä on varsin vähän. Tämän vuoksi ulkomaisia lähteitä on käytetty tutkimuksen runkona ja asiantuntijahaastatteluja on käytetty täydentämääm kirjallisista lähteistä saatua kuvaa. Tutkimuksen menetelmäksi on valittu teoriasidonnainen sisällönanalyysi , jossa pyritään olemassa olevan teorian pohjalta tutkimaan kohdetta suuremmassa kokonaisuudessa.

Suomalainen iskuosastotoiminta Karjalan kannaksella jatkosodassa

Tutkimus on historiatieteellinen kuvaileva ja analysoiva kirjallisuustutkimus, jonka kohteena on suomalainen iskuosastotoiminta Karjalan kannaksella jatkosodassa. Suomalaisten jatkosodassa toteuttamaa iskuosastotoimintaa on tutkittu hyvin vähän. Varsinaista aiheesta kirjoitettua ja julkaistua teosta ei ole lainkaan, vaikka iskuosastotoiminta oli melko oleellinen osa suomalaisten taktiikkaa ja sotatointa jatkosodan taisteluissa. Kadettialikersantti Kim Westerlund on tutkinut 1996 valmistuneessa kadettitutkielmassaan ”Iskuosastotoiminta ja kokemukset siitä asemasodan aikana Suomen rintamilla” myös suomalaisten Karjalan kannaksella suorittamaa iskuosastotoimintaa. Jatkosodan hyökkäys- ja torjuntataisteluvaiheiden aikaista iskuosastotoimintaa ei kuitenkaan ole aiemmissa tutkimuksissa selvitetty. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty jatkosodasta kirjoitettua yleistä kirjallisuutta, Karjalan kannaksella toimineiden rykmenttien ja divisioonien historiikkeja sekä Kansallisarkiston arkistolähteitä. Tutkimuksen varsinaisena päämääränä on ollut selvittää, minkälaista iskuosastotoimintaa suomalaiset suorittivat jatkosodan eri vaiheissa Karjalan kannaksella sekä mitä yhtäläisyyksiä ja eroja suoritetuissa iskuosastohyökkäyksissä on ollut. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten iskuosastojen kokoonpano sekä miten ja miksi iskuosastoja käytettiin ja miten iskuosastotoimintaa tuettiin. Suomalaiset toteuttivat iskuosastohyökkäyksiä jatkosodan kaikissa vaiheissa. Samoin iskuosastohyökkäyksiä käytettiin kaikissa taistelumuodoissa: hyökkäyksessä, puolustuksessa ja viivytyksessä. Aktiivisinta ja suunnitelmallisinta iskuosastojen käyttö oli asemasotavaiheen aikana. Toteutettujen iskuosastohyökkäysten taktiikassa ei varsinaisesti tapahtunut suuria muutoksia jatkosodan kuluessa. Valtaosin kaikki tehtävät olivat tietyllä tavalla erilaisia ja 3 suoritettuun iskuosastotaktiikkaan vaikutti monet tekijät, kuten esimerkiksi iskuosaston tavoite, maasto, säätila, vuodenaika ja vihollisen ryhmitys. Suomalaiset eivät vakioineet jatkosodan iskuosastohyökkäyksissä käytettyä kokoonpanoa vaan kokoonpano vaihteli aina tehtävittäin. Hyökkäys- ja torjuntataisteluvaiheessa iskuosastotoimintaa käytettiin taistelukentällä ilmenevien haastavien ja monesti odottamattomien tehtävien ratkaisuksi. Tehtäviä ei ollut ennalta suunniteltu eikä käsketty. Asemasotavaiheessa iskuosastojen käyttö perustui taktisiin tehtäviin tiettyjen tarkkaan valittujen tehtävien suorittamiseksi. Tärkeää asemasodan iskuosastotoiminnassa oli lisäksi myös joukoille toiminnan tuloksena syntynyt positiivinen vaikutus motivaatioon ja mielialaan sekä omiin toimintamahdollisuuksiin vihollista vastaan. Kaikissa jatkosodan vaiheissa iskuosastohyökkäyksiä pyrittiin tukemaan mahdollisimman voimakkaasti muiden aselajien toimesta. Parhaiten iskuosastojen tukemisessa suomalaiset onnistuivat asemasotavaiheen aikana, jolloin joukot olivat puolustusasemissa, etäisyydet lyhyehköt, aselajien yhteistoiminta tiivistä ja iskuosastohyökkäykset tarkasti suunniteltuja. Jatkosodan aikaiset iskuosastohyökkäykset sisälsivät runsaasti samoja periaatteita ja suoritustapoja, mutta kaikissa kolmessa jatkosodan vaiheessa iskuosastohyökkäyksissä käytettiin myös kulloisellekin vaiheelle tyypillisiä ratkaisuja ja muotoja.

Sotilaskuljettakoulutuksen laadunhallinnan vaatimukset ja kehittäminen

Sotilaskuljettajakoulutus on otettu uudistettuna käyttöön koko Puolustusvoimissa. Uudistuneeseen koulutukseen on sijoitettu merkittävästi määrärahoja ja koulutusresursseja. Koulutuksen toteuttamisessa on hyödynnetty ulkopuolisia palveluntuottajia laajemmin kuin missään muussa Puolustusvoimien antamassa koulutuksessa. Näiden tekijöiden vuoksi sotilaskuljettajakoulutuksen laadunhallinnan, palautejärjestelmän ja kustannustehokkuuden tutkiminen on erityisen kiinnostavaa, tarpeellista ja ajankohtaista. Tutkimuksessa on selvitetty olemassa olevat seurantajärjestelmät sekä sotilaskuljettajakoulutuksen toteuttamisen perusteet. Nämä ovat olleet pohjana varsinaisen tutkimusongelman ratkaisemiselle. Tutkimuksen tuloksena on syntynyt esitys sotilaskuljettajakoulutuksen laadunhallintajärjestelmäksi. Järjestelmä sisältää rekrytointijärjestelmän, koulutuksen seuranta- ja palautejärjestelmän sekä esityksen kustannusseurannan ja sisäisen kustannusvertailun tekemiseksi. Keskeisessä osassa ovat kurssilaisille tehtävät kyselyt niin varusmiespalveluksen aikana kuin reserviin siirryttyäkin. Järjestelmä tuottaa tietoa joukko-osastojen toteuttaman kuljettajakoulutuksen kehittämiseksi sekä kuljettajakoulutuksen tulosten ja laadun valtakunnalliseen vertailuun. Tuotteena syntyy myös mittaristo, jota voidaan käyttää osana toiminnan ja resurssien seurantaa sekä suunnittelua. Mittareita voidaan hyödyntää myös vertailtaessa koulutustuloksia ja kustannuksia joukko-osastojen ja saapumiserien välillä.

Pintataistelualusten kehittämisen haasteet 2000-luvun alussa : Yhdysvaltojen laivaston Littoral Combat Ship- ja hävittäjähankkeiden laivatekniikka

Tässä diplomityössä tutkittiin Yhdysvaltojen laivaston DDG-1000-hävittäjä- ja Littoral Combat Ship (LCS) -hankkeissa kehitettävien pintataistelualusten laivateknisten ratkaisujen vaikutusta alusten ominaisuuksiin. Tutkimuksen painopiste oli laivatekniikassa, mutta tarkastelu kiinnitettiin käynnissä oleviin hankkeisiin. Aineiston keräämisen menetelmänä käytettiin kirjallisuustutkimusta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti, ja laivatekniikan analysoinnin mallina käytettiin laivan konseptisuunnittelun keskeisiä osa-alueita. Laivatekniikkaa analysoitiin vertailemalla aiempien ja uusien alusten teknisiä ratkaisuja. Tutkimusraportti laadittiin soveltamalla prosessikirjoittamista. DDG-1000- ja LCS-hankkeiden vaatimukset perustuivat varsin tarkasti määriteltyihin tehtäviin osana rannikkomerioperointia. Uusilla hankintatavoilla ei kyetty hallitsemaan hankkeiden kustannuksia. DDG-1000-hankkeen kustannusten kasvu vaikutti johtuvan toimittajien välisen kilpailun puuttumisen lisäksi lukuisista uusista teknisistä järjestelmistä ja LCS-hankkeessa nopean hankintatavan aiheuttamista tekijöistä. DDG-1000-hankkeessa päädyttiin vain kolmen aluksen hankintaan ja vanhemman DDG-51-hävittäjän tuotannon uudelleen aloittamiseen. Toistaiseksi LCS-hankkeen 55 aluksen tavoitteessa ei ole tapahtunut muutoksia. LCS-1:n runkoratkaisu on puoliliukuva teräsrunko ja LCS-2:n alumiininen trimaraanirunko. Suuresta nopeudesta johtuen LCS:ien koneistotehot ovat samaa suuruusluokkaan kuin hävittäjillä, tosin LCS-2:n kulkuvastus on pienempi kuin LCS-1:n suurella nopeudella. Hitaammilla nopeuksilla LCS:ien runkojen ja vesisuihkupropulsion hyötysuhteet arvioitiin heikommiksi kuin uppoumarunkoisella fregatilla. LCS:issä on suuret modulaarisesta taistelujärjestelmästä ja alusten ulkopuolella operoitavista järjestelmistä johtuvat lasti- ja kansitilat. LCS-2:n runkoratkaisu on erittäin vakaa. Nopeat alukset ovat herkkiä painon muutoksille. Painavamman LCS-1:n kantavuus arvioitiin alhaiseksi. LCS-2:n painoa on hallittu kevyellä rakenteella. Sen osalta epävarmuutta on aiheuttanut poikittaisten aaltokuormien kantokyky. LCS:ien taistelunkestävyys on kyseenalaistettu. DDG-1000:n sisäänpäin kallistetuilla kyljillä varustettu runkoratkaisu perustui häivevaatimuksiin. Aluksen suureen kokoon on vaikuttanut keinunnanvaimennustankkien ja kokonaan sähköisen koneiston soveltaminen. Poikkeava runkomuoto ja suuri koko ovat mahdollistaneet uudenlaisen yleisjärjestelyn suunnittelun. Sähköisellä koneistolla on päästy pienempään kaasuturbiinien lukumäärään sekä joustavaan koneistojen käyttöprofiiliin. Runkomuodon vauriovakavuus, riski alavirtausperän paineiskuihin ja epävarmuus dynaamisesta vakavuudesta suuressa aallokossa ovat aiheuttaneet epäilyksiä aluksen merikelpoisuudesta. Suhteellisen alhaisen tehon perusteella aluksen kulkuvastusominaisuudet vaikuttivat hyviltä. Sekä LCS että DDG-1000 ovat tehtäviin optimoinnista johtuen eräänlaisia erikoisaluksia, jotka eivät sellaisenaan sovi yleiskäyttöisten pintataistelualusten esikuviksi. Yleisesti ottaen tutkimuksen aikana syntyi näkemys, jonka mukaan taistelualuksen tehtävät tulisi määritellä riittävän väljästi, ja siten varmistaa, että alus on hyvä, mutta ei välttämättä paras, koko elinjaksonsa ajan.

Verenkiertoelimistön kuormittuminen aluspalveluksessa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää aluspalvelun kuormittavuus verenkiertoelimistölle. Samalla suoritetaan aluspalvelutyön havainnointia ja kuvataan tarkemmin aluksilla suoritettavien työtehtävien sisältöjä. Tarkastelussa ovat ohjailijan, tähystäjän ja ruorimiehen tehtävät. Tutkimuksen teoriaosiossa haetaan yhtymäkohdat yleisen työelämän ja sotilaan toimintakykykäsitysten välille. Tarkastelussa keskitytään työn fyysiseen kuormittavuuteen, työympäristön ja yksilön toimintakykykäsitysten kautta. Tutkimusaineisto on kerätty kesällä 2006, kahdessa osassa, kolmen vuorokauden aikana Miinalaiva Hämeenmaalla. Koehenkilöinä ovat olleet Merisotakoulun kadetit, jotka suorittivat 60 analysoitua työvuoroa. Tutkimuksen tuloksena on, että varsinaisten työtehtävien osuus verenkiertoelimistön kuormittumisessa on vähäistä. Tutkimusjakson aikana koehenkilöillä ei ollut operatii-visia velvoitteita, eikä merenkäynti haitannut toimintaa. Jatkotutkimukset tulee suun-nata toimintakyvyn ylläpitoon, sen kaikilla osasektoreilla.

Monimuototyö ja monimuotoisen työn edellytykset ja mahdollisuudet upseerin työtehtävissä

Puolustusvoimissa eletään voimakkaan rakennemuutoksen aikakautta. Upseerien monivaiheinen koulutus ja uudistunut ammattialiupseeriston koulutus ovat ilmentymiä aikakauden ilmiöistä: jatkuvasta kouluttautumisesta sekä työn ja koulutuksen vuorottelusta. Se johtaa uudenlaisiin haasteisiin työn, asumisen ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Verkostoituneet tietojärjestelmät, mobiilitekniset työpuhelimet ja verkkoneuvottelut, pikaviestinnän ja sosiaalisten verkostojen muodostamisen mahdollistamat sovellukset mahdollistavat etätyön, mobiilin joustotyön ja hajautetun työn tekemisen organisaation monella tasolla ja useissa upseerin työtehtävissä. Tutkielmassa luodaan ensiksi ymmärrys monimuototyön käsitteistä: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö. Nämä käsitteet muodostavat yhdessä perinteisen työpaikalla tehtävän työn kanssa kokonaisuuden. Tätä kokonaisuutta nimitetään tutkielmassa monimuototyöksi. Tutkielmassa tarkastellaan monimuototyötä ja monimuotoisen työn edellytyksiä ja mahdollisuuksia upseerin työtehtävissä. Teoreettisena viitekehyksenä on monimuototyön mahdollisuuksien tarkastelu neljän käsiteteeman avulla. Näitä teemamalleja ovat: yhteiskunnalliset edellytykset, teknologiset edellytykset, organisatoriset edellytykset ja yksilölliset edellytykset. Toisessa vaiheessa tarkastellaan monimuototyön mahdollisuuksia erityisesti organisatoristen eli johtamiseen liittyvien edellytysten ja yhteiskunnallisten eli sopimus- ja sääntöperusteisten edellytysten näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan monimuototyötä teknologisten ja yksilöllisten edellytysten näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. ii Tutkimuksen tulokset osoittavat, että monimuototyö on nykyaikainen tietoyhteiskuntaan kuuluva innovaatio ja tulevaisuuden työn tekemisen muoto. Tätä käsitystä tukee myös eurooppalaisten opetus- ja koulutusohjelmien monimuotoisuus – verkko-opetuksen ja lähi- ja etäopiskelun vuorottelu. Työn ja opiskelun vuorottelusta on tullut arkea ja ihmisten valmiuksia monimuotoisen työn tekemiseen kehitetään jo opiskeluiden myötä. Tutkimus osoittaa, että monimuototyön käsitteet: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö ovat käsitteinä monitahoisesti ymmärrettäviä. Eurooppalaisesta tai suomalaisesta työlainsäädännöstä ei löydy käsitteille yhtenäistä virallista määritelmää. Monimuototyön käsitteellisessä määrittelyssä on asiayhteydellä merkityksensä – aika, paikka ja teknologia ovat määrittelyä helpottavia asiayhteyksiä. Käsitteellistä määrittelyä voisi helpottaa monimuototyön rinnastaminen ideologisesti monimuotokoulutukseen. Tutkimuksen mukaan monimuototyö soveltuu erinomaisesti moniin upseerin työtehtäviin. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi tyypilliset toimisto- ja osastoesiupseereiden tehtävät sekä opettaja-, asiantuntija- ja tutkijatason tehtävät. Perinteisiin läsnä olevaa johtajuutta vaativiin upseerin tehtäviin monimuototyötä voidaan käyttää tapauskohtaisesti ja soveltaen. Monimuototyön tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja työnantajan kanssa tehtyyn sopimukseen. Tehdyn tutkimuksen mukaan olemassa oleva teknologia mahdollistaa hyvin monimuototyön tekemisen. Monimuototyön käyttöön ottamiselle haasteita asettavat: organisaation johtamiskäytänteiden konservatiivisuus, tietämättömyys sekä kokemusperäisen tiedon ja ymmärryksen puute. Monimuototyön käyttöön ottaminen vaatii koulutusta ja valmennusta tämän nykyaikaisen työn tekemisen mahdollisuuksista ja edellytyksistä. Koulutusta tulee antaa organisaation kaikille henkilöstöryhmille yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi.

Suojelupuolustus Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiassa

Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian määrittää Suomen valtion elintärkeät toiminnot, jotka on turvattava kaikissa olosuhteissa. Tavoitteen saavuttamiseksi strategia on määritellyt tehtäviä, joiden katsotaan olevan luonteeltaan poikkihallinnollisia. Suojelupuolustus on esimerkki poikkihallinnollisesta toiminnasta, jossa useat eri viranomaiset tuottavat ja tarvitsevat suojelualan suorituskykyjä. Tutkimuksen pääaineiston muodostavat Puolustusvoimien suojelupuolustuksen tavoitetila 2012 -asiakirja ja Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia. Tutkimuksessa selvitetään, miten puolustusvoimien määrittämä suojelupuolustuksen tavoitetila tukee Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen strategian edellyttämää yhteisten voimavarojen tehokasta käyttöä. Tutkimuksen lähdeaineiston tulkintaan käytettiin käsiteanalyysia, tavoitteena tutkia suojelupuolustustermin merkityksiä eri hallinnonaloilla, Euroopan Unionissa sekä Natossa. Suojelupuolustustermi on poikkihallinnollinen ja sisältää useita päällekkäisiä rakenteita ja määritelmiä, joiden merkitysten ja sisällön ymmärtäminen on yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian näkökulmasta keskeistä. Käsiteanalyysin tuloksia hyödynnettiin tutkimuksen seuraavassa vaiheessa, jossa sisällön analyysin kautta tunnistettiin, mitä suojelupuolustuksen elementtejä yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ja strategiset tehtävät sisältävät. Tutkimuksen viimeisessä vaiheessa selvitettiin, mitä suojelupuolustuksen joukkoja ja suorituskykyjä puolustusvoimat voi käyttää muiden viranomaisten tukemiseen. Suojelupuolustus on terminä käytössä Suomessa vain puolustusvoimilla. Euroopan unionilla ja Natolla on käytössään suojelupuolustusta vastaavia CBRN-suunnitelmia ja -strategioita. Keskeisenä ongelmana on, ettei nykyisessä ohjeistuksessa ole määritelty suojelupuolustuksen sisältöä eikä käsitehierarkiaa. Suojelupuolustus on nykyisessä merkityksessään vain käsite, mikä ei sellaisenaan tue eri hallinnonalojen CBRN-toimintojen voimavarojen tehokasta käyttöä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa. Strategiassa ei ole määritelty yhtään suojelupuolustuksen strategista tehtävää. Yli puolet strategisista tehtävistä kuitenkin sisältää suojelupuolustuksen elementtejä. Muiden viranomaisten tukeminen tulisi toteuttaa sodan ajan joukkojen ja rauhan ajan hallintorakenteen suorituskyvyillä. Tällöin puolustusvoimilla on käytössään joukkoja ja suorituskykyjä, jotka kykenevät toimimaan tarvittaessa puolustusvoimien kaikissa päätehtävissä.

NATO GOP:n soveltuvuus taktisen tason suunnitteluun kriisinhallintaoperaatiossa

Tutkimuksen aihe perustuu tutkijan kokemuksiin ISAF-operaatiosta, jossa operaation esikunnissa oli käytössä Nato GOP:n mukainen suunnitteluprosessi. Myös Puolustusvoimissa on siirrytty Naton GOP-ohjeeseen perustuvan FINGOP-suunnitteluohjeen mukaisen suunnitteluprosessin käyttöön operatiivisessa suunnittelussa. Lisäksi suomalaisissa sotilasalan lehdissä on käyty keskustelua siitä pitäisikö FINGOP ylettää aina taktiselle tasolle asti. Tämä tutkimus ei kosketa suoraan FINGOP-ohjetta ja tuloksia ei suoraan voida soveltaa FINGOP:iin, mutta selviä yhtymäkohtia on havaittavissa tai tulkittavissa. Näin ollen tiettyjä johtopäätöksiä voidaan soveltaa myös kansallisella tasolla. GOP:n soveltamista ei Suomessa ole tutkittu, varsinkaan sen soveltuvuutta taktisen tason suunnitteluun tai sitä kuinka kriisinhallintaoperaation toimintaympäristö vaikuttaa prosessin vaiheisiin. Tutkimuksen näkökulmana on tarkastella GOP-suunnitteluohjeen perustalta suunnitteluprosessin eri vaiheita ja prosessiaskelia valitussa toimintaympäristössä ja tapauksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selittää miten GOP:a on käytetty tapauskohtaisesti ISAF-operaation taktisen tason operaation suunnittelussa. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on: 1. Miten GOP soveltuu taktisen tason suunnittelutyökaluksi kriisinhallintaoperaatiossa? Tutkimuksen alakysymyksiä ovat: 1. Miten kriisinhallintaoperaation toimintaympäristö vaikuttaa prosessin läpivientiin taktisella tasolla ja korostaako se mahdollisesti jonkin suunnittelun osakokonaisuuden merkitystä? 2. Mitkä prosessin vaiheet soveltuvat, eivät sovellu tai korostuvat ja miksi? 3. Miten eri vaiheita on valitussa tapauksessa ja toimintaympäristössä sovellettu kriisinhallintaoperaatiossa taktisen tason suunnittelussa? 4. Miten GOP:n periaatteita voidaan hyödyntää yleisesti kriisinhallintatehtävissä taktisella tasolla? 2 Tutkimus on tapaustutkimus, jossa Afganistanissa toimivan PRT Mazar-e-Sharifin taktisen operaation suunnittelua tutkitaan suhteessa valittuun teoriapohjaan ja eri lähteistä kerättyyn informaatioon. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa on käytetty tapaustutkimukseen liittyvää aineistotriangulaatiota, jossa kirjallisuuteen ja dokumentteihin perustuvaa aineistoa täydennetään kyselyaineistolla, sekä tutkijan omilla havainnoilla ja kokemuksilla. Tutkimuksen ote, lähestymistapa ja metodit hyödyntävät laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimuskohdetta lähestytään hermeneuttisen lähestymistavan kautta, jossa tutkijan tietämyksen pohjalta aineistosta rajataan oleellinen tutkimusaineisto, tulkitaan, luokitellaan ja esitellään sitä, sekä kehitetään tämän perusteella vastaukset asetettuihin ongelmiin. Kriisinhallinnan moniulotteinen toimintaympäristö korostaa toimintaympäristön analysoinnin eli suunnitteluperusteiden määrittämisen tärkeyttä. Prosessin käyttö helpottaa monitasoisten ja moniulotteisten ongelmien hahmottamisessa, koska kaikilla on yhteinen pohja ja lähestymistapa käsitellä asioita. Tutkimuksessa havaittiin, että PRT:n operatiivinen viikkorytmi ja siihen liittyvät kokoukset ja tapaamiset vaikuttavat enemmän prosessin läpiviemiseen ja soveltamiseen kuin itse toimintaympäristö. Vaikka tiettyjä prosessin vaiheita tai prosessiaskelia ei sellaisenaan ole toteutunut, niin tapausoperaation suunnittelussa rinnakkainen suunnittelu tuli hyvin selkeästi esille. PRT:n toiminnan luonteen vuoksi osa GOP:n määrittämistä prosessin vaiheista ja tuotteista on toteutunut sovelletusti pitemmällä aikajänteellä ja eri muodossa kuin GOP:ssa on tarkoitettu. GOP-prosessin mukaista suunnittelun ensimmäistä vaihetta sellaisenaan taktisella tasolla on vaikea erottaa. Tässäkin tapauksessa suunnittelun ensimmäinen ja toinen vaihe menevät päällekkäin ja tilanteenarviointi on ollut jatkuvaa. Taktisella tasolla GOP:n operatiivisen suunnittelun periaatteet vaikuttavat taustalla, mutta samalla joidenkin periaatteiden sisällön merkitys muuttuu. Keskeisimpänä johtopäätöksenä koko tutkimuksessa on, että GOP sopii teoriatasolla kriisinhallintaoperaatiossa myös taktiselle tasolle. Mikään suunnittelun vaihe ei ole täysin soveltumaton, kun siinä olevat asiat ja tehtävät suhteutetaan taktiselle tasolle. Strategiselle ja operatiiviselle tasolle tehty terminologia tulisi yksinkertaistaa ja sovittaa taktiselle tasolle. Prosessissa ja sen soveltamisessa on huomioitava toiminnan taso, sekä organisaation rakenne ja toiminnan luonne. Lisäksi esikunnan henkilöstön suunnitteluprosessin osaamisella on merkittävä vaikutus siihen kuinka prosessia voidaan hyödyntää.