Sakari Kukko - elämä, ura ja tuotanto : Pala suomalaisen populaarimusiikin historiaa vuodesta 1953 nykypäiviin

Pro gradu -tutkielmassani paneudun yhden suomalaisen populaarimusiikin toimijan elämään, uraan, tuotantoon sekä hänen käsityksiinsä musiikista ja musiikintekemisestä. Tutkimukseni on suomalaisen populaarimusiikin historian perustutkimusta Sakari Kukon henkilöhistorian kautta. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Kuinka Sakari Kukosta tuli muusikko ja musiikintekijä? 2. Minkälainen on ja on ollut hänen tapansa toimia? Vastaan edellisiin kysymyksiin, mutta sijoitan vastaukset myös ajallisesti suomalaiseen musiikki- ja yhteiskuntakontekstiin. Ongelmanasettelu tähtää siihen, että selvitän sekä Kukon omat sisäiset motiivit ja päämäärät muusikkona ja musiikintekijänä että hänen ympäristönsä tarjoamat virikkeet ja vaikutteet. Ongelman ratkaisemiseksi kartoitan hänen elämänvaiheensa lapsuudesta tähän päivään, ympäristöt, joissa hän on kulloinkin toiminut sekä ne yhteiskunnalliset tilanteet, joihin hänen ja hänen ympäristönsä toiminta on sijoittunut. Tutkimus sijoittuu vuosien 1953 ja 2003 väliselle ajalle. Kuvailen Kukon tuotantoa levy levyltä edeten kronologisesti vuosikymmenittäin. Lisäksi kokoan tuotannon yhteen ja etsin hänen säveltämästään, sovittamastaan ja esittämästään musiikista muutamia erityisen vahvoja elementtejä. Tuloksena esittelen kahdeksan kategoriaa, joista jokainen on yhdistettävissä hänen elämänvaiheisiinsa ja asetettavissa vuorovaikutukseen lähiympäristön kanssa. Tutkielmassani käytän apuna mikrohistoriallista tutkimusotetta, joka sopii mainiosti työni toteuttamiseen. Tutkimusaineisto on hyvin laaja ja monipuolinen, ja olen poiminut tietoja muun muassa lehtiartikkeleista, arkistoista, levyjen kansista, festivaaliesitteistä ja kirjallisuudesta; kaikista ei löydy edes mainintaa päivästä, vuodesta tai kirjoittajasta. Tärkein aineistoni on kuitenkin muistinvarainen tieto eli Kukon haastattelumateriaali. Mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojaten olen päässyt Kukon henkilöhistorian kautta käsiksi hieman yleisemmänkin tason asioihin ja ilmiöihin. Olen selvittänyt muun muassa Kajaani Big Bandin vaiheita 1950-luvulta 1970-luvulle sekä suomalaisen pop/jazz -koulutuksen kehitystä erilaisista musiikkileireistä Sibelius-Akatemian oppiaineeksi samalla, kun olen selvittänyt Kukon kehitystä muusikoksi. Lisäksi olen esitellyt esimerkiksi studiomuusikkoutta 1970-luvun Suomessa sekä senegalilaisen musiikkielämän piirteitä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Mikrohistorioitsija Carlo Ginzburgin johtolanka-ajatusta mukaillen olen koonnut pienistä tiedon palasista, johtolangoista kokonaiskertomuksen. Avainsanat: Sakari Kukko, Piirpauke, suomalainen populaarimusiikki, jazz, mikrohistoria, henkilöhistoria

Sisustaminen on kuin käsialaa : Carin Bryggman ja Lasse Ollinkari sisustusarkkitehdin ammatissa 1940- ja 1950-luvulla

"Interior Design is Like Handwriting." Carin Bryggman and Lasse Ollinkari as Interior Designers in the 1940s and 1950s My dissertation deals with the emergence of the interior designer's profession in Finland with focus on the 1940s and 1950s, the postwar years of reconstruction and modernism, as the historical context. The topic is addressed at both the collective and individual levels. Specific subjects of study are the training of interior designers (also known as interior architects), the association of Finnish interior architects (Sisustusarkkitehdit SIO), the professional field and its public image and two leading designers, Carin Bryggman (1920 1993) and Lasse Ollinkari (1921 1993). Though respected figures within the field, Bryggman and Ollinkari have otherwise remained little known and studied. My study presents a great deal of new empiria. The main materials consist of the documents of related institutions and the archives of Bryggman and Ollinkari, in which drawings and photographs figure prominently. The drawings illustrate in a new way the variety of professional tasks in the field. My results are also based on a large body of interviewed material. The materials are approached from two theoretical perspectives, with gender and margins as core concepts from the perspective of women's studies. The even gender division of Finnish interior designers revealed a difference with regard to neighbouring occupations and other countries. I claim that the division of tasks was not defined by gender. The second theoretical basis is the sociological study of professions. The high professional status achieved by interior designers is shown by the fact that of the many related titles in Finnish and Swedish, such as "furniture draughtsman" or "interior artist", interior architect became the established one, despite opposition from architects. My hypothesis that the professionalization of interior designers took place during the two postwar decades proved to be correct. The profession emerged through specialized education and became established with the founding of its own professional organization. From the outset, the goal was to mark a distinction between professionals of interior and furniture design and other designers and architects. Interior designers became a strong and successful modern professional group, involved in a wide range of projects from objects to interiors. Keywords: interior designers, interior architects, interior art, occupations, gender, professions, interior design, furniture, home, public space, Carin Bryggman, Lasse Ollinkari, the Sisustusarkkitehdit SIO association, 1940s and 1950s, reconstruction, modernism.

Kadonneet pojat : Monitapaustutkimus ESY-poikien kompleksisesta koulu-urasta ja elämänkulusta

Lost boys. A multiple case study of the complex school career and life-course of male students who have attended special classes for the emotionally and behaviourally maladjusted The purpose of this thesis is to describe the school career and the life-course of eight former special-class students from the comprehensive school to their further education and into adulthood. The members of the target group have been students of special classes for pupils with emotional and behavioural difficulties in southern Finland. The interviews were made 1994-1997 at school and for follow-up interviews 2002-2003, when the participants were already adults. Six mothers were also interviewed. The qualitative data was gathered using individual interviews and Adult Attachment Interview. The aim was to explore the life-histories of subjects from early childhood to early adulthood. Information was gathered also from the documents concerning the students´ school attendance. Every single life-history is illustrated as a life-course graphic. The data has been analysed using different frames of reference and combining different theories. In addition to theories considering developmental risk factors and protective factors, the data is considered using theories of control over life, attribution, self-efficacy and identity and attitudes towards education. The experiential living mode of the students has been studied, as well. The results of this study show that the frames of references which are used complement each other. The target students clustered identically in spite of the frames of reference. As a result, the study has illustrated the same phenomenon from different points of view. The results of the study consist of three types of school careers: The winding career, the vicious circle career and the straight career. The three careers differ from each other in developmental risk and protective factors and post-school life-courses of the students. The type of childhood families and especially the fathers´ attention to the school education as well as the free time of their sons was important. Keywords: Pupils with emotional and behavioural difficulties, maladjustment to school, life-course, identity

Matkalla suomalaiseksi ja hoiva-alan ammattilaiseksi? : Venäläis- ja virolaistaustaisten naisten ja suomalaisuuden kohtaamiset kuulumista rakentamassa

The research examines the process by which a sense of belonging to Finnish society is constructed among women of Russian and Estonian background who are multiply marginalised in Finnish society. It does so by analysing the encounters between their nationality and 'being Finnis'. Attention is focused on the question of what kind of "journey" they take after moving to Finland, how a sense of belonging is constructed especially along the paths followed in education and at work, and what kind of agency is available to them. The thesis is connected with post-colonial research and also draws from studies on citizenship and nationality as well as the social structures of interaction, when analysing careers. As the educational system forms the most central context of the research, the work is also focused on educational sociology. The research methodology includes life history and a narrative approach. The raw data is from thematic interviews concerning the life experiences of women of immigrant backgrounds. They were studying in Finland to be practical nurses or to complete Bachelor of Social Service degree. According to the study, the women had been encountered as alien, strange, and carrying a shade of "otherness". The experience of inclusion in Finnish communities and society turned out to be conditional, an inclusion based on the notion of a citizen worker, which is defined by national needs. The person from abroad is placed in the position of someone who fills gaps in the services of the welfare state. The choice of education in the care sector and the overall necessity of obtaining Finnish education turned out to be socially directed. Gendered structures of education and working life were found to act as a frame in which the decisions of the immigrant women were made. Although national education policy emphasis as an orientation to global labour markets, the immigrant student is placed above all in the position of an object to be made suitable for the Finnish labour market. Citizenship, a goal of education, requires consent to being "socialised" into Finnish society as well as learning to be Finnish. One s only option to negotiate appearing suitable as a member is to construct oneself into someone who adopts Finnish and Western cultural values, values which favour individuality. However, Finnish education is a resource to Finnishness. Finnish education enables a sense of being Finnish, and empowers the job applicant for example, and in addition to providing cultural, human and social capital strengthen inclusion as well. The study confirms the view that the encounter of an immigrant is still characterised by its colonial nature. It shows that encounters with Finns and Finnish society place the person of immigrant background, even one receiving a Finnish education, in the position of "the other". The journey as an immigrant continues. The immigrant has access only to certain predefined subject positions, which limits agency. When categorised as an immigrant, one becomes a per-son who is different and "other", while the sense of belonging as a member of Finnish society without conditions appears to be somewhat unreachable. Yet, new arrivals are capable of acting change. An immigrant woman can challenge the positions offered to her and present herself as strong. Her life story has often included struggle, and she has the fortitude strength to change her circumstances. Key words: life story, post-colonial encounter, nationality, citizenship, the career of immi-grant, position, agency

Pelon ja toivon välissä : Pätkätyöläisen urakerronta

This study analyzes the forming of the occupational identity of the well-educated fixed-term employees. Fixed-term employment contracts amongst the well-educated labour force are exceptionally common in Finland as compared to other European countries. Two groups of modern fixed-term employees are distinguished. The first comprises well-educated women employed in the public sector whose fixed-term employment often consists of successive periods as temporary substitutes. The other group comprises well-educated, upper white-collar men aged over 40, whose fixed-term employment careers often consist of jobs of project nature or posts that are filled for a fixed period only. Method of the study For the empirical data I interviewed 35 persons (26 women and 9 men) in 33 interviews, one of which was conducted by e-mail and one was a group interview. All the interviews were electronically recorded and coded. All the interviewees have two things in common: fixed-term employment and formal high education. Thirteen (13) of them are researchers, four nurses, four midwives, four journalists, and ten project experts. I used the snowball method to get in touch the interviewees. The first interviewees were those who were recommended by the trade unions and by my personal acquaintances. These interviewees, in turn, recommended other potential interviewees. In addition, announcements on the internet pages of the trade unions were used to reach other interviewees. In analysing process I read the research material several times to find the turning points in the narrative the interviewees told. I also searched for the most meaningful stories told and the meaning the interviewees gave to these stories and to the whole narrative. In addition to that I paid attention to co-production of the narrative with the interviewees and analyzed the narrative as performance to be able to search for the preferred identities the interviewees perform. (Riesman 2001, 698-701). I do not pay much attention to the question of truth of a narrative in the sense of its correspondence with facts; rather I think a working life narrative has two tasks: On the one hand one has to tell the facts and on the other hand, he/she has to describe the meaning of these facts to herself/himself. To emphasize the double nature of the narrative about one’s working life I analyzed the empirical data both by categorizing it according to the cultural models of storytelling (heroic story, comedy, irony and tragedy) and by studying the themes most of the interviewees talked about. Ethics of the study I chose to use narrative within qualitative interviews on the grounds that in my opinion is more ethical and more empowering than the more traditional structured interview methods. During the research process I carefully followed the ethical rules of a qualitative research. The purpose of the interviews and the research was told to the interviewees by giving them a written description of the study. Oral permission to use the interview in this research was obtained from the interviewees. The names and places, which are mentioned in the study, are changed to conceal the actual identity of the interviewees. I shared the analysis with the interviewees by sending each of them the first analysis of their personal interview. This way I asked them to make sure that the identity was hidden well enough and hoped to give interviewees a chance to look at their narratives, to instigate new actions and sustain the present one (Smith 2001, 721). Also I hoped to enjoy a new possibility of joint authorship. Main results As a result of the study I introduce six models of telling a story. The four typical western cultural models that guide the telling are: heroic story, comedy, tragedy and satirical story (Hänninen 1999). In addition to these models I found two ways of telling a career filled with fixed-term employments that differ significantly from traditional career story telling. However, the story models in which the interviewees pour their experience locates the fixed term employers work career in an imagined life trajectory and reveals the meaning they give to it. I analyze the many sided heroic story that Liisa tells as an example of the strength of the fear of failing or losing the job the fixed term employee feels. By this structure it is also possible to show that success is felt to be entirely a matter of chance. Tragedy, the failure in one’s trial to get something, is a model I introduce with the help of Vilppu’s story. This narrative gets its meaning both from the sorrow of the failure in the past and the rise of something new the teller has found. Aino tells her story as a comedy. By introducing her narrative, I suggest that the purpose of the comedy, a stronger social consensus, gets deeper and darker shade by fixed-term employment: one who works as a fixed term employee has to take his/her place in his/her work community by him/herself without the support the community gives to those in permanent position. By studying the satiric model Rauno uses, I argue that using irony both turns the power structures to a carnival and builds free space to the teller of the story and to the listener. Irony also helps in building a consensus, mutual understanding, between the teller and the listener and it shows the distance the teller tells to exist between him and others. Irony, however, demands some kind of success in one’s occupational career but also at least a minor disappointment in the progress of it. Helmi tells her story merely as a detective story. By introducing Helmi’s narrative, I argue that this story model strengthens the trust in fairness of the society the teller and the listener share. The analysis also emphasizes the central position of identity work, which is caused by fixed-term employment. Most of the interviewees talked about getting along in working life. I introduced Sari’s narrative as an example of this. In both of these latter narratives one’s personal character and habits are lifted as permanent parts of the actual professional expertise, which in turn varies according to different situations. By introducing these models, I reveal that the fixed-term employees have different strategies to cope with their job situations and these strategies vary according to their personal motives and situations and the actual purpose of the interview. However, I argue that they feel the space between their hopes and fears narrow and unsecure. In the research report I also introduce pieces of the stories – themes – that the interviewees use to build these survival strategies. They use their personal curriculum vitae or portfolio, their position in work community and their work morals to build their professional identity. Professional identity is flexible and varies in time and place, but even then it offers a tool to fix one’s identity work into something. It offers a viewpoint to society and a tool to measure one’s position in surrounding social nets. As one result of the study I analyze the position the fixed-term employees share on the edge of their job communities. I summarize the hopes and fears the interviewees have concerning employers, trade unions, educational institutions and the whole society. In their opinion, the solidarity between people has been weakened by the short-sighted power of the economy. The impact the fixed-term employment has on one’s professional identity and social capital is a many-sided and versatile process. Fixed-term employment both strengthens and weakens the professional identity, social capital and the building of trust. Fixed-term employment also affects one’s day-to-day life by excluding her/him from the norm and by one’s difficulty in making long-term plans (Jokinen 2005). Regardless of the nature of the job contract, the workers themselves are experts in making the best of their sometimes less than satisfying work life and they also build their professional identity by using creatively their education, work experiences and interpersonal relations. However, a long career of short fixed-term employments may seriously change the perception of employee about his/her role. He/she may start concentrating only in coping in his/her unsatisfactory situation and leaves the active improvement of the lousy working conditions to other people. Keywords: narrative, fixed-tem employment, occupational identity, work, story model, social capital, career  

Suomenhevosorien osteokondroosin vaikutus seuraavan sukupolven ravikilpailumenestykseen

Osteokondroosi (OC) on hevosten ortopedisistä kehityshäiriöistä yleisin kirurgiaa vaativa sairaustila. Se on sairautena monelta osin vielä hyvin epäselvä. Perinnöllisyyden osuus sen ilmentymisessä on noin 25 %. Suomenhevosilla OC:n esiintyvyyttä ei ole tutkittu, mutta sen osuuden epäillään kasvavan jatkuvasti. Suomessa pääsääntöisesti vain juoksijasuuntaan kantakirjatun suomenhevosorin jälkeläinen voi saada ravikilpailuoikeuden. Kantakirjauksen yhteydessä tehdyn röntgentutkimuksen avulla OC:ta sairastavat yksilöt voidaan hylätä ja siten sulkea pois jalostuksesta. Tästä käytännöstä voidaan poiketa, mikäli orilla on poikkeuksellisen hyviä kilpailutuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko OC:ta sairastavien orien hyväksyminen kantakirjaan riski suomenhevosravureiden tulevien sukupolvien kilpailumenestykselle. Tutkimusta oli kohorttitutkimus, jossa kilpailumenestyksen mittareina käytettiin starttistatusta, starttien määrää, sijoituksia, voittosummia, ennätysaikoja, hylkäyksiä, keskeytyksiä sekä kilpailupöytäkirjoihin kirjattuja laukka- ja epäpuhdas ravi – merkintöjä. Tutkimuksessa verrattiin suomenhevosravurien, joiden isällä on OC, kilpailumenestystä niiden suomenhevosravurien kilpailumenestykseen, joiden isäoriit oli kantakirjauksen yhteydessä todettu jaloistaan terveiksi (OC-vapaiksi). OC:lle altistuneista jälkeläisistä koostuvan ryhmän isäoreiksi valittiin kaikki juoksijasuuntaiset, OC:ta sairastavat suomenhevosoriit. OC:ta sairastavien orien jälkeläisiä oli tutkimuksessa mukana 435 ja OC-vapaiden orien jälkeläisiä 863. Aineistolle tehtiin tilastollinen analyysi Pearsonin χ²-testiä ja varianssianalyysia käyttäen. Voima-analyysi tehtiin jälkikäteen, jolloin todettiin, että tutkimuksen voima todeta havaittuja eroja oli parhaimmillaankin vain 50 % tasolla. Tuloksista ainoa tilastollisesti merkitsevä ero löytyi verrattaessa ravikilpailuissa startanneiden jälkeläisten osuuksia edellä mainituissa ryhmissä. OC:ta sairastavien isäorien jälkeläisistä yhteen tai useampaan ravikilpailulähtöön oli osallistunut 40,2 % hevosista, kun vastaava luku OC-vapaiden isäorien jälkeläisryhmässä oli 34,6 % (p=0,049). Vaikka muut tulokset olivatkin tilastollisesti merkityksettömiä, saattavat ne antaa viitteitä siitä, että OC:ta sairastavien orien jälkeläisten ura on lyhyempi, mutta mahdollisesti menestyksekkäämpi kuin OC-vapaiden orien jälkeläisillä. Tutkimuksen tulokset ja erityisesti niiden vertaaminen aiempiin tutkimuksiin tukevat käsitystä siitä, että OC periytyy mahdollisesti yhdessä hyvään juoksukykyyn liittyvien ominaisuuksien kanssa. Lisäksi tutkimus kyseenalaistaa, onko suomenhevosravurien kantakirjauksesta poissulkeminen tarkoituksenmukaista OC:n perusteella. Kyseessä on etiologialtaan ja diagnoosin kannalta hyvin haastava sairaus, jolla ei aina ole kliinistä merkitystä.

Aktivistin eetos. Seurantatutkimus 1990-luvun radikaalitoimijoista

Tutkimus käsittelee yhteiskunnallisissa liikkeissä toimivia yksilöitä eli aktivisteja. Tutkimuksen juuret ovat makrotasolla, yhteiskunnallisista liikkeistä käydyssä keskustelussa. Toisaalta tutkimuksen keskeisin huomio kohdistuu mikrotasolle, yksilöön ja toimijoihin. Tutkimuksessa tarkastellaan aktivismin nivoutumista henkilökohtaiseen elämään sekä aktivismin jatkumisen ja päättymisen problematiikkaa. Aineiston tulkinta perustuu verkostonäkökulmaan, joka yhdistää subjektiiviset ja objektiiviset merkitykset sekä näkökulman pohjalta kehitettyyn elämänalahierarkian käsitteeseen (Passy & Giugni 2000). Elämänalahierarkia yhdistetään Weberin (2009) näkemykseen siitä, millaisia ominaisuuksia poliittinen toiminta vaatii. Näiden ominaisuuksien pohjalta argumentoidaan, että poliittista toimintaa, kuten aktivismia, voidaan tulkita eetoksen käsitteen avulla. Tästä teoriasynteesistä johdettujen tutkimuskysymysten avulla etsitään vastauksia siihen, kuinka aktivistin ura jatkuu tai päättyy. Yksilölähtöisyydestään huolimatta tutkimus sidotaan lopulta myös yleisemmän tason analyysiin. Tutkimus on tyypiltään laadullinen seurantatutkimus. Tutkimuksen aineisto muodostuu Ari Rasimuksen (2006) vuosina 2000 ja 2001 suorittamista yhdestätoista teemahaastattelusta sekä kuudesta uusintahaastattelusta vuodelta 2010. Haastateltavat ovat aktivisteja, jotka 1990-luvulla toimivat Oikeutta eläimille ja Maan Ystävät –järjestöissä. Vertailuasetelman vuoksi keskeinen teema tutkimuksessa on muutos ja sen selittäminen. Yksikään haastateltavista ei toiminut enää liikkeissä. Toiminnasta poisjääminen oli tapahtunut vähitellen, hiipumalla. Aktivismi, perinteisessä mielessä ymmärrettynä, oli siis taaksejäänyttä elämää. Aktivistien asenteet olivat kuitenkin lähes muuttumattomia. Osalla aktivismi oli nivoutunut työuraan, osalla taas ei. Tutkimuksessa havaittiin, että eetoksen käsite selittää sitä, miksi aktivismi ohjaa yhä elämää, vaikka ura kansalaisliikkeessä päättyisikin. Toisaalta eetoksen käsite auttaa ymmärtämään aktivismista luopumista. Haastateltavat jaettiinkin eetoksen käsitteen avulla kahteen ryhmään: luopujiin ja pysyjiin. Luopujien luopuminen selittyi eetoksesta irtisanoutumisella, kun taas pysymistä perusteli aktivismin muuntuminen työksi ja sitä kautta ylläpidetty eetos. Tutkimuksen keskeisin teoreettinen anti on luopumista selittävän elämänalahierarkiateorian syventäminen. Tutkimuksessa argumentoidaan sen puolesta, että aktivismin päättymistä on mahdollista tarkastella laajemmin kuin pelkkänä kuulumisena järjestöön tai yhteiskunnalliseen liikkeeseen. On pohdittava muun muassa sitä, kuinka aktivismi nivoutuu erilaisiin elämäntapavalintoihin. Eri elämänalojen vaikutuksia toisiinsa tulee myös tarkastella syvemmin kuin pelkän arvojärjestyksen valossa. Yhdistämällä Weberin (2009) ajatuksia poliitikoiden suotavista ominaisuuksista elämänalahierarkiateoriaan voidaan päästä tulkintaan, jossa kiinnittyminen asiakysymyksiin ja päämääriin (päämäärärationaalisuus) ennustaisi toiminnassa pysymistä, etenkin suhteessa verkostolliseen ja tunteelliseen kiinnittymiseen. Tutkimuksessa havaitaan, että aktivistit ovat integroituneet osaksi yhteiskuntaa ja etenkin pysyjät ovat myös puolueiden toiminnassa mukana. Tämän pohjalta kysytään, olisiko yhteiskunnan kannalta rationaalisempaa suhtautua liikkeisiin pelokkuuden sijaan kiinnostuksella.