Theological Exegesis in the Canonical Context : Brevard S. Childs' Methodology of Biblical Theology

Modern Christian theology has been at pain with the schism between the Bible and theology, and between biblical studies and systematic theology. Brevard Springs Childs is one of biblical scholars who attempt to dismiss this “iron curtain” separating the two disciplines. The present thesis aims at analyzing Childs’ concept of theological exegesis in the canonical context. In the present study I employ the method of systematic analysis. The thesis consists of seven chapters. Introduction is the first chapter. The second chapter attempts to find out the most important elements which exercise influence on Childs’ methodology of biblical theology by sketching his academic development during his career. The third chapter attempts to deal with the crucial question why and how the concept of the canon is so important for Childs’ methodology of biblical theology. In chapter four I analyze why and how Childs is dissatisfied with historical-critical scholarship and I point out the differences and similarities between his canonical approach and historical criticism. The fifth chapter attempts at discussing Childs’ central concepts of theological exegesis by investigating whether a Christocentric approach is an appropriate way of creating a unified biblical theology. In the sixth chapter I present a critical evaluation and methodological reflection of Childs’ theological exegesis in the canonical context. The final chapter sums up the key points of Childs’ methodology of biblical theology. The basic results of this thesis are as follows: First, the fundamental elements of Childs’ theological thinking are rooted in Reformed theological tradition and in modern theological neo-orthodoxy and in its most prominent theologian, Karl Barth. The American Biblical Theological Movement and the controversy between Protestant liberalism and conservatism in the modern American context cultivate his theological sensitivity and position. Second, Childs attempts to dismiss negative influences of the historical-critical method by establishing canon-based theological exegesis leading into confessional biblical theology. Childs employs terminology such as canonical intentionality, the wholeness of the canon, the canon as the most appropriate context for doing a biblical theology, and the continuity of the two Testaments, in order to put into effect his canonical program. Childs demonstrates forcefully the inadequacies of the historical-critical method in creating biblical theology in biblical hermeneutics, doctrinal theology, and pastoral practice. His canonical approach endeavors to establish and create post-critical Christian biblical theology, and works within the traditional framework of faith seeking understanding. Third, Childs’ biblical theology has a double task: descriptive and constructive, the former connects biblical theology with exegesis, the later with dogmatic theology. He attempts to use a comprehensive model, which combines a thematic investigation of the essential theological contents of the Bible with a systematic analysis of the contents of the Christian faith. Childs also attempts to unite Old Testament theology and New Testament theology into one unified biblical theology. Fourth, some problematic points of Childs’ thinking need to be mentioned. For instance, his emphasis on the final form of the text of the biblical canon is highly controversial, yet Childs firmly believes in it, he even regards it as the corner stone of his biblical theology. The relationship between the canon and the doctrine of biblical inspiration is weak. He does not clearly define whether Scripture is God’s word or whether it only “witnesses” to it. Childs’ concepts of “the word of God” and “divine revelation” remain unclear, and their ontological status is ambiguous. Childs’ theological exegesis in the canonical context is a new attempt in the modern history of Christian theology. It expresses his sincere effort to create a path for doing biblical theology. Certainly, it was just a modest beginning of a long process.

Changing Paradigms in Biblical Criticism : 2 Kings 22:1 23:30 in the Flux of Discourses

The subject and methodology of biblical scholarship has expanded immense-ly during the last few decades. The traditional text-, literary-, source- and form-critical approaches, labeled historical-critical scholarship , have faced the challenge of social sciences. Various new literary, synchronic readings, sometimes characterized with the vague term postmodernism, have in turn challenged historicalcritical, and social-scientific approaches. Widened limits and diverging methodologies have caused a sense of crisis in biblical criticism. This metatheoretical thesis attempts to bridge the gap between philosophical discussion about the basis of biblical criticism and practical academic biblical scholarship. The study attempts to trace those epistemological changes that have produced the wealth of methods and results within biblical criticism. The account of the cult reform of King Josiah of Judah as reported in 2 Kings 22:1 23:30 serves as the case study because of its importance for critical study of the Hebrew Bible. Various scholarly approaches embracing 2 Kings 22:1 23:30 are experimentally arranged around four methodological positions: text, author, reader, and context. The heuristic model is a tentative application of Oliver Jahraus s model of four paradigms in literary theory. The study argues for six theses: 1) Our knowledge of the world is con-structed, fallible and theory-laden. 2) Methodological plurality is the neces-sary result of changes in epistemology and culture in general. 3) Oliver Jahraus s four methodological positions in regard to literature are also an applicable model within biblical criticism to comprehend the methodological plurality embracing the study of the Hebrew Bible. 4) Underlying the methodological discourse embracing biblical criticism is the epistemological ten-sion between the natural sciences and the humanities. 5) Biblical scholars should reconsider and analyze in detail concepts such as author and editor to overcome the dichotomy between the Göttingen and Cross schools. 6) To say something about the historicity of 2 Kings 22:1 23:30 one must bring together disparate elements from various disciplines and, finally, admit that though it may be possible to draw some permanent results, our conclusions often remain provisional.

Der Prediger vom weißen Berg : Zur Rezeption der besseren Gerechtigkeit aus Mt 5 in Martin Luthers Predigtüberlieferung 1522 1546.

The purpose of this study is to examine the reception of Matthew 5 in Martin Luther s sermons; in other words to investigate how Luther interprets and applies Jesus teaching of the better righteousness and the law in Mt 5. The study applies the reception-historical approach and contributes to the history of effects and the history of interpretation in New Testament exegesis. The study shows that Luther understands the better righteousness of Mt 5 as good works and fulfillment of the law. Luther s interpretation coheres with the intention of the Evangelist, even if Luther s overall concept of righteousness is foreign to Matthew. In Luther s view righteousness is twofold: The greater righteousness of Mt 5 is the second and the actual righteousness (iustitia activa), which follows the first and the foreign righteousness (iustitia passiva). The first righteousness (faith) is for Luther the work of God, while the second righteousness (good works) is co-operation between a Christian and God. In this co-operation the law, as it is taught by Jesus, is not the opposite of the gospel, but the gospel itself in the sense of Christ as an example . The task of the law is to show the dependence of a Christian on God and to help one to love and to serve one s neighbour (brothers as well as enemies) properly. The study underlines a feature in Luther s thinking that has received little attention in Lutheran theology: Luther insists on preaching the law to Christians. In his view Mt 5 is directed to all Christians and particularly to pastors, for whom Jesus here gives an example of how to preach the law. Luther believes similarly to Matthew that Jesus reveals the real meaning of Mosaic Law and confirms its validity for Christians in Mt 5. Like Matthew, Luther insists on the practicability of the commandments of Mt 5 in his view Christians fulfil the law also with joy yet his interpretation of Mt 5 attenuates the radical nature of its commandments. Luther s reception of the individual pericopes of Mt 5 is considerably generative and occasionally contradictory, which is explained by the following factors, among others: Luther receives many ideas from tradition and reads them and his own theological concepts into Matthew s Gospel. He interprets Mt 5 through his understanding of some Old Testament passages as well as Paul. Most of all, Luther s reception of Mt 5 is shaped by his own experience as a preacher, by his relation to his religious enemies, rulers and to the congregation of Wittenberg. Here Luther shares with Matthew the experience of being opposed and concern about the upright living of the believers, which in both cases also explains the polemical tone of the paraenesis.

Luke, The Friend of Sinners

I examine the portrayal of Jesus as a friend of toll collectors and sinners in the Third Gospel. I aim at a comprehensive view on the Lukan sinner texts, combining questions of the origin and development of these texts with the questions of Luke s theological message, of how the text functions as literature, and of the social-historical setting(s) behind the texts. Within New Testament scholarship researchers on the historical Jesus mostly still hold that a special mission to toll collectors and sinners was central in Jesus public activity. Within Lukan studies, M. Goulder, J. Kiilunen and D. Neale have claimed that this picture is due to Luke s theological vision and the liberties he took as an author. Their view is disputed by other Lukan scholars. I discuss methods which scholars have used to isolate the typical language of Luke s alleged written sources, or to argue for the source-free creation by Luke himself. I claim that the analysis of Luke s language does not help us to the origin of the Lukan pericopes. I examine the possibility of free creativity on Luke s part in the light of the invention technique used in ancient historiography. Invention was an essential part of all ancient historical writing and therefore quite probably Luke used it, too. Possibly Luke had access to special traditions, but the nature of oral tradition does not allow reconstruction. I analyze Luke 5:1-11; 5:27-32; 7:36-50; 15:1-32; 18:9-14; 19:1-10; 23:39-43. In most of these some underlying special tradition is possible though far from certain. It becomes evident that Luke s reshaping was so thorough that the pericopes as they now stand are decidedly Lukan creations. This is indicated by the characteristic Lukan story-telling style as well as by the strongly unified Lukan theology of the pericopes. Luke s sinners and Pharisees do not fit in the social-historical context of Jesus day. The story-world is one of polarized right and wrong. That Jesus is the Christ, representative of God, is an intrinsic part of the story-world. Luke wrote a theological drama inspired by tradition. He persuaded his audience to identify as (repenting) sinners. Luke's motive was that he saw the sinners in Jesus' company as forerunners of Gentile Christianity.

Q-evankeliumi ja psykohistoria : Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirja

In the course of my research for my thesis The Q Gospel and Psychohistory, I moved on from the accounts of the Cynics ideals to psychohistorical explanations. Studying the texts dealing with the Cynics and the Q Gospel, I was amazed by the fact that these texts actually portrayed people living in greater poverty than they had to. I paid particular attention to the fact that the Q Gospel was born in traumatising, warlike circumstances. Psychiatric traumatology helped me understand the Q Gospel and other ancient documents using historical approaches in a way that would comply with modern behavioural science. Even though I found some answers to the questions I had posed in my research, the main result of my research work is the justification of the question: Is it important to ask whether there is a connection between the ethos expressed by means of the religious language of the Q Gospel and the predominantly war-related life experiences typical to Palestine at the time. As has been convincingly revealed by a number of studies, traumatic events contribute to the development of psychotic experiences. I approached the problematic nature, significance and complexity of the ideal of poverty and this warlike environment by clarifying the history of psychohistorical literary research and the interpretative contexts associated with Sigmund Freud, Jacques Lacan and Melanie Klein. It is justifiable to question abnormal mentality, but there is no reliable return from the abnormal mentality described in any particular text to the only affecting factor. The popular research tendency based on the Oedipus complex is just as controversial as the Oedipus complex itself. The sociological frameworks concerning moral panics and political paranoia of an outer and inner danger fit quite well with the construction of the Q Gospel. Jerrold M. Post, M.D., Professor of Psychiatry, Political Psychology and Interna-tional Affairs at George Washington University, and founder and director of the Center for the Analysis of Personality and Political Behavior for the Central Intelligence Agency, has focused on the role played by charisma in the attracting of followers and detailed the psychological styles of a "charismatic" leader. He wrote the books Political Paranoia and Leaders and Their Followers in a Dangerous World: the Psychology of Political Behavior among others. His psychoanalytic vocabulary was useful for my understanding of the minds and motivations involved in the Q Gospel s formation. The Q sect began to live in a predestined future, with the reality and safety of this world having collapsed in both their experience and their fantasies. The deep and clear-cut divisions into good and evil that are expressed in the Q Gospel reveal the powerful nature of destructive impulses, envy and overwhelming anxiety. Responsible people who influenced the Q Gospel's origination tried to mount an ascetic defense against anxiety, denying their own needs, focusing their efforts on another objective (God s Kingdom) and a regressive, submissive earlier phase of development (a child s carelessness). This spiritual process was primarily an ecclesiastic or group-dynamical tactic to give support to the power of group leaders.

Paradise Reconsidered : A Study of the Ophite Myth and Ritual and their Relationship to Sethianism

This thesis examines the mythology in and social reality behind a group of texts from the Nag Hammadi and related literature, to which certain leaders of the early church attached the label, Ophite, i.e., snake people. In the mythology, which essentially draws upon and rewrites the Genesis paradise story, the snake's advice to eat from the tree of knowledge is positive, the creator and his angels are demonic beasts and the true godhead is depicted as an androgynous heavenly projection of Adam and Eve. It will be argued that this unique mythology is attested in certain Coptic texts from the Nag Hammadi and Berlin 8502 Codices (On the Origin of the World, Hypostasis of the Archons, Apocryphon of John, Eugnostos, Sophia of Jesus Christ), as well as in reports by Irenaeus (Adversus Haereses 1.30), Origen (Contra Celsum 6.24-38) and Epiphanius (Panarion 26). It will also be argued that this so-called Ophite evidence is essential for a proper understanding of Sethian Gnosticism, often today considered one of the earliest forms of Gnosticism; there seems to have occurred a Sethianization of Ophite mythology. I propose that we replace the current Sethian Gnostic category by a new one that not only adds texts that draw upon the Ophite mythology alongside these Sethian texts, but also arranges the material in smaller typological units. I also propose we rename this remodelled and expanded Sethian corpus "Classic Gnostic." I have divided the thesis into four parts: (I) Introduction; (II) Myth and Innovation; (III) Ritual; and (IV) Conclusion. In Part I, the sources and previous research on Ophites and Sethians will be examined, and the new Classic Gnostic category will be introduced to provide a framework for the study of the Ophite evidence. Chapters in Part II explore key themes in the mythology of our texts, first by text comparison (to show that certain texts represent the Ophite mythology and that this mythology is different from Sethianism), and then by attempting to unveil social circumstances that may have given rise to such myths. Part III assesses heresiological claims of Ophite rituals, and Part IV is the conclusion.

4QMMT - The Problem of the Epilogue

The main focus of this study is the epilogue of 4QMMT (4QMiqsat Ma aseh ha-Torah), a text of obscure genre containing a halakhic section found in cave 4 at Qumran. In the official edition published in the series Discoveries of the Judaean Desert (DJD X), the extant document was divided by its editors, Elisha Qimron and John Strugnell, into three literary divisions: Section A) the calendar section representing a 364-day solar calendar, Section B) the halakhot, and Section C) an epilogue. The work begins with text critical inspection of the manuscripts containing text from the epilogue (mss 4Q397, 4Q398, and 4Q399). However, since the relationship of the epilogue to the other sections of the whole document 4QMMT is under investigation, the calendrical fragments (4Q327 and 4Q394 3-7, lines 1-3) and the halakhic section also receive some attention, albeit more limited and purpose oriented. In Ch. 2, after a transcription of the fragments of the epilogue, a synopsis is presented in order to evaluate the composite text of the DJD X edition in light of the evidence provided by the individual manuscripts. As a result, several critical comments are offered, and finally, an alternative arrangement of the fragments of the epilogue with an English translation. In the following chapter (Ch. 3), the diversity of the two main literary divisions, the halakhic section and the epilogue, is discussed, and it is demonstrated that the author(s) of 4QMMT adopted and adjusted the covenantal pattern known from biblical law collections, more specifically Deuteronomy. The question of the genre of 4QMMT is investigated in Ch. 4. The final chapter (Ch. 5) contains an analysis of the use of Scripture in the epilogue. In a close reading, both the explicit citations and the more subtle allusions are investigated in an attempt to trace the theology of the epilogue. The main emphases of the epilogue are covenantal faithfulness, repentance and return. The contents of the document reflect a grave concern for the purity of the cult in Jerusalem, and in the epilogue Deuteronomic language and expressions are used to convince the readers of the necessity of a reformation. The large number of late copies found in cave 4 at Qumran witness the significance of 4QMMT and the continuous importance of the Jerusalem Temple for the Qumran community.

Christianity and Christian Identity in the Gospel of Philip (NHC II,3)

Previous scholarship has often maintained that the Gospel of Philip is a collection of Valentinian teachings. In the present study, however, the text is read as a whole and placed into a broader context by searching for parallels from other early Christian texts. Although the Valentinian Christian identity of the Gospel of Philip is not questioned, it is read alongside those texts traditionally labelled as "mainstream Christian". It is obvious from the account of Irenaeus that the boundaries between the Valentinians and other Christians were not as clear or fixed as he probably would have hoped. This study analyzes the Valentinian Christian Gospel of Philip from two points of view: how the text constructs the Christian identity and what kind of Christianity it exemplifies. Firstly, it is observed how the author of the Gospel of Philip places himself and his Christian readers among the early Christianities of the period by emphasizing the common history and Christian features but building especially on particular texts and traditions. Secondly, it is noted how the Christian nature of an individual develops according to the Gospel of Philip. The identity of an individual is built and strengthened through rituals, experiences and teaching. Thirdly, the categorizations, attributes, beliefs and behaviour associated on the one hand with the "insiders", the true Christians, and, on the other, with outsiders in the Gospel of Philip, are analyzed using social identity theory the insiders and outsiders are described through stereotyping in the text. Overall, the study implies that the Gospel of Philip strongly emphasizes spiritual progress and transformation. Rather than depicting the Valentinians as the perfect Christians, it underlines their need for constant change and improvement. Although the author seeks to clearly distinguish the insiders from the outsiders, the boundaries of the categories are in fact fluid in the Gospel of Philip. Outsiders can become insiders and the insiders are also in danger of falling out again.

Autuus on katsojan silmässä : lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12

Autuus on katsojan silmässä: lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12 on reseptioanalyyttisellä metodilla tehty tutkimus siitä, miten akateeminen tutkimuskirjallisuus ja kymmenen valikoitua Jeesus-elokuvaa ovat ymmärtäneet autuaaksijulistusten merkityksen. Kartoitettuaan autuaaksijulistusten tulkintahistoriaa ja Jeesus-elokuvien kulttuurihistoriaa tutkielma kääntyy reseptiohistorialliseksi analyysiksi. Akateemisen tutkimuskirjallisuuden ja Jeesus-elokuvien esittämät tulkinnat Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksista rinnas-tetaan suhteessa autuaaksijulistusten tyyliin, sisältöön, rakenteeseen ja merkitykseen. Autuaaksijulistusten tyylin tulkinnan analysointi tapahtuu vertailemalla millainen narratiivinen sijainti autuaaksijulistuksille on tarinassa annettu, millaiseksi elokuvat ja tutkimuskirjallisuus tulkitsevat julistusten esitykselliset puitteet sekä mitä näkemyksiä niillä on julistusten kohdeyleisöstä ja Jeesuksen esiintymistavasta. Autuaaksijulistusten sisällön analysointi tarkoittaa yksittäisten autuaaksijulistusten merkityksen selvittelyä. Tämä tapahtuu edelleen Jeesus-elokuvien ja tutkimuskirjallisuuden tekemiä tulkintoja vertailemalla. Näiden lisäksi tekijä esittää oman käännöksensä autuaaksijulistuksista eksegeettisen analyysin keinoin. Käännöksen tavoitteena ei kuitenkaan ole sanatarkkuus, vaan dynaamisuus lukijan tulkinnan säilyttämiseksi. Autuaaksijulistusten rakenteen analysointi esittelee muutamia erilaisia malleja, joiden mukaan tutkimuskirjallisuudessa Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksia on ryhmitelty. Tässä alaluvussa elokuva-aineiston ja tutkimuskirjallisuuden erot ovat selkeimmin näkyvillä, sillä elokuvat pyrkivät ryhmittelyn sijasta luomaan autuaaksijulistuksille kokonaan uuden rakenteen, joka sopii elokuvakerrontaan julistuslistaa paremmin. Autuaaksijulistusten merkitystä analysoitaessa tutkielmassa asetetaan rinnan kolme Jeesus-elokuvaa, jotka edustavat tulkintahistoriasta tuttuja tulkinnallisia pääsuuntia: autuaaksijulistukset tulkitaan joko eettisiksi kehotuksiksi tai lupauksiksi armosta. Kolmas Jeesus-elokuva edustaa kontroversiaalista näkemystä, joka kiistää molemmat edellä mainitut tulkintatavat. Johtopäätöksissä osoitetaan reseptiohistorialliseen analyysiin viitaten, että tulkintojen muotoutuminen ei ole yksinkertaista. Tulkintaan vaikuttavat paitsi tulkitsijan ennakkokäsitykset, myös tulkittava teksti ja tulkintatilanne. Johtopäätöksissä puolustetaan myös populaarikulttuurin teologisten elementtien tutkimusta osana eksegetiikkaa.

Mitä miehen pitää olla? : Tutkielma Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvasta

Tässä tutkielmassa tutkitaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvaa. Tutkimuksessa nämä kirjat ajoitetaan 200-luvulle eKr. Ptolemaiosten valtakunnan aikaan ja etsitään vastausta siihen, millaiseen miehuuteen Juudean eliittiin kuuluneet viisaudenopettajat Saarnaaja ja Ben Sira opastivat virkauralle pyrkiviä niin ikään eliittiin lukeutuneita oppilaitaan. Metodina on tutkia lukijalähtöisesti tekstin sisältöä ja etsiä siinä piileviä ideologioita, tässä tapauksessa siis miehenä olemiseen liittyviä oletuksia, joista nämä tekstit eivät puhu suorasanaisesti vaan joita on tulkittava rivien välistä. Tavoitteeseen pääsemiseksi Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan tekstiä peilataan antiikin ajan mieskäsitystä ja toisaalta Vanhan testamentin maskuliinista ihannetta vasten. Samalla pyritään myös vertailemaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan yhtäläisyyksiä ja eroja. Lähteinä ovat Saarnaajan kirjan masoreettinen teksti sekä pääasiassa Sirakin kirjan hepreankieliset ja niiden puuttuessa kreikankieliset käsikirjoitukset. Tutkimuksessa todetaan, että antiikin ajan juutalaisen yhteisön suurin miehelle asettama odotus oli se, että miehen oli aina, kaikkialla ja kaikissa tilanteissa hallittava itsensä. Tämä tarkoitti sekä oman käytöksenä että omien tunteittensa hallitsemista mutta myös elämän olosuhteiden ja siihen liittyvien ihmisten hallitsemista. Elämän oli siis oltava järjestyksessä ollakseen kunniallista. Eliittiin kuuluva juutalaismies saattoi myös epäonnistua eikä silloin täyttänytkään miehelle asetettua mittaa. Yhteisön kunnioituksen menettänyt mies oli pahassa tilanteessa. Juuri tilanteessa, missä häpeä astuu miehen elämään, käy parhaiten selväksi Saarnaajan ja Ben Siran ajattelun perimmäinen ero. Ben Sira perustelee miesihannettaan kunnian ja häpeän käsitteillä. Saarnaajalle kunnian ja häpeän käsitteillä ei ole merkitystä. Todellinen ongelma on Saarnaajan mielestä kuolema. On parempi elää vaikka häpeässä kuin olla kuollut, ja vaikka viisaus tuokin miehelle menestystä, sen olennaisin tehtävä on pitää mies hengissä ja elossa vaikka elämä ei niin kovin kunniakasta olisikaan. Lisäksi tutkimuksessa päädytään toteamaan, että mieheen kohdistui paljon vaatimuksia mutta hänellä oli myös voimavaroja, jotka tukivat hänen suoritustaan. Toinen näistä tukevista elementeistä oli miespuolinen ystävä ja uskottu. Saarnaajasta ja Ben Sirasta muistetaan usein heidän hyvin negatiiviset toteamuksensa naisen pahuudesta. Silti kummankin teksteistä juuri nainen paljastuu yhdeksi miehen voimavaroista.

Jeesus Nasaretilainen - Jumalan Poika - Markuksen evankeliumissa

Tutkielma käsittelee Markuksen evankeliumissa esiintyvää Jumala Poika -arvonimen merkitystä. Evankelista Markus käyttää useissa yhteyksissä Jeesuksesta Jumalan Poika -tunnustusformelia. Mitä hän sillä tarkoittaa? Oliko Markus ensimmäinen kirjoittaja, joka käytti tätä arvonimeä? Kuinka evankeliumissa esiintyvät kohdat selittyvät lukijalle? Miten Jeesuksesta tuli Jumalan Poika, ja mitä tuolloin kyseisellä termillä ylipäätään tarkoitettiin? Näihin kysymyksiin etsitään tässä tutkimuksessa vastauksia. Johdannossa käsitellään Jumalan poika -arvonimen syntykontekstia, Markuksen evankeliumin syntyä sekä messiassalaisuuden teemaa. Wreden työn pohjalta syntynyttä messiassalaisuuden ongelmaa käsitellään melko laajasti, koska redaktiokritiikin kannalta sen tulokset ovat hyvin merkittäviä. Analyysiosiossa tarkastellaan yksityiskohtaisesti kymmentä Markuksen mainintaa Jeesuksesta Jumalan Poikana. Näissä maininnoissaan evankelista käyttää apuna eri osapuolia, jotka vakuuttavasti antavat tunnustuksensa Jumalan Pojasta. Evankelista antaa itse oman henkilökohtaisen tunnustuksensa heti evankeliumin alussa kohdassa Mk. 1:1. Tunnustusten ketju jatkuu Jumalan tunnustuksilla kohdissa Mk. 1:1-9 ja 9:2-7. Saastaiset henget tunnustavat myös Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdissa Mk. 3:11 ja 5:1-13. Metafyysisen maailman lisäksi myös näkyvän maailman luonnonvoimat tunnustavat Jeesuksen jumalallisen käskyvallan kohdassa Mk. 6:45-52, jossa Jeesus murtaa fysiikan lait kävelemällä veden päällä. Traditioon kuulunut paralleelikohta on Jeesuksen myrskyn tyynnyttäminen kohdassa Mk. 4:35-41. Tähän tutkimukseen on valittu ainoastaan ensimmäinen. Jeesuksen opetuslapsijoukosta Pietari tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdassa Mk. 8:27-30. Jeesus itse tunnustaa ylimmäisen papin edessä oman olemuksensa kohdassa Mk. 14:50-62 ja kertomalla vertauksen viinitarhan vuokraajista kohdassa Mk. 12:1-12. Evankeliumin tunnustusten sarjan päättää roomalainen upseeri Jeesuksen ristin äärellä kohdassa Mk. 15:39. Tunnustusten näkökulmasta tämä merkitsee täydellistä loppua Markuksen kirjalliselle työlle. Johtopäätöksissä pohditaan mm. sitä, miten historiallisesta Jeesus Nasaretilaisesta tuli Jumalan Poika? Miksi kastekertomus on tässä niin keskeinen? Yhtenä taustatekijänä lienee Lähi-idän alueella vuosisatoja vaikuttaneet Mesopotamian aikaiset uskonnolliset traditiot. Jumalan Pojan terminologista sisältöä päätellään kahden kysymyksen avulla. Millä perusteella Markus esittää Jeesuksen Jumalan Pojaksi, ja toiseksi missä merkityksessä Jeesus on Jumalan Poika? Vastauksena on, että Jeesus on Jumalan Poika, koska Jumala asetti hänet kasteen yhteydessä messiaaniseen tehtäväänsä. Toiseksi Jeesus on Jumala Poika siinä merkityksessä, että hän toteutti Jumalan antamaa tehtävää oikeana kärsivänä Jumalan Poikana, joka apostoli Paavalin käyttämän tradition mukaan asetettiin kuoleman jälkeen asemaan, jossa hänellä on valta (Rm. 1:4). Johtopäätöksenä on, että tradition tasolla Jeesus oli saarnaaja, ihmeiden tekijä ja parantaja, jolla oli erityisen läheinen suhde Jumalaan. Markuksen redaktion tasolla Jeesus oli metafyysinen Jumalan Poika. Evankeliumisssa punoutuvat yhteen Jeesuksesta kertova traditio ja Markuksen redaktio.

Kehottomat sielut ja reinkarnaatio Filonin ajattelussa

Egyptin Aleksandriassa ajanlaskun taitteen molemmin puolin elänyt hellenistijuutalainen raamattufilosofi Filon korostaa laajassa tuotannossaan, että ihmisen on suuntauduttava pois kehon, aistinautintojen ja paheiden orjuudesta kohti hyveitä, oikeaa filosofiaa ja pelastusta: sielun transsendenttia päämäärää, Jumalaa. Filon selittää heprealaista Raamattua - lähinnä Tooraa - vertauskuvallisen menetelmän ja kreikkalaisen, etenkin Platonin, filosofian avulla. Filon samaistaa toisiinsa ihmisyksilön henkisen olemuspuolen eli sielun (????) tai mielen (????) ja alkuperäisen, Jumalan kuvan mukaan luodun ihmisen. Ihmisen sielu on Filoninin raamatunselityksessä olemassa ennen kuin se laskeutuu ihmiskehoon, ja sen on aktiivisesti pyrittävä vapautumaan tuosta "vankilastaan" tai "haudastaan" noustakseen jälleen taivaalliseen alkutilaansa. Tämä vastaa läheisesti Platonin etenkin dialogeissaan Faidros ja Timaios esittämää skeemaa, ja myös sanastolliset yhteydet Platoniin ovat merkittäviä. Filon on kuitenkin myös muokannut tämän suuresti arvostamansa filosofin ajatuksia esimerkiksi korostamalla Jumalan armon merkitystä ihmisen pelastumiselle. Ihmisen keho-vankeuden juuret juontavat Filon ajattelussa ensimmäisen maallisen ihmisen lankeemuksesta, jota - kuten paheellista elämää yleisemminkin - hän luonnehtii sielun kuolemaksi. Nautinto vietteli mielen aistien välityksellä, ja ihminen vaihtoi kuolemattomuutensa kuolevaiselämään kehossa. Vaihtokauppa on kuitenkin mahdollista purkaa ja kehosta vähittäin vapautua. Platonilla sielut reinkarnoituvat maan päälle, kunnes ne kykenevät lopullisesti jättämään kehon taakseen. Reinkarnoituminen johtuu yhtäältä sielujen maallista kohtaan tuntemasta vetovoimasta. Toisaalta on kyse paheellisen elämän pitkittämästä rangaistuksesta, jonka alkuperäinen syy Faidroksessa esitetyssä vertauksessa on taitamattomuus taivaallisessa, Zeuksen johtamassa valjakkoajelussa. Lopulta sielut kykenevät kasvattamaan siivet ja nousemaan takaisin taivaaseen. Ne voivat nopeuttaa prosessia suuntautumalla pois ruumiillisista asioista oikeanlaiseen filosofiaan. Filon mainitsee reinkarnaation suoraan vain muutaman kerran koko tuotannossaan. Unien selittämistä koskevan teoksensa De somniis kohdassa 1.138-1.139 hän tuo sen esiin kaikkein selvimmin: kehoista fyysisessä kuolemassa vapautuneista sieluista "yhdet kuolevaiselämän tavanomaisuuksia kaivaten palaavat takaisin". Exodusta selittävän Quaestiones in Exodum -teoksensa kohdassa 2.40 hän puolestaan kuvaa sieluja, joiden ei onnistu nousta taivaan tuolle puolen, Jumalaan: "siipien vähän matkaa niitä kannettua [ne] palaavat heti"; toisille se Jumalan armosta onnistuu: "Onnellisia ovat ne, jotka eivät palaa." Lisäksi teoksen De cherubim kohtaan 114 sisältyy mahdollinen viittaus reinkarnaatioon, maininta kuoleman jälkeen aineettomaan tilaan päätyneiden sielujen rientämisestä "uuteen syntymään". Tutkimuskirjallisuudessa ei reinkarnaatioteema ole saanut osakseen kovin suurta huomiota. Useat tutkijat sivuuttavat aiheen. Jotkut suhtautuvat Filonin reinkarnaatiouskoon epäillen ja jotkut jopa kiistävät sen, mutta näiden tutkijoiden perustelut joko puuttuvat kokonaan tai eivät kestä lähempää tarkastelua. Löytämistäni kannanotoista suuri enemmistö on sillä kannalla, että usko ihmissielun paluuseen maan päälle uuteen kehoon todellakin kuului Filonin ajatteluun. Sen lisäksi, että Filon mainitsee asian suoraan joitain kertoja, reinkarnaatio on myös loogisesti ottaen välttämätön osa hänen ajatteluaan: ihmisen tulee vapautua kehostaan, mutta Filon tekee selväksi, ettei kyse ole fyysisen kuoleman tavoittelusta.

Min-preposition kääntäminen Septuagintan Pentateukissa

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan preposition min kääntämistä Septuagintan Pentateukissa. Työssä selvitetään, millaisia käännösvastineita Pentateukin kirjojen kääntäjät käyttävät ja millaista kreikkaa lopputulos on. Lisäksi tutkitaan, poikkeavatko Pentateukin kirjojen käännökset toisistaan. Työ on Septuagintan käännöstekniikan tutkimusta. Tämä tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää, millaisia kriteerejä kääntäjillä on ollut ja miksi tietynlaiseen käännökseen on päädytty. Metodisesti työ liittyy Helsingin yliopistossa aiemmin tehtyyn Septuagintan käännöstekniikan tutkimukseen. Tässä työssä tutkimuskohteeksi on valittu yksi heprean syntaksin osaalue, min-prepositio. Valittu osa-alue voidaan nähdä yhtenä näkökulmana tai "mittarina" Septua-gintan käännöstekniikan tutkimukseen. Tutkimus on siten osa kokonaiskuvaa, joka saadaan, kun otetaan huomioon Septuagintan käännöstekniikkaa mahdollisimman monesta eri osa-alueesta. Tutkimuksessa on analysoitu min-preposition esiintymät Pentateukissa. Työn ulkopuolelle on rajattu min-prepositiot, jotka esiintyvät yhdistetyn preposition tai puolipreposition osana sekä min-prepositiot, jotka esiintyvät infinitiivin tai komparatiivisen ilmauksen kanssa. Analysointia varten aineisto on luokiteltu erityyppisten tapausten mukaan: 1) lokaaliset tapaukset; 2) kuvainnollisesti lokaaliset tapaukset; 3) partitiiviset tapaukset; 4) temporaaliset tapaukset; 5) kausaaliset ja instrumentaaliset tapaukset sekä agentti; 6) rektiotapaukset ja 7) erikoistapaukset. Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että yleisimmät käännösvastineet ovat ??? (48 %) ja ?? (33 %), joita käytetään lähes aina kun se on mahdollista. Näiden kahden yleisimmän käännöksen lisäksi kääntäjät ovat monissa yksittäistapauksissa käyttäneet monia erilaisia käännöksiä. Kokonaisuutena Pentateukin kirjat näyttävät melko yhtenäiseltä. Selvimmin Pentateukista erottuu Exodus muita vapaampana käännöksenä. Kreikan kielen kannalta käännökset ovat hyvin suureksi osaksi sujuvia. Muutamat piirteet käännöksissä ovat hepraistisia. Kyse on yleensä siitä, että jokin ilmiö esiintyy Septuagintassa useammin kuin kreikkalaisessa aineistossa yleensä. Min-preposition käännöksissä Septuagintan kielessä on havaittavissa kaksi kreikan kielelle ominaista ajan ilmiötä: sijamuotojen korvautuminen prepositioilla sekä preposition ?? sulautuminen prepositioon ???.