At the Limits of Presentation : Coming-into-Presence and its Aesthetic Relevance in Jean-Luc Nancy's Philosophy

This study investigates the significance of art in Jean-Luc Nancy s philosophy. I argue that the notion of art contributes to some of Nancy s central ontological ideas. Therefore, I consider art s importance in its own right whether art does have ontological significance, and if so, how one should describe this with respect to the theme of presentation. According to my central argument, with his thinking on art Nancy attempts to give one viewpoint to what is called the metaphysics of presence and to its deconstruction. On which grounds, as I propose, may one say that art is not reducible to philosophy? The thesis is divided into two main parts. The first part, Presentation as a Philosophical Theme, is a historical genesis of the central concepts associated with the birth of presentation in Nancy s philosophy. I examine this from the viewpoint of the differentiation between the ontological notions of presentation and representation by concentrating on the influence of Martin Heidegger and Jacques Derrida, as well as of Hegel and Kant. I give an overview of the way in which being or sense for Nancy is to be described as a coming-into-presence or presentation . Therefore, being takes place in its singular plurality. I argue that Nancy redevelops Heidegger s account of being in two principal ways: first, in rethinking the ontico-ontological difference, and secondly, by striving to radicalize the Heideggerian concept of Mitsein, being-with . I equally wish to show the importance of Derrida s notion of différance and its inherence in Nancy s questioning of being that rests on the unfoundedness of existence. The second part, From Ontology to Art, draws on the importance of art and the aesthetic. If, in Nancy, the question of art touches upon its own limit as the limit of nothingness, how is art able to open its own strangeness and our exposure to this strangeness? My aim is to investigate how Nancy s thinking on art finds its place within the conceptual realm of its inherent difference and interval. My central concern is the thought of originary ungroundedness and the plurality of art and of the arts. As for the question of the difference between art and philosophy, I wish to show that what differentiates art from thought is the fact that art exposes what is obvious but not apparent, if apparent is understood in the sense of givenness. As for art s ability to deconstruct Nancy s ontological notions, I suggest that in question in art is its original heterogeneity and diversity. Art is a matter of differing art occurs singularly, as a local difference. With this in mind, I point out that in reflecting on art in terms of spacing and interval, as a thinker of difference Nancy comes closer to Derrida and his idea of différance than to the structure of Heidegger s ontological difference.

Encounters with the Virtual : The Experience of Art In Gilles Deleuze's Philosophy

My thesis concerns the notion of existence as an encounter, as developed in the philosophy of Gilles Deleuze (1925 1995). What this denotes is a critical stance towards a major current in Western philosophical tradition which Deleuze nominates as representational thinking. Such thinking strives to provide a stable ground for identities by appealing to transcendent structures behind the apparent reality and explaining the manifest diversity of the given by such notions as essence, idea, God, or totality of the world. In contrast to this, Deleuze states that abstractions such as these do not explain anything, but rather that they need to be explained. Yet, Deleuze does not appeal merely to the given. He sees that one must posit a genetic element that accounts for experience, and this element must not be naïvely traced from the empirical. Deleuze nominates his philosophy as transcendental empiricism and he seeks to bring together the approaches of both empiricism and transcendental philosophy. In chapter one I look into the motivations of Deleuze s transcendental empiricism and analyse it as an encounter between Deleuze s readings of David Hume and Immanuel Kant. This encounter regards, first of all, the question of subjectivity and results in a conception of identity as non-essential process. A pre-given concept of identity does not explain the nature of things, but the concept itself must be explained. From this point of view, the process of individualisation must become the central concern. In chapter two I discuss Deleuze s concept of the affect as the basis of identity and his affiliation with the theories of Gilbert Simondon and Jakob von Uexküll. From this basis develops a morphogenetic theory of individuation-as-process. In analysing such a process of individuation, the modal category of the virtual becomes of great value, being an open, indeterminate charge of potentiality. As the virtual concerns becoming or the continuous process of actualisation, then time, rather than space, will be the privileged field of consideration. Chapter three is devoted to the discussion of the temporal aspect of the virtual and difference-without-identity. The essentially temporal process of subjectification results in a conception of the subject as composition: an assemblage of heterogeneous elements. Therefore art and aesthetic experience is valued by Deleuze because they disclose the construct-like nature of subjectivity in the sensations they produce. Through the domain of the aesthetic the subject is immersed in the network of affectivity that is the material diversity of the world. Chapter four addresses a phenomenon displaying this diversified indentity: the simulacrum an identity that is not grounded in an essence. Developed on the basis of the simulacrum, a theory of identity as assemblage emerges in chapter five. As the problematic of simulacra concerns perhaps foremost the artistic presentation, I shall look into the identity of a work of art as assemblage. To take an example of a concrete artistic practice and to remain within the problematic of the simulacrum, I shall finally address the question of reproduction particularly in the case recorded music and its identity regarding the work of art. In conclusion, I propose that by overturning its initial representational schema, phonographic music addresses its own medium and turns it into an inscription of difference, exposing the listener to an encounter with the virtual.

Logic as the Universal Science : Bertrand Russell's Early Conception of Logic and Its Philosophical Context

Bertrand Russell (1872 1970) introduced the English-speaking philosophical world to modern, mathematical logic and foundational study of mathematics. The present study concerns the conception of logic that underlies his early logicist philosophy of mathematics, formulated in The Principles of Mathematics (1903). In 1967, Jean van Heijenoort published a paper, Logic as Language and Logic as Calculus, in which he argued that the early development of modern logic (roughly the period 1879 1930) can be understood, when considered in the light of a distinction between two essentially different perspectives on logic. According to the view of logic as language, logic constitutes the general framework for all rational discourse, or meaningful use of language, whereas the conception of logic as calculus regards logic more as a symbolism which is subject to reinterpretation. The calculus-view paves the way for systematic metatheory, where logic itself becomes a subject of mathematical study (model-theory). Several scholars have interpreted Russell s views on logic with the help of the interpretative tool introduced by van Heijenoort,. They have commonly argued that Russell s is a clear-cut case of the view of logic as language. In the present study a detailed reconstruction of the view and its implications is provided, and it is argued that the interpretation is seriously misleading as to what he really thought about logic. I argue that Russell s conception is best understood by setting it in its proper philosophical context. This is constituted by Immanuel Kant s theory of mathematics. Kant had argued that purely conceptual thought basically, the logical forms recognised in Aristotelian logic cannot capture the content of mathematical judgments and reasonings. Mathematical cognition is not grounded in logic but in space and time as the pure forms of intuition. As against this view, Russell argued that once logic is developed into a proper tool which can be applied to mathematical theories, Kant s views turn out to be completely wrong. In the present work the view is defended that Russell s logicist philosophy of mathematics, or the view that mathematics is really only logic, is based on what I term the Bolzanian account of logic . According to this conception, (i) the distinction between form and content is not explanatory in logic; (ii) the propositions of logic have genuine content; (iii) this content is conferred upon them by special entities, logical constants . The Bolzanian account, it is argued, is both historically important and throws genuine light on Russell s conception of logic.

Humanum : Hans Küngin maailmaneetos-projektin eettiset perusteet

Tutkimuksen tehtävänä on analysoida pitkän linjan katolisen ekumeenikon Hans Küngin uusinta uskontoteologista projektia. Sen perusajatuksen voi tiivistää seuraavasti: Uskonnoille on saatava yhteinen perusetiikka globaalin rauhan tavoittamiseksi. Lähdemateriaali koostuu Küngin 1980-luvulla alkaneen uskontoteologisen kauden tuotannosta. Tutkimusmetodina käytetään argumentatiivisesti painottunutta systemaattista analyysiä. Tarkoituksena on analysoida ja punnita premissejä, joilla Küng perustelee maailmaneetos-projektin tarpeellisuuden. Kolme käsitettä nousevat esiin: uskonto, maailmanrauha ja moraali. Nämä argumentit muodostavat samalla kontekstin, jossa Küngin teologiset perusprinsiipit tulevat esille. Küng käyttää sekä pragmatistista että filosofis-teologista metodia maailmaneetos-projektin perustelemisessa. Argumentatiivisen luonteensa vuoksi tutkielman ominaispiirre on keskustelevuus. Keskustelevuuteen liittyen tutkielmassa painottuu kriittinen näkökulma. Kokonaisanalyysissä hyödynnetään laajalti maailmaneetos-projektiin liittyvää kirjallisuutta ja varteenotettavia puheenvuoroja. Alussa esitellään Uskontojen maailmanparlamentin maailmaneetoksen julistus. Tämän asiakirjaan kohdistuvat kommenttipuheenvuorot muodostavat kontekstin, jonka piirissä Küngin projektiin liittyvää keskustelua usein käydään. Luvussa 2 käsitellään maailmaneetos-projektin ensimmäistä argumenttia, joka voidaan tiivistää seuraavasti: uskonto on välttämätön moraalin lähtökohta. Küngin pragmatistinen argumentti uskonnon puolesta on se, että uskonnot ovat käytännössä osoittautuneet parhaiksi moraalin vaalijoiksi. Küngin filosofis-teologinen argumentti puolestaan muodostuu väitteestä, että uskonto on myös teoreettisessa tarkastelussa ainoa kestävä vaihtoehto moraalin perustelemiselle. Küng perustaa jälkimmäisen argumentaationsa Kant-kritiikkiin. Kantin moraaliteorian tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa, että maailmaneetos-projektin teologinen ansatsi on pikemminkin Kantin autonomiakäsitykselle analoginen. Luvussa 3 käsitellään toista argumenttia, joka kuvastuu olettamuksessa: maailmaneetos-projektin varsinainen päämäärä on maailmanrauha. Tällainen piirre viittaa reaalipolitiikkaan globaalissa mittakaavassa. Niistä muodostuu maailmaneetos-projektin pragmatistinen metodi tämän argumentin kohdalla. Maailmanrauha-argumenttia voidaan kuitenkin kritisoida sekä pragmatistiselta että filosofis-teologiselta kannalta. Tästä johtuen Küng itsekin viime kädessä hylkää pragmatismin ja nojaa filosofis-teologiseen argumentaatioon. Sen mukaan maailmanrauha ei voi olla ylin päämäärä, vaan moraali. Luvussa 4 moraalin keskeisyys maailmaneetos-projektissa tulee eksplisiittisesti ilmi. Vaikka Küng kritisoi pragmatistisen argumentaation turvin perinteisiä uskontoteologisia positioita epärealistismista,hän kuitenkin itse esittää filosofis-teologisen mallin totuuskriteeriksi kaikille uskonnoille. Tämän kriteerin eettinen osa on olennaisin ja Küng kutsuu sitä nimellä humanum. Tarkemmassa analyysissa humanum osoittautuu peruskantilaiseksi moraaliksi. Humanum on maailmaneetos-projektia strukturoiva filosofis-teologinen keskipiste. Tästä johtuen maailmaneetos-projekti altistuu kuitenkin uskontorealistiselle kritiikille: sen voidaan nähdä ajavan valistukseen perustuvaa klassista moraali-imperialismia vastoin uskontojen omaa itseymmärrystä. Tämä onkin projektin suurin ongelmakohta ainakin eettiseltä kannalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että uskonnon rooli on maailmaneetos-projektissä korkeintaan moraalin käytännöllisenä motivaattorina. Maailmanrauha on sinänsä hyvä päämäärä, mutta vain siksi ja sikäli kuin se on sopusoinnussa Küngin humanistisen moraali-ihanteen kanssa. Küngin argumentaatio on pragmatistista ja hän vetoaa maailmaneetos-projektin argumentoinnissaan realismiin sekä poliittisella että uskontoteologisella tasolla. Tosiasiassa maailmaneetos-projektin voidaan nähdä perustuvan pragmatismin kanssa ristiriidassa oleviin ja siten myös epärealistisiin piilotavoitteisiin uskontojen moraalin länsimaistamisesta. Avainsanat: Globaali etiikka, uskontoteologia, teologinen etiikka, globalisaatio, rauha, Kant, pragmatismi

Kantin käsitys ystävyydestä ja rakkaudesta

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Immanuel Kantin käsitystä ideaalista ystävyydestä. Tarkoituksena oli ratkaista sen olemassa olo rakkauden vastavuoroisuuden perusteella. Ystävyys on ollut antiikista lähtien filosofialle merkittävä ongelma. Immanuel Kant käsittelee ystävyyttä kahdessa teoksessaan The Metaphysics of Morals ja Lectures on Ethics. Kantin ystävyyskäsitys sisältää neljä erilaista ystävyyden lajia. Ne ovat tarveystävyys, esteettinen ystävyys, intiimiystävyys ja ideaali ystävyys. Tarveystävyys perustuu hyödyn tavoittelulle. Esteettisellä ystävyydellä tarkoitetaan nautintoja hakevaa ystävyyttä. Intiimiystävyys on luonteen ystävyyttä. Ideaali ystävyys on Kantin käsitys täydellisestä ystävyydestä. Ideaalissa ystävyydessä niin kuin intiimiystävyydessä tärkeintä on keskusteleminen. Rakkauden tasapainon selvittämiseksi tutustuttiin Kantin käsityksiin rakkaudesta. Rakkauden lajeja Kantilta esittelin viisi. Niiden lisäksi onnellisuus oli tunne, joka vaikutti ystävyyden muodostumiseen. Rakkauden lajeja ovat itserakkaus, eros, agape, philia ja amor benevolentiae. Itserakkaus on itsensä rakastamista. Eros on intohimoa korostava rakkauden laji. Se kuuluu avioliittoon, ei ystävyyteen. Agape tunnetaan lähimmäisenrakkautena. Philia eroaa agapesta siten, että se on kiinnostunut joistain rakastettavista piirteistä toisessa yksilössä. Amor benevolentiae on hyväntahtoisuuden osoittamista. Rakkaus, joka ystävien välillä ilmeni vastavuoroisena, vahvistui lajiltaan philiaksi. Vastavuoroisuus ystävien kesken vaatii ajan ja paikan. Vastavuoroisuutta vaikeuttaa epävarmuus siitä. Vastavuoroisuudesta on saatava runsaasti todisteita. Todisteita saadaan tavoilla, jotka ystävät ymmärtävät. Ymmärtäminen edellyttää yhteisiä viestintäkeinoja. Kun tarpeeksi toisiinsa luottavat ystävät keskustelevat keskenään, he myös muovaavat toistensa persoonia. Silloin he tekevät toisistaan rakastettavampia. Tutkimukseni perusteella ideaali ystävyys on mahdollinen. Vastavuoroisuus rakkaudessa onnistuu, jos ystävät muokkaavat toisiaan. Ideaali ystävyys on molemminpuolisen kehittymisen tulos, jolloin ystävät tekevät toisistaan itsensä kaltaisia ja pystyvät rakastamaan toista kuin itseään.

Kantin käsitys ystävyydestä ja rakkaudesta

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Immanuel Kantin käsitystä ideaalista ystävyydestä. Tarkoituksena oli ratkaista sen olemassa olo rakkauden vastavuoroisuuden perusteella. Ystävyys on ollut antiikista lähtien filosofialle merkittävä ongelma. Immanuel Kant käsittelee ystävyyttä kahdessa teoksessaan The Metaphysics of Morals ja Lectures on Ethics. Kantin ystävyyskäsitys sisältää neljä erilaista ystävyyden lajia. Ne ovat tarveystävyys, esteettinen ystävyys, intiimiystävyys ja ideaali ystävyys. Tarveystävyys perustuu hyödyn tavoittelulle. Esteettisellä ystävyydellä tarkoitetaan nautintoja hakevaa ystävyyttä. Intiimiystävyys on luonteen ystävyyttä. Ideaali ystävyys on Kantin käsitys täydellisestä ystävyydestä. Ideaalissa ystävyydessä niin kuin intiimiystävyydessä tärkeintä on keskusteleminen. Rakkauden tasapainon selvittämiseksi tutustuttiin Kantin käsityksiin rakkaudesta. Rakkauden lajeja Kantilta esittelin viisi. Niiden lisäksi onnellisuus oli tunne, joka vaikutti ystävyyden muodostumiseen. Rakkauden lajeja ovat itserakkaus, eros, agape, philia ja amor benevolentiae. Itserakkaus on itsensä rakastamista. Eros on intohimoa korostava rakkauden laji. Se kuuluu avioliittoon, ei ystävyyteen. Agape tunnetaan lähimmäisenrakkautena. Philia eroaa agapesta siten, että se on kiinnostunut joistain rakastettavista piirteistä toisessa yksilössä. Amor benevolentiae on hyväntahtoisuuden osoittamista. Rakkaus, joka ystävien välillä ilmeni vastavuoroisena, vahvistui lajiltaan philiaksi. Vastavuoroisuus ystävien kesken vaatii ajan ja paikan. Vastavuoroisuutta vaikeuttaa epävarmuus siitä. Vastavuoroisuudesta on saatava runsaasti todisteita. Todisteita saadaan tavoilla, jotka ystävät ymmärtävät. Ymmärtäminen edellyttää yhteisiä viestintäkeinoja. Kun tarpeeksi toisiinsa luottavat ystävät keskustelevat keskenään, he myös muovaavat toistensa persoonia. Silloin he tekevät toisistaan rakastettavampia. Tutkimukseni perusteella ideaali ystävyys on mahdollinen. Vastavuoroisuus rakkaudessa onnistuu, jos ystävät muokkaavat toisiaan. Ideaali ystävyys on molemminpuolisen kehittymisen tulos, jolloin ystävät tekevät toisistaan itsensä kaltaisia ja pystyvät rakastamaan toista kuin itseään.

Valistus suomalaisessa kirjakulttuurissa 1700-luvulla

The dissertation discusses the history of the book and the Enlightenment in Finland by studying the reception and diffusion of eighteenth-century books and by approaching the discourse on the Enlightenment in Finnish source material. The methods used relate to historian Robert Darnton s studies on eighteenth-century print culture and his analyses of the relations between print culture and society. The study is based on diverse eighteenth-century sources: books, pamphlets and dissertations, bibliographies, book auction protocols, parliamentary documents, estate inventory deeds, newspapers, letters, lectures, memoirs and commonplace books. By the end of the eighteenth century, book production had increased and secular literature had begun to challenge the dominance of religious literature. The books of the Enlightenment belonged to the new literature that found its way into Finnish book collections previously dominated by religious literature. Enlightenment literature is not a set selection of books but rather diverse works from different genres. Thus the study introduces a variety of printed material, from philosophical tracts and textbooks to novels and pornography. In the case of books of the Enlightenment, the works of French Voltaire and German Christian Wolff were among the most widely read and circulated books in Finland. First and foremost, the Enlightenment was an era of intellectual debate. These debates carried strong criticism of the prevailing systems of thought. Enlightenment ideas challenged the Lutheran society of Sweden and especially its sense of conformity. Contemporaries saw many of the books of the Enlightenment as vessels of new ideas and criticism. Furthermore, this kind of print material was interpreted as being dangerous for uneducated readers. Belonging to a certain estate and social class had a major impact on individuals reading habits and their acquisition of books. One specific social group stands out in the Finnish source material: the officers at the Sveaborg naval fortress possessed and distributed Enlightenment books more than the members of any other social class. Other essential social groups were scholars, the nobility and the clergy, who took part in debates concerning the ideas and benefits of the Enlightenment. In the Finnish debates at the time, the concept of Enlightenment involved three primary notions. Firstly, it referred to the French philosophers, les philosophes, and to their works as well as to the social changes that took place during the French revolution. It also carried the idea of philosophical light or the light of reason, in a sense similar to Immanuel Kant s writings. Most importantly, it referred to a belief in progress and to a trust in true knowledge that would supercede ignorance and fanaticism. Hence, it is impossible to speak about the Enlightenment era in the Swedish realm without such concepts as reason, benefit or progress. These concepts likewise marked the books of the Enlightenment in eighteenth-century Finland.

An Analysis of the Concept of Citizenship: Legal, Political and Social Dimensions

The thesis aims at analyzing concept of citizenship in political philosophy. The concept of citizenship is a complex one: it does not have a definitive explication, but it nevertheless is a very important category in contemporary world. Citizenship is a powerful ideal, and often the way a person is treated depends on whether he or she has the status of a citizen. Citizenship includes protection of a person’s rights both at home and abroad. It entails legal, political and social dimension: the legal status as a full member of society, the recognition of that status by fellow citizens and acting as a member of society. The thesis discusses these three dimensions. Its objective is to show how all of them, despite being insufficient in some aspects, reach something important about the concept. The main sources of the thesis are Civic Republicanism by Iseult Honohan (Routledge 2002), Republicanism by Philip Pettit (Clarendon Press 1997), and Taking Rights Seriously by Ronald Dworkin (1997). In addition, the historical part of the thesis relies mainly on the works of Aristotle, Immanuel Kant, Adam Smith, Quentin Skinner, James Pocock and James Tully. The writings of Will Kymlicka, John Rawls, Chantal Mouffe, and Shane Phelan are referred to in the presentation and critique of the liberal tradition of thought. Hannah Arendt and Seyla Benhabib’s analysis of Arendt’s philosophy both address the problematic relations between human rights and nation-states as the main guarantors of rights. The chapter on group rights relies on Peter Jones’ account of corporate and collective rights, after which I continue to Seumas Miller’s essay on the (liberal) account of group rights and their relation to the concept of citizenship. Republicanism and Political Theory (2002) edited by Cécile Laborde and John Maynor is also references. David Miller and Maurizio Viroli represent the more “rooted” version of republicanism. The thesis argues that the full concept of citizenship should be seen as containing legal, political and social dimensions. The concept can be viewed from all of these three angles. The first means that citizenship is connected with certain rights, like the right to vote or stand for election, the right to property and so on. In most societies, the law guarantees these rights to every citizen. Then there is also the social dimension, which can be said to be as important as the legal one: the recognition of equality and identities of others. Finally, there is the political dimension, meaning the importance of citizens’ participation in the society, which is discussed in connection with the contemporary account of republicanism. All these issues are discussed from the point of view of groups demanding for group-specific rights and equal recognition. The challenge with these three aspects of citizenship is, however, that they are difficult to discuss under one heading. Different theories or discourses of citizenship each approach the subject from different starting points, which make reconciling them sometimes hard. The fundamental questions theories try to answer may differ radically depending on the theory. Nevertheless, in order to get the whole image of what the citizenship discourses are about all the aspects deserve to be taken into account.