Samat säännöt, eri lopputulos - Vertaileva tapaustutkimus toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanosta Suomessa ja Ranskassa

Tutkimuksen kohde on toisen sähkömarkkinadirektiivin 2003/54/EY toimeenpano Suomessa ja Ranskassa. Direktiivin tavoitteena oli tarjota eurooppalaisille kuluttajille mahdollisuus valita sähköntoimittajansa heinäkuusta 2007 alkaen ja antaa kaikille energiayhtiöille mahdollisuus päästä kilpailemaan EU:n jäsenvaltioiden kansallisille markkinoille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten Suomi ja Ranska toimeenpanivat tärkeimmät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset. Vaatimukset liittyvät markkinoiden avaamiseen, sähköverkkoon pääsyyn, verkkoliiketoiminnan valvontamalliin, julkisen palvelun velvoitteisiin sekä verkkoliiketoimintojen eriyttämiseen sähkön tuotannosta ja myynnistä. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin kyseiset vaatimukset saavutettiin ja miten tätä voidaan selittää. Toimeenpanot analysoidaan kolmen EU-toimeenpanotutkimuksen teorian avulla, jotka ovat yhteensopimattomuus, veto-pisteet ja kuuliaisuuden maailmat. Teoreettinen viitekehys rakennetaan yleisen toimeenpanotutkimuksen top-down -lähestymistapojen pohjalta. Tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat viisi teemahaastattelua, sähkömarkkinoita koskeva akateeminen kirjallisuus, Euroopan unionin toimielinten raportit ja kohdemaiden viranomaistekstit. Tutkimuksen mukaan sekä Suomi että Ranska siirsivät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöönsä hieman määräajasta myöhässä. Kuitenkin maiden välillä on huomattavia eroja vaatimusten todellisessa toteutumisessa. Suomessa vaatimukset toteutuvat pääasiallisesti hyvin. Ranskassa tosiasiallinen markkinoiden avoimuus ja toimivuus voidaan kyseenalaistaa hintasääntelyn ja valtionyhtiö Électricité de Francen (EDF) hallitsevan markkina-aseman takia. EU-toimeenpanotutkimuksen teorioista Suomen ja Ranskan toimeenpanojen kulkua selittävät parhaiten yhteensopivuus ja kuuliaisuuden maailmat. Yhteensopivuuden teoriaa käyttämällä havaitaan, että molempien maiden toimeenpanoja selittää merkittävästi maiden sähkömarkkinoiden historia ja toimeenpanoa edeltänyt kehitys markkinoiden avaamisessa. Suomen toimeenpanon sujuvuudessa oli pitkälti kysymys siitä, että olennaisimmat direktiivin vaatimukset oli jo toteutettu ennen toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanoa. Suomalaisilla sähkönkäyttäjillä on ollut mahdollisuus valita vapaasti sähköntoimittajansa jo vuodesta 1997. Ranskan toimeenpanossa vanha monopolijärjestelmä tuli sopeuttaa uusien EU-sääntöjen mukaiseksi, mikä näkyi erityisesti monopoli-toimija EDF:n asemaan ja säädeltyihin sähkönhintoihin liittyvinä muutospaineina. Euroopan komission painostuksella havaittiin olevan merkittävä rooli Ranskan toimeenpanon käynnistymiselle. Tutkimus vahvistaa Suomen kuuluvan myös sähkömarkkinalainsäädännön toimeenpanon osalta kuuliaisuuden maailmat -typologiassa lainkuuliaisuuden maailmaan ja Ranskan toimeenpanon laiminlyönnin maailmaan. Typologian oletukset siitä, että EU-lainsäädännön toimeenpanoa Suomessa ohjaa kuuliaisuuden kulttuuri ja Ranskassa olettamus kansallisten toimintatapojen paremmuudesta, vahvistuivat. Veto-pisteet -teorian avulla havaittiin, että molemmissa maissa tärkeimmät toimeenpanon sisältöön liittyvät ratkaisut tehtiin käytännössä lakia valmistelleessa ministeriössä. Teorian vastaisesti toimeenpanon kesto ei tutkittavissa tapauksissa kuitenkaan riippunut instituutioiden tarjoamien päätöksenteon vaiheiden lukumäärästä, kuten lainsäädäntöprosessin vaiheiden paljoudesta vaan poliittisista tekijöistä, kuten hallituspuolueiden enemmistöstä parlamentissa.

Sokeri, kauppa ja kehitys : kehityspoliittinen johdonmukaisuus Euroopan unionin interventiossa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioihin

Tutkielmassa tarkastelen Euroopan unionin (EU) kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatetta, eli kehitysyhteistyön tavoitteiden huomioonottamista muilla politiikanaloilla. Tutkimuskohteeni on EU:n maatalous- ja kauppapoliittisten toimenpiteiden ja EU:n kehityspolitiikan yhteisvaikutus neljässä Lomén sopimuksen sokeripöytäkirjaan kuuluneessa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtiossa: Fidzissä, Guyanassa, Malawissa ja Tansaniassa. Sokeripolitiikka avaa politiikkajohdonmukaisuuteen mielenkiintoisen näkökulman, koska siinä yhdistyvät EU:n kauppa- ja maatalouspoliittiset intressit ja koska se on ollut tärkeässä osassa EU:n ja AKT-maiden välisissä suhteissa. Sokeripöytäkirja oli keskeinen osa EU:n etuuskohtelujärjestelmää, joka piti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot unionin etuoikeutetuimpana kumppanimaaryhmänä. 1990-luvulla alkaneet kehityspolitiikan alueellisten ja sisällöllisten painotusten muutokset johtivat lopulta myös sokeripöytäkirjan purkamiseen. EU:n sokeripolitiikan uudistukset ovat vaikuttaneet tapausmaihin eri tavalla. EU:n aiemmasta sokeripolitiikasta hyötyneet sokeripöytäkirjamaat joutuvat jatkossa avoimeen kilpailuun toistensa ja muiden vähiten kehittyneiden maiden ja AKT-maiden kanssa. Fidzille ja Guyanalle uusi tilanne voi koitua kohtalokkaaksi, mutta Malawille ja Tansanialle markkinoillepääsyn helpottuminen avaa uusia mahdollisuuksia. EU:n sokeripolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä muodostuva interventio tapausmaissa osoittaa, että EU on ottanut huomioon sen sokeripolitiikan aiheuttamat vaikutukset kaikissa tapausmaissa. Intervention perusteella kehitysyhteistyön instrumentteja voidaan käyttää kumoamaan muiden EU:ssa vahvempien politiikka-alojen kielteisiä vaikutuksia ja auttamaan kehitysmaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Interventio näyttäisi EU:n omaksuneen enemmän tai vähemmän johdonmukaisen lähestymistavan tapausmaita kohtaan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa intervention edustavan johdonmukaisuutta ennemmin kauppapoliittisten tavoitteiden kuin kehitysyhteistyön tavoitteiden näkökulmasta. Päätelmieni mukaan kehityspoliittista johdonmukaisuutta voidaan tulkita osana EU:n laajempia kauppapoliittisia pyrkimyksiä. Määrittelemällä tiettyjä politiikkoja kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaiseksi, EU on voinut hakea oikeutusta pääasiassa vapaakauppaa tukeville aloitteilleen. Tutkielmassa osoitan, kuinka politiikkojen välistä kehitystä tukevaa johdonmukaisuutta voidaan arvioida ottamalla samaan aikaan huomioon sekä kehitysyhteistyön että muiden politiikanalojen vaikutukset yhden intervention osina. Valitsemani näkökulman perusteella kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä voitaisiin antaa enemmän vastuuta kehitysyhteistyölle ja kehityspolitiikalle.

Hyvinvointi on jaettava oikeudenmukaisesti : Velvoittaminen Tarja Halosen uudenvuodenpuheissa

Tutkielma käsittelee velvoittamista ja ohjailemista Tarja Halosen uudenvuodenpuheissa. Aineistona on kahdeksan uudenvuodenpuhetta, vuosilta 2001–2008. Puheet ovat luettavissa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aineistopalvelu Kainon kautta (www.kaino.kotus.fi) sekä presidentin kanslian internetsivuilta (www.tpk.fi). Tutkielmassa käsitellään puheita kirjoitettuina teksteinä ja tutkitaan niitä tekstintutkimuksen työvälinein. Tärkeän teoriataustan työlle muodostaa myös Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan retoriikka- ja argumentaatioanalyysi. Analyysissa selvitetään ensiksi, millä keinoin Halonen velvoittaa kuulijaa puheissaan, ja toiseksi, keitä tai mitä ohjailevissa ilmauksissa velvoitetaan. Kolmanneksi tarkastellaan vielä velvoittavien ilmausten esiintymistä tekstiympäristössään: useasta typografisesta kappaleesta koostuvissa temaattisissa kokonaisuuksissa ja yhden typografisen kappaleen mittaisissa tekstikokonaisuuksissa. Myös presidentin uudenvuodenpuheen kokonaisrakennetta esitellään lyhyesti. Tutkielma etenee siten, että ensin tarkastellaan uudenvuodenpuheissa esiintyviä sellaisia kehotuksia, jotka kirjoittaja on katsonut eksplisiittisiksi tai kiistattomiksi velvoitteiksi: imperatiivimuotoisia kehotuksia, nesessiivirakenteita ja modaalisia verbejä deonttisen modaalisuuden ilmauksina sekä yksikön ensimmäisen persoonan käyttöä tietyissä ilmauksissa. Näistä siirrytään käsittelemään implisiittisempää velvoittamista: esimerkiksi lauseeseen valittujen sanojen leksikaalinen merkitys vaikuttaa siihen, tulkitseeko kuulija ilmauksen velvoittavaksi. Halosen uudenvuodenpuheissa usein indikatiivinen väitelause etääntyy pelkän episteemisen varmuuden toteamisen tehtävästä ja lähestyy velvoittamisen ja kuulijan ohjaamisen tehtävää (esim. "Meidän tehtävämme on arvojen siirtäminen tuleville sukupolville"). Aineistosta ilmenee, että Halosen uudenvuodenpuheissa velvoittavat ilmaukset voivat joko suuntautua ilmipannulle velvoitettavalle, joka voi olla me tai te tai jokin kolmas nimetty toimija (esim. Irak tai Euroopan unioni), tai velvoitettava voi olla ilmipanematon. Merkille pantavaa on, että kolmannelle nimetylle toimijalle suunnatuilla velvoitteilla on kahtalainen tehtävä: esimerkiksi lause "Irakin on noudatettava ehdoitta turvallisuusneuvoston päätöslauselmia" on muodoltaan velvoite (nesessiivirakenne), mutta kuulijan näkökulmasta se on presidentin lausuma tiedottava toteamus asioiden tilasta. Uudenvuodenpuheen typografinen tekstikappale voi sisältää yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen tai olla täysin velvoittamaton ja pikemminkin tiedottava. Säännönmukaista velvoittavien ilmausten suhteessa tekstiympäristöönsä on se, että typografisessa kappaleessa on aina yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen lisäksi myös velvoitetta perustelevaa ja pohjustavaa ainesta.

Sources and concentrations of volatile organic compounds

Volatile organic compounds (VOCs) have a great influence on tropospheric chemistry; they affect ozone formation and they or their reaction products are able to take part in secondary organic aerosol formation; some of the VOCs are themselves toxic. Knowing the concentrations and sources of different reactive volatile organic compounds is essential for the development of ozone control strategies and for studies of secondary organic aerosol formation. The objective of this work was to study volatile organic compounds in urban air, develop and validate determination methods for them, characterize their concentrations and estimate the contributions of different VOC sources. Of the different compound groups detected in the urban air of Helsinki, alkanes were found to have the highest concentrations, but when the concentrations were scaled against the reactivity with hydroxyl radicals (OH), aromatic hydrocarbons and alkenes were found to have the greatest effect on local chemistry. Comparisons with rural sites showed that concentrations at Utö and Hyytiälä were generally lower than those in Helsinki, especially for the alkenes and aromatic hydrocarbons, but concentrations of halogenated hydrocarbons at Utö and carbonyls at Hyytiälä were at the same level as in Helsinki. Most halogenated hydrocarbons do not have any significant sources in Helsinki, and carbonyls are formed in the atmosphere in the reactions of other VOCs, and are therefore also produced in other than urban areas. At Hyytiälä carbonyls were found to have an important role in the local chemistry. The contribution of carbonyls as an OH sink was higher than that of the monoterpenes and aromatic hydrocarbons. Based on the emission profile and concentration measurements, the contributions of different sources were estimated at urban (Helsinki) and residential (Järvenpää) sites using a chemical mass balance (CMB) receptor model. It was shown that it is possible to apply CMB in the case of a large number of different compounds with different properties. According to the CMB analysis, the major sources for these VOCs in Helsinki were traffic and distant sources. At the residential site in Järvenpää, the contribution due to traffic was minor, while distant sources, liquid gasoline and wood combustion made higher contributions. It was also shown that wood combustion can be an important source at some locations of VOCs usually considered as traffic-related compounds (e.g., benzene).

Yhteisön ja yhteiskunnan ehdoilla : Seurakuntien ja kuntien yhteistyö vuorovaikutuksen näkökulmasta

In this research, the cooperation between Finnish municipalities and Evangelical Lutheran parishes is studied from the standpoint of institutional interaction. The most essential theoretical background for the study is the differentiation thesis of the secularization theory. Cooperation from the viewpoints of both organizations is examined using the functional approach. Furthermore, the market theory and other theories are applied in order to place the studied phenomenon in the wider context of the theories of the sociology of religion. Sacralization in modern society and its relationship with the differentiation thesis of the secularization theory are in the theoretical foci. In addition, along with a descriptive examination of cooperation, the normative sides of the phenomenon are discussed. The survey was conducted among all municipalities and parishes in continental Finland. The questionnaires were sent to all municipal managers of youth work and afternoon activities and to all managers of child, youth and social work in the parishes. The response rate for the municipalities was 73.9 % and for the parishes 69.5 %. In addition, two qualitative data were utilized. The aim of the study is to scrutinize what kind of limitations of differentiation can be caused by the interaction between the secular and the religious. In order to solve the problem, an empirical study of sacralization in the modern context is required. For this purpose, the survey was carried out to determine the effects of the religious on the secular and the impact of the secular on the religious. In the articles of the study the following relationships are discussed: the positions of municipalities and parishes in relation to the state and civil society; cooperation in relation to differentiation; sacralization in relation to the differentiation thesis and cooperation in relation to pluralism. The results of the study highlighted the significance of the cooperation, which was contrary to the secularization theory connected to religious sacralization. The acceptance of the appearance of religion in cooperation and parishes support for municipal function was high in municipalities. Religious cooperation was more active than secular cooperation within all fields. This was also true between fields: religiously orientated child work was more active than the societally orientated social work of the church. Religious cooperation in modern fields of activity underlined sacralization. However, the acceptance of sacralization was weaker in cities than rural areas. Positive relationships between the welfare function of municipalities and the religious function of parishes emphasized the incompleteness of differentiation and the importance of sacralization. The relationship of the function of municipalities with parishes was neither negative nor neutral. Thus, in the most active fields, that is, child work and the traditional social work of the church, the orientation of parishes in cooperation supported the functions of both organizations. In more passive fields, that is, youth work and the societal social work of the church, parishes were orientated towards supporting the municipal function. The orientation of municipalities to religion underlined the perception that religious function is necessary for cooperation. However, the official character of cooperation supported accommodation to the requirements of societal pluralism. According to the results, sacralization can be effective also at the institutional level. The religious effect of voluntary cooperation means that religious sacralization can also readjust to modern society. At the same time, the results of the study stressed the importance of institutional autonomy. Thus, the public sector has a central role in successful cooperation. The conditions of cooperation are weakened if there is no official support of cooperation or adjustment to the individual rights of modern society. The results called into question the one-directional assumptions in the secularization paradigm and the modernization theory in the background. In these assumptions, religion that represents the traditional is seen to give way to the modern, especially at the institutional level. Lack of an interactional view was identified as a central weakness of the secularization paradigm. In the theoretical approach created in the study, an interactional view between religious and secular institutions was made possible by limiting the core of the differentiation thesis to autonomy. The counter forces of differentiation are despecialization and sacralization. These changes in the secularization theory bring about new interactivity on the institutional level. In addition to the interactional approach, that is, the secularization and sacralization theory created as a synthesis of the study, interaction between the religious and the secular is discussed from the standpoint of multiple modernities. The spiritual welfare role of religion is seen as a potential supporter of secular institutions. Religion is set theoretically amongst other ideologies and agents, which can create communal bonds in modern society. Key words: cooperation, municipalities, parishes, sacralization, secularization, modernization, multiple modernities, differentiation, interaction, democracy, secularism, pluralism, civil society

A Success Story or a Failure? : Representing the European Integration in the Curricula and Textbooks of Five Countries

The economic, political and social face of Europe has been changing rapidly in the past decades. These changes are unique in the history of Europe, but not without challenges for the nation states. The support for the European integration varies among the countries. In order to understand why certain developments or changes are perceived as threatening or as desired by different member countries, we must consider the social representations of the European integration on the national level: how the EU is represented to its citizens in media and in educational systems, particularly in the curricula and textbooks. The current study is concerned with the social representations of the European integration in the curricula and school textbooks in five European countries: France, Britain, Germany, Finland and Sweden. Besides that, the first volume of the common Franco-German history textbook was analyzed, since it has been seen as a model for a common European history textbook. As the collective representations, values and identities are dominantly mediated and imposed through media and educational systems, the national curricula and textbooks make an interesting starting point for the study of the European integration and of national and European identities. The social representations theory provides a comprehensive framework for the study of the European integration. By analyzing the curricula and history and civics textbooks of major educational publishers, the study aimed to demonstrate what is written on the European integration and how it is portrayed how the European integration is understood, made familiar and concretized in the educational context in the five European countries. To grasp the phenomenon of the European integration in the textbooks in its entirety, it was investigated from various perspectives. The two analysis methods of content analysis, the automatic analysis with ALCESTE and a more qualitative theory-driven content analysis, were carried out to give a more vivid and multifaceted picture of the object of the research. The analysis of the text was complemented with the analysis of visual material. Drawing on quantitative and qualitative methods, the contents, processes, visual images, transformations and structures of the social representations of European integration, as well as the communicative styles of the textbooks were examined. This study showed the divergent social representations of the European integration, anchored in the nation states, in the five member countries of the European Union. The social representations were constructed around different central core elements: French Europe in the French textbooks, Ambivalent Europe in the British textbooks, Influential and Unifying EU in the German textbooks, Enabling and Threatening EU in the Finnish textbooks, Sceptical EU in the Swedish textbooks and EU as a World Model in the Franco-German textbook. Some elements of the representations were shared by all countries such as peace and economic aspects of the European cooperation, whereas other elements of representations were found more frequently in some countries than in others, such as ideological, threatening or social components of the phenomenon European integration. The study also demonstrated the linkage between social representations of the EU and national and European identities. The findings of this study are applicable to the study of the European integration, to the study of education, as well as to the social representation theory.

Mahdollisuus vai välttämätön paha? Suomalaisten puolueiden keskeiset näkemykset sosiaalisesta Euroopasta Suomen EU-jäsenyyden aikana

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995 lähtien. Tuona aikana maamme on osallistunut neljiin Euroopan parlamentin vaaleihin vuosina 1996, 1999, 2004 ja 2009. Kussakin vaalissa kahdeksan Suomen suurinta puoluetta on julkaissut eurovaaliohjelman, joihin on tiivistetty puolueiden tärkeimmät eurooppapoliittiset kannat. Tutkielma selvittää, kuinka EU-tasolla jatkuvasti suositummiksi teemoiksi nousevat, nykyään ”sosiaalisen Euroopan” (aiemmin sosiaalinen ulottuvuus tai malli) käsitteeseen kytkeytyvät näkemykset ovat olleet esillä suurimpien suomalaisten puolueiden eurovaaliohjelmissa ja mitä puolueet ovat käsitettä käyttäessään sillä tarkoittaneet. Tutkimuksen aineistona toimivat puolueiden eurovaaliohjelmat vuosilta 1996–2009 ja aineistoa täydentävät haastatteluin kerätyt asiantuntijalausunnot liittyen puolueiden suhtautumiseen sosiaalista Eurooppaa kohtaan. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa taustalla vaikuttaa niin koti- kuin ulkomainenkin teoreettinen tutkimus Euroopan unionin sosiaalipolitiikasta, mutta jossa aikaisemman tiedon merkitys ei ole teoriaa testaava, vaan ennen kaikkea uusia ajatuksia luova. Tutkimus hahmottaa suomalaisten puolueiden EU-tasoisen sosiaalipolitiikan ajattelua ja selventää sosiaalisen Euroopan käsitettä poliittisissa puheissa esiintyvänä iskusanana. Sosiaalisen Euroopan käsite on laaja ja väljä, sisältäen eri politiikkoja ihmisen elinkaaren lapsuudesta vanhuuteen asti. Vaaliohjelmien perusteella käsite rajautuu pääasiassa työelämään liittyvään puheeseen ja muut sosiaalisen Euroopan teemat, kuten koulutuspolitiikka tai tasaarvokysymykset esiintyvät ohjelmissa mainintojen tasolla. Tutkielmassa esitellyt puolueiden EU-tasoiset sosiaalipoliittiset näkemykset ovat muuttuneet ajallisesti Suomen EU-jäsenyyden aikana ratkaisevasti vasta vuoden 2009 eurovaaleissa, joissa sosiaalisen Euroopan teemat olivat läsnä edeltäneitä vaaleja vahvemmin. Puolueet eroavat toisistaan selvimmin siinä, kuinka halukkaita ne ovat olleet sosiaalista Eurooppaa edistämään ja toisaalta, mille ihmisryhmille kunkin puolueen sosiaalinen Eurooppa on ollut inklusoiva. Suomalaisten puolueiden vaaliohjelmista oli löydettävissä paljon sisäisiä samankaltaisuuksia ja pääasiassa puolueiden näkemys sosiaalisesta Euroopasta esittäytyi tasapainoiluna kahden pohdinnan välillä: kaikki puolueet kannattivat suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämistä ja tukemista, lisäksi puolueet olivat joko myöntyväisiä tai vastustivat lähtemistä mukaan eurooppalaisen sosiaalipolitiikan standardien harmonisointiin. Näin ollen EU:n toimivallan kasvattamista sosiaalipolitiikan alueella tietyissä rajoissa kannatettiin tai vieroksuttiin. Sosiaalinen Eurooppa voi tarkoittaa yhtäältä kaikkia niitä politiikan aloja ja käytännön toimia niihin liittyen, joita tässä tutkielmassa on esitetty, mutta toisaalta sen voidaan myös nähdä olevan suurempi ideologinen siirtymä kohti sosiaalisempaa Euroopan unionia, jossa talouden lainalaisuuksien ohella inhimillinen näkökulma kulkee vahvasti mukana kaikessa unionin politiikassa. Tällöin sosiaalisen Euroopan käsite on ennemmin puheen kuin käytännön tasoinen eurooppalaista yhtenäisyyttä rakentamaan pyrkivä käsite.

The EU and Institutional Twinning in Morocco - An inquiry into the motives of cooperation through discourse ethics

This study examines Institutional Twinning in Morocco as a case of EU cooperation through the pragmatic, ethical and moral logics of reason in Jürgen Habermas’s discourse ethics. As a former accession tool, Twinning was introduced in 2004 for legal approximation in the context of the European Neighborhood Policy. Twinning is a unique instrument in development cooperation from a legal perspective. With its long historical and cultural ties to Europe, Morocco presents an interesting case study of this new form of cooperation. We will analyse motives behind the Twinning projects on illegal immigration, environment legislation and customs reform. As Twinning is a new policy instrument within the ENP context, there is relatively little preceding research, which, in itself, constitutes a reason to inquire into the subject. While introducing useful categories, the approaches discussing “normative power Europe” do not offer methodological tools precise enough to analyse the motives of the Twinning cooperation from a broad ethical standpoint. Helene Sjursen as well as Esther Barbé and Elisabeth Johansson-Nogués have elaborated on Jürgen Habermas’ discourse ethics in determining the extent of altruism in the ENP in general. Situating the analysis in the process-oriented framework of Critical Theory, discourse ethics provides the methodological framework for our research. The case studies reveal that the context in which they operate affects the pragmatic, ethical and moral aspirations of the actors. The utilitarian notion of profit maximization is quite pronounced both in terms of the number of Twinning projects in the economic sphere and the pragmatic logics of reason instrumental to security and trade-related issues. The historical background as well internal processes, however, contribute to defining areas of mutual interest to the actors as well as the motives Morocco and the EU sometimes described as the external projection of internal values. Through its different aspects, Twinning cooperation portrays the functioning of the pragmatic, ethical and moral logics of reason in international relations.

The EC context for private forestry incentive evaluation.

XVIII IUFRO World Congress, Ljubljana 1986.

Kansallisen kilometripohjaisen tienkäyttömaksun oikeudenmukaisuus

Euroopan unionin liikennepolitiikan yhtenä tavoitteena on vähentää tieliikenteen ulkoisvaikutuksia, joita ovat esimerkiksi ruuhkat, saasteet, melu ja liikenneonnettomuudet. Keinona Euroopan unioni esittää tieliikenteen hinnoittelujärjestelmien tehostamista ja ulkoisvaikutusten kustannusten ohjaamista niiden aiheuttajien maksettavaksi. Tavoitteena on siirtyä ajoneuvojen hankinnan ja omistamisen verottamisesta kohti liikkumisen ja tienkäytön veroja ja maksuja. Pitkän aikavälin kehityssuunta on kohti rajakustannushinnoittelua, joka voidaan toteuttaa esimerkiksi GPS paikannukseen perustuvalla kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Tieliikenteen käyttäjät maksaisivat ajettujen kilometrien mukaan ja kilometrille kohdistuvaa maksua voitaisiin vaihdella esimerkiksi paikan, ajan ja ajoneuvon ominaisuuksien mukaan. Taloustieteen mukaan Euroopan unionin tavoite tieliikenteen rajakustannushinnoittelusta on järkevä ja johtaisi tehokkaaseen resurssien allokaatioon. Euroopan unionin linjaukset noudattavat yleisempää kansainvälistä kehityssuuntaa. Suomi on Baltian maiden ohella ainoa Manner-Euroopan maa, jossa ei ole käytössä minkäänlaisia tienkäyttömaksuja. Vaikka Suomen tieliikenteen verotus on kansainvälisesti korkea, sen rakenne kaipaa uudistamista. Suomen verotuksen painopiste on omistamisen verottamisessa ja nykyisen verotuksen ohjaavuusvaikutukset ovat rajalliset. Etenkin polttoaineverotukselle lisähaasteita tuovat ajoneuvojen uudet energialähteet ja entistä matalampi polttoaineen kulutus. Vaikka teknologia kehittyy, autoilla tulee edelleen olemaan yhteisiä ominaisuuksia - ne tarvitsevat väylätilaa liikkumiseen ja parkkitilaa säilytykseen. Tutkin tässä työssä Suomen nykyisen tieliikenteen verotuksen korvaamista kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Uudistus parantaisi tieliikennemarkkinoiden tehokkuutta, mutta parantaisiko se myös oikeudenmukaisuutta? Yksi isoimmista huolenaiheista mitä tahansa uutta hinnoittelu- tai verouudistusta suunniteltaessa on hyväksyttävyys ja siten oikeudenmukaisuus. Työssäni havaitsen, että Suomen nykyinen tieliikenteen verotus ei ole tehokas eikä monelta osin oikeudenmukainen. Verouudistukset kohtaavat usein kiivasta vastustusta ja etenkin tienkäyttömaksuille hyväksyttävyys on ongelma. Uudistuksista keskusteltaessa on myös tärkeää tutkia mitä ollaan uudistamassa. Millaisia hyvinvointivaikutuksia vallitsevalla järjestelmällä on? Myös nykyinen järjestelmä on arvovalinta, jonka oikeudenmukaisuutta on aika-ajoin syytä tarkastella.

Migration-Development Nexus in the Malawian Health Sector: European Union Blue Card – circular migration for development?

The European Union has agreed on implementing the Policy Coherence for Development (PCD) principle in all policy sectors that are likely to have a direct impact on developing countries. This is in order to take account of and support the EU development cooperation objectives and the achievement of the internationally agreed Millennium Development Goals. The common EU migration policy and the newly introduced EU Blue Card directive present an example of the implementation of the principle in practice: the directive is not only designed to respond to the occurring EU labour demand by attracting highly skilled third-country professionals, but is also intended to contribute to the development objectives of the migrant-sending developing countries, primarily through the tool of circular migration and the consequent skills transfers. My objective in this study is to assess such twofold role of the EU Blue Card and to explore the idea that migration could be harnessed for the benefit of development in conformity with the notion that the two form a positive nexus. Seeing that the EU Blue Card fails to differentiate the most vulnerable countries and sectors from those that are in a better position to take advantage of the global migration flows, the developmental consequences of the directive must be accounted for even in the most severe settings. Accordingly, my intention is to question whether circular migration, as claimed, could address the problem of brain drain in the Malawian health sector, which has witnessed an excessive outflow of its professionals to the UK during the past decade. In order to assess the applicability, likelihood and relevance of circular migration and consequent skills transfers for development in the Malawian context, a field study of a total of 23 interviews with local health professionals was carried out in autumn 2010. The selected approach not only allows me to introduce a developing country perspective to the on-going discussion at the EU level, but also enables me to assess the development dimension of the EU Blue Card and the intended PCD principle through a local lens. Thus these interviews and local viewpoints are at the very heart of this study. Based on my findings from the field, the propensity of the EU Blue Card to result in circular migration and to address the persisting South-North migratory flows as well as the relevance of skills transfers can be called to question. This is as due to the bias in its twofold role the directive overlooks the importance of the sending country circumstances, which are known to determine any developmental outcomes of migration, and assumes that circular migration alone could bring about immediate benefits. Without initial emphasis on local conditions, however, positive outcomes for vulnerable countries such as Malawi are ever more distant. Indeed it seems as if the EU internal interests in migration policy forbid the fulfilment of the PCD principle and diminish the attempt to harness migration for development to bare rhetoric.

Rikosasioiden kohtuullinen käsittelyaika ja rikosoikeudenkäyntien viivästymistä vastaan olevat tehokkaat oikeuskeinot : erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan taikka häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa puolestaan edellytetään, että jokaisella, jonka ihmisoikeussopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään jonkinlainen tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Erityisesti oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan sopimusmääräyksen soveltamisalaa on määrittänyt olennaisella tavalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jonka yhtenä tehtävänä on ihmisoikeussopimuksen mukaan tutkia yksityishenkilöiden sille tekemiä valituksia, joissa väitetään jonkin sopimusvaltion loukanneen ihmisoikeussopimuksessa heille tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia. Ihmisoikeustuomioistuin on 2000-luvun aikana antanut lukuisia tuomioita, joissa se on todennut Suomen rikkoneen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan sopimusmääräykseen sisältyvää kohtuullisen ajan vaatimusta. Niin ikään ihmisoikeustuomioistuin on useassa tapauksessa katsonut, ettei Suomen valtionsisäisessä oikeudessa ole kyetty turvaamaan kohtuuttoman pitkäkestoisten oikeudenkäynteihin osallisille yksilöille tehokkaita oikeuskeinoja oikeudenkäyntien viivästystä vastaan. Usein arvioitavana ihmisoikeustuomioistuimessa on ollut suomalaisen rikoslainkäytön joutuisuus, ja erityisen usein ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan sisältyvää kohtuullisen ajan vaatimusta on katsottu rikotun laajojen ja vaikeiden talousrikosasioiden tutkinnassa ja käsittelyssä. Lainsäätäjä on pyrkinyt vastaamaan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä esiin tulleisiin ongelmiin muun muassa uudella lailla oikeudenkäyntien viivästymisen hyvittämisestä, jossa säädetään oikeudenkäynnin viivästyksen perusteella asianosaiselle suoritettavasta kohtuullisesta rahamääräisestä hyvityksestä, sekä oikeudenkäymiskaaren uudessa 19 luvussa säädettävällä mahdollisuudella pyytää asiaa käsittelevää käräjäoikeutta määräämään juttu kiireelliseksi. Sanotut yleisissä tuomioistuimissa käytävien oikeudenkäyntien viivästyksiä vastaan olevia tehokkaita oikeuskeinoja koskevat lait tulevat voimaan vuoden 2010 alussa. Tässä aineellisen ja menettelyllisen rikosoikeuden rajamaastoon sijoittuvassa tutkielmassa selvennetään sitä, millaisia vaatimuksia rikoslainkäytön joutuisuudelle ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa asetetaan sekä sitä, millaisia valtionsisäisiä tehokkaita oikeussuojakeinoja rikosoikeudenkäyntien viivästyksiä vastaan ihmisoikeussopimuksen artiklassa edellytetään. Edelleen tutkielmassa selvitetään sitä, millaisia ongelmia suhteessa rikosprosessin joutuisuuteen ja rikosoikeudenkäynteihin osallisten oikeussuojakeinoihin prosessin viivästyksiä vastaan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on Suomen osalta todettu sekä sitä, miten hyvin vireillä olevat lainsäädäntöuudistukset vastaavat oikeudenkäytännössä todettuihin ongelmiin. Ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artikloissa kansalliselle oikeudenhoidolle asetettuja vaatimuksia tarkastellaan tutkielmassa niin rikoksesta epäillyn ja rikosasian vastaajan (syytetyn) kuin rikoksen asianomistajan (uhrin) näkökulmasta, ja keskeisenä lähteenä työssä tältä osin on ihmisoikeustuomioistuimen Suomea koskeva oikeuskäytäntö, jota on seurattu aina vuoden 2009 kesäkuun loppuun saakka. Tutkielmassa vahvasti läsnä olevan perus- ja ihmisoikeusnäkökulman lisäksi työssä pyritään tuomaan esiin rikosasioiden kohtuullisen käsittelyajan merkitys suhteessa aineellisen ja menettelyllisen rikoslain taustatavoitteisiin, ja peruslähtökohtana tutkielmassa onkin, että rikosprosessiin osallisten yksilöiden oikeusturvan lisäksi rikosasian viivytyksetön ja ihmisoikeussopimuksen artiklan mukaisesti kohtuullisessa ajassa tapahtuva selvittäminen edistää myös aineellisen rikoslain taustalla vaikuttavissa rangaistusteorioissa rangaistuksiin liitettyjä estäviä ja sovituksellisia vaikutuksia sekä rikosprosessioikeuteen sisältyvien rikosvastuun tehokkaan toteuttamisen ja aineellisen totuuden tavoitteiden toteutumista.

Suomi ja Euroopan kirkollinen jälleenrakentaminen 1945-1948

The international aid that the Evangelical Lutheran Church of Finland received between 1945 and 1948 is the topic of this historical study, in which the process of reconstruction of the Evangelical Lutheran Church of Finland is examined in a European context. The key questions are related not only to the achievements of the reconstruction programs but also to the purposes and objectives of the donating churches. The study pays particular attention to the changes in the ecclesiastical, political and economic fields after the Second World War and asks how the tense political atmosphere of a divided world affected the reconstruction programs of the churches. It is possible to distinguish three periods within the European church reconstruction process. To begin with, the year 1945 was, in general, the year of organization. Many churches had started planning reconstruction work already during the war, but only after the conflict in Europe had ceased did they have a chance to renew contacts, assess the damage and begin operations. The years 1946 and 1947 were the main years of the work. Large reconstruction organizations from American churches donated money, food, clothes and vitamins worth millions of dollars to the European churches. The work started to diminish as early as 1948, partly because Marshall Plan aid and the rising standard of living had reduced the need for material assistance in many countries and partly because other problems overshadowed the reconstruction work of the World Council of Churches: for example, most WCC resources at this time were directed to refugee programs and to Third World churhces. The most important donors from the Evangelical Lutheran Church of Finland's point of view were the American Section of the Lutheran World Federation, the World Council of Churches and the Churches of Denmark, Sweden and England. The amount of money and value of goods received by the Evangelical Lutheran Church of Finland totaled approximately 2.5 million dollars, from which about 60 per cent came from the Lutheran churches of America. The importance of the Lutheran World Federation was even greater because of the productive financial arrangements that increased the American Lutheran funds. In addition the Evangelical Lutheran Church of Finland imported hundreds of tons of tax-free coffee and sold this to Finns. The money gained was used mostly to rebuild destroyed church buildings and to support the work of different ecclesiastical organizations. Smaller amounts were used for scholarship programs, youth work, and supporting sick and disabled church workers.