Välineestä vuorovaikutukseen: Teknologian käyttötapojen kytkökset tuottavuusparadoksiin

Tämän tutkielman alaotsikossa mainittu tuottavuusparadoksi viittaa Robert Solowin esittämään lausuntoon, jonka mukaan tietotekniikan yleistyminen on tuonut mukanaan suurista toiveista huolimatta jopa aikaisempaa hitaampaa tuottavuuden kasvua. Ilmiön mahdolliseksi syyksi on esitetty muun muassa sitä, että uudenlaisten prosessien, rakenteiden tai toimintatapojen syntymiseen vaadittavan sosiaalisen ja inhimillisen pääoman kehittyminen on hidasta. Tämänkaltaisen pääoman rakentumiseen on kulunut vuosia, ennen kuin tietotekniikkainvestoinneilla on alettu saavuttaa merkittävää positiivista tuottavuusvaikutusta. Aiemman kirjallisuuden pohjalta on osoitettavissa, että mikäli työntekijöiden koulutukseen, muutoksiin johtamisessa ja työn organisoinnissa ei panosteta, tietotekniikan käyttöönotto vaikuttaa negatiivisesti tuottavuuden kasvuun. Tutkielman pyrkimys on jäljittää tuottavuusparadoksin yhteyksiä teknologian ja ihmisen vuorovaikutukseen. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti vanhojen rutiinien, tulkintojen ja normien seurauksena syntyvät, suunnitellusta poikkeavat käyttötavat. Vakiintuneet työtavat elävät sitkeästi myös uuden teknologian käyttöönoton jälkeisissä työprosesseissa ja voivat olla jopa tuhoisia tavoitellun hyödyn kannalta. Carlota Perezin pitkien aaltojen tutkimustraditioon pohjautuen voidaan väittää, että informaatiotekniikan ja televiestinnän aika on vasta saavuttamassa synergiavaihetta, jossa työn organisaatiomuodot ja taloudelliset instituutiot muotoutuvat vastaamaan ja tukemaan uuden tuotannon ja teknologian hyödyntämistä. Teoreettinen kehys rakentuu näiden oletusten mukaisesti, hyödyntäen Wanda Orlikowskin teknologian rakenteistumisteoriaa ja antaen tilaa toiminnan ja rakenteen väliselle vuorovaikutukselle. Työn aineisto koostuu kahdesta case-tutkimuksesta, joille yhteistä on pyrkimys ajanhallintaan teknologian avulla. Ensimmäinen aineistopaketti on peräisin viestintäalan yrityksessä toteutetusta, työvuorojen varausprosessia muuttaneesta tietojärjestelmäuudistuksesta. Toinen aineistoluku pohjautuu Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa toteutettuun kutsuviestipalvelun kehityshankkeeseen. Kahden käyttöönottotutkimuksen tavoitteena oli dokumentoida kehitysprojektien läpivienti eri näkökulmista ja tuoda näkyville niitä eri vaiheissa esiintyviä ristiriitoja ja jännitteitä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat lopputulokseen. Haastatteluaineiston käsittelyllä pyritään havainnollistamaan projektien etenemisen aikana havaittuja ongelmia ja samalla tuomaan tiedon lähteet avoimesti esille. Koko tutkielman läpi kantava ydinajatus on, että normien, tapojen ja muiden sosiaalista elämää määrittävien säännönmukaisuuksien kokonaisuuden liikkeelle sysääminen on usein jopa tärkeämpää kuin varsinaiset teknologiset ominaisuudet. Tietotekniikan aiheuttamat vaikutukset suuntaan tai toiseen ovat suurimmillaan silloin, kun ne muokkaavat sosiaalista todellisuutta radikaalisti. Tähän mennessä tietotekniikkaa on käytetty pääasiassa helpottamaan vanhoja työskentelytapoja, mutta kun teknologiset apuvälineet alkavat olla yhä useamman saavutettavissa ja niiden vaatimat resurssit käyvät halvemmiksi, voivat tietotekniikan tuomat suurimmat muutokset olla vielä edessä. Tutkielman löydökset asettuvat tukemaan väitettä, jonka mukaan tuottavuuden kehityksessä ei-tekniset innovaatiot ovat edellytyksinä teknisten innovaatioiden menestykselle.

Sosiaalisen elämän persoonallis-onttinen luonne : Tutkielma Lutherin alkutilaopista

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, ovatko sosiaaliset järjestykset Martti Lutherin (1483-1546) mukaan Jumalan erityisesti asettamia. Johdannossa luotiin katsaus moderniin Luther-tutkimukseen. Aikaisemmassa tutkimuksessa havaittiin vallitsevan erimielisyyttä siitä, ovatko sosiaaliset järjestykset Jumalan erityisesti asettamia luomisjärjestyksiä (Schöpfungsordnungen), vai ovatko ne Jumalasta vain välillisesti riippuvaisia, järjen vapaasti muutettavissa olevia sosiaalisen elämän muotoja. Lutherin mukaan ihmisen elämälle on luonteenomaista osallisuus kolmesta sosiaalisesta järjestyksestä. Liittyen keskiaikaiseen käsitykseen Luther puhuu kirkon (ecclesia), perheen (oeconomia) ja yhteiskunnan (politia) järjestyksistä, joista kaksi edellistä olivat olemassa jo alkutilassa. Yhteiskunta sai alkunsa vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Tässä tutkimuksessa ihmisen sosiaalisen elämän tarkastelu rajattiin koskemaan alkutilan sosiaalisia järjestyksiä. Tutkimus suoritettiin kaksiosaisesti. Ensimmäisessä pääjaksossa selvitettiin, minkälainen ontologinen luonne ihmisen sosiaalisella elämällä on. Luther ymmärtää teologian tehtävän kaksiosaisesti Jumalan ja ihmisen tuntemiseksi (cognitio Dei et hominis). Teologia ja erityisesti Raamattu sisältävät Lutherin mukaan luonnon kaikkia aspekteja koskevaa tietoa. Tästä syystä immanenttiin todellisuuteen kuuluvien sosiaalisten järjestysten rajaaminen teologisen tiedon ulkopuolelle ei ole perusteltua. Karl Hollin Luther-tulkinnan tavoin tutkimuksessa havaittiin, että ihmisen ja Jumalan suhde perustuu tahdonyhteyteen, josta seuraa ihmisessä Jumalan sana vaikutuksesta syntyvä usko. Tahdonyhteyden johdosta ihminen tulee osalliseksi Jumalan persoonallisista ominaisuuksista siten, että Jumalan mielenliikkeet heijastuvat ihmisen psyykkisiin ominaisuuksiin. Erityisesti tahdon ja järjen alueilla tapahtuvaa partisipaatiota jumalalliseen luontoon voidaan luonnehtia persoonallis-onttiseksi. Persoonallis-onttinen partisipaatio vaikuttaa sekä ihmisen yksilölliseen elämäntodellisuuteen Jumalan kuvana (imago Dei) että yhteisölliseen elämäntodellisuuteen sosiaalisissa järjestyksissä. Toisessa pääjaksossa havaittiin, että kirkko ja perhe ovat Jumalan erityisillä asetussanoilla perustamia sosiaalisia järjestyksiä, joita voidaan kutsua luomisjärjestyksiksi. Sosiaalisina järjestyksinä kirkko ja perhe eivät kuulu Jumalan inhimilliselle järjelle antaman valtuutuksen (mandatum Dei) piiriin. Saman luonteiseen Jumalan käskyyn (mandatum) perustuva kirkko on järjestys (institutio), joka antaa Jumalan sanan voimalla ihmisen "juopuneelle" mielelle muodon (forma). Kirkko ylläpitää ihmisen persoonallis-onttista partisipaatiota sakramentin ja saarnan välityksellä. Jumalanpalveluksesta Jumala puhuttelee ihmistä inhimillisellä kielellä, antaen muodon sekä ihmisen uskolle että immanentit elämänalueet käsittävälle ulkoiselle kuuliaisuudelle. Sosiaaliset normit syntyvät, kun Jumala puhuttelee ihmistä kirkossa. Perheen havaittiin olevan Jumalan asettama sosiaalinen järjestys (institutio), jonka piiriin kuuluvat miehen ja naisen välisen avioliiton lisäksi taloudellinen toiminta ja kasvatus. Avioliitto on luonteeltaan pyhä ja Jumalan käskyyn perustuva. Perhe mahdollistaa ihmisen lisääntymisen, antaen ulkoiselle työlle ja lasten kasvatukselle sosiaalisen struktuurin. Perheen piiriin kuuluva elämä on riippuvainen kirkosta, sillä jumalanpalveluksen ja saarnaviran välittämä Jumalan sana antaa perheessä tapahtuvalle ulkoiselle kuuliaisuudelle muodon. Perhe on riippuvainen persoonallis-onttisesta partisipaatiosta. Tämä ilmenee myös siten, että langenneessa tilassa perhettä koskeva tieto on riippuvainen teologiasta.

Suvun sisällä sovittua. Sukulaissijoitukset aikuistuneiden lasten näkökulmasta

Kautta aikain sukulaiset ovat huolehtineet sukulaistensa äidittömistä tai isättömistä lapsista, ja usein näin on toimittu sukulaisten keskinäisillä sopimuksilla. Sukulaisperheessä asumista on nimitetty esimerkiksi yksityissijoitukseksi ja siellä asuvaa kasvattilapseksi. Suomessa lastensuojelun virallisen sijaishuoltojärjestelmän suhtautuminen sukulaisperheisiin on vaihdellut eri aikoina. Yleisesti nähdään, että 1980-luvun puoliväliin asti sukulaisperheitä käytettiin paljon suomalaisessa lastensuojelussa, mutta hoitotyön ammatillistamispyrkimysten ja yhteiskunnallisen rakennekehityksen myötä niiden käyttö väheni, ja alkoi systemaattinen vieraiden sijaisperheiden etsiminen ja valmentaminen. Nykyään ollaan uudelleen tilanteessa, jossa on alettu huomioida sukulaisia ja muita lapsen luonnollisia verkostoja. Nykykeskustelun taustalla on kiihtynyt lastensuojelutarpeen kasvusuunta, jota vastaamaan tarvitaan lisää resursseja, ja yksi mahdollinen vaihtoehto haasteellisessa tilanteessa on sukulaissijoitus eli sukulaisten toteuttama perhehoito. Tässä aineistolähtöisessä laadullisessa tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita sellaisten henkilöiden kokemuksista, jotka ovat jossakin lapsuutensa vaiheessa asuneet sukulaistensa luona. Fenomenologishermeneuttisen tutkimusotteen ja väljästi sovelletun narratiivisen tutkimuksen empiirinen aineisto on hankittu lehti-ilmoituksen välityksellä, ja sen käsittelyssä on ensisijaisena menetelmänä ollut temaattinen sisällön analyysi, jota on täydennetty määrällisen tutkimuksen keinoin. Tarkoitus on kuvailla kirjoitushetkellä eri-ikäisten aikuisten kokemuksia ja niille annettuja merkityksiä. Kirjoitetut tarinat (N = 32) liittyvät muun muassa sukulaissijoitukseen johtaneisiin taustoihin ja syihin, koettuihin tunteisiin sekä sukulaissuhteiden kehittymiseen. Tutkimuksessa on lisäksi pyritty kartoittamaan niitä tekijöitä, jotka ovat tekemisissä sen kanssa, millaiseksi sukulaissijoitus lopulta muotoutuu. Sukulaissijoitusten taustatekijöinä näkyivät muun muassa vanhempien avioerot, yksinhuoltajuus,erilaiset sairaudet ja kuolemat sekä hankalat työ- ja koulujärjestelyt, ja näiden perusteella luokittelin syytekijät sosiaalisiin, orpoudesta johtuviin ja käytännönjärjestelyllisiin syihin. Lapset ovat yleensä pieniä sukulaisperheeseen muuttaessaan, eivätkä he näy päätöksenteossa, joka tapahtuu tyypillisesti nopealla aikataululla. Aina sukulaisperheen jäsenet eivät ole entuudestaan tuttuja lapselle, ja heidän elintapansa voivat olla hyvin erilaiset verrattuna lapsen omaan perheeseen. Sijoitukset voivat kestää viikoista koko lapsuuden ajan kestäviin sijoituksiin, ja ne päättyvät joko takaisin kotiin paluuseen tai omilleen itsenäistymiseen. Valtaosalle sukulaissijoitus on ollut positiivinen kokemus, ja he puhuivat paljolti hyvän kohtelun merkityksestä, eivätkä esimerkiksi sijoituksen pysyvyydestä. Kun taas negatiivisesti sijoituksen kokenut vähemmistö kertoi huonosta, jopa epäinhimillisestä, kohtelusta. Osalle kokemus oli opettanut, että sukulaisiin voi aina turvautua ja vanhemmuuden roolimallin voi omaksua myös sukulaisiltaan, kun taas osa oli oppinut pärjäämään jo varhain omillaan joutuen kärsimään pitkin elämää erilaisista tunneelämän vaikeuksista. Puolet oli asunut aina samassa sukulaisperheessä, ja osalla oli kokemus useista sukulaisperheistä, yhdellä jopa kymmenestä. Vaikka muuttoja tapahtui, ne tapahtuivat suvun sisällä mahdollistaen sukulaissuhteiden jatkuvuuden. Tosin aina suhteet eivät jatkuneet ainakaan kaikkiin sukulaissijaisperheen jäseniin, tai joskus ne saattoivat katketa myöhemmin esimerkiksi perinnönjaon yhteydessä. Keskeiset lähteet: Beeman & Boisen (1999); Farmer (2010); Heino (2001); Koisti- Auer (2008).

Kaikkialla minne hän katsoo, hän näkee Sinut : Johannes Viiniköynnöksen käsitys ruumiillisten ja hengellisten aistien merkityksestä Jumalan tuntemisessa

Johannes Viiniköynnös oli 700-luvulla syyrialaisella kielialueella elänyt erakko ja mystikko, jonka värikkäissä ja runollisissa kirjoituksissa käsitellään monenlaisia hengellisen elämän kysymyksiä. Eräs merkille pantava piirre hänen ilmaisussaan on hengellisten aistikielikuvien runsaus. Tässä pro gradu -tutkielmassa Johannes Viiniköynnöksen kirjoitukset liitetään osaksi patristista hengellisten aistien traditiota. Tutkielmassa selvitetään, miten Johannes ymmärtää sisäisen ja ulkoisen aistitoiminnan merkityksen ja muutoksen hengellisen elämän eri vaiheissa. Kysymys sisältää sekä epistemologisen että antropologisen tason: Ensinnäkin analysoidaan, mikä on ruumiillisen ja hengellisen aistitoiminnan tiedollinen merkitys hengellisessä elämässä ja Jumalan tuntemisessa. Sen ohella pohditaan, minkä roolin Johannes antaa ruumiille ja sielulle tässä prosessissa ja millaisia muutoksia niiden suhteessa tapahtuu hengellisen elämän edetessä. Tutkielmassa tarkastellaan Johanneksen käsitystä aistitoiminnasta sekä askeettisen kilvoittelun että mystisen kontemplaation yhteydessä. Analyysissa osoittautuu, että Johanneksen käsitys ihmisen langenneesta aistitoiminnasta sisältää stoalaisen havaintoteorian elementtejä, jotka ovat välittyneet hänelle Evagrios Pontoslaisen kautta. Johannes painottaa, että ihmisen on irtauduttava aistimaailman impulsseista ja käännettävä katseensa omaan sisimpäänsä, sillä Jumala voidaan oppia tuntemaan vain sielun peilistä kuvastuvana heijastuksena. Johannes Viiniköynnökselle mystinen elämä merkitsee yhdistymistä Kristuksen mieleen, jonka kautta avautuvat kaikki hengelliset salaisuudet. Ne vastaanotetaan aistien kaltaisilla kyvyillä, joita Johannes kutsuu sielun voimiksi . Analyysi hengellisen aistivaikutuksen välittymisestä osoittaa, että Johanneksen aistiteologiassa tapahtuu askeesista kontemplaatioon siirryttäessä myös siirtymä stoalaisen havainto-opin periaatteista uusplatonistiseen emanaatiomalliin, jossa aistivaikutus välittyy intellektin kautta sieluun ja lopulta ruumiiseen. Tutkielmassa tuodaan esiin, että hengelliseen aistikieleen sisältyy myös tiettyjä ongelmia. Se kuvaa aina väistämättä olemisen tapaa, joka muistuttaa ihmisen ruumiillista eksistenssiä aineellisessa maailmassa. Tarkastelussa kuitenkin osoittautuu, että Johannes on tietoinen tästä ongelmasta ja vastaa siihen kuvaamalla mystisen yhtymyksen huipentuman tilaksi, jossa kaikki aistinta lamaantuu. Tästä tilasta voidaan puhua vain apofaattisesti negaatioilla ja paradokseilla, jotka irrottavat Jumalan aistimaailman lainalaisuuksista. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota arvoon, jonka Johannes antaa sekä aineelliselle luodulle että ihmisruumiille Jumalan tuntemisessa, ja korostetaan, ettei platonistisen filosofian vaikutus väistämättä tarkoita ruumiin ja hengen dualismia. Lopuksi esitetään, että hengellisten aistien ideaa on hedelmällisintä tarkastella koko hengellisen elämän kattavana tiedollisten kykyjen transformaationa eikä pelkkänä mystisen kontemplaation erityisaspektina.

Vanhemmuuden näyttäytyminen huostaanottoprosessissa dokumentoitujen asiakirjojen valossa

Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa tietoa huostaanotetun lapsen vanhemman vanhemmuudesta. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisena vanhemmuus näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemmuuden eri lajit näyttäytyvät huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemman rooli huoltajana ja kasvattajana näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Tutkimuksen näkökulmana on vanhemman kuntoutumisprosessi. Tutkimusaineisto koostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden dokumentoiduista asiakirjoista 5 huostaanotetun lapsen ja 5 vanhemman osalta vuosilta 2003-2010: kiireelliset sijoitus- ja huostaanottopäätökset sekä asiakassuunnitelmat ja asiakaskertomukset. Tutkimus kuuluu hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen. Vanhemmat nähdään holistisen ihmiskäsityksen kautta. Huostaanoton kohdanneen vanhemman vanhemmuus ymmärretään osana vanhemman elämää, hänen merkitystensä ja kokemustensa kokonaisuutta. Tutkimustapana on tapaustutkimus. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu lastensuojelulaista, lastensuojelun dokumentoinnista ja vanhemmuuden teorioista: vanhemmuuden lajit, kasvattajan yleiset periaatteet ja vanhemmuuden roolikartta. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysilla, teemoitteluun perustuen. Tapaustutkimuksena tutkimus keskittyy vanhemmuuden kokonaisvaltaiseen kuvaukseen tietyn huostaanoton kontekstissa. Huostaanotot edustavat tutkimuksessa tyypillistä, ainutlaatuista ja äärimmäistä tapausta niissä ilmenevän vanhemmuuden perusteella. Vanhemmuus näyttäytyi asiakirjoissa seuraavien teemojen kautta: riippuvuus, tuen ja hoidon tarve, kontrolli, elämän vuoristorata ja kohti kuntoutusta. Vanhemmuuden lajeista näyttäytyi jaettu vanhemmmuus etupäässä seuraavien teemojen kautta: yhteistyökykyisyys ja -kyvyttömyys, yhteydenpito lapseen, tapaamisista sopiminen ja tapaamisten toteutuminen sekä sijaishuollon arvostelu ja arvostaminen. Vanhemmuuden rooleista näyttäytyivät huoltajan, rajojen asettajan, rakkauden antajan, elämän opettajan sekä ihmissuhdeosaajan roolit tehtävineen. Lastensuojelun sosiaalityön ydin on lapsen etu: vanhemman hoitomyönteisyys ja yhteistyökykyisyys.Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää huostaanotettujen lasten vanhempien kanssa työskentelyssä ja uusien työkäytäntöjen kehittämisessä

Äldres upplevelser av att flytta till ett servicehus

Många äldre är med om en förändring i deras hemmiljö. Ofta sker denna förändring då den äldre inte klarar av att bo hemma längre. Jag är intresserad av hur äldre upplever denna förändring och om flytten påverkar känslan av att anpassa sig till ett nytt hem. Jag är också intresserad av att undersöka vad den omgivande miljön betyder för den äldre och om hurudana känslor ett miljöombyte väcker hos den äldre. Jag har undersökt detta genom att hålla en diskussionsgrupp för äldre som bor på det finskspråkiga, kommunala servicehuset i Östra centrum. Diskussionsgruppen träffades en gång i veckan under en tidsperiod på två månader. Fyra äldre deltog aktivt i diskussionsgruppen. Som forskningsmetod har jag använt mig av narrativa livsberättelser. Jag bad de äldre i diskussionsgruppen om skrivna livsberättelser. Som forskningsmaterial användes dessutom de äldres skrivna dikter och tankar, både nya men också gamla texter. Jag använde mig av narrativ analys enligt det paradigmatiska tänkandet. Jag fann sex olika huvudteman i mitt material: hemmets betydelse, miljöns betydelse, upplevelsen av att flytta till ett servicehus, sociala samverkan, vården och upplevelsen av ålderdom. De äldre i min undersökning uppgav att miljöns betydelse hade ökat för dem efter att de flyttade till servicehuset. De äldre uppskattade särskilt känslan av lugn och stillhet då de vistades ute i naturen. Hemmets betydelse hade däremot sjunkit totalt. Ingen av de äldre uppgav lägenheten på servicehuset vara ett hem för dem, utan främst använde de ordet rum. Upplevelsen av att flytta till servicehuset hade för dem flesta i diskussionsgruppen varit positiv. Det som de äldre uppgav att de längtade mest efter på servicehuset handlade förutom små konkreta saker främst om dagliga hemsysslor. De äldre kände sig också ensamma och en orsak till detta var att den sociala samverkan uppgavs vara mycket fattig på servicehuset. De viktigaste källorna som jag har använt i denna undersökning är doktorsavhandlingarna av Anni Vilkko, Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta (1997) och Annukka Klemola, Omasta kodista hoitokotiin. Etnografia keskipohjalaisten vanhusten siirtymävaiheesta (2006). Jag har också utgått från Sinikka Hakonens Kirjoittaminen merkityksellistää elämää (2003).

Esteettinen kokemus kulttuurisiltana : Soile Yli-Mäyryn taide kiinalaisen, japanilaisen ja suomalaisen yleisön kokemana

AESTHETIC EXPERIENCE AS A BRIDGE ACROSS CULTURES Soile Yli-Mäyry s art as experienced by Chinese, Japanese and Finnish audiences This study focuses on surveying and analysing experiences of Soile Yli-Mäyry s art in eleven different countries. Questionnaires were translated into nine different languages. In addition, interviews were conducted on the experiences of Chinese, Japanese and Finnish art audiences concerning a painting called Sun Wind . The study was mainly inspired by John Dewey s ideas of art as an interactive communication where the artist, the piece and those who experience it make up an interactive process. In this process experience is a meeting point with both individual and communal characteristics. The data was collected in conjunction with exhibitions in 1997−2005. The survey was carried out in eleven countries (Finland, United States, Brazil, China, Taiwan, Japan, India, Israel, Argentina, Germany and Switzerland). The survey data was made up of 2,563 returned questionnaires. The interviews in China, Japan and Finland were about the same painting Sun Wind , which was transported from Finland to Japan (Tokyo) and China. A total of 89 people were interviewed in Shanghai Art Museum, 30 people in Port-Ginza Gallery, Tokyo and 45 people in Soile Yli-Mäyry s Gallery in Finland. Three hypotheses that were turned into research questions directed the study: 1. Are there differences/ similarities between culturally different communities in the meanings attributed to experiences, e.g. according to emotional dimensions, or do experiences focus more on reflecting on one s own life or meanings attributed to the world around us? What kinds of experiential dimensions are there in different countries? Do similar, analogous experiences that transcend cultural barriers emerge in culturally different countries such as China, Japan and Finland? 2. Does the data display different types of experiencing subjects which are typical to a subject s own country or are they experiences that can be compared to those generated by an ideal landscape , where the art touches the subconscious and collective selfhood, being thus transnational and timeless? Closer analysis focuses on audience experiences in China, Japan and Finland (interviews, textual survey data). 3. Are the experiences and interpretations of experts similar/different to those of larger audiences? The survey data has been analysed with the help of cross-tabulation. After content analysis of the interviews and textual survey data, different ways of experiencing subjects were sketched by country (China, Japan, Finland). The types were both similar and dissimilar. The most important types were social/ecological (China), therapeutic/reserved (Japan) and narrative/projecting (Finland). There were differences in how experiences were emphasised: the Chinese public approached their experiences from the viewpoint of pragmatism and utility, where they could obtain new ideas for their own work or experiencing the exhibition gave courage to approach their own lives from a new perspective. In turn, the Japanese public experienced the art from a therapeutic angle and from a very reserved perspective, which Dylan Evans (2001, 13−17) has described as typical to Japanese culture. The experiences of the Finnish audience were strongly therapeutic and narrative. The people projected their emotions onto the piece and in a concrete manner forged them into a story. The partly similar results of this study in China, Japan and Finland demonstrate that the art displayed in the exhibitions contain images of the beginning or elements connected to the beginning of life, which touch the subconscious in the way an ideal landscape would. Experiencing the meaningfulness of one s own life through art is a common thread and a bridge across cultures that unites the experiences of the audiences of this study, be they Taoists, Confucians, Buddhists or Maoists in China, Shinto followers, Zen Buddhists in Japan or Evangelist-Lutherans in Finland. Keywords: experience, reception, bridge across cultures, types of experiencing subjects, experiential process, ideal landscape, elementality

Pilkahduksia Pilkkeestä : tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Sopivasti työtä ja vapaa-aikaa? Tutkimuksia ajankäytöstä eri elämäntilanteissa

Tutkimuksessa tarkastellaan erilaisissa sosiaalipoliittisesti kiinnostavissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ajankäyttöä ja siinä 1990-luvulla tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen neljästä erillisartikkelista kolmessa analysoidaan työttömien nuorten, perheenisien ja eläkeläisten ajankäyttöä Tilastokeskuksen vuosina 1979, 1987–1988 ja 1999–2000 keräämien ajankäyttöaineistojen pohjalta. Neljännessä artikkelissa tarkastellaan pohjoismaalaisten työntekijöiden tyytyväisyyttä ajankäytön jakautumiseen työn ja vapaa-ajan kesken European Social Survey -kyselyaineiston pohjalta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että osin eri, mutta osin myös samat tekijät vaikuttavat eri elämäntilanteissa olevien yksilöiden ajankäyttöön. Keskeisiä ajankäyttöön vaikuttavia tekijöitä ovat tulot ja perhetilanne: pienet tulot ja pienet lapset rajoittavat omalla tavallaan ajankäyttöä. Sosiaalipolitiikan rooli yksilöiden ja sitä kautta perheiden ja kokonaisten yhteisöjen ajankäytössä on suuri. Ajankäytön valintoihin vaikuttavat luonnollisesti yksilöiden omat preferenssit, mutta valinnat kuvastavat aina myös ympäröivän yhteiskunnan institutionaalisia rakenteita. Onpa kyse sitten työttömän, työssä käyvän, lapsiperheen tai eläkeläiskotitalouden ajankäytöstä, ajankäyttöä ohjaavat erinäiset lait ja normit. Ajankäytön näkökulmasta ei siten ole yhdentekevää, millaista perhe-, työvoima- ja tulonjakopolitiikkaa yhteiskunnassa toteutetaan.

Kaakkois-Suomen lapinraunioiden ikä ja kulttuurikonteksti

Lapinrauniot ovat Järvi-Suomen varhaismetallikautiseen (n. 1900 eaa.-300 jaa.) pyyntiväestöön yhdistettyjä kiviröykkiöitä. Tavallisesti ne esiintyvät yksittäisinä tai korkeintaan muutaman röykkiön ryhminä. Monista lapinraunioita on löytynyt palanutta ihmisen luuta ja joistakin myös hauta-anneiksi tulkittuja esineitä. Osasta ei ole kyetty paikallistaman mitään merkkejä hautauksesta. Jotkut ovat vaikuttaneet löytöjensä perusteella uhriröykkiöiltä. Tässä tutkielmassa selvitellään Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Kymenlaakson lapinraunioiden ikää ja kulttuuri-kontekstia uusien lapinraunioajoitusten, alueelta aiemmin saatujen luonnontieteellisten ajoitusten ja sijaintitutki-musten avulla. Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratoriossa teetettiin tutkielmaa varten AMS-ajoitukset tutkimusalueen kolmesta riittävästi luulöytöjä tuottaneesta lapinrauniosta. Sijaintitutkimuksia toteutettiin suorittamalla tilastollisia vertailuja kaikkien tutkimusalueen lapinraunioiden sijoittumisesta suhteessa tekstiilikeramiikkaa (n. 1900-500 eaa.) ja/tai Sär2-keramiikkaa (n. 900 eaa. 300 jaa.) sisältäviin asuinpaikkakohteisiin. AMS-ajoitusten perusteella Iitin Hiidensalmen palanutta luuta, kvartsi-iskoksia ja astiamaisen luonnonkiven sisältänyt lapinraunio on rakennettu 1505-1385 eaa., Ristiinan Haukkavuoren palanutta luuta sisältänyt lapinraunio 1450-1305 eaa. ja Savonlinnan Häyrynjärvi A:n lapinrauniokohteen palanutta luuta, kvartsi-iskoksia sekä Sär2-keramiikan siruja sisältänyt röykkiö kaksi 415-230 eaa. Ajoitustulokset osoittavat, että lapinrauniorakentaminen on omaksuttu Järvi-Suomen kaakkoisosissa jo varhaismetallikauden alussa. Yhdessä aiempien lapinraunioajoitusten kanssa tämä viittaa siihen, että röykkiörakentaminen ei ole levinnyt Järvi-Suomen alueelle lounaisen Suomen pronssikautisesta rannikkokulttuurista (n. 1500-500 eaa), vaan sen taustalta löytyy luultavammin Perämeren rannikolla jo kivikaudella harjoitettu röykkiörakentaminen, jota ei ole kyetty yhdistämään minkäänlaisiin hautausrituaaleihin. Ajoitukset myös vahvistavat hypoteesia, jonka mukaan lapinrauniotradition varhaisvaiheisiin ei ole kuulunut esineiden eikä keramiikan laittaminen röykkiöihin. Ajoitusten vertailu tutkimusalueen aiempiin arkeologisiin ajoituksiin osoittaa, että lapinrauniot eivät ainakaan heti korvanneet maalauskallioita rituaalipaikkoina, vaan kalliomaalausten luona suoritettiin uhrirituaaleja vielä lapinrauniotradition omaksumisen jälkeen. Pienimuotoista kaskiviljelyä on harjoitettu alueella jo ennen lapinrauniorakentamisen omaksumista, mutta pyynti pysyi alueen pääelinkeinona ilmeisesti koko varhaismetallikauden. Varhaismetallikautiset asuinpaikat ovat alueella tyypillisesti leirimäisiä, mikä viittaa harvaan ja liikkuvaan asutukseen. Tutkimusalueen lapinrauniot ja tekstiilikeramiikkaa/Sär2-keramiikkaa sisältävät asuinpaikat ovat tässä tutkielmassa suoritettujen sijaintitutkimusten perusteella keskittyneet toistensa läheisyyteen, vaikka kaikkien lapinraunioiden läheisyydestä ei varhaismetallikautista asuinpaikkaa löydykään. Erityisen usein lapinraunioiden läheisyydessä näyttävät sijaitsevan asuinpaikat, joista on löydetty sekä tekstiilikeramiikkaa että Sär2-keramiikkaa. Tämä viittaa siihen, että lapinraunioiden luokse on palattu yhä uudelleen ja uudelleen. Ne ovat ilmeisesti toimineet rituaalisina kiinnekohtina liikkuvaa elämää viettäville yhteisöille. Roomalaiselle rautakaudelle (0-400 jaa.) ajoitetuista lapinraunioista on muualla Suomessa tyypillisesti löydetty metalliesineitä. Tutkimusalueen lapinrauniosta ei ole tehty yhtäkään metalliesinelöytöä. Tämän perusteella on mahdollista, että lapinrauniotradition myöhäisimpiä kehitysvaiheita ei ole alueella koskaan omaksuttu.

Formale Aspekte dreier finnischsprachiger Untertitelungsversionen des Films Das Leben der Anderen und bei den Untertitelungen angewandte Übersetzungsstrategien

Työssä tutkitaan yhtäältä saksankielisen elokuvan Muiden elämä ( Das Leben der Anderen ) kolmen suomenkielisen tekstitysversion tekstityksen muotoseikkoja, kuten välimerkkien käyttöä, repliikki- ja rivijakoa, ja toisaalta tekstityksen sisältöseikkoja, joita tarkastellaan tekstityksessä käytettävien käännösstrategioiden avulla. Tutkielmassa tarkastellaan, ovatko tekstityksissä käytetyt muotoseikat konventioiden mukaisia ja minkälaisia käännösstrategioita tekstityksissä on käytetty sekä johtaako tietyn käännösstrategian käyttö merkityksen muutoksiin ja kaventumisiin tekstityksessä. Tutkielman aineistona on elokuva Muiden elämä ja sen kolme suomenkielistä tekstitystä: elokuvateattereissa esitetty versio, DVD-tekstitys ja televisiossa esitetty versio. Hypoteesina oli, että kaikkien versioiden muotoseikat ovat konventioiden mukaisia ja että versioilla on eroavuuksia ruututekstien määrässä ja repliikkijaossa. Lisäksi oletettiin, että tietyn käännösstrategian käytön ja merkityksen muutoksien välillä on yhteys, niin että merkityksen muutoksia esiintyy eniten silloin, kun kaikkea sanottua ei voida kääntää. Tutkielman teoriataustassa esitellään aluksi lyhyesti av-kääntämisen muita lajeja, kuten ns. dubbausta eli jälkiäänitystä, selostusta ja voice-overia, jonka jälkeen syvennytään tekstityksen teoriaan, tekstityksen muotoseikkoihin ja konventioihin sekä tekstityksen käännösstrategioihin. Tekstityksen sisältöseikkojen analyysin viitekehyksenä ovat Henrik Gottliebin (1994, 1997) kymmenen käännösstrategiaa: lisäys (engl. expansion), para-fraasi (paraphrase), suora käännös (transfer), imitaatio (imitation), transkriptio (transcription), siirtäminen (dislocation), tiivistäminen (condensation), lyhentäminen (decimation), poisjättäminen (deletion) ja resignaatio (resignation). Tutkielmassa analysoitiin kaikkien tekstitysversioiden muotoseikat. Tekstityksen sisältöseikkojen tutkimuksessa jokainen dialogin lause tai sivulause analysoitiin omana verbaalisena segmenttinään. Yhteensä analysoitiin 1311 verbaalista segmenttiä ja tutkittiin, mitä käännösstrategiaa missäkin tekstitysversiossa oli missäkin osakäännöksessä käytetty, sekä tarkasteltiin, muuttuuko repliikissä merkitys alkutekstiin verrattuna. Strategiat kuvataan ja niiden käyttöä valaistaan esimerkkien avulla. Tulokset ovat hypoteesia tukevia: Tutkielmassa havaittiin, että kaikkien tekstitysversioiden muotoseikat ovat suurimmalta osin konventioiden mukaisia. Eroja oli havaittavissa tavuviivan, pilkun ja kursiivin käytössä. Versiot eroavat myös ruututekstien määrässä: elokuvaversiossa on eniten ruututekstejä (1091), vaikka siinä on vähiten sanoja (3968); DVD-tekstityksessä on 876 ruututekstiä ja 4278 sanaa ja TV-tekstityksessä on 983 ruututekstiä ja 5293 sanaa. Eroavaisuudet selittyvät sillä, että elokuvatekstityksen ruututekstit ovat lyhyempiä ja nopeammin ilmestyviä kuin DVD- tai TV-tekstitysten. Tutkittu DVD-tekstitys on elokuvatekstityksen muokkaus, mistä johtuu sen vähäinen sana- ja ruututekstimäärä. Tutkielmassa havaittiin myös, että kaikissa versioissa yleisimmin käytetty käännösstrategia oli suora käännös, mutta TV-tekstityksessä sitä oli käytetty yli 50 %:ssa kaikista osakäännöksistä ja DVD- ja elokuvaversiossa yli 35 %:ssa, eli TV-tekstityksessä sitä oli käytetty huomattavasti enemmän kuin muissa versioissa. Lyhentämistä ja poisjättämistä oli DVD- ja elokuvatekstityksessä käytetty enemmän kuin TV-tekstityksessä. Nämäkin erot selit-tynevät elokuvatekstityksen pienemmällä tilalla ja tämän tekstityksen muokkaamisesta DVD-tekstitykseksi. Merkityksen muutoksia ja kaventumisia esiintyi eniten strategioiden poisjättäminen ja lyhentäminen yhteydessä, muiden strategioiden yhteydessä merkityksen muutoksia ja kaventumisia esiintyi vain marginaalisesti. Tulokset tukevat hypoteesia siitä, että merkitys muuttuu ja kaventuu eniten silloin, kun kaikkea sanottua ei voida kääntää.

Mid-urethral slings for treatment of stress urinary incontinence : long- and mid-term follow-up

Urinary incontinence is a common problem, affecting one third of the women at least at some time during their lives. The prevalence of urinary incontinence increases with advancing age, and the everyday impact of incontinence on women and on health services is enormous. Urinary incontinence is usually divided into three different subtypes, of which stress urinary incontinence (SUI) is the most common. Surgical treatment is often needed to cure SUI, and modern mid-urethral sling procedures give the possibility to cure this condition with a low risk of adverse events, a problem often associated with the so-called traditional incontinence operations. Life expectancy among women in Western countries has grown beyond 80 years of age. Long-term efficacy of treatment options for urinary incontinence therefore becomes an important issue in a world with limited eco-nomic resources. The purpose of the present study was to prospectively evaluate the long-term efficacy and safety of the first minimally invasive mid-urethral tape procedure, the Tension-free Vaginal Tape (TVT) procedure. The long-term (5-year) follow-up results of the TVT procedure as a repeat operation af-ter an unsuccessful mid-urethral tape operation were studied and the reasons for failure of the first operation were analyzed. Another purpose was to compare the original TVT procedure with a newer modification, the Tension-free Vaginal Tape Obturator (TVT-O) procedure within a multi-centre, randomized context in order to find out possible differences between these procedures re-garding efficacy and complications and the effects on symptoms of urgency. The first study of the present thesis is a prospective, Nordic, three-centre follow-up study of 90 women suffering from SUI, who were treated by means of the TVT procedure. The mean follow-up time was more than eleven years, and the study is the first to be published in connection with more than ten years of follow-up. The second study is a retrospective analysis of 26 women who were treated with a repeat TVT procedure after an unsuccessful primary mid-urethral tape procedure. The third and fourth studies concern 273 women in seven centres in Finland who were ran-domly assigned to the TVT and TVT-O procedures, the 3-year follow-up results of which are pre-sented in this thesis. After eleven years of follow-up, 90% of the women had a negative cough stress test result and a negative 24-h pad test result. The subjective cure rate measured as the women s global impression of cure was 77%, the rate of improvement 20%, and only 3% thought that the treatment had failed. No late-onset adverse effects were found. The repeat TVT procedure was successful in 75% of the cases when women who were cured and women who were significantly improved were included. The reasons for failure of the first operation could be separated into four different groups: tape material-related, operation technique-related, concomitant illness-related and a group with no identifiable reason. There were no intra-operative complications during the repeat operation. In the randomized trial comparing the TVT with the TVT-O procedure a cough stress test results were negative in 94.6% and 89.5% of the women in the two groups, respectively, after a 3-year follow-up period. There were no statistical differences in the cure rate or the rate of complications be-tween the two procedures. Symptoms of urgency were analyzed more closely and the main finding was that the prevalence of urgency symptoms decreased significantly after both mid-urethral sling procedures. The TVT operation was found to be an effective and safe procedure even after eleven years of follow-up. Long-term follow-up after a repeat TVT procedure revealed that the TVT procedure can well be considered after an unsuccessful mid-urethra tape procedure, because 75% of the patients showed significantly improvement of their incontinence. The TVT and TVT-O procedures showed no statistically significant differences in efficacy and rate of complications after three years of follow-up. In most cases these procedures alleviate preoperative symptoms of urgency and the risk of developing de novo urgency is low.

Onnellisten kylät : Vertaileva tapaustutkimus Kumpulan ja Sundsbergin asukkaiden subjektiivisesta hyvinvoinnista sekä onnellisuuden rakentumisesta

The aim of this masters thesis was to examine subjective wellbeing and personal happiness. Empirical study of happiness is part of broader wellbeing reseach and is based on an idea that the best experts of personal wellbeing are the individuals themselves. In addition to perceptions of personal happiness, the aim was also to acquire knowledge about personal values and components personal happiness is based on. In this study, moving into certain community and the charesteristics of neigbourhood contributing happiness, were defined to represent these values. The object was, through comparative casestudy, to obtain knowledge about subjective wellbeing of the inviduals in two different residental areas inside metropolitan area of Helsinki. In comparative case study the intention usually is that the examined units represent spesific "cases" from something broader and therefore the results can be somehow generalized. Consequently the chosen cases in this study were selected due to their image of "urban village" and thus the juxtapositioning was constructed between secluded post-suburban village and more heterogeneous urban village better attached to excisting urban structure. The researh questins were formed as follows: Are there any differencies between the areas regarding the components personal happines is based on? Are there any differencies between the areas regarding the level of residents subjective wellbeing? Based on the residents assesments, what are the most important charesteristics of neigbourhood contributing personal happiness? The data used in order to gain aswers to these questions was obtained from internet-based survey questionnaire. Based on the data residents of post-suburban village Sundsberg seem to share highly family oriented set of values and actualizing these values is ensured with high income, wealth and secure work situation. Insteadt in Kumpula the components of happiness seem place more towards learning and personal developement, interesting leisure and hobbies and specially having an influence regarding communal decisions. Conserning subjective wellbeing of residents there can be seen some differencies as well. Personal life is experienced a bit more happier in Sundsberg than in Kumpula. People are more satified with their personal health and job satisfaction in Sundsberg and additionally feelings of loneliness, inadequancy and frustration are bit more common in Kumpula. Regarding the charesteristics of neigbourhood contributing happiness data suggests that key charesteristics of area are peacefulness and safely, good location and connections and proximity of parks and recreational areas. These charesteristics were concidered highly significant in both areas but they were experienced to actualize better in Kumpula. In addition to these components the residents in Kumpula were overall more satisfied with various charecteristics contiburing happiness in their residental area. Besides these attributes mentioned above residents in Kumpula emphasize also some "softer" elements connecting into social, functional and communal side of area. From Sundsberg point of view residental area best contributing happiness is child friendly and safe community based on likeminded people who share the same sosioeconomical situation. The results of this study can be linked back into the society and metropolitan area, which they were chosen from as a cases to be studied. The results can thereby be seen as an example of differentation of conditions of personal happiness between certain population segments. It is possible to detect an spatial dimetion to this process as well and thereby the results suggests that regional segmentation affects between high-ranking residental areas as well. Thereby the results of this reseach contributes to the debate on innovative, diverse and dynamic urban area and as well cohesion of metropolitan area and the society in whole.

Ühis- ning erijooni Soome ja Eesti Kaitseliitude puhkpillimuusikas aastatel 1925-1934.

This study focuses on the similarities and differences between the Estonian Defence League and the Finnish Civil Guard brass bands during the period 1925-1934. By 1934 this paramilitary volunteer state defence organisation had reached stability in its development, such that social, cultural and patriotic education of the people - with the help of brass band music among other means- had acquired a significant role, in addition to prioritised military and sports activities. The study begins with introductory paragraphs I and II, which describes the founding of the organisations, their participation in the Wars of Independence and their subsequent peace time activities as well as their representation in the media at the time. The thesis also briefly introduces military music in Finland and Estonia, as well as describes the influence of military music on the Defence League brass bands. The period under review includes the global economic crisis, which undoubtedly concerned the Defence League/Civil Guard and the Lapua and War of Independence movements, which greatly affected the apolitical principles of the organisations. The main emphasis of the thesis is the Defence League/Civil Guard brass band`s musical activities in two counties - Etelä-Pohjanmaa and Pärnumaa, while also including a general overview of the Estonian Defence League brass bands´ activities. One of the most important benefits of the thesis is its introduction of the brass band repertoire in use at the time, which was played by both professional and as well as amateur orchestras the latter of which also included the brass bands of the Defence League/Civil Guard and the Fire Services. Brass band music held a secondary, yet significant position in the Defence League/Civil Guard, where the orchestra as a musical grouping was obliged to perform not only at inner-organisational and national celebrations but also at any event requiring brass band music, such as song festivals, singing days, and other local cultural events. The professional preparation of the band conductors at the beginning of the period under review was not well specialised, but the training of the Defence League/Civil Defence brass band conductors was carried out regularly in both republic according to the opportunities and dedicated training programmes available. The musicians of the Defence League/Civil Defence brass bands were at the same time members of the military organisations as well as amateur musicians, which placed upon them extra demands - they were under close public supervision in all situations. Based on the principle of chronology it appeared that both Finnish and Estonian respective organisations´ brass bands used the gradually improving economic situation for purchasing musical instruments, obtaining repertoire and training musicians/conductors. Despite the fact that brass band music in the Defence League/Civil Guard was considered an amateur activity and a hobby, the more far-reaching objective of the organisation was to resemble the Defence Forces´ orchestras as closely as possible in all aspects. The Defence League/Civil Guard brass band music definitely had a significant influence on forming, developing and enriching music life in both republics. The reviewed nine-year period introduced the musical activities of the Defence League/Civil Guard against the background of the everyday life of the organisation and the need for brass band music and its continuity in the voluntary state defence institutions of both republics.

Las caras nuevas : Nicaragualaisten korkeakouluopiskelijoiden poliittinen identiteetti sukupolvikokemuksena.

Tässä opinnäytetyössä olen tutkinut nicaragualaisia korkeakouluopiskelijoita. Aineistonani on 11 puolistrukturoitua haastattelua ja toissijaisena aineistonani 5 sähköpostihaastattelua. Vastaajina ovat olleet aikavälillä 1984 - 1990 syntyneet nicaragualaiset korkeakouluopiskelijat. Opinnäytetyöni keskeisimmät kysymykset ovat, miten haastattelemani nicaragualaiset korkeakouluopiskelijat rakentavat ja ilmentävät poliittista identiteettiään suhteessa aiempiin sukupolviin ja muihin oman sukupolvensa jäseniin, ja miten sukupolvitietoisuus näkyy nicaragualaisten korkeakouluopiskelijoiden haastatteluissa. Teoreettinen lähtökohtani on Karl Mannheimin yhteiskunnallisten sukupolvien käsite, jonka mukaan sukupolvet eivät muodostu vain saman syntymäajankohdan vaan myös yhdessä jaettujen keskeisten kokemusten perusteella. Laajemman taustan tutkimukselleni muodostaa nuorisotutkimus, jonka nuorista ja nuorisosta esittämiä yleistyksiä suhteutan omaan aineistooni. Haastateltujen poliittinen identiteetti muodostuu sekä kollektiivisista että yksilöllisistä piirteistä. He tuovat itsensä selkeästi esiin poliittisena kollektiivina, nuorisona, jota vanhempi ikäluokka hallitsee, ja jonka ääni on jäänyt kuulumattomiin. Vastaajat tekevät selkeän eron itsensä ja vanhemman sukupolven sekä muiden nuorten välillä. Erityisen selkeä jako on suhteessa hallituspuoluetta kannattavaan opiskelijajärjestöön kuuluviin opiskelijoihin. Tästä huolimatta vastaajat yhdistävät itsensä kokemustensa kautta selkeästi nuorisoon yhtenäisenä ryhmänä, joka eroistaan huolimatta jakaa yhteisen kokemuksen yhteiskunnan muuttumattomuudesta. Sukupolvitietoisuus näkyy erityisesti keskusteltaessa nuorten elämän näköalattomuudesta. Nuorisona, eli nimenomaan ryhmänä puhuminen antaa vastaajille enemmän rohkeutta kommentoida politiikan arvoperusteita. Nuoruus toimii turvaidentiteettinä, jonka suojista vastaajat uskaltautuivat rohkeammin kritisoimaan yhteiskunnan epäkohtia. Tiedostavan nuorison kollektiiviseen poliittiseen identiteettiin liittyy voimakkaita individualistisia arvoja yksilön oikeudesta mielipiteisiinsä ja niiden esittämiseen. He kokevat roolinsa opiskelijoina edellyttävän heiltä muuta nuorisoa kirkkaampaa kykyä analysoida poliittista toimintaa. Nicaraguasta vaikuttaa löytyvän sekä Mannheimin määritelmän mukaan aktualisoitunut sukupolviryhmä että massamittainen kokemuksellinen sukupolvi, joka tunnistaa tietyt yhteiset kokemukset. Yhtä lukuun ottamatta haastateltavat kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Havaintojeni perusteella hallituspuoluetta kannattavaan opiskelijajärjestöön kuuluvat nuoret vaikuttavat muodostavan mannheimilaisittain aktualisoituneen sukupolviryhmän. Vastaajien poliittinen identiteetti muokkautuu jatkuvasti kansainvälistyvän maailman ja oman kotimaan arkirealiteettien ristipaineessa. Nicaragualaiset nuoret ovat väliinputoajia, jotka ovat jääneet nopeiden globaalien muutosten ja maailman mittakaavassa äärimmäisen köyhän maan todellisuuden välimaastoon. Vallalla olevat nuorista, heidän poliittisesta toiminnastaan ja sukupolvien määrittämisestä päätelmiä esittävät teoriat ja tutkielmat ovat lähtökohdiltaan syntyneet hyvin erilaisissa yhteiskunnissa kuin Nicaragua eivätkä ole sellaisenaan siirrettävissä tulkitsemaan nicaragualaisten nuorten elämää ja sukupolvien muodostumista nicaragualaisessa yhteiskunnassa. Opinnäytetyöni tulosten perusteella olisi tärkeää kehittää metodologinen näkökulma, jonka lähtökohtina eivät ole länsimainen yhteiskuntarakenne ja nuoruuskäsite. Näkökulmaa tulisi myös laajentaa kattamaan niin mannheimilaisittain aktualisoituneet kuin massamittaiset sukupolvet ja niiden mahdollinen yhtäaikaisuus ja lomittaisuus Nicaraguan kaltaisissa yhteiskunnissa.