Edistys ja yhteinen hyvä vapaudenajan ruotsalaisessa poliittisessa kielessä

This dissertation analyses the notions of progress and common good in Swedish political language during the Age of Liberty (1719 1772). The method used is conceptual analysis, but this study is also a contribution to the history of political ideas and political culture, aiming at a broader understanding of how the bounds of political community were conceptualised and represented in eighteenth-century Sweden. The research is based on the official documents of the regime, such as the fundamental laws and the solemn speeches made at the opening and closing of the Diet, on normative or alternative descriptions of society such as history works and economic literature, and on practical political writings by the Diet and its members. The rhetoric of common good and particular interest is thus examined both in its consensual and theoretical contexts and in practical politics. Central political issues addressed include the extent of economic liberties, the question of freedom to print, the meaning of privilege, the position of particular estates or social groups and the economic interests of particular areas or persons. This research shows that the modern Swedish word for progress (framsteg) was still only rarely used in the eighteenth century, while the notion of progress, growth and success existed in a variety of closely related terms and metaphorical expressions. The more traditional concept of common good (allmänna bästa) was used in several variants, some of which explicitly related to utility and interest. The combination of public utility and private interest in political discourse challenged traditional ideals of political morality, where virtue had been the fundament of common good. The progress of society was also presented as being linked to the progress of liberty, knowledge and wealth in a way that can be described as characteristic of the Age of Enlightenment but which also points at the appearance of early liberal thought.

Visions of Past Glory: Nationalism and the Construction of Early Finnish History

The study is an examination of how the distant national past has been conceived and constructed for Finland from the mid-sixteenth century to the Second World War. The author argues that the perception and need of a national 'Golden Age' has undergone several phases during this period, yet the perceived Greatness of the Ancient Finns has been of great importance for the growth and development of the fundamental concepts of Finnish nationalism. It is a question reaching deeper than simply discussing the Kalevala or the Karelianism of the 1890s. Despite early occurrences of most of the topics the image-makers could utilize for the construction of an Ancient Greatness, a truly national proto-history only became a necessity after 1809, when a new conceptual 'Finnishness' was both conceived and brought forth in reality. In this process of nation-building, ethnic myths of origin and descent provided the core of the nationalist cause - the defence of a primordial national character - and within a few decades the antiquarian issue became a standard element of the nationalist public enlightenment. The emerging, archaeologically substantiated, nationhood was more than a scholarly construction: it was a 'politically correct' form of ethnic self-imaging, continuously adapting its message to contemporary society and modern progress. Prehistoric and medieval Finnishness became even more relevant for the intellectual defence of the nation during the period of Russian administrative pressure 1890-1905. With independence the origins of Finnishness were militarized even further, although the 'hot' phase of antiquarian nationalism ended, as many considered the Finnish state reestablished after centuries of 'dependency'. Nevertheless, the distant past of tribal Finnishness and the conceived Golden Age of the Kalevala remained obligating. The decline of public archaeology is quite evident after 1918, even though the national message of the antiquarian pursuits remained present in the history culture of the public. The myths, symbols, images, and constructs of ancient Finnishness had already become embedded in society by the turn of the century, like the patalakki cap, which remains a symbol of Finnishness to this day. The method of approach is one of combining a broad spectrum of previously neglected primary sources, all related to history culture and the subtle banalization of the distant past: school books, postcards, illustrations, festive costumes, drama, satirical magazines, novels, jewellery, and calendars. Tracing the origins of the national myths to their original contexts enables a rather thorough deconstruction of the proto-historical imaginary in this Finnish case study. Considering Anthony D. Smith's idea of ancient 'ethnies' being the basis for nationalist causes, the author considers such an approach in the Finnish case totally misplaced.

Kuluttaminen ja ylhäisaatelin elämäntapa 1700-luvun Ruotsissa

Consumption and the lifestyle of the high nobility in eighteenth-century Sweden This monograph is an analysis of the lifestyle, consumption and private finances of the Swedish high nobility during the eighteenth century (ca 1730 1795). It describes the lifestyle of one noble house, the House of Fersen. The Fersen family represents the leading political, economic and cultural elite in eighteenth-century Sweden. The analysis concentrates on Count Carl von Fersen (1716 1786) and his brother Count Axel von Fersen (1719 1794), their spouses and children. Carl von Fersen was a courtier whilst Axel von Fersen was an officer and one of the leaders of the Francophile Hat party. His son, Axel von Fersen the younger, was in his time an officer and a favourite of Gustavus III, King of Sweden, as well as a favourite and trusted confidant of Marie-Antoinette, Queen of France. The research is based upon the Fersen family s private archives, the Counts personal account books, probate inventories, letters and diaries. The study discusses the Fersens landed property and investments in ironworks and manufacturing, the indebtedness of the high nobility, high offices in civil administration, the militia and at court, as well as marriages as the foundations of noble wealth and power. It analyses the Count von Fersens revenue and expenditure, their career options and personal expenses, their involvement in the building and decorating of palaces, and the servants in service of the Fersen family as well as the ideal nobleman and his consumption. Central themes are inheritance, children s education, marriages and ladies preparing their trousseaux, the nobility ordering luxury goods from France, the consumption of Counts and Countesses before and after marrying and having children, the pleasures of a noble life as well as the criticism of luxury and sumptuousness. The study contributes to the large body of research on consumption and nobility in the eighteenth century by connecting the lifestyle, consumption and private finances of the Swedish high nobility to their European context. Key words: nobility, Fersen, lifestyle, consumption, private finances, Sweden, eighteenth century

Kaukainen rakkaus : Saavuttamattomuuden semantiikka Kaija Saariahon oopperassa

L Amour de loin: The semantics of the unattainable in Kaija Saariaho s opera Kaija Saariaho (born 1952) is one of the most internationally successful Finnish composers there has ever been. Her first opera L Amour de loin (Love from afar, 1999-2000) has been staged all over the world and has won a number of important prizes. The libretto written for L Amour de loin by Amin Malouf (born 1949) sets the work firmly in the culture of courtly love and the troubadours, which flourished in Occitania in the South of France during the Middle Ages. The male lead in the opera is the troubadour Jaufré Rudel, who lived in the twelfth century and is known to have taken part in the Second Crusade in 1147-1148. This doctoral thesis L Amour de loin: The semantics of the unattainable in Kaija Saariaho s opera, which comes within the field of musicology and opera research, examines the dimensions of meaning contained in Kaija Saariaho s opera L Amour de loin. This hermeneutic-semiotic study is the first doctoral thesis dealing with Saariaho to be completed at the University of Helsinki. It is also the first thesis-level study of Saariaho s opera to be completed anywhere in the world. The study focuses on the libretto and music of the opera, that is to say the dramatic text (L Amour de loin 1980), and examines on the one hand the dimensions of meaning produced by the dramatic text and on the other, the way in which they fix the dramatic text in a historical and cultural context. Thus the study helps to answer questions about the dimensions of meaning contained in the dramatic text of the opera and how they can be interpreted. The most important procedural viewpoint is Lawrence Kramer s hermeneutic window (1990), supplemented by Raymond Monelle s semiotic theory of musical topics (2000, 2006) and the philosophical concept of Emmanuel Levinas (1996, 2002) in which the latter acts as an instrument for semantic interpretation to build up an analysis. The analytical section of the study is built around the three characters in the opera, Jaufré Rudel, Clémence the Countess of Tripoli, and the Pilgrim. The study shows that the music of Saariaho, who belongs to the third generation of Finnish modernists, has become distanced from the post-serial aesthetic towards a more diatonic form of expression. There is diatonicity, for instance, in the sonorous individuality of the male lead, which is based on the actual melodies of the historical Jaufré Rudel. The use of outside material in this context is exceptional in the work of Saariaho. At the same time, Saariaho s opera contains a wealth of expressive devices she has used in her earlier work. It became apparent during the study that, as a piece of music, L Amour de loin is a many layered and multi-dimensional work that does not unambiguously represent any single stylistic trend or aesthetic. Despite the composer s post-serial background and its abrasive relationship with opera, L Amour de loin is firmly attached to the tradition of western opera. The analysis based on the theory of musical topics that was carried out in the study, shows that topics referring to death and resurrection, used in opera since the seventeenth century, appear in L Amour de loin. The troubadour topic, mainly identified with the harp, also emerges in the work. The study also shows that the work is firmly attached to the tradition of western opera in other aspects, too, such as the travesti or trouser role played by the Pilgrim, and the idea of deus ex machina derived from Ancient Greek theatre. The study shows that the concept of love based on the medieval practices of courtly love, and the associated longing for another defined by almost 1,000 years of western culture, are both manifested in the semantics of Kaija Saariaho s opera which takes its place in the contemporary music genre.

Mediated music makers : Constructing author images in popular music

The subject of the thesis is the mediated construction of author images in popular music. In the study, the construction of images is treated as a process in which artists, the media and the members of the audience participate. The notions of presented, mediated and compiled author images are used in explaining the mediation process and the various authorial roles of the agents involved. In order to explore the issue more closely, I analyse the author images of a group of popular music artists representing the genres of rock, pop and electronic dance music. The analysed material consists mostly of written media texts through which the artists authorial roles and creative responsibilities are discussed. Theoretically speaking, the starting points for the examination lie in cultural studies and discourse analysis. Even though author images may be conceived as intertextual constructions, the artist is usually presented as a recognizable figure whose purpose is to give the music its public face. This study does not, then, deal with musical authors as such, but rather with their public images and mediated constructions. Because of the author-based functioning of popular music culture and the idea of the artist s individual creative power, the collective and social processes involved in the making of popular music are often superseded by the belief in a single, originating authorship. In addition to the collective practices of music making, the roles of the media and the marketing machinery complicate attempts to clarify the sharing of authorial contributions. As the case studies demonstrate, the differences between the examined author images are connected with a number of themes ranging from issues of auteurism and stardom to the use of masked imagery and the blending of authorial voices. Also the emergence of new music technologies has affected not only the ways in which music is made, but also how the artist s authorial status and artistic identity is understood. In the study at hand, the author images of auteurs, stars, DJs and sampling artists are discussed alongside such varied topics as collective authorship, evaluative hierarchies, visual promotion and generic conventions. Taken altogether, the examined case studies shed light on the functioning of popular music culture and the ways in which musical authorship is (re)defined.

Aristotle on the Perception of Perception : Seeing, Remembering, and Sleeping

This study is an inquiry into three related topics in Aristotle’s psychology: the perception of seeing, the perception of past perception, and the perception of sleeping. Over the past decades, Aristotle’s account of the perception of perception has been studied in numerous articles and chapters of books. However, there is no monograph that attempts to give a comprehensive analysis of this account and to assess its relation and significance to Aristotle’s psychological theory in general as well as to other theories pertaining to the topics (e.g. theories of consciousness), be they ancient, medieval, modern, or contemporary. This study intends to fill this gap and to further the research into Aristotle’s philosophy and into the philosophy of mind. The present study is based on an accurate analysis of the sources, on their Platonic background, and on later interpretations within the commentary tradition up to the present. From a methodological point of view, this study represents systematically orientated research into the history of philosophy, in which special attention is paid to the philosophical problems inherent in the sources, to the distinctions drawn, and to the arguments put forward as well as to their philosophical assessment. In addition to contributing many new findings concerning the topics under discussion, this study shows that Aristotle’s account of the perception of perception substantially differs from many later theories of consciousness. This study also suggests that Aristotle be regarded as a consistent direct realist, not only in respect of sense perception, but also in respect of memory.

The Reorganisation of Provincial Territories in Light of the Imperial Decision-Making Process : Later Roman Arabia and Tres Palaestinae as Case Studies

The dissertation examines Roman provincial administration and the phenomenon of territorial reorganisations of provinces during the Imperial period with special emphasis on the provinces of Arabia and Palaestina during the Later Roman period, i.e., from Diocletian (r. 284 305) to the accession of Phocas (602), in the light of imperial decision-making. Provinces were the basic unit of Roman rule, for centuries the only level of administration that existed between the emperor and the cities of the Empire. The significance of the territorial reorganisations that the provinces were subjected to during the Imperial period is thus of special interest. The approach to the phenomenon is threefold: firstly, attention is paid to the nature and constraints of the Roman system of provincial administration. Secondly, the phenomenon of territorial reorganisations is analysed on the macro-scale, and thirdly, a case study concerning the reorganisations of the provinces of Arabia and Palaestina is conducted. The study of the mechanisms of decision-making provides a foundation through which the collected data of all known major territorial reorganisations is interpreted. The data concerning reorganisations is also subjected to qualitative comparative analysis that provides a new perspective to the data in the form of statistical analysis that is sensitive to the complexities of individual cases. This analysis of imperial decision-making is based on a timeframe stretching from Augustus (r. 30 BC AD 14) to the accession of Phocas (602). The study identifies five distinct phases in the use of territorial reorganisations of the provinces. From Diocletian s reign there is a clear normative change that made territorial reorganisations a regular tool of administration for the decision-making elite for addressing a wide variety of qualitatively different concerns. From the beginning of the fifth century the use of territorial reorganisations rapidly diminishes. The two primary reasons for the decline in the use of reorganisations were the solidification of ecclesiastical power and interests connected to the extent of provinces, and the decline of the dioceses. The case study of Palaestina and Arabia identifies seven different territorial reorganisations from Diocletian to Phocas. Their existence not only testifies to wider imperial policies, but also shows sensitivity to local conditions and corresponds with the general picture of provincial reorganisations. The territorial reorganisations of the provinces reflect the proactive control of the Roman decision-making elite. The importance of reorganisations should be recognised more clearly as part of the normal imperial administration of the provinces and especially reflecting the functioning of dioceses.

Musiikki ahdistuksen taitona : Filosofinen tutkimus musiikin eksistentiaalis-ontologisesta merkityksestä

Music as the Art of Anxiety: A Philosophical Approach to the Existential-Ontological Meaning of Music. The present research studies music as an art of anxiety from the points of view of both Martin Heidegger s thought and phenomenological philosophy in general. In the Heideggerian perspective, anxiety is understood as a fundamental mode of being (Grundbefindlichkeit) in human existence. Taken as an existential-ontological concept, anxiety is conceived philosophically and not psychologically. The central research questions are: what is the relationship between music and existential-ontological anxiety? In what way can music be considered as an art of anxiety? In thinking of music as a channel and manifestation of anxiety, what makes it a special case? What are the possible applications of phenomenology and Heideggerian thought in musicology? The main aim of the research is to develop a theory of music as an art of existential-ontological anxiety and to apply this theory to musicologically relevant phenomena. Furthermore, the research will contribute to contemporary musicological debates and research as it aims to outline the phenomenological study of music as a field of its own; the development of a specific methodology is implicit in these aims. The main subject of the study, a theory of music as an art of anxiety, integrates Heideggerian and phenomenological philosophies with critical and cultural theories concerning violence, social sacrifice, and mimetic desire (René Girard), music, noise and society (Jacques Attali), and the affect-based charme of music (Vladimir Jankélévitch). Thus, in addition to the subjective mood (Stimmung) of emptiness and meaninglessness, the philosophical concept of anxiety also refers to a state of disorder and chaos in general; for instance, to noise in the realm of sound and total (social) violence at the level of society. In this study, music is approached as conveying the existentially crucial human compulsion for signifying i.e., organizing chaos. In music, this happens primarily at the immediate level of experience, i.e. in affectivity, and also in relation to all of the aforementioned dimensions (sound, society, consciousness, and so on). Thus, music s existential-ontological meaning in human existence, Dasein, is in its ability to reveal different orders of existence as such. Indeed, this makes music the art of anxiety: more precisely, music can be existentially significant at the level of moods. The study proceeds from outlining the relevance of phenomenology and Heidegger s philosophy in musicology to the philosophical development of a theory of music as the art of anxiety. The theory is developed further through the study of three selected specific musical phenomena: the concept of a musical work, guitar smashing in the performance tradition of rock music, and Erik Bergman s orchestral work Colori ed improvvisazioni. The first example illustrates the level of individual human-subject in music as the art of anxiety, as a means of signifying chaos, while the second example focuses on the collective need to socio-culturally channel violence. The third example, being music-analytical, studies contemporary music s ability to mirror the structures of anxiety at the level of a specific musical text. The selected examples illustrate that, in addition to the philosophical orientation, the research also contributes to music analysis, popular music studies, and the cultural-critical study of music. Key words: music, anxiety, phenomenology, Martin Heidegger, ontology, guitar smashing, Erik Bergman, musical work, affectivity, Stimmung, René Girard

Approaching Sacred Pregnancy : The Cult of the Visitation and Narrative Altarpieces in Late Fifteenth-Century Florence

The study focuses on the Visitation as a narrative subject of altarpieces in late fifteenth-century Florence. Although the Visitation was a well-known story in both verbal and visual representations since the early medieval period, it became a popular subject of altarpieces only towards the end of the fifteenth century. In this study, the first part provides an overview of the complex religious and historical background to an emerging cult of the Visitation. Devotional practices focusing on the Visitation belong in a context of late medieval Marian devotion and in 1389 a new feast of the Visitation was introduced into the liturgical calendar of the Catholic Church. Because of the ongoing schism within the Catholic Church, the feast was not unanimously accepted across Western Europe until the later part of the fifteenth century. Contrary to a widely disseminated view, the feast of the Visitation cannot be associated with Franciscan spirituality, but was rather a clearly defined Dominican project that primarily emphasised the importance of peace and unity within the Christian Church. Simultaneously with the gradual acceptance of the new feast, visual representations of the Visitation began to appear at the centre of altarpieces. The Visitation exemplifies an increasing preference for narrative subjects within the genre of the altarpiece. The second part of the study presents an analysis of the concept of the narrative altarpiece and highlights the complexities involved in combining a narrative content with the traditional devotional function of the altarpiece. In detailed case studies some prominent art works produced in Florence between 1490 and 1503 are discussed within a framework of contextual analysis, narrative theory and iconography. Altarpieces by Domenico Ghirlandaio, Piero di Cosimo and Mariotto Albertinelli represent visual manifestations of a cult of the Visitation with roots in late medieval devotional practices. At the same time, the altarpieces highlight the multiple functions of altarpieces in a culture where art works responded to a variety of social and religious needs. Building on earlier studies, each case study presents new insights and evidence not considered in previous art historical research.

Suomalaisten nuorten historiakulttuuri : Historian kohtaaminen ja käyttö 8.-luokkalaisten nuorten arkipäivän elämässä

Tutkimuskohteenani on vuonna 1988 syntyneiden suomenkielisten suomalaisten nuorten historiakulttuuri ja historiatietoisuus. Tutkimustehtävä kiteytyi kolmeen pääkysymykseen: mitkä historian välittäjäkanavat vaikuttavat eniten nuorten käsityksiin menneisyydestä, millä tavoin ja kuinka usein nuoret törmäävät historiaan arkielämässään ja millaiset historialliset tapahtumat ovat nuorille merkityksellisiä. Tutkimusjoukko muodostui 1093 kahdeksasluokkalaisesta, jotka vastasivat lomakekyselyyn kevätlukukaudella 2003. Menetelmänä käytettiin ryväsotantaa. Kyselylomake sisälsi pääosin suljettuja kysymyksiä. Tutkimuksen metodit ovat pääosin kvantitatiivisia. Analyysissa käytettiin frekvenssilaskentaa, keskiarvojen vertailua sekä havainnollistuksena taulukoita ja pylväsdiagrammeja. Kvantitatiivisilla menetelmillä kartoitettiin yleiskuvaa nuorten historiakulttuurista sekä eroja tyttöjen ja poikien välillä. Kvalitatiivista tutkimusotetta käytettiin avointen kysymysten kohdalla sekä analysoitaessa historian välittäjäkanavia julkisten ja kansanomaisten - oman, perheen ja suvun sisäisten sekä suvun ulkopuolisten - historian esityksinä. Nuorten historiatietoisuutta muokkaa eniten kouluopetus, jota vahvistaa median ylläpitämä julkinen historiakulttuuri. Viikoittaisissa historian kohtaamisissa poikien historiakulttuuria leimasivat tyttöjä enemmän julkiset historianesitykset - sanomalehdet ja visuaalinen eläytyminen television kautta - sekä historialliset roolipelit. Tyttöjen viikoittaisessa historian kohtaamisessa nousi voimakkaasti esille oman, henkilökohtaisen ja suvun historian käsittely päiväkirjan kirjoittamisen, muistoesineiden ja valokuvien kautta.Tytöt käyttävätkin historiaa oman elämänhistoriansa jäsentämisen sekä tradition siirtämisen tarkoituksessa. Nimenomaan heidän kauttaan näyttää elävän vahvana suvun muisteluperinne. Vaikka nuoret kohtaavat kansanomaisia historianesityksiä enemmän kuin julkista historiakulttuuria, heidän historiatietoisuutensa keskittyy jälkimmäiseen. He mieltävät tärkeäksi historiaksi lähinnä kansallisen menneisyyden ja historiakulttuurin julkiset muodot. Kouluopetuksen vaikutus näkyi nuorten vahvana uskona kansalliseen kertomukseen. Nuoret näkevät erityisen tärkeäksi Suomen itsenäisyyden ja Suomen sodat 1939-45 voitettuina itsenäisyyskamppailuina. Mannerheimia arvostettiin Suomen historian tärkeimpänä samaistumiskohteena ja Suomen sotien merkitys kulminoitui suvun jäsenten kohtaloiden ja kansallisen julkisen historian limittymiseen. Historian reseptiossa jatkotutkimuksen aiheita voisivat olla maaseudulla ja kaupungissa elävien nuorten historiakulttuurien erojen sekä erilaisten historiakulttuuristen alaryhmien hahmottaminen. Empiiristä kartoitusta ja vertailevaa tutkimusta voisi tehdä myös eri ikäryhmien historiakulttuurien välillä.

Suomalaiset antisankarit : Suomalaisuusdiskurssi kolmessa 1980-luvun elokuvassa

Tutkimuksen aiheena on suomalaisuusdiskurssi elokuvissa Täältä tullaan, elämä! (1980, ohjaus Tapio Suominen), Ajolähtö (1982, ohjaus Mikko Niskanen) ja Arvottomat (1982, ohjaus Mika Kaurismäki). Tutkimuksen kohteena ovat elokuvien sisältö ja aikalaisten lehdistöarviot elokuvista. Elokuvia analysoidaan kahdella tasolla: pintatasolla jossa tutkitaan elokuvien kerrontaa ja tyyliä ja syvemmällä tasolla, jossa tutkitaan elokuvien merkitysrakenteita semiotiikan ja analyyttisen psykologian keinoin. Elokuvatekstien pintatason tutkimuksessa käytän päälähteenä David Bordwellin ja Kirstin Thompsonin kirjaa Film Art: An Introduction (1990, 3. ed.). Merkitysrakenteiden analyysissa käytän Algirdas Julien Greimasin semanttista neliötä ja aktanttikaavaa ja Ronald Barthesin teorioita kirjasta Mytologioita (1957/1994). Elokuvien sankaruuden tutkimisessa sovelletaan Carl Gustav Jungin teorioita kollektiivisesta alitajunnasta ja sankarin arkkityypistä. Suomalaisuusdiskurssin analyysissa käytän pohjana Michel Foucaultin teosta The Archaeology of knowledge (1972/1985) ja samaa teokseen teoreettisesti paljolti pohjautuvaa Päivi Rantasen teosta Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen (1997). Rantasen teos tuo tutkittavien elokuvien suomalaisuusdiskurssin analyysiin historiallista perspektiiviä. Kontekstina elokuva-analyyseille tarkastelen myös elokuvateollisuuden rakennemuutoksia 1980-luvulla ja elokuva-arvosteluja. Suomalaisuusdiskurssi korostuu elokuvien sovittamattomissa ristiriidoissa. Elokuvien kerronnan ja tyylin, narratiivisen merkitysrakenteen ja jungilaisen analyysin tutkimustuloksina on, että elokuvien sisäisistä ristiriidoista voi havaita suomalaisuusdiskurssin pyrkimystä muutokseen. Elokuvien realistisuus sitoo elokuvia perinteiseen topeliaanis-runebergiläiseen suomalaisuuteen, mutta elokuvissa on myös uudenlaisia suomalaisuustulkintoja jotka tulevat ilmi päähenkilöiden toiminnan kautta. Elokuvien analyysi osoittaa, että elokuvien suomalaisuusdiskurssi ei ole vielä valmis täysin sisäistämään muun muassa kansainvälistymistä (Ajolähtö) ja yksilöllisempää suomalaisuutta (Täältä tullaan, elämä! ja Arvottomat). Tarve uudenlaiseen suomalaisuuden määrittelyyn kuitenkin näkyy sekä elokuvateksteissä että elokuva-arvosteluissa. Tutkimusta voisi jatkaa analysoimalla eri aikakausien elokuvia ja vertailemalla niiden suomalaisuusdiskurssia toisiinsa.

Svengi ja groove rytmimusiikissa : Rytmiikkaan ja hienorytmiikkaan keskittyvä vertaileva musiikkianalyysi

Käsitteillä svengi ja groove viitataan useimmiten kappaleen tietyn tulkinnan eli esityksen pääasiallisesti rytmisten ominaisuuksien laatuun. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää musiikin rytmiikkaan ja hienorytmiikkaan keskittyviä musiikkikognitiivisia analyysimetodeja, joita soveltamalla nämä ominaisuudet voitaisiin tavoittaa. Käsitteiden monitulkintaisuus, joka tuodaan esiin tutkimuksen alussa aiheuttaa tälle monenlaisia haasteita. -- Tutkimuksen rytmiikkaan keskittyviä analyysimetodeja sovellettaessa musiikkia tarkastellaan tietystä esityksestä tehdyn nuottiesityksen, transkription välityksellä. Hienorytmisiä analyysimetodeja käytettäessä musiikkia tarkastellaan esitysten instrumenttiosuuksien sävelten alukehetkien tarkkojen sijaintien kautta. Alukehetket poimitaan erilaisin automaattisin ja manuaalisin tietokoneavusteisin menetelmin äänitteiltä. Tutkimuksessa tarkastellaan musiikissa esiintyviä ilmiöitä myös laajemmalla, musiikin havaitsemiseen ja tuottamiseen yleisesti liittyvällä musiikkikognition tasolla. Tärkeänä näkökulmana musiikin rytmiikan esitetään jakautuvan kognitiivisesti karkeampaan tekstuaaliseen rytmiikkaan ja tätä hienoisesti varioivaan ei-tekstuaaliseen hienorytmiikkaan. Analyysiosuudessa kehitettyjä metodeja sovelletaan seuraavien kappaleiden soolo-osuuksiin: Miles Davis – 'Freddie Freeloader' (1959), James Brown – 'Doing it to Death' (1973) ja Led Zeppelin – 'Stairway to Heaven' (1971). Kappaleet edustavat tutkimuksessa jazz-, funk- ja rock-tyylilajeja. Analyysi tarkastelee ja vertailee kappaleiden metristä stabiiliutta, instrumenttiosuuksien suhdetta pulssin iskuihin, rytmiikan kolmimuunteisuutta, soolojen metrisiä painopisteitä, soolojen rytmistä tiheyttä sekä tempojen muutoksia. -- Kehitetyt menetelmät osoittautuvat kaikki käyttökelpoisiksi. Kappaleille yhteiseksi piirteeksi paljastuu instrumenttiosuuksien säännönmukainen sijoittuminen pulssin iskuihin nähden kappaleiden sisällä. Kappaleiden välillä eri instrumentit sijoittuvat kuitenkin pulssin ympärille eroavin tavoin, jonka oletetaan johtuvan ennen kaikkea tyylilajien eroista. Tempot pysyvät kappaleissa varsin muuttumattomina. Jatkotutkimuksen kannalta mielenkiintoisia näkymiä ovat muun muassa metodien laajempi soveltaminen, automaattisten menetelmien kehittäminen

Tuuleen piirrän nimeni : Daniel Urwindin fragmentaarinen omaelämäkerta Bo Carpelanin romaanissa Alkutuuli

Tutkielma käsittelee Bo Carpelanin romaania Alkutuuli (Urwind 1993) päähenkilö Daniel Urwindin fragmentaarisesti kerrottuna elämäntarinana. Kyse on kahdella aikatasolla etenevästä fiktiivisestä omaelämäkerrasta, joka perustuu viikottaisiin päiväkirjamerkintöihin. Daniel hahmottaa identiteettiään tilaan kytkeytyneiden muistojen sekä oman nimensä avulla leikaten samalla kerronnan jatkuvuuden. Tutkimusongelmana on hahmottaa Danielin kerronnan tavat, kirjoittamisen syyt sekä prosessiin lopputulos. Menneisyyteen kohdistuvan minä-kerronnan analyysi perustuu Dorrit Cohnin Transparent minds -teoksen käsitteistöön. Alkutuulessa esiintyy muistikerronnan ja muistimonologin epäsäännöllistä vuorottelua. Niiden osana on edesmenneiden läheisten upotettuja monologeja, joiden takaa kuultaa Danielin ääni: monologit ovat Danielin kuvittelemia tai referoimia puheita ja ajatuksia, joiden esittäjä on hänen yksinäisen keskustelunsa toinen osapuoli. Omaelämäkertaa käsittelevinä teoreettisina lähteinä ovat ensisijaisesti Päivi Kososen artikkelit sekä hänen tutkimuksensa Elämät sanoissa. Tutkielman tulkinnan kannalta keskeisessä asemassa ovat Bo Carpelanin essee- ja kaunokirjallinen tuotanto. Kirjoittamisen lähtökohtana on päähenkilön identiteettiä horjuttava elämänvaihe. Vaimo Marian lähdettyä vuodeksi Amerikkaan Daniel pyrkii löytämään oman kielensä ja luomaan muistojensa avulla eheämmän kuvan itsestään. Prosessiin kytkeytyy keskeisesti tila - Danielin kulkiessa talossaan, joka on hänen lapsuudenkotinsa, aistitodellisuus toimii mieleenpalauttajana: äänet ja tuoksut johdattavat hänet elämään menneisyyden muistoja uudelleen nykyhetkessä. Samalla talo ja huoneet personifioituvat ja minuus alkaa rakentua tilan kaltaiseksi. Uusien ovien ja huoneiden löytyminen symboloi Danielin muistojen selkeytymistä ja itseymmärryksen syvenemistä. Kirjoittamisen voi tulkita olevan psykoanalyyttinen prosessi, jossa omaelämäkerran minä keskustelee menneisyyden minänsä kanssa. Puhuja odottaa vastausta toiselta, vaikka vastaus löytyy paradoksaalisesti itsestä. Omaelämäkerran moniäänisyyttä korostavat edesmenneiden läheisten läsnäolo, Danielin eri ikävaiheiden identiteetit ja kaksoisolentojen hahmoissa esiintyvät minuudet. Kirjoittamisen avulla Daniel pyrkii pääsemään etäämmälle itsestään ja saavuttamaan minättömyyden tilan, jota käsitellään John Keatsilta peräisin olevan käsitteen "negatiivinen kyky" avulla. Alkutuuli on taiteilijaromaani, jossa taiteilijuutta edustavat siivet ja lentäminen kytkeytyvät mielikuvitukseen ja uusiutumiseen. Danielin tie taiteilijuutta edeltävään minättömyyteen on kuitenkin vaikea ja monet merkit viittaavat diletantin kohtaloon. Unenomaisen logiikan omaavan, fragmentaarisen kerronnan takaa on hahmotettavissa myös lainalaisuuksia. Muiden henkilöiden lyhyet elämäkerrat ovat heidän haavansa paljastavia episodeja, jotka muuttuvat osaksi Danielin elämäntarinaa. Danielin kirjallinen omakuva on montaasi, jossa eri tasossa olevat elementit, nykyhetki ja menneisyys, mielikuvitus, unet ja upotetut monologit rinnastuvat samaan tasoon. Daniel peilaa elettyä ja koettua koomisen peilirakenteen avulla, jossa hänen elämäänsä osallisena olleet menneisyyden henkilöt kulkevat narrikulkueen mukana. Toive eheästä minäkuvasta osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi merkityssulkeuman todenvastaisuuden vuoksi. Urwind-nimen pohdinnasta liikkeelle lähtenyt omaelämäkerta päättyy syklistä liikettä mukaillen tilanteeseen, jossa päähenkilö hyväksyy elämän käsittämättömyyden ja luottaa omassa nimessään piilevään voimaan, tuuleen, viitaten samalla myös romaanin nimeen. Avainsanat: Bo Carpelan - muistot - tila - fragmentaarisuus - fiktiivinen omaelämäkerta

Jukka Ruohomäen sävellystuotanto ja tyylipiirteet 1970-luvulla : Esimerkkianalyysi teoksesta Pisces

Tutkimuksessani olen keskittynyt tarkastelemaan säveltäjä Jukka Ruohomäen (s.1947) 1970-luvun sävellystuotantoa ja teosten tyylipiirteitä sekä Ruohomäen toimintaa elektroakustisen musiikin parissa. Ruohomäen 1970-luvun teokset kuuluvat elektroakustisen nauhamusiikin lajiin. Aiempaa tutkimusta hänen musiikistaan ei ole tehty. Tutkimuksen kohteen tarkastelua varten työssä luodaan kuva elektroakustisen musiikin historian, kulttuurin ja analyysin kehitykseen sekä elektroakustisen musiikin terminologiaan ja työtapoihin. Elektroakustisen musiikin historiallista kehitystä seurataan 1800-luvulta 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen asti, jotta voidaan ymmärtää, mihin kulttuurihistorialliseen kontekstiin Ruohomäen ensimmäisen sävellyskauden (1970–1978) tuotanto on syntynyt. Historiallisesta näkökulmasta tutkimus on kartoittavaa perustutkimusta. Elektroakustisen musiikin analyysimenetelmiä esittelevässä osassa esitellään ne keskeiset menetelmät, joita tässä työssä käytetään Ruohomäen tuotannon analysointiin. Analyysin pääpaino on teosten äänimateriaalien ja rakenteen tarkastelussa. Tähän tarkasteluun valittuja analyysimenetelmiä ovat Simon Emmersonin elektroakustisten teosten jaottelu äänimateriaalien narratiivisuuden ja syntaktisten piirteiden suhteen, Denis Smalleyn spektromorfologia ja Robert Coganin musiikin kuvaamiseen esittelemä sonogrammikuvaaja. Ruohomäen 1970-luvun teosten esittelyn lisäksi tarkemman analyysin kohteeksi on valittu sävellys Pisces (1975–76). Teosesittelyjen pohjalta muodostetaan kuva Ruohomäen ensimmäisen sävellyskauden vaikutteista ja sävellystyylin muuttumisesta. Ruohomäki painottaa sävellysprosessissa kuuntelun merkitystä ja hänen teoksensa syntyvät pikemminkin vuorovaikutuksessa äänimateriaalin ja sävellysteknologian kanssa kuin tarkan etukäteissuunnitelman ohjaamina. Varhaisten teosten populaarimusiikkivaikutteista Ruohomäen musiikki kehittyi 1970-luvulla kohti puhtaampaa konkreettisen musiikin traditiota. Minimalistiset ja stokastisen musiikin ideat ovat kuultavissa kaikissa ensimmäisen sävellyskauden teoksissa. Analyysi teoksesta Pisces tarkentaa kuvaa Ruohomäen sävellysten tyylipiirteistä. Teosanalyysissä luodaan pohjaa myös Ruohomäen kahden sävellyskauden vertailuun. Jatkotutkimuksen kannalta mielenkiintoiseksi kysymykseksi nousee Ruohomäen kahden sävellyskauden vertailu sekä sävellysteknologian kehityksen ja elektroakustisen musiikin estetiikan suhteen tarkastelu tämän vertailun avulla.

Pekka Pohjolasta : Fuusiosäveltäjän musiikillinen tyyli

Tutkimus pureutuu fuusiosäveltäjä Pekka Pohjolan musiikilliseen tyyliin. Pohjolan soololevytuotantoa tarkastellaan ensin tyylikausittain ja sitten keskittymällä hänen musiikkinsa erityispiirteisiin. Pohjolan tyyliä verrataan taidemusiikkiin ja jazziin, ja kyseenalaistetaan hänen tuotantonsa itsestään selvänä pidetty paikka progressiivisen rockin kategoriassa. Pohjolan musiikin vahvoja emotionaalisia kontrasteja analysoidaan erittelemällä hänen tuotannolleen tunnusomaisten emootioiden ja niitä välittävien musiikillisten keinojen suhdetta kolmessa esimerkkisävellyksessä. Pohjolalle ominaisia sävellysteknisiä piirteitä hahmotellaan erillisessä case-analyysissa. Pääasiallisten tutkimuskysymysten ohella käydään läpi Pohjolan musiikkisukutausta sekä urapolku viulistiopiskelijasta sähköbasistiksi ja viimein säveltäjäksi. Tutkimus on vahvasti aineistolähtöinen. Menetelmällisesti nojaudutaan triangulaatioon eli näkökulmien ja metodien monipuolisuuteen; tutkijan tärkeinä pitämät asiat nostetaan esiin kuhunkin tilanteeseen sopivan menetelmän avulla. Tutkimuksessa käytettyjä metodeja ovat analyyttinen kuuntelu, säveltäjän syvähaastattelu sekä musiikkianalyysi, joka on sekä nuotinnoksiin perustuvaa että kuulonvaraista. Pekka Pohjolan uraa kronologisesti tarkasteltaessa käy ilmi, että hänen kokoonpanoratkaisuissaan on ollut selvä akustisia soittimia suosiva trendi. Säveltäjäidentiteetti on vahvistunut yhtä jalkaa instrumentalisten ambitioiden hälvenemisen kanssa ja Pohjola on vähitellen keskittynyt entistä suurimuotoisempiin teoksiin levytysten ja esiintymisten kustannuksella. Musiikkimuodin virtaukset sekä niitä seuranneet levyyhtiöiden asettamat taloudelliset reuna-ehdot ovat vaikuttaneet Pohjolan tyyliin. Sen persoonallinen ydin on kuitenkin säilynyt muuttumattomana. Pohjolan sävellystuotannossa on paljon yhtymäkohtia klassis-romanttiseen musiikkiin ja jazziin, mutta myös mm. salonki- ja kirkkomusiikkiin. Pohjolan tyylin suhde progressiiviseen rockiin on kaksijakoinen. Yhtäältä hänen tyylillään on paljon yhteistä progressiivisen rockin kirjallisuuden asettamien tyylimääritelmien kanssa, toisaalta Pohjolan musiikki ei ole luonteeltaan kovin kokeellista, pikemminkin perinteisempiä aineksia tuoreella tavalla yhdistelevää. Emotionaalisuus on tunnusomaista Pohjolan musiikille. Analyysikappaleissa tyypillisimmiksi emootioiksi paljastuivat – tutkijan termejä käyttäen – mahtipontisuus ja lapsenomaisuus. Mahtipontisuuden emootiota toteuttavia musiikillisia keinoja olivat mm. kova äänenvoimakkuus, legatofraseeraus, matalan rekisterin käyttö, paksu soitinnus ja säestyksen fanfaarimaisuus. Lapsenomaisuutta kuvattiin mm. hiljaisen äänenvoimakkuuden, staccatofraseerauksen, korkean rekisterin ja ohuen soitinnuksen avulla. Emootiot tulevat Pohjolan musiikissa esiin toistensa kontrasteina, peräkkäisinä ja usein valmistelemattomina. Tutkimuksen päättävä Impun tangon case-analyysi esittelee Pohjolan sävellysteknisiä tunnusmerkkejä, motiivitekniikan ja sekvenssitekniikan runsasta käyttöä. Analyysi toimii myös esimerkkinä Pohjolan musiikin monipuolisista tyylivaikutteista. Impun tangossa on aineksia niin tangosta, jazzista, klassisesta musiikista, hard rockista kuin heavystakin.