Toiseustarinat : äitinä suomalaisessa yhteiskunnassa

The focus of this study is to analyse the power relations on how our society normalizes motherhood and what kind techniques of power can be found in the motherhood culture. This study is an educational family research, and the aim of this study was to analyse those power frames that try to limit mothers in their motherhoods. There were seven mother participants in this study. They wrote essays about their experiences of motherhood in the Finnish society. The method of the research was qualitative, and the data was analysed by discourse analysis. The theoretical part of the research consists of distinguish in parenthood, family policy in families with children and motherhood in the Finnish society. The methodological approach is Michel Foucault´s analytic of power relations, and in this viewpoint I try to find out the different discourses of motherhood. In this study, mothers process against those assumptions of motherhood, which limit their freedom as acting in their role as mothers. Mothers locate themselves in the position of the Other that differs from those motherhood discourses which mothers were talking about. From the point of the Others , mothers processed their own motherhood, and they feel that they were always distinguished from the motherhood which they were expected to belong. Six categories were found in the motherhood assumptions: the norm of education, the myths of motherhood, the role assumptions in the motherhood, the norm of motherhood and discourse of good parenting, and discourse of project parenting. These discourses of motherhood assumptions make limitations, classifications and difference among motherhood. These assumptions were told by people for example in maternity clinics, first and security houses, judiciary systems, nursery, or by some other people. Mothers in this study made a comparison between the motherhood assumptions and themselves. In this study, mothers also criticize the culture of motherhood in the society and feel incompatible with the norms of motherhood around them. This may also increase mothers exhaustion.

Internet- karttapalveluiden arviointi ja kehitys strategisessa maankäytön suunnittelussa, tapaustutkimuksena Esikaupunkien renessanssi -hanke

Participation is located in a living and complex environment. Traditional means of participation are only partially able to meet the new environmental requirements. In need are forms of participation which take into account the new opportunities of the environment and residents expertise. Internet map applications are an important channel of participation which potential is in many respects as unexplored and unutilized. They are commonly in inventory the perspectives, bringing out the concerns of the area, and only little for discussing about solutions. Interpretation is usually made by designer. This study focuses on evaluation and development of Internet map applications in strategic land use planning. Subject matter is dealt from designer and the inhabitants point of view. City Planning Department of Helsinki s Esikau-punkien Renessanssi -project and the associated SoftGIS survey acts as the case study. In the beginning of the study I tried to recognize the new environment in which the Internet map applications are placed. The research question is, what kind of challenges and opportunities the e-participation confronts in information society, and what kind of requirements the environmental creates for development of an application. In chapter three I evaluate how successfully these requirements are met in Esikau-punkien Renessanssi -project. I m trying to examine how the application would look like if the environment and the characteristics of the project are met better. The approach is experimental and I try to find new ways to take advantage of Internet maps. I try not to be too limited to current projects and studies. For example, I try to examine how social media and Web 2.0 opportunities can be utilized, and how the learning and shaping nature of planning may be reached in Internet map environment. In chapter four I have developed a new concept for the Esikaupunkien Renessanssi map application, and made images to visualize its operation in practice. I collect all the data in the research and gather it into a new service. The aim is to create a better application for Esikaupunkien Renessanssi -project, which takes into account the living and complex environment of participation and responds to threats and opportunities arising from it. The presented outcome is in many respects different from the current query. In the new service the role of residents is to interact and learn. The traditional standing of the Internet maps and the position of resident as one-sided information donor are questioned. In the concept, the residents innovate and make interpretations too. Influences are taken from a number of modern applications and for example services that make use of social media. The user experience is intended to be interactive, fast and easy. The idea is that the service keeps you up to date with planning matters, not the other way around. Service guides inhabitants, striving to achieve a deeper knowledge of the project's objectives as well as the dynamics and realities that different individuals experience.

On the fundamentals of coherence theory

In the thesis I study various quantum coherence phenomena and create some of the foundations for a systematic coherence theory. So far, the approach to quantum coherence in science has been purely phenomenological. In my thesis I try to answer the question what quantum coherence is and how it should be approached within the framework of physics, the metatheory of physics and the terminology related to them. It is worth noticing that quantum coherence is a conserved quantity that can be exactly defined. I propose a way to define quantum coherence mathematically from the density matrix of the system. Degenerate quantum gases, i.e., Bose condensates and ultracold Fermi systems, form a good laboratory to study coherence, since their entropy is small and coherence is large, and thus they possess strong coherence phenomena. Concerning coherence phenomena in degenerate quantum gases, I concentrate in my thesis mainly on collective association from atoms to molecules, Rabi oscillations and decoherence. It appears that collective association and oscillations do not depend on the spin-statistics of particles. Moreover, I study the logical features of decoherence in closed systems via a simple spin-model. I argue that decoherence is a valid concept also in systems with a possibility to experience recoherence, i.e., Poincaré recurrences. Metatheoretically this is a remarkable result, since it justifies quantum cosmology: to study the whole universe (i.e., physical reality) purely quantum physically is meaningful and valid science, in which decoherence explains why the quantum physical universe appears to cosmologists and other scientists very classical-like. The study of the logical structure of closed systems also reveals that complex enough closed (physical) systems obey a principle that is similar to Gödel's incompleteness theorem of logic. According to the theorem it is impossible to describe completely a closed system within the system, and the inside and outside descriptions of the system can be remarkably different. Via understanding this feature it may be possible to comprehend coarse-graining better and to define uniquely the mutual entanglement of quantum systems.

Pilkahduksia Pilkkeestä : tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Analisi contrastiva delle modalità di traduzione in finnico dei Tempi verbali e delle perifrasi aspettuali dell'italiano

Analisi contrastiva delle modalità di traduzione in finnico dei Tempi verbali e delle perifrasi aspettuali dell italiano (Italian Philology) The topic of this research is a contrastive study of tenses and aspect in Italian and in Finnish. The study aims to develop a research method for analyzing translations and comparable texts (non-translation) written in a target language. Thus, the analysis is based on empirical data consisting of translations of novels from Italian to Finnish and vice versa. In addition to this, for the section devoted to solutions adopted in Finnish for translating the Italian tenses Perfetto Semplice and Perfetto Composto, 39 Finnish native speakers were asked to answer questions concerning the choice of Perfekti and Imperfekti in Finnish. The responses given by the Finnish informants were compared to the choices made by translators in the target language, and in this way it was possible both to benefit from the motivation provided by native speakers to explain the selection of a tense (Imperfekti/Perfekti) in a specific context compared with the Italian formal equivalents (Perfetto Composto/Perfetto Semplice), and to define the specific features of the Finnish verb tenses. The research aims to develop a qualitative method for the analysis of formal equivalents and translational changes ( shifts ). Although, as the choice of Italian and Finnish progressive forms is optional and related to speaker preferences, besides the qualitative analysis, I also considered it necessary to operate a quantitative one in order to find out whether the two items share the same degree of correspondence in frequency of use. In this study I explain translation choices in light of cognitive grammar, suggesting that particular translation relationships derive from so-called construal operations. I use the concepts of cognitive linguistics not only to analyze the convergences and divergences of the two aspectual systems, but also to redefine some general procedures related to the phenomenon of translation. For the practical analysis of the corpus were for the most part employed theoretical categories developed in a framework proposed by Pier Marco Bertinetto. Following this approach, the notions of aspect (the morphologic or morphosyntactic, subjective level) and actionality (the lexical aspect or objective level, traditionally Aktionsart) are carefully distinguished. This also allowed me to test the applicability of these distinctions to two languages typologically different from each other. The data allowed both the analysis of the semantic and pragmatic features that determine tense and aspect choices in these two languages, and to discover the correspondences between the two language systems and the strategies that translators are forced to resort to in particular situations. The research provides not only a detailed and analytically argued inventory about possible solutions for translating Italian tenses and aspectual devices in Finnish that could be of pedagogical relevance, but also new contributions about the specific uses of time-aspectual devices in the two languages in question.

Constructions and situations : a constructivist reading of Hegel's System

The object of this work is Hegel's Logic, which comprises the first third of his philosophical System that also includes the Philosophy of Nature and the Philosophy of Spirit. The work is divided into two parts, where the first part investigates Hegel s Logic in itself or without an explicit reference to rest of Hegel's System. It is argued in the first part that Hegel's Logic contains a methodology for constructing examples of basic ontological categories. The starting point on which this construction is based is a structure Hegel calls Nothing, which I argue to be identical with an empty situation, that is, a situation with no objects in it. Examples of further categories are constructed, firstly, by making previous structures objects of new situations. This rule makes it possible for Hegel to introduce examples of ontological structures that contain objects as constituents. Secondly, Hegel takes also the very constructions he uses as constituents of further structures: thus, he is able to exemplify ontological categories involving causal relations. The final result of Hegel's Logic should then be a model of Hegel s Logic itself, or at least of its basic methods. The second part of the work focuses on the relation of Hegel's Logic to the other parts of Hegel's System. My interpretation tries to avoid, firstly, the extreme of taking Hegel's System as a grand metaphysical attempt to deduce what exists through abstract thinking, and secondly, the extreme of seeing Hegel's System as mere diluted Kantianism or a second-order investigation of theories concerning objects instead of actual objects. I suggest a third manner of reading Hegel's System, based on extending the constructivism of Hegel's Logic to the whole of his philosophical System. According to this interpretation, transitions between parts of Hegel's System should not be understood as proofs of any sort, but as constructions of one structure or its model from another structure. Hence, these transitions involve at least, and especially within the Philosophy of Nature, modelling of one type of object or phenomenon through characteristics of an object or phenomenon of another type, and in the best case, and especially within the Philosophy of Spirit, transformations of an object or phenomenon of one type into an object or phenomenon of another type. Thus, the transitions and descriptions within Hegel's System concern actual objects and not mere theories, but they still involve no fallacious deductions.

”En mä nyt mitää sateenkaarikorviksia käytä!” Sukupuolen ja seksuaalisuuden ruumiillinen tuottaminen toimisto- ja myymälätyöyhteisöissä

Tämän tutkielman tarkoitus on tarkastella sukupuolen ja seksuaalisuuden tuottamista työelämässä. Hahmotan sukupuolen ja seksuaalisuuden Judith Butlerin tavoin ruumiillisena ja esityksellisenä tekemisenä, jota tuotetaan julkisen toiston kautta. Olen yhdistänyt butlerilaiseen näkemykseen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta Erving Goffmanin ajatuksia itsensä esittämisestä ja elämästä teatterina näyttämömetaforineen. Hahmotan siis sukupuolen ja seksuaalisuuden sosiaalisina konstruktioina, joita tuotetaan jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa ruumiillisen toiminnan kautta. Tässä tutkielmassa viittaan ruumiillisella toiminnalla ulkonäköön, käyttäytymiseen, liikehdintään sekä puheääneen ja -tyyliin. Haastattelin tutkimustani varten kymmentä toimistossa ja myymälässä työskentelevää henkilöä. Pyrin lähestymään queer-teoreettisesta ajattelusta vaikuttuneena sukupuolen ja seksuaalisuuden kategorioita joustavasti. Annoin haastateltavien määritellä itse sukupuolensa ja seksuaalisuutensa. Lähestyin haastateltavien kuvauksia sukupuolesta ja seksuaalisuudesta subjektiuden ja toimijuuden näkökulmista tarkastellen samalla, miten heidän sukupuolensa ja seksuaalisuutensa ovat mahdollistaneet ja rajoittaneet heidän toimintaansa työelämässä. Haastateltavien oli ajoittain vaikea puhua sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, minkä koen johtuvan osittain heteronormatiivisuuden institutionalisoidusta luonnollisuudesta, mutta myös suomalaisesta tasa-arvodiskurssista, jossa sukupuolesta ja seksuaalisuudesta puhutaan vähätellen ja työelämän kontekstissa vältellen. Tarkastelin haastateltavien kertomuksia diskursiivisina narratiiveina, eli tulkitsin haastateltavien kertomia kertomuksia yhdeksi mahdolliseksi tavaksi puhua sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja työyhteisöstä. Ensimmäisenä tavoitteenani oli selvittää, miten toimisto- ja myymälätyöyhteisöissä tuotetaan sukupuolta ja seksuaalisuutta ruumiillisena toimintana. Haastateltavien kertomien tarinoiden perusteella sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan suomalaisissa toimisto- ja myymälätyöyhteisöissä ensinnäkin kaksijakoisten sukupuolityylien avulla. Toiseksi sukupuolityylien heteroseksuaalista luonnetta voidaan toisintoistaa lisäämällä ulkonäköön ei-heteroseksuaalisesta suuntautumisesta kertovia merkkejä, vaikkei työyhteisössä halutakaan korostaa sen enempää sukupuolta kuin seksuaalisuuttaakaan. Sekä toimisto- että myymälätyössä sukupuolta ja seksuaalisuutta korostava näyttäytyminen ja käyttäytyminen on kielletty, tai ainakaan usea haastateltava ei halunnut niitä tehdä. Tulkitsin tämän johtuvan ensinnäkin haastateltavien tekemästä kategorisesta rajanvedosta työn ja vapaa-ajan välille: liiallinen sukupuolen ja seksuaalisuuden korostaminen olisi työn kontekstissa epäsiistiä ja kielisi epäkompetentista toimijuudesta. Toimistossa ja myymälässä työskentelevien työntekijöiden halukkuus olla korostamatta sukupuolta ja seksuaalisuuttaan johtuu tulkintani mukaan myös työelämässä sovellettavasta vaikutelmanhallinnasta, jossa työntekijän on luotava vaikutelma itsestään pätevänä, ammattitaitoisena ja ruumiittomana työntekijänä. Asiakaspinnalla tehtävässä työssä vaikutelmaa ei kuitenkaan luoda vain itsestä, vaan esteettisen ja emotionaalisen ruumiinhallinnan avulla myös organisaation tuotteista ja palveluista. Suomalaisessa kulttuurissa työntekijöiden toimijuuden tila onkin tulkintani mukaan ristiriitainen: sukupuolittunut ja seksuaalinen ruumis tulisi peittää ja piilottaa, mutta toisaalta sitä on tuotava kaksijakoisten sukupuolityylien ja esteettisen ja emotionaalisen vaikutelmanhallinnan kautta esiin.

Lihan syömisen oikeudesta - Miksi kaupunginvaltuutetut riitelevät kasvisruokapäivästä?

Pro gradu tutkimuksessani tarkastellaan Helsingin, Espoon, Tampereen ja Jyväskylän kaupunginvaltuustoissa käytyjä kasvisruokapäiväkeskusteluja. Työn tavoitteena ja tarkoituksena on selvittää, mistä valtuustosaleissa käydyissä kasvisruokapäiväkeskusteluissa oikeastaan on kysymys. Minkä puolesta argumentoivat kasvisruokapäivän puolustajat ja mitä puolustavat kasvisruokapäivän vastustajat, jotka jyrkästi nousevat aloitetta vastaan? Kaupunginvaltuustoissa käydyt kasvisruokapäiväkeskustelut poikkeavat tavanomaisista valtuustokeskusteluista, sillä ne ovat sekavia ja poikkeuksellisen emotionaalisesti latautuneita. Keskustelun aikana syntyy voimakas ristiriita-asetelma, jossa osapuolet eivät ymmärrä toisiaan, vaan puhuvat toistensa ohi. Tutkimukseni tarkoituksena on ottaa selvää tämän omalaatuisen poliittisen keskustelun perimmäisestä luonteesta. Työn taustalla on kysymys lihan syönnin monimutkaisesta asemasta maailmassa, jossa ekologisuuden nimissä kuluttamista tulisi vähentää. Lihan syöntiä tulisi vähentää sen epäekologisuuden tähden, mutta miten saadaan kulutus laskuun tilanteessa, jossa lihan syönnistä on vasta vähän aikaa sitten tullut jokaisen suomalaisen perusoikeus. Pohdin työssäni ruoan ja syömisen asemaa nyky-yhteiskunnassa sekä erityisesti lihan monimerkityksisyyttä ja sen syömisen problemaattisuutta. Tutkimukseni osallistuu keskusteluun siitä, mitä tapahtuu, kun ekologisuuden nimissä kuluttajakansalaisten elämäntapoja saatetaan joutua rajoittamaan. Tarkastelen aineistoani hyödyntämällä Laurent Thévenot´n teoriaa kolmesta yhteisyyden kieliopista sekä Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot´n teoriaa oikeuttamisen maailmoista. Teorioiden avulla selvitän, miten kasvisruokapäivän puolustajat ja vastustajat rakentavat argumenttinsa. Tutkimukseni tuloksena selviää, että kasvisruokapäivän puolustajat rakentavat yhteiselämää vetoamalla ekologiseen maailmaan, jolloin kommunikointi perustuu ajatukselle yhteisestä hyvästä. Sen sijaan kasvisruokapäivän vastustajat rakentavat argumenttinsa liberaalin kieliopin varaan, jolloin tavoitteena on oman edun saavuttaminen. Kasvisruokapäiväkeskustelussa kysymys on kulttuurisodasta, jossa törmäävät vaatimus yksilön valinnan vapaudesta ja vaatimus valinnan vapauden rajoittamisesta ympäristön hyvinvoinnin nimissä. Kysymys on hyvin perustavanlaatuisista lähtökohtaeroista, erilaisista ”pyhistä”, joiden yhteensovittaminen on vaikeaa. Keskustelussa syntyvä konflikti johtuu siitä, että ekologinen pakko on niin merkittävällä tavalla ristiriidassa klassisten länsimaisten vapausoikeuksien kanssa. Tutkimuksen analyysiosassa pyrin selvittämään, miten nämä keskenään ristiriitaiset arvolähtökohdat ovat syntyneet. Tutkimukseni lopuksi kysyn, voivatko tällaiset ”kulttuurisodat” yleistyä ja paisua, jos ekologinen paine kasvaa ja markkinavoimat jatkavat voittokulkuaan.

Tarvitaanko demokratiassa keskustelua? Julkinen alue demokraattisen legitimiteetin tuottajana

Pyrin Pro gradu -tutkielmassani hahmottamaan ne tekijät, jotka konstituoivat julkista aluetta demokraattista legitimiteettiä tuottavana poliittisena foorumina. Työni keskiössä on deliberatiivisen demokratian teorian ydinajatus, että ihmiset ja ihmisryhmät kykenevät muodostamaan mielipiteensä ja tuomaan sen esille julkisissa keskusteluissa. Hyvin argumentoitu vaade ryhmän oikeuksien puolesta kerää julkista kannatusta muualtakin kuin asianomaisen ryhmän sisältä. Tämä puolestaan saa aikaan poliittisia muutoksia. Ryhmä, jota yhdistää epäoikeudenmukaisuuden kokemus, tuo agendansa julkisuuteen ja pyrkii vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja sitä kautta poliittiseen päätöksentekoon. Oleellinen kysymys tässä kontekstissa on, kuinka paljon yleisen mielipiteen tulisi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja minkälaisiin aiheisiin poliittisesti vaikuttava yleinen mielipide on rajattu. Keskustelun julkisen alueen demokraattistra legitimiteettiä tuottavasta voimasta käynnisti Jürgen Habermasin teos Strukturwandel der Öffentlichkeit vuonna 1962. Olen käyttänyt kyseisen teoksen lisäksi lähteinäni Habermasin myöhäisempää tuotantoa. Habermasin pääasiallisina kommentaattoreina työssäni toimivat John Rawls, Nancy Fraser, Chantal Mouffe ja Seyla Benhabib. Tarkastelutapani on systemaattinen. Pyrin selventämään julkisen alueen käsitettä sekä liittyen julkiselle alueelle postuloituihin funktioihin, episteemiseen asemaan, sosiaaliseen ontologiaan, ekstensioon ja sitä konstituoiviin periaatteisiin. Käyn läpi deliberatiivisen demokratian teorian, poliittisen liberalismin ja agonistisen politiikan teorian käsitykset politiikan ja julkisen alueen luonteesta. Pyrin puolustamaan deliberatiivisen demokratian mukaista näkemystä julkisen alueen funktiosta. Käyn tutkielmassani läpi myös niitä ongelmia, jotka nousevat viime vuosikymmenien aikana demokraattisen päätöksenteon kannalta oleellisissa instituutionaalisissa rakanteissa tapahtuneista muutoksista. Keskeinen kysymys on, kykeneekö habermasilainen teoria vielä säilyttämään deskriptiivisen ja normatiivisen arvonsa globalisoituneessa maailmassa. Tutkimuksessani selvisi, että demokraattinen legitimiteetti vaatii tuekseen julkisen alueen mielipiteenmuodostusta. Julkista aluetta ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista hahmottaa yhtenä laajana diskursiivisena areenana vaan useiden kommunikatiivisten alueiden verkostona, joista jotkut alueet ovat kattavampia kuin toiset.

Avtorskaia pesnia muutoksessa. Yhteisöllisyys ja dialogi Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kontekstissa

Pro-gradu -työssäni tutkin venäläistä avtorskaia pesnia -musiikkigenreä, sitä ympäröivää yhteisöä sekä muutosta, jonka genre on kokenut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Avtorskaia pesnia -genren keskiössä on lyyrinen, kitarasäestyksellinen säveltäjän ja sanoittajan itsensä esittämä laulu. Neuvostoliiton kontekstissa avtorskaia pesnian voidaan nähdä olevan yhteiskuntakriittinen genre, joka intonaationsa, muotonsa ja sanomansa välityksellä korosti yksilöllisyyttä ja sananvapauden periaatteita. Neuvostoliiton hajoaminen on vaikuttanut monella tavalla sekä musiikin olemukseen että sitä ympäröivään yhteisöön. Pyrin selvittämään, minkälaisia arvoja avtorskaia pesnian parissa viihtyvä yhteisö vaali sosialismin aikana ja minkälaisia odotushorisontteja yhteisön jäsenet liittävät genreensä nykykontekstissa. Musiikin yhteiskunnallisen merkityksen lisäksi pohdin myös sitä, mitä genre merkitsee sitä luoville yksilöille ja yhteisölle. Tutkimukseni perustuu vuonna 2009 Pietarissa tehtyyn kolmen kuukauden mittaiseen kenttätyöhön. Vierailin säännöllisesti pietarilaisissa lauluklubeissa, kävin konserteissa ja osallistuin muutamaan festivaaliin. Erityisesti klubit edustivat genren yhteisöllisintä puolta. Osallistuin klubien toimintaan, haastattelin useita muusikoita ja muita genren aktiiveja. Tarkastellessani avtorskaia pesniaa Neuvostoliiton kontekstissa, pohdin erityisesti sen merkitystä ja sijoittumista sosialistisen yhteiskunnan todellisuuteen. Usein kirjallisuudessa sosialismi nähdään vastakkaisten kategorioiden kautta. Viimeisten vuosikymmenien sosialistinen todellisuus oli kuitenkin luonteeltaan paradoksaalinen. Tarkastelemalla avtorskaia pesniaa pyrin osoittamaan, millä tavalla sosialistiseen yhteiskuntaan liitettävät vastakkainasettelut ovat ongelmallisia. Analysoin sosialistisen yhteiskunnan ja avtorsakia pesnian välistä suhdetta nojaten James Scottin public ja hidden transcripts -käsitteisiin. Tämän lisäksi käytän Alexei Yurchakin deterritorialisaation käsitettä kuvaamaan sitä, millä tavalla sosialismin viimeisten vuosikymmenien aikana avtorskaia pesnia -yhteisö loi sosiaalisia tiloja, joissa yhteisön arvoja ei nähty ristiriitaisina sosialistisen ideologian kanssa. Tasa-arvo, yhteisöllisyys, perhe, ystävyys ja eettisyys voidaan lukea sosialismin ja avtorskaia pesnia -yhteisön yhteisiksi arvoiksi. Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä sosiaalisen todellisuuden ja virallisen diskurssin ristiriitaisuus muodosti tilanteen, joka mahdollisti uusien tulkintojen ja sen myötä uusien sosiaalisten tilojen syntymisen. Neuvostoliiton hajoaminen on asettanut avtorskaia pesnia -genrelle uusia haasteita. Vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen nopea muuttuminen on aiheuttanut tilanteen, jossa genren edustajat ovat joutuneet arvioimaan suhdettaan ympäröivään todellisuuteen uudesta näkökulmasta. Tärkeiksi muodostuneet arvot jatkavat elämäänsä, mutta niiden tulkinta ja merkitsevyys ovat muuttuneet. Nykyään genreen liitetään erilaisia odotushorisontteja, jotka syntyvät avoimessa, historiallisesti määräytyvässä diskursiivisessa prosessissa. Käsitykset musiikin merkitsevyydestä ja sen paikasta nykykontekstissa rakentuvat myös yhteiselle historialle ja sen merkityksille. Ystävyyden ja vilpittömyyden korostuminen sekä genren näkeminen ennen kaikkea kommunikaation ja taiteen muotona ovat niitä lähtökohtia, joista muusikot pyrkivät musiikkiaan tekemään. Jollekin avtorskaia pesnia edustaa kommunikaatiota ja dialogia yksilöiden välillä. Toisille genre edustaa taiteen muotoa, kun taas jotkut näkevät musiikin hyödykkeenä. Monelle genre edustaa yhteisöä ja toimii selviytymisstrategiana elämän hankalina hetkinä. Tunne yhteenkuuluvuudesta ja kuulumisesta saman genren piiriin ilmenee hetkissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin he ymmärtävät jakavansa jotakin yhteistä ja näin kuuluvansa johonkin heitä yhdistävään maailmaan. Avtorskaia pesnian parissa viihtyvät näyttäisivät muodostavan kuvitteellisen yhteisön, jota yhdistää yksilön ainutlaatuisuuden kunnioittaminen. Avtorkskaia pesnian ja sen yhteiskunnallisen merkityksen muuttumisen tarkastelu antaa mahdollisuuden kurkistaa Venäjällä tapahtuvien sosiaalisten ja poliittisten muutosten luonteeseen.

Omistajuus Maailmanpankin diskurssissa : muuttuvatko avun toimijoiden valtasuhteet? Tapaustutkimuksena avun uusi arkkitehtuuri ja yhteiskunnalliset voimasuhteet Mosambikissa

Samanaikaisesti, kun tämän päivän kehitysdiskurssissa painotetaan omistajuutta ja kumppanuutta, monien mielestä avunantajien asema suhteessa avunsaajiin on jopa vahvistunut entisestään. Jos vahvistuneen avunsaajan omistajuuden ajatellaan tarkoittavan vallan siirtoa avunantajilta avunsaajille, vaikuttaisi diskurssin ja käytännön välillä olevan ristiriita. Työssäni yritän selvittää eri tekijät ja historiallisen taustan, joiden seurauksena liberaali käsitteistö, etenkin omistajuus, on noussut Maailmanpankin diskurssiin. Tätä kautta pyrin selvittämään, mitä omistajuus tarkoittaa Maailmanpankille, ja millaisiin valta-asetelmiin uusi diskurssi johtaa. Työni tapaustutkimuksessa pohdin omistajuuskysymyksiä tämän päivän Mosambikissa: edesauttaako nykyinen liberaali kehitysdiskurssi vallansiirtoa Mosambikin kontekstissa a) avunantajilta avunsaajamaalle b) perimmäiselle edunsaajalle, eli kansalle. Tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen. Historiallisen lähestymistavan kautta pyrin selvittämään taustaa ja syitä Maailmanpankin diskurssin muutokseen, ja sitä kautta selvittämään nykyään vallitsevia avunantajien ja avunsaajien välisiä valtasuhteita. Tähän käytän lähteinäni ensimmäisessä osiossa Maailmanpankin omia julkaisuja ja toisessa osiossa muita kirjallisia lähteitä. Mosambikin tapaustutkimukseni lähdeaineisto koostuu paikallisten järjestöjen ja tutkimusinstituuttien edustajille tekemistäni avoimista teemahaastatteluista sekä muista kirjallisista, Mosambikin avun kontekstia käsittelevistä lähteistä. Omistajuuskäsite Maailmanpankin diskurssissa on laajentunut huomattavasti: kun alussa omistajuudella tarkoitettiin lähinnä sitoutumista, niin nykyään se tulisi ymmärtää pyrkimyksenä lisätä avunsaajamaiden hallintaa kehitysprosesseissa, mikä puolestaan lisäisi huomattavasti avunsaajamaiden päätösvaltaa avunkäytön suhteen. Toisessa osiossa kuitenkin osoitan, että vaikka Maailmanpankki antaa omistajuusdiskurssin myötä ymmärtää, että aloitteen kehitysinterventiosta on tultava avunsaajamaalta itseltään, niin todellisuudessa asetelma on erilainen. Maailmanpankin ja muiden avunantajien keinot vaikuttaa ovat muuttuneet, mutta vaikutus on pysynyt yhä vahvana. Omistajuus- ja kumppanuusdiskurssi toimii merkittävässä asemassa nykyisessä avun kontekstissa, jossa avunantajat vaikuttavat avunsaajamaihin sisältä päin: vallankäytön mekanismit ovat enemmän piilossa. Näin ollen aloite tulee yhä vieläkin avunantajilta, ja omistajuus tarkoittaa lähinnä avunsaajamaan sitoutumista ohjelmiin. Kansalaisyhteiskunta puolestaan on otettu mukaan tukemaan avunantajien agendaa ja varmistamaan kannatus muutoksilie myös yhteiskunnan sisältä päin. Mosambikin tapaustutkimuksessa huomiot ovat jokseenkin samankaltaisia. Omistajuusdiskurssin myötä avunantajat vaikuttavat mahdollisesti yhä tehokkaammin Mosambikin hallituksen sisällä, etenkin avun käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Mosambikin hallitus ei kuitenkaan vaikuta edes haluavan vahvempaa omistajuutta, koska nykyinen toteutettava malli palvelee sen etuja loistavasti: antamalla periksi tietyillä alueilla avunantajille hallitus vahvistaa asemiansa muiden kotimaisten toimijoiden edessä. Avunantajilla voi tahtoessaan olla tärkeä rooli avunsaajamaiden sisäisiin valtasuhteisiin vaikuttamisessa. Mosambikin esimerkin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että merkittävää muutosta kansan ja hallituksen välisissä valtasuhteissa ei ole tapahtunut.

Näkemyksiä käsityöopetuksen kehitystarpeista yhtenäisessä perusopetuksessa

The objective of this study was to find out what development targets craft teachers could identify in the comprehensive school classes 1 through 9 after the curriculum of the year 2004 had declared craft education uniform in textile and technical craft. Earlier research had shown that after this curricular reform craft education had been carried out in dissimilar ways in different municipalities and schools. This causes differences in the contents of teaching and thus in learning outcomes on national level. The most problematic situations occur on the 7th grade when the classes contain pupils with very heterogeneous skill levels. My intention is to find general themes in craft education that are significant when considering developmental objectives. The problem was explored by four research questions as follows: What kind of problems have craft teachers confronted during the application of the curriculum 2004, what are the most important objectives and contents in craft for the comprehensive school, how craft education should be arranged in the future and what prerequisites should be considered to generate high quality craft education? The study was carried out by a qualitative research approach. The informants consisted of 21 persons, out of which 15 were textile or technical teachers and six were textile or technical teacher students. The research data was collected in the form of short open narratives, based on a partially structured inquiry. Respectively content analysis was applied for analysis of the narratives. Research results revealed that craft teachers were mainly satisfied in uniform craft and hoped that both textile and technical craft could be compulsory school subjects for both genders. Textile and technical craft should be defined as separate independent school subjects, both of which should be developed with broader and high quality contents. Craft subjects should be allocated more teaching time. Teachers asked for a more logically proceeding curriculum, initiating from the beginning to the end of the compulsory school. It was suggested that this could be done by a qualified subject teacher. A uniform curriculum solution must be found for the whole country.

Verkkojen punontaa vai Macintosheja? Kansalaisjärjestöjen täydentävä rooli Suomen julkisessa kehitysyhteistyössä maaseutusektorin osalta 1995-2009

Suomi on sitoutunut tavoitteeseen, jossa vuotuinen kehitysyhteistyöhön suuntautuva raha vastaa 0,7 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Vuoden 1994 jälkeen Suomen bilateraalisen avun puitteissa maaseutukehitykseen suunnatut myönnöt ovat pudonneet alle kymmeneen prosenttiin Suomen virallisesta kehitysavusta. Julkisesta kehitysyhteistyöstä vuonna 2009 kansalaisjärjestöille menevä osuus oli 12,8%. Suomen virallinen näkemys maaseutusektorin tärkeydestä vaihtelee, jos ei vuosittain, niin hallituksittain. Pyrin selvittämään kansalaisjärjestöjen ja valtion suhteen toimivuutta, eli ovatko kansalaisjärjestöt täydentävä voima Suomen julkisessa kehitysyhteistyössä. Näkökulmana on maaseutusektori, jota pidetään avaimena köyhyyden ja nälän poistamisessa. Onko julkisen kehitysyhteistyön maaseudulle suuntautuvan rahamäärän suhteellinen pienentyminen saanut kansalaisjärjestöissä aikaan ”täydentävän reaktion”. Suomen kehitysyhteistyön tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen vuoden 2000 vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Tutkimukseni primäärilähteitäni ovat kansalaisjärjestöjen vuosiraportit tai –kertomukset sekä hallituksen vuosittaiset kehitysyhteistyökertomukset sekä hallituksen kehityspoliittiset ohjelmat. Sekundaarilähteet ovat aiempaa tutkimusta ja aikalaiskirjoittelua. Näiden lisäksi haastattelin entistä kehitysyhteistyöministeriä Pekka Haavistoa sekä Kepan Helena Nevalaista. Aineistoa tutkittuani Kirkon Ulkomaanavun kohdalla maaseutusektorin osuus kehitysyhteistyöstä oli vuoteen 1999 asti aina yli 30% jonka jälkeen se on vaihdellut 15% ja 32% välillä, laskeutuen vuoden 2009 lukemiin eli 18%:iin. Karkeasti voin todeta Kirkon Ulkomaanavun maaseutusektorille menevän rahan suhteellisesti laskeneen koko tutkimusajanjaksoni ajan. Retoriikan kannalta KUA näkee itsensä täydentävänä, vastavoimana suhteessa valtioon. World Visionin voidaan sanoa pitäneen maaseutusektorille menevän rahamäärän suhteessa samana koko tutkimusajanjakson, ottaen huomioon organisaation huomattavan laajentumisen. Näin ollen kolmesta tutkimastani suomalaisesta kehitysyhteistyötä tekevästä valtion kumppanuusjärjestöstä ainoastaan Fida on kasvattanut maaseutusektorille suuntautuvaa rahamäärää suhteessa omaan varainkäyttöön. Hallituksen retoriikassa maatalous on noussut esille 2000-luvulla. Lehtomäen kaudella 2003 maatalous sai palstatilaa enemmän kuin aiemmin tutkimallani ajalla. Ennen Lehtomäkeä (2003-2007) ja Väyrystä (2007-2011) maaseutusektori ei ollut saanut erityismainintaa hallituksen kehitysyhteistyökertomuksissa. Hallituksen tematiikka on pääasiallisesti seurannut suurelta linjaltaan MDG1:tä, vaikkakaan vielä ennen 2000-luvun taitetta sitä ei oltu virallisesti kirjattu ohjelmiin. Ennen Lehtomäen MDG1-avausta kehitysyhteistyökertomusten osalta, köyhyyden lievittäminen/vähentäminen on ollut päätavoitteita listatessa aina ensimmäisenä tai toisena. Keskusta on tematiikassaan nostanut maaseudun lähemmäs keskiötä, mutta tutkimissani lukemissa sen sijoittuminen keskiöön ei juuri näy. Kansalaisjärjestöt eivät täydennä Suomen julkista kehitysyhteistyötä maaseutusektorin osalta. Toisaalta on selvää, että maaseudun rooli Suomen julkisen kehitysyhteistyön retoriikassa on kasvanut etenkin viime vuosina. Ei jäänyt epäselväksi, että kansalaisjärjestöt koetaan valtion kehitysyhteistyötä täydentävänä voimana, niin valtion julkaisuissa kuin kansalaisjärjestöpuolenkin julkaisuissa. Ristiriita on ilmeinen.