Virolaisiin naistenlehtiin kirjoittuva materialistinen maailma : Annen, Eesti Naisen ja Stiilin kansijuttujen tarkastelua kriittisen tekstintutkimuksen menetelmällä

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Viron kolmen suurimman naistenlehden kansijuttuja systeemis-funktionaalisen kieliopin menetelmällä. Lehdet ovat Anne, Eesti Naine ja Stiil. Aineisto, tammikuussa 2003 ? syyskuussa 2004 ilmestyneet 55 artikkelia, on pääosin haettu lehtien omista internetarkistoista. Tutkin kansijuttuja systeemis-funktionaalisen kieliopin menetelmällä. Tavoitteenani on ollut selvittää, minkälaisia arvoja, asenteita ja maailmankuvia teksteihin kirjoittuu. Lähestyn kansijuttuja ideationaalisen, interpersoonaisen ja tekstuaalisen metafunktion näkökulmista. Kaikki kolme metafunktiota esiintyvät kielellisissä ilmiöissä yhtä aikaa. Mitä tahansa puhuttua tai kirjoitettua lausetta on mahdollista analysoida minkä tahansa metafunktion kannalta. Ideationaalinen metafunktio tarkoittaa yhtäältä sitä, minkälaisena maailma ja ilmiöt teksteissä kuvataan, toisaalta sitä, minkälaisia prosesseja teksteissä representoidaan. Interpersoonainen metafunktio tarkoittaa teksteihin kirjoittuvia suhteita, vuorovaikutusta ja identiteettejä, esimerkiksi toimittajan ja lukijan välistä suhdetta ja heidän roolejaan. Kun tekstiä tutkitaan tekstuaalisen metafunktion kannalta, siitä nostetaan esiin kieliopillisia, sanastollisia ja syntaktisia piirteitä, joista tekstit rakentuvat koherenteiksi kokonaisuuksiksi. Pro graduni kuuluu kriittisen tekstintutkimuksen alaan. Kriittinen tekstintutkimus on monitieteinen menetelmä, jonka tavoitteena on selvittää kielellisesti representoituja valtasuhteita sekä eksplisiittisesti ja implisiittisesti lauseisiin kirjoittuvia arvotuksia. Kriittisen tekstintutkimuksen tavoitteena on osoittaa, millä tavalla ihmisten ajattelua pystytään ohjaamaan ja hallitsemaan kielellisten ratkaisujen keinoin. Viron kolmen suurimman naistenlehden kansijutuille yhteinen piirre on materialistinen maailmankuva, joka ilmenee teksteissä muun muassa korostuneena kulutustottumusten, ulkonäön ja elämäntyylin kuvailuna. Tekstit ovat avoimen kaupallisia. Selkein osoitus kaupallisuudesta on tunnetuttujen vaate-, kosmetiikka ja automerkkien näkyminen teksteissä, luonnollisena osana juttua. Kansijuttujen haastateltavat ovat eri aloja edustavia, korkeasti koulutettuja, itsenäisiä ja näkyvissä asemissa vaikuttavia henkilöitä, valtaosaltaan naisia. Juttuihin he representoituvat perhettä, isänmaata ja uskontoa arvostavina perusarvojen kannattajina, joita esimerkiksi tasa-arvokysymykset, syrjäytyminen tai globalisaatio eivät kiinnosta. Keskeinen kysymys onkin journalistinen prosessi, jonka tuloksena kansijutut ovat syntyneet. Vaikka kansijutuissa näennäisesti äänessä ovat voimakkaat virolaisnaiset, voi rivien välistä ymmärtää, että tarinan kerrontaan vaikuttavat myös julkaisijoiden taloudelliset intressit. Avainsanat: diskurssi, funktionaalisuus, genre, ideologia, kansijuttu, luonnollistuma, media, metafunktio, naistenlehti, tavoite, tekstilaji, tervejärkisyys, valta, virolainen

"Ei vittu, mennään röökille" : tutkimus sitaattien tehtävistä ja tekemisestä kaunokirjallis-journalistisissa lehtijutuissa

This research deals with direct speech quotations in magazine articles through two questions: As my major research question, I study the functions of speech quotations based on a data consisting of six literary-journalistic magazine articles. My minor research question builds on the fact that there is no absolute relation between the sound waves of the spoken language and the graphemes of the written one. Hence, I study the general thoughts on how utterances should be arranged in the written form based on a large review of literature and textbooks on journalistic writing as well as interviews I have made with magazine writers and editors, and the Council of Mass Media in Finland. To support my main research questions, I also examine the reference system of the Finnish language, define the aspects of the literary-journalistic article and study vernacular cues in written speech quotations. FUNCTIONS OF QUOTATIONS. I demonstrate the results of my analysis with a six-pointed apparatus. It is a continuum which extends from the structural level of text, all the way through the explicit functions, to the implicit functions of the quotation. The explicit functions deal with the question of what is the content, whereas the implicit ones base mainly on the question how the content is presented. 1. The speech quotation is an distinctive element in the structure of the magazine article. Thereby it creates a rhythm for the text, such as episodes, paragraphs and clauses. 2. All stories are told through a plot, and in magazine articles, the speech quotations are one of the narrative elements that propel the plot forward. 3. The speech quotations create and intensify the location written in the story. This location can be a physical one but also a social one, in which case it describes the atmosphere and mood in the physical environment and of the story characters. 4. The quotations enhance the plausibility of the facts and assumptions presented in the article, and moreover, when a text is placed between quotation marks, the reader can be assured that the text has been reproduced in the authentic verbatim way. 5. Speech quotations tell about the speaker's unique way of using language and the first-hand experiences of the person quoted. 6. The sixth function of speech quotations is probably the most essential one: the quotations characterize the quoted speaker. In other words, in addition to the propositional content of the utterance, the way in which it has been said transmits a lot of the speaker's character (e.g. nature, generation, behaviour, education, attitudes etc.). It is important to notice, that these six functions of my speech quotation apparatus do not exlude one another. It means that every speech quotation basically includes all of the functions discussed above. However, in practice one or more of them have a principal role, while the others play a subsidiary role. HOW TO MAKE QUOTATIONS? It is not suprising that the field of journalism (textbooks, literature and interviews) holds heterogeneous and unestablished thoughts on how the spoken language should be arranged in written quotations, which is my minor research question. However, the most frequent and distinctive aspects can be depicted in a couple of words: serve the reader and respect the target person. Very common advice on how to arrange the quotations is − firstly, to delete such vernacular cues (e.g. repetitions and ”expletives”) that are common in spoken communication, but purposeless in the written language. − secondly, to complete the phonetic word forms of the spoken language into a more reader-friendly form (esim. punanen → punainen, 'red'), and − thirdly, to enhance the independence of clauses from the (authentic) context and to toughen reciprocal links between them. According to the knowledge of the journalistic field, utterances recorded in different points in time of an interview or a data-collecting session can be transferred as consecutive quotations or even merged together. However, if there is any temporal-spatial location written in the story, the dialogue of the story characters should also be situated in an authentic context – chronologically in the right place in the continuum of the events. To summarize, the way in which the utterances should be arranged into written speech quotations is always situationally-specific − and it is strongly based on the author's discretion.

Retoriset keinot ja kirjoittajaroolit virolaisen Postimees-lehden ja suomalaisen Helsingin Sanomien verkkosivujen mielipidekeskusteluissa

Työssä tutkitaan erilaisin tekstintutkimuksen keinoin suomalaisen Helsingin Sanomat -lehden ja virolaisen Postimees-lehden internet-julkaisuissa ilmestyneisiin uutisiin liittyviä mielipidekirjoituksia. Työn tavoitteena on tarkastella eroja suomalaisten ja virolaisten kirjoittajien retoriikassa, argumentaatiossa ja roolivalinnoissa. Työn aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Postimees´in internet-sivuilla tammikuussa 2008 ilmestyneiden uutisten saamista mielipiteistä eli kommenteista. Molemmista lehdistä on valittu mukaan kymmenen uutista, jotka kaikki ovat saaneet keskimäärin 30 kommenttia. Uutiset ovat molemmissa maissa kotimaan uutisia ja ne on valittu satunnaisesti, joskin muutamien uutisten aiheet ovat lehdissä samankaltaisia. Työn neljännessä luvussa aineistoa analysoidaan rekisterien, tekstityyppien ja retoriikan näkökulmista. Rekistereistä puhuttaessa tarkoitetaan erilaisia tapoja kirjoittaa erilaisissa tilanteissa. Internetistä löytyvät mielipidekirjoitukset vaihtelevat virallisen kirjakielen ja arkisen puhekielen, jopa slangin, käytön välillä. Mielipidekirjoitukset kuuluvat argumentoivaan tekstityyppiin. Niiden tehtävä ei ole kertoa asioista neutraalisti, vaan kirjoittaja ilmaisee tekstissään omia arvojaan, mielipiteitään ja käsityksiään. Viidennessä luvussa aineistoa tutkitaan retorisen diskurssianalyysin keinoin, eli analysoidaan millaisia retorisia keinoja kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen. Retorisia keinoja esitellään työssä Arja Jokisen esittämän jaotuksen mukaisesti. Argumentaatiota voidaan jaotella myös sen mukaan, onko kyseessä hyökkäävä, puolustava, fakta- tai tunnepohjainen retoriikka. Kuudennessa luvussa analysoidaan mielipidekirjoitusten kohteita eli adressaatteja sekä kirjoittajien itselleen ottamia rooleja. Kirjoittajat voivat osoittaa roolivalintaansa useiden retoristen keinojen avulla. Rooleista yleisimmät ovat opettaja, asiantuntija ja kriitikko, marginaalisempia puolestaan kysyjä ja kannattaja/tukija. Aineiston analysointi on nostanut esille useita eroja suomalaisten ja virolaisten mielipidekirjoitusten välillä. Suomalaiset kirjoitukset kirjoitetaan usein yleis- tai kirjakielellä ja neutraalilla sävyllä. Virolaisissa mielipidekirjoituksissa on enemmän puhekielisyyttä ja kirjoitusvirheitä. Kirjoitusten sävy on jyrkempi ja arvoja tai arvioita välittävät sanat usein hyvin affektisia. Suomalaisissa mielipidekirjoituksissa kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen paljon oman asiantuntijuutensa korostamista tai vahvistamista konsensuksella, oma pätevyys myös perustellaan koulutuksen tai ammatin avulla. Suomalaisissa kirjoituksissa mielipiteet ovat myös pääasiassa faktoihin ja puolustavaan retoriikkaan perustuvia. Virolaisissa mielipiteissä kirjoittajat esittävät väitteensä tosiasioina ilman erityisiä perusteita. Argumentaatio rakentuu pääasiallisesti hyökkäävän ja tunnepohjaisen retoriikan päälle. Myös roolivalintojen välillä on eroja: suomalaismielipiteet esitetään useimmiten opettajan tai asiantuntijan roolista, virolaisissa mielipiteissä kirjoittaja on yleensä kriitikko tai asiantuntija.

Tundranenetsin todennäköisyysmoduksista ja niiden merkityksistä

Tundranenetsin kielessä on monimutkainen modusjärjestelmä, ja kielen kuvauksissa modusten määrä vaihtelee viidestä kahdeksaantoista. Tutkielmassani tarkastelen kielen tiettyjä verbimoduksia ja niiden merkityksiä. Tutkimukseni kohteena on seitsemän sellaista modusta, jotka aiemman kirjallisuuden mukaan ilmaisevat puhujan arviota kerrotun tapahtuman todennäköisyydestä eli episteemistä modaalisuutta. Työn tavoitteena on tarkastella modusten käyttöä ja esiintymisrajoituksia sekä muotojen merkityksiä. Aineistona käytän N. M. Tereštšenkon (1965) nenetsi-venäjä-suursanakirjan esimerkkilauseiden korpusta. Moduslauseiden merkityksiä tarkastelen teoreettisen nenetsin kielen taitoni sekä lauseiden leksikaalisen ja morfologisen analysoinnin sekä esimerkkilauseiden venäjännösten avulla. Modusten merkitysten tarkastelussa kiinnitän erityisesti huomiota toisaalta puhujan oman arvion ilmaisemiseen, episteemisyyteen, toisaalta puhujan tietolähteen ilmaisemiseen, evidentiaalisuuteen sekä näiden kahden merkityskategorian välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Tarkastelen myös modusten esiintymistä eri aspekti- ja tempusympäristöissä ja havainnoin modaalisten merkitysten lisäksi moduslauseiden temporaalisia ja aspektuaalisia merkityksiä. Työssäni totean probabilitatiiveiksi nimitettyjen modusten merkitykset inferentiaalisiksi tai harvemmin myös miratiivi-siksi. Inferentiaalisessa merkityksessä puhujan kertoma asia perustuu loogiseen päätelmään, joka tehdään muun tiedossa olevan asian perusteella. Miratiivisessa merkityksessä modusta käytetään kuvaamaan tapahtumaa, joka on puhujan näkökulmasta odotuksenvastainen tai yllättävä. Miratiivinen funktio on tulkintani mukaan ainoastaan varsinaisilla probabilitatiiveilla, ja niin kutsutut hyper- ja superprobabilitatiivi ilmaisevat inferentiaalisuutta eli ne korostavat puhujan tietolähdettä. Approksimatiiveiksi kutsutut kolme modusta ilmaisevat toisaalta kuvaannollisena, ei konkreettisesti tulkittavana kerrottavaa tapahtumaa. Toisaalta ne ilmaisevat puhujan subjektiivista arviota tilan tai tapahtuman toteutumis- tai voimassaolomahdollisuudesta. Modaalisen merkityksen lisäksi moduksilla on temporaalinen merkitys. Approksimatiivien ja probabilitatiivien ryhmissä on imperfektiiviseksi ja perfektiiviseksi kutsuttu modusmuoto. Imperfektiivisiksi kutsuttujen modusten temporaalinen merkitys vastaa aoristitempusta, joka lauseen aspektin mukaisesti viittaa joko juuri loppuun saatet-tuun tai nykyhetkessä tapahtuvaan. Lauseen aspekti on verbin aspektin mukaisesti hetkellinen tai jatkuva. Perfektiivisiksi kutsutut modukset viittaavat menneeseen aikaan. Perfektiivisen approksimatiivin status morfologisena moduksena voidaan aineistoni perusteella kyseenalaistaa. Menneeseen aikaan viitataan sen sijaan useammin imperfektiivisen approksimatiivin preterititempuksella. Probabilitatiivin ja preterititempuksen yhdistelmää ei aineistossani esiinny. Approksimatiivien ryhmässä on myös futuurinen variantti, joka viittaa yleensä tulevaan aikaan. Tulevaan viittaavat myös imperfektiivisen probabilitatiivin ja approksimatiivin muodot liittyessään johto-opillisen futuuritempukseen. Aineistoni modusesimerkit rajoittuvat usein yhden virkkeen kontekstiin, joten modusten merkitysten analysointi eri käyttöympäristöissä on työssäni vaikeaa. Vaikka onnistun hyvin hahmottelemaan tarkastelemien modusten keskeisimmät merkitysfunktiot aineistoni perusteella, tutkimuksen jatkaminen analyysin tarkentamiseksi on tarpeen.

Vepsän kielen momentaaniset ja frekventatiiviset verbijohdokset : Johdosten rakenteen, merkityksen ja käytön tarkastelua

Tutkielmani käsittelee vepsän kielen momentaanisia ja frekventatiivisia verbijohdoksia. Tutkimus on aineistolähtöinen. Selvitän eri-ikäisistä tekstilähteistä kokoamani korpuksen valossa, minkälaista vepsän verbijohto on muihin itämerensuomalaisiin kieliin, erityisesti suomeen ver-rattuna. Yhtäältä näkökulmani on morfologinen. Toisaalta kiinnostukseni kohteena on verbijohdon silmiinpistävä runsaus ja produktiivisuus. Pohdin, missä ympäristöissä johdoksia käytetään ja minkälaisia merkityksiä niillä ilmaistaan. Taustalla on aiemmassa tutkimuksessa esitetty hypoteesi venäjän verbiaspektin vaikutuksesta vepsän verbijohdon runsastumiseen ja merkityskehitykseen. Teoreettiset katsaukset luon derivaatiomorfologiaan ja aspektin tutkimukseen typologian ja itämerensuomalaisten kielten näkökulmasta. Sivuan myös hieman venäjän kielen aspektia. Tutkimuksessani tulee näkyviin diakroninen muutos, sillä 1900-luvun alussa puhuttua vepsän kieltä 2000-luvun kieleen verrattaessa erityisesti frekventatiivijohdosten käyttö näyttää lisääntyneen. Frekventatiivijohtimet voivat liittyä moniin sellaisiin kantasanatyyppeihin, joihin ne eivät semanttisista tai morfotaktisista syistä vepsän lähisukukielessä suomessa liity. Sekä momentaanisten että frekventatiivisten johdinten valikoima on 2000-luvulla käytännössä supistunut 1900-luvun alun teksteissä esiintyvistä ja aiemmassa kirjallisuudessa mainituista useista johdinvarianteista äänteellisesti lyhyempiin, frekventatiivisiin -(e)le- ja momentaanisiin -(a)hta-johtimiin. Johdoksilla ilmaistuista merkityksistä olen tulkinnut erityisesti habituaalisuuden merkitystä merkittävän frekventatiivijohdoksin. Toisinaan vaikuttaa, että frekventatiivijohdoksilla halutaan korostaa toiminnan imperfektiivisyyttä suhteessa johtamattomaan kantaverbiin. Momentaanijohdoksia aineistossani on vähemmän, mutta niilläkin voi katsoa olevan aspektuaalisiin suhteisiin viittaavaa käyttöä. Voidaan sanoa, että vepsän verbijohtimin ilmaistaan aspektuaalisia suhteita laajemmin kuin suomessa. Avoimeksi jää, voiko imperfektiivisyyden ja habituaalisuuden tai perfektiivisyyden merkitsemistä verbijohdoksin pitää tietyissä konteksteissa pakollisena.

Neutraalsus uudistekstides, kas seda on? : sukeldumissõda Eesti ja Soome pressis

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöinyt Copterlinen helikopteri putosi mereen 10.8.2005. Tarkastelen aiheen uutisointia Viron ja Suomen lehdistössä ja siitä mediapalstoilla käytyä “sotaa”. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaisin keinoin mediasotaa käydään. Analysoin lähemmin yhden artikkelin Iltasanomista, Iltalehdestä, Turun Sanomista, Helsingin Sanomista ja Õhtuleht- ja Postimees-lehdistä. Teoreettisena pohjana käytän Norman Faircloughin teoksessa Language and Power esitettyä kriittistä diskurssianalyysiä. Käytän lisäksi mm. Tiit Hennosten kirjaa Uudise käsiraamat ja Reet Kasikin artikkeleita tekstianalyysistä. Mediasotaan osallistuvat laatulehdiksi luokiteltavat Turun Sanomat, Eesti Päevaleht, Postimees ja Turun Sanomat ja iltapäivälehdiksi luokiteltavat Iltalehti, Iltasanomat ja Õhtuleht. Helsingin Sanomat ei osallistunut mediasotaan, vaan keskittyy objektiiviseen uutisointiin. Keskeisin keino luoda sukellussota on vastakkainasettelu. Suhteet virolaisten ja suomalaisten välillä luodaan kansalaisuussanoilla suomalaiset ja virolaiset. Lukijoille kategorisoidaan maailma virolaiseksi ja suomalaiseksi. Positiivisia ja negatiivisia seikkoja asetetaan vastakkain luomalla tekstin sisäisiä antonyymipareja kuten nopea/ hidas, pieni ryhmä/ suuri ryhmä. Toimittajat luovat lähteilleen ja osallistujille auktoriteettia antamalla heille vastakkain matalan tai korkean statuksen kuten ministeri/ kadunmies. --- Suomalaiset lehdet käyttävät toimittajien itse keksimiä metaforia. Ekspressiivisiä sanoja käytetään välittämään tunteita, asenteita ja ajatuksia. Artikkeleissa hämärretään agentit kieliopin avulla. Käyttämällä passiivia, refleksiivisiä verbejä ja subjektittomia lauseita, esitetään prosesseja toisenlaisina kuin ne ovat ja jätetään näin aktiiviset tekijät mainitsematta. Artikkeleiden alku- ja loppulauseita vertaillessa voi havaita, että syytöksiä, spekulaatioita ja väitteitä esiintyy artikkeleiden otsikoissa ja ensimmäisissä lauseissa. Suomalaiset puolustautuvat huonojen pelastustyöntekijöiden leimaa vastaan ja virolaiset puolestaan oppipojan leimaa vastaan. Vasta-argumentteja tuodaan vain vähän ja ne sijoitetaan viimeisiksi. Molempien maiden lehdistöt kritisoivat viranomaisia. Artikkelit eivät noudata ideaaliuutisen kriteerejä.

Suomalaiset Viron-matkailijat virolaisessa sanomalehdistössä : Tekstianalyysia vuosien 1996 1997 ja 2003 2004 sanomalehtiteksteistä

Tutkielmassa tarkastellaan Viron suurimpien päivälehtien, Postimees ja Eesti Päevaleht, suomalaisia Viron-matkailijoita käsitteleviä tekstejä vuosilta 1996 1997 ja 2003 2004. Ajanjaksot on valittu sillä perusteella, että toukokuussa 1997 astui voimaan viisumivapaus Suomen ja Viron välillä matkustettaessa ja toukokuussa 2004 Viro liittyi EU:n jäseneksi. Tutkittavia tekstejä vuosilta 1996 1997 on 12 ja vuosilta 2003 2004 on 62 tekstiä, joista 19 on valittu tarkempaan analyysiin. Tavoitteena on tutkia, millainen kuva suomalaisesta Viron-matkailijasta tekstien kautta paljastuu ja millaisin keinoin sitä välitetään. Tarkastellaan myös sitä, onko kuva ajanjaksojen välillä muuttunut, ja jos on, niin miten. Tekstejä tutkitaan kriittisen tekstianalyysin keinoin ja pääasiassa tukeudutaan M. A. K. Hallidayn ja Vesa Heikkisen tutkimuksiin. Hallidayn systeemis-funktionaalisessa kieliopissa keskeisiä ovat kielelliset valinnat ja ajatus kielen kolmesta merkitystasosta, jotka ovat ideationaalinen, tekstuaalinen ja interpersoonainen. Tämän työn kannalta merkittävä on interpersoonainen taso, jolla tarkastellaan muun muassa kirjoittajan asenteita ja arvotuksia. Teksteistä etsitään erilaisia kielen keinoja, jotka ilmaisevat kirjoittajien asennoitumista suomalaisiin. Keskeistä on se, ovatko kirjoittajien arvotukset negatiivisia, neutraaleja vai positiivisia. Arvottavien asenteiden kautta muotoutuu tutkittavien tekstien kuva suomalaisista Viron-matkailijoista. Aineistosta nousee esiin kahdeksan erilaista arvotuksia ilmaisevaa kielellistä keinoa: aihevalinnat (otsikointi), nimeäminen, kuvailu, määritteet, verbivalinnat, vihjaukset, edellyttämykset ja lauseen informaatiorakenne. Analyysin perusteella selviää, että kuva suomalaisesta Viron-matkailijasta on hieman muuttunut tarkasteltavien ajanjaksojen välillä. Vuosien 1996 1997 tekstien mukaan suomalainen matkailija on rikas, mutta saita ja etsii Virosta edullisia tuotteita ja palveluita. Hän on tavallisesti keski-ikäinen ja humalassa tai vähintään ostamassa alkoholia. Negatiivinen suhtautuminen nousee selvästi esille. Vuosien 2003 2004 teksteissä kuva suomalaisista on monipuolistunut verrattuna aikaisempaan. Edelleen suomalaisille kuitenkin maistuu alkoholi ja he etsivät edullisuutta. Edullisuuden tavoittelu ja hamstraaminen korostuvat aiempaakin enemmän. Tutkimuksen kautta esiin tulleet kuvat suomalaisista Viron-matkailijoista ovat kyseisten ajanjaksojen sanomalehdistön välittämiä. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia tekstejä joltain sellaiselta ajanjaksolta, johon ei liity matkustamisen helpottumiseen vaikuttavia muutoksia. Voitaisiin tutkia myös sitä, mitä mieltä tavalliset virolaiset ovat suomalaisista matkailijoista ja mitä virolaiset matkailupalveluyritysten edustajat suomalaisista ajattelevat. Näin ilmiötä voitaisiin lähestyä useammasta näkökulmasta.

Siperiaa sanoiksi - uralilaisuutta teoiksi : Kai Donner poliittisena organisaattorina sekä tiedemiehenä antropologian näkökulmasta

The doctoral dissertation, entitled Siperiaa sanoiksi - uralilaisuutta teoiksi. Kai Donner poliittisena organisaattorina sekä tiedemiehenä antropologian näkökulmasta clarifies the early history of anthropological fieldwork and research in Siberia. The object of research is Kai Donner (1888-1935), fieldworker, explorer and researcher of Finno-Ugric languages, who made two expeditions to Siberia during 1911-1913 and 1914. Donner studied in Cambridge in 1909 under the guidance of James Frazer, A. C. Haddon and W. H. R. Rivers - and with Bronislaw Malinowski. After finishing his expeditions, Donner organized the enlistment of Finnish university students to receive military training in Germany. He was exiled and participated in the struggle for Finnish independence. After that, he organized military offensives in Russia and participated in domestic politics and policy in cooperation with C. G. E. Mannerheim. He also wrote four ethnographic descriptions on Siberia and worked with the Scandinavian Arctic areas researchers and Polar explorers. The results of this analysis can be sum up as follows: In the history of ethnographic research in Finland, it is possible to find two types of fieldwork tradition. The first tradition started from M. A. Castrén's explorations and research and the second one from August Ahlqvist's. Donner can be included in the first group with Castrén and Sakari Pälsi, unlike other contemporary philologists, or cultural researcher colleagues, which used the method of August Ahlqvist. Donner's holistic, lively and participant-observation based way of work is articulated in his writings two years before Malinowski published his thesis about modern fieldwork. Unfortunately, Donner didn't get the change to continue his researche because of the civil war in Finland, and due to the dogmatic position of E. N. Setälä. Donner's main work - the ethnohistorical Siberia - encloses his political and anthropological visions about a common and threatened Uralic nation under the pressure of Russian. The important items of his expeditions can be found in the area of cultural ecology, nutritional anthropology and fieldwork methods. It is also possible to prove that in his short stories from Siberia, there can be found some psychological factors that correlate his early life history.

Eläinlääkärin pehmeät direktiivit

Tutkielmassa selvitetään, millaisia direktiivejä eli ohjailevia lausumia eläinlääkäri käyttää potilasvastaanottonsa aikana vaikuttaakseen eläimen tai sen omistajan toimintaan. Lähtökohtana on huomio siitä, että eläinlääkäri pehmentää etenkin eläimenomistajalle suunnattuja ohjeita, neuvoja ja pyyntöjä erilaisin kielellisin keinoin. Kaiken kaikkiaan eläinlääkärin direktiivit vaikuttavat kontekstissaan toimivilta, tilanteeseen sopivilta ja riittävän kohteliailta. Tutkielmassa pohditaan, miksi tiettyjä direktiivejä on tarpeen pehmentää enemmän kuin toisia, ja millaisin keinoin tätä pehmeää, kohteliasta puhetta luodaan. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi. Aineistona on yhdeksän vuonna 2009 videokuvattua potilaskäyntiä eteläsuomalaiselta eläinlääkäriasemalta. Tallenteissa esiintyy kolme eri eläinlääkäriä, jotka kaikki ovat naisia. Aineistoa on yhteensä noin 100 minuuttia, ja se on litteroitu keskustelunanalyysin konventioiden mukaisesti. Keskusteluasetelma on aiempiin keskustelunanalyyttisiin tutkimuksiin verrattuna poikkeuksellinen, koska tilanteessa on osallistujana ei-kielellinen olento, eläin. Vaikka eläimen ei voida odottaa ymmärtävän kieltä, sillekin esitettäviä direktiivejä usein pehmennetään. Määrällisesti merkittävimmiksi pehmentämisen keinoiksi osoittautuvat passiivi ja modaaliverbit. Passiivilla puhuja välttää mainitsemasta puhuteltavan persoonaa ja tietyssä kontekstissa tekee toiminnasta näennäisesti yhteistä. Modaaliverbeillä toiminnasta tehdään ei-ehdotonta, kun se ilmaistaan esimerkiksi luvallisena tai kannattavana. Modaaliverbeihin yhdistyy usein nollapersoona, jolla myös vältetään persoonan mainitseminen. Lisäksi keskusteluissa esiintyy runsaasti muita pehmentämisen keinoja, esimerkiksi epäsuoria ilmauksia ja varauksia kuten ehkä. Yllättävää on jos-partikkelin avulla muodostettavan ohjailevan lausuman suhteellinen yleisyys eläinlääkärikeskusteluissa. Jos otat tosta kiinni -tyyppinen direktiivi on saanut melko vähän huomiota aiemmissa direktiivitutkimuksissa mutta on tässä keskustelukontekstissa ilmeisen käyttökelpoinen. Tutkimuksessa selviää, että paljas, pehmentämätön imperatiivikäsky esitetään eläimenomistajalle vain poikkeustilanteessa, jossa suoruudelle on erityinen tarve. Eläimelle imperatiivikäskyjä voidaan kuitenkin esittää muulloinkin.

Puolustuskykyinen valtio vai Ruotsin hälytyskello? : Suomen sotilasstrateginen asema kylmän sodan alkuvuosien asiantuntija-arvioissa

The doctoral thesis deals with Finnish and foreign expert s analyses of Finland s military strategic position and defence capability, dating back to the early years of the Cold War. Finland s military high command prepared assessments of the country s strategic position and of the capability of the Defence Forces as grounds for defence planning. Since Finland was located on the Cold War dividing line, the foreign powers were also monitoring the development of Finland s situation. The research carried out had access to the armed forces internal assessments, as well as to analyses prepared by the military intelligence services of Sweden, Britain and the United States. One of the working hypotheses was that after the WWII the ability military leadership to estimate the security political needs of the country and the organisation of its defence was severely weakened so that the dangers of the international development were not perceived and the gradual erosion of defence capability was partly unnoticed. This hypothesis proved to be wrong. Even if the Finnish military intelligence was much weaker than during the war, it was able to provide the military leadership with information of the international military development for the most part. The military leadership was also fully aware of the weakening of the defence capability of the country. They faced the difficult task of making the country s political leadership, i.e. President Paasikivi and the government, also understand the gravity of the situation. Only in the last years of his term in office Paasikivi started to believe the warnings of the military. According to another hypothesis, outside observers considered the Finnish armed forces to primarily act as reinforcements for the Soviet Red Army, and they believed that, in the event of a full-scale war, the Finns would not have been able or even willing to resist a Soviet invasion of Sweden and Norway through Finland. The study confirmed that this was approximately the view the Swedes, the British and the Americans had of the Finnish forces. Western and Swedish intelligence assessments did not show confidence in Finland s defence ability and the country was regarded almost as a Soviet satellite. Finland s strategic position was, however, considered slightly different from that of the Soviet-occupied Eastern European countries. Finland had been forced to become part of the Soviet sphere of interest and security system and this was sealed by the Finno-Soviet Treaty of Friendship, Cooperation, and Mutual Assistance in 1948. Finland had little importance to the military interests of the Western powers. In Sweden s defence planning, however, Finland played a significant role as an alarm bell of a possible Soviet surprise attack, as well as defensive frontline and buffer zone.

Why study translation universals?

Abstract: Research on translation universals has its roots in the need to make generalizations about the features that distinguish translations from non-translations. They go back to the old tradition of negative comments about the failings of typical translations. These comments concern the relations between translations and the target language, and between translations and their source texts. With the rise of descriptive studies, and the use of corpus research methods borrowed from linguistics, the search for the typical features of translations became more systematic. A number of hypotheses about potential universals have been proposed, and tested on different languages and language pairs. Some of them are evidently false; on others, the jury is still out. If some hypotheses continue to be supported by empirical evidence, the question then arises of how they might best be explained. There has been fierce criticism of some of the assumptions underlying the search for universals, including the use of the term 'universal'itself, but the approach has also brought clear methodological benefits.

Valkoinen läiskä kartalla : Perusvärinnimet ja niiden merkityskentät unkarin- ja suomenkielisissä idiomeissa

Työni tavoitteena on vertailla unkarilaisia ja suomalaisia idiomeja, joissa esiintyy jokin perusvärinnimi. Perusvärinnimiä ovat fehér (valkoinen), fekete (musta), szürke (harmaa), piros tai vörös (punainen), zöld (vihreä), sárga (keltainen), kék (sininen) ja barna (ruskea). Erityisesti pyrin ottamaan selvää käytetäänkö samaa värinnimeä molemmissa kielissä samasta asiasta vai onko värinnimien käytössä tarkasteltujen kielten välillä eroja. Vertailen unkarilaisia idiomeja suomalaisiin ja käytän vertailussa Tamás Forgácsin esittämää mallia ekvivalenssin lajeista. Aineisto on kerätty unkarin- ja suomenkielisistä fraasi- ja idiomisanakirjoista sekä yleissanakirjoista. Idiomi on yksi fraseologismien alaryhmistä. Idiomi koostuu vähintään kahdesta lekseemistä, jotka voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erikseen. Idiomi on puhtaimmillaan opaakki, kiteytynyt sanaliitto, mutta idiomi voi olla myös osittain sananmukaisesti tulkittavissa. Idiomaattisuuden ja metaforisuuden aste on jatkumo, jonka toisessa päässä ovat täysin läpinäkymättömät ja toisessa transparentit sanaliitot. Idiomit ovat puhtaimmillaan tiettyyn kieleen sidottuja. Idiomit voivat olla kuitenkin laajalevikkisiä, koska niitä on lainattu eri kieliin suoraan kääntämällä esimerkiksi Raamatusta tai antiikin teksteistä. Viime vuosisatojen ja vuosikymmenten idiomit ovat hypoteettisesti useimmiten käännöslainoja jostain Euroopan valtakielestä. Värinnimitutkimuksen tunnetuimpia teorioita on Berlinin ja Kayn teoria kielessä esiintyvien värinnimien järjestyksestä. Heidän mukaansa musta, valkoinen ja punainen esiintyvät maailman kielissä kaikista yleisimmin, sininen, ruskea ja harmaa puolestaan esiintyvät vain korkeakulttuureissa, eivät esimerkiksi luonnonkansojen kielissä. Hypoteesini on, että aineistossa esiintyvien värinnimien lukumäärä korreloi jossain määrin Berlinin ja Kayn esittämän värinnimien järjestyksen kanssa. Täysin identtisiä idiomeja sanastoltaan ja merkitykseltään löytyy aineistosta suhteellisen paljon, useimmat näistä ovat valkoisen, mustan tai harmaan värin sisältäviä idiomeja. Täysin toisiaan vastaavista idiomeista suurin osa on tullut unkariin ja suomeen Raamatusta tai lainattu sellaisenaan englannista, saksasta tai ranskasta. Osittaisessa vastaavuussuhteessa ja funktionaalisessa vastaavuussuhteessa löytyy värinnimien kannalta mielenkiintoisimmat idiomit: keltainen ja vihreä esiintyvät parissa idiomissa ristikkäin. Pääasiassa idiomeissa esiintyvät värinnimet ovat unkarin ja suomen välillä identtisiä, mikäli unkarilaiselle idiomille löytyy vastine suomen kielestä. Idiomit ilman vastinetta ovat aineiston suurin ja samalla myös kirjavin ryhmä analysoitavaksi, pienin ryhmä puolestaan ovat leksikaalisen vastaavuuden ryhmään kuuluvat idiomit. Suurin osa unkarilaisista idiomeista on työssä analysoitu, mutta suomenkieliset vastineettomat idiomit jäävät vähäiselle huomiolle tutkimusongelman näkökulmasta johtuen. Aineiston 143 unkarilaisesta idiomista noin puolet sijoittuu nollaekvivalenssin eli vastineettomien idiomien ryhmään. Täydellisen ekvivalenssin ryhmä on toiseksi suurin, leksikaalisen vastaavuuden ryhmä pienin. Idiomeissa esiintyvistä väreistä yleisimpiä ovat musta, valkoinen, punainen ja vihreä. Ruskeaa väriä ei esiinny unkarilaisissa idiomeissa lainkaan, suomalaisissa idiomeissa viidessä. Unkarin ja suomen värien merkityskentät vastaavat pitkälti toisiaan. Ainoastaan keltainen ja vihreä esiintyivät selkeästi ristikkäin: unkariksi kateus on keltaista ja suomeksi vihreää, tulokkaaseen liitetään unkarissa vihreä, suomessa keltainen väri.

Sijasynkretismi morfologian koetinkivenä

Syncretism and the overlapping of morphologi- cally distinct units or entire categories have different influences on morphosyntactically cumulative and less cumulative forms. The Finnic languages, in comparison to the more eastern Finno-Ugric languages, mainly display morphologically less complex forms. Morphologically there is a clear distinction in the way syncretism is manifested in the Finnic languages that, consequently, is one of the most distinct features in the inflectional system despite the close ge- nealogical affinity. This can concretely be seen in the differences in the case inflection of the southern, such as Livonian, Estonian and Votic, and northern Finnic languages, most notably Finnish, Karelian and Veps. The comparison of syncretism in these languages shows both cross-linguistic regularity and language-specific rules that determine syncretic forms. Diachronic change and the erosion of suffixal ele- ments are closely involved in the rise of syncretism. The paper exam- ines the symmetries and asymmetries in the occurrence of syncretic forms in Finnic case paradigms.