Puolustuskykyinen valtio vai Ruotsin hälytyskello? : Suomen sotilasstrateginen asema kylmän sodan alkuvuosien asiantuntija-arvioissa

The doctoral thesis deals with Finnish and foreign expert s analyses of Finland s military strategic position and defence capability, dating back to the early years of the Cold War. Finland s military high command prepared assessments of the country s strategic position and of the capability of the Defence Forces as grounds for defence planning. Since Finland was located on the Cold War dividing line, the foreign powers were also monitoring the development of Finland s situation. The research carried out had access to the armed forces internal assessments, as well as to analyses prepared by the military intelligence services of Sweden, Britain and the United States. One of the working hypotheses was that after the WWII the ability military leadership to estimate the security political needs of the country and the organisation of its defence was severely weakened so that the dangers of the international development were not perceived and the gradual erosion of defence capability was partly unnoticed. This hypothesis proved to be wrong. Even if the Finnish military intelligence was much weaker than during the war, it was able to provide the military leadership with information of the international military development for the most part. The military leadership was also fully aware of the weakening of the defence capability of the country. They faced the difficult task of making the country s political leadership, i.e. President Paasikivi and the government, also understand the gravity of the situation. Only in the last years of his term in office Paasikivi started to believe the warnings of the military. According to another hypothesis, outside observers considered the Finnish armed forces to primarily act as reinforcements for the Soviet Red Army, and they believed that, in the event of a full-scale war, the Finns would not have been able or even willing to resist a Soviet invasion of Sweden and Norway through Finland. The study confirmed that this was approximately the view the Swedes, the British and the Americans had of the Finnish forces. Western and Swedish intelligence assessments did not show confidence in Finland s defence ability and the country was regarded almost as a Soviet satellite. Finland s strategic position was, however, considered slightly different from that of the Soviet-occupied Eastern European countries. Finland had been forced to become part of the Soviet sphere of interest and security system and this was sealed by the Finno-Soviet Treaty of Friendship, Cooperation, and Mutual Assistance in 1948. Finland had little importance to the military interests of the Western powers. In Sweden s defence planning, however, Finland played a significant role as an alarm bell of a possible Soviet surprise attack, as well as defensive frontline and buffer zone.

Väitöskirjassa tarkastellaan Suomen sotilasstrategista asemaa ja puolustuskykyä koskevia kotimaisia ja ulkomaisia sotilaallisia asiantuntija-arvioita kylmän sodan alkuvuosilta. Suomen sotilasjohto ja sotilaallinen valmistelukoneisto laativat puolustussuunnittelua varten arvioita maan strategisesta asemasta ja puolustusvoimien toimintakyvystä. Osana tätä sotilastiedustelu tuotti ylijohdolle tilannekuvaa eli seurasi lähialueen ja tärkeimpien ulkovaltojen sotilaallista kehitystä. Ulkovallat puolestaan seurasivat Suomen tilannetta, koska Suomi sijaitsi kylmän sodan jakolinjalla. Tutkimuksessa on voitu käyttää hyväksi puolustusvoimissa laadittuja tilannearvioita ja ulkovalloista Ruotsin, Britannian ja Yhdysvaltojen sotilaallisten tiedusteluelinten laatimia analyyseja. Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen puolustusvoimien johdon mahdollisuudet normaaliin puolustussuunnitteluun kuten turvallisuuspoliittisen tilanteen ja sen vaatimien puolustusjärjestelyjen tarpeen arviointiin heikentyivät mm. maan ulkopoliittisen aseman muuttumisen, sisäpoliittisen kuohunnan sekä sotilaallisen suunnittelun ja tiedustelujärjestelmän voimakkaan supistamisen seurauksena. Vaarana oli kansainvälisen kehityksen sisältämien riskien ja puolustuskyvyn rapistumisen jääminen havaitsematta. Suomen sotilastiedustelu pystyi kuitenkin heikentyneenäkin pitämään sotilasjohdon pääosin tietoisena kansainvälisestä sotilaallisesta kehityksestä. Sodanvaaraa pidettiin suurena 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Sotilasjohto oli myös tietoinen maan puolustuskyvyn nopeasta heikentymisestä ja yritti saada maan poliittisen johdon eli presidentti Paasikiven ja hallituksen ymmärtämään tilanteen vaarallisuuden. Suomella oli hyvin vähän merkitystä länsivaltojen sotilaallisten intressien ja suunnitelmien kannalta. Sen sijaan Ruotsin puolustussuunnittelussa Suomella oli tärkeä rooli puskurivyöhykkeenä itään päin sekä Neuvostoliiton yllätyshyökkäyksen hälytyskellona , mahdollisesti myös puolustuksen etumaastona ja viivytystaistelujen alueena. Ulkomaiden tiedustelupalvelut pitivät Suomen puolustusvoimia lähinnä Neuvostoliiton Puna-armeijan apujoukkona ja arvioivat, että suursodan syttyessä suomalaisilla ei olisi ollut kykyä eikä välttämättä edes halua estää Neuvostoliiton hyökkäystä Suomen kautta Ruotsiin ja Norjaan. Ruotsalaisten, brittien ja amerikkalaisten tiedusteluarvioissa Suomea pidettiin lähes Neuvostoliiton satelliittina. Suomen strategista asemaa pidettiin kuitenkin hieman erilaisena kuin Neuvostoliiton miehittämien Itä-Euroopan maiden, ja maan ymmärrettiin joutuneen vasten tahtoaan osaksi Neuvostoliiton etupiiriä. Sen sinettinä oli vuoden 1948 YYA-sopimus.