Maissin tuotantoon ja markkinoihin vaikuttavat tekijät Yhdysvalloissa 2000-luvulla

Tutkimus käsittelee maissin tuotantoon ja markkinoihin vaikuttavia tekijöitä Yhdysvalloissa 2000-luvulla. Yhdysvallat on maailman merkittävin maissin tuottaja. Aikaisemmin maissia on tuotettu suoraan tai välillisesti eläinten rehuna ihmisten ruuantuotannon tarpeisiin. 2000-luvulla maissin käyttö liikenteen polttoaineena käytettävän etanolin raaka-aineena on merkittävästi lisääntynyt. Samaan aikaan maissin hinta on noussut ennätyskorkeaksi. Tässä tutkimuksessa maissimarkkinoihin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin ajankohtaisen viranomaistiedon, aiheeseen liittyvän aikaisemman tutkimuksen ja empiirisen ekonometrisen estimoinnin perusteella. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu kysyntä- ja tarjontateoriaan. Lisäksi tässä tutkimuksessa on kerrottu Yhdysvaltojen maatalouspolitiikan lähihistoriasta ja tarkemmin tällä hetkellä rehuviljan tuotantoon vaikuttavasta maatalouspolitiikasta. Tutkimuksessa estimoitiin maissin tuottajien viljelypäätöksiin vaikuttavia tekijöitä käyttäen pienimmän neliösumman menetelmää. Viljelypäätöstä kuvaavaksi selitettäväksi muuttujaksi valittiin maissin viljelypinta-ala. Aineiston saatavuus rajasi tutkimuksen vuosiin 1987 – 2010. Viljelypinta-alaa selittäviä muuttujia valittiin 12. Muuttujien valinta perustui maissin tuotantoon liittyviin tekijöihin, joita on käytetty muissa alan tutkimuksissa ja joiden käyttöä voidaan perustella talousteorialla. Vähitellen kokeilemalla mallista karsittiin turhat muuttujat pois ja viljelypinta-alaa selittämään jäi maissin ja soijan viivästetty hintasuhde, viivästetty typpilannoitteen hinta, maissifutuurien ostomäärät sekä viivästetty etanolin tuotanto ja maissin muu teollinen käyttö. Paras ja luotettavin lineaarisella mallilla saatu tulos sai selitysasteeksi 0,85. Tässä mallissa molemmat kysyntää kuvaavat muuttujat olivat alle 1 % virhetasolla tilastollisesti merkitseviä. Alle 10 % virhetasolla tilastollisesti merkitseviä olivat myös maissin ja soijan hintasuhde samoin kuin futuuriostot. Samoilla muuttujilla testattu log-lineaarinen malli antoi tutkimuksen korkeimman selitysasteen 0,87. Selittävistä muuttujista etanolin tuotanto oli edelleen alle 1 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä. Sen sijaan maissin muun teollisen käytön merkitsevyys heikkeni, ollen kuitenkin alle 10 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä. Lannoitteen hinnan p-arvo laski, joten lannoitteen hinta oli nyt alle 5 % virhetasolla tilastollisesti merkitsevä samoin kuin futuuriostot. Log-lineaarinen malli paransi myös maissin ja soijan hintasuhteen merkitsevyyttä. Tutkimustulokset ovat loogisia ja vastaavat teoriaa ja muita tutkimuksia siltä osin, että maissin korkeampi hinta, maissin lisääntynyt kysyntä ja futuuriostot lisäävät maissin viljelypinta-alaa. Tulosten perusteella voi todeta maissin tuotantokustannusten nousun ja soijan hinnan nousun laskevan maissin viljelypinta-alaa. Tutkimuksen tuloksena saadut joustokertoimet ovat pieniä, mikä kertoo maissin viljelypinta-alan vaihtelujen olevan melko joustamattomia markkinoilla tapahtuviin muutoksiin nähden. Tästä voisi päätellä viljelijöiden tuotantopäätösten olevan melko riippumattomia markkinoiden muutoksista. Tämä voi selittyä maatalouspolitiikan luomalla vahvalla turvaverkolla, rajoitteilla ja kannustimilla.

Kohti yksilöllistyvää perhettä? Perhe, sukupuoli ja seksuaalisuus suomalaisessa lainsäädäntökeskustelussa 2000-luvulla

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyviä käsityksiä perheestä, keskittyen erityisesti siihen miten perheen, sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteitä määriteltiin ja tuotettiin diskursiivisesti eduskunnan lainsäädäntökeskusteluissa 2000-luvun kuluessa. Tutkimusongelmaa lähestytään eduskunnassa vuonna 2000 ja 2001 käytyjen parisuhdelaki- ja vuonna 2005 käytyjen hedelmöityshoitolakikeskustelujen sekä vuonna 2009 parisuhdelain 9§:n muutoksesta käytyjen keskusteluiden kautta. Keskusteluja analysoidaan diskurssianalyysin avulla siitä lähtökohdasta käsin, että eduskunnassa käytyjen keskustelujen kautta osallistutaan yhteiskunnallisen todellisuuden rakentamiseen ja määrittelyyn. Eduskunnassa käydyillä keskusteluilla ja itse lainsäädännöllä voidaankin näin ollen katsoa olevan huomattavia ideologisia vaikutuksia yhteiskunnalle, liittyen esimerkiksi erilaisten perhemallien arvostukseen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Tutkimuksen perusteella voidaan lakiesitysten vastustajien ja puolustajien puheiden nähdä muodostavan varsin johdonmukaiset ja yhtenäiset, toisilleen vastakkaiset diskursiiviset kokonaisuudet. Puheesta löydettyjen diskurssien perusteella tutkielmassa on erotettu toisistaan konservatiivis-normatiiviseksi ja liberaalis-individualistiseksi nimitetyt diskursiiviset kokonaisuudet. Konservatiivis-normatiivisen diskursiivisen kokonaisuuden kautta ainoastaan heteroseksuaaliseen avioliittoon pohjaava ydinperhe nähtiin oikeana ja hyväksyttävänä perheenä. Tällaista perhettä pidettiin luonnollisena ja ehdottomana. Sen nähtiin perustuvan ulkopuoliseen kontrolliin sekä perinteestä johdettuihin sääntöihin ja varmuuksiin. Sukupuoli ymmärrettiin olemukselliseksi ja biologiaan perustuvaksi tilaksi. Sukupuoli jaettiin lisäksi puheessa kahtia ja sukupuolet nähtiin merkittävällä tavalla toisistaan eroaviksi. Lisäksi puheessa ylläpidettiin heteronormia erottamalla normaali ja luonnollinen heteroseksuaalisuus epänormaalista, epäluonnollisesta ja epäterveestä homoseksuaalisuudesta. Liberaalis-individualistisessa diskursiivisessa kokonaisuudessa perhemuodot nähtiin sitä vastoin moninaisina ja erilaiset perhemallit yhtä hyväksyttävinä ja tuettavina. Perheen katsottiin pohjaavan vapaaehtoisuuteen sekä yksilöiden väliseen tunnesiteeseen ja rakkauteen. Sukupuolia ei määritelty toisistaan eroaviksi eikä sukupuolta pidetty merkityksellisenä perheen tai vanhemmuuden käsitteiden kannalta. Sukupuoli nähtiin biologian sijaan sosiaalisesti ja performatiivisesti tuotetuksi. Puheessa pyrittiin lisäksi purkamaan heteronormia korostamalla hetero- ja homoseksuaalisuuden yhdenvertaisuutta ja samanlaisuutta. Lakiesityksen vastustajien näkemysten ja käsitysten voidaankin nähdä edustavan yhteiskunnan perinteisiksi miellettyjä, jo kauan vallalla olleita arvoja ja näkökulmia. Puolustajien puhe taas heijastaa uusia arvoja ja näkemyksiä, jotka mahdollisesti ovat valtaamassa paikkaansa vanhemmilta näkemyksiltä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Trends in Pharmaceutical Product Development 2000-2010

Merkittävä osa alkuperäislääkevalmistajien tutkimus- ja tuotekehityskuluista näyttää olevan suunnattu olemassa olevien lääkkeiden kehittämiseen. Tämä voi oletettavasti johtaa kiinnostaviin formulaatiokehitysstrategioihin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko farmaseuttisen tuotekehityksen trendejä havaita myönnettyjen myyntilupien perusteella. Tutkimuksen mielenkiinnon kohteena olivat myös suurimpien lääkeyritysten käyttämät elinkaaren hallinnan keinot, joilla suojataan myyvimpiä tuotteita geneeriseltä kilpailulta ja varmistetaan markkinaosuus. Tutkimuksen painopiste oli kiinteissä oraalisissa lääkevalmisteissa. Laadullisten ja määrällisten menetelmien yhdistelmää käytettiin laajan näkökulman saamiseksi tutkittavaan aiheeseen. Suomalaisten myyntilupaviranomaisten haastatteluja käytettiin keräämään taustatietoa tutkimuksen määrällistä osaa varten. Määrällinen osa koostui myyntilupatietokannoista, jotka käsittivät kaikkien menettelyjen kautta Suomessa myönnetyt myyntiluvat, keskitetyn menettelyn kautta EU:ssa myönnetyt myyntiluvat ja maailman kymmenen suurinta lääkeyritystä USA:ssa. Tutkimustulosten perusteella rinnakkaislääkkeiden määrässä tapahtui merkittävä nousu Suomessa kaikkien menettelyjen kautta myönnetyissä myyntiluvissa ja EU:ssa keskitetyn menettelyn kautta myönnetyissä myyntiluvissa vuosina 2000-2010. Tämä muutos saattaa ainakin osaksi johtua lainsäädännöllisistä muutoksista, joilla luotiin kannustimia rinnakkaislääkkeiden käyttöön ja valmistukseen, kuten lääkevaihto ja viitehintajärjestelmä. USA:n tiedot osoittivat suurten lääkevalmistajien kiinnostuksen elinkaaren hallintaan: suurin osa maailman kymmenelle suurimmalle lääkeyritykselle myönnetyistä myyntiluvista vuosina 2005-2010 oli tähän tarkoitukseen. Elinkaaren hallinnan suhde uusiin lääkeaineisiin oli lähes 4:1. Kiinteä oraalinen lääkemuoto on kiistatta kaikista suosituin tapa annostella lääke, minkä vahvistivat sekä arvioijien haastattelut että myyntilupatiedot. Kiinteiden oraalisten rooli oli entistäkin korostuneempi rinnakkaislääkkeiden kohdalla. Kun innovatiivisuutta mitattiin epätyypillisten annosmuotojen määrällä, USA:n tiedot kiinteistä oraalisista lääkemuodoista osoittivat vahvaa innovatiivisuutta Suomen ja EU:n tietoihin verrattuna. Tämä saattaa heijastaa suurten lääkeyritysten innovatiivista tuotevalikoimaa. Epätyypillisten kiinteiden oraalisten annosmuotojen osuus oli huomattavasti pienempi rinnakkaislääkkeissä kuin alkuperäislääkkeissä kaikilla alueilla. Elinkaaren hallinnassa käytetyimmät strategiat olivat uusi formulaatio, uusi vahvuus ja uusi yhdistelmä olemassa olevasta valmisteesta. Kiinteiden oraalisten lääkemuotojen osalta kaksi kolmasosaa uusista elinkaaren hallinnan formulaatioista oli säädellysti vapauttavia valmisteita. Elinkaaren hallinta on olennainen osa suurten lääkeyritysten liiketoimintastrategiaa, ja sen tärkeyttä havainnollistettiin Coreg-tablettien tapausesimerkillä.

Kelan mielenterveyskuntoutuksessa olleiden lasten ja nuorten psyykenlääkkeiden käyttö ja kuntoutuminen. Rekisteriselvitys vuosilta 2000-2006

17 s.

Äidin hoiva, jaettu vanhemmuus – ja vapaus valita. Argumentointi perhevapaiden uudistamisessa 1970-luvulta 2000-luvulle

Äitiyslomaa pidennettiin 1970-luvulla useasti, mikä herätti huolta lomien vaikutuksista naisten työmarkkina-asemaan. Edistääkseen lasten hoidon tasapuolisempaa jakautumista vanhempien kesken Suomi otti käyttöön isyysloman sekä vanhempien yhteisesti jaettavan vanhempainloman. Lomien kehittäminen kuitenkin pysähtyi 1980-luvun alkupuolella, kun taas muissa Pohjoismaissa isien kannustamiseksi kehitettiin 1990-luvulla kokonaan isille korvamerkittyjä lomakiintiöitä. Suomi otti vasta vuonna 2003 käyttöön ns. isäkuukauden, jonka käyttö kuitenkin edellyttää, että isä käyttää kaksi viikkoa yhteisestä vanhempainvapaasta. Isät käyttävät Suomessa vanhempainvapaita edelleen hyvin vähän. Sen sijaan vuodesta 1985 saakka käytössä ollut kotihoidon tukijärjestelmä, jolla tuetaan lasten kotihoitoa, on äitien keskuudessa hyvin suosittu. Tässä tutkielmassa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkielmassa syvennytään tarkemmin kahteen ajanjaksoon: 1970-luvun uudistusaaltoon, jossa isät otettiin mukaan järjestelmään, ja 2000-lukuun, jolloin isien kannustaminen vapaiden käyttöön on jälleen ollut vahvasti poliittisella agendalla. Kiinnostuksen kohteena on ennen kaikkea pyrkimys vanhempien roolien muuttamiseen. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskeisenä tutkimuskohteena on se, millä tavoin päätöksentekoon osallistu-neet toimijat ovat argumentoineet kantojaan perhevapaiden tiimoilta. Tutkielman aineisto koostuu mm. valtiopäiväasiakirjoista ja eduskunnan pöytäkirjoista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista, työmarkkinajärjestöjen kannanotoista sekä komiteoiden ja työryhmien muistioista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetelmillä. Molemmat menetelmät kiinnittävät huomionsa siihen, millä tekniikoilla poliittisessa argumentoinnissa pyritään aikaansaamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. Tutkielmasta ilmenee, että 1970-luvun keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kasvattaminen oli osa vasemmiston tasa-arvodiskurssia, jonka tavoitteena oli tehdä isistä äitien kanssa tasa-arvoisia vanhempia ja äideistä vastaavasti tasa-arvoisia ansaitsijoita työelämässä. Tätä näkökulmaa vastusti konservatiivien äidinhoivan diskurssi, joka näki äidin luonnostaan parempana hoitajana lapselle. Konservatiivien vaatimus pitkästä äitiyslomasta yhdistyi vaatimukseen kotihoidon tuesta, jonka turvin äiti voisi hoitaa lastaan kotona pidempään. Vasemmisto vastusti tätä kiivaasti. 2000-luvulla keskustelu on keskittynyt vanhemmuuden kustannusten tasaisempaan jakamiseen sekä isien kannustamiseen vapaiden käyttöön. Näistä tavoitteista sinänsä on vallinnut lähes yksimielisyys, mutta keinoissa on eroja. Isien kannustamiseksi on varsinkin esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä. Perusteina on ollut isyyden vahvistaminen, isä-lapsi-suhde, tasa-arvon edistäminen sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Kiintiöitä vastustaneet työnantajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet niitä vanhempien valinnanvapauden rajoittamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasa-arvon ja isien kannustamisen puolesta. Kotihoitoa puolustava diskurssi ei puolestaan 2000-luvulla enää ole kiteytynyt pelkästään äidin hoivaan, vaan kotipiiriin yleensä. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet kotihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.

Elämää suuremmat sankarittaret : Suomalaisen teatterin elämäkerralliset taiteilijahahmot vuosina 2000 - 2010

In the first decade of the 21st century, national notables were a significant theme in the Finnish theatre. The lives of artists, in particular, inspired the performances that combined historical and fictional elements. In this study, I focus on the characters of female artists in 18 Finnish plays or performances from the first decade of the 21st century. The study pertains to the field of performance analysis. I approach the characters from three points of view. Firstly, I examine them through the action of performances at the thematic level. Secondly, I concentrate on the forms of relationships between the audience and the half-historical character. Thirdly, I examine the representations of characters and their relationships to the audience using myth as a tool. I approach characters from the frame of feminist phenomenological theatre study but also combine the points of view of other traditions. As a model, I adapt the approach of the theatre researcher Bert O. States, which concentrates on the relation between a play s text and an actor, and between an actor and the public. Furthermore, I use the analysing tools of performance art in an examination of performances counted among the contemporary performance genre. The biographical plays about these artists are concentrated in the domestic sphere and take part in the conversation about the position of women in both the community and private life. They represent the heroines work, love, temptations and hardships. The artists do not carry out heroic acts, being more like everyday heroines whose lives and art were shared with the audience in an aphoristic atmosphere. In the examined performances, criticism of the heterosexual matrix was mainly conservative and the myths of female and male artists differed from each other: the woman artist was presented as a super heroine whose strength often meant sacrifices; the male artist was a weaker figure primarily pursuing his individualistic objectives. The performances proved to be a kind of documentary theatre, a hybrid of truth and fiction. Nonetheless, the constructions of subject and identity mainly represented the characters of the mythical stories and only secondarily gave a faithful rendition of the artists lives. Although these performances were addressed to the general and heterogeneous public, their audience proved to be a strictly predefined group, for which the national myths and the experience of a collective identity emerged as an important theme. The heroine characters offered the audience "safe" idols who ensured the solidity of the community. These performances contained common, shared values and gave the audience an opportunity to feel empathy and to be charmed by the confessions of well-known national characters.

Wegener's granulomatosis in Finland in 1981-2000

Objectives: Wegener s granulomatosis (WG) is a vasculitis with a predilection for the airways and kidneys. An increasing incidence and improved prognosis of WG has been shown. The aim of this study was to evaluate the incidence, clinical presentation, diagnostic delay, risk of dialysis-dependent renal insufficiency and mortality of WG in 1981-2000. Patients and methods: Data was retrieved from the Finnish hospital discharge register and hospital case reports. Patients diagnosed with WG in 1981-2000 were included, and their demographic and clinical data recorded. The patients were crossed with the national kidney dialysis register and the national mortality statistics. Results: A total of 492 patients (243 ♂ , 249 ♀) were diagnosed at a mean age of 54 years (SD 18). The incidence increased from 1.9 to 9.3/ million/ year. The median diagnostic delay decreased from 17 to 4 months. Patients presented most often with symptoms of the ear, nose and throat (ENT) (45%), lung (36%), musculoskeletal system (22%) and kidney (11%). Initial lung involvement, constitutional symptoms, high erythrocyte sedimentation rate (ESR) and high ELK scores [(number of simultaneously involved organ groups (ENT, Lung, Kidney)] were associated with a shorter diagnostic delay. Medical treatment of WG patients remained similar in the 1980s and 1990s. Almost 90% of patients received cyclophosphamide (CYC) and more than 90% glucocorticoid medication at some point during the course of the disease. Eighty-four patients (17%) needed dialysis. Initial renal involvement and elevated serum creatinine values were related to an increased risk of dialysis-dependent kidney disease. In two-thirds of the patients, renal impairment was reversible. Dialysis became chronic (>3 months) in 32 patients (6.5%). Nineteen patients (3.9%) received a kidney transplant. Altogether 203 patients (99 men, 104 women) died before 30 June 2005. WG was the underlying cause of death in 37%. The crude one-year and five-year survival rates were 83.3% and 74.2%, respectively. The standardized mortality ratio was 3.43 (95% CI = 2.98 to 3.94). Older age and elevated creatinine level at diagnosis predicted shorter survival. ENT symptoms at presentation and treatment with CYC were associated with better outcome. There was no additional risk associated with male gender or with either of the decades (1981-1990 and 1991-2000) Conclusions: In 1981-2000, the incidence of WG increased ca. 4.5-fold and diagnostic delay decreased to ca. one-fourth, reflecting increased recognition of the disease and improved diagnostic means. WG patients are at great risk of developing dialysis-dependent renal insufficiency and an increased risk of dying. During the study period the treatment of WG did not change markedly, nor did the prognosis improve.

Äidin hoiva, jaettu vanhemmuus – ja vapaus valita. Perhevapaiden uudistamisen argumentointi 1970-luvulta 2000-luvulle

Tutkimuksessa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkimuksessa syvennytään 1970-luvun uudistusaaltoon, jolloin isät otettiin mukaan järjestelmään, sekä 2000-lukuun, jolloin isiä on eri keinoin kannustettu vapaiden käyttöön. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskei-nen tutkimuskohde ovat päätöksentekoon osallistuneiden toimijoiden perhevapaita koske-vien näkemysten argumentointitavat. Tutkimuksen aineisto koostuu mm. valtiopäiväasia-kirjoista, työryhmämuistioista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista ja työmarkkinajärjestöjen kannanotoista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetel-mien avulla. Näillä kiinnitetään huomio niihin tekniikoihin, joilla poliittisessa argumentoin-nissa on pyritty saamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. 1970-luvulla keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kas-vattaminen oli osa vasemmiston diskurssia, joka pyrki tasa-arvoon niin kodeissa kuin työ-markkinoillakin. Konservatiivien äidinhoivan diskurssi sitä vastoin piti äitiä luonnostaan pa-rempana hoitajana lapselle ja vaati pitkän äitiysloman jatkeeksi kotihoidon tukea, jota va-semmisto puolestaan vastusti. 2000-luvun pääteemoja ovat olleet vanhemmuuden kus-tannusten tasaisempi jakaminen sekä isien kannustaminen vapaiden käyttöön. Isien kan-nustamiseksi on esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä: perusteina ovat olleet muun muassa isä–lapsi-suhde, tasa-arvo sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Työnan-tajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet kiintiöitä vanhempien valinnanvapauden rajoit-tamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasaarvon ja isien kannustamisen puolesta. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet ko-tihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.

Opiskelijaliikkeen äärilaidalta populaarikulttuurin hahmoiksi ja 2000-luvun alussa Rote Armee Fraktion Der Spiegel -lehden sivuilla 1970-luvulla

Työ käsittelee vasemmistoradikalismia ilmiönä ja erityisesti kyseisen ilmiön eri vaiheita. Tarkempana tarkastelukohtana on Rote Armee Fraktion (RAF) -niminen vasemmistovallankumouksellinen ryhmä, joka toimi Saksan liittotasavallassa vuosina 1970-1998. Ryhmää tarkastellaan siltä kannalta, kuinka uutislehti Der Spiegel on en toimintaa eri aikoina tulkinnut. Alkuperäislähteenä on käytetty pääasiassa saksalaisessa Der Spiegel - viikkolehdessä ilmestyneitä ryhmää käsitteleviä artikkeleita. Erityistä painoa on laitettu sille, miten ryhmän toiminnassa ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet eri ajankohtina julkaistuissa artikkeleissa näkyvissä oleviin tapoihin käsitellä ryhmää ilmiönä. Tarkastelu on rajattu koskemaan lähinnä vuosia 1970. 1977. 2007 ja 2008. Lisäksi mukaan on valikoitu vuosilta 1968. 1972 ja 1975 muutamia yksittäisiä artikkeleita. Aihe liittyy osaltaan keskusteluun sekä opiskelijaliikkeen radikalisoitumisesta 1960-ja 1970-lukujen vaihteessa että terrorismista laajempana ilmiönä. Tutkimustavoitetta lähestytään kolmen eri teeman kautta. Ensimmäisenä teemana tarkastellaan RAF:iin liittyviä artikkeleita siltä kannalta, mitä nimitystä ryhmästä on milloinkin käytetty. Toisena sitä. missä vaiheessa Der Spiegelissä alettiin pitää ryhmän toimintaa terrorismina ja toimijoita terroristeina ia kolmantena temaattisena aiheena analysoidaan sitä. millaista kirjoitustyyliä on ryhmää koskevissa artikkeleissa eri aikoina käytetty. Vuoden 1977 vaikutus siihen, kuinka ryhmästä kirjoitetaan vielä 2000-luvun alussa, on ollut suuri. Kun vielä RAF:n terroriaallon ollessa kovimmillaan syksyllä 1977 kerrottiin Der Spiegelissä ryhmän pitäneen Länsi-Saksaa polvillaan edeltäneet kaksi vuotta, puhuttiin vuonna 2007 seitsemästä vuodesta. Samanaikaisesti kun 2000-luvulla kirjoitetuissa artikkeleissa annetaan ryhmälle koko sen toiminnan ajaksi se asema ja nimi, jotka se oikeastaan lopulta sai vasta syksyn 1977 myötä ja vain muutamaksi kuukaudeksi, on artikkeleissa tyylillisesti kuitenkin palattu lähemmäs 1970-luvun alkua. Heti ryhmän perustamisen jälkeen ei sitä otettu vakavana yhteiskunnallisena toimijana ja tämä näkyi Der Spiegelin uutisoinnissa viihteellisenä kerrontatyylinä. Terroriaallon ollessa pahimmillaan ei tällainen kerrontatyyli ollut käytössä vaan RAF liitettiin osaksi laajempaa terrorismi-ilmiötä. Sen sijaan vuonna 2007 ilmestyneessä artikkelisarjassa jälleen palattiin samanlaiseen suorastaan vallankumousromantiikalla leikittelevään kerrontatyyliin. Näin Der Spiegelin tuli piirtäneeksi lähes neljässäkymmenessä vuodessa pitkän kaaren opiskelijaliikkeen äärilaidan radikalisoitumisesta 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa aina Saksan liittotasavallan tuomiseen polvilleen 1977 ja yli kolmekymmentä vuotta aikaisemmin selleissään kuolleiden RAF-johtohahmojen muodostumiseen osaksi populaarikulttuuria 2000-luvun alussa.