Functional outcome and health-related quality of life after traumatic brain injury in the framework of the International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF)

Traumatic brain injury (TBI) affects people of all ages and is a cause of long-term disability. In recent years, the epidemiological patterns of TBI have been changing. TBI is a heterogeneous disorder with different forms of presentation and highly individual outcome regarding functioning and health-related quality of life (HRQoL). The meaning of disability differs from person to person based on the individual s personality, value system, past experience, and the purpose he or she sees in life. Understanding of all these viewpoints is needed in comprehensive rehabilitation. This study examines the epidemiology of TBI in Finland as well as functioning and HRQoL after TBI, and compares the subjective and objective assessments of outcome. The frame of reference is the International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF). The subjects of Study I represent the population of Finnish TBI patients who experienced their first TBI between 1991 and 2005. The 55 Finnish subjects of Studies II and IV participated in the first wave of the international Quality of life after brain injury (QOLIBRI) validation study. The 795 subjects from six language areas of Study III formed the second wave of the QOLIBRI validation study. The average annual incidence of Finnish hospitalised TBI patients during the years 1991-2005 was 101:100 000 in patients who had TBI as the primary diagnosis and did not have a previous TBI in their medical history. Males (59.2%) were at considerably higher risk of getting a TBI than females. The most common external cause of the injury was falls in all age groups. The number of TBI patients ≥ 70 years of age increased by 59.4% while the number of inhabitants older than 70 years increased by 30.3% in the population of Finland during the same time period. The functioning of a sample of 55 persons with TBI was assessed by extracting information from the patients medical documents using the ICF checklist. The most common problems were found in the ICF components of Body Functions (b) and Activities and Participation (d). HRQoL was assessed with the QOLIBRI which showed the highest level of satisfaction on the Emotions, Physical Problems and Daily Life and Autonomy scales. The highest scores were obtained by the youngest participants and participants living independently without the help of other people, and by people who were working. The relationship between the functional outcome and HRQoL was not straightforward. The procedure of linking the QOLIBRI and the GOSE to the ICF showed that these two outcome measures cover the relevant domains of TBI patients functioning. The QOLIBRI provides the patients subjective view, while the GOSE summarises the objective elements of functioning. Our study indicates that there are certain domains of functioning that are not traditionally sufficiently documented but are important for the HRQoL of persons with TBI. This was the finding especially in the domains of interpersonal relationships, social and leisure activities, self, and the environment. Rehabilitation aims to optimize functioning and to minimize the experience of disability among people with health conditions, and it needs to be based on a comprehensive understanding of human functioning. As an integrative model, the ICF may serve as a frame of reference in achieving such an understanding.

Liminal Belonging: West African male asylum seekers’ narratives of the asylum experience whilst in Finland

The dominant discourses on the issue of asylum have placed it on a uniquely higher level of scrutiny as a politically very sensitive area for social research. Today, member states within the EU have implemented stricter policies to control new arrivals, whilst instituting statutory procedures to manage the existing asylum claims. In 2010, the number of applicants for asylum in Finland totalled 5988, out of which 1784 were given positive decisions. This thesis endeavour to highlight asylum seekers in the discourses about them by adding their voices to the discussions of them in contemporary Finland. Studies, which has concentrated on asylum seekers in Finland, uses the living conditions within asylum reception centres to assess the impacts of structural barriers on asylum seekers’ efforts to deal with the asylum process. By highlighting the impacts of the entire asylum process, which I believe starts from the country of origin; I focus on examining narratives of dealing with the experience of liminality whilst waiting for asylum, and then explore areas of possible participation within informal social networks for West African asylum seekers in Finland. The overall aim is to place the current research within the broader sociological discussion of ‘belonging’ for asylum seekers who are yet to be recognized as refugees, and who exist in a state of limbo. Methodologically, oral interviews, self-written autobiographical narratives, and ethnographic field work are qualitatively combined as data in this thesis for an empirical study of West African male asylum seekers in Finland. Narrative analysis is employed to analyze the data for this thesis. The ethnographic research data for the study began in May 2009 and ended in August of 2010. Altogether, ten interviews and four self-written narratives were collected as data. In total seven hours of audio recording were made, along eleven pages of hand-written autobiographical narratives. Field observation notes are employed in the study to provide contexts to the active interactional processes of interpretation throughout the analysis. Findings from the study suggest that within the experience of liminality, which surrounds the entire asylum process, participations within informal social networks are found to be important to the process of re-making place and the sense of belonging. My study shows that this is necessary to countering the experience of boredom, stress and social isolation, which permeate all aspects of life for West African asylum seekers, whilst they wait for asylum decisions in Finland.

Töhry- vai taidepolitiikkaa? Diskurssiteoreettinen tarkastelu graffitin artikulaatioista suhteessa kaupunkitilaan Helsingissä 1995– 2010

Graffitit ja katutaide vaikuttavat visuaaliseen ympäristöömme ja ovat viime vuosina herättäneet vilkasta keskustelua kaupunkitilan sallitun käytön rajoista. Helsingissä oli vuosina 1998–2008 käynnissä siistiin kaupunkikuvaan tähtäävä Stop töhryille -projekti. Projekti herätti vastustusta ja politisoitui: keskusteluun nousivat graffitien ja töhryjen lisäksi esimerkiksi julkisen tilan arvot, kaupunkitilan estetiikka, nuorten oikeus kaupunkiin ja taiteen rajat. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vallankäyttöä kaupunkitilassa graffitien ja katutaiteen ympärillä käydyn keskustelun kautta. Tutkimus keskittyy yhden kaupungin, Helsingin, tarjoamaan esimerkkiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja graffiteista esitetään, kuinka puhe graffitien ympärillä politisoituu ja miten graffitin diskurssit liittyvät julkiseen tilaan. Kaupunki ja julkinen tila ymmärretään tässä tutkimuksessa Henri Lefebvren ja Doreen Masseyn teorioiden pohjalta sosiaalisena tuotteena ja siten poliittisena käsitteenä. Tutkimuksen pääasiallisen aineiston muodostavat Helsingin Sanomien aihepiiriä käsittelevät lehtitekstit vuosilta 1995–2010, analyysin apuna käytetään lisäksi kaupungin omia asiakirjoja, Internet-sivuja ja valokuvia. Tutkimustehtävää lähestytään Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteorian kautta. Laclau ja Mouffe ymmärtävät sosiaaliset merkitykset aina diskursiivisesti rakentuneiksi ja selittävät diskurssien muutosta poliittisen ontologian avulla. Tässä tutkimuksessa diskurssiteorian tarjoamista analyyttisista käsitteistä tärkeiksi nousevat diskurssi, tyhjät ja kelluvat merkitsijät, hegemonia ja sosiaalinen antagonismi. Aineiston perusteella näyttää siltä, että graffitien ympärillä Helsingissä vuosina 1995–2010 käyty keskustelu kiertyy karkeasti arvioiden kahden diskurssin ympärille ja jakaantuu kolmeen vaiheeseen. Kaksi läpi koko aineiston kulkevaa diskurssia, joiden osana graffitit artikuloidaan, nimetään tässä tutkimuksessa ”töhryn” ja ”taiteen” diskursseiksi. Keskustelun ensimmäisessä vaiheessa (1995–2000) Helsingin kaupunkikuvan töhriminen näyttäytyy vakavana ongelmana, joka vaatii hallinnolta ja poliitikoilta toimenpiteitä: graffitien torjumiseen tähtäävä Stop töhryille -projekti aloitetaan vuonna 1998. Keskustelun toisessa vaiheessa (2000–2007) Stop töhryille -projekti ja graffitit politisoituvat: projektista ja graffitien luvallisista tekopaikoista keskustellaan valtuustossa lähes vuosittain. Näkyville nousee antagonistinen jakolinja töhryn ja kaupunkitaiteen välillä: julkisuudessa esitetty kritiikki siirtyy töhritystä kaupunkikuvasta kohti Stop töhryille -projektia. Vuosi 2008, jolloin Stop töhryille -projekti loppuu, näyttäytyy dislokaation hetkenä. Kaupunginvaltuustossa graffitit artikuloidaan taiteena ja kaupunkikulttuurina; graffiteille löytyy nyt myös luvallista tilaa kaupungista. Diskurssiteorian käsittein voidaan ajatella töhryjen ja taiteen diskurssin taistelevan graffitikeskustelun hegemonisesta asemasta. Julkinen tila on molemmille diskursseille tärkeä, sillä kamppaillessaan graffitien määritelmästä ne kamppailevat jatkuvasti myös julkisesta tilasta ja sen määrittelemisen vallasta kaupungissa. Julkinen tila on paitsi materiaalista myös jatkuvasti debatissa syntyvää: sosiaalinen tuote. Graffitikeskustelussa syntyvä sosiaalinen antagonismi on tärkeä myös siinä mielessä, että sen kautta esiin nousevat esiin erilaiset näkemykset paitsi julkisesta tilasta myös taiteesta ja kulttuurista kaupungissa.

From ‘Afflicted’ to Activists: Structural Violence and Climate Change Discourse in the States of Pernambuco and Paraíba in Northeast Brazil

This study approaches the problem of poverty in the hinterlands of Northeast Brazil through the concept of structural violence, linking the environmental threats posed by climate change, especially those related to droughts, to the broader social struggles in the region. When discussions about potentials and rights are incorporated into the problematic of poverty, a deeper insight is obtained regarding the various factors behind the phenomenon. It is generally believed that climate change is affecting the already marginalized and poor more than those of higher social standing, and will increasingly do so in the future. The data for this study was collected during a three month field work in the states of Pernambuco and Paraíba in Northeast Brazil. The main methods used were semi-structured interviews and participant observation, including attending seminars concerning climate change on the field. The focus of the work is to compare both layman and expert perceptions on what climate change is about, and question the assumptions about its effects in the future, mainly that of increased numbers of ‘climate refugees’ or people forced to migrate due to changes in climate. The focus on droughts, as opposed to other manifestations of climate change, arises from the fact that droughts are not only phenomena that develop over a longer time span than floods or hurricanes, but is also due to the historical persistence of droughts in the region, and both the institutional and cultural linkages that have evolved around it. The instances of structural violence that are highlighted in this study; the drought industry, land use, and the social and power relations present in the region, including those between the civil society, the state and the private agribusiness sector, all work against a backdrop of symbolic and moral realms of value production, where relations between the different actors are being negotiated anew with the rise of the climate change discourse. The main theoretical framework of the study consists of Johan Galtung’s and Paul Farmer’s theory of structural violence, Ulrich Beck’s theory of the risk society, and James Scott’s theory of everyday peasant resistance.

Taistelu yksityiskouluista: Yksityisoppikoulujen Liitto yksityisoppikouluväen puolustajana koulujärjestelmän uudistuksessa 1970-1977

Suomessa säädettiin vuonna 1968 laki koulujärjestelmän perusteista. Sen nojalla maassa siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä kunnalliseen yhtenäiskouluun eli peruskouluun vuosina 1972-1977. Laissa varattiin yksityisille oppikouluille mahdollisuus toimia uudessa järjestelmässä, koulun omistajayhteisön niin halutessa, kunnan peruskoulua korvaavana kouluna. Vuonna 1974 lakia muutettiin siten, että kunta sai päättää, ottiko se yksityisen koulun koulusuunnitelmaansa vai ei. Suomeen jäi nelisenkymmentä yksityistä koulua, joista pääosa sijaitsi Helsingissä. Korvaavia kouluja näistä oli 24. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Yksityisoppikoulujen Liiton (YOL) toimintaa peruskouluuudistuksen täytäntöönpanovuosina 1970-1977. Liiton päätavoitteena oli yksityiskoululaitoksen säilyttäminen. Pyrkimyksenä on selvittää YOL:n aiemmin lähes käyttämättömän arkistoaineiston avulla, millainen liitto oli rakenteeltaan, millaisilla intresseillä ja resursseilla se toimi ja millaisia suhdeverkostoja se koulutaistelun yhteydessä rakensi. Samalla pyritään luomaan laajempi kuva siitä, mitkä yhteiskunnalliset tahot puolustivat yksityiskoululaitoksen säilyttämistä Suomessa ja millaisin motiivein. Tästä syystä tutkimuksen lähdeaineistona hyödynnetään mm. Vapaan koulutuksen tukisäätiön arkistoaineistoa, opettajien ammattijärjestöjen lehtiä sekä peruskoulu-uudistusta koskevaa kirjallisuutta. Laadullisen verkostotutkimuksen keinoin yksityiskoululaitosta kannattaneet piirit hahmotetaan sosiaalisena verkostona, joka rakentui yhteisten intressien pohjalle. Tästä verkostosta käytetään termiä yksityisoppikouluväki. Tutkimustuloksena on, että yksityisoppikouluväki sosiaalisena verkostona rakentui ennen kaikkea ideologisten intressien pohjalle. Kyse oli pyrkimyksistä puolustaa porvarillista suomalaista yhteiskuntamuotoa ja vastustaa vasemmiston vaikutusvallan kasvua. YOL oli 1970-luvun Suomessa yksi monista porvariston taisteluelimistä. Yhdessä vuonna 1973 perustetun Vapaan koulutuksen tukisäätiön kanssa se kävi puolustustaistelua suojellakseen epäpoliittisena instituutiona pitämäänsä koululaitosta, jonka nähtiin joutuneen ideologisen hyökkäyksen kohteeksi. Yksityisoppikouluväki oli pieni, mutta sangen vaikutusvaltainen ryhmittymä. Ydinjoukko koostui muutamasta kymmenestä suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajasta, joita yhdisti korkea koulutus, porvarillis-isänmaallinen arvomaailma ja jossain määrin myös yhteiset kokemukset sotavuosilta. Joukkoa leimasi halu rakentaa suomalaista yhteiskuntaa oman arvomaailmansa pohjalta; niin ikään se korosti kansalaisten oikeutta vapaaseen ja omaehtoiseen kasvatukseen sekä yksilölliseen omistusoikeuteen. Tavoitteessaan yksityisoppikouluväki onnistui kohtalaisesti. Ilman sen aktiviteettia ja tehokasta verkostoitumista sekä ennen muuta vahvoja poliittisia ja taloudellisia tukijoita tämä tuskin olisi onnistunut. Oman lisänsä onnistumiseen antoi julkisuuteen vuonna 1975 noussut Pirkkalan koulukokeilu, joka osaltaan lietsoi porvarillista arvomaailmaa edustavien tahojen epäluuloja vasemmiston koulutuspolitiikkaa kohtaan ja altisti heitä tukemaan yksityiskouluja. Vaikka taistelu osin onnistuikin, suurta kannatusta se ei saavuttanut. Moni näki yksityisoppikouluväen toiminnan taantumuksellisena reaktiona ja yrityksenä säilyttää vanhoja, epätasa-arvoisuutta ylläpitäviä valtarakenteita. Esiin maalailtu pelko siitä, että kunnallinen peruskoulu veisi Suomen sosialismiin, ei saanut joukkoja liikkeelle yksityiskoulujen puolesta. Esimerkiksi opettajien myönteinen suhtautuminen kunnalliseen koululaitokseen osoittaa, etteivät he pääsääntöisesti nähneet koulu-uudistuksessa tämänkaltaista ideologista vaaraa.

Yhteistoiminta kriisinhallinnassa : toimivan siviili-sotilasyhteistyön merkitys epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessissa

Tutkimuksessa etsitään vastausta kysymykseen, millainen on toimivan siviili-sotilasyhteistyön merkitys epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessissa. Se pyrkii selvittämään, kuinka Euroopan unionin Eulex-operaatiossa ja Naton Kfor-operaatiossa työskentelevien siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan asiantuntijoiden keskinäinen yhteistoiminta hyödyttää epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessia. Aihetta lähestytään sekä yhteistyötoimijoiden että operaatioalueen näkökulmasta. Työn monipuolisuutta ja hyödynnettävyyttä on pyritty lisäämään alakysymyksillä: miten yhteistyö on huomioitu koulutusvaiheessa, minkälaista yhteistyö Eulex-ja Kfor-operaatioiden välillä oli Kosovossa ja miten yhteistyön ongelmat ja seuraukset näkyvät. Tutkimuksen tarkoituksena on osaltaan lisätä tietämystä melko vähän tutkitusta, mutta tärkeydeltään lisääntyvästä aiheesta. Tulevaisuuden entisestään monipuolistuviin kriiseihin tulee kyetä vastaamaan kokonaisvaltaisemmin, ja se edellyttää toimivaa yhteistyötä. Tapaustutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla sekä sotilaita että siviilikriisinhallinta-asiantuntijoita. Litteroitu materiaali on analysoitu käyttäen sisällönanalyysin periaatteita ja analysoidun kokonaisuuden perusteella on tehty johtopäätöksiä. Tutkimukseen sisältyy myös luotaus aiheen tulevaisuuteen. Epäonnistuneen valtion ajatus toimii vahvasti käytännöllisen tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä. Haastattelut ovat tutkimuksen päälähde, nmlta sen lisäksi melko tuoretta ja ajankohtaista aihetta käsittelevän työn tärkeimpiä lähteitä ovat Siviilikriisinhallinnan kansallinen strategia (2008) sekä Suomen kokonaisvaltainen kriisinhallintastrategia (2009) sekä muut aihetta käsittelevät julkaisut. Yhteistoiminnan osapuolten. Kosovossa Eulex-ja Kfor-operaatioiden, kannalta toimiva yhteistyö muun muassa lisää toimijoiden motivaatiota ja ammattitaitoa monipuolisesti, vähentää epäluuloja toista organisaatiota kohtaan sekä edesauttaa toimintaa tulevissa operaatioissa. Lisäksi onnistunut yhteistoiminta antaa positiivista esimerkkiä muille toimijoille, säästää resursseja, lisää tehokkuutta, parantaa tiedonvaihtoa, luo vakautta operaatioon sekä antaa uskottavuutta toimijoille. Operaatioalueen kannalta toimivan yhteistyön hyödyt ovat vieläkin moninaisemmat. Onnistunut yhteistyö mahdollistaa operaation onnistumisen ja sitä kautta olojen palautumisen normaaliksi. Toimiva yhteistyö edesauttaa omatoimista kehitystä sekä helpottaa paikallisten toimijoiden vastuunottoa, toiminnan kehitystä, transitioaskelten tehokasta suunnittelua ja paikallisten organisaatioiden ja toimintatapojen kehittymistä. Se myös varmistaa, että tuki saadaan käyttöön täysimääräisesti, toimii esimerkkinä paikallisten yhteistyön kehittämisessä, parantaa suunnittelumahdollisuuksia sekä mahdollistaa operaation tavoitteiden saavuttamisen. Toimijoiden välisen yhteistyön intensiteetti ja muodot täytyy aina sovittaa operaation vaatimuksia vastaaviksi. Siviili- ja sotilastoimijoiden välistä yhteistyötä voidaan kehittää muun muassa koulutuksen ja tutkimuksen myötä, kehitykselle tulee olemaan tarvetta, sillä yhteistyö kriisinhallintatoiminnassa tullee jatkossa entisestään lisääntymään ja tiivistymään.

Tyttöjen oma tila. Somalialaistaustaisten nuorten draamaprojekti Helsingissä monikulttuurisen lapsuuden näkökulmasta.

Pro Gradu tarkastelee somalialaistaustaisista tytöstä muodostuneen draamaryhmän harjoitusprosessia ja esitystä antropologisen teatteri- ja esitystutkimuksen valossa. Tutkimuskohteena on Kassandara ry:n järjestämä monikulttuurinen tyttöjen draamatoiminta helsinkiläisen lähiön asukastilalla. Tutkimuksen aiheena ovat draamaprosessin sosiaaliset merkitykset sekä draaman tarinan merkitys monikulttuurisen lapsuuden näkökulmasta. Aineisto koostuu osallistuvasta havainnoinnista ja teemahaastatteluista. Työ analysoi draamaprosessin sosiaalisia ja yhteisöllisiä merkityksiä. Aineistoa tarkastellaan sukupuolisen segregaation sekä toimijuuden ja sen mahdollistumisen näkökulmista. Toimijuutta lähestytään Victor Turnerin liminaalisuus -käsitteen avulla sekä liminoidisena toimintana, joka mahdollistaa kapmoinnin ja kulttuuristen vaihtoehtojen tutkimisen. Draamakerho määritellään tyttöjen omaksi fyysiseksi ja ajalliseksi tilaksi. Näkökulmaa laajennetaan tytöistä heidän äiteihinsä, joita käsitellään vanhempina ja esityksen katsojina. Lisäksi analyysi kohdentuu teatteriesitykseen liittyviin lisärakenteisiin, kuten haijoitusjaksoon, esitykseen valmistautumiseen ja esityksen jälkeiseen tapahtumaan, josta aineistossa muodostui äitien ja tyttärien yhteinen juhla. Työssä tutkitaan myös draamaryhmän luoman fiktiivisen tarinan merkityksiä monikulttuurisen lapsuuden näkökulmasta. Tutkimus tarkastelee draaman ja sen tekijöiden kokemusmaailman suhdetta. Teatteri käyttää todellista elämää raakamateriaalinaan ja päinvastoin. Tutkimus lähestyy teatteria tilana, jossa todellisuuden ilmiöitä tai ongelmia voidaan tutkia ja tarkastella turvallisesti fiktion suojassa. Richard Schechnerin käsite käyttäytymisen toisinto kuvaa olemassa olevaa käytöstä, joka toimii mallina esitystilanteessa. Turnerin ja Schechner ovat yhdessä hahmotelleet ajatusta sosiaalisen elämän toimintojen käyttämisestä raakamateriaalina esteettisen draaman luomisessa. Tulkintakehyksenä sovelletaan Jean Rouchin antropologisen elokuvan etnofiktio -menetelmän lähestymistapaa. Etnofiktiossa tutkittavat henkilöt improvisoivat kameralle kohtauksia vastaavia ryhmiä edustavien fiktiivisten päähenkilöiden elämistä. Keskusteluun liitetään Johannes Sjöberg ajatuksia etnofiktion-menetelmän mahdollisuuksista tarkastella ongelmia ja niiden ratkaisuhorisontteja. Monikulttuuriset nuoret ovat usein ikä- ja kansalaisuuskategorioiden välimaastossa, jolloin taustatekijöillä sekä kontekstilla on erityinen merkitys toimijuudelle ja sen mahdollistumiselle. Toiminta kiinnittyy ennen kaikkea ihmissuhteiden verkkoon. Teatteri ja sen lisärakenteet vahvistavat tekijöidensä sekä katsojiensa sosiaalisuutta kuin myös yhteisöllisyyttä. Tyttöjen transkulttuurinen lapsuus heijastui tarinaan, johon materiaalia kumpusi kolmesta osittain keskenään sekoittuneesta alueesta: koti, kouluja elokuvallinen haavetodellisuus. Tutkimus vahvisti ajatusta, että draamaa tehdessään ihmiset käyttävät arkielämän kokemusmaailmaansa raakamateriaalinaan Teatteriesityksillä on erityistä merkitystä kulttuurin ilmaisijoina. Teatteri kehystää ja kontrolloi ihmisten vuorovaikutuksen ongelmallisimpia tilanteita. Draaman avulla kerrotaan omien ja muiden kokemuksiin pohjautuvia tarinoita, joiden kautta yritetään ymmärtää ympäröivää maailmaa.

Kielellinen erityisvaikeus : oirekuva ja familiaalisuus potilasasiakirjojen perusteella

Goals. Specific language impairment (SLI) has a negative impact on child s speech and language development and interaction. Disorder may be associated with a wide range of comorbid problems. In clinical speech therapy it is important to see the child as a whole so that the rehabilitation can be targeted properly. The aim of this study was to describe the linguistic-cognitive and comorbid symptoms of children with SLI at the age of five, as well as to provide an overwiew of the developmental disorders in the families. The study is part of a larger research project, which will examine paths of development and quality of life of children with SLI as young adults. Methods. The data consisted of patient documents of 100 5-year old children, who were examined in Lastenlinna mainly at 1998. Majority of the subjects were boys, and children s primary diagnosis was either F80.1 or F80.2, which was most common, or both. The diagnosis and the information about the linguistic-cognitive status and comorbid symptoms were collected from reports of medical doctors and experts of other fields, as well as mentions related to familiality. Linguistic-cognitive symptoms were divided into subclasses of speech motor functions, prosessing of language, comprehension of language and use of language. Comorbid symptoms were divided into subclasses of interaction, activity and attention, emotional and behavior problems and neurologic problems. Statistical analyses were based mainly on Pearson s Chi Square test. Results and conclusions. Problems in language processing and speech motor functions were most common of the linguistic-cognitive symptoms. Most of the children had symptoms from two or three symptom classes, and it seemed that girls had more symptoms than boys. Usually children did not have any comorbid symptoms, or had them from one or three symptom classes. Of the comorbid symptoms the most prevalent ones were problems in activity and attention and neurological symptoms, which consisted mostly of motoric and visuomotoric symptoms. The most common of the comorbid diagnoses was F82, specific developmental disorder of motor function. According to literature children with SLI may have problems in mental health, but the results of this study did not confirm that. Children with diagnosis F80.2 had more linguistic-cognitive and comorbid symptoms than children with diagnosis F80.1. The cluster analyses based on all the symtoms revealed four subgroups of the subjects. Of the subjects 85 percent had a positive family history of developmental disorders, and the most prevalent problem in the families was delayed speech development. This study outlined the symptom profile of children with SLI and laid a foundation for the future longitudinal study. The results suggested that there are differences between linguistic-cognitive symptoms of boys and girls, which is important to notice especially when assessing and diagnosing children with SLI.

Helsingin kävelykeskustan suunnittelu ydinkeskustan kadunvarsiliikeyrittäjien näkökulmasta

Aiempien tutkimusten mukaan keskustayrittäjien kielteinen asenne on olennaisesti vaikeuttanut kävelykatujen toteuttamista kaupunkikeskustoissa. Yrittäjät pelkäävät ostokykyisten asiakkaiden kaikkoavan ja liikevaihtonsa pienenevän kävelykeskustauudistusten myötä. Yrittäjien kielteiset asenteet ovat usein myös painottuneet suuriin kaupunkeihin. Etenkin ydinkeskustassa sijaitsevat kadunvarsiliikeyrittäjät ovat kokeneet kävelykadut ongelmiksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä on ydinkeskustan kadunvarsiliikeyrittäjien näkemys Helsingin kävelykeskustan suunnittelusta, millaisena ydinkeskustan kadunvarsiliikeyrittäjät näkevät sijaintikatunsa kävelykeskustan suunnittelupäämäärien kautta tarkasteltuna, ja onko kävelykatuyrittäjien ja kävelykatujen ulkopuolella sijaitsevien yrittäjien näkemysten välillä eroja. Taustana tälle tarkastellaan Helsingin kävelykeskustaa pohjoismaisessa kontekstissa, ja käydään läpi Helsingin kävelykeskustan suunnittelun ja rakentumisen historiaa ja päämääriä. Tutkimuksen aineisto koostuu Helsingin ydinkeskustan kadunvarsiliikeyrittäjille tehdystä kyselystä, kävelykeskustoihin liittyvistä tutkimuksista ja selvityksistä, kaupunkisuunnitteluun ja -tutkimukseen liittyvästä tutkimuskirjallisuudesta, sanomalehtiartikkeleista, ydinkeskustassa tehdystä empiirisestä havainnoinnista ja kahdesta asiantuntijahaastattelusta. Kyselyaineistoa analysoidaan tutkimuksessa tilastollisten menetelmien avulla. Helsingin kävelykeskustan suunnittelu ja rakentuminen on ollut pitkällinen prosessi. Vuoden 1 989 kävelykeskustan periaatesuunnitelmasta on konkretisoitunut Kluuvikatu ja Mikonkatu. Keskustatunnelihanke on vaakalaudalla, minkä vuoksi kävelykeskustan uuden periaatesuunnitelman toteutuminen on epävarmaa. Kävelykeskustan rakentuminen kuitenkin etenee. Keskuskatu ja Kalevankadun itäpää muutetaan kävelykaduiksi ja ydinkeskustan jalankulkuympäristöä parannetaan ja kehitetään jatkuvasti. Tällä hetkellä kävelykeskustan suunnittelun painopiste on Aleksanterinkadun kortteleiden ympäristössä, ja suunnittelun tärkeimpiä päämääriä ovat viihtyisyyden, turvallisuuden, kaupallisen vetovoimaisuuden ja saavutettavuuden parantaminen. Kyselyyn vastanneiden yrittäjien mielestä kävelykeskustaa tulisi laajentaa, sillä laajemman kävelykeskustan nähdään kasvattavan liikevaihtoa ja lisäävän yleisesti ydinkeskustan vetovoimaa. Kävelykatuyrittäjien näkemykset kävelykeskustan suunnittelusta ja kehittämisestä olivat kävelykatujen ulkopuolisia yrittäjiä kielteisempiä. Em. yrittäjien asenteisiin vaikuttavat oletettavasti tutkituilla kävelykaduilla ilmenneet ongelmat. Kyse voi myös olla siitä, että uusien kävelykatujen rakentaminen haittaa kävelykatujen saavutettavuutta. Kadunvarsiliikeyrittäjien yleinen suhtautuminen kävelykeskustan kehittämiseen ja suunnittelupäämääriin on kuitenkin pääosin positiivista. Jatkotutkimuksen kannalta olisi kiinnostavaa selvittää, onko muiden ydinkeskustassa toimivien yritysten, kuten esimerkiksi tavaratalojen ja kauppakeskusten johdon ja kiinteistösijoittajien ja -omistajien suhtautuminen kävelykeskustan kehittämiseen myös positiivista. Tämän lisäksi olisi mielenkiintoista selvittää keskustan käyttäjien ja keskustassa asuvien asenteita kävelykeskustan suunnitteluun, ja verrata tuloksia tässä tutkimuksessa selvitettyihin kadunvarsiliikeyrittäjien näkemyksiin.

Kaupunkipurot Helsingissä - Veden laatu vuonna 2004

In recent years urban hydrology and individual urban streams have been in focus and subjects to research also in Helsinki. However, until now there has been lack of research covering simultaneously the whole area of the city of Helsinki. The aim of this study was to find out the general state of water quality in small urban streams in the city of Helsinki. 21 streams were studied: Mätäjoki, Korppaanoja, Mätäpuro, Näsinoja-Tuomarinkylänoja, Tuomarinkartanonpuro, Kumpulanpuro, Tapaninkylänpuro, Tapaninvainionpuro, Puistolanpuro, Longinoja, Säynäslahdenpuro, Viikinoja, Porolahdenpuro, Mustapuro, Marjaniemenpuro, Mellunkylänpuro, Vuosaarenpuro, Rastilanpuro, Ramsinkannaksenpuro, Skatanpuro and Yliskylänpuro. Water samples were collected from 48 sampling points, each stream having at least one point. Four water samples were collected from each point, sampling periods being 9.-11.2., 26.-28.4., 29.6.-1.7. and 25.-27.10.2004. Field measurements associated with water sampling included water temperature, oxygen concentration, pH and electrical conductivity. Water samples were analysed in the Laboratory of Physical Geography in the University of Helsinki and in the Environmental Laboratory of the City of Helsinki Environment Centre for following properties: suspended solids, dissolved substances, alkalinity, principal anions and cations (Na+, K+, Mg2+, Ca2+, F-, Cl-, NO3-, PO43- and SO42-), colour, turbidity, biological and chemical oxygen demand (BOD7 and CODMn-values), nutrient concentrations and bacterial indicators of hygienic quality. The main water quality issues found in this study were low oxygen levels in many streams and poor hygienic quality at least occasionally. E.g. in summer oxygen levels were under 60 % in every stream. Amount of total dissolved substances and nutrients were high in some of the streams studied. Compared to other Finnish streams the values of alkalinity and pH were higher. Although these problems were common, the variation between different streams and sampling points was significant. This was probably due to local conditions. Best overall water quality was found in Mätäpuro and Tuomarinkartanonpuro streams. Seasonal variation was evident in almost all water quality properties. For example the total amount of dissolved substances was largest in winter and decreased during the year. Colour and turbidity were smallest in winter and increased towards the end of the year. The same was true for suspended solids, which had smallest concentration in winter and greatest in autumn. It must be kept in mind that the spring samples were collected after the spring flood otherwise the largest suspended solid concentrations would have been expected in spring. Finnish general water quality classification was used to assess the quality of urban stream waters. Its suitability for small urban streams is not, however, completely trouble-free. This classification does not take into account the quick changes in such small streams but evaluates only the yearly mean values. This can oversimplify the picture of the water quality situation in the streams. Also in order to better reflect the urban environment the analysed water quality properties should also include total dissolved substances and e.g. concentrations of chloride and sodium.

Kotitalouksien sisäinen resurssienjako, työmarkkinat ja sukupuolittuneet investoinnit lasten inhimilliseen pääomaan 1920-luvun Suomessa

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi ”kadonneiden naisten ongelman” myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien ”mahdolliset tulevaisuudet” olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.

Young Actors in Transnational Agoras : Multi-sited Ethnography of Cosmopolitan Micropolitical Orientations

This study examines young people s political participation in transnational meetings. Methodologically the study aims to shed light on multi-sited global ethnography. Young people are viewed here as a social age group sensitive to critical, alternative and even radical political participation. The diversity of the young actors and their actions is captured by using several different methods. What is more, the study spurs us coming from the Global North to develop social science research towards methodological cosmopolitanism and to consider our research practices from a moral cosmopolitan perspective. The research sites are the EU Presidency Youth Event (2006 Hyvinkää, Finland), the Global Young Greens Founding Conference (2007 Nairobi, Kenya), the European Social Forum (2008 Malmö, Sweden) and three World Social Forums (2006 Bamako, Mali; 2007 Nairobi Kenya and 2009 Belém, Brazil). The data consists of participant observation, documents and media articles of the meetings, interviews, photos, video, and internet data. This multidisciplinary study combines youth research, development studies, performative social science and political sociology. In this research the diverse field of youth political participation in transnational agoras is studied by using a cross-table of cosmopolitan resources (or the lack of them) and everydaymakers expert citizen dichotomy. First, the young participants of the EU Presidency youth event are studied as an example of expert citizens with cosmopolitan resources (these resources include, for example, language skills, higher education and international social network). Second, the study analyses those everyday-makers who use performative politics to demonstrate their political missions here and now. But in order to make the social movement global they need cosmopolitan resources to be able to use the social media tools and work globally. Third, the study reflects upon the difficulties of reaching those actors who lack cosmopolitan resources, either everyday-makers or expert citizens. The go-along method and the use of the interpreters are shown as ways to reach these young people s political missions. Fourth, the research underlines the importance of contact zones (i.e. spaces or situations where the aforementioned orientations and their differences temporarily disappear or weaken) for deeper democracy and for boosted dialogue between different kinds of participants. Keywords: political participation, young people, multi-sited ethnography, youth research, political sociology, development studies, performative social science