Metsäpirulainen : Liikemies Erik Johan Längman (1799-1863) talousjärjestelmän murroksessa

The Forest devil. Businessman Erik Johan Längman (1799 1863) in the transition of economic system In Finnish historiography, Erik Johan Längman (1799-1863) bears a bad reputation of his own level: a mean, profit-seeking businessman who did not care too much about methods in his operations. Although little known, Längman has been praised as one of the pioneers of modern industry in the Grand Duchy of Finland, which belonged to the Russian Empire. From the mid 1830s Längman owned iron mill and several sawmills around the country. The growing demand of the markets in the 1830s, especially in Great Britain, marked a strong stimulus to Finnish lumber industry. At the same time claims for stricter rule over the sawmill industry were raised by high officials. The momentum of the conflict, the Forest Act of 1851, brought an end to illegal overproduction. In this biography, particular emphasis is laid on the entrepreneurial behaviour of Längman, but also on the effect the entrepreneurs had on the Crown s policies. On the other hand, how did the limitations imposed by the Crown guide the actions of the sawmill owners? The solutions adopted by the sawmill owners and the manoeuvring of the government are in a constant dialogue in this study. The Finnish sawmill industry experienced a major change in its techniques and methods of acquiring timber during the 1830s. Längman particularly, with his acquisition organisation, was able to find and reach faraway forests with unexpected results. The official regulating system with its strict producing quotas couldn t follow the changes. When the battle against the sawmill industry really started on, in 1840, it didn t happen for the benefit of iron industry, as argued previously, but to save Crown forests from depletion. After the mid 1840s Längman and the leader of the Finnish nationalistic movement, J. V. Snellman questioned the rationality of the entire regulation system and in doing so they also posed a threat against the aristocratic power. The influential but now also badly provoked chairman of the economic division of senate, Lars Gabriel von Haartman, accused the sawmill-owners harder than ever and took the advantage of the reactionary spirit of imperial Russia to launch the state forest administration. Längman circumvented the conditions of privileges, felled Crown forests illegally and accusations were brought against him for destroying his competitors. The repeated conflicts spoke primarily about a superior business idea and organisational ability. Although Längman spent his last years mostly abroad he still had interests in Finnish timber business when the liberation of sawmill-industry was established, in 1861. Surprisingly, the antagonism around the Crown forests continued, probably even more heated.

Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

Käsityöläisyyden kuva kultasepän ammatissa : Käsityöläisyys Suomen Kultaseppien Liiton lehdessä 1990-luvun lopussa

The aim of this study is to survey the meaning of craftmanship in goldsmith occupation. The image of craftmanship is built theoretically as well as researcher's own practical experience. The study describes a dialogue between self-employed goldsmith s everyday work and trade union's opinion. Suomen Kultaseppien Liitto (The Goldsmith Assosiation of Finland) was chosen forthe trade union, because it is the biggest, the oldest and the most influential on the occupational area. The research data are volumes 1995 - 1998 of occupational membership journal of Suomen Kultaseppien Liitto. The data analyzed with Adapted Content Analysis and Grounded Theory. The professional occupation of goldsmiths, the role of craftmanship and the future of the occupation are discussed. Additionally, the relationship between the Suomen Kultaseppien Liitto and occupational culture and profession of goldsmiths was studied. Craft and craftmanship is most often discussed in articles related to tradition and education.Craftmanship is understood very idealistically, with little meaning in practical life. St. Eligius and the skill and art of goldsmiths in St Petersburg are raised to symbols of craftmanship. The occupational image is broken and a clear conflict between education and occupation is visible. Education produces artist-craftsmen, while handicraft workers are required in industry, and retailers or specially trained store assistant in business. Computer-aided design and manufacture render handicraft workmanship unnecessary. In a pessimistic view, the future possibilities of the goldsmith occupational profession are dim, because the artist-craftsmen are bound to lose to fast-paced machines. On the other hand, people involved in goldsmith education see the future light, designer-goldsmiths developing the occupational to new dimensions. Suomen Kultaseppien Liitto represents goldsmiths in public. The union, however is governed by non-artisan goldsmiths. The union stresses business attitudes and enterpreneurship, and has succeeded in protecting the privileges of retailers and industry. Goldsmiths profession is seen in the research data as a combination of precious-metal industry, jewellery and watch stores, anda goldsmith shop is considered a specialized giftstore. The goldsmiths occupation is not a profession, and the Suomen Kultaseppien Liitto is not a trade union for artist and craftmen. Accordingly, part of the representative authority of the union could be transferred from the Association to Taidekäsityöläiset Taiko ry, a member of organization of Ornamo. Results of this study show the importance of defining the images of the goldsmith occupational profession and the trade union. The results could be applied to goldsmith education to examine what would be the optimal education and training for present employment opportunities. The important background theories has been the theories of Habermas and Lévi-Strauss.

Sianlihan tuotantoon vaikuttavat tekijät vuosina 1995-2006

Ennen Suomen EU-jäsenyyttä kansallisen maatalouspolitiikan yksi päätavoitteista oli elintarvikeomavaraisuus. Tavoitteen saavuttamiseksi Suomessa oli maatalouspolitiikan osalta käytössä hintatukijärjestelmä, jossa yksi pääasiallisista tuotannon ohjauskeinoista oli tavoitehinnat, joilla valtiovalta pyrki vaikuttamaan tuottajahintoihin. Tavoitehintojen avulla tuottajat pystyivät ennakoimaan tulevan hintatason ja näin siirtämään tuotantoaan taloudellisesti kannattavimpaan suuntaan. Tästä oli kuitenkin seurauksena kotimaisen elintarvikeomavaraisuuden ylittyminen varsinkin eläinkunnan tuotteiden osalta. Vuonna 1994 lihatuotteiden yhteenlaskettu omavaisuus oli 110 prosenttia. Sianlihan osalta omavaisuus oli hieman tätä suurempi, 114 prosenttia. Suomen liityttyä EU:n jäsenmaaksi vuonna 1995 tavoitehinnoista luovuttiin ja samalla tuottajahinnat putosivat. Korvaukseksi tuottajahintojen pudotuksesta tuottajille alettiin maksaa suoria tulotukia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä tekijät vaikuttivat sianlihan tuotantopäätöksiin maatalouden muuttuneessa toimintaympäristössä ja miten yhteisen maatalouspolitiikan uudistukset vaikuttivat sianlihan tarjontaan. Tutkimuksen tarkasteluaikavälinä olivat vuodet 1995 2006. Tutkimuksen tavoitteena oli myös tuotantoon vaikuttavien tekijöiden pohjalta ennustaa sianlihan tuotantoa vuoteen 2013. Tuotantopäätöksiin vaikuttavia tekijöitä tarkasteltiin regressio-analyysin avulla, jotta saataisiin selville sianlihan tuotantoa parhaiten selittävät tekijät. Tutkimuksen aikasarja-aineisto poimittiin maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike:n) ja tilastokeskuksen julkaisemista ja ylläpitämistä tilastoista. Sianlihan tuotantoon vaikuttavien tekijöiden ennusteisiin tutkimuksessa käytettiin sekä kansainvälisten että kotimaisten taloustutkimuslaitosten ja organisaatioiden ennusteita. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui yrityksen teoriasta, tarjontateoriasta ja aikavälin merkityksestä tarjontaan. Tuotantomallin estimoinnin tuloksena sianlihan tuotantoon vaikuttivat vuosien 1996 2006 aikana sianlihan tuotannon tuottavuuden kasvua kuvaava teknologiamuuttuja, neljällä neljänneksellä viivästetty sianlihan tuottajahinta ja tuotantotuet yhteenlaskettuna, kolmella neljänneksellä viivästetty vehnän tuottajahinta, kahdeksalla neljänneksellä viivästetty sianlihan tuotanto, kahdella neljänneksellä viivästetty porsaan välityshinta ja kuudella neljänneksellä viivästetty investointituet. Sianlihan tuotantomallin selitysasteeksi saatiin 0,91. Estimoidulla tuotantomallilla ennustettiin sianlihan tuotannon kehitystä vuosina 2007 2013. Perusskenaariossa tuotannon ennustettiin muuttuvan vuodesta 2007 eteenpäin samalla tavalla kuin vuosina 1995 2006 keskimäärin. Perusskenaarion lisäksi tuotantomallilla simuloitiin tuotantotukien ja investointitukien dekoplauksen vaikutusta sianlihan tuotantoon. Tuotantotukien dekoplauksen myötä sianlihan tuotanto laskisi 177 milj. kiloon vuonna 2009, mutta nousisi 193 milj. kiloon vuonna 2013. Investointitukien dekoplauksen myötä tuotanto laskisi 176 milj. kiloon vuonna 2009 ja nousisi vuoteen 2013 mennessä 191 milj. kiloon. Suurimman pudotuksen aiheutti kuitenkin vehnän tuottajahinnan nousu vuosien 2006 ja 2007 aikana, jonka seurauksena sianlihan tuotanto laskisi jo vuonna 2008 180 milj. kiloon.

Contested Lands: Land Disputes in Semi-Arid Parts of Northern Tanzania : Case Studies of the Loliondo and Sale Divisions

This study Contested Lands: Land disputes in semi-arid parts of northern Tanzania. Case Studies of the Loliondo and Sale Division in the Ngorongoro District concentrates on describing the specific land disputes which took place in the 1990s in the Loliondo and Sale Divisions of the Ngorongoro District in northern Tanzania. The study shows the territorial and historical transformation of territories and property and their relation to the land disputes of the 1990s'. It was assumed that land disputes have been firstly linked to changing spatiality due to the zoning policies of the State territoriality and, secondly, they can be related to the State control of property where the ownership of land property has been redefined through statutory laws. In the analysis of the land disputes issues such as use of territoriality, boundary construction and property claims, in geographical space, are highlighted. Generally, from the 1980s onwards, increases in human population within both Divisions have put pressure on land/resources. This has led to the increased control of land/resource, to the construction of boundaries and finally to formalized land rights on village lands of the Loliondo Division. The land disputes have thus been linked to the use of legal power and to the re-creation of the boundary (informal or formal) either by the Maasai or the Sonjo on the Loliondo and Sale village lands. In Loliondo Division land disputes have been resource-based and related to multiple allocations of land or game resource concessions. Land disputes became clearly political and legal struggles with an ecological reference.Land disputes were stimulated when the common land/resource rights on village lands of the Maasai pastoralists became regulated and insecure. The analysis of past land disputes showed that space-place tensions on village lands can be presented as a platform on which spatial and property issues with complex power relations have been debated. The reduction of future land disputes will succeed only when/if local property rights to land and resources are acknowledged, especially in rural lands of the Tanzanian State.

Naiset ja naisten puheet kirkolliskokouksen naispappeuskeskusteluissa vuosina 1974-1987

Women and women s words in discussions about the ordination of women in the General Synod between 1974 and 1987. In 1986, the General Synod of the Evangelical Lutheran Church in Finland approved the ordination of women. Prior to that decision, a considerable amount of discussion and debate took place about this renewal in both the Synod and the general public. The different points of view had divided the church and the people, and had placed the church under pressure to resolve the issue as soon as possible. At the same time, the changing climate in people s attitudes toward the church and the changing position of women in society clearly weighed in on this matter. The research material consists of the speeches about the ordination of women given by the women representatives in the General Synod of the Evangelical Lutheran Church in Finland between the years 1974 and 1987. The aim is to determine why these representatives wanted to ordain women as pastors, what kind of women pastors they wanted to have in the congregations, and what they wanted to change in the church through this renewal. The basic methods of the analysis include discourse analysis as well as the new rhetorics and some concepts used by Pierre Bourdieu. A framework, which I named rhetoric patterning, was developed to interpret the results. This framework has facilitated the identification of three effective discourses in the studied argumentation: the folk church discourse, the pastor image discourse and the church image discourse. According to the opinions of the women representatives, the concept of change turned out to be a very decisive factor as the church sought a way to reach its members. To maintain a good and modern image seemed very important for the church to be able to perform its task in the modern era. The women representatives presented the situation of the church in terms of contextual theology and took seriously the membership of all those baptized into the church. They were therefore ready to take into account the opinion of all church members. The problem was that even though the ordination of women was established, the fixed mental schemes of the people and the strong power structures of the church remained untouched. Women were allowed into a new area of church life, but with certain publicly pronounced and unconsciously recognized conditions. Did this change really mean greater equality between women and men, as was intended? Key words: ordination of women, General Synod, contextualization, discourse analysis.

Pitäjän hyödyllisin mies? : Pehr Kalmin käsitys papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä

Turun akatemian ensimmäisen talousopin professorin Pehr Kalmin johdolla tarkastettiin vuonna 1757 väitöskirja aiheesta Mitä pappi voi tehdä talouden parantamiseksi? Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi väitöskirja papiston mahdollisuuksista pastoraalilääketieteen alalla. Molemmat julkaisut käsittelivät papiston yhteiskunnallista tehtävää. Pehr Kalmin mukaan papisto saattoi toiminnallaan näyttää hyvää esimerkkiä seurakuntalaisilleen. Tarkoituksena oli, että säätyläiset, joihin papistokin kuului, olisivat itse kokeilleet tiloillaan uudenlaisia viljelymenetelmiä. Nähdessään pappiensa yritysten onnistuvan, Kalm uskoi talonpoikien seuraavan näiden esimerkkiä. Kalm toivoi, että talonpojat olisivat siten luopuneet valtakunnan taloutta uhkaavista vääränlaisista viljelymenetelmistä. Erityisesti kaskeamisen uskottiin uhkaavan valtakunnan suurinta resurssia, metsiä. Kalmin ajatukset papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä perustuivat Johannes Browalliuksen ja Carl Linnæuksen aikaisempiin kirjoituksiin. Ruotsin valtakunta oli menettänyt suurvalta-asemansa Suuressa Pohjan sodassa. Vapaudenajalla poliittisen suurvalta-aseman sijaan ryhdyttiin tavoittelemaan taloudellista valtaa. Aseet taottiin englantilaisen fysiokratismin hengessä auroiksi. Taloudellisen nousun edellytyksenä oli valtakunnan omavaraisuus. Ruotsin uskottiin olevan luonnonvarojensa puolesta poikkeuksellisen rikas maa. Näiden luonnonvarojen selvittäminen edellytti luonnontieteellistä tutkimista. Tämä johti tieteelliseen murrokseen, jonka tuloksena valtakunnantaloudellista hyötyä edistävät luonnontieteet nousivat Carl Linnæuksen ja Kuninkaallisen Tiedeakatemian johdolla kukoistukseen. Luonnontieteisiin kuului myös "jumalainen talousoppi". Taloudelliset uudistukset olivat ennen kaikkea uuden valtiopäiväpuolueen, hattujen ideologian mukaisia. Uutta aatevirtausta voidaan nimittää hyötypatriotismiksi. Pehr Kalm kuului hyötypatrioottien joukkoon. Hänen merkittävin tieteellinen saavutuksensa oli Tiedeakatemian tuella tehty tutkimusmatka Pohjois-Amerikkaan. Matkan tavoitteena oli silkinviljelyn aloittaminen Ruotsissa. Matkan jälkeen Kalm toimi Turun akatemian talousopinprofessorina. Vuonna 1757 hänet vihittiin papiksi. Kalm valitsi papin toimen nähtävästi taloudellisten syiden vuoksi. Kalm sai palkkapitäjästä tarvitsemansa lisätulot. Kalm oli myös Turun tuomiokapitulin jäsen. Kalmilla oli papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä selkeä käsitys, joka näkyi paitsi hänen opetuksessaan myös hänen omassa työssään kirkkoherrana. Papin tehtävänä oli valtakunnan taloudellisen hyödyn edistäminen. Tässä mielessä papiston yhteiskunnallinen tehtävä ei lainkaan muuttunut suurvaltakaudelta vapaudenajalle siirryttäessä. Molempina aikoina keskusvalta määräsi tahdit, joiden mukaan papiston oli marssittava. Avainsanat: oppihistoria : Ruotsi : 1700-luku - valistus : papit - hyödyn aikakausi : papit - Pehr Kalm

Demokratia kansankirkon kulmakivenä : Espoon hiippakunnan seurakuntien luottamushenkilöiden näkemykset kirkollisesta demokratiasta

Demokraattisella päätöksentekotavalla on vahva kannatus suomalaisessa yhteiskunnassa, ja demokratiaa edellytetään entistä enemmän myös julkisen vallan ulkopuolisilta organisaatioilta, kuten yrityksiltä ja kansalaisyhteiskunnan erilaisilta järjestöiltä ja muilta yhteenliittymiltä, kuten uskonnollisilta yhteisöiltä. Uskonnollisista yhteisöistä Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on juridinen erityisasema ortodoksisen kirkon ohella ja jäseninään suurin osa Suomen kansalaisista, joten vaatimukset demokraattisuudesta kohdistuvat erityisesti siihen. Kirkollinen demokratia on moni-ilmeinen ja monella tapaa ymmärretty ilmiö, ja se on historiassa kehittynyt rinnan valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia näkemyksiä seurakunnissa toimivilla luottamushenkilöillä (useimmiten niin sanotuilla maallikoilla) on kirkon demokratian tilasta ja miten he ovat kokeneet luottamustehtävässään demokratian toimivuuden. Tavoitteena oli siis jäsentää käsitettä kirkollinen demokratia - mitä kaikkea se sisältää ja millaisia muutospaineita siihen kohdistuu. Tutkimus toteutettiin Espoon hiippakunnan seurakuntiin/ seurakuntayhtymiin lähetetyllä kyselylomakkeella. Aineisto käsitti lopulta 273 vastausta, ja sitä tutkittiin pääasiassa tilastomatemaattisin keinoin. Analyysissa hahmottui kuusi kirkollisen demokratian faktoria eli ulottuvuutta: 1. Politiikka kirkossa , 2. Luottamus johtoon, 3. Vaikutusmahdollisuudet, 4. Demokratian toimivuus, 5. Vallankäyttö ja avoimuus ja 6. Tulevaisuus ja uudistukset. Kaikkiin mainittuihin kuuteen osa-alueeseen on syytä kiinnittää huomiota, mikäli tavoitteeksi asetetaan demokraattisesti toimiva, kansaa lähellä oleva kansankirkko. Kaikki ulottuvuudet liittyvät myös toisiinsa, sillä jos jokin osa-alue voi erityisen huonosti, vaikuttaa se myös muihin. Kirkollista demokratiaa tulisikin katsoa siis kokonaisuutena, eivätkä yksittäiset mittarit (esimerkiksi äänestysaktiivisuus kirkollisvaaleissa) kerro koko totuutta, vaikka ne yhdessä muun tunnetun tiedon kanssa tarkasteltuna antavatkin suuntaviivoja. Kirkollista demokratiaa määrittävät myös ihmiset, jotka sitä toteuttavat päätöksentekoelimissä; kyselyssä selvisikin yleiskuva luottamushenkilöiden ikä-, sukupuoli- ja puoluepoliittisesta rakenteesta. Samoin saatiin tietoa luottamushenkilöiden motivaattoreista luottamushenkilötoimintaan - ne vaihtelivat yleisluontoisesta halusta vaikuttaa yhteisiin asioihin aina jonkin yksittäisen epäkohdan poistamiseen. Luottamushenkilöiden näkemykset ja kokemukset kirkollisesta demokratiasta olivat pääosin myönteisiä. Päätöksenteko- ja vaalijärjestelmä sekä omat vaikutusmahdollisuudet siinä koettiin hyvinä. Samoin kirkon johtajiin seurakuntien kirkkoherrojen ja piispojen tasolla oltiin tyytyväisiä. Ilmi tuli toki myös täysin päinvastaisia kielteisiä kokemuksia demokratian soveltamisesta käytännössä. Ne jäivät kuitenkin pääasiassa yksittäistapauksiksi. Demokratiaa ei nähdä pelkkänä itsetarkoituksena, vaan hallinnollisena välineenä mahdollisimman hyvin toimivaan seurakuntaan ja kirkkoon. Toisaalta monet luottamushenkilöt suhtautuivat myönteisesti, vaikka eivät varauksettomasti siihen, että kristillisestä opista voidaan päättää demokraattisesti. Kirkollinen demokratia ei ole tuolloin siis vain käytännön, vaan myös kirkon opillisen itseymmärryksen asia.

The Soviet Union, Finland and the Cold War : The Finnish Card in Soviet Foreign Policy, 1956-1959

From the Soviet point of view the actual substance of Soviet-Finnish relations in the second half of 1950s clearly differed from the contemporary and later public image, based on friendship and confidence rhetoric. As the polarization between the right and the left became more underlined in Finland in the latter half of the 1950s, the criticism towards the Soviet Union became stronger, and the USSR feared that this development would have influence on Finnish foreign policy. From the Soviet point of view, the security commitments of FCMA-treaty needed additional guarantees through control of Finnish domestic politics and economic relations, especially during international crises. In relation to Scandinavia, Finland was, from the Soviet point of view, the model country of friendship or neutrality policy. The influence of the Second Berlin Crisis or the Soviet-Finnish Night Frost Crisis in 1958-1959 to Soviet policy towards Scandinavia needs to be observed from this point of view. The Soviet Union used Finland as a tool, in agreement with Finnish highest political leadership, for weakening of the NATO membership of Norway and Denmark, and for maintaining Swedish non-alliance. The Finnish interest to EFTA membership in the summer of 1959, at the same time with the Scandinavian countries, seems to have caused a panic reaction in the USSR, as the Soviets feared that these economic arrangements would reverse the political advantages the country had received in Finland after the Night Frost Crisis. Together with history of events, this study observes the interaction of practical interests and ideologies, both in individuals and in decision-making organizations. The necessary social and ideological reforms in the Soviet Union after 1956 had influence both on the legitimacy of the regime, and led to contradictions in the argumentation of Soviet foreign policy. This was observed both in the own camp as well as in the West. Also, in Finland a breakthrough took place in the late 1950's: as the so-called counter reaction lost to the K-line, "a special relationship" developed with the Soviet Union. As a consequence of the Night Frost Crisis the Soviet relationship became a factor decisively defining the limits of domestic politics in Finland, a part of Finnish domestic political argumentation. Understood from this basis, finlandization is not, even from the viewpoint of international relations, a special case, but a domestic political culture formed by the relationship between a dominant state, a superpower, and a subordinate state, Finland.

Reinventing Nordic Openness : Transparency and State Information in Finland

The study explores new ideational changes in the information strategy of the Finnish state between 1998 and 2007, after a juncture in Finnish governing in the early 1990s. The study scrutinizes the economic reframing of institutional openness in Finland that comes with significant and often unintended institutional consequences of transparency. Most notably, the constitutional principle of publicity (julkisuusperiaate), a Nordic institutional peculiarity allowing public access to state information, is now becoming an instrument of economic performance and accountability through results. Finland has a long institutional history in the publicity of government information, acknowledged by law since 1951. Nevertheless, access to government information became a policy concern in the mid-1990s, involving a historical narrative of openness as a Nordic tradition of Finnish governing Nordic openness (pohjoismainen avoimuus). International interest in transparency of governance has also marked an opening for institutional re-descriptions in Nordic context. The essential added value, or contradictory term, that transparency has on the Finnish conceptualisation of governing is the innovation that public acts of governing can be economically efficient. This is most apparent in the new attempts at providing standardised information on government and expressing it in numbers. In Finland, the publicity of government information has been a concept of democratic connotations, but new internationally diffusing ideas of performance and national economic competitiveness are discussed under the notion of transparency and its peer concepts openness and public (sector) information, which are also newcomers to Finnish vocabulary of governing. The above concepts often conflict with one another, paving the way to unintended consequences for the reforms conducted in their name. Moreover, the study argues that the policy concerns over openness and public sector information are linked to the new drive for transparency. Drawing on theories of new institutionalism, political economy, and conceptual history, the study argues for a reinvention of Nordic openness in two senses. First, in referring to institutional history, the policy discourse of Nordic openness discovers an administrative tradition in response to new dilemmas of public governance. Moreover, this normatively appealing discourse also legitimizes the new ideational changes. Second, a former mechanism of democratic accountability is being reframed with market and performance ideas, mostly originating from the sphere of transnational governance and governance indices. Mobilizing different research techniques and data (public documents of the Finnish government and international organizations, some 30 interviews of Finnish civil servants, and statistical time series), the study asks how the above ideational changes have been possible, pointing to the importance of nationalistically appealing historical narratives and normative concepts of governing. Concerning institutional developments, the study analyses the ideational changes in central steering mechanisms (political, normative and financial steering) and the introduction of budget transparency and performance management in two cases: census data (Population Register Centre) and foreign political information (Ministry for Foreign Affairs). The new policy domain of governance indices is also explored as a type of transparency. The study further asks what institutional transformations are to be observed in the above cases and in the accountability system. The study concludes that while the information rights of citizens have been reinforced and recalibrated during the period under scrutiny, there has also been a conversion of institutional practices towards economic performance. As the discourse of Nordic openness has been rather unquestioned, the new internationally circulating ideas of transparency and the knowledge economy have entered this discourse without public notice. Since the mid 1990s, state registry data has been perceived as an exploitable economic resource in Finland and in the EU public sector information. This is a parallel development to the new drive for budget transparency in organisations as vital to the state as the Population Register Centre, which has led to marketization of census data in Finland, an international exceptionality. In the Finnish Ministry for Foreign Affairs, the post-Cold War rhetorical shift from secrecy to performance-driven openness marked a conversion in institutional practices that now see information services with high regards. But this has not necessarily led to the increased publicity of foreign political information. In this context, openness is also defined as sharing information with select actors, as a trust based non-public activity, deemed necessary amid the global economic competition. Regarding accountability system, deliberation and performance now overlap, making it increasingly difficult to identify to whom and for what the public administration is accountable. These evolving institutional practices are characterised by unintended consequences and paradoxes. History is a paradoxical component in the above institutional change, as long-term institutional developments now justify short-term reforms.

Ministers as strategic political leaders? : Strategic political steering after NPM reforms in Finland

This study explores strategic political steering after the New Public Management (NPM) reforms, with emphasis on the new role assigned to Government ministers in Finland. In the NPM model, politicians concentrate on broad, principal issues, while agencies have discretion within the limits set by politicians. In Finland, strategic steering was introduced with Management by Results (MBR), but the actual tools for strategic political steering have been the Government Programme, the Government Strategy Portfolio (GSP) and Frame Budgeting. This study addresses these tools as means of strategic steering conducted by the Cabinet and individual ministers within their respective ministries. The time frame of the study includes the two Lipponen Cabinets between 1995 and 2003. Interviews with fourteen ministers as well as with fourteen top officials were conducted. In addition, administrative reform documents and documents related to strategic steering tools were analysed. The empirical conclusions of the study can be summarised as follows: There were few signs of strategic political steering in the Lipponen Cabinets. Although the Government Programmes of both Cabinets introduced strategic thinking, the strategic guidelines set forth at the beginning of the Programme were not linked to the GSP or to Frame Budgeting. The GSP could be characterised as the collected strategic agendas of each ministry, while there was neither the will nor the courage among Cabinet members to prioritise the projects and to make selections. The Cabinet used Frame Budgeting mainly in the sense of spending limits, not in making strategic allocation decisions. As for the GSP at the departmental level, projects were suggested by top officials, and ministers only approved the suggested list. Frame Budgeting at the departmental level proved to be the most interesting strategic steering tool from ministers viewpoint: they actively participated in defining which issues would need extra financing. Because the chances for extra financing were minimal, ministers had an effect only on a marginal share of the budget. At the departmental level, the study shows that strategic plans were considered the domain of officials. As for strategies concerning specific substances, there was variation in the interest shown by the ministers. A few ministers emphasised the importance of strategic work and led strategy processes. In most cases, however, officials led the process while ministers offered comments on the drafts of strategy documents. The results of this study together with experiences reported in other countries and local politics show that political decision-makers have difficulty operating at the strategic level. The conclusion is that politicians do not have sufficient incentive to perform the strategic role implied by the NPM type of reforms. Overall, the empirical results of the study indicate the power of politics over management reforms.

Näkökulmia eurooppalaiseen sosiaalipolitiikkaan : malli, väestö, resurssit ja kommunikaatio

The study analyses European social policy as a political project that proceeds under the guidance of the European Commission. In the name of modernisation, the project aims to build a new idea for the welfare state. To understand the project, it is necessary to distance oneself from both the juridical competence of the European Union and the traditional national welfare state models. The question is about sharing problems, as well as solutions to them: it is the creation and sharing of common views, concepts and images that play a key role in European integration. Drawing on texts and speeches produced by the European Commission, the study throws light on the development of European social policy during the first years of the 2000s. The study "freeze-frames" the welfare debate having its starting points in the nation states in the name of the entity of Europe. The first article approaches the European social model as a story in itself, a preparatory, persuasive narrative that concerns the management of change. The article shows how the audience can be motivated to work towards a set target by using discursive elements in a persuasive manner: the function of a persuasive story is to convince the target audience of the appropriateness of the chosen direction and to shape their identity so that they are favourably disposed to the desired political targets. This is a kind of "intermediate state" where the story, despite its inner contradictions and inaccuracies, succeeds in appearing as an almost self-evident path towards a modern social policy that Europe is currently seen to be in need of. The second article outlines the European social model as a question of governance. Health as a sector of social policy is detached from the old political order, which was based on the welfare state, and is closely linked to economy. At the same time the population is primarily seen as an economic resource. The Commission is working towards a "Europe of Health" that grapples with the problem of governance with the help of the "healthisation" of society, healthy citizenship and health economics. The way the Commission speaks is guided by the Union's powerful interest to act as "Europe" in the field of welfare policy. At the same time, the traditional separateness of health policy is effaced in order to be able to make health policy reforms a part of the Union's wider modernisation targets. The third article then shows the European social policy as its own area of governance. The article uses an approach based on critical discourse analysis in examining the classification systems and presentation styles adopted by Commission communications, as well as the identities that they help build. In analysing the "new start" of the Lisbon strategy from the perspective of social policy, the article shows how the emphasis has shifted from the persuasive arguments for change with necessary common European targets in the early stages of the strategy towards the implementation of reforms: from a narrative to a vision and from a diagnosis to healing. The phase of global competition represents "the modern" with which European society with its culture and ways of life now has to be matched. The Lisbon strategy is a way to direct this societal change, thus building a modern European social policy. The fourth article describes how the Commission uses its communications policy to build practices and techniques of governance and how it persuades citizens to participate in the creation of a European project of change. This also requires a new kind of agency: agents for whom accountability and responsibilities mean integration into and commitment to European society. Accountability is shaped into a decisive factor in implementing the European Union's strategy of change. As such it will displace hierarchical confrontations and emphasise common action with a view to modernising Europe. However, the Union's discourse cannot be described as being a political language that would genuinely rouse and convince the audience at the level of everyday life. Keywords: European social policy, EU policy, European social model, European Commission, modernisation of welfare, welfare state, communications, discoursiveness.

Väinö Kantele lähetystyöntekijänä kommunistien valtaannousun aikana Kiinassa 1948—1951

Tämä tutkimus tarkastelee pastori Väinö Kanteleen työtä lähetystyöntekijänä Kiinassa hänen kolmannella työkaudellaan 1948 - 1951. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet ovat Kanteleen perheelleen osoittamat päiväkirjamaiset kirjeet sekä Suomen Lähetysseuran (SLS) johtokunnan kokousten ja lähettien kokousten pöytäkirjat. Tutkimus on mikrohistoriallinen sivuten henkilö- ja lähetyshistoriaa. Kantele saapui Yungšunin asemalle maaliskuussa 1948. Asemalle oli kaivattu kokenutta mieslähettiä. Työkauden alku sujui hyvin Kiinan poliittisen tilanteen levottomuudesta huolimatta. Tilanne kuitenkin kiristyi kommunistien saadessa lisää kannatusta. SLS kutsui lähetit pois työalueelta keväällä 1949. Kantele päätti jäädä Kiinaan. Yungšunin seurakunta oli toivonut hänen jäämistään. Lisäksi mahdollisuudet lähetystyön tekemiseen olivat yhä olemassa huolimatta Kiinan kansantasavallan perustamisesta lokakuussa 1949. Olosuhteet alkoivat kuitenkin asteittain kiristyä. Hajanaisten sotilasjoukkojen sekä kommunistiarmeijan liikkuminen ympäri Kiinaa häiritsivät lähetystyötä. Sotilaat muun muassa valtasivat lähetysasemia käyttöönsä. Ongelmana olivat myös inflaatio ja postin kulun epävarmuus. Henkilökohtaisesti Kanteletta vaivasi myös tunne oman uskonsa heikkoudesta. Vuonna 1950 Kiinan poliittiset uudistukset rajoittivat lähetystyötä entisestään. Heinäkuussa julkaistu Kirkkojen manifesti vaati kirkkojen pikaista irrottautumista ulkomaisista yhteyksistään, käytännössä lähetysjärjestöistä. Samana vuonna aloitettiin maareformi. Seurakuntiin asetettiin kokoontumiskielto reformin toteuttamisen ajaksi. Yungšunissa kieltoa ei kumottu enää Kanteleen työkauden aikana. Uudistusten myötä Kanteleen liikkumisvapautta rajoitettiin. Viranomaiset hakivat hänet välillä moneksi päiväksi kuulusteluihin. Lopulta hän eli käytännössä vankina asemallaan. Tammikuussa 1951 hän koki, ettei lähetystyön tekemiseen ole mahdollisuuksia, ja anoi maastapoistumislupaa viranomaisilta. Alkoi pitkä ja epävarma odotus. Kantele alkoi laulaa kiinankielisiä virsiä kovaan ääneen asemalla koska koki, että se oli ainoa jäljellä oleva keino levittää kristinuskon sanomaa. Tapansa vuoksi hänet tunnettiin laulavana evankelistana. Tie kotiin avautui lopulta heinäkuussa 1951. Kantele koki työnsä lähetyssaarnaajana tärkeäksi ja rakkaaksi. Hän oli valmis työskentelemään hankalissa olosuhteissa. Hän oli hyvin ihmisläheinen ja kuvaili kirjeissään paljon tapaamiaan ihmisiä. Kantele oli käytännön ihminen eikä hänen kirjoituksissaan ole havaittavissa taipumusta opillisiin pohdintoihin.

Sokeri, kauppa ja kehitys : kehityspoliittinen johdonmukaisuus Euroopan unionin interventiossa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioihin

Tutkielmassa tarkastelen Euroopan unionin (EU) kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatetta, eli kehitysyhteistyön tavoitteiden huomioonottamista muilla politiikanaloilla. Tutkimuskohteeni on EU:n maatalous- ja kauppapoliittisten toimenpiteiden ja EU:n kehityspolitiikan yhteisvaikutus neljässä Lomén sopimuksen sokeripöytäkirjaan kuuluneessa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtiossa: Fidzissä, Guyanassa, Malawissa ja Tansaniassa. Sokeripolitiikka avaa politiikkajohdonmukaisuuteen mielenkiintoisen näkökulman, koska siinä yhdistyvät EU:n kauppa- ja maatalouspoliittiset intressit ja koska se on ollut tärkeässä osassa EU:n ja AKT-maiden välisissä suhteissa. Sokeripöytäkirja oli keskeinen osa EU:n etuuskohtelujärjestelmää, joka piti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot unionin etuoikeutetuimpana kumppanimaaryhmänä. 1990-luvulla alkaneet kehityspolitiikan alueellisten ja sisällöllisten painotusten muutokset johtivat lopulta myös sokeripöytäkirjan purkamiseen. EU:n sokeripolitiikan uudistukset ovat vaikuttaneet tapausmaihin eri tavalla. EU:n aiemmasta sokeripolitiikasta hyötyneet sokeripöytäkirjamaat joutuvat jatkossa avoimeen kilpailuun toistensa ja muiden vähiten kehittyneiden maiden ja AKT-maiden kanssa. Fidzille ja Guyanalle uusi tilanne voi koitua kohtalokkaaksi, mutta Malawille ja Tansanialle markkinoillepääsyn helpottuminen avaa uusia mahdollisuuksia. EU:n sokeripolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä muodostuva interventio tapausmaissa osoittaa, että EU on ottanut huomioon sen sokeripolitiikan aiheuttamat vaikutukset kaikissa tapausmaissa. Intervention perusteella kehitysyhteistyön instrumentteja voidaan käyttää kumoamaan muiden EU:ssa vahvempien politiikka-alojen kielteisiä vaikutuksia ja auttamaan kehitysmaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Interventio näyttäisi EU:n omaksuneen enemmän tai vähemmän johdonmukaisen lähestymistavan tapausmaita kohtaan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa intervention edustavan johdonmukaisuutta ennemmin kauppapoliittisten tavoitteiden kuin kehitysyhteistyön tavoitteiden näkökulmasta. Päätelmieni mukaan kehityspoliittista johdonmukaisuutta voidaan tulkita osana EU:n laajempia kauppapoliittisia pyrkimyksiä. Määrittelemällä tiettyjä politiikkoja kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaiseksi, EU on voinut hakea oikeutusta pääasiassa vapaakauppaa tukeville aloitteilleen. Tutkielmassa osoitan, kuinka politiikkojen välistä kehitystä tukevaa johdonmukaisuutta voidaan arvioida ottamalla samaan aikaan huomioon sekä kehitysyhteistyön että muiden politiikanalojen vaikutukset yhden intervention osina. Valitsemani näkökulman perusteella kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä voitaisiin antaa enemmän vastuuta kehitysyhteistyölle ja kehityspolitiikalle.

Viljakylvösiemensektorin toimintaedellytykset

Viljakylvösiemensektorin toimintaympäristön muutoksiin on hyvä valmistautua ennalta ja pohtia toimintatapoja, joiden turvin toimia muuttuvassa toimintaympäristössä. Suomen kylvösiemenmarkkinat ovat pienentyneet voimakkaasti 1980-luvun lopulta lähtien. 2000-luvulla sertifioidun siemenen käyttöaste on ollut keskimäärin vain 30 % ja viljojen kohdalla käyttöaste on ollut tätäkin alhaisempi. Tulevaisuudessa yhteisen maatalouspolitiikan uudistukset, kiristyvä kilpailu, ilmastonmuutos, teknologian kehitys, kulutustottumusten muutokset sekä lähivuosina uudistava EU:n siemenlainsäädäntö tulevat muokkaamaan alan toimintaympäristöä. Jotta tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata, kartoitettiin tutkimuksessa asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, mitkä ovat tuotantoketjun ongelmakohdat sekä alan toiminnan edistämismahdollisuudet. Työn teoreettisena viitekehyksenä oli toimialan taloustiede. Teorian rakennetta käytettiin siemenalan ongelmakohtien jäsentämiseen ja toimenpide-ehdotusten kartoittamiseen. Asiantuntijat näkivät sertifioidun siemenen heikkoon kysyntään vaikuttavan korvaavien tuotteiden, eli tilan oman kylvösiemen ja sertifioimattomana markkinoidun kylvösiemenen ns. harmaan siemenen, yleisyys. Tilan oman siemenen kohdalla suurin epäkohta on sen arvottamisessa. Harmaan siemenen käytön suosioon vaikuttavat sen edullisuuden lisäksi myös kaupan asiakaslähtöisyys. Sertifioidun siemenen kysyntää heikentävät myös puutteelliset markkinointitavat, kausivaihtelu sekä siemenmyyjien tietämättömyys viljelijöiden ostokäyttäytymisestä. Tarjonnan epäkohdiksi nousivat siemenestä saatava hinta, tuotantotekijäsidonnaisuus sekä hukkakauran leviäminen. Siemenestä saatu hinta ei aina riitä kattamaan paljon tuotantotekijöitä vaativan siementuotannon kustannuksia. Myös hukkakauran leviäminen vaikeuttaa ja rajoittaa tuotannon lisäämistä. Lisäksi siemenketjun kannalta ongelmia aiheuttivat teknologian ja tuotantoprosessien myönteinen mutta hidas kehitys. Markkinan rakenteen ongelmakohtina olivat markkinoiden oligopolisuisuus sekä tuotteiden tehoton erilaistaminen asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Alan yritysrakenteen todettiin olevan pienyritysvaltainen ja osin tehoton, vaikka rakennekehitystä onkin viime vuosina tapahtunut. Alalle tulon esteet liittyvät siemenviljelijöiden ja -pakkaajien kohdalla läheisesti tuotantotekijäsidonnaisuuteen sekä hukkakauran leviämiseen ja hukkakauralainsäädäntöön. Vastaavasti Suomen syrjäinen sijainti ja ilmasto- olosuhteet ovat pitäneet ulkomaisen kilpailun vähäisenä. Toimialan kustannusten todettiin jakaantuneen epätasaisesti siemenketjun toimijoiden välillä. Kustannusrakenteen todettiin olevan nykyisellään kestämätön ja tilanteen todettiin korjaantuvan ainoastaan tuntuvalla volyymin kasvulla. Lisäksi toimijoiden välinen vertikaalinen integraatio nähtiin vähäiseksi, vaikka sillä olisi merkittävä vaikutus tuotannon kannattavuuteen. Asiantuntijat näkivät maatalouspolitiikan sekä markkinoiden ja talouden muutosten etenevän eri suuntiin. Suurimpina epäkohtina nousivat siementuotannon tuen loppuminen sekä lainsäädännön asettamat rajoitukset. Lisäksi isona ongelmana pidettiin ulkoisen tiedottamisen tehottomuutta. Tutkimuksen perusteella viljakylvösiemensektorin toimintaedellytykset liittyvät pääasiallisesti markkinointiosaamisen ja informoinnin kehittämiseen sekä verkostoitumisen lisäämiseen. Tärkeänä osana toimintaedellytysten turvaamisessa on myös vaikuttaminen tulevaan EU:n siemenlainsäädäntöön siten, että kansalliset poikkeukset olisivat mahdollisia myös tulevaisuudessa.