"Se luulo on aina paljon vaikeempaa kuin se tieto”: kokemuksia perinnöllisen sydänsairauden riskistä

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tausta: Perinnöllisyystutkimuksen kehittymisen on katsottu johtavan siihen, että tulevaisuudessa perimää koskevalla riski-informaatiolla saattaisi olla keskeinen rooli terveydenhuollossa. Perimää koskeva riski-informaatio perustuu todennäköisyyksiin ja sen avulla saattaa olla mahdollista ennustaa tulevaa terveydentilaa ympäristöön ja käyttäytymiseen liittyvät tekijät huomioiden. Riski-informaatio voi mahdollistaa yksilöllisten terveyskäyttäytymisen muutokseen tähtäävien interventioiden räätälöimisen. Tutkimuksen kontekstissa on keskusteltu siitä, tulisiko yllättävistä, perinnölliseen riskiin viittaavista löydöksistä kertoa tutkittaville. Kertominen saattaa parhaassa tapauksessa pelastaa ihmishenkiä, mutta myös aiheuttaa huolta yksilölle ja tämän lähipiirille. Metodit ja tutkimuskysymykset: Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 2000-luvun alkupuolella Suomessa tehtyyn laajaan terveystutkimukseen osallistuneiden kokemuksia tutkimusprosessista, jonka yhteydessä heille kerrottiin terveystutkimuksen yhteydessä havaitusta, perinnölliseen rytmihäiriöalttiuteen (pitkä QT-aika -oireyhtymä) viittaavasta geenimuutoksesta. Metodologisena lähestymistapana käytetty tulkitseva fenomenologinen analyysi (IPA) on fenomenologiaan, hermeneutiikkaan ja idiografiaan pohjaava laadullinen lähestymistapa yksilön kokemusmaailman tutkimiseen. Tutkittavien kokemusmaailman kuvauksen ja tulkinnan kautta on etsitty vastausta seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten haastateltavat kokivat tilanteen, jossa heille kerrottiin pitkä QT-aika -oireyhtymään viittaavasta löydöksestä? 2) Millaisia kokemuksia haastateltavilla on kertomista seuranneesta ajanjaksosta ja toimenpiteistä? 3) Millaisia näkemyksiä haastateltavilla on siitä, miten perinnöllisiin sairauksiin viittaavista löydöksistä kerrottaessa tulisi toimia? Tulokset ja johtopäätökset: Haastateltavien sisäistä ja välistä kokemusmaailmaa leimaa ristiriitaisuus kaikissa aineistosta esiin nousevassa neljässä kattoteemassa: 1) ristiriitaiset kokemukset pitkä QT-aika tutkimusprosessista, 2) perimästä kertominen kontekstuaalisena kysymyksenä, 3) perimää koskevan tiedonkäsittelyn kompleksisuus ja 4) autonomia. Ristiriitaiset kokemukset pitkä QT-aika -tutkimusprosessista kertovat siitä, että vaikka valtaosa tutkittavista on tyytyväisiä tutkimusprosessiin ja kiitollinen sen kautta saadusta riski-informaatiosta, tutkimusprosessin kulkuun liittyvät seikat synnyttävät ristiriitoja yksilöiden sisäisessä kokemusmaailmassa. Sisäistä ristiriitaa kokeneet toivovat mahdollisuutta jatkoseurantaan ja lisäinformaation saamiseen esimerkiksi asiantuntijakontaktien ja perinnöllisyysneuvonnan muodossa. Epävarmaan geenitestin tuloksen odotusaikaan verrattuna geenitestin tuloksen saaminen ja perimää koskevan informaation henkilökohtaisen merkityksen ymmärtäminen vähentää huolta, mahdollistaa minäkäsitykseen kohdistuvan uhan työstämisen ja hallinnan tunteen palauttamisen, ja sen koetaan tukevan elämäntapoihin ja elämänsuunnitteluun liittyvissä valinnoissa. Kaikki haastateltavat kannattavat perimästä kertomista kontekstuaalisena kysymyksenä, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Kysymys siitä, miten perimästä kerrotaan, näyttää tämän tutkimuksen pohjalta olevan keskeisempi, kuin kysymys siitä, pitäisikö perimästä kertoa. Perimää koskeva tiedonkäsittelyn kompleksisuus viittaa siihen, että todennäköisyyksiin perustuvan riski-informaation käsittely on haastavaa. Autonomia ja siihen liittyvä puhe hallinnasta nousevat esiin eri konteksteissa. Sairauden perinnöllisyyden vuoksi autonomia koetaan toisinaan rajallisena, ja omat vaikutusmahdollisuudet tulevaan terveydentilaan toisaalta tunnustetaan ja toisaalta kyseenalaistetaan. Avainsanat – Nyckelord – Keywords biopankkitutkimus, riski-informaatio, perimästä kertominen, tiedonkäsittely, autonomia

Rikottu hiljaisuus : Intialaisten sanomalehtien normista poikkeavia seksuaalisuuksia ja sukupuolia käsittelevät artikkelit heteromatriisin horjuttajina ja tabun uudelleenjärjestäjinä

Tutkielmassa tarkastellaan niitä tapoja, joilla intialaisissa englanninkielisissä sanomalehdissä käsitellään normista poikkeavia seksuaalisuuksia ja sukupuolia. Aineistona ovat vuosina 2003-2006 seuraavissa lehdissä ilmestyneet kirjoitukset: The Hindu, The Telegraph, Deccan Herald ja The Times of India kaupunkiliitteineen. Lisäksi aineistoon kuuluu yksi artikkeli The Statesman -lehdestä. Aineisto on jaettu kuuteen aiheryhmään: 1. Intian rikoslain 377. pykälä ja homoseksuaalisuuden dekriminalisointi, 2. hijrat, 3. Pushkin Chandran murha, 4. parisuhde, perhe ja avioliitto, 5. elokuvat ja lesbous, 6. homojen elämää. Ryhmien ulkopuolelle jää kuusi artikkelia, joita analysoidaan erikseen. Tutkielman lähtökohtana ja kysymyksenasettelun taustalla vaikuttaa queer-teoria. Tähän liittyy ajatus, ettei ole mitään muuttumatonta, olemuksellista sukupuolta, vaan sukupuoli on kulttuurista fiktiota, joka syntyy toiston ja tavoittamattoman ideaalin jäljittelyn kautta. Tutkielmassa tarkastellaan heteroseksuaalista matriisia - sitä kulttuuristen ymmärrysten verkkoa, jossa tietyt ruumiit, sukupuolet ja halut luonnollistuvat - Mary Douglasin kulttuurijärjestelmiä ja saastumista käsittelevien teorioiden sekä tabun käsitteen avulla. Aineistoa analysoidaan retoriseen diskurssianalyysiin tukeutuen. Analyysissa keskitytään artikkeleiden kielenkäyttöön ymmärrettäviksi tarkoitettuina argumentteina ja huomioidaan samalla rivien välistä luettavat merkitykset. Artikkeleita, joista suurin osa puolustaa homoseksuaalisuuden dekriminalisointia, tarkastellaan tabun uudelleenjärjestäjinä ja heteroseksuaalisen matriisin huojuttajina: ne pyrkivät homoseksuaalisuuden tabuun liittyvän hiljaisuuden rikkomisella kyseenalaistamaan vallitsevan järjestyksen, jossa vain heteroseksuaaliset halut hyväksytään. Toisaalta ne pyrkivät luomaan uudenlaisen järjestyksen, jonka katveisiin myös jää sopimatonta materiaalia. Silmiinpistävin uuteen järjestykseen sopimaton ihmisryhmä ovat hijrat, joilla on entisessä järjestelmässä ollut määrätty paikkansa järjestelmää ylläpitävänä anomaliana. Hijroja tarkastellaan artikkeleissa sekä osana transsukupuolisuuden teemaa että intialaista mytologiaa. Pyrkiessään muokkaamaan yleisön asenteita suvaitsevammiksi seksuaalista ja sukupuolista monimuotoisuutta kohtaan artikkelit käyttävät monenlaisia retorisia keinoja. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat pyritään esittämään niin sankareina kuin uhreinakin. Seksuaalivähemmistöihin pyritään liittämään luonnollisuuden ja normaaliuden määreet. Hijrojen kohdalla muistutetaan heidänkin olevan ihmisiä. Suvaitsevaisuuden puolesta käytetään argumenttina niin intialaista perinnettä kuin modernia länsimaista kulttuuria. Nyky-Intian homofobiasta ja kolonialistisesta perinnöstä sen sijaan pyritään erottautumaan.

Turning the Kaleidoscope - (E)FL Educational Experience and Inquiry as Auto/biography

This book is a study on learning, teaching/counselling, and research on the two. My quest has been to find a pedagogically-motivated way of researching learning and teaching interaction, and in particular counselling, in an autonomous language-learning environment. I have tried to develop a method that would make room for lived experience, meaning-making and narrating, because in my view these all characterise learning encounters between language learners and counsellors, and learners and their peers. Lived experience as a source of meaning, telling and co-telling becomes especially significant when we try to listen to the diverse personal and academic voices of the past as expressed in autobiographical narratives. I have aimed at researching various ALMS dialogues (Autonomous Learning Modules, University of Helsinki Language Centre English course and programme), and autobiographical narratives within them, in a way that shows respect for the participants, and that is relevant, reflective and, most importantly, self-reflexive. My interest has been in autobiographical telling in (E)FL [(English as a) foreign language], both in students first-person written texts on their language- learning histories and in the sharing of stories between learners and a counsellor. I have turned to narrative inquiry in my quest and have written the thesis as an experiential narrative. In particular, I have studied learners and counsellors in one and the same story, as characters in one narrative, in an attempt to avoid the impression that I am telling yet another separate, anecdotal story, retrospectively. Through narrative, I have shed light on the subjective dimensions of language learning and experience, and have come closer to understanding the emotional aspects of learning encounters. I have questioned and rejected a distanced and objective approach to describing learning and teaching/counselling. I have argued for a holistic and experiential approach to (E)FL encounters in which there is a need to see emotion and cognition as intertwined, and thus to appreciate learners and counsellors emotionally-charged experiences as integral to their identities. I have also argued for a way of describing such encounters as they are situated in history, time, autobiography, and the learning context. I have turned my gaze on various constellations of lived experience: the data was collected on various occasions and in various settings during one course and consists of videotaped group sessions, individual counselling sessions between students and their group counsellor, biographic narrative interviews with myself, open-ended personally-inspired reflection texts written by the students about their language-learning histories, and student logs and diaries. I do not consider data collection an unproblematic occasion, or innocent practice, and I defend the integrity of the research process. Research writing cannot be separated from narrative field work and analysing and interpreting the data. The foci in my work have turned to be the following: 1) describing ALMS encounters and specifying their narrative aspects; 2) reconceptualising learner and teacher autonomy in ALMS and in (E)FL; 2) developing (E)FL methodologically through a teacher-researcher s identity work; 4) research writing as a dialogical narrative process, and the thesis as an experiential narrative. Identity and writing as inquiry, and the deeply narrative and autobiographical nature of the (E)FL teaching/counselling/researching have come to the fore in this research. Research writing as a relational activity and its implications for situated ways of knowing and knowledge turned out to be important foci. I have also focussed on the context-bound and local teacher knowledge and ways of knowing about being a teacher, and I have argued for personal ways of knowing about, and learning and studying foreign languages. I discuss research as auto/biography: as a practising counsellor I use my own life and (E)FL experience to understand and interpret the stories of the research participants even though I was not involved in their course work. The supposedly static binaries of learner/teacher, and also learner autonomy/teacher autonomy, are thus brought into the discussion. I have highlighted the infinite variability and ever-changing nature of learning and teaching English, but the book is also of relevance to foreign language education in general.

Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault'n filosofiassa

Practices and Thought in Michel Foucault s Philosophy The present thesis examines Michel Foucault s (1926-1984) notion of practice and argues that it is an essential concept in his philosophy, especially in his analysis of knowledge, power and ethics. The thesis reveals a previously neglected chronological and methodological unity in Foucault s work. The first chapter clarifies Foucault s philosophy by outlining it according to four central themes. First, the main philosophical goal of his historical studies is to analyse how human subjects have become objects of their own thinking. Second, this goal calls for methodological precaution to avoid all anthropological universals. Third, Foucault s studies are directed towards fields of practices. Fourth, the analysis of practices is executed along three axes: knowledge, power and ethics. The second chapter concerns the notion of practice in Foucault s archaeological method. Foucault s archaeological analysis is not directed towards objects and subjects as such, but to the way that the rules of discursive practice form them in the discourse. Many commentators have neglected Foucault s concept of practice when discussing his ideas concerning rules of discourse and limits of knowledge. I argue that Foucault s analysis concerning the limits of knowledge relates to local and contingent rules of discursive practice, not to transcendental rules of thinking in general. The third chapter deals with power relations and practices. I clarify Foucault s concept of dispositif by defining it as a functional ensemble of practices, and argue that this concept is crucial to his understanding of power relations. I stress a conceptual definition, which separates relations of power from the practices of government and show that the latter is based on the idea that power relations are integrated into practices. This conceptual clarification also helps in understanding Foucault s critique concerning modern practices of power. The fourth chapter examines Foucault s way of perceiving ethics as a practice. He separates three essential dimensions in morals: moral codes, moral behaviour and practices of self. His ethics concern practices of self and he studies how these practices have constituted different relations that subjects have to themselves, to others and to their societies. I argue that Foucault s own ethical views can be found in the ideas on the importance of practices of self in the modern world, and emphasize that these ideas should be connected to his views concerning the tradition of the Enlightenment, and to his own political action.

Aspekte der Melancholietherapie in Martin Luthers Trostbriefen

Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on selvittää näkökulmia melankoliaterapiaan Martti Lutherin lohdutuskirjeissä. Lähteinä on ollut neljä lohdutuskirjettä sekä yksi kirje, joka muistuttaa sisällöltään lohdutuskirjettä. Metodina on ollut kirjeiden tyylillis-retorinen analyysi. Aihe on kiinnostava, koska Lutherin kirjeiden ja retoriikan tutkimus on ollut vähäistä verrattuna häntä koskevaan laajaan kansainväliseen tutkimukseen. Työn lähtökohtana on ollut, että yksi kirjallisuuden tärkeimmistä tehtävistä 1500-luvulla oli erilaisten melankolisten sairauksien parantaminen. Kirjallisuuden avulla voitiin torjua hengenvaarallisia melankolisia affekteja kuten epätoivoa, pelkoa, surua ja apatiaa. Lutherin lohdutuskirjeet soveltuvat hyvin melankoliaterapian tutkimiseen, koska ne on kirjoitettu lohtua tarvitseville ihmisille. Työn tutkimuskysymykset ovat: Mitä melankolian hoitokeinoja Luther mainitsee? Missä määrin Lutherin melankoliaterapia on sopusoinnussa 1500-luvulla vallinneiden hoitokäsitysten kanssa? Miten Luther hyödyntää retoriikan ja huumorin keinoja melankoliaterapiassaan? Työn teoriaosassa selvitetään 1500-luvun ihmiskäsitystä sekä teologisesta että lääketieteellisestä näkökulmasta ja esitellään ajalle tyypillisiä humoraaliopin mukaisia melankolian hoitokeinoja. Selvitetään myös retoriikan ja melankoliaterapian suhdetta toisiinsa. Analyysiosassa pääpaino on Lutherin käyttämissä retorisissa keinoissa, mutta siinä hyödynnetään myös teoriaosan havaintoja. Tutkielmassa kirjallisuustieteellinen ja teologinen näkökulma tukevat toisiaan. Kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta lohdutuskirjeet on tutkittavissa retoriikan tarjoamien käsitteiden avulla, koska ne on kirjoitettu aikana, jolloin retoriikka oli tärkeä yliopistollinen oppiaine. Tutkielma huomioi myös aiheen teologisen näkökulman, koska ajan kieli on uskonnollisesti värittynyttä ja koska Lutherin melankoliaterapiaan kuuluu vahva hengellinen ulottuvuus. Ihmisen kyky lohduttaa rinnastuu Lutherilla Jumalan kykyyn lohduttaa ihmistä Raamatun sanan kautta. Lutherille Jumala on reetori, jonka työväline on Raamatun pyhä sana. Puhutulla ja kirjoitetulla sanalla on Lutherin melankoliaterapiassa erityisen keskeinen merkitys. Tutkielmani osoittaa, että sekä Lutherin käyttämät retoriset keinot että hänen melankoliaterapiansa ovat suuressa määrin sopusoinnussa 1500-luvun retoriikan ja lääketieteen oppien kanssa. Luther käyttää melankoliaterapiassaan laajasti apuna erilaisia retorisia keinoja kuten toistoa, variaatiota, metaforaa ja esimerkkikertomuksia. Lutherin mainitsemat hoitokeinot kuten esimerkiksi metsästys, ratsastus, syöminen ja juominen, pelien pelaaminen, leikinlasku ja ystävien kanssa seurustelu ovat sopusoinnussa ajan hoitokäsitysten kanssa. Kirjeissä esiintyy myös lääketieteellisestä ja uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna kyseenalaisia hoitokeinoja kuten tyhjänpäiväisten juttujen kertominen ja paholaisen kiroileminen. Nämä neuvot ylittävät ajan melankoliaterapiaan kuuluvan kohtuullisuuden säännön, ja ne on ymmärrettävä niiden teologisesta merkityksestä käsin. Lutherille kohtuullisuuden säännön rikkominen on toisinaan sallittua, kun on kysymys vaikeasta paholaisen aiheuttamasta melankoliasta. Kristillinen usko näyttää Lutherille tarjoavan vapauden käyttää tiettyjä hoitokeinoja, joita vielä keskiajalla ei olisi hyväksytty. Toisinaan Luther näkee kirjeen vastaanottajaa kohdanneen vaikeuden Jumalan eikä paholaisen aikaansaannoksena. Tällaisissa tapauksissa melankolia nähdään Jumalan työnä ihmisessä, joka mahdollistaa hengellisen kääntymisen Jumalan, kaiken lohdutuksen Isän puoleen.

Murteellisuus, maalaisuus ja miellyttävyys helsinkiläisten kuulemana : Monimenetelmäinen tutkimus lukiolaisten kieliasenteista

Tutkielmassa tarkastellaan helsinkiläislukiolaisten asennoitumista suomen murteisiin ja pääkaupunkiseudun puhekieleen. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalipsykologinen kieliasennetutkimus ja kansanlingvistiikka. Keskeisin tutkimusmenetelmä tutkielmassa on kuuntelutesti, jonka avulla selvitettiin, miten helsinkiläisnuoret arvioivat kuulemiaan erimurteisia ääninäytteitä ja minne he paikantavat ne. Pääaineistona on 221:n ja lisäaineistona 19 helsinkiläislukiolaisen lomakevastaukset. Lomakkeen avulla vastaajilta kerättiin tietoa ääninäytteisiin liitetyistä assosiaatioista muun muassa asenneskaalojen ja lisäaineistossa avoimien kysymysten avulla. Laajemman aineiston analysoinnissa on hyödynnetty tilastollisia menetelmiä SPSS-ohjelman avulla. Kuuntelutesti koostui yhdeksästä tutkimusta varten äänitetystä puhenäytteestä. Verbal guise -tekniikan mukaisesti kunkin näytteen puhuja puhuu omaa murrettaan, poikkeuksena yksi puhuja, joka tuotti kuuntelutehtävää varten kaksi erimurteista ääninäytettä (matched guise). Kokonaisuutena miellyttävimmäksi arvioitiin helsinkiläisnaisen ja kiiminkiläismiehen ääninäytteet. Lukiolaiset arvioivat siis myönteisimmin ääripäitä: oman asuinalueensa puhetapaa ja murteellista puhetapaa. Kuitenkin toinen Helsinkiin paikannettu puhuja, espoolaisnainen, arvioitiin toiseksi epämiellyttävimmäksi: samalla lailla arvioitiin myös uusimaalaisena pidetyn turkulaismiehen näyte. Nämä epämiellyttävän kuuloisiksi arvioidut puhuivat vastaajien mielestä epäselvästi, mikä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi heidän evaluointeihinsa. Matched guise -ääniparista vastaajat pitivät lounaisvälimurteista versiota peräpohjalaisversiota miellyttävämpänä. Tasoittunutta murretta puhuneet sijoitettiin pääasiassa Etelä-Suomeen ja leimallista murretta puhuneet Savoon ja Pohjanmaalle. Kuvaillessaan sanallisesti ääninäytteitä vastaajat kiinnittivät huomiota siihen, kuinka hyvin puhuja suoriutui tehtävästä (kuvasta kertominen), millainen oli hänen tunnetilansa ja kuinka murteellinen hän oli. Murteellisiksi kuvattuja puhujia pidettiin myös maalaisimpina. Helsinkiin paikannettuja puhujia pidettiin murteettomina. Sekä suoraan kysymällä että epäsuorasti kuuntelutestillä tutkien lukiolaisten murreasenteista saadaan samansuuntainen kuva: suurin osa vastaajista suhtautuu melko myönteisesti murteisiin. Sen sijaan suhde pääkaupunkiseutulaiseen puheeseen on ristiriitainen, sillä kuuntelutestin perusteella vastaajat eivät automaattisesti suosi helsinkiläisiksi tunnistamiaan ja puolet heistä pitää slangia leuhkan kuuloisena. Tutkielma antaa tietoa siitä, miten helsinkiläislukiolaiset suhtautuvat kuulemiinsa erilaisiin puhetapoihin. Tämä kuva poikkeaa osin aiempien tutkimusten kuvaamista stereotyyppisistä murreasenteista. Metodisesti tutkimus avartaa käsitystä siitä, miten olennainen merkitys kuulijoille esitetyn äänimateriaalin luonteella on tuloksiin. Murreaineksen ohella asenteisiin vaikuttavat puheen sisällölliset seikat, sekä se, miten selvästi tai epäselvästi puhujan koetaan puhuvan. Menetelmään liittyvistä ongelmista huolimatta kuuntelutehtävän avulla on mahdollista saada tietoa sekä avoimista että alitajuisemmista asenteista eri kielimuotoja kohtaan.

En tiennyt, että siihen voisi saada apua Koulukiusaamisesta selviytyminen kiusaamisen aikana ja myöhemmin elämässä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia selviytymiskeinoja kiusatut ovat käyttäneet kiusaamisen aikana ja miten he ovat selvinneet kiusaamiskokemuksistaan myöhemmin elämässään. Tarkoituksena oli selvittää mitkä selviytymiskeinot auttavat tehokkaimmin kiusaamisen lopettamiseen ja mitkä selviytymiskeinot saattavat olla haitallisia kiusatun tulevaisuutta ajatellen. Analysoidessani selviytymistä myöhemmin elämässä, tarkastelin erilaisia vaiheita, joita kiusattu käy läpi selviytymispolullaan. Tutkimukseni toteutin keräämällä tarinoita kiusaamista kokeneilta henkilöiltä jakamalla kirjoituspyyntöäni Facebookissa. Tarinan jakamisen aloitin ensin henkilökohtaiselta Facebook sivultani ja kiusaamisaiheisista Facebook ryhmistä. Tarinoiden kautta tahdoin lähestyä koulukiusaamista selviytymisen näkökulmasta. Kirjoituspyyntöni tavoitti 25 kiusattua. Osallistujat kirjoittivat vapaan kirjoitelman kiusatuksi joutumisesta, sen aiheuttamista vaikutuksista ja siitä selviytymisestä. Kirjoituspyynnön perustiedoilla haluttiin kartoittaa vastaajien ikä ja sukupuoli. Tutkimustulosten mukaan kiusattujen eniten käyttämiä selviytymiskeinoja olivat kiusaamisesta kertominen ja sosiaalisen verkostoon tukeutuminen. Sosiaalista tukea selviytymiskeinona käyttäneet eivät välttämättä ole kertoneet kiusaamisesta, vaan ystävät tai muut läheiset toimivat kiusatun tukena emotionaalisesti läsnäolollaan. Kertomista selviytymiskeinona käytti 16 vastaajaa (64%). Tämä selviytymiskeino ei kuitenkaan johtanut kiusaamisen loppumiseen kuin kahden vastaajan kohdalla. Opettajat kyllä puuttuivat pääsääntöisesti kiusaamiseen, mutta käytetyt menetelmät eivät saaneet kiusaamista loppumaan. Tutkimukseen osallistuneista avun kiusaamisen loppumiseen sai vain kuusi vastaajaa. Ilman apua jäi siis 19 vastaajaa. Tämän on 74 % kaikista tutkimukseen osallistuneista. Kiusatun mahdollisuudet saada apua kiusaamistilanteeseen näyttävät tämän tutkimuksen valossa todella heikoilta. Kiusaamisesta selviytymistä myöhemmin aikuisiällä tehokkaimmin edisti kiusaamiskokemuksien läpikäyminen. Anteeksianto näytti olevan yksi merkittävimmistä tekijöistä kiusatun selviytymispolulla. Anteeksiantamisella kiusattu vapautti itsensä kiusaamistilanteesta ja katkeruuden tunteista. Anteeksi antaminen näyttäytyi näissä tarinoissa keinona, jonka avulla lopullinen ylitsepääseminen kiusaamisesta oli mahdollista.