Primestoimenno-otnositel'nye konstrukcii v sovremennom russkom jazyke

Relative Constructions with Pronominal Heads in Contemporary Russian Chapter 1 introduces the distinctive syntactic and semantic properties of Russian relative constructions (RCs), which are then divided into two main classes according to the type of the head phrase. The study concentrates on RCs with pronominal heads, which are systematically compared with noun-headed RCs. Chapter 2 clarifies the categorization of pronouns in Russian. The conclusion is that Russian pronouns include only personal, reflexive and wh-pronouns. The remaining words that are traditionally seen as pronouns are actually functional equivalents of determiners. This idea leads to the suggestion that RCs with these determiner-like words as the only constituent of the head phrase are actually headed by zero pronouns. In the other type of RCs with pronominal heads, the head position is occupied by wh-pronouns with clitics expressing different types of indefiniteness and quantification. Comparison of the two types of pronoun-headed RCs shows that the wh-heads and zero-heads share a number of common properties with respect to the grammatical gender, number and person as well as to the semantic distinction between animates and inanimates. The rest of Chapter 2 gives an overview of various uses of wh-pronouns in Russian and an experimental analysis of RCs headed by pronominal adverbs. Chapter 3 discusses fundamental differences between RCs with noun and pronominal heads. One of the main findings is that the choice of the relative pronoun (kto 'who' and chto 'what' versus kotoryj 'which') is motivated by a tendency to reproduce maximally the essential grammatical and semantic properties of the antecedent. Chapter 4 gives a detailed description of the determiner-like words and wh-based heads used in the two types of RCs with pronominal heads. In addition, several issues related to the syntax and semantics of free relatives are discussed. The conclusion is that there is no need to establish a separate category of free relatives in Russian. Chapter 5 discusses the syntax and semantics of correlative and free concessive constructions. They share a number of properties with pronoun-headed RCs and the two are often confused in Russian linguistics. However, a detailed analysis shows that these constructions must be distinguished from RCs. The study combines the methods of functionally-oriented Russian structuralism with some insights from generative syntax.

Recipient v russkom razgovore : o raspredelenii funkcij mezhdu otvetami da, nu i tak

The study investigates actions by recipients in spontaneous Russian conversations by focusing on DA, NU and TAK, when they are used as responses to the main speaker's larger on-going turn. The database for the study consists of some 7 hours of spontaneous conversations. The participants of the conversations come from different parts of Russia. The use of DA, NU and TAK was analyzed by applying the method of ethnomethodological conversation analysis from the point of view of the type of the context, the sequential placement of the response and its manner of production. The particles were analyzed both in contexts in which they responded to an informing and in affective contexts. The particles NU and TAK were used by the speakers almost exclusively in informing contexts, whereas DA was the central response type in affective contexts. DA was also the most common response to information with affective implications. The information, to which the particle NU provided as response, was often unspesific and projected a spesification or explanation by its speaker as the next action. DA and TAK, by contrast, treated the information as one that could be followed and was sufficient in its local context. As a response to parenthetical information NU responded to information that was only loosely connected with the mainline of talk. The particle DA, by contrast, was used as a response to such parenthetical information, which was more crucial for the larger on-going activity. Only NU was used as a response that invited the main speaker to continue a turn that she or he had offered as possibly complete. NU was also used by the recipient after her or his own contribution as a continuer. In affective contexts, DA expressed, depending on its more spesific context, not only agreement but also other functions, such as giving up arguing or prior knowledge on the topic being discussed. In addition DA responses were used to display empathy and identification with the state of affairs expressed by the co-participant. NU, by contrast, was seldom used as a response to a turn that expressed affect. When it was used in affective contexts, it displayed agreement with the co-participant or just registered an assessment by her or him.

"Voihan sitä noinkin ajatella" : Myönnyttelymuotin rakenne ja käyttö

Tutkimuksen aiheena on myönnyttelymuotti. Myönnyttelyllä tarkoitan sitä, että äänessäolija ilmaisee (heikohkoa) samanmielisyyttä esitetyn mielipiteen tai ehdotuksen kanssa. Muotilla tarkoitan kielellistä kehikkoa, joka muodostuu 1) mahdollisuutta ilmentävästä ja subjektittomasta, indikatiivi- tai konditionaalimuotoisesta modaaliverbistä (voi, saa, sopii tai passaa), johon liittyy partikkeli -hAn, 2) sävypartikkelista sitä tai tuota sekä 3) A-infinitiivin perusmuodosta. Myönnyttelymuotin toteumia ovat siten lausumat kuten Sopiihan sitä yrittää, Saahan sitä aina toivoa, Voishan tuota vaikka tullakin ja Passaahan sitä naureskella. Muotti on vapaan arkikeskustelun (tai siihen vertautuvan kirjoitetun kielimuodon) ilmaisu. Aineistoni koostuu yhteensä 667 esimerkistä, joista pääosa on Internetistä. Tutkin, kuinka muottia käytetään, minkälaisia tehtäviä se toteuttaa ja kuinka erimuotoiset muotin toteumat poikkeavat käytöltään toisista. Lisäksi tarkastelen rakenteeseen liittyvää affektia sekä sivuan sen kieliopillistumista kohti muotoa, jossa sitä tai (murteellinen) tuota on partikkeli. Pääasialliset tutkimusvälineet ovat kognitiivinen kielioppi sekä keskustelunanalyysi. Tutkimuksestani käy ilmi, että muotin käytön keskeisiä funktioita ovat puheenalaisen asian tarkoituksellinen avoimeksi jättäminen sekä suopeamman vastaanoton hakeminen myönnyttelyn jälkeen esitetylle omalle näkemykselle. Myönnyttelymuotin ilmentämä samanmielisyys on heikkoa, näennäistä tai jopa ironista. Indikatiivimuotoiset konstruktiot enteilevät myönnytellylle asialle kontrastiivista osaa, kun taas konditionaalimuotoiset ovat aidommin mahdollisena pitäviä. Verbien välinen partikkeli sitä liittyy usein geneeriseen mahdollisuuteen, kun taas tuota liittyy lausumiin, jotka kertovat äänessäolijan omista tai puheenalaisen henkilön mahdollisuuksista.

Modifications of surface materials and their effects on cleanability as studied by radiochemical methods

Modifications of surface materials and their effects on cleanability have important impacts in many fields of activity. In this study the primary aim was to develop radiochemical methods suitable for evaluating cleanability in material research for different environments. Another aim was to investigate the effects of surface modifications on cleanabilitity and surface properties of plastics, ceramics, concrete materials and also their coatings in conditions simulating their typical environments. Several new 51Cr and 14C labelled soils were developed for testing situations. The new radiochemical methods developed were suitable for examining different surface materials and different soil types, providing quantitative information about the amount of soil on surfaces. They also take into account soil soaked into surfaces. The supporting methods colorimetric determination and ATP bioluminescence provided semi-quantitative results. The results from the radiochemical and supporting methods partly correlated with each other. From a material research point of view numerous new materials were evaluated. These included both laboratory-made model materials and commercial products. Increasing the amount of plasticizer decreased the cleanability of poly(vinyl chloride) (PVC) materials. Microstructured surfaces of plastics improved the cleanability of PVC from particle soils, whereas for oil soil microstructuring reduced the cleanability. In the case of glazed ceramic materials, coatings affected the cleanability. The roughness of surfaces correlated with cleanability from particle soils and the cleanability from oil soil correlated with the contact angles. Organic particle soil was removed more efficiently from TiO2-coated ceramic surfaces after UV-radiation than without UV treatment, whereas no effect was observed on the cleanability of oil soil. Coatings improved the cleanability of concrete flooring materials intended for use in animal houses.

Movement-associated proteins of Potato virus A: attachment to virus particles and phosphorylation

The particles of Potato virus A (PVA; genus Potyvirus) are helically constructed filaments that contain multiple copies of a single type of coat-protein (CP) subunit and a single copy of genome-linked protein (VPg), attached to one end of the virion. Examination of negatively-stained virions by electron microscopy revealed flexuous, rod-shaped particles with no obvious terminal structures. It is known that particles of several filamentous plant viruses incorporate additional minor protein components, forming stable complexes that mediate particle disassembly, movement or transmission by insect vectors. The first objective of this work was to study the interaction of PVA movement-associated proteins with virus particles and how these interactions contribute to the morphology and function of the virus particles. Purified particles of PVA were examined by atomic force microscopy (AFM) and immuno-gold electron microscopy. A protrusion was found at one end of some of the potyvirus particles, associated with the 5' end of the viral RNA. The tip contained two virus-encoded proteins, the genome-linked protein (VPg) and the helper-component proteinase (HC-Pro). Both are required for cell-to-cell movement of the virus. Biochemical and electron microscopy studies of purified PVA samples also revealed the presence of another protein required for cell-to-cell movement the cylindrical inclusion protein (CI), which is also an RNA helicase/ATPase. Centrifugation through a 5-40% sucrose gradient separated virus particles with no detectable CI to a fraction that remained in the gradient, from the CI-associated particles that went to the pellet. Both types of particles were infectious. AFM and translation experiments demonstrated that when the viral CI was not present in the sample, PVA virions had a beads-on-a-string phenotype, and RNA within the virus particles was more accessible to translation. The second objective of this work was to study phosphorylation of PVA movement-associated and structural proteins (CP and VPg) in vitro and, if possible, in vivo. PVA virion structural protein CP is necessary for virus cell-to-cell movement. The tobacco protein kinase CK2 was identified as a kinase phosphorylating PVA CP. A major site of CK2 phosphorylation in PVA CP was identified as a single threonine within a CK2 consensus sequence. Amino acid substitutions affecting the CK2 consensus sequence in CP resulted in viruses that were defective in cell-to-cell and long-distance movement. The CK2 regulation of virion assembly and cell-to-cell movement by phosphorylation of CP was possibly due to the inhibition of CP binding to viral RNA. Four putative phosphorylation sites were identified from an in vitro phosphorylated recombinant VPg. All four were mutated and the spread of mutant viruses in two different host plants was studied. Two putative phosphorylation site mutants (Thr45 and Thr49) had phenotypes identical to that of a wild type (WT) virus infection in both Nicotiana benthamiana and N. tabacum plants. The other two mutant viruses (Thr132/Ser133 and Thr168) showed different phenotypes with increased or decreased accumulation rates, respectively, in inoculated and the first two systemically infected leaves of N. benthamiana. The same mutants were occasionally restricted to single cells in N. tabacum plants, suggesting the importance of these amino acids in the PVA infection cycle in N. tabacum.

Interactions between harmful algae and calanoid copepods in the Baltic Sea

The aim of the studies reported in this thesis was to examine the feeding interactions between calanoid copepods and toxic algae in the Baltic Sea. The central questions in this research concerned the feeding, survival and egg production of copepods exposed to toxic algae. Furthermore, the importance of copepods as vectors in toxin transfer was examined. The haptophyte Prymnesium parvum, which produces extracellular toxins, was the only studied species that directly harmed copepods. Beside this, it had allelopathic effects (cell lysis) on non-toxic Rhodomonas salina. Copepods that were exposed to P. parvum filtrates died or became severely impaired, although filtrates were not haemolytic (indicative of toxicity in this study). Monospecific Prymnesium cell suspensions, in turn, were haemolytic and copepods in these treatments became inactive, although no clear effect on mortality was detected. These results suggest that haemolytic activity may not be a good proxy of the harmful effects of P. parvum. In addition, P. parvum deterred feeding, and low egestion and suppressed egg production were consequently observed in monospecific suspensions of Prymnesium. Similarly, ingestion and faecal pellet production rates were suppressed in high concentration P. parvum filtrates and in mixtures of P. parvum and R. salina. These results indicate that the allelopathic effects of P. parvum on other algal species together with lowered viability as well as suppressed production of copepods may contribute to bloom formation and persistence. Furthermore, the availability of food for planktivorous animals may be affected due to reduced copepod productivity. Nodularin produced by Nodularia spumigena was transferred to Eurytemora affinis via grazing on filaments of small N. spumigena and by direct uptake from the dissolved pool. Copepods also acquired nodularin in fractions where N. spumigena filaments were absent. Thus, the importance of microbial food webs in nodularin transfer should be considered. Copepods were able to remove particulate nodularin from the system, but at the same time a large proportion of the nodularin disappeared. This indicates that copepods may possess effective mechanisms to remove toxins from their tissues. The importance of microorganisms, such as bacteria, in the degradation of cyanobacterial toxins could also be substantial. Our results were the first reports of the accumulation of diarrhetic shellfish toxins (DSTs) produced by Dinophysis spp. in copepods. The PTX2 content in copepods after feeding experiments corresponded to the ingestion of <100 Dinophysis spp. cells. However, no DSTs were recorded from field-collected copepods. Dinophysis spp. was not selected by the copepods and consumption remained low. It seems thus likely that copepods are an unimportant link in the transfer of DSTs in the northern Baltic Sea.

Jauheiden erottuminen

Partikkelisysteemien segregaatio eli erottuminen on ilmiö, jossa tasalaatuisen jauheseoksen komponenteilla on taipumus erota toisistaan. Jauheen erottumistaipumus riippuu partikkelien ominaisuuksista, ympäröivistä olosuhteista ja partikkelien välisistä vuorovaikutuksista. Segregaatiomekanismeja on esitetty kirjallisuudessa valtava määrä ja pienetkin erot partikkelien välisissä ominaisuuksissa ja vuorovaikutuksissa voivat johtaa täysin eri segregaatiomekanismeihin. Segregaatioilmiö on lääketeollisuuden näkökulmasta hyvin keskeinen, eikä sitä tunneta vielä riittävän hyvin, jotta siltä osattaisiin systemaattisesti välttyä. Nykyinen segregaatiotutkimus perustuu suurelta osin yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuvaan oppimiseen. Todellisen segregaatioilmiön ymmärtämiseen tarvittaisiin innovatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kokeellisen osan tarkoituksena oli kehittää ja perustestata menetelmä, jolla voidaan tutkia erilaisten partikkelisysteemien erottumiskäyttäytymistä, ja käyttää tätä menetelmää farmaseuttisten rae- ja pellettiseosten segregaation tutkimiseen. Tavoitteena oli todistaa kehitetyn Babel-laitteen toimintaperiaatteen soveltuvuus partikkelisysteemien erottumiskäyttäytymisen tutkimiseen, mutta suoritetut kokeet olivat lähinnä menetelmän ja laitteen testausta. Ongelmiksi muodostuivat Babel-laitteen asettamat rajoitukset, partikkelien sähköistyminen ja partikkelien väliset vuorovaikutukset. Käytetyt suoraviivaiset lähestymistavat eivät riittäneet segregaation aiheuttamiseen Babel-laitteella. Vertikaalisen ravistelun seurauksena syntynyt konvektiopyörre esti segregaation syntymisen. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että Babel-laite mittaa hyvin ja toistettavasti sekä se kykenee erottamaan erikokoiset partikkelit ja erilaiset kokojakaumat toisistaan. Laitteen kehittämistavoitteena olisi saada segregaatio paremmin näkyviin jauheseoksissa ravistelun seurauksena. Tällöin voitaisiin tehdä päätelmiä jauheseoksen erottumistaipumuksesta ja systeemissä vallitsevista erottumismekanismeista. Laitteen ja menetelmän jatkokehittäminen voisi tuottaa hyödyllistä lisätietoa, mikä edesauttaisi segregaation ymmärtämistä ilmiönä entistä paremmin

Itsekorjaus huumorin keinona verkkokeskustelussa

Tutkielmassa tarkastellaan itsekorjausta huumorin ja vitsailun keinona kahdenkeskisessä verkkokeskustelussa. Keskustelut käydään Messenger-pikaviestinohjelmassa, jossa keskustelijat voivat lähettää toisilleen kirjoitettuja viestejä ja olla reaaliaikaisesti vuorovaikutuksessa keskenään. Aineisto on vuosilta 2004 - 2010; kooltaan se on 25088 kilotavua (noin 2531,5 sivua tekstinkäsittelyohjelmalla kirjoitettua tekstiä). Informantteja on viisi, ja he ovat ystäviä keskenään, jolloin keskustelu on hyvin reaaliaikaista, spontaania ja vitsailevaa. Aineisto sisältää 71 tapausta, joissa itsekorjausta käytetään huumorin keinona. Tutkimusaihetta lähestytään keskustelunanalyyttisen metodin avulla. Vaikka se on puhutun kielen tutkimukseen kehitetty analyysiväline, sitä voidaan soveltaa myös verkkokeskustelun tarkastelemiseen. Keskustelunanalyyttisin keinoin pystytään selvittämään, millä keinoin keskustelijat korjaavat tahattomia kirjoitusvirheitä ja tarkoituksella väärin kirjoitettuja muotoja tai vuoroja, kun ne osallistuvat huumorin luomiseen. Tutkimus osoittaa, kuinka jo tahattoman kirjoitusvirheen tekeminen huvittaa keskustelijoita etenkin silloin, kun sanasta tulee suomen kielessä tuntematon, jolloin sen humoristisuus ei voi perustua sen merkitykseen. Lyöntivirheen seurauksena syntynyt sana voi myös olla kontekstiinsa sopimaton, minkä vuoksi se huvittaa keskustelijoita. Kirjoitusvirheellistä muotoa saatetaan käyttää lisäksi tarkoituksella myöhemmin keskustelussa huumorin keinona. Sormen lipsahdukset korjataan usein lähettämällä korvaava muoto keskusteluun ilman puhutussa keskustelussa korjausta ennakoivaa ainesta (esim. sanan katkaisu, tauko tai partikkeli eiku, tai ja siis), minkä mahdollistaa verkkokeskustelun kirjoitettu muoto: korjauksen kohde voidaan havaita aikaisemmasta näkyvissä olevasta keskustelusta. Mahdollinen korjausta implikoiva partikkeli sijoittuu esiintyessään usein vasta korjaavan aineksen jälkeen. Toisin kuin tahattomia virheitä korjattaessa, tarkoituksella väärin kirjoitettujen vitsailevien muotojen korjaus voidaan ennakoida partikkeleilla eiku tai tai, jotka osoittavat korjattavan sanan tai rakenteen sopimattomuuden kontekstiin. Humoristisuus perustuu väärän ja korjaavan muodon rinnastamiseen, ja usein ne ovatkin esimerkiksi samassa sijamuodossa tai saman verbin eri persoonamuotoja, ja niillä voidaan viitata leikkisästi samaan tarkoitteeseen. Tahallisella väärinkirjoituksella saatetaan vitsailla niin keskustelun alussa kuin missä kohtaa keskustelua ja minkälaisessa toiminnassa tahansa (esim. ehdotuksessa, kannanotossa ja ymmärrysehdokkaassa) lukuun ottamatta keskustelun lopetuksia. Keskustelija voi kumota ja osoittaa edeltävän vuoronsa olleen vitsi myös kiteytyneellä ilmauksella noei, joka on aineistossa eniten käytetty korjauskeino: se esiintyy 39 kertaa kaikista 71 tapauksesta. Ilmaus näyttää olevan erityisen käyttökelpoinen korjaustapa lyhyen muotonsa vuoksi, sillä se on nopea kirjoittaa humoristiseksi tarkoitetun viestin jälkeen vaikkakin keskustelija haluaa ensin tarkoituksella esittää olevansa jossain määrin vakavissaan korjattavassa viestissään. Noei tekee korjauksen yksin eikä tarvitse seurakseen korjaavaa ainesta, mutta toisen lausuman kanssa esiintyessään ilmaus voi kumota laajemmankin jakson edeltävästä keskustelusta. Noei:llä tehty korjaus voi kohdistua myös keskustelun moodiin, jonka ilmaus saattaa siirtää humoristiseksi tai vakavaksi.

Dialogipartikkelit joo ja niin pikaviestikeskusteluissa

Tutkimukseni käsittelee dialogipartikkeleita joo ja niin pikaviestikeskusteluissa. Otan huomioon myös partikkeliketjut, jotka sisältävät dialogipartikkelin joo tai niin. Aineistona tutkimuksessa käytän kahta Whatsapp-pikaviestiohjelmalla käytyä keskusteluketjua. Keskustelut on käyty reaaliaikaisesti älypuhelimella. Tavoitteenani on selvittää, minkälaisia tehtäviä dialogipartikkelit joo ja niin saavat pikaviestikeskusteluissa ja eroavatko niiden tehtävät puhutuissa keskusteluissa käytettyjen dialogipartikkelien tehtävistä. Vertaan tuloksiani Marja-Leena Sorjosen tekemiin tutkimuksiin dialogipartikkeleista. Tarkastelen dialogipartikkeleita keskustelunanalyyttisin metodein. Huomioin dialogipartikkelia edeltävän vuoron ja sen, miten keskustelu etenee partikkelin sisältävän vuoron jälkeen. Otan myös huomioon laajemman sekvenssin ja toiminnan, johon partikkelin sisältävä ja sitä edeltävä vuoro kuuluvat. Lisäksi tarkastelen sitä, miten pikaviestikeskusteluissa prosodian puuttuminen ja vierusparien jakautuneisuus vaikuttavat dialogipartikkelien joo ja niin käyttöön. Dialogipartikkelit saavat keskusteluissa pääosin samoja tehtäviä kuin puhutuissa keskusteluissa. Suurimman poikkeuksen muodostaa jatkajina toimivien dialogipartikkelien ryhmä. Pikaviestikeskusteluissa jatkajina toimivat dialogipartikkelit eivät koskaan vastaa jaoteltuun tietoon ja kehottavat erittäin harvoin keskustelukumppaniaan jatkamaan. Keskustelukumppania saatetaan pyytää jatkamaan kysyvällä dialogipartikkelilla joo tai niin, jos keskustelija ei koe saaneen tarpeeksi tietoa toiselta keskustelijalta. Tällöin partikkelin lopussa on kysymysmerkki. Prosodian puuttumista pikaviestikeskusteluista keskustelijat kompensoivat venyttämällä dialogipartikkelien kirjoitusasua, esimerkiksi muotoon jooo tai niii. Dialogipartikkelien sävyyn vaikutetaan myös välimerkeillä, kuten huutomerkillä tai kysymysmerkillä. Dialogipartikkelin sisältämä sävy ja se, sisältääkö partikkeli esimerkiksi erimielisyyttä, on kuitenkin aina tulkittava suhteessa dialogipartikkelin esiintymiskontekstiin. Vierusparien jakautuneisuus pikaviestikeskusteluissa ei vaikuta dialogipartikkelien käyttöön. Tutkimukseni laajentaa dialogipartikkelien tutkimusta, sillä tutkimukseni aineisto koostuu puhuttujen keskustelujen sijaan kirjoitetuista pikaviestikeskusteluita. Pikaviestikeskustelut muistuttavat paljon puhuttuja keskusteluja, ja siksi niihin keskittyvä tutkimus tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman puhutun ja kirjoitetun kielen rajankäyntiin. Tutkimukseni paneutuu tähän rajankäyntiin tietyn kieliopillisen kategorian, dialogipartikkelien,