Book review "Moving Innovation: A History of Computer Animation by Tom Sito , The MIT Press: Cambridge, MA, 2013"

As a Lecturer of Animation History and 3D Computer Animator, I received a copy of Moving Innovation: A History of Computer Animation by Tom Sito with an element of anticipation in the hope that this text would clarify the complex evolution of Computer Graphics (CG). Tom Sito did not disappoint, as this text weaves together the multiple development streams and convergent technologies and techniques throughout history that would ultimately result in modern CG. Universities now have students who have never known a world without computer animation and many students are younger than the first 3D CG animated feature film, Toy Story (1996); this text is ideal for teaching computer animation history and, as I would argue, it also provides a model for engaging young students in the study of animation history in general. This is because Sito places the development of computer animation within the context of its pre-digital ancestry and throughout the text he continues to link the discussion to the broader history of animation, its pioneers, technologies and techniques...

Päällekkäispuhunta suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa: mitä, missä ja milloin

Tutkielmassa perehdytään suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa esiintyvään päällekkäispuhuntaan keskustelunanalyyttisella menetelmällä. Aineistona on käytetty tuttavien välisiä, kasvokkaisia arkikeskusteluja. Aineistoa on kolmesta suomalaisesta ja kolmesta virolaisesta keskustelusta yhteensä noin tunti kummallakin kielellä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää päällekkäispuhunnan esiintymistä yleisellä tasolla: mitä päällekkäin aloitetuilla vuoroilla tehdään ja millaisissa keskustelun tilanteissa päällekkäispuhuntaa käytetään, sekä missä kohden edellistä vuoroa päällekkäisenä alkava vuoro aloitetaan. Tutkielmassa myös vertaillaan suomalaista ja virolaista päällekkäispuhuntaa toisiinsa lähinnä laadullisesti. Tärkeiksi käsitteiksi nousevat vuoro, vuoron rakenneyksikkö, vuoronvaihdon mahdollistava kohta, keskustelun puhetila sekä vuorottelun sujuvuus. Päällekkäispuhuntana tuotetut vuorot jaetaan tutkielmassa kolmeen ryhmään, jotka esitellään omissa pääluvuissaan. Tutkimuksen mukaan osa päällekkäispuhunnasta on sellaista, jonka voi selittää vuorottelun ja vuorojen rakenteista käsin. Tällainen päällekkäisenä aloitettu seuraava vuoro alkaa hieman edellisen vuoron lopun päältä vuoron tullessa juuri valmiiksi eli vuoronvaihdon mahdollistavaan kohtaan. Vuoro voi alkaa jonkin verran aiemminkin, jolloin päällekkäisenä seuraavan vuoron aloittava puhuja näyttää ennakoivan, että edellinen vuoro on pian tulossa valmiiksi. Kolmas vuorottelun rakenteilla selittyvä päällekkäispuhunta liittyy tilanteeseen, jossa ketään ei ole valittu seuraavan vuoron käyttäjäksi. Tällöin kuka tahansa voi valita itsensä seuraavaksi puhujaksi, ja usein näin tekeekin useampi puhuja yhtä aikaa. Muiden päällekkäisyyksien analysoinnissa otetaan huomioon myös vuoron luonne ja tehtävä vuorovaikutuksessa. Nämä jaetaan edellä mainituin perustein kahteen ryhmään: osa päällekkäisyyksistä on luonteeltaan yhteistyöhakuisia, osa kilpailevia. Tässä jaottelussa keskeisenä tekijänä on se, pyrkiikö päällekkäin vuoronsa aloittava puhuja hallitsemaan keskustelun puhetilaa, vai tukeeko hän jonkun toisen puhujan puhetilan hallintaa. Toisen puhetilan hallintaa tukevia päällekkäisyyksiä on monentyyppisiä: kommentoivia dialogipartikkeleita, samanmielisyyden ja kiinnostuksen osoituksia, tarkistuskysymyksiä ja sanahaussa auttamista. Aineistosta löydetyt useat tiimiytymistapaukset osoittavat, että puhetilaa voidaan hallita myös yhdessä. Huumoriin ja nauruun liittyvät vuorot voivat olla sekä toisen puhetilan hallintaa tukevia että yhteisesti puhetilaa halliten tuotettuja. Sijaintinsa ja luonteensa perusteella kilpaileviksi määritellyt vuorot alkavat joko moniyksikköisen vuoron vuoronvaihdon mahdollistavassa kohdassa taikka vuoron rakenneyksikön keskeltä. Kilpailevan vuoron käyttäjä pyrkii saamaan puhetilan hallitsijan aseman itselleen. Useiden kilpailevina tuotettujen vuorojen voidaan sanoa jollakin tavalla rikkovan vuorottelun perussääntöjä, mutta tutkielmassa havaitaan, että siitä huolimatta ne harvoin aiheuttavat vuorovaikutukseen ongelmia tai häiriöitä. Tutkielmassa todetaan, että päällekkäispuhunta on tutkituissa suomalaisissa ja virolaisissa keskusteluissa laadultaan pääosin hyvin samankaltaista. Aineiston perusteella näyttää kuitenkin siltä, että virolaisissa keskusteluissa päällekkäispuhuntaa esiintyy yleisesti ottaen jonkin verran suomalaisia keskusteluja enemmän, ja kilpailevaa päällekkäispuhuntaa esiintyy jopa huomattavasti enemmän. Tutkielmassa havaitaan, että valtaosa kaikesta päällekkäispuhunnasta on ongelmatonta, ja sen esiintymisessä ja rakentumisessa näkyy keskustelijoiden pyrkimys sujuvaan vuorotteluun. Päällekkäispuhunnan todetaan olevan keskustelussa taajaan esiintyvää ja ennen kaikkea järjestäytynyttä toimintaa.

Leistungssteigerung durch das Vergaster-Diesel-Verfahren, mit-Alkohol

Abstract is not available.

Mitä autismin kirjon opiskelijat oppivat valmentavassa koulutuksessa

The purpose of this research was to evaluate the special vocational training programme, which aimed at enhancing the pupils with autism spectrum to prepare themselves for work and independent life. The vocational training programme is based on TEACCH (Treatment and Education of Autistic and Related Communication handicapped CHildren), which takes into account the autism spectrum disorders and autistic behaviour. TEACCH is based on the principles of structured teaching, functional teaching and preparation training for work and independent life. The TEACCH has been adapted to Finnish society and the educational system. Treatment programmes were individually designed for each student´s educational needs. There is also an important role for the AAPEP rating scale (Adolescent and Adult Psychoeducational Profile). The AAPEP has been the major tool for planning and following the courses. The AAPEP is an assessment instrument designed by the TEACCH programme, and it is used to provide an evaluation of current and potential skills. The AAPEP contains three scales: a direct observation scale, a home scale and a school / work scale. The AAPEP includes six test variables: vocational skills, independent functions, functional communication, interpersonal behaviour, vocational behaviour and leisure skills; these are evaluated at three levels: pass, emerge and fail. The subjects were 49 students (65% male and 35 % female) with autism spectrum, who have been followed and tested several times, also one year after the vocational training. The design is therefore a longitudinal one. The research data were collected 1997-2004 using the AAPEP rating scales. The teachers have used the AAPEP scales and the codings have been checked by the researcher. The results of the principal component analysis (PCA) suggested that the structure of AAPEP rating scales works quite well as a hypothesis. The factor structure of the scales of the AAPEP was almost the same in these data as in the original publications. The learning-and-changes results showed that learning is a slow process, but that there were also intended changes in several AAPEP areas. The Cohen´s kappa was used as an effect-size measure and the most important result of this research showed that the student´s skills were developing on a school / work scale; vocational skills variable (0,34), vocational behaviour variable (0,28), leisure skills variable (0,26) and on a direct observation scale; interpersonal behaviour variable (0,21). On a home scale skills of some students were developing negatively and also that effect-size was small. The results showed that the students´ vocational skills and vocational behaviour will continue to develop after school in many areas. There were differences between scales. The result of this research shows that the student´s skills were developing significantly in 3 of 48 variables on a direct observation scale and also on a home scale. On a school / work scale student´s skills were developing significantly in 17 of 48 variables. This result implies that students can do the work without extra assistance if there exist continuing supports for the skills after the vocational training. The fully independent life of students will be difficult, because their independent functions, functional communications and leisure skills regressed after the schooling. This seems to indicate that they will not manage their daily life without support. The students and their parents said that the treatment programmes were individually designed for each student s educational needs, and that they were satisfied with the programmes and services. Generally, it can be concluded that vocational special education can be developed for pupils with autistic syndrome and the detailed teaching can be done using TEACCH principles and applying the tool of AAPEP.

"Olen enemmän alkanut pohtimaan ja sanomaan ääneen mitä ajattelen" : ammatillinen kehittyminen ja yhteisöllinen palaute päiväkodin työtiimeissä

I have more often thought over what I am thinking and also I have often told it to others - professional development and collegial feedback on kindergarten teams. The need for professional feedback surfaces year after year in enquiries made among staff members in the field of early childhood education. Because the pressure to be effective adds to the workload of the heads of kindergartens, there are few opportunities to give staff concrete feedback on a daily basis. Because peers are able to observe each other close at hand, their reciprocal feedback can compensate for that of the kindergarten head. In this study the practical training process of collegial feedback is studied and also the opportunities for feedback as a means of supporting professional development in the context of kindergarten. The development project involving the entire kindergarten community (N=21) was implemented in 2003-2004 through three developing cycles. The Johar´s Window , produced by Luft and Jung with the Model of Situational Leadership by Hersey and Blanchard, acted as a theoretical frame of reference. It has been used in this study both for its qualitative and its quantitative methods. The data were carried out through questions, interviews, diaries, written descriptions and monthly evaluations. The qualitative and quantitative methods were also used in analysing the data. The results showed that during the training process, the staff as a giver of feedback moved from the professional basic level to the professional maturity level. Their awareness of both their own and their peers´ know-how expanded from the initial state to the final state. It became evident that team size is the essential key element in the practise of giving feedback to team members. The team atmosphere and the commitment of the team members are in significant factors in the training of giving and receiving feedback. As a result of analyses, delivering feedback was grouped into three categories: developmental feedback, descriptive feedback and either supportive or destructive feedback. Receiving feedback was likewise groupped into three categories: aspiring to develop, unaccommodating and accepting. The ability to control feelings improved along with the skills of giving feedback; it was possible to analyse development through the professional development model represented in the theory of the study. The results showed that professional know-how of other kinds also developed during the process. Giving feedback among fellow workers enables team members to receive feedback everyday. Training to give feedback means examining a field of professional know-how and also formulating shared rules. The results of this study give support to previous studies that have emphasised practical training in natural circumstances. Keywords: feedback, professional development, learning at work

The neutron-antineutron transition amplitude in the MIT Bag Model

The neutron-antineutron transition amplitude caused by an effective six fermion interaction with strength λeff is calculated within the context of the MIT Bag Model. The transition mass δm is found to have the value λeff×3×10−4(GeV6).

Mikä on ihme ja mitä ihmeistä voidaan tietää? : Keskustelu ihmeistä uusimmassa englanninkielisessä uskonnonfilosofiassa

What is a miracle and what can we know about miracles? A discussion of miracles in anglophone philosophy of religion literature since the late 1960s. The aim of this study is to systematically describe and philosophically examine the anglophone discussion on the subject of miracles since the latter half of the 1960s. The study focuses on two salient questions: firstly, what I will term the conceptual-ontological question of the extent to which we can understand miracles and, secondly, the epistemological question of what we can know about miracles. My main purpose in this study is to examine the various viewpoints that have been submitted in relation to these questions, how they have been argued and on what presuppositions these arguments have been based. In conducting the study, the most salient dimension of the various discussions was found to relate to epistemological questions. In this regard, there was a notable confrontation between those scholars who accept miracles and those who are sceptical of them. On the conceptual-ontological side I recognised several different ways of expressing the concept of miracle . I systematised the discussion by demonstrating the philosophical boundaries between these various opinions. The first and main boundary was related to ontological knowledge. On one side of this boundary I placed the views which were based on realism and objectivism. The proponents of this view assumed that miraculousness is a real property of a miraculous event regardless of how we can perceive it. On the other side I put the views which tried to define miraculousness in terms of subjectivity, contextuality and epistemicity. Another essential boundary which shed light on the conceptual-ontological discussion was drawn in relation to two main views of nature. The realistic-particularistic view regards nature as a certain part of reality. The adherents of this presupposition postulate a supernatural sphere alongside nature. Alternatively, the nominalist-universalist view understands nature without this kind of division. Nature is understood as the entire and infinite universe; the whole of reality. Other, less important boundaries which shed light on the conceptual-ontological discussion were noted in relation to views regarding the laws of nature, for example. I recognised that the most important differences between the epistemological approaches were in the different views of justification, rationality, truth and science. The epistemological discussion was divided into two sides, distinguished by their differing assumptions in relation to the need for evidence. Adherents of the first (and noticeably smaller) group did not see any epistemological need to reach a universal and common opinion about miracles. I discovered that these kinds of views, which I called non-objectivist, had subjectivist and so-called collectivist views of justification and a contextualist view of rationality. The second (and larger) group was mainly interested in discerning the grounds upon which to establish an objective and conclusive common view in relation to the epistemology of miracles. I called this kind of discussion an objectivist discussion and this kind of approach an evidentialist approach. Most of the evidentialists tried to defend miracles and the others attempted to offer evidence against miracles. Amongst both sides, there were many different variations according to emphasis and assumption over how they saw the possibilities to prove their own view. The common characteristic in all forms of evidentialism was a commitment to an objectivist notion of rationality and a universalistic notion of justification. Most evidentialists put their confidence in science in one way or another. Only a couple of philosophers represented the most moderate version of evidentialism; they tried to remove themselves from the apparent controversy and contextualised the different opinions in order to make some critical comments on them. I called this kind of approach a contextualising form of evidentialism. In the final part of the epistemological chapter, I examined the discussion about the evidential value of miracles, but nothing substantially new was discovered concerning the epistemological views of the authors.

Komplexe von Lanthanidnitraten mit 2-Methylpyridin-1-oxid

Complexes of lanthanide nitrates with 2-methylpyridine-1-oxide of the formuleLn(2-MePyO)3(NO3)3 whereLn=Nd, Sm, Tb, Dy and Yb and La(2-MePyO)3(NO3)3·2H2O have been prepared and characterized by chemical analyses, IR spectral, conductance andDTA data. IR spectral data have been interpreted in terms of the coordination of the ligand to the metal through the oxygen of the N–O group. Conductance and IR spectral data show that all the nitrate groups are bidentate and that two of the nitrate groups are bound to the metal in a different manner than the other.

Mitä miehen pitää olla? : Tutkielma Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvasta

Tässä tutkielmassa tutkitaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvaa. Tutkimuksessa nämä kirjat ajoitetaan 200-luvulle eKr. Ptolemaiosten valtakunnan aikaan ja etsitään vastausta siihen, millaiseen miehuuteen Juudean eliittiin kuuluneet viisaudenopettajat Saarnaaja ja Ben Sira opastivat virkauralle pyrkiviä niin ikään eliittiin lukeutuneita oppilaitaan. Metodina on tutkia lukijalähtöisesti tekstin sisältöä ja etsiä siinä piileviä ideologioita, tässä tapauksessa siis miehenä olemiseen liittyviä oletuksia, joista nämä tekstit eivät puhu suorasanaisesti vaan joita on tulkittava rivien välistä. Tavoitteeseen pääsemiseksi Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan tekstiä peilataan antiikin ajan mieskäsitystä ja toisaalta Vanhan testamentin maskuliinista ihannetta vasten. Samalla pyritään myös vertailemaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan yhtäläisyyksiä ja eroja. Lähteinä ovat Saarnaajan kirjan masoreettinen teksti sekä pääasiassa Sirakin kirjan hepreankieliset ja niiden puuttuessa kreikankieliset käsikirjoitukset. Tutkimuksessa todetaan, että antiikin ajan juutalaisen yhteisön suurin miehelle asettama odotus oli se, että miehen oli aina, kaikkialla ja kaikissa tilanteissa hallittava itsensä. Tämä tarkoitti sekä oman käytöksenä että omien tunteittensa hallitsemista mutta myös elämän olosuhteiden ja siihen liittyvien ihmisten hallitsemista. Elämän oli siis oltava järjestyksessä ollakseen kunniallista. Eliittiin kuuluva juutalaismies saattoi myös epäonnistua eikä silloin täyttänytkään miehelle asetettua mittaa. Yhteisön kunnioituksen menettänyt mies oli pahassa tilanteessa. Juuri tilanteessa, missä häpeä astuu miehen elämään, käy parhaiten selväksi Saarnaajan ja Ben Siran ajattelun perimmäinen ero. Ben Sira perustelee miesihannettaan kunnian ja häpeän käsitteillä. Saarnaajalle kunnian ja häpeän käsitteillä ei ole merkitystä. Todellinen ongelma on Saarnaajan mielestä kuolema. On parempi elää vaikka häpeässä kuin olla kuollut, ja vaikka viisaus tuokin miehelle menestystä, sen olennaisin tehtävä on pitää mies hengissä ja elossa vaikka elämä ei niin kovin kunniakasta olisikaan. Lisäksi tutkimuksessa päädytään toteamaan, että mieheen kohdistui paljon vaatimuksia mutta hänellä oli myös voimavaroja, jotka tukivat hänen suoritustaan. Toinen näistä tukevista elementeistä oli miespuolinen ystävä ja uskottu. Saarnaajasta ja Ben Sirasta muistetaan usein heidän hyvin negatiiviset toteamuksensa naisen pahuudesta. Silti kummankin teksteistä juuri nainen paljastuu yhdeksi miehen voimavaroista.

Der Weg in den Holocaust : Mit Bildern aus dem Leben der juedischen Gemeinde in Schmallenberg.

Photocopies of a catalogue for an exhibition in Schmallenberg on occasion of the town’s 750th anniversary in November 1994.