"Nyt mä oon suomalainen ... varmaan" : Nuoret maahanmuuttajat, etnisyys ja rasismi

Tutkimuksessa on tarkasteltu nuorten maahanmuuttajien etnistä identifioitumista sekä sitä, miten he määrittelevät rasismin omien kokemustensa kautta. Analyysi jakautuu kahteen osaan: nuorten identteettipohdintoihin ja rasismin reflektoimiseen. Tutkimuksen kysymyksenasettelu nousee Karmela Liebkindin ja Inga Jasinskaja-Lahden vuonna 1997 tekemästä tutkimuksesta Maahanmuuttajien sopeutuminen pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen mukaan syrjintä ja rasismi ovat merkittävällä tavalla yhteydessä maahanmuuttajien yleiseen psyykkiseen hyvinvointiin. Esimerkiksi nuoret maahanmuuttajat (11-22-vuotiaat) ovat erityisen haavoittuvaisia sekä uuteen maahan tullessaan että siellä ollessaan. Empiirinen aineisto on kerätty teemahaastatteluiden avulla. Tutkimuksen 12 haastateltavaa (6 poikaa ja 6 tyttöä) kävivät haastatteluhetkellä helsinkiläistä lukiota ja olivat 16-19-vuoden ikäisiä. Haastateltavat ovat kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta (5), Somaliasta (4), Vietnamista (1), Hongkongista (1) ja Irakista (1) ja heidän Suomeen tuloikänsä vaihtelee 5-16-vuoden välillä. Haastattelukielioli suomi. Haastatteluaineisto on analysoitu teema-analyysin avulla. Aineistosta etsittiin kohtia, joissa nuoret puhuvat etnisestä identifioitumisestaan suhteessa sekä omaan taustaan että suomalaisuuteen. Lisäksi analyysissa kiinnitettiin huomiota siihen, millaisia näkemyksiä nuoret esittivät rasismista, maahanmuuttopolitiikasta ja ulkomaalaisasenteista ja miten nämä näkemykset ovat yhteneväisiä sekä miten ne eroavat toisistaan. Nuorten etnisyyspohdintoja kuvaavat toisaalta etnisyyden tilannesidonnaisuus ja toisaalta etnisyyden vahva yhteys syntyperään. Etnisyyden saama merkitys vaihtelee sosiaalisten ympäristöjen vaihtuessa. Pohtimalla suomalaisuuden ja suomalaisten tyypillisiä piirteitä nuoret pystyivät helpommin jäsentämään myös omaa kuulumistaan tiettyyn ryhmään. Varsinkin silloin kun suomalaisuus ymmärrettiin kansalaisuudeksi, sitä pidettiin lähes poikkeuksetta syntyperäisten suomalaisten etuoikeutena. Tunnepitoinen ja jopa vereen sidottu etnisyys korostui ennen kaikkea niissä aineiston kohdissa, joissa nuoret pohtivat suomalaiseksi muuttumista ja tulemista. Kukaan haastateltavista ei uskonut muuttuvansa kunnon suomalaiseksi, mikä edellyttäisi toisaalta kokemuksen suomalaisuudesta ja toisaalta hyväksynnän ulkoapäin. Haastateltavat pohtivat vastahakoisesti suomalaisuuden ja suomalaisten negatiivisia piirteitä. Monet mainitsivat asenteellisen ja rasistisen suhtautumisen ulkomaalaisiin, maahanmuuttajiin ja vähemmistöjen edustajiin, kun he puhuivat niistä tilanteista, joissa he häpeävät suomalaisia. Rasismia ei kuitenkaan haluttu yleistää suomalaisten ryhmäominaisuudeksi, vaan sitä pidettiin "poikkeuksellisten" suomalaisten (esimerkiksi skinien) ominaisuutena. Arjen rasistisista selkkauksista puhuttaessa nuoret vähättelivät tapahtumien vakavuutta ja pyrkivät ymmärtämään rasistista käyttäytymistä ja pitivät sitä luonnollisena. Joissakin tapauksissa haastateltavat sanoivat olevansa liian herkkiä rasismille ja päättelivät, etteivät vihamielisyydet alunperin olleet tarkoituksellisia. Rasismin ristiriitaisuutta uhrin kannalta kuvaa tutkimuksessa se, että rasismikokemuksia pidettiin nöyryyttävinä ja hävettävinä, ja sen takia niistä myös vaiettiin kotona. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että rasismi on ymmärrettävä tapahtumaketjuna eikä yksittäisinä ja erillisinä tapauksina. Tutkimuksessa ilmeni, että nuorten rasismia koskeviin pohdintoihin vaikuttaa se, millä tavoin yhteiskunnan yleinen ja virallinen ilmapiiri reagoi rasismiin. Rasismin ja syrjinnän hiljainen hyväksyminen saattaa vaikuttaa siihen, että myös uhrit vähättelevät rasismikokemuksia. Avainsanat: Nuoret maahanmuuttajat, etnisyys, kulttuuri, rasismi, teemahaastattelu

Maaseudun maahanmuuttajat. Kokemuksia työperäisestä maahanmuutosta Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen maaseudulla.

Suomen maahanmuuttajaväestö on keskittynyt kaupunkeihin, ja erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suurimpiin kaupunkikeskuksiin. Samaten kansallinen maahanmuuttopolitiikka kohdistuu ensisijaisesti suurimmille kaupunkiseuduille. Väestön ikääntymisen ja työvoimatarpeen tyydyttämisen kysymykset koskettavat kuitenkin mitä suurimmassa määrin myös maaseutua. Uusimmissa maaseutupoliittisissa ohjelmissa maahanmuutto ja maaseudun kansainvälistymisen tematiikka on jo jossakin määrin näkyvissä. Politiikka ei kuitenkaan ole voinut tukeutua maahanmuuttoa koskevaan tutkimukseen, koska aikaisemmassa tutkimuksessa ei juuri ole käsitelty maaseutuympäristöstä aiheutuvia erityiskysymyksiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työperäisen maahanmuuton nykytilaa ja kehitysnäkymiä maaseudulla. Käytännöllisenä tarkoituksena oli tarjota tietoa ja toimenpidesuosituksia siitä, miten maahanmuuttopolitiikkaa voitaisiin maaseutumaisilla alueilla parhaiten toteuttaa. Tutkimuksen kohdealueiksi valittiin kaksi maahanmuuton ääripään maakuntaa: Varsinais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa. Tutkimus koostui neljästä osasta: tilastotarkastelusta, kyläyhdistyksille ja -toimikunnille kohdistetusta kyselystä, kuntatyönantajille kohdistetusta kyselystä sekä maahanmuuttajien haastatteluista. Tulosten perusteella tutkimusalueet eroavat maakuntina toisistaan sekä maahanmuuttajien määrässä että rakenteessa. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajia on suhteessa väestöön Manner-Suomen maakunnista toiseksi eniten. Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan ulkomaalaisten osuus väestöstä on maan alhaisin. Kummankin alueen kaksi suurinta vieraskielisen väestön kieliryhmää (poislukien ruotsi) ovat venäjä ja viro. Varsinais-Suomen vieraskielisten ryhmässä korostuu kuitenkin pakolaisten osuus. Etelä-Pohjanmaan vieraskieliset sen sijaan ovat pääosin naapurivaltioista kotoisin olevia työperäisiä maahanmuuttajia. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajat ovat asettuneet asumaan kaupunkeihin, Turkuun ja sen lähikuntiin sekä Saloon. Maaseutumaisissa kunnissa maahanmuuttajista asui vain kuusi prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla vieraskieliset jakaantuivat tasaisemmin. Noin kolmasosa heistä asui kaupungissa (Seinäjoki), reilu kolmasosa taajaan asutuissa kunnissa ja niukka kolmasosa maaseutumaisissa kunnissa. Vieraskielisten suhteellinen osuus kuntien väestöstä on kuitenkin suurempi Etelä-Pohjanmaan maaseutumaisissa kunnissa kuin Varsinais-Suomen vastaavilla alueilla. Tästä voitaneen vetää se johtopäätös, että vieraskielisten asema – esimerkiksi palveluiden, näkyvyyden, tarpeiden ja niiden tyydyttämisen suhteen – on Etelä-Pohjanmaan maaseudulla vahvempi kuin Varsinais-Suomen vastaavalla alueella. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen kaupunkeihin tukee huonosti maaseudun työvoiman tarjonnan kehitystä. Työperäisen maahanmuuton lisääminen maaseudulle siten, että näköpiirissä oleva työvoiman tarve tulisi katettua, tarvitsee erityisiä toimia. Maahanmuuttajien työllistymisen osalta tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen kokoamia tilastoaineistoja, joihin on koottu maassa vähintään vuoden oleskelleiden ulkomaan kansalaisten tietoja. Tulosten mukaan kolme neljästä ulkomaalaisesta sijoittui palveluammatteihin. Painopiste oli kaupan alalla, joka oli palveluammateissa työskentelevien naisten että miesten pääasiallinen toimiala. Maahanmuuttajien ryhmässä työvoiman osuus on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien niin, että vuonna 2005 se oli jo miltei sama kuin kantaväestön keskuudessa. Samaan aikaan maahanmuuttajien työttömyysaste on laskenut, pysytellen kuitenkin yli kaksinkertaisena kantaväestöön verrattuna. Tosin eri kansallisuusryhmien väliset erot ovat suuret: Työministeriön vuotta 2006 koskevan arvion mukaan työttömyysaste vaihteli irakilaisten 66 prosentista kiinalaisten 8 prosenttiin. Maahanmuuttajaväestön asemaan työmarkkinoilla vaikuttaa voimakkaasti Suomeen saapumisen syy. Pakolaistaustaisten työllistyminen on vaikeampaa johtuen heidän yleisestä heikommasta koulutustaustastaan, kielitaidostaan sekä kulttuurisesta ja maantieteellisestä etäisyydestään. Työperäisesti maahan tulleet ovat puolestaan usein jo tullessaan koulutettuja ja työhönsä nähden kielitaitoisia. Kantaväestön ja ulkomaalaisten suurimmat erot työllistymisessä olivat siinä, että ulkomaalaisista reilu neljännes oli hakiessaan toimenpidetyöllistettyjä (kantaväestössä vain noin 14 prosenttia) ja toisaalta ulkomaalaisissa ei juuri ollut työttömyyseläkeläisiä, joita kantaväestön työnhakijoissa oli keskimäärin lähes viidennes. Maahanmuuttajat työllistyivät Etelä-Pohjanmaan maaseudulla paremmin ja keskenään tasaisemmin kuin Varsinais-Suomen maaseudulla. Etelä-Pohjanmaalla oli tutkimusajankohtana tarjolla pääasiassa venäläistä ja virolaista työvoimaa: miltei puolet (46,6 %) työttömistä työnhakijoista kuului näihin kahteen kansallisuuteen. Varsinais-Suomessa työvoiman tarjonta jakaantui tasaisemmin eri kansallisuuksien kesken. Varsinais-Suomen maahanmuuttajien pakolaistausta näkyy heikosti koulutetun väestön suhteellisessa suuruudessa. Samaan viittaisi sekin, että ammattitaidottomaksi luokitellun työvoiman osuus oli Varsinais-Suomessa korkeampi kuin Etelä-Pohjanmaalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat eivät tällä hetkellä muodosta maaseudulla mitään erityistä työvoimareserviä. Tarvittaessa työvoimaa on hankittava joko kaupungeista tai suoraan maahanmuuton lähtöalueilta, mikä lisää paineita järjestää maaseutukuntiin toimivat maahanmuuttajien kotouttamispalvelut. Kansallisuuksista olisi luontevaa keskittyä venäläisiin ja virolaisiin, koska ne muodostavat jo tällä hetkellä vähäisen maahanmuuttajajoukon pääryhmät. Tällöin kotoutumispalvelujen järjestäminen olisi kaikkein helpointa. Lisäksi maahanmuuttajien työllistymisessä tulee erityisesti huomioida se, ovatko he pakolaisia vai muusta syystä maahan tulleita. Myös Etelä-Pohjanmaalla tulee varautua pakolaistaustaisten maahanmuuttajien määrän lisääntymiseen. Maaseutukuntien tilanne maahanmuuttajien työnantajina ja kotouttajina osoittautui tutkimuksessa varsin haasteelliseksi. Ensinnäkin tutkimuksen aikana tapahtui lukuisia kuntaliitoksia, jotka aiheuttivat sekaannusta kuntakentässä. Toiseksi kuntien työvoimatarve ei ilmeisesti ollut tutkimuksen tekohetkellä vielä niin akuutti kysymys kuin monilla muilla aloilla. Kunnat olivat kuitenkin työllistäneet ulkomaalaisia monipuolisesti eri tehtäviin ja monet vastaajat näkivät työvoimatarvetta erityisesti hoito- ja hoiva-aloilla. Kotouttamispalvelujen osalta yhteiseksi piirteeksi nousi palvelujen järjestäminen tarpeen ja tilanteen mukaan, koska maahanmuuttajamäärät ovat olleet varsin pieniä. Kokonaisuutena kuva maaseutukunnista työllistäjinä ja kotouttajina jäi suhteellisen epäselväksi. Taustalla saattaa olla edelleen maahanmuuton kytkeminen pakolaispolitiikkaan, jossa maaseutukunnat eivät juurikaan ole olleet aktiivisia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maaseutukuntien tulee laatia tai päivittää toimivat ja riittävän konkreettiset maahanmuuttopoliittiset ohjelmat, ja tiedottaa niistä tehokkaasti sekä omissa organisaatioissaan että sidosryhmien suuntaan. Ohjelmissa tulee selkeästi ottaa kantaa sekä pakolaisten vastaanoton että työperäisen maahanmuuton kysymyksiin. Ohjelmissa tulisi kotouttamispalvelujen järjestämisen lisäksi linjata myös kunnan rooli maahanmuuttajien työnantajina. Kolmanneksi ohjelmissa tulisi huomioida kolmannen sektorin toimijoiden merkitys maaseudun maahanmuuttajien lähimpänä kontaktipintana suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Virolaistaustaisten maahanmuuttajien erityistä kielitaitoa – viro, venäjä, suomi – voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää erityisesti venäläisten kotouttamisessa. Julkisen sektorin ohuus nostaa maaseutukunnissa esiin myös kolmannen sektorin merkityksen maahanmuuttajien kotoutumisen edistäjänä. Yhdistykset ovat melko hyvin tietoisia alueellaan asuvista ulkomaalaisista, mitä voidaan pitää hyvänä lähtökohtana. Yhdistykset ovat kuitenkin voimakkaasti jakautuneet kahteen eri ryhmään sen suhteen koskeeko maahanmuuttajakysymys niiden toimintaa. Maahanmuuttajia ei myöskään ole erityisesti tavoiteltu kyliin asumaan eivätkä yhdistykset ole järjestäneet erityistä kotoutumista edistävää toimintaa. Yhdistysten mielestä maahanmuuttajia voidaan sen sijaan kutsua mukaan normaaliin toimintaan aivan kuten muitakin kyläläisiä, mikä onkin maahanmuuttajien vähäisen määrän vuoksi varsin luonteva tapa toimia. Maaseudulle asettuneet maahanmuuttajat ovat haastattelujen mukaan suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Elämä rakentuu työn, ystävien ja perheen varaan, kuten kantaväestölläkin. Maaseudulla asumisessa on koettu myös haasteita, kuten nurkkakuntaisuus ja sosiaalisen elämän vähäisyys. Moni tunsi kuitenkin olleensa onnekas löydettyään hiljaisen, rauhallisen ja turvallisen asuinpaikan maasta, jossa on korkea elintaso ja toimivat hyvinvointipalvelut. Suomalainen maaseutu näyttäytyy silti tietynlaisena rajaseutuna, jonne ovat ehtineet ensimmäiset rohkeat tienraivaajat. Haastateltuja leimasi tietynlainen rohkeus ja pilottihenkisyys. Maahanmuuttajiin oli myös suhtauduttu yksilöinä ja heistä on oltu kiinnostuneita toisin kuin kaupungeissa. Keskeinen kysymys on, onko maaseutuyhteisöissä olemassa maahanmuuttajien suhteen jokin raja-arvo, minkä ylittäminen aiheuttaa vastareaktioiden käynnistymisen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että joko tätä raja-arvoa ei ole tai sitten siitä ollaan vielä hyvin kaukana. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat ovat halukkaita ja valmiita toimimaan yhteisöjen hyväksi, ehkä jopa aktiivisemmin kuin kantaväestö. Kyläyhteisöjen kannattaisikin pyrkiä ottamaan maahanmuuttajat aktiivisesti mukaan osaksi kylän normaalia toimintaa. Maahanmuuttajat tarvitsevat kuitenkin kantaväestöä enemmän yhdistystoiminnan periaatteista tiedottamista. Lisäksi kyläyhteisöt voisivat olla aktiivisempia ulkomaalaistaustaisten asukkaiden hankinnassa. Yhdistysten tulisi myös olla tietoisia oman kunnan tai alueen maahanmuuttajille tarkoitetuista erityispalveluista, jotta he voivat ohjata maaseudulla usein yksittäin asuvat maahanmuuttajat niiden piiriin.

Arvot intialaissyntyisten maahanmuuttajien akkulturaatioprosessissa

The study examined immigrants´ attitudes towards acculturation, in other words the social and cultural changes that take place in the adaptation process. The perspective of acculturation studies was also expanded by examining immigrants´ cultural values and their experiences of majority´s expectations. In addition, special interest was directed to the relations between acculturation attitudes and values and both factors´ relevance on psychological well-being. Indian born immigrants were selected as subjects as they are one of the fastest growing ethnic minorities in Finland. This minority has not been included in immigration studies previously. The seventy-five immigrants that participated as subjects represent a highly educated subgroup of Indian born immigrants. The study was carried out with posted questionnaires. Most of the subjects received an inquiry of their motivation to participate by e-mail or phone before the postal questionnaire. The results were in line with previous studies in Finland as the attitudes emphasising cultural integration were dominant. However, attitudes towards marriage, reflecting deeper and less flexible parts of culture, were dominated by separation motives. Immigrants´ perceptions of majority´s expectations reflected partly the real assimilation wishes demonstrated in previous studies. Against hypotheses, discrepancies between acculturation attitudes and experiences of majority´s expectations did not predict immigrants´ psychological well-being in a clear way. The highly educated Indian born immigrants emphasised self-direction and universalism in their values. This separates them from the traditional cultural values of India. The hypotheses made of the predictive relations between values and acculturation attitudes were partly confirmed. Also, the assumptions concerning both the stress buffering role of collectivistic values and the positive effect of achievement values on feelings of mastery were confirmed. Despite the limitations in the data, this study strengthens the view that cultural and personal values play a significant role in immigrants´ adaptation process. Information about values can benefit individuals making hard decisions and coping with cultural change as well as officials modifying Finnish immigration policy and planning the support system for immigrants.

Examining effectiveness of an immigrant labor market integration intervention. The role of acculturation, discrimination, self-efficacy, outcome expectances, action and coping planning.

The designing of effective intervention tools to improve immigrants’ labor market integration remains an important topic in contemporary Western societies. This study examines whether and how a new intervention tool, Working Life Certificate (WLC), helps unemployed immigrants to find employment and strengthen their belief of their vocational skills. The study is based on quantitative longitudinal survey data from 174 unemployed immigrants of various origins who participated in the pilot phase of WLC examinations in 2009. Surveys were administered in three waves: before the test, right after it, and three months later. Although it is often argued that the unemployment among immigrants is due either to their lack of skills and cultural differences or to discrimination in recruitment, scholars within social psychology of behavior change argue that the best way of helping people to achieve their goals (e.g. finding employment) is to build up their sense of self-efficacy, alter their outcome expectances in a more positive direction or to help them to construct more detailed action and coping plans. This study aims to shed light on the role of these concepts in immigrants’ labor market integration. The results support the theories of behavior change moderately. Having positive expectances regarding the outcomes of various job search behaviors was found to predict employment in the future. Together with action and coping planning it also predicted increase in job search behavior. The intervention, WLC, was able to affect participants’ self-efficacy, but contrary to expectations, self-efficacy was found not to be related to either job search behavior or future labor market status. Also, perceived discrimination did not explain problems in finding employment, but hints of subtle or structural discrimination were found. Adoption of Finnish work culture together with strong family culture was found to predict future employment. Hence, in this thesis I argue that awarding people diplomas should be preferred in immigrant integration training as it strengthens people’s sense of self-efficacy. Instead of teaching new information, more attention should be directed at changing people’s outcome expectances in a more positive direction and helping them to construct detailed plans on how to achieve their goals.

Kohti määrittämätöntä : Maahanmuuttajien vertaisryhmiin osallistuneiden naisten toimijuus

In this research, I examine the agency of women who has taken part in peer groups for immigrants organized by Finnish refugee council. My thesis is connected with post-colonial feminist research where difference and power have been studied especially from the view of those inferior positions. Agency is the main tool that I use in this thesis. I examine how peer groups are significant in the speech of women and how women s agency shows in their lives. My goal was to examine how women build their lives in a new environment. I also want to show an alternative view in the discussion about integration by telling about the lives of the women. My data is from single and group interviews, from one peer group meeting that I observed and conversations with the peer mentors. Altogether I interviewed 29 women from the age of 18 to elderly people. Women had emigrated from eight different countries. I also used educational material made for peer group mentors as my data. According to my study, the peer groups were significant for women especially because of the social relations made in the groups and the knowledge achieved about Finnish society. Also the language skills achieved in the peer groups were important. In the peer groups women realized to fill the competences acquired to make their space of agency wider. Women s agency was sometimes quiet and it aimed to maintain. This kind of agency made the foundation to everyday life in Finland. It was also used to create relation to the country of emigration. Agency occurred also as toleration. Especially when confronting racism or when women had to give up customs that were important to them. The sense of agency grew in peer groups. This and through perceiving their competences women pondered the paths in their future. Women spoke of themselves as foreigners and made distinction with the majority of population. In the educational material and in the speech of the mentors, the image of Finnishness was unlimited. Women did not find space for them in the concept of Finnish. The intercommunication between women and the majority of population was narrow and those were formed mainly in context of the work of the majority of population. In my research, I noticed that women have enough knowledge, skills and competences for agency, only the space for it is narrow. When speaking about integration, immigrants are seen as objects to be activated. I suggest that from this way of speaking focus should be changed from activation to deconstruction of the positions shown to women.

Chinese immigrants to Finland: A qualitative study of housing, employment, access to health care and child care as sociological dimensions in their settlement process

The Master’s thesis is qualitative research based on interviews of 15 Chinese immigrants to Finland in order to provide a sociological perspective of the migration experience through the eyes of Chinese immigrants in the Finnish social welfare context. This research is mainly focused upon four crucial aspects of life in the settlement process: housing, employment, access to health care and child care. Inspired by Allardt’s theoretical framework ‘Having, Loving and Being’, social relationships and individual satisfaction are examined in the case of Chinese interviewees dealing with the four life aspects. Finland was not perceived as an attractive migration destination for most Chinese interviewees in the beginning. However, with longer residence in Finland, the Finnish social welfare system gradually became a crucial appealing factor in their permanent settlement in Finland. And meanwhile, social responsibility of attending their old parents in China, strong feelings of being isolated in Finland, and insufficient integration into the Finnish society were influential factors for their decision of returning to China. Social relationships with personal friends, migration brokers, schools, employers and family relatives had great influences in the four life aspects of Chinese immigrants in Finland. The social relationship with the Finnish social welfare sector is supportive to Chinese immigrants, but Chinese immigrants do not heavily rely on Finnish social protection. The housing conditions were greatly improved over time while the upward mobility in the Finnish labour market was not significant among Chinese immigrants. All Chinese immigrants were satisfied with their current housing by the time I interviewed them while most of them had subjective feelings of being alienated in the Finnish labour market, which seriously prevented them from integrating into the Finnish society. In general, Chinese immigrants were satisfied with the low cost of accessing the Finnish public health care services and affordable Finnish child day care services and financial subsidies for children from the Finnish social welfare sector. This research also suggests that employment is the central basis in well-being. Support from the Finnish social welfare sector can improve the satisfaction levels among immigrants, especially when it mitigates the effects of low-paid employment. As well, my empirical study of Chinese immigrants in Finland shows that Having (needs for materials), Loving (needs for social relations) and Being (needs for social integration) are all involved in the four concrete aspects (housing, employment, access to health care and child care).

Kansalaisuus työyhteisön arjessa : Maahanmuuttajien kertomuksia työelämästä

Citizenship in the everyday of a work community. Immigrants narratives of working life. Through globalisation and the mobility of workforce, citizenship has gained new forms, and the mere legal definition of citizenship no longer gives a comprehensive view of the citizenship of an individual. Also the social, cultural and financial dimensions of it are related to the concept of citizenship. In Finland, full citizenship is promoted, according to the Integration Act and social security system, by the requirement that immigrants should mainly get their livelihood through work. In my study I approach citizenship on four levels: the global, national, work community and private levels. In the study, the global has constituted the largest possible context, which refers to the local affects of global processes. The local and the global come together in the research in that globalisation is realised on the local level, i.e. in small communities such as work communities. The objective of the study is to examine how the citizenship of immigrants who live and work in Finland is constructed in the everyday life of a work community. The most central concept of the study is cultural script, which is based on prevailing forms of knowing, and which are constructed in different ways in different times and cultures. Conflicts of scripts in the working life and difficulties in understanding and applying them are in the centre of the study. In the study, the working life experiences of immigrants are approached through narrative research. The research material consists of the working life narratives of nine immigrants who live and work in Finland permanently. Each interviewee has been interviewed 2 4 times so the research material consists of 26 interviews. The material has been analysed from the points of view of perception, feeling and action. Deborah Tannen s and William Labov s as well as Matti Hyvärinen s method of expectancy analysis to locate cultural scripts has been utilised to organise the research material. In addition, David Herman s concepts of participatory roles and event types formed in narratives have been used in the analysis of the material. The basis in the analysis is that the world, events and experiences do not define the available processes; they are always culturally and individually anchored choices of the speaker and narrator. The most important results of the study are related to the gap between globalisation and everyday life. The discussion about the future need for workforce due to the changing population structure as well as about the benefits for national economy brought by internationalisation has continued in Finland for years. However, the working life narratives of the immigrants interviewed for the study show that an average citizen and member of a work community does not immediately encounter the macro level benefits in, for example, the mobility of workforce. In most of the working life narratives there was a point in speaking and saying, in which the immigrant worker either dares to speak or falls silent. Sometimes the courage to speak was related to language skills but more to the courage to be seen and to be part of a Finnish work community. Other workers that either speak their colleague with an immigrant background into a part of their work community or marginalise the colleague with their silence have an important role in a Finnish work community. In several working life narratives, the script of the Finnish working life and work community, the way to work, was opened to the immigrant and the so-called script exchange did not take place. The study shows that working life experiences and inclusion and exclusion built on the working life have an important role in the construction of active citizenship. The detailed analysis of the working life experience narratives gives new, relevant research data about citizenship as inclusion.

Lukioon vai ei? Toisen polven maahanmuuttajanuorten koulutusvalinnat

Tutkielmassa tarkastellaan toisen polven maahanmuuttajanuorten koulutusvalintoja peruskoulun jälkeisessä nivelvaiheessa. Tarkoituksena on paikantaa niitä tekijöitä, jotka edesauttavat maahanmuuttajataustaisten nuorten hakeutumista lukiokoulutukseen Suomessa. Valintaprosesseja selvittämällä saadaan selville niitä tekijöitä, jotka tuottavat koulutuspoluilla jatkamista tai vaihtoehtoisesti koulupudokkuutta. Valintaprosesseja on tarkasteltu nuorten omista lähtökohdista tarkastellen niitä rakenteita ja vaikutteita, jotka lopulta tuottavat yksilöllisiä valintoja. Aineisto on kerätty suorittamalla kymmenen teemahaastattelua kahdessa Helsinkiläisessä lukiossa. Kerätty haastatteluaineisto on analysoitu teoriaohjaavasti sisällönanalyysin keinoin. Koulutusvalinnat ovat monimutkainen prosessi, johon ei ole löydettävissä yhtä selvittävää tekijää. Koulutusvalinnat ovat kuitenkin vahvasti sidoksissa nuorten kotitaustaan. Vanhempien hyvä työllisyys ja kielitaito vahvistavat nuorten tukiverkkoa valintatilanteessa, mutta tärkeämmäksi nousee vielä vanhempien sosiaalisen pääoman ja koulutususkon vaikutus nuorten koulutusajatteluun. Vanhempien koulutususko puolestaan on usein sidoksissa vanhempien ennen maahanmuuttoa saavutettuun sosioekonomiseen tasoon. Nuorten kannustamisella koulutukseen vanhemmat näkevät lastensa pyrkivän parempaan elämään ja takaisin maahanmuuton myötä usein menetettyyn sosioekonomiseen asemaan. Myös motivaatio ja aikaisempi koulumenestys ohjaavat nuorten valintoja. Tiedon kulkeutuminen nuorille valintavaiheessa muodostaa mielenkiintoisen kysymyksen virallisen tiedon ja kuulopuheiden risteytyksen. Ystävien tiedot ohjaavat valintaa, mutta valmistelevat nuorta heikosti odotettavissa olevaan lukion arkeen. Koululta saatu virallinen tieto puolestaan jää usein liian pinnalliseksi ja sen hyöty koulutusvalinnoissa voi jäädä vähäiseksi. Koulun tieto saavuttaa lisäksi vain harvoin nuorten vanhemmat toivotulla tavalla. Vanhempien tuki jää näin myös usein vähäiseksi valintatilanteessa. Tiedotuksessa myös vanhempien sekä lasten kielitaidon taso muodostaa tärkeän kysymyksen. Lukio muodostui nuorille askeleeksi kohti itsenäisempää elämää ja koulutusvalintananne korostaa toisen polven nuorten hybridistä asemaa vanhempien kulttuurisen perinnön ja suomalaisen kulttuurin välillä. Siirtymä voi osoittautua monille henkisesti haastavaksi. Nuorten oma toimijuus vahvisti valintapäätöstä, mutta usein nuoret jäävät valintatilanteessa vaille auttavien aikuisten apua. Yhteiskunnalla on valintatilanteissa vastuuna varmistaa kaikille nuorille tasa-arvoiset mahdollisuudet edetä koulutuspoluilla etnisestä taustasta huolimatta. Nuorten valintoja voidaan vahvistaa muun muassa yksilöllisemmällä oppilaanohjauksella, toimivalla kielikoulutuksella sekä huomioimalla palvelutarjonnassa toisen polven nuorten erityiset tarpeet.

Tyttöjen oma tila. Somalialaistaustaisten nuorten draamaprojekti Helsingissä monikulttuurisen lapsuuden näkökulmasta.

Pro Gradu tarkastelee somalialaistaustaisista tytöstä muodostuneen draamaryhmän harjoitusprosessia ja esitystä antropologisen teatteri- ja esitystutkimuksen valossa. Tutkimuskohteena on Kassandara ry:n järjestämä monikulttuurinen tyttöjen draamatoiminta helsinkiläisen lähiön asukastilalla. Tutkimuksen aiheena ovat draamaprosessin sosiaaliset merkitykset sekä draaman tarinan merkitys monikulttuurisen lapsuuden näkökulmasta. Aineisto koostuu osallistuvasta havainnoinnista ja teemahaastatteluista. Työ analysoi draamaprosessin sosiaalisia ja yhteisöllisiä merkityksiä. Aineistoa tarkastellaan sukupuolisen segregaation sekä toimijuuden ja sen mahdollistumisen näkökulmista. Toimijuutta lähestytään Victor Turnerin liminaalisuus -käsitteen avulla sekä liminoidisena toimintana, joka mahdollistaa kapmoinnin ja kulttuuristen vaihtoehtojen tutkimisen. Draamakerho määritellään tyttöjen omaksi fyysiseksi ja ajalliseksi tilaksi. Näkökulmaa laajennetaan tytöistä heidän äiteihinsä, joita käsitellään vanhempina ja esityksen katsojina. Lisäksi analyysi kohdentuu teatteriesitykseen liittyviin lisärakenteisiin, kuten haijoitusjaksoon, esitykseen valmistautumiseen ja esityksen jälkeiseen tapahtumaan, josta aineistossa muodostui äitien ja tyttärien yhteinen juhla. Työssä tutkitaan myös draamaryhmän luoman fiktiivisen tarinan merkityksiä monikulttuurisen lapsuuden näkökulmasta. Tutkimus tarkastelee draaman ja sen tekijöiden kokemusmaailman suhdetta. Teatteri käyttää todellista elämää raakamateriaalinaan ja päinvastoin. Tutkimus lähestyy teatteria tilana, jossa todellisuuden ilmiöitä tai ongelmia voidaan tutkia ja tarkastella turvallisesti fiktion suojassa. Richard Schechnerin käsite käyttäytymisen toisinto kuvaa olemassa olevaa käytöstä, joka toimii mallina esitystilanteessa. Turnerin ja Schechner ovat yhdessä hahmotelleet ajatusta sosiaalisen elämän toimintojen käyttämisestä raakamateriaalina esteettisen draaman luomisessa. Tulkintakehyksenä sovelletaan Jean Rouchin antropologisen elokuvan etnofiktio -menetelmän lähestymistapaa. Etnofiktiossa tutkittavat henkilöt improvisoivat kameralle kohtauksia vastaavia ryhmiä edustavien fiktiivisten päähenkilöiden elämistä. Keskusteluun liitetään Johannes Sjöberg ajatuksia etnofiktion-menetelmän mahdollisuuksista tarkastella ongelmia ja niiden ratkaisuhorisontteja. Monikulttuuriset nuoret ovat usein ikä- ja kansalaisuuskategorioiden välimaastossa, jolloin taustatekijöillä sekä kontekstilla on erityinen merkitys toimijuudelle ja sen mahdollistumiselle. Toiminta kiinnittyy ennen kaikkea ihmissuhteiden verkkoon. Teatteri ja sen lisärakenteet vahvistavat tekijöidensä sekä katsojiensa sosiaalisuutta kuin myös yhteisöllisyyttä. Tyttöjen transkulttuurinen lapsuus heijastui tarinaan, johon materiaalia kumpusi kolmesta osittain keskenään sekoittuneesta alueesta: koti, kouluja elokuvallinen haavetodellisuus. Tutkimus vahvisti ajatusta, että draamaa tehdessään ihmiset käyttävät arkielämän kokemusmaailmaansa raakamateriaalinaan Teatteriesityksillä on erityistä merkitystä kulttuurin ilmaisijoina. Teatteri kehystää ja kontrolloi ihmisten vuorovaikutuksen ongelmallisimpia tilanteita. Draaman avulla kerrotaan omien ja muiden kokemuksiin pohjautuvia tarinoita, joiden kautta yritetään ymmärtää ympäröivää maailmaa.

Asuntopolitiikka ja vieraskielisen väestön alueellinen keskittyminen Helsingissä vuosina 1992-2005

The aim of the thesis was to study the extent of spatial concentration of immigrant population in Helsinki and to analyse the impact of housing policy on ethnic residential segregation in 1992-2005. For the purpose of the study, immigrant population was defined based on the language spoken at home. The theory of residential segregation by Andersson and Molina formed the main theoretical framework for the study. According to Andersson and Molina ethnic residential segregation results from different dynamic intra-urban migration processes. Institutionally generated migration, i.e. migration patterns generated by various housing and immigrant policies and procedures, is one of the central factors in the development of ethnic segregation. The data of the study consisted of population and housing statistics and housing and immigrant policy documents of Helsinki municipality. Spatial concentration of immigrant population was studied both at district and building levels using GIS-methods and statistical methods. The housing policy of Helsinki municipality was analysed using a method created by Musterd et al. Musterd et al. categorise two types of policy approaches to residential segregation: spatial dispersion policy and compensating policy. The housing policy of Helsinki has a strong focus on social mixing and spatial dispersion of housing stock. Ethnic segregation is regarded as a threat. The importance of ethnic communities and networks is, however, acknowledged and small-scale concentration is therefore not considered harmful. Despite the spatial dispersion policy, the immigrant population is concentrated in the eastern, north-eastern and north-western suburbs of Helsinki. The spatial pattern of concentration was formed already at the beginning of the 1990's when immigration to Finland suddenly peaked. New immigrant groups were housed in the neighbourhoods where public housing was available at the time. Housing policy, namely the location of new residential areas and public housing blocks and the policies of public housing allocation were key factors influencing the residential patterns of immigrant population in the 1990's. The immigration and refugee policies of the state have also had an impact on the development. The concentration of immigrant population has continued in the same areas in the beginning of the 2000's. Dispersion to new areas has mainly taken place within the eastern and north-eastern parts of the city or in the adjacent areas. The migration patterns of native population and the reasonably rapid changes in the housing market have emerged as new factors generating and influencing the ethnic residential segregation in Helsinki in the 2000's. Due to social mixing and spatial dispersion policies, ethnic segregation in Helsinki has so far been fairly small-scale, concentrated in particular housing blocks. The number of residential buildings with a high share of immigrant population is very modest. However, the number of such buildings has doubled between 1996-2002. The concentration of immigrant population concerns mainly the public housing sector. The difference in the level of concentration between the public housing sector and privately owned housing companies is remarkable.

Migration-Development Nexus in the Malawian Health Sector: European Union Blue Card – circular migration for development?

The European Union has agreed on implementing the Policy Coherence for Development (PCD) principle in all policy sectors that are likely to have a direct impact on developing countries. This is in order to take account of and support the EU development cooperation objectives and the achievement of the internationally agreed Millennium Development Goals. The common EU migration policy and the newly introduced EU Blue Card directive present an example of the implementation of the principle in practice: the directive is not only designed to respond to the occurring EU labour demand by attracting highly skilled third-country professionals, but is also intended to contribute to the development objectives of the migrant-sending developing countries, primarily through the tool of circular migration and the consequent skills transfers. My objective in this study is to assess such twofold role of the EU Blue Card and to explore the idea that migration could be harnessed for the benefit of development in conformity with the notion that the two form a positive nexus. Seeing that the EU Blue Card fails to differentiate the most vulnerable countries and sectors from those that are in a better position to take advantage of the global migration flows, the developmental consequences of the directive must be accounted for even in the most severe settings. Accordingly, my intention is to question whether circular migration, as claimed, could address the problem of brain drain in the Malawian health sector, which has witnessed an excessive outflow of its professionals to the UK during the past decade. In order to assess the applicability, likelihood and relevance of circular migration and consequent skills transfers for development in the Malawian context, a field study of a total of 23 interviews with local health professionals was carried out in autumn 2010. The selected approach not only allows me to introduce a developing country perspective to the on-going discussion at the EU level, but also enables me to assess the development dimension of the EU Blue Card and the intended PCD principle through a local lens. Thus these interviews and local viewpoints are at the very heart of this study. Based on my findings from the field, the propensity of the EU Blue Card to result in circular migration and to address the persisting South-North migratory flows as well as the relevance of skills transfers can be called to question. This is as due to the bias in its twofold role the directive overlooks the importance of the sending country circumstances, which are known to determine any developmental outcomes of migration, and assumes that circular migration alone could bring about immediate benefits. Without initial emphasis on local conditions, however, positive outcomes for vulnerable countries such as Malawi are ever more distant. Indeed it seems as if the EU internal interests in migration policy forbid the fulfilment of the PCD principle and diminish the attempt to harness migration for development to bare rhetoric.

'South-South' Remittance - Poverty reduction nexus. The Case of 'Hadiya' immigrants in South Africa, as Agents of 'Constituence development' in Ethiopia, and the policy implications of their 'remittance instrument'

This thesis explores the link between South-South remittance and development. It attempts to establish improved understanding about the role of immigrants as agents of constituency growth and development. By doing so, it illuminates the dark corners of the policy implications that the unconventional development agency of immigrants might have for countries in the Organization ft Economic Cooperation and Development (OECD). The thesis problematises the existence of state-centric international cooperation as providing the recipe for failed Aid in the face of global poverty menace. In the last half a century, the relative shi' of focus to non-state actors brought about the proliferation of NGOs. That, intrun, helped improve international access to crisis situations; however, their long-term remedial impacts on poverty and development have been contested. Major misgivings for non-governmental organizations (NGOs) are, on one hand, low level goal-bound expenditures and lack of independence from influence of the state, on the other. Therefore, the thesis enterprises to empirically verify its fundamental question whether remitting immigrants constitute an alternative development agency to the traditional players: the State and NGOs. Its main arguments are: due to state's failures in bringing sustainable development in many countries of the South, the future of poverty reduction and development also rests in immigrants' remittances. Nonetheless, in the last decade, remittance security-nexus dominated its discourse. Because of that remittance was viewed as something requiring global regime and restrictions. These temptations to tightly regulate remittance flows carry the danger of overlooking its trans-boundary nature and its strong link with livelihood of the poor. Therefore, to avoid unintended consequences of interventions, there need to be clear policy that bases itself on a discursive knowledge on the issues of North-South and South-South remittances The study involved both literature based and empirical research. It employed Discourse Analysis (C as main method for the former and snow-balling as its approach for the latter. For the first part the thesis constructed three conceptual models, these are: metrological model, police model and ecological model on remittance development-nexus. Through this modeling, the thesis achieved better deconstruction on the concepts remittance, immigrants and development agency. The protagonists of each model, the values and interests they represent, and their main arguments along various lines of dichotomies have been discussed. For instance, the main treats of meteorological model include: it sees remittance as transitional economic variable which require constant speculations and global management; it acts as meteorological station for following up or predicting the level, direction, flow and movement of global remittance. It focuses on official lines and considers the state as legitimate recipient of advic and positive consequence of remittance. On the other hand, police model views remittance as beir at best, development neutral or as an illicit activity requiring global regulations and tight control. Both immigrants and remittance viewed as subversive to establishments. It gives primacy to state stable agent of development and a partner for international cooperation. The anti-thesis to the police model is supplied by ecological model, which this thesis is a part. Ecological model on remittance and immigrants argues that, tight global regulations alone cannot be a panacea for possible abuse of informal remittance system. Ecological model, not only links remittance to poverty reduction, the main trust of development, but also considers the development agency of immigrants as critical factor for 21st century north-south development intervention. It sees immigrants as development conscious and their remittance instrument as most stable flow of finance to the developing countries. Besides, it sees remittance as effective poverty solutions than Foreign Direct Investment and international AID. This thesis focuses on the significance of South-South remittance and investigates the South Africa - Ethiopia remittance corridor, as case study; and empirically verifies the role of Ethiopian (Kembata and Hadiya) immigrants in South Africa as agents of local development back home. The study involved techniques of interview, group discussions, observations and investigative study. It also looked into the determinants of their migration to South Africa, and their remittance to Ethiopia. The theoretical models in the first part of the thesis have been operationalised throughout the empirical part to verify if the Kembata and Hadiya immigrants played the crucial role in their household poverty and local development in comparison with the Ethiopian state and the NGOs involved in the system. As evidenced by the research the thesis has made three distinct contributions to the discourse of remittance development-nexus. Fist, it systematized the debate about linkages between remittance, immigrants, development agency and policy of international cooperation by creating three conceptual models (school of thoughts); second, it singled out remitting immigrants as new agents of development in the South; third, it deconstructed concept of remittance and established South¬South remittance as additional sphere of academic investigation. In addition to the above contributions, the thesis finds that Kembata and Hadiya immigrants have engaged in various developmental activities in their locality than usually anticipated. Hence, it concludes that Ethiopian immigrants constitute an alternative development agency to the state and other non-state actors in their country, and the lesson can be applied to poverty reduction strategies in most developing countries.

Kielitaitoa ja hyvinvointia. Selvitys kotona lapsiaan hoitavien maahanmuuttajavanhempien kotoutumista tukevan koulutuksen malleista

Kotona Suomessa-hanke (ESR) teetti selvityksen kotoutumista tukevan koulutuksen malleista, joissa pääasiallisena tai yhtenä keskeisenä kohderyhmänä ovat kotona lapsiaan hoitavat maahanmuuttajavanhemmat. Selvityksen tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva Suomessa järjestettävistä lastenhoidon sisältävistä koulutuksista sekä viitoittaa tietä kohti valtakunnallista toimintamallia kotona lasten kanssa olevien vanhempien kotoutumista tukevan koulutuksen osalta. Kotona lapsiaan hoitavien maahanmuuttajavanhempien kotoutumista tukevalla koulutuksella tarkoitetaan tässä selvityksessä sellaista koulutusta, joka mahdollistaa pienten lasten hoitamisen kotona ja kotoutumista tukevaan koulutukseen osallistumisen. Kyseessä on pääasiallisesti kielikoulutus, mutta usein koulutukseen liittyy muita kotoutumisen tukemiseen liittyviä elementtejä. Selvitystä varten tunnistettiin valtakunnallisesti 35 koulutusmallia, joista 9 valittiin tarkempaan tarkasteluun. Koulutusmallit pyrittiin valitsemaan siten, että eri maantieteelliset alueet olivat edustettuina ja että tarkasteltaviin malleihin valikoitui sekä kolmannen sektorin että kuntien järjestämiä koulutuksia. Selvityksessä koulutukset jäsennettiin kahteen kategoriaan eli kielitaidon kehitystä korostaviin ja sosiaalisia tavoitteita korostaviin koulutuksiin. Kielitaidon kehitystä korostavia malleja yhdistää tietynlainen kurssimuotoisuus ja kuntavetoisuus. Sosiaalisia tavoitteita korostavia malleja järjestävät erityisesti järjestöt matalan kynnyksen periaatteella. Kotona lapsiaan hoitaville maahanmuuttajavanhemmille suunnatuille koulutuksille on yhä lisääntyvää kysyntää tulevaisuudessa. Toiminnan kehittämistä ei voida ohjata yhdellä valtakunnallisella ratkaisulla, vaan koulutusten laajentuminen on riippuvaista kuntien aktiivisuudesta. Kuntien tulee oman tilannearvionsa perusteella tehdä ratkaisuja sopivista toimintamalleista. Rahoittamalla ja järjestämällä toimintaa kunta voi vaikuttaa koulutuksen tavoitteisiin, laatuun ja pitkäjänteisyyteen. Matalan kynnyksen toimintamuotojen aktivoiminen ja resursointi puolestaan on helpoin ja nopein tapa lisätä toiminnan volyymia.

Liian pitkiä taukoja puhutun puheen aikana – missä viipyy tekstitys? Yleisradion ohjelmatekstitysten laatu ja saavutettavuus kohdeyleisön näkökulmasta

Tutkielmassa käsitellään Yleisradion ohjelmatekstitysten laatua ja saavutettavuutta pääasiallisten kohderyhmien näkökulmasta. Lähtökohtana tutkimukselle toimivat kolme hypoteesia, joiden mukaan ohjelmatekstitysten ensisijaiset kohderyhmät olisivat tyytyväisimpiä ja toissijaiset kohderyhmät tyytymättömämpiä ohjelmatekstitysten laatuun, toissijaisia katsojaryhmiä ei olisi huomioitu riittävästi ohjelmatekstityksiä tehdessä sekä ohjelmatekstitysten saavutettavuutta voitaisiin parantaa. Tavoitteena oli siis selvittää Yleisradion ohjelmatekstitysten laadun ja saavutettavuuden taso katsojalähtöisesti kyselytutkimuksen muodossa. Katsojien mielipiteitä ohjelmatekstityksestä kerättiin Webropol-työkalulla toteutetun kyselyn avulla. Vastauksia toivottiin saatavan ainakin ensisijaisilta katsojaryhmiltä eli kuuroilta ja kuulovammaisilta, sekä lisäksi eläkeläisiltä ja maahanmuuttajilta, joiden on myös havaittu hyötyvän ohjelmatekstitysten käytöstä. Kysely toteutettiin yhteistyössä asiantuntijatahojen, kuten Yleisradion, katsojaryhmien etujärjestöjen ja edustajien kanssa. Pääasiassa suljettuja kysymyksiä ja Likert-asteikkoon pohjautuvia väittämiä sisältävä verkkokyselylomake oli avoinna yleisölle julkisen linkin kautta vuoden 2013 kevään ja kesän ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 84 ohjelmatekstitysten käyttäjää. Kyselyn alussa kartoitettiin vastaajien taustoja ja televisionkatselutottumuksia, jonka jälkeen kyselyssä keskityttiin selvittämään vastaajien mielipiteitä Yleisradion ohjelmatekstityksen laadusta ja saavutettavuudesta. Ohjelmatekstityksen laatua koskevissa kysymyksissä perehdyttiin seuraaviin tekijöihin: puheen tekstittäminen, ohjelmatekstitysten vaikutus television katseluelämykseen, tekstityksissä käytettävät värit, infokyltin käyttö ja muiden äänten tekstittäminen. Lisäksi vastaajilta tiedusteltiin esimerkiksi mitä mieltä he ovat ohjelmatekstitysten käyttöönoton helppoudesta. Kerätyistä vastauksista kävi yllättäen ilmi, että toisin kuin ensimmäisessä hypoteesissa oletettiin, tyytyväisimpiä esimerkiksi ohjelmatekstityksissä käytettyyn kieleen ja tekstitysten positiiviseen vaikutukseen kielenoppimisessa ja ylläpitämisessä ovat toissijaisista katsojaryhmistä ainakin maahanmuuttajat. Täten myös toinen hypoteesini kumoutui, sillä kyselyyn saadut vastaukset osoittivat, että huolimatta aiemmista tutkimuksista, ensisijaisten katsojaryhmien eli kuurojen ja kuulovammaisten tarpeita ja toiveita tulisi sittenkin tutkia lisää ja tämän myötä ottaa ne paremmin huomioon ohjelmatekstityksiä toteutettaessa. Tutkimuksen tuloksista kävi lisäksi selville, että Yleisradion ohjelmatekstitysten laadun yleiseen tasoon ollaan suhteellisen tyytyväisiä katsojien keskuudessa. Ainoastaan viimeiseen hypoteesiini eli tarpeeseen parantaa ohjelmatekstitysten saavutettavuutta sain kannatusta kyselyn vastaajilta.