Kilpailukykyvaltion koululainsäädännön rakentuminen : Suomen eduskunta ja 1990-luvun koulutuspoliittinen käänne

Finnish education policy, educational legislation and the entire education system changed significantly during the 1990s as part of a general restructuring of public administration. There has been a clear divergence from the former tradition of a system of regulation, founded on detailed legislation and the principle of equality. The new governance, which is based more on individual choice, efficiency and evaluation, emphasizes that the development of a high standard of education is a necessity in the light of global competition. This study explores the legislative process regarding education policy in the Finnish Parliament during the 1990s, and highlights in particular how the international discourse on education policies was restructured in the context of Finnish legislation. The research material consists of all the public parliamentary documents relating to education, including government proposals, minutes from the discussions in the chamber and archive material (final protocols, reports and statements) for the Committee for Education and Culture. The discourse on the process of drafting and passing education legislation is modelled on three interrelated policy technologies (market, management and performance), which are understood here as mechanisms connecting general political ideas to normative legislation. The changes in the regulation of education were part of a general public administration reform instigated during the mid 1980s. The research results will prove that during the left-right coalition cabinet of PM Harri Holkeri, new policy technologies affected the parliamentary discourse on education policy. This was particularly influenced by a change in the preconditions for the management of education that was created as a result of the numerous demands to deregulate and delegate decision-making authority to the local and school levels while rendering the whole education system more effective. At the turn of the decade, market-type mechanisms were more indirectly manifested in the forms of individuality and freedom of choice, which were reflected, for example, in proposals to “lower the hurdles” by separating general from vocational secondary education with a view to encouraging students to select courses from other educational establishments, in addition to relaxing the requirements for establishing private schools and abolishing a hundred-year-old strict national catchment-area system. Later, in the course of the 1990s, after the subjects, players, and methods of evaluation had been more precisely defined, evaluation based on performance would result in the active measurement of the attainment of set objectives. In the spring of 1991, from the outset of PM Esko Aho's right-centre coalition cabinet, the education budget suffered cutbacks as a result of a global recession and this influenced the legislative work of, and discourses in, parliament. Representatives of the parties in power regarded the recession solely as an external factor that was remote from the political arena. In their view, the education system should rise to the challenge by ensuring the efficient and innovative use of the resources available and by developing new forms of indicators for evaluating results. Representatives of the opposition opposed the cabinet’s standpoint as a result of the recession, criticized the measures taken by pointing out the harmful effect of constantly cutting the budget and argued that the government had made political capital out of the recession by using it as an opportunity to give more room to market, management and performance technologies within the Finnish education system. Criticism of the new education policy became even stronger during PM Paavo Lipponen's first “rainbow” coalition cabinet with critical views being expressed not only from the opposition but also from representatives within the government. Representatives from the left demanded legislative restrictions and the instigation of measures to relieve the presumed negative effects of market, management and performance in the name of educational equality. The new management by results steering method within the university sector and the introduction of commercial education services in compulsory education were fiercely criticized. The argument over “setting outer limits” including, for example, the demands for more detailed legislation and earmarked state subsidies was characteristic of Parliament’s legislative discourse in the latter part of the 1990s. Keywords: education policy, education legislation, Parliament of Finland

Perhetaustan ja sukupuolen yhteys koulunkäyntiin

Finnish education policy has aimed at providing equal educational pathways that level educational opportunities and aims at the equity of participation. Combined with the Finnish welfare state it has succeeded in sustaining social mobility. Yet the adolescents do not necessarily have equal possibilities to achieve these educational positions. Socio-economic differences in Finland are persistent and both education and poverty are still partly inherited. This thesis concentrated on prevailing socio-economic differences on school attendance and on studying the associations between family backgrounds, gender and school attendance. The key question for this thesis was formulated as: What kind of differences in school attendance there can be found among 9th graders from Helsinki according to their family background and their gender? The core data was a school-based survey carried on in Helsinki in 2004. There were two thirds of the schools of Helsinki and 2381 respondents. The questionnaire included questions on young people s school-related experiences, school attendance, school performance and their family. The analysis had three steps: after describing the respondents the associations between school attendance and family background were analyzed using MCA (Multiple Classification Analysis). Finally the associations between school attendance, family and school environment were studied using logistic regression analysis. The results showed that schooling (school attendance) was a variety of attitudes and experiences. The analysis showed also that all the family background factors had an effect on school attendance. From the family background measurements, it seems that the perceived parental support varied most with school attendance. Apart from the school environment factors, each family-related factor is statistically significantly related to two or more school attendance factors, even when adjusted with the school environment factors. There was also a gender-related difference in school attendance. Girls seem to like school attendance more than boys; they do better at school, but are also more worried about school work. Especially the expected associations with the parental educational level, but also with perceived parental support, gender and school attendance, are important results. When they are combined with the support pupils get from firm family structure and employment status it is possible to point out some factors that are relevant when discussing the ways educational achievements are moved to next generations in good and worse.

Yhteinen käsityö peruskoulun 7. luokalla : Opettajien kokemuksia yhteisen käsityön opetuksesta ja organisoinnista

Finnish education politics presume that basic education should be equal to all students. While organising craft education equality can be understood as similarity or as possibility to choose. The possibility to be able to choose whether textile or technical craft despite of one´s gender has been the aim of laws and curriculums already over 30 years. In practice it´s almost impossible to students to ignore feminine and masculine roles that go deep into our culture. Choosing craft has been divided by gender, which is the reason why possibility to choose has not been good enough to educationalists of equality. The latest guidelines for the National core curriculum for bacis education were issued in 2004. According to curriculum craft education consists parts of both technical and textile craft. All students should take part in both sectors of crafts. Furthermore, one can be given a possibility to consentrate his studies in whether textile or technical craft. The curriculum does not set the rules how the education should be organised, which means that it can be organised in many ways depending on city, school or teacher. Teachers and other specialists have contradictory feelings towards shared craft education, because traditional way to see craft in Finland is to separate textile craft from technical craft. Both crafts have some common features that are introduced in curriculum. Besides there is many equal things in craft theories that bind textile and technical craft to each other. The main purpose of this research was to find out, how shared craft education has been organised at the 7.th grade in Finnish comprehensive school, and which things affect in the settlements. Second goal was to describe and compare teachers´ experiences in teaching shared craft education. Third aim of this study was how shared craft has changed craft education. I collected the research material in May 2006 by interviewing both textile and technical craft teachers who teach shared craft. The material consists of fourteen theme interviews. In the analysis of the material I used theoretic bounded document analysis. According to the research there are three different ways to organise shared craft education: 50 50-arrangement, exchanging period and project week. In the schools that carried out 50 50-arrangement teaching was realised mainly in heterogenous groups. Principals had usual a lot of authorization on how to arrange craft education, which means that their views on equality, laws and curriculum affected in the settlemets more than teachers´ opinions. Teachers´ attitudes to shared craft were mainly positive. The changing of craft education can be divided in two parts: the aims and the containings of the curriculum have changed, as well as the meaning of the craft as core subject. Teachers have been forced to decrease the containings of both textile and technical crafts. Despite of eliminations both crafts still have comprehensive containings. Teachers decided what to teach by these argumets: Students should learn some basic things or produce a certain product. Usually teachers had also a lot of experience and special intrests in crafts. According to this research there is four significant meanings for shared craft education: 1) developing readiness for doing things, 2) developing skills of thinking, 3) delight of doing things and 4) teaching attitude.

Kolmas tehtävä ja neljäs valtiomahti. Uusi yliopistolaki ja yliopiston rooli yhteiskunnassa julkisen keskustelun kohteena 2008-2009.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta koskevaa julkista keskustelua. Aineisto koostuu viiden levikiltään Suomen suurimpien joukkoon kuuluvan sanomalehden yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta käsittelevistä pääkirjoituksista ajalta 1.1.2008–31.12.2009. Pääkirjoituksia on aineistossa yhteensä 110. Tutkielman tarkoituksena on täydentää politiikan tutkimuksen alalla laiminlyötyä koulutuspolitiikan tutkimusta paneutuen yliopiston yhteiskunnallista roolia koskeviin merkityksiin, jotka nousivat aktiiviseen julkiseen keskusteluun yliopistolain uudistuksen myötä. Tutkimuskysymyksenä on, minkälaisia representaatioita yliopiston roolista yhteiskunnassa suomalaiset sanomalehdet välittivät pääkirjoituksissaan uuden yliopistolain säätämistä edeltäneessä uutisoinnissaan? Tutkielmassa eritellään pääkirjoituksista löytyviä yliopiston yhteiskunnallista roolia koskevia merkitysjärjestelmiä eli diskursseja käyttäen menetelmänä Teun van Dijkin diskurssianalyysia. Yliopiston roolia koskevia representaatioita tarkastellaan Jürgen Habermasin tiedon intressien teoriaan peilaten. Muita keskeisiä teoreetikkoja ovat Gerard Delanty, Henry Etzkowitz, Helga Nowotny, Jean-Francois Lyotard, Andy Green ja Marek Kwiek. Yliopiston kolmannen tehtävän korostumista pohjustetaan historiallisella kuvauksella modernin yliopiston synnystä ja yliopistoinstituution kehityksestä Euroopassa ja tarkemmin Suomessa. Työssä käydään myös läpi tutkimusta, joka pureutuu kansallisvaltion ja yliopistoinstituution historiallisen siteen purkautumiseen ja yliopiston toiminnan legitimiteetin uudelleenmäärittelyyn. Lisäksi nostetaan esiin näkemyksiä tiedon tuotannon monopolin irtautumisesta yliopistolta yhä suuremmalle joukolle toimijoita. Analyysia taustoitetaan myös uuden yliopistolain ja sen taustalla olleen ylikansallisen koulutuspolitiikan konsensuksen kautta. Pääkirjoituksissa esiintyneitä yliopiston yhteiskunnallisen roolin saamia merkityksiä tarkastellaan ensin lehtikohtaisesti, minkä jälkeen pääkirjoitusten sisältämistä representaatioista muodostetaan diskursseja. Aineistosta muodostui viisi diskurssia: globaalin selviämistaistelun diskurssi, lokaalin identiteetin diskurssi, maineenrakennuksen diskurssi, panos-tuotos-diskurssi ja myyttisen humboldtilaisuuden diskurssi. Yliopisto representoitiin alueellisen identiteetinrakennuksen ja integraation välineenä ja sellaiseksi alueen integraation välineeksi, jolle valtio on prosessin laidalla oleva tukiverkko. Alueen integraation välineeksi representoitu yliopisto esitettiin samalla globaalille huipulle tähtäämisen myötä legitimoituvaksi instituutioksi. Yliopisto representoitiin siis glokaalin huipulle nousun välineenä. Pääkirjoituksissa epäpolitisoitiin yliopiston ja alueen välinen yhteys sekä yliopiston ja elinkeinoelämän välinen yhteys. Globaalin selviämistaistelun ja myyttisen humboldtilaisuuden välinen merkityskamppailu kulki läpi aineiston. Yliopisto representoitiin teknisen tiedon intressin mukaisesti välineeksi globaalin kilpailukyvyn nostamiseksi. Toisaalta yliopisto esitettiin myös myyttisen humboldtilaiseksi puhdasta tutkimusta tekeväksi ympäröivästä yhteiskunnasta eristäytyneeksi instituutioksi. Aineistossa ei representoitu yliopistoa emansipatorista tiedon intressiä toteuttavana instituutiona vaihtoehtona teknisen tiedon intressin mukaisille representaatioille. Myöskään kommunikatiivisen tiedon intressin mukainen yliopisto ei tullut aineistossa esiin. Aineistossa annettiin vastoin tutkimuskirjallisuuden näkemyksiä yliopistolle legitiimin tiedon monopolin haltijan rooli. Pääkirjoituksissa representoitiin valtiovallan, yksityisen sektorin ja tiedeyhteisön yliopistoa koskevia intressejä. Kansalaisyhteiskunnan ja yliopiston välistä vuorovaikutusta aineisto ei nostanut esiin. Keskeisimmäksi jatkotutkimuksen aiheeksi identifioitiin tämän myötä yliopiston ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelu.

Mahdollisuus vai välttämätön paha? Suomalaisten puolueiden keskeiset näkemykset sosiaalisesta Euroopasta Suomen EU-jäsenyyden aikana

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995 lähtien. Tuona aikana maamme on osallistunut neljiin Euroopan parlamentin vaaleihin vuosina 1996, 1999, 2004 ja 2009. Kussakin vaalissa kahdeksan Suomen suurinta puoluetta on julkaissut eurovaaliohjelman, joihin on tiivistetty puolueiden tärkeimmät eurooppapoliittiset kannat. Tutkielma selvittää, kuinka EU-tasolla jatkuvasti suositummiksi teemoiksi nousevat, nykyään ”sosiaalisen Euroopan” (aiemmin sosiaalinen ulottuvuus tai malli) käsitteeseen kytkeytyvät näkemykset ovat olleet esillä suurimpien suomalaisten puolueiden eurovaaliohjelmissa ja mitä puolueet ovat käsitettä käyttäessään sillä tarkoittaneet. Tutkimuksen aineistona toimivat puolueiden eurovaaliohjelmat vuosilta 1996–2009 ja aineistoa täydentävät haastatteluin kerätyt asiantuntijalausunnot liittyen puolueiden suhtautumiseen sosiaalista Eurooppaa kohtaan. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa taustalla vaikuttaa niin koti- kuin ulkomainenkin teoreettinen tutkimus Euroopan unionin sosiaalipolitiikasta, mutta jossa aikaisemman tiedon merkitys ei ole teoriaa testaava, vaan ennen kaikkea uusia ajatuksia luova. Tutkimus hahmottaa suomalaisten puolueiden EU-tasoisen sosiaalipolitiikan ajattelua ja selventää sosiaalisen Euroopan käsitettä poliittisissa puheissa esiintyvänä iskusanana. Sosiaalisen Euroopan käsite on laaja ja väljä, sisältäen eri politiikkoja ihmisen elinkaaren lapsuudesta vanhuuteen asti. Vaaliohjelmien perusteella käsite rajautuu pääasiassa työelämään liittyvään puheeseen ja muut sosiaalisen Euroopan teemat, kuten koulutuspolitiikka tai tasaarvokysymykset esiintyvät ohjelmissa mainintojen tasolla. Tutkielmassa esitellyt puolueiden EU-tasoiset sosiaalipoliittiset näkemykset ovat muuttuneet ajallisesti Suomen EU-jäsenyyden aikana ratkaisevasti vasta vuoden 2009 eurovaaleissa, joissa sosiaalisen Euroopan teemat olivat läsnä edeltäneitä vaaleja vahvemmin. Puolueet eroavat toisistaan selvimmin siinä, kuinka halukkaita ne ovat olleet sosiaalista Eurooppaa edistämään ja toisaalta, mille ihmisryhmille kunkin puolueen sosiaalinen Eurooppa on ollut inklusoiva. Suomalaisten puolueiden vaaliohjelmista oli löydettävissä paljon sisäisiä samankaltaisuuksia ja pääasiassa puolueiden näkemys sosiaalisesta Euroopasta esittäytyi tasapainoiluna kahden pohdinnan välillä: kaikki puolueet kannattivat suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämistä ja tukemista, lisäksi puolueet olivat joko myöntyväisiä tai vastustivat lähtemistä mukaan eurooppalaisen sosiaalipolitiikan standardien harmonisointiin. Näin ollen EU:n toimivallan kasvattamista sosiaalipolitiikan alueella tietyissä rajoissa kannatettiin tai vieroksuttiin. Sosiaalinen Eurooppa voi tarkoittaa yhtäältä kaikkia niitä politiikan aloja ja käytännön toimia niihin liittyen, joita tässä tutkielmassa on esitetty, mutta toisaalta sen voidaan myös nähdä olevan suurempi ideologinen siirtymä kohti sosiaalisempaa Euroopan unionia, jossa talouden lainalaisuuksien ohella inhimillinen näkökulma kulkee vahvasti mukana kaikessa unionin politiikassa. Tällöin sosiaalisen Euroopan käsite on ennemmin puheen kuin käytännön tasoinen eurooppalaista yhtenäisyyttä rakentamaan pyrkivä käsite.

Korkeakoulupolitiikan dynamiikat Suomessa

The study scrutinizes the dynamics of the Finnish higher education political system. Dynamics is understood as the regularity of interaction between actors. By actors is meant the central institutions in the system. The theoretical framework of the study draws on earlier research in political science and higher education political studies. The theoretical model for analysis is built on agenda-setting theories. The theoretical model separates two dimensions of dynamics, namely the political situation and political possibilities. A political situation can be either favourable or contradictory to change. If the institutional framework within the higher education system is not compatible with the external factors of the system, the political situation is contradictory to change. To change the situation into a favourable one, one needs either to change the institutional structure or wait for external factors to change. Then again, the political possibilities can be either settled or politicized. Politicization means that new possibilities for action are found. Settled possibilities refer to routine actions performed according to old practices. The research tasks based on the theoretical model are: 1. To empirically analyse the political situation and the possibilities from the actors point of view. 2. To theoretically construct and empirically test a model for analysis of dynamics in the Finnish higher education politics. The research material consists of 25 thematic interviews with key persons in the higher education political system in 2008. In addition, there are also documents from different actors since the 1980s and statistical data. The material is analysed in four phases. In the first phase the emphasis is on trying to understand the interviewees and actors points of view. In the second phase the different types of research material are related to each other. In the third phase the findings are related to the theoretical model, which is constructed over the course of the analysis. In the fourth phase the interpretation is tested. The research distinguishes three historical periods in the Finnish higher education system and focuses on the last one. This is the era of the complex system beginning in the 1980s 1990s. Based on the interviews, four policy threads are identified and analysed in their historical context. Each of the policy threads represents one of the four possible dynamics identified in the theoretical model. The research policy thread functions according to reform dynamics. A coalition of innovation politics is able to use the politicized possibilities due to the political situation created by the conception of the national innovation system. The regional policy thread is in a gridlock dynamics. The combination of a political system based on provincial representation, a regional higher education institutional framework and outside pressure to streamline the higher education structure created a contradictory political situation. Because of this situation, the politicized possibilities in the so-called "regional development plan" do not have much effect. In the international policy thread, a consensual change dynamics is found. Through changes in the institutional framework, the higher education political system is moulded into a favourable situation. However, the possibilities are settled: a pragmatic national gaze prevailed. A dynamics of friction is found in the governance policy thread. A political situation where political-strategic and budgetary decision-making are separated is not favourable for change. In addition, as governance policy functions according to settled possibilities, the situation seems unchangeable. There are five central findings. First, the dynamics are different depending on the policy thread under scrutiny. Second, the settled possibilities in a policy thread seemed to influence other threads the most. Third, dynamics are much related to changes external to the higher education political system, the changing positions of the actors in different policy threads and the unexpected nature of the dynamics. Fourth, it is fruitful to analyse the dynamics with the theoretical model. Fifth, but only hypothetically and thus left for further research, it seems that the Finnish higher education politics is reactive and weak at politicization.

Valkolakki vai haalarit, vaiko molemmat : Koulutuspolitiikan vaikuttajien näkemykset toisen asteen kehityksestä

In the present research Finnish education policy-makers describe the transformation in upper secondary education in the 1990s. They answered questions related to equality and all-round education. The timeline of the research extends from the early development of the welfare state and equality policy to the 2000s. Its focus is on upper secondary education, which, in this paper, denotes general upper secondary education and vocational upper secondary education. The chronological analysis proceeds from the education committee of 1971 up to the youth education experiment of the 1990s. The voices of the then policy-makers are heard in this research. They were the ones who planned the reforms and/or made the decisions. This being the case, the interviewees include cabinet ministers, permanent secretaries, representatives of organisations and the research community as well as civil servants. The research material can be construed as contextual interpretations of the past, influenced by both the times and places where the narrations were given. The persons interviewed described their experiences and views on education policy. In their narratives they illustrated the transformation that occurred in relation to equality and all-round education. The narrative interviews painted a picture of the upper secondary education transformation and the matriculation examination as having a slowing effect on education policy reforms. It was not until the 1990s when the said examination began to make a difference to students in vocational upper secondary education Those interviewed named the persons who, in their opinion, had the most say in Finnish education policy. This list comprised a small circle of people who more or less agreed on the grand values of education policy, i.e. all-round education and equality. Only a small minority represented a radical view of equality, being true believers in universal upper secondary education implemented in accordance with comprehensive school reform. Finnish education policy was led from the perspective of traditional conception of equality from the 1970s to the 1980s. The transformation finally occurred in the 1990s when equality was understood to mean individual needs and the right to choose. As was the case with matriculation education, the insistence on all-round education also hampered the development of universal upper secondary education. The interviews revealed that any attempts to increase the academic syllabus of vocational education caused organisations as well as other policy-makers to oppose such development well into the 1980s. It was not until the youth education experiment of the 1990s that vocational education finally carved a path to higher education, when the polytechnic schools were made permanent. Three principal groups of key players emerged in the research: ministers of education, civil servants and organisations. The research showed that the ministers and civil servant education policy-makers of the 1990s also included only handful women. The circle of policy-makers was small and represented similar schools of thought. In the 1970s era of government committees, representatives of organisations actively participated in education policy. When the committee establishment was discontinued, this eliminated lobbying venues for the organisations. Nonetheless, the organisations regained their policymaking status in the 1990s. New lobbying organisations included the Finnish Entrepreneurs and the Union of Finnish Upper Secondary School Students. However, in contrast to the 1970s, only rarely would individuals rise from the ranks of organisations to the cadre of policy-makers. The interviewees had a twofold view of neo-liberalism Contrary to other policy-makers, representatives of the research community and organisations concur that neo-liberalism did exist in education policy decision-making in the 1990s.

Whose ETSIP? National and local ownership of Namibia's education and training sector improvement programme

Tämä työ tarkastelee kansallista ja paikallista omistajuutta Namibian opetussektorin kehittämisohjelmassa. Opetussektorin kehittämisohjelma ETSIP on 15-vuotinen sektoriohjelma vuosille 2005-2015 ja sen tavoitteena on edesauttaa Namibian kehittymistä tietoyhteiskunnaksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten kansallinen ja paikallinen omistajuus on toteutunut ETSIP prosessin aikana. Erityisesti pyritään selvittämään paikallistason opetussektorin virkamiesten näkemyksiä ETSIP prosessista, heidän roolistaan siinä ja siitä millaisia vaikuttamisen ja hallinnan mahdollisuuksia heillä on ollut prosessin aikana. Tutkimuksen lähtökohta on laadullinen ja lähestymistapa konstruktionistinen: tutkimus tarkastelee todellisuutta ihmisten kokemusten, näkemysten ja toiminnan kautta. Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista, epävirallisista keskusteluista, lehtiartikkeleista ja ETSIP dokumenteista. Tutkimus osoittaa että kansallinen omistajuus on epämääräinen käsite sillä kansallisia toimijoita ja näkemyksiä on useita. Tutkimus vahvistaa Castel-Brancon huomion siitä, että omistajuutta on tarkasteltava kontekstissaan: muuttuvana ja kilpailtuna. ETSIPin rinnalle ollaan valmistelemassa uutta strategista ohjelmaa opetusministeriölle mikä saattaa muuttaa omistajuutta ETSIPiin. ETSIP dokumenttien omistajuusretoriikka myötäilee kansainvälisiä sitoumuksia avun vaikuttavuuden parantamiseksi mutta niistä puuttuu syvällisempi analyysi siitä, miten kansallinen ja paikallinen omistajuus toteutuisi käytännössä. Avunantajien näkemys omistajuudesta on suppea: omistajuus nähdään lähinnä sitoutumisena ennalta määrättyyn politiikkaohjelmaan. Haastatteluaineistosta nousee esiin Whitfieldin ja Frazerin jaottelu suppeista ja laajoista omistajuuskäsityksistä. Sitoutumista ETSIP ohjelmaan pidetään tärkeänä mutta riittämättömänä määritteenä omistajuudelle. Paikallisella tasolla sitoutuminen ETSIP ohjelman periaatteisiin ja tavoitteisiin on toteutunut melko hyvin mutta jos omistajuutta tarkastellaan laajemmin vaikutusvallan ja hallinnan käsitteiden kautta voidaan todeta että omistajuus on ollut heikkoa. Paikallisella tasolla ei ole ollut juurikaan vaikutusvaltaa ETSIP ohjelman sisältöön eikä mahdollisuutta hallita ohjelman toteutusta ja päättää siitä mitä hankkeita ohjelman kautta rahoitetaan. Tujanin demokraattisen omistajuuden käsite kuvaa tarvetta muuttaa ja laajentaa omistajuusajattelua huomioiden paikallisen tason paremmin. Tämä tutkimus viittaa siihen että omistajuuden toteutuminen paikallisella tasolla edellyttäisi institutionaalisen kulttuurin muutosta ja institutionaalisen legitimiteetin vahvistamista. Omistajuuden mahdollistamiseksi paikallisella tasolla tarvittaisiin poliittista johtajuutta, luottamusta, vastuullisuuden kulttuurin kehittämistä, tehokkaampaa tiedonjakoa, laajaa osallistumista, vuoropuhelua ja yhteistyötä. Ennen kaikkea tarvittaisiin paikallisen tason vaikutusvaltaa päätöksenteossa ja kontrollia resurssien käytöstä. Tälle muutokselle on selvä tarve ja tilaus.

Monologeista dialogiksi : Keskustelua koulusta käytävien ohipuhumisten muuttamisesta neuvotteluksi sosiaalisen konstruktionismin hengessä.

From monologues to dialogue. A discussion about changing the fragmented character of the debate concerning schools to one of negotiation, in the spirit of social constructionism. The starting point for the study is the assumption that the interested parties concerning schools such as teachers, students, public servants within school administration or politics construct the idea of the school in disparate ways. It looks as if the representatives of the various interested parties perceive the school in distinctive ways or with particular emphases. Additionally, there are not many discussion forums where these different interested parties have an equal right to speak and be heard. It seems that the lack of dialogue characterizes the debate about school. At the centre of the study are negotiations concerning schools, and the conditions that promote changing the fragmented character of this school debate in a more promising and collectively responsible process of negotiation. The aims of the study are to find both an empirical and theoretical basis for more equal ways to negotiate about school, and to increase cultural self reflection. Social constructionism plays a key role in aspiring to meet these research aims. The research questions are (1) How do the informants of the study construct the idea of school in their texts, and (2) What kind of prospects does social constructionism bring to the negotiations about school. The research informants construct the idea of school in their texts in several ways. To sum up: school is constructed as a place for learning, a place for building the future, a place where ethical education is lived out, a place for social education and Bildung, and a place where the students well-being is ensured. The previously presented assumption that the interested parties of a school construct the idea of a school in disparate ways or with various emphases seems to have support in the informants texts. Based on that, a condition can be put forward: different perspectives should have an equal opportunity to be heard in negotiations about school. It would also be helpful if there was a chance for different perspectives to be documented and/or in some way, visualized. This ensures that different constructions of school are within reach of all the participants. Additionally, while making the process of negotiation transparent, this documentation becomes an important medium for self reflection. On one hand it visualizes the complexity of the school. On the other hand it protects the school and education from serving as the spokesman of any single truth that is presented as objective or universal. Social constructionism seems to offer a stable theoretical basis for changing the fragmented character of the school debate in one of negotiation. More equal and collectively responsible school negotiation presumes that certain aspects or conditions drawn from postmodernism and social constructionism have been studied. In the study, six conditions are presented that can be seen as mediums for changing the fragmented character of the school debate into one of more equal negotiation. Keywords: social constructionism, Kenneth J. Gergen, school negotiation, education policy, dialogue.

Taistelu yksityiskouluista: Yksityisoppikoulujen Liitto yksityisoppikouluväen puolustajana koulujärjestelmän uudistuksessa 1970-1977

Suomessa säädettiin vuonna 1968 laki koulujärjestelmän perusteista. Sen nojalla maassa siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä kunnalliseen yhtenäiskouluun eli peruskouluun vuosina 1972-1977. Laissa varattiin yksityisille oppikouluille mahdollisuus toimia uudessa järjestelmässä, koulun omistajayhteisön niin halutessa, kunnan peruskoulua korvaavana kouluna. Vuonna 1974 lakia muutettiin siten, että kunta sai päättää, ottiko se yksityisen koulun koulusuunnitelmaansa vai ei. Suomeen jäi nelisenkymmentä yksityistä koulua, joista pääosa sijaitsi Helsingissä. Korvaavia kouluja näistä oli 24. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Yksityisoppikoulujen Liiton (YOL) toimintaa peruskouluuudistuksen täytäntöönpanovuosina 1970-1977. Liiton päätavoitteena oli yksityiskoululaitoksen säilyttäminen. Pyrkimyksenä on selvittää YOL:n aiemmin lähes käyttämättömän arkistoaineiston avulla, millainen liitto oli rakenteeltaan, millaisilla intresseillä ja resursseilla se toimi ja millaisia suhdeverkostoja se koulutaistelun yhteydessä rakensi. Samalla pyritään luomaan laajempi kuva siitä, mitkä yhteiskunnalliset tahot puolustivat yksityiskoululaitoksen säilyttämistä Suomessa ja millaisin motiivein. Tästä syystä tutkimuksen lähdeaineistona hyödynnetään mm. Vapaan koulutuksen tukisäätiön arkistoaineistoa, opettajien ammattijärjestöjen lehtiä sekä peruskoulu-uudistusta koskevaa kirjallisuutta. Laadullisen verkostotutkimuksen keinoin yksityiskoululaitosta kannattaneet piirit hahmotetaan sosiaalisena verkostona, joka rakentui yhteisten intressien pohjalle. Tästä verkostosta käytetään termiä yksityisoppikouluväki. Tutkimustuloksena on, että yksityisoppikouluväki sosiaalisena verkostona rakentui ennen kaikkea ideologisten intressien pohjalle. Kyse oli pyrkimyksistä puolustaa porvarillista suomalaista yhteiskuntamuotoa ja vastustaa vasemmiston vaikutusvallan kasvua. YOL oli 1970-luvun Suomessa yksi monista porvariston taisteluelimistä. Yhdessä vuonna 1973 perustetun Vapaan koulutuksen tukisäätiön kanssa se kävi puolustustaistelua suojellakseen epäpoliittisena instituutiona pitämäänsä koululaitosta, jonka nähtiin joutuneen ideologisen hyökkäyksen kohteeksi. Yksityisoppikouluväki oli pieni, mutta sangen vaikutusvaltainen ryhmittymä. Ydinjoukko koostui muutamasta kymmenestä suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajasta, joita yhdisti korkea koulutus, porvarillis-isänmaallinen arvomaailma ja jossain määrin myös yhteiset kokemukset sotavuosilta. Joukkoa leimasi halu rakentaa suomalaista yhteiskuntaa oman arvomaailmansa pohjalta; niin ikään se korosti kansalaisten oikeutta vapaaseen ja omaehtoiseen kasvatukseen sekä yksilölliseen omistusoikeuteen. Tavoitteessaan yksityisoppikouluväki onnistui kohtalaisesti. Ilman sen aktiviteettia ja tehokasta verkostoitumista sekä ennen muuta vahvoja poliittisia ja taloudellisia tukijoita tämä tuskin olisi onnistunut. Oman lisänsä onnistumiseen antoi julkisuuteen vuonna 1975 noussut Pirkkalan koulukokeilu, joka osaltaan lietsoi porvarillista arvomaailmaa edustavien tahojen epäluuloja vasemmiston koulutuspolitiikkaa kohtaan ja altisti heitä tukemaan yksityiskouluja. Vaikka taistelu osin onnistuikin, suurta kannatusta se ei saavuttanut. Moni näki yksityisoppikouluväen toiminnan taantumuksellisena reaktiona ja yrityksenä säilyttää vanhoja, epätasa-arvoisuutta ylläpitäviä valtarakenteita. Esiin maalailtu pelko siitä, että kunnallinen peruskoulu veisi Suomen sosialismiin, ei saanut joukkoja liikkeelle yksityiskoulujen puolesta. Esimerkiksi opettajien myönteinen suhtautuminen kunnalliseen koululaitokseen osoittaa, etteivät he pääsääntöisesti nähneet koulu-uudistuksessa tämänkaltaista ideologista vaaraa.