121 resultados para biokaasun muodostuminen
Resumo:
Metsäteollisuuden kaatopaikoille läjitetään vuosittain jätteitä yli 400 000 kuiva-ainetonnia. Pääosa jätteestä on peräisin kemiallisen massan valmistuksesta sekä energiantuotannosta. Kaatopaikoille läjitetyn jätteen laatu on muuttunut huomattavasti vuosikymmenien kuluessa. Aikaisemmin kaatopaikoille on läjitetty runsain määrin bioperäistä jätettä, joka anaerobisesti hajotessaan aiheuttaa nykyisin huomattavia biokaasupäästöjä. Inerttien, biohajoamattomien ainesten osuus metsäteollisuuden kaatopaikoille läjitettävän jätteen määrästä on tällä hetkellä noin 75 % ja niiden osuus tullee kasvamaan edelleen. Metsäteollisuuden kaatopaikkakuormitusta pyritään tulevaisuudessa vähentämään prosesseja tehostamalla sivutuotteiden hyötykäyttömahdollisuuksia lisäämällä. Vuonna 1997 voimaan tulleen valtioneuvoston päätöksen mukaan kaatopaikoilla muodostuva biokaasu tulee kerätä ja käsitellä. Tämä koskee kaikkia kaatopaikkoja. Lainsäädäntö antaa kuitenkin mahdollisuuden toteuttaa nämä vaatimukset hieman eri tavoin kaatopaikkojen yksilölliset erot huomioiden. Tässä diplomityössä on kartoitettu voimassaolevaa kaatopaikkalainsäädäntöä ja siinä lähivuosina mahdollisesti tapahtuvia muutoksia. Työssä on esitelty metsäteollisuuden kaatopaikoilla syntyvien päästöjen syntymekanismit ja vertailtu päästöjen hallinnassa käytettäviä vaihtoehtoisia tekniikoita. Tässä työssä on erityisesti keskitytty kaatopaikoilla syntyviin kaasumaisiin päästöihin sekä vertailtu kaasumaisten päästöjen aktiivista ja passiivista käsittelyä. Biokaasun passiivisen käsittelyjärjestelmän aiheuttamat investointi- ja käyttökustannukset ovat vain murto-osa aktiivisen järjestelmän vastaavista kustannuksista. Diplomityön kokeellisessa osuudessa mitattiin erään passiivisen biokaasunkäsittelyjärjestelmän toimivuutta. Saatujen mittaustulosten mukaan biokaasun sisältämä metaani hapettui lähes täysin metrin paksuisessa kuorikerroksessa. Kaasunjakoa parantamalla voidaan kuoripatjan metaaninhapetustehokkuutta vielä hieman nostaa. Mittaustulosten mukaan biokaasun passiivinen käsittely toimii kyseisessä rakenteessa ja on siten varteenotettava vaihtoehto aktiivisille biokaasunkeräily- ja käsittelyjärjestelmille.
Resumo:
Then aim of this thesis is to investigate children's culture in the regional cultural centres of Helsinki, namely Stoa, Malmitalo and Kanneltalo. The main objective was to identify how the center's repertoire for children forms. Moreover, a further research question was how different fields of art as well as proposals for action defined by the Children's Culture Programme, are portrayed in the repertoire of the regional cultural centres. The Ministry of Education's missions are to plan cultural and artistic policies, to support the industry financially, and to prepare cultural legislation. The Ministry promotes children's culture with a variety of programs and projects. The basis of the thesis is formed by the Finnish Ministry of Education's Children's Culture Programme, published in 2003. The goal of the programme is to give direction to the promotion of children's culture from 2003 to 2007. The programme presented proposals for action in different fields of art that are directed towards a broad range of implementors. In addition, in the theoretical section the focus is on the research of the Ministry of Education, the Art Council of Finland and the Municipalities. The research investigates the roles in children's culture as well as the activities of regional cultural centers. The qualitative analysis has been conducted by interviewing the employees of these regional cultural centers. The factors that affect and hinder the composition of the children's programme's repertoire are analysed based on the results of the interviews. The factors that affect the composition are the supply, the facilities and the possibilities provided by cooperation. The results section examines how the Children's Cultural Programme presents different fields of art. What is also taken into account is focal points connected to them, the proposals for action when building the repertoire. The results of the interviews indicate that the repertoire of the regional cultural centres is very diverse and it often meets the propositions of the children's cultural programme. However, the contents of the program were unknown for many. Various fields of art have been catered for in the children's repertoire and the supply is of good quality. The City of Helsinki Cultural Office's upcoming change in the administration was also mentioned, as the interviewees contemplated its future effects.
Resumo:
Biokaasua syntyy mm. kaatopaikoilla, jätevedenpuhdistamoilla ja biokaasureaktoreissa, kun bakteerit hajottavat orgaanista ainesta hapettomissa olosuhteissa. Biokaasun tärkein ainesosa on metaani, jota biokaasussa on tyypillisesti hieman yli puolet. Muu osa biokaasusta on pääosin hiilidioksidia, mutta se sisältää myös paljon erilaisia epäpuhtauksia, jotka vaikeuttavat biokaasun hyötykäyttöä. Suomeen tuotava maakaasu puolestaan on lähes puhdasta metaania. Tämä diplomityö suoritettiin Gasum Oy:lle ja sen tarkoituksena oli tutkia millaisia toimenpiteitä vaaditaan, jotta biokaasua voidaan syöttää Suomen maakaasuverkostoon. Työssä suoritettiin katsaus biokaasun puhdistus- ja jalostusmenetelmiin, joilla biokaasun sisältämät epäpuhtaudet poistetaan ja metaanipitoisuus nostetaan lähes maakaasun tasolle hiilidioksidia poistamalla. Lisäksi työssä simuloitiin biokaasun syöttöä maakaasuverkostoon eri koostumuksin ja maakaasuverkoston eri osista näin syntyvän seoskaasun ominaisuuksien määrittämiseksi simulointiohjelma Simonen avulla. Työssä myös etsittiin parasta keinoa jäljittää maakaasuverkoston kaasun laatua ja hallita energiatasetta, kun kaasun laatu ei enää ole kaikkialla sama. Lisäksi suoritettiin lyhyt katsaus biokaasusyötön vaikutuksista päästökauppaan ja maakaasuverkoston järjestelmävastaavan tehtävään. Työssä tultiin siihen tulokseen, että biokaasun syöttö maakaasuverkostoon on mahdollista vain, kun biokaasu puhdistetaan ja jalostetaan. Tällöin biokaasun ja maakaasun seos täyttää maakaasuverkoston kaasulle asetetut laatukriteerit, vaikka yksin biokaasu ei sitä tee. Parhaaksi keinoksi hallita maakaasun ja biokaasun laatua todettiin kaasukromatografien käyttö.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella yksilön työmotivaation ja osaami-sen muodostumista organisaatiossa. Lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu tiettyjen työmotivaatioon ja työssä oppimiseen vaikuttavien itse työhön, sekä organisaatioon liittyvien tekijöiden merkitystä näiden kehittymisessä. Tutkimuksella haluttiin ottaa osaa keskusteluun aineettoman, inhimillisen pääoman tärkeydestä organisaatioille kilpailukyvyn luojana. Aineettoman pääoman on sanottu saavan aikaan suuren osan yrityksen kasvusta ja sen arvonnoususta, joten se vaikuttaa keskeisesti organisaation strategiaan ja kilpailukykyyn (Lönnqvist et al. 2005: 61–63). Palveluryityksen tuote perus-tuu tietoon ja henkilöstön tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousee tällöin osaaminen (Halonen, 2001: 78). Tämän vuoksi oppiminen organisaatiossa on tutkimuksessa erityisen huomion kohteena, koska sen rooli työmotivaa-tion näkökulmasta on merkittävä ja sen kautta luodaan osaamista. Osaa-mista, joka koostuu tiedoista, taidoista, asenteista, kokemuksista ja kon-takteista, voi syntyä oppimisen kautta (Sydänmaanlakka, 2001: 14) Osaamisen kautta pystytään rakentamaan myös sisäistä, pidempikestoista motivaatiota. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa motivaatiota ja työssä oppimista on tarkasteltu lähemmin kohdeyrityksen valitun työntekijäryh-män kautta. Tutkimusmenetelminä on käytetty puolistrukturoitua teema-haastattelua ja kyselylomaketta.
Resumo:
Brändimarkkinoinnin kannalta on tärkeää ymmärtää kuluttajan kokeman tuotemielikuvan rakentuminen. Tutkimuksessa kuluttajan kokeman tuotemielikuvan muodostumista säädellyillä markkinoilla on käsitelty brändin, pakkausdesignin ja hintamielikuvan näkökulmasta. Tutkimuksessa on hyödynnetty olemassa olevaa tutkimusaineistoa kuluttajan kokeman tuotemielikuvan syntymisestä päivittäistavarakaupan tuotteissa. Tutkimuksen empiirisessä osassa on hyödynnetty kvalitatiivista tutkimusaineistoa kuluttajien kokemista tuotemielikuvista säädellyillä markkinoilla. Tutkimuksen empiirisenä tuloksena saatiin punnittua käytetyn brändinimen, pakkausdesignin ja hintapositioinnoin suhdetta kokonaismielikuvan luomisessa. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää päivittäistavarakaupan tuotekonseptien suunnittelussa ja olemassa olevien brändien kehittämisessä.
Resumo:
Lappeenrannassa kerätään ja hyödynnetään tällä hetkellä kaatopaikkakaasua 0,3 milj.m3 vuodessa. Biokaasua voitaisiin tuottaa Lappeenrannassa mädättämällä bioperäisiä jätteitä ja biokaasuntuotantoa varten kasvatettuja energiakasveja. Biokaasuntuotantoon soveltuvia jätteitä ovat erilliskerätty biojäte, jätevedenpuhdistamon jätevesiliete, puutarhajäte, lietelannat ja oljet. Kesannolla olevilla peltoaloilla voitaisiin kasvattaa ruokohelpeä. Biokaasun tuotantoon soveltuvia materiaaleja voitaisiin kerätä 143 000 t/a ja kasvattaa 68 000 t/a. Työssä tarkastellaan vaihtoehtoa, jossa mädätetään vain puhdistamoliete, sekä useita materiaaleja mädättävää yhteismädättämöä, johon liittyen tutkitaan kolmea eri vaihtoehtoa: kunnallisen jätteen mädätystä, kaiken jätteen mädätystä ja jätteen sekä energiakasvien mädätystä. Paras sijoituspaikka mädättämölle olisi jätevedenpuhdistamon läheisyydessä. Jätemateriaalista saataisiin kaasua enintään 12 milj. m3 ja energiakasveista enintään 16 milj. m3. Kaasusta voitaisiin tuottaa energiaa CHP-laitoksessa enintään 184 GWh. Mikäli biokaasun tuotannolla halutaan ensisijaisesti vähentää kasvi-huonekaasupäästöjä, kannattaa kaasu jalostaa ajoneuvopolttoaineeksi. Jalostettu kaasu on mahdollista myös syöttää maakaasuverkostoon. Suurimmat tulot on mahdollista saavuttaa yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa, mikäli biokaasulle suunniteltu syöttötariffi toteutuu. Muussa tapauksessa suurimmat tulot saadaan jalostamalla biokaasua ajoneuvojen polttoaineeksi.
Resumo:
Tässä työssä tutkittiin maakaasun ja biokaasun tieliikennekäyttöä saatavissa olevan kirjallisuuden pohjalta. Aihe työhön kehittyi kiinnostuksesta liikenteen vaihtoehtoisiin polttoaineisiin. Työn tavoitteena on kartoittaa maakaasun ja biokaasun liikennekäytön nykytilannetta sekä arvioida tulevaisuuden näkymiä. Työssä esitellään maakaasu ja biokaasu polttoaineina sekä käsitellään maakaasun ja biokaasun tieliikennekäyttöä. Työ käsittelee kaasuautojen taloudellisuutta sekä niiden päästövähennyksiä. Lisäksi esitellään maakaasun ja biokaasun nykyistä käyttöä ja tulevaisuuden potentiaalia liikenteen polttoaineena.
Resumo:
Tutkimuksen päämääränä oli tulkita tehtävätaktiikan olemusta sotilasjohtamisen näkökulmasta sekä analysoida tehtävätaktiikan ajankohtaisuutta nykyajan sodankäynnin toimintaympäristössä. Tutkimuksen pääkysymykseksi sekä alakysymyksiksi muodostuivat seuraavat kysymykset: 1. Minkälainen on tehtävätaktiikan perimmäinen olemus? 1.1 Minkälaiseksi preussilais-saksalainen sotataito ja tehtävätaktiikka muodostuivat vuosina 1806–1945? 1.2 Minkälaisia tulkintoja tehtävätaktiikan olemuksesta on esitetty toisen maailmansodan jälkeen? 1.3 Kuinka ajankohtainen tehtävätaktiikka on nykyaikaisen sodankäynnin toimintaympäristöissä? Tutkimuksen tieteenfilosofisena ja metodisena lähestymistapana on käytetty tulkitsevan tutkimusparadigman mukaista tulkitsevaa käsitetutkimusta, jossa painottuu enemmän tulkinta kuin teoreettisen filosofian mukainen tiukka käsiteanalyysin menetelmä. Tutkimuksen päähuomio kohdistui preussilais-saksalaiseen sotataidon muodostumiseen vuosien 1806 - 1945 välisenä aikana. Tutkimuksen kohteena ollutta sotilasorganisaatiota lähestyttiin organisaation tarkastelun ulottuvuuksien kautta, jotka olivat organisaation vaikuttamisen logiikka, johtajuuden käytäntö sekä organisaation käsitykset kurista. Organisaation tarkastelun avaintuloksena voitiin todeta, että preussilais-saksalainen sotilasorganisaatio kykeni omaksumaan tehtävälähtöisen johtajuuden käytännön jo 1800-luvun loppupuoliskolla. Ensimmäisen maailmansodan aikainen vaikuttamisen logiikka ilmentyi etenkin länsirintamalla kulutussodankäyntinä. Ensimmäisen maailmansodan kokemuksien perusteella Saksassa kehittynyt liikesodankäynti muodostui salamasodaksi ennen toisen maailmansotaa, rakentuen yksilötasolle vietyyn tehtävälähtöisen johtajuuden logiikkaan. Tehtävälähtöisen johtajuuden ansiosta saksalaiset kykenivät saavuttamaan arviolta 20–30% suuremmat taisteluarvot vastustajiinsa nähden molemmissa maailmansodissa. Useissa länsimaisissa sotilasorganisaatioissa tehtävätaktiikka on saanut nykytulkintansa tehtäväjohtamisena. Tehtäväjohtaminen on omaksunut preussilais-saksalaisen sotataidon perinnön olemuksessaan.
Resumo:
Tässä Pro gradu –tutkielmassa tavoiteltiin kokonaiskuvaa teemapuistoalan asiakastyytyväisyyden muodostumisesta kognitiivisesta, affektiivisesta ja kognitiivis-affektiivisesta näkökulmasta. Lisäksi tarkasteltiin kunkin näkökulman teoriapohjaa; miten asiakas muodostaa arvionsa tyytyväisyydestään sekä tyytyväisyyteen vaikuttavia tekijöitä kussakin näkökulmassa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, ryhmähaastatteluna. Tutkimustulosten perusteella todettiin asiakastyytyväisyyden muodostuvan kognitioiden ja affektien yhteisvaikutuksesta, tulosten tukien kognitiivis-affektiivista näkökulmaa. Lisäksi tuloksissa saatiin viitteitä sosiaalisesta näkökulmasta asiakastyytyväisyyden muodostumisessa, affektiivisesta diskonfirmaatiosta sekä asiakastyytyväisyyden dynaamisesta luonteesta. Myös asiakastyytyväisyyden ja –tyytymättömyyden prosessien havaittiin eroavan ainakin jossain määrin. Uudet, viitekehyksen ulkopuoliset havainnot tukivat uusimman kirjallisuuden käsitystä asiakastyytyväisyydestä monitasoisena ja –ulotteisena käsitteenä.