Polybius’ ‘previous landslide’: Proof that Hannibal’s invasion route crossed the col de la traversette

Both Polybius and Livy described a landslide/landslip that blocked the Punic Army’s exfiltration from a high col on the water divide in the Western Alps. The landslide, more aptly termed rockfall, has been a source of contention amongst classicists for centuries despite the fact that only two cols—Clapier and Traversette—exhibit rockfall debris on the lee side of the Alps. While the Clapier rockfall is too small and too young to have provided blockage, the Traversette debris is nearly as Polybius described it when he retraced the invasion route some 60 years after the event. His ‘two-tier’ description of the deposit, a doublet of younger and older rock rubble, including measurements of width and volume are close to modern measurements and prove that he knew, in advance, the route Hannibal had followed. It would take a practiced eye to correctly identify the stratigraphic complexity inherent in the Traversette Rockfall. Here we present weathering ratios, soil stratigraphic, mineral, chemical and microbiological evidence in support of Polybius’ observations as a considerable background database for future geoarchaeological exploration.

The general history of Polybius /

Contains first five books and fragments of books six to seventeen.

The Greek world under Roman sway, from Polybius to Plutarch,

Mode of access: Internet.

Die Geschichten des aetolischen Landes, Volkes und Bundes, in drei Büchern nach den Quellen dargestellt, nebst einer historiographischen Abhandlung über Polybius.

Bibliography: p. [500]-508.

The Roman Republican Navy : from the sixth century to 167 BC

Työ käsittelee Rooman laivaston kehitystä, toimintaa ja osallistumista laajenemispolitiikkaan, jossa Rooma kasvoi kaupunkivaltiosta Välimeren hallitsijaksi. Rooma on aikaisemmissa tutkimuksissa nähty maavaltiona vailla kiinnostusta merenkulkuun. On katsottu, että ainoa merkittävä merisota Rooman historiassa on ensimmäinen puunilaissota (264-241 eKr.) ja että siinäkin roomalaiset (jotka historioitsija Polybius kuvaa vasta-alkajiksi) menestyivät Karthagoa vastaan turvautumalla laskusiltoihin, joiden avulla he saattoivat muuttaa meritaistelun maataisteluksi. Polybiuksen kuvaukseen on aina tähän asti luotettu. On katsottu että Roomalla ei ollut laivastoa ennen ensimmäistä puunilaissotaa ja että Rooma kaikissa sodissaan panosti merisodankäyntiin mahdollisimman vähän. Tämä työ pyrkii kumoamaan nämä käsitykset. Laivasto oli osallisena ja ehdottoman välttämätön kaikissa Rooman laajenemispolitiikan käänteissä. Arkeologian tiedot osoittavat, että ennen ensimmäistä puunilaissotaa Rooma kehittyi ja siitä tuli merkittävä kaupunki nimenomaan kaupankäynnin ja ulkomaisten kontaktien seurauksena. Se ei siis ollut puhdas agraarivaltio. Roomalaisilla oli laivasto jo viimeistään 500-luvulta lähtien eKr. ja sitä käytettiin Rooman laajentaessa valtaansa Italiassa. Näin ollen ensimmäisessä puunilaissodassa läntisen Välimeren herruudesta kilpaili kaksi merivaltiota, Rooma ja Karthago. Toinen puunilaissota (218-201) tunnetaan yleensä Hannibalin tulosta Alppien yli Italiaan, mutta se oli myöskin merkittävä merisota ja karthagolaiset hävisivät sen nimenomaan merellä. Rooma osallistui kilpailuun itäisen Välimeren hallinnasta ja kukisti Makedonian ja Syyrian laivastot, jotka eivät olleet mitenkään Rooman laivaston veroisia. Kaikista Rooman vastustajista Karthagolla olisi ollut suurin mahdollisuus pysäyttää Rooman laivaston voittokulu toisessa puunilaissodassa. Laivastoa käytettiin moniin eri tarkoituksiin. Suuret meritaistelut eivät ole ainoa osoitus laivastojen mukanaolosta ja merkityksestä, vaan on myös otettava huomion sotalaivojen rakenne ja toimintaedellytykset. Sotalaivat oli rakennettu taisteluita varten ja niissä oli hyvin niukasti säilytystilaa. Niiden oli päästävä laskemaan maihin aina kun miehistö tarvitsi vettä, ruokaa ja lepoa. Laivastot saattoivat toimia vain niiden rannikoiden tuntumassa, joiden satamiin ja laskupaikkoihin niillä oli turvallinen pääsy. Roomalaiset olivat hyvin tietoisia tästä. Suuret merentakaiset sotaretket Afrikkaan, Espanjaan, Kreikkaan ja Vähän-Aasian rannikolle perustuivat kaikki siihen, että Rooman laivasto hallitsi purjehdusreittejä ja sopivia laskupaikkoja ja saattoi huolehtia joukkojen ja varusteiden kuljettamisesta kaukana taisteleville armeijoille. Samalla Rooman laivasto kävi itsenäistä sotaa merellä ja haastoi ja kukisti kaikki Välimeren merivaltiot. 130-luvulle eKr. tultaessa se oli lyönyt vihollisensa ja riisunut aseista liittolaisensa; Rooman laivasto hallitsi Välimerta yksin.

Familia romana e identidad femenina en época de Augusto

Resumen: Hacia el 167 a.C., un joven Polibio, se sorprendía de que Roma hubiera podido afi rmar su poderío en la península, resistir los ataques cartagineses y acabar imponiendo sus leyes en Oriente. Probablemente –explica P. Grimal– en ello también haya infl uido que las costumbres y tradiciones romanas contribuían a asegurar una superioridad sobre el resto de las culturas y hacían de Roma una ciudad única entre todas. La familia y la mujer constituyeron parte fundamental dentro de la consolidación de esa estructura socio política y de ello heredaríamos, especialmente a nivel normativo, una sólida tradición jurídico-romana. Sin embargo, la época imperial representó un grave período de crisis en el cual, tomar esposa, dar hijos a la patria y controlar los patrimonios, se convirtió en una importante reafi rmación moral, jurídica y política para la sociedad de su tiempo. En esta forma, se analizarán brevemente algunos conceptos y leyes relevantes –cuyos ecos volveremos a encontrar refl ejados a lo largo y ancho de la España cristiana medieval– los cuales nos ayudarán a adentrarnos en la cotidianidad de este singular período, sus emancipadas mujeres aristocráticas y el derecho privado.

Polibio, el mundo helenístico y la problemática cultural : algunas líneas de reflexión en los últimos veinte años

Resumen: Nuestro conocimiento de algunos aspectos de las Historias de Polibio se ha incrementado significativamente durante las dos últimas décadas. En ese sentido, ha habido ciertos desarrollos importantes con respecto a aspectos culturales de la obra, cuyo alcance ha ido permitiendo repensar durante estos años algunos presupuestos clásicos sobre la relación entre Polibio, Roma y el mundo helenístico. Proponemos aquí ofrecer un rápido análisis de las tres principales líneas de estudio propuestas por los estudiosos, cuyo alcance es considerado, en efecto, como un total reubicación del historiador aqueo al interior del universo cultural del mundo helenístico.

Ancient Celtic Place-Names in Europe and Asia Minor: Publications of the Philological Society, 39

Sims-Williams, P. (2006). Ancient Celtic Place-Names in Europe and Asia Minor: Publications of the Philological Society, 39. Oxford: Blackwell Publishing. RAE2008

Warm-water decapods and the trophic amplification of climate in the North Sea

A long-term time series of plankton and benthic records in the North Sea indicates an increase in decapods and a decline in their prey species that include bivalves and flatfish recruits. Here, we show that in the southern North Sea the proportion of decapods to bivalves doubled following a temperature-driven, abrupt ecosystem shift during the 1980s. Analysis of decapod larvae in the plankton reveals a greater presence and spatial extent of warm-water species where the increase in decapods is greatest. These changes paralleled the arrival of new species such as the warm-water swimming crab Polybius henslowii now found in the southern North Sea. We suggest that climate-induced changes among North Sea decapods have played an important role in the trophic amplification of a climate signal and in the development of the new North Sea dynamic regime.

Climate-induced changes in the North Sea Decapoda over the last 60 years

In the mid-1980s the North Sea ecosystem experienced a climate-induced regime shift that has favoured decapods and detritivores in the benthos and jellyfish in the plankton over commercial fisheries. Here, we investigate changes among the Decapoda in the North Sea plankton over the last 60 yr. Decapods are important predators in the plankton and the benthos where they can influence productivity and structure communities. In the North Sea it has been suggested that a climate-driven increase in decapod abundance has been important in propagating the climate signal through the North Sea food web. We show that climate-induced changes in the Decapoda in the central and southern North Sea include the presence of new warm-water taxa, changes in the abundance and proportions of commercial species of shrimp, and an earlier occurrence of decapod larvae in the plankton compared with the period 1981–1983. Notable amongst the warm-water taxa appearing in the North Sea is the predatory swimming crab Polybius henslowii that can swarm in large numbers when conditions are favourable and that is known to exhibit range shifts in response to fluctuations in hydroclimatic forcing. We suggest that climate-induced changes among North Sea decapods have played an important role in the trophic amplification of a climate signal and the development of the new North Sea dynamic regime. Understanding these changes is likely to be imperative for a successful ecosystem-based approach to the future management of North Sea fisheries at a time of climate change.

Benthos fauna in the North Sea from 2 surveys in 1986 and 1987

During two surveys in the North Sea, in summer 1986 and in winter 1987, larger epibenthos was collected with a 2 m beam trawl. The distributions of the species were checked for average linkage by means of the JACCARD-index cluster analysis. In summer two main clusters can be recognized. These are situated to the north and to the south of the Dogger Bank. In winter two main clusters may be recognized as well, but these clusters divide the North Sea into a western and an eastern part. We conclude, that these differences of epibenthos characteristics are correlated with seasonal changes in water body distributions.

Magnalia Christi americana, or, The ecclesiastical history of New-England : from its first planting, in the year 1620, unto the year of Our Lord 1698. In seven books /

Each book has special t.-p.