The Roman Republican Navy : from the sixth century to 167 BC

Työ käsittelee Rooman laivaston kehitystä, toimintaa ja osallistumista laajenemispolitiikkaan, jossa Rooma kasvoi kaupunkivaltiosta Välimeren hallitsijaksi. Rooma on aikaisemmissa tutkimuksissa nähty maavaltiona vailla kiinnostusta merenkulkuun. On katsottu, että ainoa merkittävä merisota Rooman historiassa on ensimmäinen puunilaissota (264-241 eKr.) ja että siinäkin roomalaiset (jotka historioitsija Polybius kuvaa vasta-alkajiksi) menestyivät Karthagoa vastaan turvautumalla laskusiltoihin, joiden avulla he saattoivat muuttaa meritaistelun maataisteluksi. Polybiuksen kuvaukseen on aina tähän asti luotettu. On katsottu että Roomalla ei ollut laivastoa ennen ensimmäistä puunilaissotaa ja että Rooma kaikissa sodissaan panosti merisodankäyntiin mahdollisimman vähän. Tämä työ pyrkii kumoamaan nämä käsitykset. Laivasto oli osallisena ja ehdottoman välttämätön kaikissa Rooman laajenemispolitiikan käänteissä. Arkeologian tiedot osoittavat, että ennen ensimmäistä puunilaissotaa Rooma kehittyi ja siitä tuli merkittävä kaupunki nimenomaan kaupankäynnin ja ulkomaisten kontaktien seurauksena. Se ei siis ollut puhdas agraarivaltio. Roomalaisilla oli laivasto jo viimeistään 500-luvulta lähtien eKr. ja sitä käytettiin Rooman laajentaessa valtaansa Italiassa. Näin ollen ensimmäisessä puunilaissodassa läntisen Välimeren herruudesta kilpaili kaksi merivaltiota, Rooma ja Karthago. Toinen puunilaissota (218-201) tunnetaan yleensä Hannibalin tulosta Alppien yli Italiaan, mutta se oli myöskin merkittävä merisota ja karthagolaiset hävisivät sen nimenomaan merellä. Rooma osallistui kilpailuun itäisen Välimeren hallinnasta ja kukisti Makedonian ja Syyrian laivastot, jotka eivät olleet mitenkään Rooman laivaston veroisia. Kaikista Rooman vastustajista Karthagolla olisi ollut suurin mahdollisuus pysäyttää Rooman laivaston voittokulu toisessa puunilaissodassa. Laivastoa käytettiin moniin eri tarkoituksiin. Suuret meritaistelut eivät ole ainoa osoitus laivastojen mukanaolosta ja merkityksestä, vaan on myös otettava huomion sotalaivojen rakenne ja toimintaedellytykset. Sotalaivat oli rakennettu taisteluita varten ja niissä oli hyvin niukasti säilytystilaa. Niiden oli päästävä laskemaan maihin aina kun miehistö tarvitsi vettä, ruokaa ja lepoa. Laivastot saattoivat toimia vain niiden rannikoiden tuntumassa, joiden satamiin ja laskupaikkoihin niillä oli turvallinen pääsy. Roomalaiset olivat hyvin tietoisia tästä. Suuret merentakaiset sotaretket Afrikkaan, Espanjaan, Kreikkaan ja Vähän-Aasian rannikolle perustuivat kaikki siihen, että Rooman laivasto hallitsi purjehdusreittejä ja sopivia laskupaikkoja ja saattoi huolehtia joukkojen ja varusteiden kuljettamisesta kaukana taisteleville armeijoille. Samalla Rooman laivasto kävi itsenäistä sotaa merellä ja haastoi ja kukisti kaikki Välimeren merivaltiot. 130-luvulle eKr. tultaessa se oli lyönyt vihollisensa ja riisunut aseista liittolaisensa; Rooman laivasto hallitsi Välimerta yksin.

La présence phénicienne en Syrie du Nord à l’Âge du Fer, 1000-500 av. J.C.

RÉSUMÉ Cette étude porte sur la présence phénicienne en Syrie du Nord uniquement pendant la première moitié de l’Âge du Fer, i.e entre 1000 et 500 av. J.C. Elle est fondée sur l’analyse des données archéologiques et littéraires des principaux sites côtiers de cette région, al Mina, Ras el Bassit, Tell Kazel, Tell Soukas et Amrit. Après une présentation des caractéristiques culturelles de la civilisation phénicienne, j’aborde l’analyse de ces sites. Les données qui permettent de prouver une présence phénicienne dans la région s’avèrent nombreuses et j’en conclus que les Phéniciens devaient constituer une minorité importante de la population de ces sites, au même titre que les Grecs ou les Chypriotes, la majorité étant d’origine syrienne. Mais dans certains cas, notamment sur les sites les plus proches des grandes capitales phéniciennes, il n’est pas impossible qu’ils aient été majoritaires. L’étude illustrera par ailleurs l’importance du rôle des cités de la Syrie du Nord dans les échanges commerciaux et culturels avec les autres cultures du Sud-Est du bassin méditerranéen, notamment celles de la Grèce, île de Chypre, de la Cilicie et de la Syrie intérieure.

Die Phönizier /

On verso of t-p.: Der alte Orient ... 2. jahrg., hft. 4.

Das magusanische Europa, oder: Phönizier in den Innen-Landen des europäischen Westens bis zur Weser und Werra : ein Blick in die entfernteste Vorzeit Germaniens, Galliens und Britanniens. Historisch numismatischer Versuch veranlasst durch ein neu gefundene Goldmünze. Mit Münzen und Karte /

Includes bibliographical references.

Ibernia Phoenicea : seu Phoenicum in Ibernia incolatus, ex ejus priscarum coloniarum nominibus, et earum idolatrico cultu demonstratio /

Includes bibliographical references.

A manual of the ancient history of the East: to the commencement of the Median wars /

At head of title: The student's manual of Oriental history.

Handel und schiffahrt auf dem Rothen meere in alten zeiten : nach ägyptischen quellen /

Mode of access: Internet.

Fronteras en construcción: Diferenciación social y desterritorialización en el Sur ibérico (siglos IX-VI a.C.)

Durante las tres últimas décadas, numerosos/as arqueólogos/as han discutido extensamente sobre el ritual funerario original de las poblaciones del sur ibérico entre los siglos ix y vi a.c., esto es, cremación o inhumación. Este debate está además conectado con la existencia o no de complejidad social antes de la llegada fenicia, con la aparición de una élite “orientalizada” y con la adopción de nuevos objetos y prácticas por las poblaciones locales. En este artículo hago uso del concepto deleuziano de “desterritorialización” y lo asocio con el de “frontera” desarrollado por anzaldúa para interpretar la sociedad del sur ibérico. Para ello, analizo la evidencia funeraria indígena y cuestiono la división estricta entre cremación e inhumación en la región; así como examino la profundidad y significado de los cambios funerarios en las comunidades locales.

La exploración del litoral atlántico norteafricano según el periplo de Hannón de Cartago

El periplo de Hannón, frente a las propuestas que lo interpretan como una obra literaria, creemos que recoge un periplo auténtico, que sólo alcanzó cabo Juby y algunas de las Islas Canarias. Las refundaciones cartaginesas fueron todas en la Mauretania fértil, en los 7 primeros días de la expedición. Desde el islote de Kérne, en la expedición primó una primera exploración de evaluación, indicativo de que se trataba de apenas 2 o 3 barcos, con una tripulación limitada, que evitaban enfrentamientos con la población local. Los intérpretes Lixítai parecen conocer todos los puntos explorados, el río Chrétes, los etíopes del Alto Atlas costero, el gran golfo caluroso que finalizaba en el Hespérou Kéras, el volcán Theôn Óchema, o las gentes salvajes que denominaban Goríllai. Probablemente la mayor sorpresa fuese encontrar un volcán activo, emitiendo lava, que pudo ser la razón última para redactar este periplo. La falta de agua, alimentos y caza como razón para finalizar la expedición exploratoria sólo es comprensible en un trayecto corto que alcanzó hasta el inicio del desierto del Sahara. Otro tanto sucede con la ausencia de ríos importantes al Sur del río Chrétes, una clara prueba de que no se alcanzaron latitudes ecuatoriales y que los barcos se fueron alejando de la costa norteafricana.

Between the Atlantic and the Mediterranean : the late bronze age around the Tagus estuary (Portugal) : economic, social and cultural aspects

This paper deals with the importance, quantity and diversity of Late Bronze Age sites known around the Tagus estuary. The material culture points out to the existence of cultural stimuli from very different origins: from the Iberian Peninsula inner, the North Atlantic and the Mediterranean basin, related to the social organization and the economy of the populations that inhabited this region between the XIII century BC and the IX century BC, according to the available radiocarbon data. These populations interacted with the first Phoenicians that arrived to the region at the end of this period, after episodic relations of trading with their antecedents, from Central Mediterranean region.