Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta–Nuijamaa : Yleissuunnitelma

Valtatien 13 osuus Lappeenrannasta Nuijamaalle kuuluu Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon TEN-T. Tieosuus on maan toiseksi tärkein kansainvälisen liikenteen yhteys kuljetuksille ja henkilöliikenteelle. Valtatie 13 kulkee maan poikki länsirannikolta Kokkolasta Lappeenrantaan ja siitä edelleen Nuijamaan rajanylityspaikan kautta Venäjän puolelle Viipuriin. Valtatie 13 palvelee osaltaan myös paikallista liikkumista Nuijamaan kylätaajaman ja Lappeenrannan välillä. Erityisesti Mustolan alueelle ja myös osittain Nuijamaan raja-aseman läheisyyteen suunnitellut ja jo osittain toteutuneet maankäytön kaupalliset palvelut lisäävät voimakkaasti kasvaessaan myös seudullista liikennettä suunnitteluosuudella. Nuijamaan raja-asema on ollut Suomen itärajan toiseksi vilkkain tieliikenteen rajanylityspaikka. Rajanylityspaikan kautta kulki vuonna 2015 noin miljoona ajoneuvoa ja 2,4 miljoonaa matkustajaa. Venäjän ja Suomen valtioiden välisen liikenteen kasvu on ollut voimakkainta Kaakkois-Suomessa ja sille on edelleen perusteltuja kasvuodotuksia, vaikka viime aikoina liikenne on merkittävästi vähentynyt. Myös tavaraliikenteellä on potentiaalia lisääntyä viimeaikaisesta. Suunnittelualueeseen kuuluu valtatien 13 (16,6 km) lisäksi valtatien 6 länsipuolinen valtatien 13 jatke Karjalantie (mt 3821) (1,2 km). Yleissuunnitelmassa on selvitetty valtatien 13 puutteet ja ongelmat, palvelutasotavoitteet, valtatien 13 ja muiden väylien periaateratkaisut tilantarpeineen, suhde ympäröivään maankäyttöön, vaikutukset sekä mahdollisuudet vaiheittain toteuttamiseksi. Päätavoitteena on ollut selvittää valtatien 13 ja muiden väylien kehittämisen periaatteet niin, että palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 13 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 13 parannetaan nykyisellä paikallaan korkealuokkaiseksi nelikaistaiseksi valtatieksi tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Vastakkaiset ajosuunnat on erotettu toisistaan rakenteellisesti ja kaikki valtatien liittymät ovat eritasoliittymiä.

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä–Mankala : Yleissuunnitelma

Valtatie 12 on yksi Suomen tärkeimmistä poikittaisyhteyksistä sekä henkilöliikenteelle että elinkeinoelämän kuljetuksille. Se toimii merkittävänä raskaan liikenteen kuljetusreittinä Länsi- ja Kaakkois-Suomen välillä sekä myös yhteytenä satamiin ja rajanylityspaikoille. Yhteysväli Lahti–Kouvola on keskeinen osa Salpausselän liikennekäytävää ja kuuluu Euroopan laajuiseen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T). Tien varressa on runsaasti teollisuutta ja tie toimii Lahden ja Kouvolan kaupunkiseutujen työmatkaliikenteen yhteytenä, joka näkyy vilkkaana arkiliikenteenä. Valtatielle 12 on Uudenkylän ja Tillolan välille on laadittu samanaikaisesti ja samassa suunnitteluprosessissa kaksi yleissuunnitelmaa väleille Uusikylä–Mankala ja Mankala–Tillola. Tämän Uusikylä–Mankala yleissuunnitelman suunnittelualue rajautuu lännessä Nastolan Uudenkylän eritasoliittymään ja idässä Mankalaan Iitin kunnan länsirajan tuntumaan. Suunnittelualueen pituus on noin 10 kilometriä ja se sijoittuu Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson maakuntien sekä Lahden kaupungin (entinen Nastola) ja Iitin kunnan alueille. Yleissuunnitelmassa on selvitetty ensin valtatieverkon puutteet ja ongelmat sekä palvelutasotavoitteet. Tämän jälkeen on suunniteltu valtateiden ja muiden väylien periaateratkaisut sekä selvitetty niin tilantarve, suhde ympäröivään maankäyttöön ja vaikutukset. Myös mahdollisuudet hankkeen vaiheittain toteuttamiseksi on käsitelty. Yleissuunnitelmassa on tarkennettu ratkaisuja, vaikutusarviota ja liikenteen, maankäytön ja ympäristön lähtötietoja. Päätavoitteena on ollut selvittää pääteiden ja muun tie- ja katuverkon kehittämisen periaatteet niin, että nykyiset palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 12 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 12 parannetaan korkealuokkaiseksi ja laatutasoltaan yhtenäiseksi keskikaiteelliseksi ja eritasoliittymin varustetuksi ohituskaistatieksi noin 10 kilometrin matkalla tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Valtatien 12 käytävään muodostuu jatkuva rinnakkaistie. Lisäksi tehdään meluntorjuntaa ja pohjavesialueet suojataan.

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta–Nuijamaa : Hanke-esite

Valtatien 13 osuus Lappeenrannasta Nuijamaalle kuuluu Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon TEN-T. Tieosuus on maan toiseksi tärkein kansainvälisen liikenteen yhteys kuljetuksille ja henkilöliikenteelle. Valtatie 13 kulkee maan poikki länsirannikolta Kokkolasta Lappeenrantaan ja siitä edelleen Nuijamaan rajanylityspaikan kautta Venäjän puolelle Viipuriin. Valtatie 13 palvelee osaltaan myös paikallista liikkumista Nuijamaan kylätaajaman ja Lappeenrannan välillä. Erityisesti Mustolan alueelle ja myös osittain Nuijamaan raja-aseman läheisyyteen suunnitellut ja jo osittain toteutuneet maankäytön kaupalliset palvelut lisäävät voimakkaasti kasvaessaan myös seudullista liikennettä suunnitteluosuudella. Nuijamaan raja-asema on ollut Suomen itärajan toiseksi vilkkain tieliikenteen rajanylityspaikka. Rajanylityspaikan kautta kulki vuonna 2015 noin miljoona ajoneuvoa ja 2,4 miljoonaa matkustajaa. Venäjän ja Suomen valtioiden välisen liikenteen kasvu on ollut voimakkainta Kaakkois-Suomessa ja sille on edelleen perusteltuja kasvuodotuksia, vaikka viime aikoina liikenne on merkittävästi vähentynyt. Myös tavaraliikenteellä on potentiaalia lisääntyä viimeaikaisesta. Suunnittelualueeseen kuuluu valtatien 13 (16,6 km) lisäksi valtatien 6 länsipuolinen valtatien 13 jatke Karjalantie (mt 3821) (1,2 km). Yleissuunnitelmassa on selvitetty valtatien 13 puutteet ja ongelmat, palvelutasotavoitteet, valtatien 13 ja muiden väylien periaateratkaisut tilantarpeineen, suhde ympäröivään maankäyttöön, vaikutukset sekä mahdollisuudet vaiheittain toteuttamiseksi. Päätavoitteena on ollut selvittää valtatien 13 ja muiden väylien kehittämisen periaatteet niin, että palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 13 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 13 parannetaan nykyisellä paikallaan korkealuokkaiseksi nelikaistaiseksi valtatieksi tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Vastakkaiset ajosuunnat on erotettu toisistaan rakenteellisesti ja kaikki valtatien liittymät ovat eritasoliittymiä.

Valtatien 12 parantaminen välillä Alasjärvi – Huutijärvi yleissuunnitelma : Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Suunnittelualue käsittää noin 15 kilometrin pituisen osuuden valtatien 12 Alasjärven eritasoliittymästä Tampereelta Huutijärven eritasoliittymään Kangasalle. Valtatie parannetaan nykyiselle paikalleen. Valtatie 12 on Suomen tärkeimpiä poikittaisia yhteyksiä, ja sillä on merkittävä rooli Tampereen seudulle niin valtakunnallisella, seudullisella kuin myös paikallisella tasolla. Suunnittelukohteelle laaditaan maantielain mukainen yleissuunnitelma. Siinä määritetään tien likimääräinen sijainti ja tilantarve sekä suhde nykyiseen ja tulevaan maankäyttöön, tekniset ja liikenteelliset perusratkaisut, hankkeen vaikutukset ja ympäristöhaittojen torjumisen periaatteet. Tässä ympäristövaikutusten arvioinnin ohjelmassa tehtävänä on arvioida valtatien 12 välin Alasjärvi – Huutijärvi parantamisen aiheuttamat ympäristövaikutukset YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla ja tarkkuudella. Alueen asukkailla ja muilla intressiryhmillä on mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja vaikutusten arviointiin. Näkemyksiä hankkeesta ja sen vaihtoehdoista kerätään koko suunnittelun ajan. Hankkeesta tiedotetaan asukkaille ja muille sidosryhmille tiedotteiden, postituslistan sekä internetin välityksellä.

Käyttäjäkokemuksen parantaminen opetuksellisessa pelissä

Peruskoulutuksen siirtyminen hyödyntämään älylaitteita luo hyvät mahdollisuudet opetuksellisien pelien kehitykselle sekä niiden käytölle opetuksessa. Eräissä kouluissa ollaan jo siirrytty jakamaan oppilaille henkilökohtaisia tabletteja, joita käytetään opetuksen ohella niin koulussa kuin kotonakin. Opetukselliset pelit tuovat vaihtelua oppilaiden opiskeluun ja tähtäävät positiivisen oppimiskokemuksen luontiin käyttäjälle pelin pelaamisen yhteydessä. Tässä työssä keskitytään ohjelmisto- sekä pelinkehityksen menetelmiin, joilla käyttäjäkokemusta pyritään parantamaan jo olemassa olevan opetuksellisen pelin pohjalta. Tutkimuksen pääpaino on tutkia ja kehittää tapauskohtaisia sekä yleispäteviä keinoja pelisovelluksen käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Työn kohteena olevassa Number Navigation Game –pelissä käyttäjäkokemuksen parantaminen painottuu käyttöliittymän kehittämiseen ja pelissä tapahtuvan toiston rikkomiseen. Number Navigation Game on alakoulun 4-6 –luokkalaisille suunnattu matematiikan peruslaskutoimenpiteitä harjoittava opetuksellinen peli. Kehitysryhmämme on onnistunut tehtävässään siirtää alkuperäinen peli Unity-pelinkehitysalustalle sekä parantamaan pelin pelaamisen mielekkyyttä, mikä on yksi ratkaisevista pelikokemuksen mittareista. Tämän lisäksi pelin käytettävyyttä on laajennettu mobiililaitteiden puolelle, mikä mahdollistaa pelin helpon käytön useilla eri laitteilla mobiilisti.

Suunnatun evoluution menetelmät sekä Rekombinanttivasta-aineen affiniteetin parantaminen suunnatun evoluution avulla.

Erilaisilla mutageneesimenetelmillä pyritään muokkaamaan geneettistä koodia ja luomaan tätä kautta kestävämpiä ja sitomiskyvyltään parempia proteiineja. Ensimmäiset geneettiset mutaatiot olivat poikkeuksetta satunnaisia, jotka tapahtuivat ennalta määräämättömiin kohtiin DNA-sekvenssiä. Tänä päivänä on mahdollista tehdä suunnatun evoluution keinoin tarkoin suunniteltuja tai satunnaisia paikkakohtaisia mutaatioita. Yhdestä kohdegeenistä on mahdollista muodostaa lukemattomia eri variantteja jolloin ongelman muodostaa näiden muokattujen varianttien eristäminen lukemattomien yksilöiden joukosta. Suunnatun evoluution menetelmissä tuotetaan muokattuja proteiineja, jotka omaavat kehittyneitä ominaisuuksia ja sallimalla vain tämän ominaisuuden omaavien yksilöiden lisääntyä. Muokattuja proteiineja seulotaan sekä in vivo - että in vitro -pohjaisilla näyttötekniikoilla, sillä kunkin menetelmän käyttö riippuu seulottavasta molekyylistä. Uusia näyttötekniikoita kehitetään jatkuvasti korjaamaan ja kehittämään edellisissä olevia heikkouksia. Työssä pyrittiin parantamaan synteettisestä vasta-ainekirjastosta eristetyn HRPII-spesifisen Fab-vasta-ainefragmentin affiniteettia suunnatun evoluution avulla. Vasta-ainegeenin hypervariaabelialueisiin tehtiin paikkakohtaisia satunnaisia mutaatioita kahdella eri strategialla: kohdennetulla alukepohjaisella PCR-mutageneesillä ja selektiivisellä RCA-mutageneesillä. Lisäksi kahdella eri strategialla muokatuista sitojista muodostettiin rekombinaatioklooneja yhdistämällä näiden kevyen ketjun hypervariaabelialueita L1 ja L3 keskenään. Mutatoiduista vasta-ainefragmenttigeeneistä valmistettiin geenikirjastot, jotka rikastettiin faaginäyttötekniikalla. Kirjastoista eristettyjen sitojien affiniteetti mitattiin biokerrosinterferometrian avulla ja lämpökestävyys differentiaali pyyhkäisykalorimetrian avulla. Mutageneesimenetelmillä tuotetut kirjastot sisälsivät suunnitelman mukaisia mutaatioita ja tavoitellut kullekin kirjastolle asetetut teoreettiset diversiteetit. Kirjastoista eristettyjen ja rekombinaation avulla muokatun Fab-vasta-ainefragmentin sitoutumisvoimakkuus oli biokerrosinterferometrialla mitattuna 116-kertaisesti parempi alkuperäiseen vasta-ainefragmenttiin verratuna. Rekombinaatiokloonin assosiaatio- ja dissosiaatiovakiot paranivat oleellisesti templaattina toimineeseen alkuperäiseen vasta-ainefragmenttiin nähden. Affiniteettiparannuksen lisäksi myös mutantin sulamislämpötila oli yli 1 °C asteen korkeampi kuin alkuperäisen vasta-ainefragmentin. Kohonneen affiniteetin lisäksi klooni rekombinaatioiden yhteydessä havaittiin myös laskua sitoutumisvoimakkuudessa suhteessa rekombinaatiokloonin muodostamiin CDR-L1 - ja -L3 -osiin.

Äänen voima : Puhuttu, resitoitu ja laulettu esitystapa suomalais-karjalaisissa tulen loitsuissa

Työssä tarkastellaan suomalais-karjalaisten loitsujen ääntä. Loitsuja esittämällä on pyritty vaikuttamaan luonnon järjestykseen, ja niiden vaikuttavana elementtinä on pidetty sanaa.Työ sisältää loitsujen esittelyä yleisesti sekä analyysiosan, jossa tarkastellaan lähemmin tulen loitsuja. Alussa esitellään varhaisia loitsintakuvauksia ja loitsututkimuksen historiaa sekä jäsennetään loitsuihin liittyviä tutkimuskysymyksiä. Analyysissa tarkastellaan kolmea tulen loitsua, jotka on esitetty äänellisesti eri tavoin: puhumalla, resitoimalla ja laulamalla. Päämääränä on selvittää erilaisten esitystapojen merkitys. Kysymystä lähestytään ottamalla huomioon esitystilanne ja erityisesti käyttöyhteys, joka voi olla esimerkiksi parantaminen, lemmennosto tai metsästysonnen lisääminen. Aineisto koostuu arkistoäänitteistä, jotka on tallennettu vuosina 1905, 1938 ja 1954. Lauletusta loitsusta on olemassa valmis nuotinnos. Puhutun ja resitoidun loitsun osalta testataan Praat -tietokoneohjelmaa, jolla tuotetut kuvaajat toimivat analyysin pohjana. Loitsuista tehdään myös runomitta-analyysi, jolloin on mahdollista tarkastella runomitan ja esitystavan suhdetta. Tulen loitsuissa runomittaisuus osoittautuu vähäisimmäksi puhutussa loitsussa ja suurimmaksi lauletussa. Tarkasteltavat tulen loitsut sisälsivät erilaista tematiikkaa, olivat eri tavoin esitettyjä ja liittyivät eri käyttöyhteyksiin. Puhuttu ja resitoitu loitsu oli esitetty parantamisen yhteydessä ja laululoitsu tulkittiin keväiseen karjanlaskuriittiin liittyväksi. Praat-ohjelman avulla tuotetut kuvaajat osoittautuivat erityisen hyödyllisiksi resitoidun loitsun kohdalla. Esitys sisältää äänellisiä tehokeinoja, jotka ilmentävät loitsinnassa tarvittavaa vaikuttavaa voimaa. Gilbert Rougetin mukaan jotkin näistä tehokeinoista liittyvät transsikäytänteisiin. Loitsuäänitteistä on siten löydettävissä piirteitä, joiden avulla loitsujen äänen voimaa voidaan lähestyä.

Asiakkaan ja asiantuntijan pedagoginen suhde : Fenomenologinen tutkimus fysioterapiatilanteista asiakkaiden ja fysioterapeuttien kokemana

Väitöskirja on fenomenologinen tutkimus koetusta asiakas-asiantuntijasuhteesta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ihmisten välisiä asiakas-asiantuntijatilanteiden suhteita ja siten mahdollistaa asiakkaan hyvinvointia. Tutkimuskohteena on fysioterapiasuhde, jota aiemmin on selvitetty fysioterapeutin parantamisena, asiakkaan terveyden edistämisenä tai vuorovaikutussuhteena. Tässä tutkimuksessa mielenkiinto kohdistuu fysioterapiatilanteissa koettuihin asiakkaiden ja asiantuntijoiden välisiin suhteisiin. Tutkimukseen osallistuivat 16 fysioterapiatilanteen kokenutta asiakasta ja 16 saman tilanteen kokenutta fysioterapeuttia, jotka toimivat tutkimusajankohtana erikoissairaanhoidossa, kunnan terveyskeskuksessa tai yksityisessä fysioterapialaitoksessa. Avoimen yksilöhaastattelun tehtävänä oli kuvata mitä osanottaja koki juuri päättyneessä tilanteessa. Tutkimusaineiston analyysi etenee ensimmäisessä vaiheessa fenomenologisen tutkimuksen mukaan, yksilöllisten ihmisten välisten suhteiden koettujen merkitysten ja merkityskokonaisuuksien analyysiin ja merkitysperspektiivin synteesiin. Tutkimuksen ensimmäisen vaiheen yksilöllisten merkitysperspektiivien perusteella fysioterapiasuhde osoittautui muutossuhteeksi, mikä ei ollut erilainen eri organisaatioissa, vaan siinä ilmeni pedagogisen suhteen oppimisen ja ohjauksen piirteitä. Tutkimuksen toisessa vaiheessa vietiin pedagogisen suhteen mukaisesti yhteen ja vertailtiin yksilöllisten merkitysperspektiivien merkityksiä ja merkityskokonaisuuksia asiakkaiden ja fysioterapian asiantuntijoiden näkökulmina sekä saman tilanteen yhteisenä koettuna näkökulmana. Asiakkaiden näkökulmasta suhteen voimavarana oli hänen kokema kehollinen vieraus, mikä ohjasi asiakas-asiantuntijasuhdetta neljänlaiseen asiakkaan muutossuhteeseen. Fysioterapian asiantuntijoiden näkökulmasta asiaosaamisena oli asiakkaan parantaminen liikkeen tai toiminnan avulla, mikä ohjasi asiakas-asiantuntijasuhdetta asiantuntijan näkökulmasta erilaisiin ohjaussuhteisiin. Samassa tilanteessa asiakkaiden ja asiantuntijan yhteisenä kokemat aukeamat etenivät spontaaneista turvallisuuden ja luottavaisuuden aukeamista aktiivisiin yhteisymmärryksen ja yhteissanoituksen aukeamiin. Pedagoginen suhde avautui merkityskokonaisuuksina joko vain asiakkaalle tai asiantuntijalle tai yhteisenä koettuina pedagogisina aukeamina. Edellä mainituista kolmesta (asiakkaan, asiantuntijan, yhteisenä koettu) näkökulmasta asiakas-asiantuntijasuhde osoittautui tässä tutkimuksessa neljäksi erilaiseksi asiakkaan, asiantuntijan ja yhteytenä koetun näkökulmia yhdistäväksi pedagogiseksi prosessiksi. Tutkimuksen tulosten synteesi osoitti, että pedagogisen prosessin suuntaa muuttavat yhteytenä koettujen aukeamien väliset dialogit, joissa spontaani, yhdessä näkyvä ja yhdessä koettua sanoittava dialogihetket osoittautuivat pedagogista prosessia kääntäviksi mahdollisuuksiksi. Tämän tutkimuksen mukaan vasta aktiivinen yhteistä kieltä tuottava pedagoginen suhde mahdollistaa asiakkaan kokeman kehollisen vierauden ymmärtämisen ja yhteissanoittamisen. Sanoittamalla kokemaansa asiakas voi jakaa kokemaansa toimimattomuutta tutulla kielellä myös muiden kun tilanteessa olleiden kanssa ja siten oppia itsenäisesti ohjaamaan omaa hyvinvointiaan. Tämän tutkimusten tulosten mukaan vain yhdessä (Pentin ja Sarin) tilanteessa pedagoginen prosessi eteni yhteiseksi kieleksi. Tutkimustulokset haastavat kehittämään asiakas-asiantuntijasuhdetta siten, että pedagoginen prosessi voisi toteutua kokonaisuudessaan. Avainsanat: asiakas-asiantuntijasuhde, pedagoginen suhde, fenomenologia, kokemus, merkitysanalyysi, dialogi, fysioterapia

Technical efficiency of blood component preparation in blood centres of 10 European countries

Various reasons, such as ethical issues in maintaining blood resources, growing costs, and strict requirements for safe blood, have increased the pressure for efficient use of resources in blood banking. The competence of blood establishments can be characterized by their ability to predict the volume of blood collection to be able to provide cellular blood components in a timely manner as dictated by hospital demand. The stochastically varying clinical need for platelets (PLTs) sets a specific challenge for balancing supply with requests. Labour has been proven a primary cost-driver and should be managed efficiently. International comparisons of blood banking could recognize inefficiencies and allow reallocation of resources. Seventeen blood centres from 10 countries in continental Europe, Great Britain, and Scandinavia participated in this study. The centres were national institutes (5), parts of the local Red Cross organisation (5), or integrated into university hospitals (7). This study focused on the departments of blood component preparation of the centres. The data were obtained retrospectively by computerized questionnaires completed via Internet for the years 2000-2002. The data were used in four original articles (numbered I through IV) that form the basis of this thesis. Non-parametric data envelopment analysis (DEA, II-IV) was applied to evaluate and compare the relative efficiency of blood component preparation. Several models were created using different input and output combinations. The focus of comparisons was on the technical efficiency (II-III) and the labour efficiency (I, IV). An empirical cost model was tested to evaluate the cost efficiency (IV). Purchasing power parities (PPP, IV) were used to adjust the costs of the working hours and to make the costs comparable among countries. The total annual number of whole blood (WB) collections varied from 8,880 to 290,352 in the centres (I). Significant variation was also observed in the annual volume of produced red blood cells (RBCs) and PLTs. The annual number of PLTs produced by any method varied from 2,788 to 104,622 units. In 2002, 73% of all PLTs were produced by the buffy coat (BC) method, 23% by aphaeresis and 4% by the platelet-rich plasma (PRP) method. The annual discard rate of PLTs varied from 3.9% to 31%. The mean discard rate (13%) remained in the same range throughout the study period and demonstrated similar levels and variation in 2003-2004 according to a specific follow-up question (14%, range 3.8%-24%). The annual PLT discard rates were, to some extent, associated with production volumes. The mean RBC discard rate was 4.5% (range 0.2%-7.7%). Technical efficiency showed marked variation (median 60%, range 41%-100%) among the centres (II). Compared to the efficient departments, the inefficient departments used excess labour resources (and probably) production equipment to produce RBCs and PLTs. Technical efficiency tended to be higher when the (theoretical) proportion of lost WB collections (total RBC+PLT loss) from all collections was low (III). The labour efficiency varied remarkably, from 25% to 100% (median 47%) when working hours were the only input (IV). Using the estimated total costs as the input (cost efficiency) revealed an even greater variation (13%-100%) and overall lower efficiency level compared to labour only as the input. In cost efficiency only, the savings potential (observed inefficiency) was more than 50% in 10 departments, whereas labour and cost savings potentials were both more than 50% in six departments. The association between department size and efficiency (scale efficiency) could not be verified statistically in the small sample. In conclusion, international evaluation of the technical efficiency in component preparation departments revealed remarkable variation. A suboptimal combination of manpower and production output levels was the major cause of inefficiency, and the efficiency did not directly relate to production volume. Evaluation of the reasons for discarding components may offer a novel approach to study efficiency. DEA was proven applicable in analyses including various factors as inputs and outputs. This study suggests that analytical models can be developed to serve as indicators of technical efficiency and promote improvements in the management of limited resources. The work also demonstrates the importance of integrating efficiency analysis into international comparisons of blood banking.

Nitrogen dynamics and nitrogen use efficiency of spring cereals under Finnish growing conditions

Nitrogen (N) is one of the main inputs in cereal cultivation and as more than half of the arable land in Finland is used for cereal production, N has contributed substantially to agricultural pollution through fertilizer leaching and runoff. Based on this global phenomenon, the European Community has launched several directives to reduce agricultural emissions to the environment. Trough such measures, and by using economic incentives, it is expected that northern European agricultural practices will, in the future, include reduced N fertilizer application rates. Reduced use of N fertilizer is likely to decrease both production costs and pollution, but could also result in reduced yields and quality if crops experience temporary N deficiency. Therefore, more efficient N use in cereal production, to minimize pollution risks and maximize farmer income, represents a current challenge for agronomic research in the northern growing areas. The main objective of this study was to determine the differences in nitrogen use efficiency (NUE) among spring cereals grown in Finland. Additional aims were to characterize the multiple roles of NUE by analysing the extent of variation in NUE and its component traits among different cultivars, and to understand how other physiological traits, especially radiation use efficiency (RUE) and light interception, affect and interact with the main components of NUE and contribute to differences among cultivars. This study included cultivars of barley (Hordeum vulgare L.), oat (Avena sativa L.) and wheat (Triticum aestivum L.). Field experiments were conducted between 2001 and 2004 at Jokioinen, in Finland. To determine differences in NUE among cultivars and gauge the achievements of plant breeding in NUE, 17-18 cultivars of each of the three cereal species released between 1909 and 2002 were studied. Responses to nitrogen of landraces, old cultivars and modern cultivars of each cereal species were evaluated under two N regimes (0 and 90 kg N ha-1). Results of the study revealed that modern wheat, oat and barley cultivars had similar NUE values under Finnish growing conditions and only results from a wider range of cultivars indicated that wheat cultivars could have lower NUE than the other species. There was a clear relationship between nitrogen uptake efficiency (UPE) and NUE in all species whereas nitrogen utilization efficiency (UTE) had a strong positive relationship with NUE only for oat. UTE was clearly lower in wheat than in other species. Other traits related to N translocation indicated that wheat also had a lower harvest index, nitrogen harvest index and nitrogen remobilisation efficiency and therefore its N translocation efficiency was confirmed to be very low. On the basis of these results there appears to be potential and also a need for improvement in NUE. These results may help understand the underlying physiological differences in NUE and could help to identify alternative production options, such as the different roles that species can play in crop rotations designed to meet the demands of modern agricultural practices.

TlBr raw material purification, crystal growth, annealing, detector fabrication and characterisation for gamma-ray detector applications

The research reported in this thesis dealt with single crystals of thallium bromide grown for gamma-ray detector applications. The crystals were used to fabricate room temperature gamma-ray detectors. Routinely produced TlBr detectors often are poor quality. Therefore, this study concentrated on developing the manufacturing processes for TlBr detectors and methods of characterisation that can be used for optimisation of TlBr purity and crystal quality. The processes under concern were TlBr raw material purification, crystal growth, annealing and detector fabrication. The study focused on single crystals of TlBr grown from material purified by a hydrothermal recrystallisation method. In addition, hydrothermal conditions for synthesis, recrystallisation, crystal growth and annealing of TlBr crystals were examined. The final manufacturing process presented in this thesis deals with TlBr material purified by the Bridgman method. Then, material is hydrothermally recrystallised in pure water. A travelling molten zone (TMZ) method is used for additional purification of the recrystallised product and then for the final crystal growth. Subsequent processing is similar to that described in the literature. In this thesis, literature on improving quality of TlBr material/crystal and detector performance is reviewed. Aging aspects as well as the influence of different factors (temperature, time, electrode material and so on) on detector stability are considered and examined. The results of the process development are summarised and discussed. This thesis shows the considerable improvement in the charge carrier properties of a detector due to additional purification by hydrothermal recrystallisation. As an example, a thick (4 mm) TlBr detector produced by the process was fabricated and found to operate successfully in gamma-ray detection, confirming the validity of the proposed purification and technological steps. However, for the complete improvement of detector performance, further developments in crystal growth are required. The detector manufacturing process was optimized by characterisation of material and crystals using methods such as X-ray diffraction (XRD), polarisation microscopy, high-resolution inductively coupled plasma mass (HR-ICPM), Fourier transform infrared (FTIR), ultraviolet and visual (UV-Vis) spectroscopy, field emission scanning electron microscope (FESEM) and energy-dispersive X-ray spectroscopy (EDS), current-voltage (I-V) and capacity voltage (CV) characterisation, and photoconductivity, as well direct detector examination.

Taloudellinen menestys etusijalla : Suomalaisten pörssiyritysten ympäristöasenteita

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään suomalaisten pörssiyritysten ympäristöasenteita. Asenteella tarkoitetaan suhteellisen pysyvää arviota tai toimintavalmiutta suhteessa ympäristöön. Lähtökohtaoletuksena on, että yrityksen perustehtävä on voiton tuottaminen osakkeenomistajille ja erilaisten sidosryhmien hyödyttäminen. Lähdeaineistona ovat yritysten yhteiskuntavastuu- ja ympäristöraportit, jotka on valittu OMX:n pohjoismaisen pörssin listalta niiden yritysten joukosta, joiden kotipaikka on Suomessa, jotka edustavat energian, perusteollisuuden ja yhdyskuntapalveluiden toimialaryhmää, ja jotka ovat julkaisseet erillisen ympäristö- tai yhteiskuntavastuuraportin. Tällaisia yrityksiä ovat Neste Oil, Fortum, Kemira, Outokumpu, Rautaruukki, M-real, Stora Enso ja UPM. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi, jolla tarkoitetaan käsitteiden ja argumentaation analyysiä sekä johtopäätösten tekemistä analyysin pohjalta. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Minkälaisia ympäristöasenteita lähteinä olevat suomalaisten pörssiyritysten ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportit sisältävät? Mitkä tekijät vaikuttavat tutkimuskohteena olevien yritysten ympäristöasenteisiin lähteiden perusteella? Millaisia toimintavalmiuksia yritysten ympäristöasenteet sisältävät lähteiden perusteella? Tutkielma jakaantuu johdannon, taustaluvun ja loppukatsauksen lisäksi kolmeen päälukuun. Taustaluvussa esitellään ihmis-, tekniikka- ja luontokeskeinen ympäristöasenne. Tämä kolmijako ja näiden eri asenteiden piirteet muodostavat haravan lähteiden analysoinnille sen selvittämiseksi, millainen asenne tutkimuksen kohteeksi valituilla yrityksillä on ympäristöön. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan kestävää kehitystä ja sen periaatteiden noudattamista, luonnonvarojen käyttöä raaka-aineena sekä toiminnalle asetettuja tavoitteita ja asiakkaiden toiveisiin vastaamista. Yritykset pyrkivät suojelemaan luontoa tuleville sukupolville, kehittämään ympäristömyötäisempiä tuotteita, käyttämään luonnonvaroja kestävästi ja hallitsemaan päästöjen ja jätteiden syntymistä teknisillä ratkaisuilla ja kierrätyksellä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan taloudellisen menestyksen ja ympäristön hallinnan vaikutusta yritysten ympäristöasenteisiin. Asenteisiin vaikuttavat taloudellisen menestyksen saavuttaminen, hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, ympäristöpoliittiset ohjauskeinot ja ympäristöasioiden hallinta. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan yritystoiminnan ympäristövaikutuksia, niiden taustalla olevia asenteita sekä millaisia toimintavalmiuksia asenteet sisältävät. Tällaisia toimintavalmiuksia ovat yritysten osallistuminen ympäristönsuojeluun, yrityksen ympäristövaikutukset sekä yhteistyö ympäristöjärjestöjen kanssa ja ympäristöntutkimus. Yritysten asenne ympäristöön on pääsääntöisesti ihmis- ja tekniikkakeskeinen. Luontokeskeinen asenne ympäristöön tulee raporteissa esille vain harvoin, esimerkiksi kuvattaessa ympäristövaikutuksia ekosysteemin ja luonnon monimuotoisuuden kannalta. Yritysten asenne ympäristöön painottuu tällöinkin ihmis- ja tekniikkakeskeiseksi, sillä ympäristönsuojelun motiivina voi olla vain ympäristöpoliittisiin vaatimuksiin vastaaminen tai yrityskuvan parantaminen.

Dental Service Utilization, Dental Health Production and Equity in Dental Care: the Finnish Experience

This thesis is grounded on four articles. Article I generally examines the factors affecting dental service utilization. Article II studies the factors associated with sector-specific utilization among young adults entitled to age-based subsidized dental care. Article III explores the determinants of dental ill-health as measured by the occurrence of caries and the relationship between dental ill-health and dental care use. Article IV measures and explains income-related inequality in utilization. Data employed were from the 1996 Finnish Health Care Survey (I, II, IV) and the 1997 follow-up study included in the longitudinal study of the Northern Finland 1966 Birth Cohort (III). Utilization is considered as a multi-stage decision-making process and measured as the number of visits to the dentist. Modified count data models and concentration and horizontal equity indices were applied. Dentist s recall appeared very efficient at stimulating individuals to seek care. Dental pain, recall, and the low number of missing teeth positively affected utilization. Public subvention for dental care did not seem to statistically increase utilization. Among young adults, a perception of insufficient public service availability and recall were positively associated with the choice of a private dentist, whereas income and dentist density were positively associated with the number of visits to private dentists. Among cohort females, factors increasing caries were body mass index and intake of alcohol, sugar, and soft drinks and those reducing caries were birth weight and adolescent school achievement. Among cohort males, caries was positively related to the metropolitan residence and negatively related to healthy diet and education. Smoking increased caries, whereas regular teeth brushing, regular dental attendance and dental care use decreased caries. We found equity in young adults utilization but pro-rich inequity in the total number of visits to all dentists and in the probability of visiting a dentist for the whole sample. We observed inequity in the total number of visits to the dentist and in the probability of visiting a dentist, being pro-poor for public care but pro-rich for private care. The findings suggest that to enhance equal access to and use of dental care across population and income groups, attention should focus on supply factors and incentives to encourage people to contact dentists more often. Lowering co-payments and service fees and improving public availability would likely increase service use in both sectors. To attain favorable oral health, appropriate policies aimed at improving dental health education and reducing the detrimental effects of common risk factors on dental health should be strengthened. Providing equal access with respect to need for all people ought to take account of the segmentation of the service system, with its two parallel delivery systems and different supplier incentives to patients and dentists.

Communities of wood-inhabiting fungi : Ecological requirements and responses to forest management and fragmentation

Despite much research on forest biodiversity in Fennoscandia, the exact mechanisms of species declines in dead-wood dependent fungi are still poorly understood. In particular, there is only limited information on why certain fungal species have responded negatively to habitat loss and fragmentation, while others have not. Understanding the mechanisms behind species declines would be essential for the design and development of ecologically effective and scientifically informed conservation measures, and management practices that would promote biodiversity in production forests. In this thesis I study the ecology of polypores and their responses to forest management, with a particular focus on why some species have declined more than others. The data considered in the thesis comprise altogether 98,318 dead-wood objects, with 43,085 observations of 174 fungal species. Out of these, 1,964 observations represent 58 red-listed species. The data were collected from 496 sites, including woodland key habitats, clear-cuts with retention trees, mature managed forests, and natural or natural-like forests in southern Finland and Russian Karelia. I show that the most relevant way of measuring resource availability can differ to a great extent between species seemingly sharing the same resources. It is thus critical to measure the availability of resources in a way that takes into account the ecological requirements of the species. The results show that connectivity at the local, landscape and regional scales is important especially for the highly specialized species, many of which are also red-listed. Habitat loss and fragmentation affect not only species diversity but also the relative abundances of the species and, consequently, species interactions and fungal successional pathways. Changes in species distributions and abundances are likely to affect the food chains in which wood-inhabiting fungi are involved, and thus the functioning of the whole forest ecosystem. The findings of my thesis highlight the importance of protecting well-connected, large and high-quality forest areas to maintain forest biodiversity. Small habitat patches distributed across the landscape are likely to contribute only marginally to protection of red-listed species, especially if habitat quality is not substantially higher than in ordinary managed forest, as is the case with woodland key habitats. Key habitats might supplement the forest protection network if they were delineated larger and if harvesting of individual trees was prohibited in them. Taking the landscape perspective into account in the design and development of conservation measures is critical while striving to halt the decline of forest biodiversity in an ecologically effective manner.

The ecology of the mountain hare (Lepus timidus L.) in managed boreal forests: habitat associations at different forest scales

Aims of this thesis This study is part of a larger hare project in Finland, which provides answers to basic ecological questions regarding the mountain hare. This study of the ecology of the mountain hare focuses in particular on different levels of managed boreal forest. The feeding habits and intensity of mountain hares in winter are explored, and the connections between mountain hares versus the forest structure are also studied (e.g. habitat use and the importance of different forest layers for hares). The use of the environment by hares at the landscape level was examined (forest patch structures), and the home ranges of mountain hares were studied. Finally, the productivity and survival rate of mountain hare populations were also studied (discussion e.g. predator effects on hare populations). Conclusions Feeding intensity seemed to be highest in the spring-winter, when home ranges were also largest. Favourable food species are covered by snow in winter and the mobility of hares is highest during late winter. A shortage of suitable food species may be problematic for hares, especially during the winter period. In this study mountain hares preferred a dense shrub layer at local level and deciduous and mixed tree forest over coniferous forest at the landscape level. Food and shelter are vital for hares and the preference for particular habitats may also affect the population dynamics of the mountain hare. It would be possible to improve the quality of food and shelter or at least prevent the most negative habitat changes through forest management. At a local level it is also possible to add supplementary food for hares through the winter period. The intensive clearing of young sapling stands and especially the removal of deciduous shrubs and trees reduces the quality of habitats for the mountain hare. Mountain hares primarily live in forest habitat and it is possible that changes in the forest structure play a crucial role in mountain hare habitat preference. Ecological knowledge of the mountain hare is vital to create habitat structure more suitable for the species. More deciduous trees should be saved in managing forests and the mechanical clearing of the shrub layer should be done carefully.