Barcelona: Espacio literario, espacio urbano en la novela Catalana femenina del Siglo XX

This dissertation analyses, through a rhetorical framework and a literary approach, texts written in Catalan and Castilian by four Catalan female writers (Dolors Monserdà, Maria Aurèlia Capmany, Esther Tusquets, Monserrat Roig ), whose works cover from 1900 to the 1980. Utilizing this urban feminine literature, it discusses the historical-geographical vision about the changes in Catalan society during the twentieth century with its consequences for the urban space, especially the space occupied by women. It is also established that Barcelona's recovery and literary vindication by women has been done through the written text, as literary affirmation and as a matter of conscience in which the city could not be summed up as a backdrop, but rather as an active part of a literary creation, active in the double sense, as a socio-historical space in the novel and as characteristic of their works. The primary purpose of this dissertation is to demonstrate that the use of the city as a setting for the novels determines and characterizes those female writers' texts. Consequently, these writings are literary material relevant and essential to the understanding of the Barcelonian women's space. However their use of space is not arbitrary, on the contrary it corresponds to a social order established by the patriarchy where the relation of women to the world is embodied in the intentional and socially restricted space and movements of their bodies. The theoretical perspectives of this study are based on Montserrat Roig's feminist urban space theories. Her theory advocates the right to individuality, denouncing the patriarchal and hierarchical social system present in gendered space from the outside male world to the domestic feminized space. I also turn to the writings of Maria Aurèlia Capmany, who addresses cultural aspects of women's roles revealing a purposive controlled patriarchal society according to a historical-geographical analysis. This study of texts permits a new reading of the Catalan capital and demonstrates that Catalan women writers have consciously willed to give birth to a new history of the city: the history of women as protagonist citizens, producers, reproducers, and consumers of the space represented by the Catalan capital

Agustí Pons, biògraf

Anàlisi de les diverses biografies realitzades per Agustí Pons.

Barcelona: Espacio Literario, Espacio Urbano en la Novela Catalana Femenina del Siglo XX

This dissertation analyses, through a rhetorical framework and a literary approach, texts written in Catalan and Castilian by four Catalan female writers (Dolors Monserdà, Maria Aurèlia Capmany, Esther Tusquets, Monserrat Roig ), whose works cover from 1900 to the 1980. Utilizing this urban feminine literature, it discusses the historical-geographical vision about the changes in Catalan society during the twentieth century with its consequences for the urban space, especially the space occupied by women. It is also established that Barcelona’s recovery and literary vindication by women has been done through the written text, as literary affirmation and as a matter of conscience in which the city could not be summed up as a backdrop, but rather as an active part of a literary creation, active in the double sense, as a socio-historical space in the novel and as characteristic of their works. The primary purpose of this dissertation is to demonstrate that the use of the city as a setting for the novels determines and characterizes those female writers’ texts. Consequently, these writings are literary material relevant and essential to the understanding of the Barcelonian women’s space. However their use of space is not arbitrary, on the contrary it corresponds to a social order established by the patriarchy where the relation of women to the world is embodied in the intentional and socially restricted space and movements of their bodies. The theoretical perspectives of this study are based on Montserrat Roig’s feminist urban space theories. Her theory advocates the right to individuality, denouncing the patriarchal and hierarchical social system present in gendered space from the outside male world to the domestic feminized space. I also turn to the writings of Maria Aurèlia Capmany, who addresses cultural aspects of women’s roles revealing a purposive controlled patriarchal society according to a historical-geographical analysis. This study of texts permits a new reading of the Catalan capital and demonstrates that Catalan women writers have consciously willed to give birth to a new history of the city: the history of women as protagonist citizens, producers, reproducers, and consumers of the space represented by the Catalan capital

William Layton en España

This year 2015 marks the 55th anniversary of the establishment in Spain of the first theatre academy whose methodological principles for actors were based on the Stanislavski system —although transformed by the perspective of the Method, developed in America by the Group Theatre during the 1930s and then implanted in some famous schools such as the Actor’s Studio—. It was in October 1960 when the American actor, teacher and director William Layton (1913-1995) opened the Teatro Estudio de Madrid (TEM). By then, he had already been living in Spain for two years. In that adventure Layton was accompanied by the Spanish Miguel Narros (a stage director) and the American Elizabeth H. Buckley. This private academy began its activity by offering the Method, a discipline that Layton had learned in his country with Sandford Meisner; one member of the Group Theatre along with Lee Strasberg, Stella Adler, Harold Clurmann or Elia Kazan. Thanks to the TEM, concepts till then completely unknown in Spanish academic venues for actors such as organicity, truth, mood, sensory memory, etc., started being implemented in the theatrical interpretation. Firstly, in exercises of improvisation; secondly, in scenes and characters; and finally, after a time of performing, those concepts were tested in the scenarios, by display to the public, which is the biggest challenge for any actor, author or director. That way, a singular model of interpretation, a naturalistic type, which have prevailed in the West over other ways of interpreting, came to Spain. A system (which could be defined as organic interpretation) that had been systematized by the Russian Konstantin Stanislavski in the early twentieth century and rapidly was exported abroad by some of his first students: Richard Boleslavsky, Maria Ouspenskaya, Michael Chekhov, Pietro Scharoff, P. Pauloff... Its popularity in the USA increased mainly due to the Actor’s Studio and also thanks to professor Lee Strasberg, through the famous Method working. While in 1960 Layton founded in Madrid the TEM, together with Narros and Buckley, the Brechtian technique was arriving to Barcelona. In that city, Ricard Salvat —who had trained in Germany— and Maria Aurélia Capmany opened the School of Dramatic Art Adrià Gual (EADAG). From Catalonia and over the years, this center will project the first formulas about “distancing”. That way, after decades of delay, that same year 1960 landed in Spain two key trends that shaped and influenced the development of Western theatrical art in the first half of the twentieth century. SYNTHESIS: The knowledge and deep analysis of William Layton’s work as acting teacher in Spain will allow us to get closer to a major figure in the history of theater education in our country. Our main goal is to demonstrate that he was responsible for breaking the isolation that, from secular times, suffered the training of actors in Spain. Layton not only did achieve that, but did it consistently, without interruption. Also, by analyzing his work as stage manager, we will discover how this methodology was implemented in two aspects regarding the theatrical play: in the actor himself and in the dramatic text...

Condenar sem ver: as outras que não eram Aurélia

A amnésia estrutural que se abateu sobre a produção artística das mulheres tem atualmente por base o desconhecimento, a carência de estudos e exposições que as ponham de novo em cena, num panorama alargado. Ao observarmos determinadas obras poderemos até concordar com a crítica demolidora e depreciativa de outrora que escrevia usualmente sobre as senhoras em último lugar a algumas chamou «tristes» e a outras subestimou de modos diversos, acusando-as de sucumbirem à pinturomania como modo de se apresentarem à sociedade, transformando exposições em plataformas de agenciamento matrimonial. Convém não ter medo de lidar com essa herança. Casos houve como o de Aurélia que, ganhou um lugar e se subtraiu à total omissão, contudo, o que neste ensaio importa abordar, são aquelas que não assinavam Aurélia. Neste artigo aborda-se principalmente os trajectos de Eduarda Lapa, Alda Machado Santos, Maria Feliciana, Margarida Ramalho, Branca Ferraz Monteiro.

Studio portrait of Elfriede Maria Roth; Cambridge, Massachusetts Portraits; Children

When Bruno Roth arrived in the United States in 1939 he opened a photo studio. He used this photograph for advertising

Signed portrait of Maria Leschnitzer.

Wife of Adolf Leschnitzer

Passport portrait of Maria Leschnitzer.

Wife of Adolf Leschnitzer

Martta vai Maria? : Aktiivisen ja kontemplatiivisen välinen suhde Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää millainen suhde käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” välillä vallitsee 1200- ja 1300-lukujen taitteessa eläneen saksalaisen teologin Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa. Lisäksi on tarkoitus selvittää mitä tuon suhteen kautta on mahdollista paljastaa Eckhartin mystiikanteologiasta laajemmin. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteinä käytetään Eckhartin saksankielisiä saarnoja. Erityisesti analysoidaan Eckhartin Martta-Maria -perikooppia (Lk.10:38–42) käsitteleviä saarnoja Pr.86 ja Pr.2. Lisäksi lähteinä käytetään muita Eckhartin saksankielisiä saarnoja ja muuta tuotantoa siinä määrin kuin niiden mukaan ottaminen auttaa paremmin ymmärtämään saarnojen intentioita. Jo ensimmäisistä kristillisistä vuosisadoista lähtien Luukkaan evankeliumin kertomus Martasta ja Mariasta on ollut aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän locus classicus. Siksi tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on valittu juuri Eckhartin sitä käsittelevät saarnat. Itse tutkimuskysymyksen valintaan on vaikuttanut puolestaan se, että Eckhart tulkitsee perikooppia häntä edeltävästä tulkintatraditiosta selvästi poikkeavalla tavalla ja nostaa Martan sisaruksista edistyneemmäksi. Tutkimus etenee seuraavalla tavalla. Luvussa 2 avataan käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” sisältöä sekä käsitellään kysymystä siitä miten niiden välistä suhdetta on kirkon historiassa tulkittu. Se tapahtuu esittelemällä kolme keskeistä tulkintalinjaa: normaalikirkollinen, monastinen ja mendikanttisääntökuntien tulkinta. Luvussa 3 käydään läpi Eckhartin elämää, tuotantoa ja harhaoppisuustuomiota sekä hänen teologiansa keskeisiä jäsentäviä periaatteita. Koska Eckhart on suomalaiselle yleisölle verrattain tuntematon teologi, aihetta käsitellään hieman laajemmin kuin pro gradu -tukielmassa on yleensä tapana. Luvussa 4 perehdytään Martta-Maria -perikooppiin ja sen pitkään tulkintahistoriaan. Luvussa 5 analysoidaan Eckhartin saarna Pr.86, luvussa 6 Pr.2. Luvussa 7 tutkimuksen tulokset kootaan yhteen. Eckhartin saarnoja analysoimalla paljastuu, että hän tulkitsee aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän suhteen häntä edeltävästä traditiosta poikkeavalla tavalla. Eckhartia edeltävänä aikana kontemplatiivisia pyrkimyksiä ja Mariaa oli pidetty kristillisessä kirkossa aktiivista elämää ihailtavampana ja ansiollisempana jo tuhat vuotta. Siihen oli vaikuttanut erityisesti se, että 400-luvulta lähtien aina 1200-luvulle asti luostarit olivat Länsi-Euroopan sivistyksen ja teologian keskuksia. Sen vuoksi juuri monastisia ihanteita – erityisesti kontemplatiivisia pyrkimyksiä Jumalan välittömään katselemiseen – pidettiin pitkään kristillisen elämän ihanteina. Eckhart on kuitenkin osa uutta tulkintatraditiota jossa perinteisen klausuurin rajat pyrittiin laajentamaan luostarin muureista koskemaan koko maailmaa. Tämä uusi tulkintatraditio oli ominaista erityisesti mendikanttisääntökunnille (fransiskaanit ja dominikaanit) sekä begiiniyhteisöille, joissa kontemplatiivinen ja aktiivinen elämä pyrittiin yhdistämään yhdeksi kristilliseksi elämäksi. Tutkimuksessa käy ilmi, että suhteessa laajempiin tulkintatradition linjoihin, Eckhart voidaan liittää luontevasti osaksi näiden sääntökuntien uusia orastavia tulkintoja. Niiden mukaan kristillistä täydellisyyttä ei tavoiteta kääntymällä pois päin maailmasta vaan sitä kohti. Sen on kuitenkin tarkoitus tapahtua niin, että aktiivisuus maailmassa nousee kontemplatiivisesta elämänmuodosta käsin. Toisaalta tutkimuksessa paljastuu myös, että Eckhart menee vielä edellä mainittuja uusia tulkintojakin pidemmälle. Mendikanttisääntökunnissa kontemplatiivisuus säilytti yleensä vielä jonkinlaisen ensisijaisuuden aktiivisuuteen nähden, siihen valmistavana ja sen mahdollistavana vaiheena. Eckhart saarnaa kuitenkin niiden täydellisen ykseyden ja samanaikaisuuden puolesta. Hänelle täydellisyyttä edustaa Betanian sisaruksista Martta joka on ”neitsyt-vaimo”, koskematon ja puhdas, mutta joka kuitenkin samalla synnyttää. Neitsyyden ja vaimouden täydellisen samanaikaisuuden korostaminen nousee puolestaan Eckhartin voimakkaasta sitoutumisesta uusplatoniseen metafysiikkaan. Eckhartin ontologia on ”dynaamista ontologiaa”, jossa kaikki ymmärretään Jumalan yliajalliseksi emanaatioksi. Tulkitsemalla mm. Proklosta, Eckhart esittää, että kaikki luotu on olemassa ensisijaisesti ja täydellisenä ikuisuudessa syntyvässä Pojassa ja vain formaalisesti ja vajavaisella tavalla havaittavassa todellisuudessa. Kristillinen täydellisyys on Eckhartille paluuta tuohon varsinaiseen olemiseen ikuisuudessa syntyvässä Pojassa. Paluu tapahtuu irrottautumalla (abegescheiden) kuvista (bilde) eli hyväksymällä, että Jumala ei ole missään käsitteissä, eikä häntä tavoiteta samoin kuin olemassa olevat asiat tavoitetaan. Sikäli kun ihminen riisutaan riippuvuudestaan kuvista, sikäli hän murtautuu (durchbrechen) takaisin siihen perustaan (grunt) jossa Poika ikuisesti syntyy. Perustasta käsin ihmisen on puolestaan mahdollista synnyttää sellaista aktiivisuutta ja toimintaa, joka ei ole itsekkyyden ja egon tahraamaa suorittamista ja kaupankäyntiä. Tutkimuksessa käy ilmi myös se, kuinka keskeinen rooli ymmärryksen (intellectus) kategorialla on kuvista luopumisen prosessissa ja Jumalan kaltaisuuden realisoitumisessa ihmisessä. Juuri ymmärtämisaktin (intelligere) puolesta ihminen on Eckhartin mukaan eniten Jumalan kaltainen ja osa Jumalan ikuisuudessa tapahtuvaa emanaatiota.

Toisia todellisuuksia, murtumia kielessä ja subjektissa : Mielen sairaus ja kirjoittaminen terapiana Maria Vaaran omaelämäkerrallisessa tuotannossa

Tutkielmassa käsitellään Maria Vaaran (1931 1992) omaelämäkerrallista teossarjaa sekä Vaaran kirjoittamisen terapeuttisia funktioita. Teoksissaan Vaara kuvaa parantumistaan skitsofreniaksi luokitellusta psyykkisestä sairaudesta ja masennuksesta luovan kirjoittamisen sekä psykoterapian avulla. Vaaran kirjoitus lähestyy psykoanalyyttisia teorioita kirjoittamisen terapeuttisista vaikutuksista, mutta myös jälkistrukturalistisia näkemyksiä tekstistä prosessinalaisena, kumouksellisena käytäntönä. Tutkielman keskeiset teoriat tulevat psykoanalyytikko, kielitieteilijä Julia Kristevalta sekä psykoanalyyttisesta ja jälkistrukturalistisesta perinteestä, ja näiden teoreettisten lähestymistapojen avulla tarkastellaan omaelämäkerrallisen kirjoittamisen, subjektiuden sekä kielen ja kirjoittamisen toisiinsa limittyviä teemoja Vaaran tuotannossa. Vaaran omaelämäkerrallinen kirjoittaminen paljastuu tutkielmassa yhtäaikaisesti subjektiutta eheyttäväksi ja hajottavaksi toiminnaksi. Vaaran teokset osoittavat, miten minuus rakentuu erilaisten samastumisten ja erottautumisten kautta, psykoottisten kuvitelmien, hallusinaatioiden ja paranoidien kuvitelmien täyttäessä tekstin. Kirjoittaminen kohtaa ongelman merkityksen epäyhtenevyydestä: siitä, ettei sanoilla koskaan voida täysin tavoittaa omia psykofyysisia kokemuksia tai välittää niitä toisille ihmisille. Kuitenkin Vaaran teosten Maria kirjoittaa kaiken aikaa ja luo kokemuksellisia suhteita toisiin. Mielikuvitus, kirjallisuus ja kirjoittaminen muodostavat avoimen psyykkisen tilan, jossa minuutta voidaan rakentaa. Kirjoittaminen osoittautuu lopulta käytännöksi, jossa esteettinen, terapeuttinen ja eettinen nivoutuvat yhteen. Vaaran teosten Marian harjoittama minuuden analyysi tarjoaa mahdollisuuksia käsitellä vierauden ja toiseuden ilmenemistä omassa itsessä ilmiö, joka Julia Kristevan mukaan mahdollistaa myös niiden todellisten toisten ymmärtämisen, joiden parissa elämme. Vaaran teokset kyseenalaistavat jaottelun terveisiin ja sairaisiin , ne rikkovat toden ja fiktion välisiä rajoja ja käsitystä minuudesta yhtenä ja eheänä. Vaaran tuotanto ei olekaan ainoastaan kuvaus skitsofreniasta ja sen kielestä, vaan siitä, miten minuus ja ilmaisu ylipäänsä rakentuvat suhteessa toisiin ja miten psyykkinen elämä on riippuvaista avoimuudesta erilaisille katkoksille ja murtumille.

Comportamiento de nopal (Opuntia ficusindica L.) en asocio con seis cultivos prehispánicos, Ecolotes Ave Maria, Las Esquinas, Carazo 2013

El nopal (Opuntia ficus-indica L.), familia de las Cactáceas, es originario de América. Es una planta que se adapta muy bien en diferentes condiciones climáticas, se desarrolla exitosamente en zonas donde llueve muy poco; también tiene una gran importancia por sus diferentes usos que se le conocen. Para conocer de su comportamiento como cultivo asociado, se estableció un ensayo en la finca Ecolote Ave María, ubicada en Las Esquinas, Carazo, en el km 37 ½ carretera Managua – San Marcos, Carazo, en la época de primera 2013. Se utilizó un diseño de bloques completos al azar (BCA), con cuatro repeticiones y seis tratamientos: pipián cuarenteño (Cucúrbita angyrosperma J. C. Huber), amaranto (Amaranthus caudatus L.), chan (Hyptis suaveolens L.), frijol blanco (Phaseolus acutifolius, Gray), yuca (Manihot esculenta Crantz) y batata (Ipomoea batata L.), con el objetivo de conocer con cuál de estos cultivos en asocio se obtienen mejores rendimientos de cladodios de nopal. El análisis de los datos obtenidos del estudio reflejan que se obtuvo una supervivencia del 100 % en todo los tratamientos, el mejor número de brotes por planta fue de 2, el mejor ancho de cladodios (3.63 cm) y el mejor rendimiento fue de (2 386.5 kg/ha), en asocio con amaranto; el mejor largo de cladodios (7.65 cm) fue con el cultivo de Yuca, respecto al comportamiento de los cultivos prehispánicos, batata con una altura de 172.8 cm ha sido el más exitoso, seguido por el chan con 131.42 cm de largo de guía y la yuca con 111.3 cm de altura, los cultivos de amaranto, frijol blanco y pipián cuarenteño no lograron adaptarse a las condiciones climáticas del ensayo.

Lei Maria da Penha [gravação de som] : Lei nº 11.340, de 7 de agosto de 2006, que dispõe sobre mecanismos para coibir a violência doméstica e familiar contra a mulher

Locução: José Carlos Andrade