Slummiparakeista kyläkarnevaaleihin : Kumpulan ja Toukolan imagonmuutos sanomalehdissä 1963-1999

Having to do with residential areas, geographical image research in Finland has concentrated mainly on those areas with a relatively negative image, such as eastern parts of Helsinki. However, Kumpula and Toukola are former working class residential areas whose image nowadays is mainly positive. This research aims at understanding the process through which their image has gradually come to be that way. Theoretical background of the research relies on human geography and it s viewpoints on places, spaces and areas. Areas, in this research, are understood to be founded on discursive processes that form meanings in societies. This approach is useful because it provides a way to research newspapers and to see how they affect the society. In addition I lean on Sirpa Tani s research on place images to study image and it s formation process. Her point of view covers especially well the effect of media on images and their formation. Articles published in Helsingin Sanomat and Ilta-Sanomat between the years 1963 and 1999 form the data of the research. Methodologically I proceeded by using content analysis to see what kind of topics have been dominating the news feed from Kumpula and Toukola. Content analysis was followed by discourse analysis, which allowed me to focus on the ways of speaking about and representing Kumpula and Toukola. Discourse analysis also reveals whose viewpoint is being represented in media when it comes to publishing news from these parts of the city. It is clearly visible from the results of this research that the image of Kumpula and Toukola has gone through a significant change between 1963 and 1999. In the 1960s discussion in newspapers was dominated by the need for more effective city planning. This meant that Kumpula and Toukola were under a demolition threat in order for the city to built more effectively on those areas. At the same time there was discussion about wooden houses that were built in Kumpula and Toukola right after the second World War. Those houses were in a poor condition, it was even said in the newspapers that people were living in slum-like conditions in them. By the 1980s the image of Kumpula and Toukola gradually started to change. At this time gentrification process was affecting the areas and well-educated working force moved to Kumpula and Toukola. Already in the beginning of 1990s the image of the areas was highly positive. Throughout this decade newspapers published news on Kumpula and Toukola that commented favorably on the atmosphere and the feeling of togetherness among the residents. In addition Kumpula village carnivals, that were first held in 1991, brought a lot of positive publicity to the areas. This research has revelead that especially the active participationg of the residents to promote joint causes has positively affected the image of Kumpula and Toukola. Since the 1960s fighting for the preservation of the areas has provided a reason for a stronger feeling of communality and identifying in the community. This feeling of togetherness in a community has carried all the way to the 1990s, when the areas, having been affected by gentrification, could make good use of the positive image in order to promote joint causes. Keywords: Image, reputation, newspapers, discursive practices

“En ole tyhjäpää turha julkku” – Julkkisehdokasdiskurssin hegemonisoituminen 1990-luvun eduskuntavaaleissa

Pro gradu-tutkimukseni käsittelee niin sanottuja julkkisehdokkaita ja heidän representaatiotaan mediassa 1990-luvun eduskuntavaalien aikaan. Nyky-yhteiskunnassa julkkisehdokkaat näyttäytyvät itsestään selvänä ilmiönä, jonka alkuperälle ei juuri uhrata ajatuksia. Ilmiön taustalla on poliittisen kulttuurin muuttuminen yhä viihteellisemmäksi ja henkilökeskeisemmäksi. Poliitikot käyttäytyvät kuin julkisuuden henkilöt ja samalla julkisuuden henkilöt ovat pyrkineet poliitikoiksi. Lisäksi suomalaisessa vaalijärjestelmässä ei käytetä niin sanottuja listavaaleja, vaan äänestetään yksittäisiä ehdokkaita. Niinpä vaaleissa päähuomio kiinnittyy ehdokkaiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja yksilöiden välisiin kamppailuihin. Näissä olosuhteissa julkkisehdokkaat ovat potentiaalinen keino saavuttaa lisää näkyvyyttä ja herättää myös politiikasta vähän kiinnostuneiden äänestäjien mielenkiinto. Tutkimukseni ajallinen viitekehys on 1990-luku, sillä halusin selvittää mitkä ovat julkkisehdokasilmiön juuret ja miten ilmiö on kehittynyt. Oman tutkimukseni valossa vuoden 1991 eduskuntavaalit olivat julkkisehdokkaiden läpimurto. Keskeinen hypoteesini on, että media ei anna julkkisehdokkailla tasavertaisia mahdollisuuksia muiden ehdokkaiden kanssa esiintyä vakavasti otettavina ja ”oikeina” poliittisina ehdokkaina. Media puhuu julkkisehdokkaista alentuvasti ja asenteellisesti sekä heidän poliittisia kykyjään epäillen. Tämän asenteellisuuden tutkimiseksi tarkastelin kuutta valtakunnallista sanomalehteä (Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Demari, Nykypäivä ja Suomenmaa) kolmien eduskuntavaalien ajalta. Tarkoituksena oli saada selville onko olemassa jonkinlainen hegemoninen julkkisehdokasdiskurssi, jonka seurauksena kaikista julkkisehdokkaista puhutaan samalla tavalla alentuvasti. Ilmiön taustoitukseksi selvitin julkisuuden teoriaa, politiikan ja viihdeteollisuuden suhdetta, parasosiaalisia suhteita sekä julkkisehdokkaiden historiaa. Hegemonisen diskurssin piirteitä tutkin puolestaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Aluksi tarkastelin millaisia representaatioita, identiteettejä ja suhteita diskurssissa luodaan. Tämän jälkeen tutkin diskurssin ideologisuutta ja hegemonisuutta. Julkkisehdokasdiskurssi näyttäytyi 1990-luvun sanomalehdissä vaihtoehdottomana ja sen sosiaalinen alkuperä pimittyi vuosikymmenen kuluessa. Näin ollen diskurssi hegemonisoitui ja 2000-luvulle tultaessa siitä on muodostunut hyvin itsestään selvä puhetapa, jota ei kyseenalaisteta. Julkkisehdokkaita paheksutaan yleisesti, vaikka puolueet saavat julkkisehdokkaiden kautta näkyvyyttä, media myy heidän avullaan tuotteitaan ja äänestäjät saavat eduskuntaan tuoreita ja ”ryvettymättömiä” kansanedustajia. Pro gradu -tutkimukseni tekee hegemonisen julkkisehdokasdiskurssin näkyväksi, mutta vain media kykenee haastamaan vallitsevan

Conditionally One of 'Us' : A Study of Print Media, Minorities and Positioning Practices

This study deals with how ethnic minorities and immigrants are portrayed in the Finnish print media. The study also asks how media users of various ethnocultural backgrounds make sense of these mediated stories. A more general objective is to elucidate negotiations of belonging and positioning practices in an increasingly complex society. The empirical part of the study is based on content analysis and qualitative close reading of 1,782 articles in five newspapers (Hufvudstadsbladet, Vasabladet, Helsingin Sanomat, Iltalehti and Ilta-Sanomat) during various research periods between 1999 and 2007. Four case studies on print media content are followed up by a focus group study involving 33 newspaper readers of Bosnian, Somalian, Russian, and 'native' Finnish backgrounds. The study draws from different academic and intellectual traditions; mainly media and communication studies, sociology and social psychology. The main theoretical framework employed is positioning theory, as developed by Rom Harré and others. Building on this perspective, situational self-positioning, positioning by others, and media positioning are seen as central practices in the negotiation of belonging. In support of contemporary developments in social sciences, some of these negotiations are seen as occurring in a network type of communicative space. In this space, the media form one of the most powerful institutions in constructing, distributing and legitimising values and ideas of who belongs to 'us', and who does not. The notion of positioning always involves an exclusionary potential. This thesis joins scholars who assert that in order to understand inclusionary and exclusionary mechanisms, the theoretical starting point must be a recognition of a decent and non-humiliating society. When key insights are distilled from the five empirical cases and related to the main theories, one of the major arguments put forward is that the media were first and foremost concerned with a minority actor's rightful or unlawful belonging to the Finnish welfare system. However, in some cases persistent stereotypes concerning some immigrant groups' motivation to work, pay taxes and therefore contribute are so strong that a general idea of individualism is forgotten in favour of racialised and stagnated views. Discussants of immigrant background also claim that the positions provided for minority actors in the media are not easy to identify with; categories are too narrow, journalists are biased, the reporting is simplifying and carries labelling potential. Hence, although the will for the communicative space to be more diverse and inclusive exists — and has also in many cases been articulated in charters, acts and codes — the positioning of ethnic minorities and immigrants differs significantly from the ideal.

Iltapäivälehtien kahdenkeskinen kilpailu : Miten kilpailutilanne vaikuttaa toimittajan arkeen?

Tutkielman tarkoitus on selvittää, miten iltapäivälehtien kahdenkeskinen kilpailu vaikuttaa toimittajan arkeen. Minua kiinnostaa erityisesti, nähdäänkö kilpailu eri tavalla markkinajohtajan ja altavastaajan toimituksissa. Rajaan tutkimukseni Iltalehden ja Ilta-Sanomien kotimaan uutistoimittajiin. Mielestäni kilpailutilanne näkyy parhaiten juuri kotimaan uutistoimituksessa, sillä siellä joudutaan reagoimaan nopealla aikataululla päivän uutistapahtumiin toisin kuin esimerkiksi urheilutoimituksessa, jossa päivän agenda on pitkälti selvillä jo aamulla. Käytän tutkimusmenetelmänä teemahaastattelua. Tutkimuksessani on kolme teemaa: 1) suhde toiseen lehteen, 2) kilpailu positiivisena tekijänä, ja 3) kilpailu negatiivisena ja rajoittavana tekijänä. Tutkimuksessani on yhteensä 12 haastateltavaa: neljä toimittajaa ja kaksi esimiestä sekä Iltalehdestä että Ilta-Sanomista. Jaan tutkimukseni teorialuvun kolmeen osaan. Ensimmäiseksi tarkastelen joukkoviestinnän markkinoitumista ja kaupallistumista tabloidisaation ja omistuksen keskittymisen kautta. Päälähteinäni käytän Colin Sparksin ja Juha Herkmanin tutkimuksia. Toiseksi käsittelen kilpailua mediakentällä teoreettisten markkinarakenteiden pohjalta. Teoria perustuu mikrotaloustieteellisen teorian perusperiaatteisiin. Päälähteinäni käytän Robert G. Picardin sekä Jyrki Jyrkiäisen tutkimuksia. Kolmannessa osassa käsittelen journalisteja ja journalistista työtä, jota käyn läpi rutiinien, uutiskriteerien sekä journalistien arjen ja ihanteiden kautta. Päälähteinäni käytän Tuomo Mörän ja Ari Heinosen tutkimuksia. Tutkimustuloksissa käy ilmi, että toimittajien suhde toiseen lehteen on kaksijakoinen. Toisaalta kilpailijaa pidetään kaverina, jonka kanssa pelataan reilua peliä ja yritetään rehellisin keinoin itse saavuttaa uutisvoitto. Toisaalta kilpailevaa lehteä pidetään suoranaisena uhkana, joka yritetään voittaa keinolla millä hyvänsä. Haastateltavat kokivat kahdenkeskisen kilpailun positiivisena asiana, koska se kannustaa parempiin suorituksiin. Toisaalta kilpailu koettiin hyvin raskaana ja kielteisenä asiana, koska se lisää kiirettä ja painetta. Kilpailun vuoksi toimittajat saavat yhä vähenevässä määrin kirjoittaa juttuja aihepiireistä, jotka ovat heitä itseään lähellä. Markkinajohtajan ja altavastaajan perimmäisessä suhtautumisessa kilpailuun ei löytynyt suuria eroja. Kilpailun ilmapiiri on kuitenkin enemmän läsnä altavastaajan kuin markkinajohtajan toimituksessa.

Kiirastorstai-ilta yläsalissa : Kirkon viestintä pääsiäiseen valmistavissa jumalanpalveluksissa Leif Åbergin viestintäajattelun mukaan

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Leif Åbergin viestintäajattelun valossa, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko viestii pääsiäiseen valmistavien jumalanpalvelusten otsikoissa, pyhäpäivän kuvauksissa ja evankeliumiteksteissä. Åbergin tulosviestinnän mallissa perustoimintojen tuki on viestinnän tärkein tehtävä. Se on viestintää, jonka avulla asiat saadaan sujumaan. Jumalanpalveluksen otsikko ja päivän kuvaus antavat mahdollisuuden tarvittaessa kertoa jumalanpalveluksen kulusta, vaikkakin otsikko ja päivän kuvaus ovat lähinnä materiaalia liturgille. Useimmiten päivän kuvaus kertoo ja kehottaa seurakuntaa ajattelemaan tai uskomaan tietyllä tavalla. Toinen Åbergin tulosviestinnän mallin ulottuvuus on informointi. Yhteisö tarvitsee tiedon siitä, mitä sille tapahtuu juuri nyt ja tulee tapahtumaan. Erityisesti syvän paastonajan jumalanpalveluksiin valitut tekstit valmistavat tulevaan ja antavat välineitä kohdata haasteita. Otsikot ja päivän kuvaukset ovat viestinnän kannalta selvästi niukempia, hiljaisella viikolla vain ydintapahtuman toteavia otsikoita. Joinakin pyhinä kirkko menee informoinnissaan pitkälle ja kertoo tapahtumien lopputuloksen. Silloin se vie kuulijalta mahdollisuuden omaan tulkintaan ja oivallukseen. Kolmas tulosviestinnän mallin elementti on kiinnittäminen. Kiinnittäminen on kirkon tapauksessa vuosituhansien perspektiivissä onnistunut. Kirkko on onnistunut luomaan maailmanlaajat symbolit ja niille merkityksen, joka joka kantaa kirkon keskeistä sanomaa ja joita vahvistetaan jokaisessa jumalanpalveluksessa. Kristittyjen yhteisö kautta maailman hyväksyy ehtoollisenvieton koodin ja siihen liittyvät merkit, leivän ja viinin. Neljäs Åbergin tulosviestinnän mallin elementti on profilointi. Se on yhteisökuvan pitkäjänteistä rakentamista ja sisältää yhteisön perusviestit. Jumalanpalvelukset viestivät kirkon ydinsanomaa, mutta tutkimusaineistoon kuuluvien pyhien otsikoiden ja kuvausten ja evankeliumitekstien välillä on ristiriitoja. Ymmärrettävyys on viestinnän onnistumisen kannalta oleellinen tekijä. Kirkko käyttää monissa pyhän otsikoissa ja kuvauksissa Raamatun kieltä ja evankeliumien tapahtumien aikaan sijoittuvia mielikuvia. Ymmärrettävämpää viestintää olisi käyttää kuulijoiden elämänpiiriin kuuluvia kuvia. Vuorovaikutteisuus on viestinnän tehokkuuden näkökulmasta merkittävä tekijä. Kysymysten ja vastausten – kommunikaation – myötä sanoma tavoittaa vastaanottajan tehokkaammin. Monet kirkon valitsemat evankeliumitekstit kuvaavat vuorovaikutteisia tilanteita, mutta otsikot ja päivän kuvaukset eivät rohkaise jumalanpalveluksen toimittajia ja seurakuntaa pohdintaan ja vuorovaikutukseen.

Alternative News Sources as 'Collaboratory' Journalism. A case study of Helsingin Sanomat and its relation with the Youth Voice Editorial Board

The new paradigm of connectedness and empowerment brought by the interactivity feature of the Web 2.0 has been challenging the traditional centralized performance of mainstream media. The corporation has been able to survive the strong winds by transforming itself into a global multimedia business network embedded in the network society. By establishing networks, e.g. networks of production and distribution, the global multimedia business network has been able to sight potential solutions by opening the doors to innovation in a decentralized and flexible manner. Under this emerging context of re-organization, traditional practices like sourcing need to be re- explained and that is precisely what this thesis attempts to tackle. Based on ICT and on the network society, the study seeks to explain within the Finnish context the particular case of Helsingin Sanomat (HS) and its relations with the youth news agency, Youth Voice Editorial Board (NÄT). In that sense, the study can be regarded as an explanatory embedded single case study, where HS is the principal unit of analysis and NÄT its embedded unit of analysis. The thesis was able to reach explanations through interrelated steps. First, it determined the role of ICT in HS’s sourcing practices. Then it mapped an overview of the HS’s sourcing relations and provided a context in which NÄT was located. And finally, it established conceptualized institutional relational data between HS and NÄT for their posterior measurement through social network analysis. The data set was collected via qualitative interviews addressed to online and offline editors of HS as well as interviews addressed to NÄT’s personnel. The study concluded that ICT’s interactivity and User Generated Content (UGC) are not sourcing tools as such but mechanism used by HS for getting ideas that could turn into potential news stories. However, when it comes to visual communication, some exemptions were found. The lack of official sources amidst the immediacy leads HS to rely on ICT’s interaction and UGC. More than meets the eye, ICT’s input into the sourcing practice may be more noticeable if the interaction and UGC is well organized and coordinated into proper and innovative networks of alternative content collaboration. Currently, HS performs this sourcing practice via two projects that differ, precisely, by the mode they are coordinated. The first project found, Omakaupunki, is coordinated internally by Sanoma Group’s owned media houses HS, Vartti and Metro. The second project found is coordinated externally. The external alternative sourcing network, as it was labeled, consists of three actors, namely HS, NÄT (professionals in charge) and the youth. This network is a balanced and complete triad in which the actors connect themselves in relations of feedback, recognition, creativity and filtering. However, as innovation is approached very reluctantly, this content collaboration is a laboratory of experiments; a ‘COLLABORATORY’.

Uusi täydellisin rukous-kirja - Ensimmäinen osa, Päiwä- ja juhlarukous-kirja : sisältäwä rukouksia aamu-, ilta- ja juhla-hartaudelle erään lisäyksen kanssa

Imprimatur: Borgå domkapitel 27.6.1849 Clas Molander.

Kaksi perspektiiviä Etykiin: Viro suomalaisten ja ruotsinvirolaisten lehtien silmin 1973-1975

Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.

Ainasta Sariin ja Otosta Kimmoon : Suomenkielistä homonyymiparista etunimistä 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980

Tutkielma selvittää homonyymiparisten suomalaisten etunimien suosionvaihtelua eri aikoina eri alueilla. Tarkastelu rajoittuu ajanjaksoon 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980. Tarkoituksenani on kuvata myös sitä ympäristöä, jossa nimenantajat ovat valintansa tehneet. Nimen on hyväksytyksi tullakseen noudatettava yhteisön senhetkisiä nimimalleja. Kulttuurissa tapahtuvat muutokset heijastuvat henkilönnimistöön, esimerkiksi varsinaisista etunimistä voi puhua vasta sitten, kun nimijärjestelmään kuuluu lisäksi sukunimi tai säännöllisesti käytetty lisänimi. Homonyymiparisella etunimellä tarkoitan sellaista etunimenä käytettyä tai sellaiseksi tarkoitettua propria, jolla on Nykysuomen sanakirjan mukaan yleiskielessä sitä äänteellisesti vastaava ei-proprinen, merkityksellinen sana. Tätä kutsun proprin homonyymipariksi. Nimen rinnalla olevan homonyymin merkitys ei useinkaan sinänsä ole vakiinnuttanut nimeä, mutta on nimiryhmiä, joiden homonyymiparit muodostavat merkityskenttiä: Ilta (< Mathilda) on saanut tukea nimistä Aamu ja Päivä. (Huom. *Yö ei ole etunimi.) Ajanjaksojen homonyymipariset suosikkinimet muistuttavat toisiaan ja ovat rakenteeltaan toistensa ja samaan aikaan suosiossa olleiden muiden nimien kanssa samankaltaisia.

Retoriset keinot ja kirjoittajaroolit virolaisen Postimees-lehden ja suomalaisen Helsingin Sanomien verkkosivujen mielipidekeskusteluissa

Työssä tutkitaan erilaisin tekstintutkimuksen keinoin suomalaisen Helsingin Sanomat -lehden ja virolaisen Postimees-lehden internet-julkaisuissa ilmestyneisiin uutisiin liittyviä mielipidekirjoituksia. Työn tavoitteena on tarkastella eroja suomalaisten ja virolaisten kirjoittajien retoriikassa, argumentaatiossa ja roolivalinnoissa. Työn aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Postimees´in internet-sivuilla tammikuussa 2008 ilmestyneiden uutisten saamista mielipiteistä eli kommenteista. Molemmista lehdistä on valittu mukaan kymmenen uutista, jotka kaikki ovat saaneet keskimäärin 30 kommenttia. Uutiset ovat molemmissa maissa kotimaan uutisia ja ne on valittu satunnaisesti, joskin muutamien uutisten aiheet ovat lehdissä samankaltaisia. Työn neljännessä luvussa aineistoa analysoidaan rekisterien, tekstityyppien ja retoriikan näkökulmista. Rekistereistä puhuttaessa tarkoitetaan erilaisia tapoja kirjoittaa erilaisissa tilanteissa. Internetistä löytyvät mielipidekirjoitukset vaihtelevat virallisen kirjakielen ja arkisen puhekielen, jopa slangin, käytön välillä. Mielipidekirjoitukset kuuluvat argumentoivaan tekstityyppiin. Niiden tehtävä ei ole kertoa asioista neutraalisti, vaan kirjoittaja ilmaisee tekstissään omia arvojaan, mielipiteitään ja käsityksiään. Viidennessä luvussa aineistoa tutkitaan retorisen diskurssianalyysin keinoin, eli analysoidaan millaisia retorisia keinoja kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen. Retorisia keinoja esitellään työssä Arja Jokisen esittämän jaotuksen mukaisesti. Argumentaatiota voidaan jaotella myös sen mukaan, onko kyseessä hyökkäävä, puolustava, fakta- tai tunnepohjainen retoriikka. Kuudennessa luvussa analysoidaan mielipidekirjoitusten kohteita eli adressaatteja sekä kirjoittajien itselleen ottamia rooleja. Kirjoittajat voivat osoittaa roolivalintaansa useiden retoristen keinojen avulla. Rooleista yleisimmät ovat opettaja, asiantuntija ja kriitikko, marginaalisempia puolestaan kysyjä ja kannattaja/tukija. Aineiston analysointi on nostanut esille useita eroja suomalaisten ja virolaisten mielipidekirjoitusten välillä. Suomalaiset kirjoitukset kirjoitetaan usein yleis- tai kirjakielellä ja neutraalilla sävyllä. Virolaisissa mielipidekirjoituksissa on enemmän puhekielisyyttä ja kirjoitusvirheitä. Kirjoitusten sävy on jyrkempi ja arvoja tai arvioita välittävät sanat usein hyvin affektisia. Suomalaisissa mielipidekirjoituksissa kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen paljon oman asiantuntijuutensa korostamista tai vahvistamista konsensuksella, oma pätevyys myös perustellaan koulutuksen tai ammatin avulla. Suomalaisissa kirjoituksissa mielipiteet ovat myös pääasiassa faktoihin ja puolustavaan retoriikkaan perustuvia. Virolaisissa mielipiteissä kirjoittajat esittävät väitteensä tosiasioina ilman erityisiä perusteita. Argumentaatio rakentuu pääasiallisesti hyökkäävän ja tunnepohjaisen retoriikan päälle. Myös roolivalintojen välillä on eroja: suomalaismielipiteet esitetään useimmiten opettajan tai asiantuntijan roolista, virolaisissa mielipiteissä kirjoittaja on yleensä kriitikko tai asiantuntija.

Neutraalsus uudistekstides, kas seda on? : sukeldumissõda Eesti ja Soome pressis

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöinyt Copterlinen helikopteri putosi mereen 10.8.2005. Tarkastelen aiheen uutisointia Viron ja Suomen lehdistössä ja siitä mediapalstoilla käytyä “sotaa”. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaisin keinoin mediasotaa käydään. Analysoin lähemmin yhden artikkelin Iltasanomista, Iltalehdestä, Turun Sanomista, Helsingin Sanomista ja Õhtuleht- ja Postimees-lehdistä. Teoreettisena pohjana käytän Norman Faircloughin teoksessa Language and Power esitettyä kriittistä diskurssianalyysiä. Käytän lisäksi mm. Tiit Hennosten kirjaa Uudise käsiraamat ja Reet Kasikin artikkeleita tekstianalyysistä. Mediasotaan osallistuvat laatulehdiksi luokiteltavat Turun Sanomat, Eesti Päevaleht, Postimees ja Turun Sanomat ja iltapäivälehdiksi luokiteltavat Iltalehti, Iltasanomat ja Õhtuleht. Helsingin Sanomat ei osallistunut mediasotaan, vaan keskittyy objektiiviseen uutisointiin. Keskeisin keino luoda sukellussota on vastakkainasettelu. Suhteet virolaisten ja suomalaisten välillä luodaan kansalaisuussanoilla suomalaiset ja virolaiset. Lukijoille kategorisoidaan maailma virolaiseksi ja suomalaiseksi. Positiivisia ja negatiivisia seikkoja asetetaan vastakkain luomalla tekstin sisäisiä antonyymipareja kuten nopea/ hidas, pieni ryhmä/ suuri ryhmä. Toimittajat luovat lähteilleen ja osallistujille auktoriteettia antamalla heille vastakkain matalan tai korkean statuksen kuten ministeri/ kadunmies. --- Suomalaiset lehdet käyttävät toimittajien itse keksimiä metaforia. Ekspressiivisiä sanoja käytetään välittämään tunteita, asenteita ja ajatuksia. Artikkeleissa hämärretään agentit kieliopin avulla. Käyttämällä passiivia, refleksiivisiä verbejä ja subjektittomia lauseita, esitetään prosesseja toisenlaisina kuin ne ovat ja jätetään näin aktiiviset tekijät mainitsematta. Artikkeleiden alku- ja loppulauseita vertaillessa voi havaita, että syytöksiä, spekulaatioita ja väitteitä esiintyy artikkeleiden otsikoissa ja ensimmäisissä lauseissa. Suomalaiset puolustautuvat huonojen pelastustyöntekijöiden leimaa vastaan ja virolaiset puolestaan oppipojan leimaa vastaan. Vasta-argumentteja tuodaan vain vähän ja ne sijoitetaan viimeisiksi. Molempien maiden lehdistöt kritisoivat viranomaisia. Artikkelit eivät noudata ideaaliuutisen kriteerejä.

Virtuaalimaailmoja valtaamassa : verkko-opetusinnovaation leviäminen koulun maantieteeseen vuosituhannen vaihteessa

Tutkimus käsittelee verkko-opetusinnovaation leviämistä perusasteen ja lukion maantieteeseen vuosina 1998–2004. Työssä sovellettiin opetusinnovaation leviämismallia ja innovaatioiden diffuusioteoriaa. Aineisto hankittiin seitsemänä vuotena kyselylomakkeilla maantieteen verkko-opetuksen edelläkävijäopettajilta, jotka palauttivat 326 lomaketta. Tutkimuksen pääongelmat olivat 1) Millaisia edellytyksiä edelläkävijäopettajilla on käyttää verkko-opetusta koulun maantieteessä? 2) Mitä sovelluksia ja millä tavoin edelläkävijäopettajat käyttävät maantieteen verkko-opetuksessa? 3) Millaisia käyttökokemuksia edelläkävijäopettajat ovat saaneet maantieteen verkko-opetuksesta? Tutkimuksessa havaittiin, että tietokoneiden riittämätön määrä ja puuttuminen aineluokasta vaikeuttivat maantieteen verkko-opetusta. Työssä kehitettiin opettajien digitaalisten mediataitojen kuutiomalli, johon kuuluvat tekniset taidot, informaation prosessointitaidot ja viestintätaidot. Opettajissa erotettiin kolme verkko-opetuksen käyttäjätyyppiä: informaatiohakuiset kevytkäyttäjät, viestintähakuiset peruskäyttäjät ja yhteistyöhakuiset tehokäyttäjät. Verkko-opetukseen liittyi intensiivisiä myönteisiä ja kielteisiä kokemuksia. Se toi iloa ja motivaatiota opiskeluun. Sitä pidettiin rikastuttavana lisänä, joka haluttiin integroida opetukseen hallitusti. Edelläkävijäopettajat ottivat käyttöön tietoverkoissa olevaa informaatiota ja sovelsivat työvälineohjelmia. He pääsivät alkuun todellisuutta jäljittelevien virtuaalimaailmojen: satelliittikuvien toistaman maapallon, digitaalikarttojen ja simulaatioiden käytössä. Opettajat kokeilivat verkon sosiaalisia tiloja reaaliaikaisen viestinnän, keskusteluryhmien ja ryhmätyöohjelmien avulla. Mielikuvitukseen perustuvat virtuaalimaailmat jäivät vähälle sillä opettajat eivät juuri pelanneet viihdepelejä. He omaksuivat virtuaalimaailmoista satunnaisia palasia käytettävissä olevan laite- ja ohjelmavarustuksen mukaan. Virtuaalimaailmojen valtaus eteni tutkimuksen aikana digitaalisen informaation hyödyntämisestä viestintäsovelluksiin ja aloittelevaan yhteistyöhön. Näin opettajat laajensivat virtuaalireviiriään tietoverkkojen dynaamisiksi toimijoiksi ja pääsivät uusin keinoin tyydyttämään ihmisen universaalia tarvetta yhteyteen muiden kanssa. Samalla opettajat valtautuivat informaation kuluttajista sen tuottajiksi, objekteista subjekteiksi. Verkko-opetus avaa koulun maantieteelle huomattavia mahdollisuuksia. Mobiililaitteiden avulla informaatiota voidaan kerätä ja tallentaa maasto-olosuhteissa, ohjelmilla sitä voidaan muuntaa muodosta toiseen. Internetin autenttiset ja ajantasaiset materiaalit tuovat opiskeluun konkretiaa ja kiinnostavuutta, mallit, simulaatiot ja paikkatieto havainnollistavat ilmiöitä. Viestintä- ja yhteistyövälineet sekä sosiaaliset informaatiotilat vahvistavat yhteistyötä. Avainsanat: verkko-opetus, internet, virtuaalimaailmat, maantiede, innovaatiot

Lähi-itä - mielikuvat, media ja konflikti : Tutkimuskohteena opettajaopiskelijat

This study examines Finnish student teachers' images of The Middle East conflict and its parties and medias' influence on these images. The research problems are 1) how student teachers understand the Middle East as a geographical and a cultural area 2) what kind of conceptions they have of the Middle East conflict and its parties; Israelis, Palestinians and Arabs and societies and religions closely connected to them and 3) how the media has influenced on these conceptions. Theoretical background of this study concerns with different mental images, their construction and meaning, stereotypes, intercultural competence, media and its influence as well as media literacy. The methods used in this study were survey and theme interview. Also headlines of the news were analysed. The survey was directed at student teachers of the University of Helsinki (n = 75). Six of them were interviewed. The survey was conducted in February and interviews were made in the turn of May and June 2003. The headlines analysed dealt with the Middle East conflict in the newspaper "Helsingin Sanomat" in January, April and July 2003. Main results: Images of the Middle East area differed largely from respondent to another. Student teachers didn't know much about the Middle East conflict. Stereotypes occurred in the conceptions connected to the parties of the conflict. Stereotypes appeared especially in the negative conceptions of islam and muslims and one-sided conceptions of Arabs. The influence of the conflict was noticeable in conceptions related to Israelis, Israel and Palestinians. Palestinians were sympathized. Attitudes towards Israelis, Palestinians and Arabs were negative to some extend and their societies were not valued very equal, open or modern. On the basis of the research, student teachers' intercultural competence was not good enough. Media had influence on the conceptions. Also skills in critical use of media varied largely. Some trusted strongly in the objectivity of a picture and the news. It can be argued, on the grounds of the results, that teacher education should concentrate more on themes of intercultural competence and media literacy. These two are interrelated and are both needed in understanding and conceptualising the world.

Local Politicizations : A Comparison of Finns and French Practicing Democracy

This study examines how do the processes of politicization differ in the Finnish and the French local contexts, and what kinds of consequences do these processes have on the local civic practices, the definitions and redefinitions of democracy and citizenship, the dynamics of power and resistance, and the ways of solving controversies in the public sphere. By means of comparative anthropology of the state , focusing on how democracy actually is practiced in different contexts, politicizations the processes of opening political arenas and recognizing controversy are analyzed. The focus of the study is on local activists engaged in different struggles on various levels of the local public spheres, and local politicians and civil servants participating in these struggles from their respective positions, in two middle-size European cities, Helsinki and Lyon. The empirical analyses of the book compare different political actors and levels of practicing democracy simultaneously. The study is empirically based on four different bodies of material: Ethnographic notes taken during a fieldwork among the activities of several local activist groups; 47 interviews of local activists and politicians; images representing different levels of public portrayals from activist websites (Helsinki N=274, Lyon N=232) and from city information magazines (Helsinki-info N=208, Lyon Citoyen N= 357); and finally, newspaper articles concerning local conflict issues, and reporting on the encounters between local citizens and representatives of the cities (January-June in 2005; Helsingin Sanomat N=96 and Le Progrès N= 102). The study makes three distinctive contributions to the study of current democratic societies: (1) a conceptual one by bringing politicization at the center of a comparison of political cultures, and by considering in parallel the ethnographic group styles theory by Nina Eliasoph and Paul Lichterman, the theory on counter-democracy by Pierre Rosanvallon and the pragmatist justification theory by Luc Boltanski and Laurent Thévenot; (2) an empirical one through the triangulation of ethnographic, thematic interview, visual, and newspaper data through which the different aspects of democratic practices are examined; and (3) a methodological one by developing new ways of analyzing comparative cases an application of Frame Analysis to visual material and the creation of Public Justification Analysis for analyzing morally loaded claims in newspaper reports thus building bridges between cultural, political, and pragmatic sociology. The results of the study indicate that the cultural tools the Finnish civic actors had at their disposal were prone to hinder more than support politicization, whereas the tools the French actors mainly relied on were frequently apt for making politicization possible. This crystallization is defined and detailed in many ways in the analyses of the book. Its consequences to the understanding and future research on the current developments of democracy are multiple, as politicization, while not assuring good results as such, is central to a functioning and vibrant democracy in which injustices can be fixed and new directions and solutions sought collectively.