Die "Wemütige Klage" des Hermann Löher. Eine Anklageschrift gegen Hexenverfolgung als Ego-Dokument

Die "Wemütige Klage der frommen Unschültigen" des ehemaligen Rheinbacher Schöffen Hermann Löher (gedruckt zu Amsterdam 1676) war gedacht als eine Anklageschrift gegen den Wahnsinn der Hexenverfolgungen und richtete sich in erster Linie an den Papst, den Kaiser und alle Fürsten und hohen Geistlichen des Reiches. Damit fällt die "Wemütige Klage" eigentlich unter die Kategorie 'Sachbuch' und nicht unter 'Autobiographie'. Doch durch den Erzählstil des Autors, der selbst bei der Diskussion der dämonologischen Literatur seiner Zeit immer wieder sein eigenes Erleben als Gerichtsschöffe einbringt, gerät die sachliche Erörterung unversehens zum Ego-Dokument.

Ego-Dokument oder Ich-Konstruktion? Selbstzeugnisse als Quellen zur Erforschung des frühneuzeitlichen Menschen

Der Beitrag führt in die methodologische Diskussion um Ego-Dokumente und Selbstzeugnisse ein. Diese zielt insbesondere im deutschsprachigen Raum auf eine adäquate Begrifflichkeit zur Charakterisierung beziehungsweise quellentypologischen Einordnung der betreffenden Texte. Trotz aller formalen Unterschiede, die sich aus einer solchen Typologisierung ergeben, werden Ego-Dokumente/Selbstzeugnisse in ihrer Gesamtheit als Quellen verstanden, die einen Zugang zum historischen Individuum und seinen Lebensäußerungen ermöglichen. Aber welche Art von 'Ich' begegnet uns in einem Tagebuch, einer Autobiographie, einem Brief oder einem Verhörprotokoll? Wie jeder historiographische Text ist eine Äußerung zur eigenen Person stets eine narrative Sinnkonstruktion, die das 'Ich' eines Menschen nicht unmittelbar oder unverfälscht zeigt. Vielmehr konstruiert sich das historische Subjekt im Text jeweils neu und begegnet letztlich immer nur als Bild seiner selbst. Diese Ich-Konstruktion spiegelt dennoch die historische Mentalität des jeweiligen Verfassers wider und ermöglicht im besten Fall Einblicke in seine individuelle Gedanken- und Gefühlswelt.

Etwas gross aufschreiben. Quellenkritische Anmerkungen zum "Zeytregister" des Ulmer Chronisten Hans Heberle (1597-1677)

Das "Zeytregister" des Ulmer Bauern und Landhandwerkers Hans Heberle ist in seiner Art eine einzigartige Hinterlassenschaft eines bäuerlichern Schriftstellers des 17. Jahrhunderts. Der Gesichtskreis Heberles geht weit über den engen Horizont der Wirtschaftsführung hinaus, indem er persönliche Erfahrungen mit der Schilderung der Kriegsereignisse seiner Zeit verbindet. Unter Berücksichtigung von Schreibintention und -praxis relativieren sich indes die Möglichkeiten einer persönlichkeitsnahen Ausschöpfung der Quelle im Sinne eines 'Ego-Dokuments'. So sind den im wesentlichen auf Geburt und Tod beschränkten Notaten über die eigene Familie, über persönliche Erlebnisse und Beobachtungen aus näherer Anschauung durch die absorbierende Kriegsschilderung Grenzen auferlegt. Die selektive Auswahl der Themenpunkte und das weitestgehende Zurücktreten affektiver Momente erklärt sich auch durch die technische Verfahrensweise Heberles, der nach Ausweis inhaltlicher und formaler Aspekte der Handschrift in deutlichem zeitlichem Ereignisabstand an seiner Chronik arbeitete.

Das illiterate Ich als Historiograph der Katastrophe: Zur Konstruktion von Geschichte in Hans Heberles "Zeytregister" (1618-1672)

Das "Zeytregister" des Neenstettener Schusters Hans Heberle zählt zu den bekanntesten Ego-Dokumenten des 17. Jahrhunderts, da es den seltenen Fall einer Chronik des Dreißigjährigen Krieges aus dörflicher Perspektive darstellt. Der vorliegende Beitrag möchte an diesem prominenten Beispiel modellhaft die Möglichkeiten und Grenzen historischen Verstehens erkunden, indem er unterschiedliche Zugriffsweisen erprobt. Dabei gelangt er zu der Erkenntnis, dass es nicht so sehr die expliziten Aussagen des Selbstzeugnisses sind, die über die individuelle Disposition des Autors informieren, als vielmehr gerade sein konstruktiver, individuelles Erleben überformender Grundzug und die durch ihn provozierten Spannungen des diskursiven Arrangements. Methodologische Überlegungen zu einer interdisziplinären Verknüpfung von literatur- und geschichtswissenschaftlichen Ansätzen schließen sich an.

Memoiren Münchner Juden als Quelle für die 'Arisierungs'-Forschung

Der Beitrag befasst sich mit der Bedeutung von Memoiren für die Forschung zur wirtschaftlichen Verfolgung der Juden in der NS-Zeit. Subjektive Erinnerungszeugnisse sind eine wichtige Ergänzung zu den klassischen Quellen, wobei sich bei ihrer Analyse auch Probleme ergeben und gewisse Hindernisse zu bewältigen sind. Der Aufsatz erläutert unterschiedliche Kategorien von Memoiren: Auf der einen Seite soll deutlich gemacht werden, wie sich vor und nach 1945 verfasste Memoiren unterscheiden. Im ersten Falle erscheinen die Aufzeichnungen häufig emotionaler und lebendiger, da die Autoren sich noch mitten im 'Geschehen' befanden. Die später aufgezeichneten Erinnerungen sind dagegen stärker durch - teilweise nachträglich erworbenes - Faktenwissen ergänzt und häufig durch das kollektive Gedächtnis überformt. Auf der anderen Seiten spielt auch das Alter der Autoren im Nationalsozialismus eine entscheidende Rolle. Im Gegensatz zu damals bereits erwachsenen Opfern der 'Arisierung' stellen Personen, die die NS-Zeit als Kinder erlebt haben, ihre Erlebnisse subjektiver und emotionaler dar.

C. elegans RNA-dependent RNA polymerases rrf-1 and ego-1 silence Drosophila transgenes by differing mechanisms

Drosophila possesses the core gene silencing machinery but, like all insects, lacks the canonical RNA-dependent RNA polymerases (RdRps) that in C. elegans either trigger or enhance two major small RNA-dependent gene silencing pathways. Introduction of two different nematode RdRps into Drosophila showed them to be functional, resulting in differing silencing activities. While RRF-1 enhanced transitive dsRNA-dependent silencing, EGO-1 triggered dsRNA-independent silencing, specifically of transgenes. The strain w; da-Gal4; UAST-ego-1, constitutively expressing ego-1, is capable of silencing transgene including dsRNA hairpin upon a single cross, which created a powerful tool for research in Drosophila. In C. elegans, EGO-1 is involved in transcriptional gene silencing (TGS) of chromosome regions that are unpaired during meiosis. There was no opportunity for meiotic interactions involving EGO-1 in Drosophila that would explain the observed transgene silencing. Transgene DNA is, however, unpaired during the pairing of chromosomes in embryonic mitosis that is an unusual characteristic of Diptera, suggesting that in Drosophila, EGO-1 triggers transcriptional silencing of unpaired DNA during embryonic mitosis. © 2012 Springer Basel.

Slovo lider i ego upotreblenie v sovremennoj rossijskoj presse

Venäjän kieleen on kautta historian lainautunut sanoja muista kielistä. Historian tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, mistä kielistä sanoja on lainautunut eri aikakausina. Viime vuosikymmeninä venäjän kieleen on tulvinut lainasanoja englannin kielestä yhteiskunnan eri alueille. Tiiviit poliittiset, taloudelliset ja kulttuurisuhteet maiden ja kansojen välillä ovat ulkoisia, ei-kielellisiä syitä sanojen lainaamiseen. Kielen osa-alueista sanasto on kaikista avoimin ulkoisille vaikutteille ja samalla se on alue, johon heijastuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Lainasanojen ilmaantumiselle kieleen on myös sisäisiä, kielellisiä syitä. Lainasanojen ilmaantumisessa kirjallisessa muodossa venäjän kieleen voidaan erottaa kolme tapaa: transplantaatio eli sitaattilaina, translitteraatio sekä käytännöllinen transkriptio, jossa jokainen vieraskielinen foneemi pyritään esittämään vastaavalla venäjän foneemilla, jolloin vieraskielisen sanan ääntämys säilyy mahdollisimman alkuperäisenä. Lider-sana on esimerkki käytännöllisestä transkriptiosta, jossa venäläinen kirjoitusasu vastaa englannin kielen ääntämystä. Tutkimuksen kohteena on englanninkielinen lainasana lider, joka on ilmaantunut venäjän kieleen jo 1800-luvun puolivälissä. Sana on johdettu verbistä lead, merkityksessä ’johtaa, olla johdossa’, ja siinä on muodostunut substantiivi leader, ’johtaja’. Tutkimusaineistoa varten on poimittu 100 poliittiseen kielenkäyttöön liittyvää lider-sanaa sähköisessä tietokannassa Integrumissa olevassa Izvestija-lehdestä kahtena eri ajanjaksona, vuoden 1994 alusta alkaen sekä vuoden 2004 alusta alkaen. Tutkimuksessa keskityttiin lider-sanan käyttöön poliittisessa kielenkäytössä, mutta tutkimusaineiston keräysvaiheessa kirjattiin ylös myös muilla aihealueilla esiintyneet lider-sanat niidenkin käytön tarkastelua varten. Tutkimusta varten tarkasteltiin, millaisia määrityksiä lider-sanalle löytyy erilaisista nykykielen sanakirjoista eri vuosikymmeniltä. Vanhin mukana oleva sanakirja on venäläis-suomalainen sanakirja vuodelta 1912, jossa lider-sana määritellään yhdellä sanalla, ’puolueenjohtaja’. Aineisto jaettiin myös kolmeen ryhmään maantieteellisen sijainnin mukaan: Venäjä, entiset neuvostotasavallat ja ulkomaat. Tällä haluttiin selvittää, käytetäänkö lider-sanaa enemmän ulkomaisten vai venäläisten tapahtumin yhteydessä. Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa lider-sanoista liittyi Venäjän tapahtumiin molempina tarkasteluajanjaksoina – v. 1994 osuus oli 54 % ja v. 2004 50 %. Tähän tulokseen vaikuttavat varmaankin v. 1993 joulukuussa pidetyt ensimmäiset parlamenttivaalit sekä vuoden 2003 joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Tutkimuksessa lider-sana jaettiin seitsemään eri kategoriaan käyttöyhteytensä mukaan ja saatujen tulosten perusteella suuri9n osa sanoista kuului kategoriaan ”puolueen johtaja”, v. 1994 osuus oli 47 % ja v. 2004 oli 40 %. Lider-sanan käyttö on levinnyt myös monelle muulle alueelle: urheilu, liike-elämä, kulttuuri, taide, tiede ja tekniikka. Venäjän kieleen ilmaantuu koko ajan vieraskielisiä sanoja, mutta kaikki niistä eivät sopeudu eivätkä juurru kieleen. Lainasanan on täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sitä voitaisiin pitää kieleen sopeutuneena: mukautumien kielen foneettiseen järjestelmään, sopeutuminen kielen graafiseen järjestelmään, sopeutuminen kieliopilliseen ympäristöön, semanttinen vakiintuminen sekä vakiintuminen vähintään kahdelle temaattiselle alueelle. Lainasanan juurtumisesta ja sopeutumisesta ovat todisteena myös siitä johdetut sanat. Lider-sana täyttää kaikki em. ehdot, joten sitä voidaan pitää venäjän kieleen sopeutuneena ja juurtuneena.

Karta Dzhankoǐskogo i Evpatoriǐskogo uezdov Krymskoǐ Avtonomnoǐ Respubliki s pokozaniem svobodnogo Gosfonda i chasti ego vydeli︠a︡emoǐ dli︠a︡ ustroǐstva trudi︠a︡shchikhsi︠a︡ evreev

Digital image

Letniĭ okonnyĭ pereplet i ego detali

Digital image

Variation i kvinnors namnfraser i officiella dokument i Helsingfors 1780-1930 : Socioonomastiska synvinklar på makt och identitet

This dissertation is an onomastic study of variation in women s name phrases in official documents in Finland during the period 1780−1930. The aim is to discuss from a socio-onomastic perspective both the changeover from patronymics to inherited family names and the use of surnames after marriage (i.e. whether women adopted their husbands family names or retained their maiden names), before new laws in this area entered into force in Finland in the early 20th century. In 1920, a law on family names that required fixed names put an end to the use of the patronymic as a person s only surname. After 1929, it was no longer possible for a married woman to retain her maiden name. Methodologically, to explain this development from a socio-onomastic perspective, I have based my study on a syntactic-semantic analysis of the actual name phrases. To be able to demonstrate the extensive material, I have elaborated a scheme to divide the 115 different types of name phrases into 13 main categories. The analysis of the material for Helsinki is based on frequency calculations of the different types of name phrases every thirtieth year, as well as on describing variation in the structure and semantic content of the name phrases, e.g. social variation in the use of titles and epithets. In addition to this, by applying a biographic-genealogical method, I have conducted two case studies of the usage of women s name phrases in the two chosen families. The study is based on parish registers from the period 1780−1929, estate inventory documents from the period 1780−1928, registration forms for liberty of trade from the period 1880−1908, family announcements on newspapers from the period 1829−1888, gravestones from the period 1796−1929 and diaries from the periods 1799−1801 and 1818−1820 providing a corpus of 5 950 name phrases. The syntactic-semantic analysis has revealed the overall picture of various ways of denoting women in official documents. In Helsinki, towards the end of the 19th century, the use of inherited family names seems to be almost fully developed in official contexts. At the late 19th century, a patronymic still appears as the only surname of some working-class women whereas in the early 20th century patronymics were only entered in the parish register as a kind of middle name. In the beginning of the 19th century, most married women were still registered under their maiden names, with a few exceptions among the bourgeoisie and upper class. The comparative analysis of name phrases in diaries, however, indicates that the use of the husband s family name by married women was a much earlier phenomenon in private contexts than in official documents. Keywords: socio-onomastics, syntactic-semantic analysis, name phrase, patronymic, maiden name, husband s family name

Explicação do salmo cincoenta feita a rogo da madre Dona Isabel de Sancto Antonio, ou de Lima, pello P. Fr. Pedro de S. Francisco frade menor da Provincia de Portugal : Dico ego opera mea

Pedro de S. Francisco nasceu em Marzagào, na África, em data desconhecida, e morreu em 1638. O religioso franciscano foi mestre em Teologia e Provincial da sua Ordem. Segundo Inocêncio, na ‘Explicação do salmo cincoenta’, o autor analisa e comenta extensamente cada um dos versos do salmo Miserere mei Dei e afirma, ainda, que "são raros os exemplares deste livro, em que (corno diz o censor Jorge Cabral, que o reviu por ordem do Santo Ofício) resplandece a erudição, doutrina, piedade e sabedoria do autor". O impressor da obra, Pedro Craesbeeck, nasceu em Antuérpia, onde aprendeu a arte da impressão na famosa Oficina de Cristóvão Plantino. Mudou-se para Portugal por volta de 1592, onde fundou uma verdadeira dinastia de impressores célebres que ali trabalharam nos séculos XV e XVI. Responsável pela impressão de obras de grande beleza tipográfica. Pedro Craesbeeck tornou-se impressor régio, conforme consta em alvará de 28 de maio de r620. Seus trabalhos foram editados no período de 1597 a 1632.