71 resultados para Afrikan Unioni
Resumo:
Globalisaatio on luonut uuden maailmanjärjestelmän jonka myötä yksittäisten valtioiden vaikutusvalta on vähentynyt entisestään. Tämä pitää paikkansa erityisesti kehittyvien maiden kohdalla, esimerkiksi Afrikassa. Afrikka on pyrkinyt taistelemaan globalisaation tuomia negatiivisia vaikutuksia vastaan alueellistumisen ja maanosan yhtenäisyyttä ajavien hankkeiden kautta jo vuosikymmenien ajan, mutta toistaiseksi tulokset eivät ole olleet vakuttavia. Tällä hetkellä Afrikan Unionissa keskustellaan hankkeesta muodostaa Afrikan Yhdysvallat. Aiemmista hankkeista poiketen tämän uuden aloitteen ajatus perustuu ylikansallisuudelle, jossa yksittäiset valtiot luovuttavat valtaansa ylikansallisille elimille, kuten Afrikan Unionin hallitukselle. Näin ollen on tärkeää tarkastella aloitetta Afrikan Yhdysvaltojen perustamiseksi ja arvioida, voisiko tällainen ylikansallinen organisaatio auttaa Afrikkaa kääntämään globalisaation haittavaikutukset myönteisiksi. Tämä Pro Gradu-tutkielma väittää sen olevan mahdollista, mutta vain siinä tapauksessa että Afrikka on valmis hyväksymään yhtenäisyyden rajoitukset. Aiemman tutkimuksen vähyyden vuoksi on myös tarpeen tutkia Afrikan Yhdysvalloista kansallisilla tasoilla käytävää keskustelua. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa painotetaan esimerkkimaa Sambian kautta yhden Afrikan Unionin jäsenmaan keskinäistä keskustelua aiheesta ja verrataan sitä Afrikan Unionin tason keskusteluun. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen sekä tapaustutkimuksen. Tutkimusaineisto koostuu sambialaisista sanomalehtiotteista sekä Sambian valtion ja Afrikan Unionin virallisista asiakirjoista. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Teoreettinen viitekehys perustuu afrikkalaisen valtion ja kansalaisyhteiskunnan, alueellistumisen, globalisaation hallinnan, pan-afrikkalaisuuden ja poliittisen integraation teorioihin sekä historialliseen katsaukseen Afrikan yhtenäisyydestä. Perimmäisenä tarkoituksena on lisätä ymmärrystä afrikkalaisesta valtiosta ja politiikasta. Tutkimuksen tulosten mukaan on havaittavissa aukko valtioiden virallisten toimijoiden näkemysten ja kansalaisyhteiskunnan huolenaiheiden välillä. Viralliset toimijat näyttävät olevan kansalaisyhteiskuntaa vahvemmin Afrikan Yhdysvaltojen kannalla. Virallisten toimijoiden korostaessa Afrikan aatteellista yhtenäisyyttä kansalaisyhteiskunta on huolissaan sen toteutumisesta käytännössä. Esiin nousee myös kysymys 'afrikkalaisesta' identiteetistä ja kansalaisuudesta sekä kommunikaatiosta valtion ja kansalaisten välillä.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastelen Euroopan unionin (EU) kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatetta, eli kehitysyhteistyön tavoitteiden huomioonottamista muilla politiikanaloilla. Tutkimuskohteeni on EU:n maatalous- ja kauppapoliittisten toimenpiteiden ja EU:n kehityspolitiikan yhteisvaikutus neljässä Lomén sopimuksen sokeripöytäkirjaan kuuluneessa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtiossa: Fidzissä, Guyanassa, Malawissa ja Tansaniassa. Sokeripolitiikka avaa politiikkajohdonmukaisuuteen mielenkiintoisen näkökulman, koska siinä yhdistyvät EU:n kauppa- ja maatalouspoliittiset intressit ja koska se on ollut tärkeässä osassa EU:n ja AKT-maiden välisissä suhteissa. Sokeripöytäkirja oli keskeinen osa EU:n etuuskohtelujärjestelmää, joka piti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot unionin etuoikeutetuimpana kumppanimaaryhmänä. 1990-luvulla alkaneet kehityspolitiikan alueellisten ja sisällöllisten painotusten muutokset johtivat lopulta myös sokeripöytäkirjan purkamiseen. EU:n sokeripolitiikan uudistukset ovat vaikuttaneet tapausmaihin eri tavalla. EU:n aiemmasta sokeripolitiikasta hyötyneet sokeripöytäkirjamaat joutuvat jatkossa avoimeen kilpailuun toistensa ja muiden vähiten kehittyneiden maiden ja AKT-maiden kanssa. Fidzille ja Guyanalle uusi tilanne voi koitua kohtalokkaaksi, mutta Malawille ja Tansanialle markkinoillepääsyn helpottuminen avaa uusia mahdollisuuksia. EU:n sokeripolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä muodostuva interventio tapausmaissa osoittaa, että EU on ottanut huomioon sen sokeripolitiikan aiheuttamat vaikutukset kaikissa tapausmaissa. Intervention perusteella kehitysyhteistyön instrumentteja voidaan käyttää kumoamaan muiden EU:ssa vahvempien politiikka-alojen kielteisiä vaikutuksia ja auttamaan kehitysmaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Interventio näyttäisi EU:n omaksuneen enemmän tai vähemmän johdonmukaisen lähestymistavan tapausmaita kohtaan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa intervention edustavan johdonmukaisuutta ennemmin kauppapoliittisten tavoitteiden kuin kehitysyhteistyön tavoitteiden näkökulmasta. Päätelmieni mukaan kehityspoliittista johdonmukaisuutta voidaan tulkita osana EU:n laajempia kauppapoliittisia pyrkimyksiä. Määrittelemällä tiettyjä politiikkoja kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaiseksi, EU on voinut hakea oikeutusta pääasiassa vapaakauppaa tukeville aloitteilleen. Tutkielmassa osoitan, kuinka politiikkojen välistä kehitystä tukevaa johdonmukaisuutta voidaan arvioida ottamalla samaan aikaan huomioon sekä kehitysyhteistyön että muiden politiikanalojen vaikutukset yhden intervention osina. Valitsemani näkökulman perusteella kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä voitaisiin antaa enemmän vastuuta kehitysyhteistyölle ja kehityspolitiikalle.
Resumo:
Apartheid eli rotuerottelupolitiikka sai virallisen statuksen Etelä-Afrikassa vuonna 1948. Merkittävimpänä Etelä-Afrikan sisäisenä apartheidpolitiikkaa vastustavana järjestönä profiloitui African National Congress. ANC:n ja kommunistien yhteydet pitivät johtavat länsivallat ja Etelä-Afrikan tärkeimmät kauppakumppanit Yhdysvallat ja Iso-Britannian puuttumatta maan sisäisiin asioihin. 1960-luvulla ANC:n toiminta meni maan alle ja kansainvälinen antiapartheidliikehdintä sai paljon nostetta.Suomessa Etelä-Afrikan apartheidpolitiikan vastustus tuli osaksi 60-luvun vasemmistopainotteisten opiskelijaliikkeiden retoriikkaa, mutta 1980-luvulle tultaessa antiapartheid-liikkeen suomalainen haara koostui sekä vasemmistolaisista että oikeistolaisista jäsenistä. Myös kirkon merkittävä rooli tässä ulkopoliittisessa kysymyksessä on merkittävä. Tutkin kansalaisjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia ulkopolitiikkaan ja yleensäkin Suomen ulkopolitiikassa tapahtunutta murrosta realismista ihmisoikeudelliseen lähestymistapaan. Olen tullut johtopäätökseen, että tarkastelemani ajanjakson maailmanpoliittinen tilanne ei vaikuttanut totutun lailla Suomen ulkopoliittiseen päätöksentekoon: käsitteenä suomettumattomuus kuvaa tilannetta hyvin. Apartheidkysymys ei ollut taloudellisesti merkittävä, sillä kauppa Suomen ja Etelä-Afrikan välillä oli todella pientä. Aikanaan sitä kuitenkin käytettiin perusteluna suhteiden jatkamiselle ja tutkijalle tulikin käsitys, että pelaajina tässä olivat lähinnä antiapartheid-liike, kirkko sekä ay-liike yhtenä rintamana elinkeinoelämää vastaan. Elinkeinoelämän edustajana tässä nähtiin reaalipolitiikkaan tukeutunut ulkoministeriö. Suomen ihmisoikeuspolitiikka oli näkymätöntä verrattuna muihin Pohjoismaihin ja se kulki lähes aina YK:n kautta universaalisuusperiaatteeseen ja puolueettomuuspolitiikkaan vedoten. Monenkeskisessä maailmassa poliittinen mahdollisuusrakenne muuttui ja kolmannen sektorin toimijat saivat ulkopoliittista painoarvoa. Suomi kielsi Etelä-Afrikan kaupan vuonna 1987 kansalaisyhteiskunnasta kaikuneiden vaatimusten takia. Suurimpina toimijoina olivat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Eristetään Etelä-Afrikka kampanja EELAK ja Suomen luterilainen kirkko. AKT:n tavarankuljetusboikotti 1985 oli merkittävin konkreettinen toimenpide, jolla hallitusta painostettiin lopettamaan Etelä-Afrikan kauppa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kansalaisjärjestöillä oli merkittävää vaikutusta Suomen ulkopolitiikkaan ja ainoa kerta, kun Suomi on asettanut jonkun maan talousboikottiin ilman YK:n turvallisuusneuvoston yksimielistä päätöstä. Tutkimus koostuu kansalaisjärjestöaktiivien haastatteluista ja aikaisemman tutkimuskirjallisuuden sekä viranomaislähteiden analyysistä. Ihmisoikeuksien ja yleisen mielipiteen vaikutus ulkopolitiikan hoitoon kylmän sodan liennytysvaiheessa tulee ilmi myös kansainvälisten suhteiden turbulenssi-teoriaa soveltamalla. Suomalainen kehitys antiapartheidliikehdinnässä kulki Pohjoismaiden perässä.
Resumo:
The paper provides a close lecture of the arguments and methods of legal construction, employed in the extensive individual opinions written by the Justices of the Brazilian Supreme Court in the case which authorized the same sex civil union. After tracing an outline of the legal problem and his possible solutions, we analyze the individual opinions, showing their methodological syncretism, the use of legal methods and arguments in a contradictory way as well the defciencies in the reasoning. The Justices use legal arguments, but do not meet the requirements of rationality in the decision-making. We have a rhetorical attempt that aims to satisfy the public opinion rather than to ofer a comprehensive and coherent solution according the normative elements of the Brazilian Federal Constitution of 1988.
Resumo:
This study analyses the diction of Latin building inscriptions. Despite its importance, this topic has rarely been discussed before: the most substantial contribution on the subject is a short dissertation by Klaus Gast (1965) that focuses on 100 inscriptions dating mostly from the Republican period. Marietta Horster (2001) also touched upon this theme in her thesis on imperial building inscriptions. I have collected my source material in North Africa because more Latin building inscriptions dating from the Imperial period have survived there than in any other area of the Roman Empire. By means of a thorough and independent survey, I have assembled all relevant African Latin building inscriptions datable to the Roman period (between 146 BC and AD 425), 1002 texts, into a corpus. These inscriptions are all fully edited in Appendix 1; Appendix 2 contains references to earlier editions. To facilitate search operations, both are also available in electronic form. They are downloadable from the address http://www.helsinki.fi/hum/kla/htm/jatkoopinnot.htm. Chapter one is an introduction dealing with the nature of building inscriptions as source material. Chapter two offers a statistical overview of the material. The following main section of the work falls into five chapters, each of which analyses one main part of a building inscription. An average building inscription can be divided into five parts: the starting phrase opens the inscription (a dedication to gods, for example), the subject part identifies the builder, the object part describes the constructed or repaired building, the predicate part records the building activity and the supplement part offers additional information on the project (it can specify the funding, for instance). These chapters are systematic and chronological and their purpose is to register and interpret the phrases used, to analyse reasons for their use and for their popularity among the different groups of builders. Chapter eight, which follows the main section of the work, creates a typology of building inscriptions based on their structure. It also presents the most frequently attested types of building inscriptions. The conclusion describes, on a general level, how the diction of building inscriptions developed during the period of study and how this striking development resulted from socio-economic changes that took place in Romano-African society during Antiquity. This study shows that the phraseology of building inscriptions had a clear correlation both with the type of builder and with the date of carving. Private builders tended to accentuate their participation (especially its financial side) in the project; honouring the emperor received more emphasis in the building inscriptions set up by communities; the texts produced by the army were concise. The chronological development is so clear that it enables stylistic dating. At the beginning of the imperial period the phrases were clear, concrete, formal and stereotyped but by Late Antiquity they have become vague, subjective, flexible, varied and even rhetorically or poetically coloured.
Resumo:
The present research is an investigation into the corpus of personal names and titles that are found in sources from the Middle Mongolian period, that is the time from the 13th to the beginning of the 15th century. The entry for every name or title has been divided into three parts: occurence(s) of a given name in Middle Mongolian sources (primary sources), etymology, and occurence(s) in sources other than Middle Mongolian (secondary sources). Culturally and lingistically the corpus can be divided into six sub-groups: Mongolian, Turkic (Old, Middle and Modern), Arabo-Persian (Islamic), Indo-Iranian and Tibetan (Buddhist), as well as Chinese. Among these, the largest group is formed by Mongolian and Turkic, followed by Chinese (mostly titles), Indo-Iranian, Arabo-Persian and Tibetan. With regard to the primary and secondary occurences the research is based mainly on primary sources including text-publications and dictionaries. Every name or title is documented as completely as possible within a Central Asian framework. However, due to the divergency of the sources available as well as diachronical importance, each sub-group has been dealt with slightly differently, but consistently. The corpus of investigated names and titles gives a fairly correct picture of the multi-ethnical composition of the Mongolian world-empire. It also shows the foreign influences on Mongolian names and titles, being in this respect a mirror of the influences that are visible in other parts of the Middle Mongolian culture too. Furthermore, the investigated corpus reflects the transitory stage of the 13th to 15th century in Central Asian history, and includes thus material from the past (Indo-Iranian, Old and Middle Turkic), and material that points to the future (Arabo-Persian, Tibetan, Modern Turkic).
Resumo:
This study examines the Chinese press discussion about democratic centralism in 1978-1981 in newspapers, political journals and academic journals distributed nationwide. It is thus a study of intellectual trends during the Hua Guofeng period and of methods, strategies, and techniques of public political discussion of the time. In addition, this study presents democratic centralism as a comprehensive theory of democracy and evaluates this theory. It compares the Chinese theory of democratic centralism with Western traditions of democracy, not only with the standard liberal theory but also with traditions of participatory and deliberative democracy, in order to evaluate whether the Chinese theory of democratic centralism forms a legitimate theory of democracy. It shows that the Chinese theory comes close to participatory types of democracy and shares a conception of democracy as communication with the theory of deliberative democracy. Therefore, the Chinese experience provides some empirical evidence of the practicability of these traditions of democracy. Simultaneously, this study uses experiences of participatory democracies outside of China to explain some earlier findings about the Chinese practices. This dissertation also compares Chinese theory with some common Western theories and models of Chinese society as well as with Western understandings of Chinese political processes. It thus aims at opening more dialogue between Chinese and Western political theories and understandings about Chinese polity. This study belongs to scholarly traditions of the history of ideas, political philosophy, comparative politics, and China studies. The main finding of this study is that the Chinese theory of democratic centralism is essentially a theory about democracy, but whether its scrupulous practicing alone would be sufficient for making a country a democracy depends on which established definition of democracy one applies and on what kind of democratic deficits are seen as being acceptable within a truly democratic system. Nevertheless, since the Chinese theory of democratic centralism fits well with some established definitions of democracy and since democratic deficits are a reality in all actual democracies, the Chinese themselves are talking about democracy in terms acceptable to Western political philosophy as well.
Resumo:
This dissertation is a study of the forms and functions of feasts and feasting in the ancient Egyptian village of Deir el-Medina in Thebes (modern Luxor). This particular village, during the New Kingdom (c. 1550 1069 BC), was inhabited by the men (and their families) who constructed the Royal Tombs in the Valley of the Kings and the Valley of the Queens. The royal artisans were probably more literate than the average Egyptians and the numerous Ramesside Period (c. 1295 1069 BC) non-literary texts found in the excavations of the village and its surroundings form the source material for this study. In this study, the methods used are mainly Egyptological and the references to feasts and feasting are considered in view of what is known of New Kingdom Egypt, Thebes, and Deir el-Medina. Nevertheless, it is the use of the methodological concept local vernacular religion that has resulted in the division of the research findings into two sections, i.e., references to feasts celebrated both in and outside the community and other references to feasts and feasting in the village. When considering the function of the feasts celebrated at Deir el-Medina, a functional approach to feasts introduced by anthropologists and archaeologists is utilized. The Deir el-Medina feasts which were associated with the official religion form a festival calendar of feasts celebrated annually on the same civil calendar day. The reconstructed festival calendar of Deir el-Medina reflects the feasts celebrated around Thebes or, at least, in Western Thebes. The function of the nationally and regionally observed feasts (which, at least at Deir el-Medina, resulted in a work-free day) may have been to keep people content so that they would continue to work which was to the advantage of the king and the elite surrounding him. Local feasts appear to have been observed more irregularly at Deir el-Medina or perhaps according to the lunar calendar. Feasts celebrated by the community as a whole served to maintain the unity of the group. In addition to feasts celebrated by the entire community, the inhabitants of Deir el-Medina could mark their own personal feasts and organize small gatherings during public feasts. Through such feasts, an individual man might form alliances and advance his chances of a favourable marriage or of acquiring a position on the work crew.
Resumo:
The aim of this dissertation is to discuss the concept of choice in the most important collection of Islamic traditions, Sahih al-Bukhari. The author of the collection, Muhammad ibn Isma'il al-Bukhari, lived between 810-870. My starting point is the collection of texts as it is now in its normative, established form. I read the hadiths as pieces of reality, not as statements about reality. The historicity of the texts has no role at all in my analysis. Part I sketches out the hagiography of the life and work of the author and provides a short history of the development of hadith literature and the processes of collecting and classifying the texts are discussed briefly. Part one ends with the presentation of my way of using rhetorical analysis as a methodological tool. Part II introduces my analysis of the concept of choice. It is divided into ten chapters, each concentrating on one hadith cluster. Part II ends with a discussion of the philosophy of free will and predestination in early Islam. Hadith literature is often considered as a representative of predestinarian theology compared to the Qur'an which emphasises the reponsibility of people of their own acts. In my conclusions I suggest that accoding to the texts in Sahih al-Bukhari, people do deal with real choices in their lives. The collection includes both strictly predestinarian texts but it also compises texts which claim that people are demanded to make real choices, even choices concerning life and death.