982 resultados para phosphorus fertilization
Resumo:
The Brigalow Belt bioregion of southern and central Queensland supports a large percentage of northern Australia's sown pastures and beef herd. The Brigalow soils were widely thought to have adequate phosphorus (P) for cropping, sown pastures and grazing animals, which has led to almost no use of P fertiliser on sown pastures. The majority of pastures established in the region were sown with tropical grasses only (i.e. no legumes were sown). Under grass-only pastures, nitrogen (N) mineralisation rates decline with time since establishment as N is 'tied-up' in soil organic matter. This process leads to a significant decline in pasture and animal productivity and is commonly called 'pasture rundown'. Incorporating pasture legumes has been identified as the best long-term solution to improve the productivity of rundown sown grass pastures. Pasture legumes require adequate P to grow well and fix large amounts of N to increase the productivity of rundown sown grass pastures. Producers and farm advisors have traditionally thought that P fertiliser is not cost-effective for legume-based improved pastures growing on inland areas of Queensland despite there being little, if any, data on production responses or their economic outcomes. Recent studies show large and increasing areas of low plant available soil P and large responses by pasture legumes to P fertiliser on Brigalow soils. The economic analysis in this scoping study indicates potential returns of 9–15% on extra funds invested from the application of P fertiliser, when establishing legumes into grass pastures on low P soils (i.e. lower than the critical P requirement of the legume grown). Higher returns of 12–24% may be possible when adding P fertiliser to already established grass/legume pastures on such soils. As these results suggest potential for significant returns from applying P fertiliser on legume pastures, it is recommended that research be conducted to better quantify the impacts of P fertiliser on productivity and profit. Research priorities include: quantifying the animal production and economic impact of fertilising legume-based pastures in the sub-tropics for currently used legumes; quantifying the comparative P requirements and responses of available legume varieties; understanding clay soil responses to applied P fertiliser; testing the P status of herds grazing in the Brigalow Belt; and quantifying the extent of other nutrient deficiencies (e.g. sulphur and potassium) for legume based pastures. Development and extension activities are required to demonstrate the commercial impacts of applying P fertiliser to legume based pastures.
Resumo:
Eutrophication favours harmful algal blooms worldwide. The blooms cause toxic outbreaks and deteriorated recreational and aesthetic values, causing both economic loss and illness or death of humans and animals. The Baltic Sea is the world s only large brackish water habitat with recurrent blooms of toxic cyanobacteria capable of biological fixation of atmospheric nitrogen gas. Phosphorus is assumed to be the main limiting factor, along with temperature and light, for the growth of these cyanobacteria. This thesis evaluated the role of phosphorus nutrition as a regulating factor for the occurrence of nitrogen-fixing cyanobacteria blooms in the Baltic Sea, utilising experimental laboratory and field studies and surveys on varying spatial scales. Cellular phosphorus sources were found to be able to support substantial growth of the two main bloom forming species Aphanizomenon sp. and Nodularia spumigena. However, N. spumigena growth seemed independent of phosphorus source, whereas, Aphanizomenon sp. grew best in a phosphate enriched environment. Apparent discrepancies with field observations and experiments are explained by the typical seasonal temperature dependent development of Aphanizomenon sp. and N. spumigena biomass allowing the two species to store ambient pre-bloom excess phosphorus in different ways. Field experiments revealed natural cyanobacteria bloom communities to be predominantly phosphorus deficient during blooms. Phosphate additions were found to increase the accumulation of phosphorus relatively most in the planktonic size fraction dominated by the nitrogen-fixing cyanobacteria. Aphanizomenon sp. responded to phosphate additions whereas the phosphorus nutritive status of N. spumigena seemed independent of phosphate addition. The seasonal development of phosphorus deficiency is different for the two species with N. spumigena showing indications of phosphorus deficiency during a longer time period in the open sea. Coastal upwelling introduces phosphorus to the surface layer during nutrient deficient conditions in summer. The species-specific ability of Aphanizomenon sp. and N. spumigena to utilise phosphate enrichment of the surface layer caused by coastal upwelling was clarified. Typical bloom time vertical distributions of biomass maxima were found to render N. spumigena more susceptible to advection by surface currents caused by coastal upwellings. Aphanizomenon sp. populations residing in the seasonal thermocline were observed to be able to utilise the phosphate enrichment and a bloom was produced with a two to three week time lag subsequent to the relaxation of upwelling. Consistent high concentrations of dissolved inorganic phosphorus, caused by persistent internal loading of phosphorus, was found to be the main source of phosphorus for large-scale pelagic blooms. External loads were estimated to contribute with only a fraction of available phosphorus for open sea blooms. Remineralization of organic forms of phosphorus along with vertical mixing to the permanent halocline during winter set the level of available phosphorus for the next growth season. Events such as upwelling are important in replenishing phosphate concentrations during the nutrient deplete growth season. Autecological characteristics of the two main bloom forming species favour Aphanizomenon sp. populations in utilising the abundant excess phosphate concentrations and phosphate pulses mediated through upwelling. Whilst, N. spumigena displays predominant phosphorus limited growth mode and relies on more scarce cellular phosphorus stores and presumably dissolved organic phosphorus compounds for growth. The Baltic Sea is hypothesised to be in an inhibited state of recovery due to the extensive historical external nutrient loading, extensive internal phosphorus loading and the substantial nitrogen load caused by cyanobacteria nitrogen fixation. This state of the sea is characterised as a vicious circle .
Resumo:
CaO-SiO2-FeOx-P2O5-MgO bearing slags are typical in the basic oxygen steelmaking (BOS) process. The partition ratio of phosphorus between slag and steel is an index of the phosphorus holding capacity of the slag, which determines the phosphorus content achievable in the finished steel. The influences of FeO concentration and basicity on the equilibrium phosphorus partition ratios were experimentally determined at temperatures of 1873 and 1923 K, for conditions of MgO saturation. The partition ratio initially increased with basicity but attained a constant value beyond basicity of 2.5. An increase in FeO concentration up to approximately 13 to 14 mass pet was beneficial for phosphorus partition.
Resumo:
The results of the present investigation reveal that the presence of anions in the reacting medium greatly modify the reactions between soil and solution P. Associating anions reduce considerably the retention of phosphate in soils. Citrate, tartrate, and silicate are found to be superior to arsenate, oxalate, and fluoride in reducing phosphate retention in soil. The performance of associating anions depends on the pH and P concentration of the reacting medium. The nature and properties of soil also play a highly significant role on the effectiveness of associating anions.
Resumo:
Lihaluujauho muodostaa maatilojen myytävien kasvi- ja eläinperäisten tuotteiden jälkeen tärkeimmän agroekosysteemeistä poispäin suuntautuvan ravinnevirran. Se sisältää runsaasti pääkasvinravinteita typpeä, fosforia ja kalsiumia (N ~8%, P ~5%, Ca yleensä ~10-15% luuaineksen määrästä riippuen), sekä kaliumia n.1% tai alle. Lihaluujauho on todettu tehokkaaksi lannoitteeksi useilla viljelykasveilla ja sen käyttö on sallittu myös luomuviljelyssä EU-alueella. Lihaluujauhoon ja erityisesti sen rehukäyttöön liittyvistä riskeistä merkittävin on TSE-tautien riski (naudan BSE-, lampaiden ja vuohien scrapie-, sekä ihmisen vCJD-taudit). Rehukäyttöä on monissa maissa rajoitettu 1980-luvulla puhjenneen BSE-kriisin myötä. BSE-taudin leviäminen yhdistettiin tilanteeseen, jossa nautaperäistä lihaluujauhoa käytettiin nautaeläinten rehun ainesosana. Myös lihaluujauhon käytössä turkiseläinrehuna saattaa piillä BSE:n tai muun TSE-taudin riski. Oikein käsitellyn lihaluujauhon lannoitekäyttöön ei kuitenkaan näytä tarkastelemieni tutkimusten perusteella sisältyvän huomattavaa TSEriskiä, jos huolehditaan asianmukaisista varotoimista ja menettelyistä sekä tuotteen valmistusprosessissa, että käytettäessä lannoitetta. Lihaluujauhon lannoitekäytön lisääminen edistäisi ruokajärjestelmämme ravinnekierron sulkemista etenkin fosforin osalta. Lihaluujauho on uusiutuva luonnonvara, jonka lannoitekäytöllä voitaisiin korvata huomattava osa lannoiteaineena kulutettavista fosforipitoisista kiviaineista. Sokerijuurikkaan lannoituskokeissa Varsinais-Suomen Kaarinassa vuosina 2008 ja 2009 lihaluujauhokäsittelyt eivät menestyneet aivan yhtä hyvin satotasovertailussa kuin kontrollikäsittelyiden NPK-väkilannoitteet, mutta laatuominaisuuksiltaan (sokeripitoisuus, amino-N, K, ja Na-pitoisuudet) joiltakin osin kontrollikäsittelyjä paremmin. Kokeissa käytetyt lajikkeet olivat ’Jesper’ vuonna 2008 ja ’Lincoln’ vuonna 2009. Käytetty lihaluujauholannoite oli Honkajoki Oy:n Viljo Yleislannoite 8-4-3, joka sisälsi noin 10% kaliumsulfaatin ja kasviperäisten sivutuotteiden seosta. Viljo-lannoitetta käytettiin sekä yksistään, että yhdistettynä 10-25%:iin väkilannoitetta. Vuoden 2009 Viljo-koejäseniin vielä lisättiin kaliumsulfaattilannoitetta (42% K, 18% S), jotta päästiin annetun kaliumin määrässä päästiin lannoitussuosituksen (60 kg K/ha) tasolle. Pelkkä Viljo-lannoite tuotti merkitsevästi alhaisemmat sadot kuin kontrollikäsittelyt molempina vuosina. Kuitenkin kun Viljolannoitteen ohella käytettiin väkilannoitetta (10-25% kasvin typentarpeesta) päästiin varsin lähelle kontrollikäsittelyiden satotasoja. Myös pelkän LLJ-lannoitteen tuottamat satotasot olivat kuitenkin selvästi paremmat kuin Suomen keskimääräiset juurikassadot. Viljo-käsittelyillä oli selvästi positiivinen vaikutus laatutekijöihin amino-N, K ja Na vuonna 2008, mutta vuonna 2009 näiden pitoisuudet jäivät kontrollikäsittelyjen tasolle. Viljo-käsittelyiden sokeripitoisuudet olivat vuonna 2008 kontrollikäsittelyn luokkaa ja Viljo77%+NK1:n osalta kontrollia merkitsevästi paremmat. Vuoden 2009 sokeripitoisuudet olivat kaikilla koejäsenillä erinomaiset, ja käsittelyiden välillä ei ilmennyt merkitseviä eroja. Kokeiden perusteella kaliumsulfaatilla täydennetty lihaluujauho on hyvin toimiva lannoite sokerijuurikkaalla Suomen olosuhteissa, etenkin yhdistettynä väkilannoitteeseen.
Resumo:
1. Anhydrous aluminium chloride reacts with phosphorus oxychloride to give a complex with a composition AlCl3.2 POCl3 which can be prepared in the form of a free flowing powder. 2. The phosphorus oxychloride-aluminium chloride complex in nitrobenzene dissociates into AlCl3.POCl3 and POCl3 as indicated by the cryoscopic measurements. 3. The solution of the complex in nitrobenzene has a higher specific conductivity than the corresponding electrical conductivities of individual components. Similar higher electrical conductance is observed when the two components are mixed in nitrobenzene in different proportions. 4.When a solution of anhydrous aluminium chloride in nitrobenzene is titrated conductometrically against a solution of phosphorus oxychloride in nitrobenzene, a limiting value in the conductivity is reached at point corresponding to the molecular composition, the components in the ratio of 1:2 AlCl3: POCl3 in solution. 5. The absorption maxima of the complex in nitrobenzene solution differ from the absorption maximum of the individual components.
Resumo:
Tiivistelmä: Suomen jokivesien Itämereen kuljettama fosfori ja orgaaninen aine
Resumo:
A new dicationic dihydrogen complex of the type trans-[(dppe)(2)Ru(eta (2)-H-2)(PF(OMe)(2))]BF4](2) has been prepared and characterized. A large coupling of about 50 Hz between the H-2 and trans-phosphorus ligand in this complex has been observed.
Resumo:
Experimental evidence that phosphorus in silicon is neutralized by hydrogenation is presented by measuring changes in sheet resistance and Hall mobility carrier in heavily phosphorus‐doped polycrystalline films.
Resumo:
Mansikka (Fragaria × ananassa Duch.) on tärkein Suomessa viljelty marja sekä määrällisesti että taloudellisesti. Suomessa ongelmana on lyhyt satokausi ja matala satotaso. Pääsadon aikaan runsas mansikan tarjonta markkinoilla laskee huomattavasti mansikan hintaa. Paras hinta saadaan normaalin satokauden ulkopuolella. Jatkuvasatoiset mansikkalajikkeet mahdollistaisivat pidemmän ja tasaisen satokauden, mikä vakauttaisi mansikan hintaa. Jatkuvasatoinen mansikka sopii viljelyyn kausihuoneissa korotetuilla kasvualustoilla, jolloin lannoitus ja kastelu hoidetaan tippukastelulla. Jatkuvasatoinen mansikka tuottaa kukkia ja marjoja koko satokauden, mikä vaikuttaa sen ravinnetarpeeseen. Tehdyssä tutkimuksessa testattiin kolmea eri lannoitustasoa 1,5 mS/cm, 2,3mS/cm ja 3,0 mS/cm, joiden N:K –suhde marjojen kypsymisvaiheessa oli 1:1,5. Neljäs käsittely oli kastelu johtokyvyllä 2,3 mS/cm N:K –suhteen ollessa 1:2 marjojen kypsyessä. Tutkimuksessa havainnointiin taimien vegetatiivista kasvua sekä sadon muodostusta ja marjojen laatua. Samalla seurattiin ylivaluntaveden määrää sekä veden mukana huuhtoutunutta fosforia ja typpeä. Tutkimuksessa käytetyt lajikkeet olivat ’Malling Opal’ ja ’Rondo’. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat aikaisempia tutkimuksia, että mansikan ravinnetarve on suhteellisen matala. Voimakkain vegetatiivinen kasvu, suurin sato ja suurimmat marjat saatiin alimmalla testatulla johtokyvyllä (1,5 mS/cm). Lannoitustasolla oli hyvin vähän vaikutusta marjan laatuun tai sadon ajoittumiseen. Myöskään N:K – suhteen muutoksella ei ollut vaikutusta marjan laatuun. Taimien veden otto oli suurinta alimmalla lannoitustasolla, ja mahdollisesti kasteluveden korkea ionipitoisuus vaikeutti kasvin veden ottoa korkeilla veden johtokyvyillä. Valumaveden mukana poistuneet typpi- ja fosforipäästöt kasvoivat huomattavasti kasteluveden johtokyvyn noustessa.