1000 resultados para kulttuurillinen merkitys
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia millainen yhteys tiimin jäsenten kokemalla yhteenkuuluvuudella on heidän tehtävämotivaatioonsa. Tutkimus on toteutettu tapaustutkimuksena ja tutkimuskohteena tutkielmassa oli erään suomalaisen yliopiston kansainvälinen tutkijaryhmä. Tutkimuksen empiirinen osuus kerättiin kvalitatiivisella tutkimustavalla, haastattelemalla tutkijaryhmän kuutta jäsentä. Tutkimuksen empiirinen analyysi toteutettiin teemoittelun avulla. Tutkimuksen perusteella yhteenkuuluvuuden yhteys tehtävämotivaation oli melko heikko. Yhteyden heikkoutta voidaan selittää tutkijoiden vahvalla sisäisellä motivaatiolla. Yhteys, mikä yhteenkuuluvuuden ja tehtävämotivaation välillä havaittiin, rakentui yhteistyön ja yhdessä toimimisen kautta eli tilanteissa, joissa tiimin jäsenet tarvitsivat toistensa apua suoriutuakseen tietyistä työtehtävistä.
Resumo:
Ahvenanmaan erityisasemaa määrittävistä kansainvälisistä valtiosopimuksista vanhin on liki 150 vuotta vanha ja uusin on vuodelta 1947. Vaikka maailma on näistä ajoista muuttunut, Ahvenanmaan asemaa pidetään itsestään selvänä. Tämä tutkimustyö kokoaa yhteen tärkeimmät Ahvenanmaata käsittelevät historialliset tapahtumat ja valtiosopimukset sekä käsittelee niiden merkitystä nykypäivänä Suomen ja Itämeren näkökulmasta katsottuna. Tutkimustyössä käsitellään geopoliittisen analyysin ja voimavara-analyysin avulla Ahvenanmaata alueena, joka sijaitsee keskellä Itämerta, sekä Ahvenanmaan strategista merkitystä yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna. Lisäksi tutkimustyössä selvitetään mahdollisen sotilaallisen liittoutumisen merkitystä Ahvenanmaan asemalle ja erityisjärjestelylle. Tutkimustyö on luonteeltaan teoreettinen, ja sen tutkimusmenetelmä on laadullinen asiakirjatutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimusongelma on: “Mikä on Ahvenanmaan strateginen merkitys yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna?” Tutkimusongelma pyritään avaamaan pohtimalla Ahvenanmaan kansainvälistä merkitystä Itämeren alueella, sekä vertaamalla merisodan ja yhteiskunnan turvallisuuden nykyisiä uhkakuvia sodanaikaisiin uhkakuviin ja historiantutkimuksen esittävään taustaan. Lisäksi tutkimusongelmaan haetaan ratkaisua pohtimalla, miten muuttuva kansainvälinen politiikka Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueen olojen muuttuminen vaikuttavat Ahvenanmaan erikoisaseman säilyttämiseen Suomen kannalta katsottuna. Tutkimustyö on rajattu 1930-luvulta nykypäivään. Painopisteenä on Itämeren alueen kehitys kylmän sodan jälkeisenä aikana taloudellisen ja kauppapoliittisen suorituskyvyn noustessa tärkeydessä sotilaallisen suorituskyvyn edelle. Tutkimusaineistona ovat kotimaiset ja kansainväliset julkiset asiakirjat sekä lehtiartikkelit ja asiantuntija-haastattelut. Tutkimuksessa ilmenee, että Ahvenanmaan strateginen merkitys on Suomelle edelleen suuri, mutta kansainvälisesti Itämeren kokonaisuuden kannalta katsottuna huomattavasti pienempi kuin sotiemme ja kylmän sodan aikana. Itämeren nykyisen roolin huomattiin olevan kaupallinen eikä sotilaallinen, kuten se oli kylmän sodan aikana. Itämeren strategisen painopisteen todettiin siirtyneen Tanskan salmille – päinvastoin kuin asiantuntijat arvioivat 1990-luvun puolivälissä. Suomen mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta todettiin, ettei se vaikuttaisi Ahvenanmaan erityisasemaan. Suomen keinoja täyttää Ahvenanmaata koskevat kansainväliset velvoitteet se kuitenkin lisäisi. Osa tutkimustyön aineistosta on kylmän sodan aikana laadittua kirjallisuutta. Siihen suhtaudutaan käsittelyssä kriittisesti, joskin se muodostaa tutkimustyön historiankatsauksen rungon ja sitä pidetään luotettavana. Tähän pohjautuen tutkimuksessa kuitenkin painotetaan Ahvenanmaan strategista merkitystä ja sen asettamia vaatimuksia Suomen puolustusjärjestelyille Itämeren alueella nykyään vallitsevassa tilanteessa.
Resumo:
Rajavartiolaitoksen tehtävien monialaisuus ja toimivaltuuksien laajeneminen sekä toimintaympäristön ja työn kuvan muutokset asettavat haasteita henkilöstön koulutukselle ja osaamiselle. Osaamiseen ja sitä kautta Rajavartiolaitoksen suorituskykyyn vaikutetaan erityisesti koulutuksella. Koulutus tulee nähdä muutosta ja kehitystä edistävänä voimana vastattaessa tulevaisuuden haasteisiin. Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen vaikuttavat ulkoinen ja sisäinen toimintaympäristö. Koulutuskulttuurilla tarkoitetaan monitasoista ja - tahoista kokonaisuutta ja yläkäsitettä, joka vaikuttaa ohjaavasti ja normittavasti opettajien ja kouluttajien toimintaan sekä koulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää organisaatiokulttuurin keskeisimmät ominaispiirteet, Rajavartiolaitoksen ja erityisesti rajavartiomiesten keskeisimmät pätevyysvaatimukset sekä organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten välinen yhteys ja niiden vaikutus Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Tutkimuksessa myös jäsennettiin koulutuskulttuurin rakentumista sekä selvitettiin koulutuskulttuurin kehittämisedellytyksiä ja -pyrkimyksiä. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Mikä on organisaatiokulttuurin sekä Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiesten pätevyysvaatimusten merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiselle?” Tutkimus rajattiin rauhan ajan henkilökuntakoulutukseen. Sen lähestymistapa oli selittävä ja kartoittava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa vaihtelevat valmiit teoriamallit ja aineistolähtöisyys. Lähdeaineisto koostui lähinnä sotatieteellisestä ja rajaturvallisuusalan tutkimuksesta, kasvatustieteellisestä ja sotilaspedagogisesta kirjallisuudesta sekä Rajavartiolaitoksen asiakirjoista. Analyysissa aineistoa teemoiteltiin asiakokonaisuuksittain. Johtopäätöksissä esitettiin analyysin tuloksena oppivan organisaation periaatteisiin pohjautuva Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin kehittymisen malli. Mallinnus muodosti synteesinä tutkimuksen päätuloksen. Sen perusteella johtopäätöksissä esitettiin myös Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin käsite. 3 Johtopäätösten perusteella Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuuriin liittyy läheisesti toimintakulttuuri, jonka muutosprosessi asettaa pätevyys-, koulutus- ja oppimisvaatimuksia henkilöstölle ja työyhteisöille. Oppiminen kehittää sekä yksilöllistä että organisaation kollektiivista pätevyyttä. Pätevyys on ammattitaitoa laajempi yleiskäsite liittyessään nimenomaan yhteisöllisen toiminnan valmiuksiin kokonaistyöprosessin osana. Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiehen pätevyysvaatimuksilla on olennainen merkitys koulutuskulttuurin rakentumiseen, sillä ne vaikuttavat suuresti koulutuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja opetusmenetelmiin. Vakiintunut toimintakulttuuri pohjautuu organisaatiokulttuuriin eli syvimpiin uskomuksiin ja tiedostamattomiin perusoletuksiin. Toimintakulttuurin muuttaminen voi olla siten vaikeaa ja herättää muutosvastarintaa. Sama koskee opetus- ja oppimiskulttuuria, jonka uudistaminen edellyttää koko koulutus- ja työyhteisön tukea ja nykyaikaista koulutuskäsitystä. Vahvana ja piilevänä ilmiönä myös organisaatiokulttuurilla on näin suuri merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Kulttuurin tunnistaminen ja ymmärtäminen onkin tärkeää Rajavartiolaitoksen kehittämisen kannalta. Samoin arvoilla on kulttuurin muutokseen, muutosjohtamiseen, pätevyysvaatimuksiin ja koulutukseen liittyvä monitahoinen merkitys. Rajavartiolaitoksen koulutusta on kehitettävä ottamalla huomioon tulevaisuuden muuttuvat ja kasvavat osaamisvaatimukset. Koulutuksen laatu edellyttää koulutus- ja työyhteisön oppimisympäristön ja oppimisedellytysten kehittämistä. Yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta syntyvä oppiminen johtaa organisaation osaamiseen ja innovatiiviseen toimintaan, mikä edellyttää pedagogisen johtamisen taitoja. Joustavalle oppivalle organisaatiolle on ominaista kyky muuttua ja kehittyä jatkuvasti sekä ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Opetuksen ja oppimisen pedagogisessa kehittämisessä on kyse Raja- ja merivartiokoulun pedagogisen strategian edellyttämästä uudistumis- ja muutosprosessista kohti ongelmalähtöisempää, tutkivampaa ja yhteisöllisempää oppimis- ja työtapaa. Uudet opetus-, oppimis- ja yhteistyökäytännöt sekä oman työn ja työyhteisön arviointi ja kehittäminen vaativat uudenlaista roolia ja osaamista verrattuna perinteiseen koulutus- ja toimintakulttuuriin. Tutkimus osoitti Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin olevan hyvin kokonaisvaltainen ilmiö, joka vaatii tarkempaa tutkimusta. Jatkotutkimustarpeet muodostivat tutkimuksen toisen päätuloksen, jonka perusteella tulee tutkia itse kulttuuria ja syventää koulutuskulttuurin kehittämistä. Lisäksi tulisi harkita Rajavartiolaitoksen osaamisen kehittämisohjelman laatimista.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan Itämeren asemaa strategisena kuljetustienä. Tarkastelun näkökulmana on Venäjältä Euroopan unionin alueelle suuntautuva energiakauppa, jonka perusteella tutkimuksessa pyritään ensisijaisesti selvittämään, minkälaisen merkityksen Nord Stream -kaasuputki saa eri maissa julkaistujen uutisartikkeleiden valossa. Uutisaineistona käytetään venäläistä, ruotsalaista ja suomalaista aineistoa, joiden perusteella kyetään kuvaamaan kaasuputken merkitys Venäjällä, Ruotsissa ja Suomessa. Tutkimuksessa käytetään realistista lähestymistapaa Itämeren aseman geopoliittisen määrittelyyn. Geopolitiikan avulla luodaan kuva siitä, mitkä maantieteelliset, taloudelliset ja sotilaalliset tekijät vaikuttavat Itämeren asemaan strategisena kuljetustienä. Tutkimusongelmaan vastataan konstruktivistisen teorian ja lähestymistavan perusteella, mikä mahdollistaa tutkimusmenetelmänä käytetyn diskurssianalyysin luotettavan käytön. Uuden geopolitiikan ja kriittisen geopolitiikan tarkastelutapojen mukaisesti energiakaupan nähdään muodostavan keskinäisriippuvuuden Venäjän ja Euroopan unionin välille. Keskinäisriippuvuudella on vakautta lisäävä vaikutus, mutta se mahdollistaa myös vallan käyttämisen, mikä on nähtävissä kaasuputken merkityksien muodostumisessa. Tästä voidaan johtaa tutkimusongelma ja tutkimuksen pääkysymys: Minkälaisen merkityksen Itämeren kaasuputki muodostaa aiheesta käytyjen diskurssien perusteella? Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu 932 uutisartikkelista, joista tutkimusasetelman mukaisiksi tunnistettiin 665 artikkelia. Artikkeleista määriteltiin keskeisimmät diskurssit ja tyypillisimmät argumentoijat. Diskurssianalyysin perusteella Itämeren kaasuputken merkitys muodostuu valtion ja yrityksen edustajien diskurssien perusteella ensisijaisesti poliittiseksi. Tutkimuksen perusteella kaasuputki saavuttaa poikkeavia merkityksiä eri maissa. Venäjällä kaasuputken merkitys on poliittis-taloudellinen ja Ruotsissa poliittinen. Suomessa Itämeren kaasuputki saa ensisijaisesti ympäristömerkityksen. Johtopäätöksenä voidaan osoittaa merkityksien syntyyn vaikuttavia tekijöitä, joita ovat Venäjän kannalta energianviennin kriittisen korkea osuus maan kansantaloudesta ja Ruotsin kannalta talouden vähäinen riippuvuus venäläisestä energiasta sekä Itämerestä. Suomen kannalta keskeisin merkityksen syntyyn vaikuttava tekijä on vastaavasti koko maan riippuvuus Itämerestä strategisena kuljetustienä.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa kartoitetaan tukikohtaviestijoukkueen rauhan aikaisen koulutuksen oppimisympäristöjä ja niiden tuottamia sodan ajan tilanteessa tarvittavia valmiuksia. Tukikohtaviestijoukkue on Ilmavoimien 2. luokan lentotukikohtien organisaatioon kuuluva viesti- ja lennonvarmennuspalvelut tuottava joukko, jota joukkotuotetaan Ilmasotakoulun Tukikohtakomppaniassa. Tukikohtaviestijoukkuetta ja sen koulutuksen toteutusta ei ole aiemmin laajasti tutkittu. Tämän tutkimuksen tutkimusjoukko on ollut saapumiserästä 1/2010 tuotettu tukikohtaviestijoukkue.
Resumo:
Venäjän avaruuspuolustusta ja sen merkitystä kansalliseen turvallisuuteen on tutkittu Suomessa, samoin kuin muuallakin maailmassa vähän. Tämän lisäksi on olemassa arvioita siitä, että avaruuden käyttö tulevaisuuden sodankäynnissä on lisääntymässä. Tämän johdosta tutkimus Venäjän avaruuspuolustuksen osalta ja sen merkittävyydestä kansalliseen turvallisuuteen on tänä päivänä ajankohtainen ja tarpeellinen.
Resumo:
Muurmannin rata oli merkittävä Neuvostoliiton ulkomaanavun ja sotajoukkojen kuljetusreitti toisessa maailmansodassa vuoden 1941 loppupuolelta alkaen. Vuoden 1940 lopussa valmistunut Sorokasta alkanut Obozerskajan kautta Sisä-Venäjän rautatieverkkoon liittyvä rautatie osoitti merkityksensä suomalaisten vallattua Muurmannin radan Syväri – Karhumäki alueella. Suomalaisten ja saksalaisten sodankäynnille olisi ollut edullista vallata Sorokan rautatieliittymä ja katkaista sitä pitkin toimitettu ulkomaanapu ja vihollisjoukkojen keskitykset omia joukkoja vastaan. Valtausoperaatiota varten laadittiin maaliskuussa 1942 operaatiosuunnitelma, jota kenraali Aksel Airo nimitti sotien jälkeen ”Sorokka-suunnitelmaksi”. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää olisiko suunnitelma ollut toteutettavissa vuoden 1942 maaliskuun loppuun mennessä saatujen tiedustelutietojen perusteella. Tutkimustehtävän avulla selvitetään Neuvostoliiton joukkojen sotilaallista suorituskykyä operaatioon suunnitelluilla hyökkäysalueilla. Tiedustelutietojen perusteella verrataan Neuvostoliiton ja Suomen joukkojen sotilaallista suorituskykyä. Vertailun perusteella tutkija arvioi toteuttamatta jääneen operaation menestymisen mahdollisuuksia. Tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Pääaineistona tutkimuksessa ovat suomalaiset arkistoasiakirjat ja jatkosotaan liittyvä tutkimuskirjallisuus. Arkistoasiakirjoista hyödyllisimpiä ovat Päämajan Operatiivisen osaston asiakirjat, Maaselän ryhmän ja 14. Divisioonan vihollistilanneilmoitukset. Näiden joukkojen sotapäiväkirjat ja tiedustelupäiväkirjat osoittautuivat myös hyödyllisiksi alkuperäislähteiksi. Kirjallisuuslähteistä hyödyllisimpiä ovat tiedusteluun ja viholliseen liittyvät teokset, tärkeimpinä Heiskasen, Saressalon ja Mannisen teokset. Neuvostoliiton sotilaallinen suorituskyky oli heikko alkuvuodesta 1942. Puna-armeijan joukot valmistautuivat kuitenkin puolustamaan Muurmannin rataa ja Sorokkaa. Suomalaisten suunnittelemalle operaatioalueelle keskitettiin puna-armeijan lisäjoukkoja, puolustusasemia parannettiin ja maaliskuun lopussa sen joukkojen painopistettä siirrettiin sekä suomalaisjoukkojen suunnitellun hyökkäyksen painopistesuuntiin että Muurmannin radan suojaksi. Suomalaiset kykenivät selvittämään tiedustelullaan vastassa olleet vihollisen voimat, niiden vahvuudet ja heikkoudet, painopisteiden muodostumiset ja joukkojen keskitykset. ”Sorokkasuunnitelman” todennäköinen tarkoitus oli vallata Kotskoman tasalla oleva edullinen puolustusasema maaliskuun lopussa 1942. Myöhemmin hyökkäystä olisi voitu jatkaa Sorokkaan. Moni suunnitteluvastuussa olleista upseereista piti Kotskoman tasan valtaamisoperaatiota toteuttamiskelpoisena. Myös Mannerheim kannatti operaation sotilaallista toteutusta. Suurimmaksi esteeksi operaation toteuttamiselle muodostui mahdollisuus Yhdysvaltojen ulkopoliittisten suhteiden menettämiseen.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää arktisen alueen erilaisia merkityksiä. Tutkimuksen tiedonintressi noudattaa strategian tutkimuksen näkökantaa, jossa tutkija on kiinnostunut arktisen alueen saamista valtioon, asevoimiin, luonnonvaroihin ja politiikkaan liittyvistä merkityksistä. Tutkimusta ohjaava tutkimusongelma on: Millaisia merkityksiä arktinen alue saa viimeaikaisen uutisoinnin perusteella?