Toiminta ja tarkoite : Tutkimus suomen pronominista

The study describes the use and meaning of the Finnish demonstrative pronouns, focus being on the pronoun "tämä" (roughly 'this'). The Finnish demonstrative system is a three way one, the other two demonstratives are "tuo" ('that') and "se" ('it'). The data consisted of 12 half hours of video- and tape-recorded face-to-face and telephone conversations. The method for the study was ethnomethodological conversation analysis (CA); in addition to CA, the theoretical framework consisted of functional linguistics and linguistic anthropology. First, the study dealt with the syntactic distribution of the three demonstratives. The pronouns were analysed according to whether they are before or after the verb, and whether they compose an NP on their own or are determinants of a lexical NP. The study suggested that the form and the placement of the NP presents the referent as continuous/discontinuous or given/new. Givenness of a referent was defined as "identified adequately for the purposes of the on-going action". The so-called dislocated utterances were considered separately. It was found that left-dislocations are used for inserting referents in a particular relation to the on-going activity. Right-dislocations offer a solution for the sometimes competing motivations of newness and continuity: they are used for securing the identifiability of a referent that is implied to be continuous. Second, the study focussed on analysing the meaning of the pronouns according to three dimensions of reference: referential, indexical and relational. It was found that the demonstratives can organize interactional or spatial context. When organizing interactional context, the demonstrative pronouns express the role of identifying the referent in relation to the on-going activity. The pronoun "tämä" expresses that the referent is referentially open and the characterization of the referent is given in the on-going turn. Furthermore, it expresses asymmetry of the indexical ground: it expresses that the participants of a conversation do not share a mutual understanding of the activity at that particular time. In addition, the referent of the pronoun "tämä" is central for understanding the on-going action. Centrality could be understood as the relational feature of the pronoun. However, it is a consequence of the referential and indexical features of "tämä". The pronoun "tuo" also expresses referential openness, but it implies indexical symmetry. The pronoun "se" implies that the referent is known enough, and implies indexical symmetry. When used spatially, the pronouns may refer to a physical space or to a situation. They express or imply that the speaker is inside or outside the referent. The pronoun "tämä" implies inclusion, and the pronoun "tuo" expresses exclusion.

Meän tapa puhua : Tornionlaakso pellolaisnuorten subjektiivisena paikkana ja murrealueena

This folk linguistic and human geographic study deals with dialect awareness, dialect use and place attachment. The study discusses theoretical and methodological issues current in sociolinguistics suggesting that the study of attitudes should be regarded as a core area in the study of variation and change. Furthermore, it is suggested that instead of putting effort into improving mental mapping methodology (adopted into folk linguistics from behavioural geography of the 1960 s), the more up-to-date thinking of space in geography should be adopted. The region and the dialect are treated as perceptual constructs in the study. The dialect perceptions of high school seniors in the Finnish Tornio Valley are examined trough a triangulation method involving a questionnaire, interviews and dialect recognition test as the research methods. The h in non-initial syllables (e.g. lähethä(ä)n, saunhaan ~ sauhnaan let s go into sauna ) turns out, expectedly, as the most salient feature in the dialect awareness of the locals and in terms of local identity construction. This feature is no longer heard in most of the present dialects of Finnish but is still thriving in the Tornio Valley in the cross-border dialect area. The metathetic variant (saunhaan > sauhnaan into sauna , käymhään > käyhmään to go ) is a characteristic feature of the Tornio Valley dialect. However, individual differences have long been found in the use of the h. This study challenges the essentialist variationist view of social categories (gender) by analysing variation from a quantitative but emic and human geographic point of view. The study shows that the variation of the h is statistically significantly patterned in terms of the degree of feeling of insideness vs. outsideness. New light is shed on the gender differences found in earlier sociolinguistic studies: differences in dialect use between and inside gender groups are illuminated by the fact that, in this case, it is young women who are generally less attached to the local community than young men, but this does not hold for all the individuals. The ideological motivation for preservation of the h seems to be based on the imagined community of Tornio Valley covering both the Swedish and the Finnish valley area. The general image of the dialect area and it s speakers, the shared cognitive dialect boundaries of the locals and the particularly deep level of awaress of the linguistic variation of the h are notable resources of the Tornio valley identity. Hyperdialectic forms analogical to the most frequently attested metathetic forms are found in the interview data, predicting that in this dialect the h will be maintained also in the future.

Rauta ja Ristilukki : Vilho Helasen salapoliisiromaanisarja

Vilho Helanen (1899 1952) was a right-wing opinion leader in interwar Finland. But following the Second World War, the political situation in the country changed dramatically, and Helanen lost his job as well as his influential social station. He began to write detective fiction, and between 1946 and 1952 published seven novels (one had already been published in 1941). The novels protagonist is Kaarlo Rauta, a lawyer who acts as a private investigator. This doctoral dissertation analyzes the Rauta series from three different points of view. It investigates the extent to which the author s life and his strong political background appears in the series. The study also situates the series within Finnish society during and after the war. Finally, the study examines the Rauta series in terms of the genre conventions of detective fiction, that is, the study compares the Rauta series with other Finnish crime fiction and international crime fiction written during the 1940s. The Iron and The Cross Spider uses the term citizenship education when analyzing how Helanen implicitly continued his political teaching when writing crime fiction. The series includes a didactic register, which instructs the middle class in appropriate behaviour and manners, and the social roles entailed by gender. A special area of focus in this didacticism are norms of correct masculinity and femininity. The study devotes specific attention to the status of character in the series. The masculine detective and his beautiful wife are prominent, as is the fictive community and the tensions that criss-cross it. After the war, the Rauta series takes on a positive tone. Men can earn their place in society by fighting at the front, and after the war a homosocial bond exists between all the former soldiers. Women are shut out of the war experience. The detective hero has served in the war, but he is physically and psychologically untouched by it. The community is threatened by artists and immoral bohemians, but not the working class. Artists have affairs outside of marriage and abnormal sexual habits. The members of the upper class are also described as immoral in the series. Sadistic sexuality is often characteristic of the criminals, who are mostly femme fatales in the fashion of hard-boiled detective stories and film noir. Also, strong feelings have a negative connotation in the series, and showing them is forbidden behaviour. Men become criminals when they are insufficiently masculine or when they have not carried out their duty by fighting in the war. Helanen portrayed the communists, his political opponents from the 1930s, as criminals in his post-war series, but they were not openly represented as Russians or communists. Instead, Helanen used the cross spider as their symbol, a symbol which the readers of the time would recognize.

Päivä päivältä enemmän ja enemmän : Suomen toistokonstruktioita

Day by day more and more. Repetitive constructions in Finnish The study describes syntactic repetition in Finnish. Under investigation are short repetitive constructions in which the construction is connected by a morpheme, for example, päivä päivältä day by day , uudelleen ja uudelleen again and again . The study is a qualitative corpus-based study. It has three study questions. First, the study analyses the grammatical structure of repetitive constructions. Secondly, repetition is an iconic phenomenon, and the study investigates the motivation for repetition. Why and where is repetition used? Thirdly, the study will tentatively explain the syntactic productivity of the constructions. Syntactic repetition has semantic and pragmatic functions of which three are the most interesting. Firstly, it changes the aspectual interpretation of utterances. Durative situations become continuative, and semelfactive iterative. Secondly, repetition is also used to intensify expressions. Thirdly, repetition can be used to express superlative meanings. Repetition has many pragmatic functions. For example, it carries affective meanings in conversation. Repetition can also be used as an expressive tool in narrative contexts.

Toimijaroolit ja roolien välinen dynamiikka Vihreän liiton periaateohjelmassa 2006

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen toimijarooleja poliittisen puolueen periaateohjelmassa. Aineistonani on Vihreän liiton vuonna 2006 voimaan tullut periaateohjelma. Periaateohjelma on puolueen yhteisen keskustelun tuloksena syntyvä, kantaaottava ja voimakkaan ideologinen teksti, johon valikoidaan mukaan puolueen tärkeäksi katsomat asiat. Ohjelma on tekstinä preskriptiivinen ja sisältää runsaasti toimintavaatimuksia ja -ohjeita, mikä korostaa toimijuuden keskeisyyttä tutkimuskohteena juuri tässä tekstilajissa. Tekstilajikysymykset ja periaateohjelman kirjoituksen konventiot vaikuttavat myös aineistossani leimalliseen aktiivisesti toimivan subjektin häivyttämisen. Pyrin erittelemään ja analysoimaan Vihreän liiton ohjelmaa tapausesimerkkinä siitä, miten toimijaroolien kautta rakennetaan ohjelmatekstin maailmaa ja toimijoiden suhteita siinä. Välineenä analyysissani käytän A.J. Greimasin kehittelemää aktanttimallia (katso Greimas 1979). Semanttinen malli jäsentää tekstin maailman toimijoita rooleihin niiden suorittamien funktioiden perusteella. Keskeisimmät tarkasteltavat roolit ovat aktiivisen toimijan kategoria, statiivisen vaikuttajan kategoria ja toiminnan kohteiden kategoriat. Aineistonani olevan tekstin tunnusomaisen polarisaation tähden jaan kunkin näistä kategorioista edelleen puolueen kannan mukaiseen eli hyväksi esitettyyn ja kannan vastaiseen eli pahaksi esitettyyn. Analyysin tuloksena muodostuu käsitys periaateohjelman prototyyppisille toimijarooleille annetuista ominaisuuksista. Tärkeimpiä erottelevia ominaisuuksia ovat statiivisuus/dynaamisuus, agentiivisuus/sen puute sekä abstraktisuus/konkreettisuus. Statiivisuuden ja abstraktiuden totean koko tekstille leimallisiksi piirteiksi, erityisesti periaateohjelman pahalle. Tyypillinen paha on epäinhimillinen voima kuten ilmastonmuutos tai globalisaatio. Puolueen kannan puolella olevissa rooleissa ominaisuuksien hajonta on suurempaa. Puolueviitteiset toimijat sekä puoluetulkintainen me-pronomini ovat lähinnä kielen prototyyppistä agentiivista toimijaa. Ne ovat subjektiasemissa kommunikaatiotoiminnalle ja evidentiaalisuuden lähteenä asenteita ilmaistessa. Kommunikaatio itsessään hahmottuu keskeisenä toimintana ohjelmassa. Ihmisviitteisyys on lähinnä uhrin tai hyötyjän roolien piirre. Erityisen mielenkiintoinen seikka on kansalainen-sanaan ja sen lähimerkityksisiin vastineisiin kohdistuva ristiriita ohjelman metatekstin kansan aktiivista toimintaa ihannoivassa kielenkäytössä ja samanaikaisessa kansalaisten kielentämisessä tekstissä toiminnan kohteiksi. Ihmiset ovat periaateohjelmassa uhreja tai hyötyjiä, kun taas toimintavelvoitteet kohdennetaan tyypillisesti valtioille ja yhteiskunnan rakenteille. Poimin myös tarkasteltavaksi sellaisia kielen keinoja ja ilmiöitä kuin modaalisuus, kausaatiot, vaihtoehtoisten maailmojen käyttö ja nominalisaatio, sikäli kuin ne valottavat tarkasteltavana olevia toimijarooleja. Modaalisuus ja kausaatiot ovat tekstin merkityssuhteiden ilmiöitä. Kausaatio on ohjelmassa merkittävän vähäkäyttöinen, kun taas runsaslukuiset nesessiivirakenteet edustuvat ilman niille odotuksenmukaisia argumentteja. Modaalisuuden lähde ja kohde jätetään usein kielentämättä. Molemmat edellä mainitut seikat korostavat nykyhetkeä ja tulevaa toimintaa tekstin keskiössä. Toiminnan suorittajaa häivytetään tekstistä eri keinoin. Näin on erityisesti, kun puhutaan sävyltään negatiivisesta toiminnasta tai dynaamisesta toiminnasta. Dynaamista toimintaa kuvaavat verbit sijoittuvat tyypillisesti infinitiivisiin lausekkeihin, jotka on upotettu argumenttirakenteeseen tai sijoitettu ehtolauseella tai tulevaisuudesta puhuttaessa mahdollisiin maailmoihin. Näin toiminta ei reaalistu rakenteessa tässä ja nyt, vaan potentiaalisena toimintana tulevaisuudessa. Samalla syntyy myös potentiaalisen sankarin rooli, joka tässä ja nyt olevasta sankarista poiketen on ohjelmassa yleinen. Tätä roolia tarjotaan niin puolueen potentiaalisille tukijoille kuin pahoille voimillekin, kunhan ne määritellään uudelleen puolueen aatteille alisteisena sijoittamalla niiden yhteyteen puolueen diskurssin kiinteästi liittyviä attribuutteja kuten vihreä tai ekologinen.

Exciting Moments - Reval Hotels ja mainonnan merkitykset

Pro gradu työni käsittelee virolaisia mainoksia ja niiden kohderyhmiä. Tutkimusaihe on erityisen mielenkiintoinen, sillä virolaisesta mainonnasta on tehty kansainvälisellä tasolla varsin vähän tutkimuksia. Halusin pro gradu -työssäni selvittää, mitä analysoimillani mainoksilla halutaan viestiä, kenelle ne suunnataan sekä millaisin kielellisin ja kuvallisin keinoin niitä tuotetaan. Käytin tutkimuksen materiaalina kuutta Reval Hotels ketjun mainosta, jotka ovat ilmestyneet viron- ja/tai englanninkielisinä viimeisen kahden vuoden aikana lehdissä, esitteissä tai hotellissa pöytä- tai seinämainoksina. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustui kolmeen erilaiseen näkökulmaan: mainostekstien tutkimukseen, semiotiikkaan sekä Pierre Bourdieun teoriaan symbolisesta pääomasta ja sosiaalisten luokkien eroista. Sosiologisen näkökulman käyttö oli perusteltua erityisesti sen uutuusarvon vuoksi, sillä Bourdieun teoriaa ei ole aikaisemmin hyödynnetty virolaisten mainosten tutkimuksessa. Mainosten kuvien ja tekstien analyysi osoitti, että mainokset olivat rakenteellisesti oikeaoppisesti laadittuja. Mainoksista löytyi lukuisia symbolisen pääoman elementtejä, kuten englannin kieli, raha, aika, tehokkuus ja eurooppalaisuus. Mainokset olivat samalla varsin konservatiivisia ja yllätyksettömiä. Materiaalin joukosta erottui kuitenkin yksi mainos, jolla rikottiin perinteisen mainostamisen kaavaa ja josta avautui paljon erilaisia merkityksiä. Johtopäätöksenä voitiin muun muassa todeta, että Reval Hotels voi markkinointistrategiaansa kehittämällä hankkia itselleen uusia tuottavia kohderyhmiä. Pro gradu työtäni voi myöhemmin laajentaa esimerkiksi vertailevaksi jatkotutkimukseksi, jossa tarkastellaan useampien Virossa toimivien hotellien mainontaa.

"Minäkin olen täällä löyhkäämässä" : Etnisyyden ja ruumiillisuuden representaatiot Veronica Pimenoffin romaanissa Maa ilman vettä

Tutkin työssäni, miten etnisyys ja ruumiillisuus representoituvat Veronica Pimenoffin romaanissa Maa ilman vettä (1999) ja millaisia merkityksiä nämä representaatiot saavat suhteessa kysymyksiin vallasta, väkivallasta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, hyvinvoinnista ja sairaudesta. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on jälkikoloniaalinen teoria. Romaanissa on keskeisellä tavalla kyse konfliktista: nuoruudenystävykset, suomalainen Kristiina ja mosambikilainen Sofia Elena, kohtaavat jälkimmäisen kuolinvuoteella ja käyvät kiivasta kamppailua aatteista ja arvoista. Olen tulkinnut romaanin päähenkilöt allegorisiksi hahmoiksi, jotka edustavat kotimaitaan ja -mantereitaan. Näihin henkilöhahmoihin kiteytyy ominaisuuksia, jotka tavataan hahmottaa stereotyyppisiksi Euroopalle ja Afrikalle. Etnisyys representoituu paitsi Kristiinan ja Sofia Elenan tyypitellyissä luonteenpiirteissä ja käyttäytymismalleissa myös heidän ulkonäkönsä kuvauksessa. Kristiina kuvataan korostetun vaaleana ja Sofia Elena korostetun mustana, minkä voi tulkita kommentoivan imperialistiseen diskurssiin liittyvää binaarista ajattelua. Myös romaanin miehet ovat tulkittavissa allegorisiksi hahmoiksi: Kristiinan mies Otto edustaa vaimonsa tavoin vaurasta Eurooppaa, amerikkalainen pohatta Mark Hunter Yhdysvaltoja ja sen mahtia ja Kristiinan nuoruudenrakastettu Abdel läntistä kuvitelmaa eksoottisesta Orientista. Ruumiillisuus korostuu romaanissa seksuaalisuuden, sairauden ja väkivallan kuvauksissa. Kristiina on seksuaalinen toteuttaja, jonka kokemus omasta ruumiista määräytyy pitkältä eroottisten kokemusten perusteella. Sofia Elenaa taas ei kuvata seksuaalisena hahmona, vaan hänen kehonsa kuvausta hallitsee sairaus. Koska Sofia Elena on allegorinen hahmo, hänen ruumiinsa voi rinnastaa mantereeseen ja sitä riuduttava sairaus prosesseihin, jotka tunkeutuvat yhteiskuntien rakenteisiin ja nakertavat niitä sisältäpäin: hallitsemattomaan kansainväliseen muuttoliikkeeseen, rikollisuuteen ja terrorismiin. Sofia Elenalla on kokemusta myös väkivallasta: hän on sotinut ja pitää väkivaltaa ainoana keinona taistella Länttä vastaan. Romaani välittää kuitenkin pessimistisen kuvan väkivallan mahdollisuudesta vapauttaa (kolmannen maailman) naiset. Pessimistinen kuva välittyy myös ensimmäisen ja kolmannen maailman naisten mahdollisuuksista ymmärtää toisiaan. Nais-Afrikka ja nais-Eurooppa jäävät romaanissa etäälle toisistaan sekä henkisesti että fyysisesti.

"Voihan sitä noinkin ajatella" : Myönnyttelymuotin rakenne ja käyttö

Tutkimuksen aiheena on myönnyttelymuotti. Myönnyttelyllä tarkoitan sitä, että äänessäolija ilmaisee (heikohkoa) samanmielisyyttä esitetyn mielipiteen tai ehdotuksen kanssa. Muotilla tarkoitan kielellistä kehikkoa, joka muodostuu 1) mahdollisuutta ilmentävästä ja subjektittomasta, indikatiivi- tai konditionaalimuotoisesta modaaliverbistä (voi, saa, sopii tai passaa), johon liittyy partikkeli -hAn, 2) sävypartikkelista sitä tai tuota sekä 3) A-infinitiivin perusmuodosta. Myönnyttelymuotin toteumia ovat siten lausumat kuten Sopiihan sitä yrittää, Saahan sitä aina toivoa, Voishan tuota vaikka tullakin ja Passaahan sitä naureskella. Muotti on vapaan arkikeskustelun (tai siihen vertautuvan kirjoitetun kielimuodon) ilmaisu. Aineistoni koostuu yhteensä 667 esimerkistä, joista pääosa on Internetistä. Tutkin, kuinka muottia käytetään, minkälaisia tehtäviä se toteuttaa ja kuinka erimuotoiset muotin toteumat poikkeavat käytöltään toisista. Lisäksi tarkastelen rakenteeseen liittyvää affektia sekä sivuan sen kieliopillistumista kohti muotoa, jossa sitä tai (murteellinen) tuota on partikkeli. Pääasialliset tutkimusvälineet ovat kognitiivinen kielioppi sekä keskustelunanalyysi. Tutkimuksestani käy ilmi, että muotin käytön keskeisiä funktioita ovat puheenalaisen asian tarkoituksellinen avoimeksi jättäminen sekä suopeamman vastaanoton hakeminen myönnyttelyn jälkeen esitetylle omalle näkemykselle. Myönnyttelymuotin ilmentämä samanmielisyys on heikkoa, näennäistä tai jopa ironista. Indikatiivimuotoiset konstruktiot enteilevät myönnytellylle asialle kontrastiivista osaa, kun taas konditionaalimuotoiset ovat aidommin mahdollisena pitäviä. Verbien välinen partikkeli sitä liittyy usein geneeriseen mahdollisuuteen, kun taas tuota liittyy lausumiin, jotka kertovat äänessäolijan omista tai puheenalaisen henkilön mahdollisuuksista.

Minä kirjoittajana : Identiteetit, subjektit ja persoonat lukion 1. vuoden opiskelijoiden omaa kirjoittamista pohdiskelevissa teksteissä

Tutkimuksessani tarkastelen kirjoittajaidentiteettejä teksteissä, joissa lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat pohdiskelevat omaa kirjoittamistaan. Lähtökohtanani on ajatus narratiivisesta identiteetistä: identiteetti nähdään hermeneuttisena itsen ymmärtämisen prosessina sen sijaan, että sitä pidettäisiin kuvauksena, jonka totuusarvoa olisi relevanttia arvioida. Tutkimuskohteena on kirjoittajaidentiteetti, joten lähestyn aineistoni tekstejä osana prosessia, jossa ihminen ottaa etäisyyttä omaan kirjoittamiseensa ja siten lisää omaa ymmärrystään siitä. Myös sosiaalinen konteksti vaikuttaa tähän identiteettiprosessiin. Lähestyn kirjoittajaidentiteettejä yhteisöllisestä ja yksilöllisestä näkökulmasta, mutta jaossa ei ole kysymys dikotomiasta vaan kahdenlaisesta valotuksesta samaan asiaan: myös yksilö tarvitsee yhteisön, josta erottua. Yhteisöllisyyttä pohtiessani käsittelen nollapersoonakonstruktiota näkökulman jakamisen ja samastumisen tarjoamisen välineenä. Aineistossani nollapersoonakonstruktio on yhtäältä keino käsitellä omaa kokemusta ja toisaalta keino kurkottaa lukijan puoleen ja saada tämä ymmärtämään kirjoittajaa. Hyvin samanlainen merkitys on aineistossani yleistävällä yksikön 2. persoonalla. Molemmat kielen keinot ilmentävät kirjoittajaidentiteettien sosiaalisuutta: lukija edustaa kirjoittajalle sosiaalista yhteisöä, joka halutaan saada ymmärtämään kirjoittajan ratkaisuja ja kokemuksia. Yhteisöllisyyden valossa tarkastelen myös erilaisia keinoja luoda kirjoittajien kollektiivia. Aineistoni lukiolaiset määrittävät teksteissään erilaisia ryhmiä käyttämällä monikon 1. persoonaa tai passiivia. Monikon 1. persoonaa käyttämällä voidaan luoda myös yhteyttä kirjoittajan ja lukijan välillä. Kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisena, sillä kuuluminen johonkin ryhmään esitetään oman kirjoittamisen kannalta olennaisena asiana. Yksilöllisyyttä tuodaan esiin mm. yksikön 1. persoonaa käyttämällä, kun kirjoittaja asettaa itsensä lausuman subjektiksi, joka erottuu puhuteltavasta sinästä. Kirjoittaja ikään kuin määrittää rajansa ja eronsa suhteessa toiseen. Yksikön 1. persoonan lisäksi myös sana itse nostaa esiin eron muihin. Tässäkin suhteessa kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisina. Erilaisten kielellisten keinojen käyttö tuo näkyviin, kuinka ihminen jäsentää omaa suhdettaan toisiin: mihin hän kuuluu ja mistä hän eroaa. Sosiokulttuurisessa kontekstissa on subjektipositioita, joiden välityksellä identiteetit rakentuvat. Tutkimuksessani pohdin yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä myös kahden aineistosta konstruoimani subjektiposition avulla. Ensinnäkin esittelen hyvän kirjoittajan malliposition, johon asettuvan kirjoittajan tekstit ovat mm. pitkiä, monipuolisia ja normatiivisen kieliopin mukaisia. Kirjoittajat suhteuttavat itseään tähän positioon: he joko hyväksyvät sen tai asettuvat vastustamaan sitä. Toiseksi esittelen romanttisen kirjoittajan malliposition, johon liittyy mm. inspiraatio ja kirjoittamisen näkeminen itseilmaisuna. Kirjoittajat projisoivat teksteissään itseään ja omaa kirjoittamistaan suhteessa näihin subjektipositioihin, ja kirjoittajaidentiteetti muodostuu kirjoittajan ja tekstiyhteisön välisessä vuorovaikutuksessa. Avainsanat: kirjoittaminen, identiteetti, nollapersoona, persoonareferenssi

Vihanhallintaprojekti ja oikeudenkäynti : Kahden Nyt-liitteessä ja Imagessa ilmestyneen henkilöjutun lähitarkastelua kertomuksen näkökulmasta

Tutkielmassa tarkastellaan kahta aikakauslehtitekstiä eräänä tapana rakentaa henkilöjuttu. Jutut eivät ole vain kuvauksia niistä julkisuuden henkilöistä, joita ne käsittelevät, vaan ne on kirjoitettu kertomuksiksi. Työssä käydään läpi piirteitä, joiden perusteella jutut muodostavat kertomuksen. Tarkastelun kohteena ovat juttujen rakenteet ja juttujen toimijoiden (kertoja-toimittajan, haastateltavan ja lukija-yleisön) roolit ja suhteet. Tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä juttuihin syntyy sen avulla, että ne on rakennettu kertomuksiksi. Analyysin kohteena olevat henkilöjutut ovat Vihanhallintaprojekti Tuisku (Nyt-liite 49/2006) ja Syytettynä Heli Laaksonen (Image 4/2006). Keskeinen taustateoria on narratologia eli kertomuksen tutkimus. Työssä hyödynnetään myös tekstin tutkimuksen, kognitiivisen kielitieteen ja dialogisuuden tutkimuksen tarjoamia välineitä. Työssä osoitetaan, että henkilöjutut on rakennettu kertomuksiksi ongelmanratkaisumallin avulla. Juttujen aluissa kertoja-toimittaja ilmaisee inhoavansa haastateltavaa, mikä muodostaa ongelman, jota ratkotaan muun muassa haastateltavan tapaamisella ja tämän esiintymistilaisuuteen osallistumalla. Juttuihin muodostuu episodeja, joissa ongelmaa käsitellään eri tavoin. Lopulta saavutetaan ratkaisu, koska kertoja-toimittaja pääsee vihastaan eroon. Ongelmanratkaisumalli tuo juttuihin jännitystä, koska ne etenevät vähitellen kohti ratkaisua. Kertoja-toimittaja rakentaa kertomuksen vaihtelemalla erilaisia rooleja. Roolit ovat henkilöhahmo, ajattelija, havainnoija, ulkopuolinen kertoja ja lainaaja. Roolien avulla kertoja-toimittaja asettaa näyttämölle huomion kohteeksi joko itsensä, haastateltavan, haastattelutilanteen olosuhteet tai jonkin tekstin ulkopuolisen seikan. Roolit vaikuttavat myös näkökulmaan, josta asioita tarkastellaan. Tiettyjä rooleja ilmaisevat tyypillisesti tietyt kielelliset keinot. Roolien vaihtelu synnyttää juttuihin keskusteluja, joissa kertoja-toimittaja, haastateltava ja lukija-yleisö ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Nämä keskustelut jäsentävät toimijoiden rooleja ja suhteita. Keskusteluissa muovataan kertoja-toimittajan mielipiteitä haastateltavasta, konstruoidaan lukija-yleisölle useita rooleja ja vaikutetaan haastateltavalle rakentuvan roolin itsenäisyyteen. Tutkimuksessa päädytään siihen, että henkilöjutut rikkovat tietoisesti perinteisen henkilöjutun konventiota rakentamalla kertomuksen, jolla on kaksi päähenkilöä, kertoja-toimittaja ja haastateltava. Päähenkilöiden välisen suhteen voi tulkita kahdella tavalla. Jutut voivat ensinnäkin olla kertoja-toimittajan aitoja kertomuksia hänen haastateltavaan kohdistuvista negatiivisista tunteistaan. Toiseksi on mahdollista tulkita, että kertoja-toimittaja ironisoi jutuissa itseään ja ahdasmielisyyttään. Jutut ovat tyyliltään liioittelevia, mikä vahvistaa ironista tuntua. Kahdella tulkintatavalla teksteihin rakennetaan moniäänisyyttä, jotta ne tavoittaisivat erilaisia yleisöjä.

Kaksi perspektiiviä Etykiin: Viro suomalaisten ja ruotsinvirolaisten lehtien silmin 1973-1975

Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.

Adjektiiveihin liittyvät kollokaatit kuntien Internet-sivujen esittelyteksteissä. Korpuslingvististen menetelmien mahdollisuudet ja rajat kvalitatiivisessa tutkimuksessa.

Tarkastelen kuntien esittelyteksteissä esiintyviä, adjektiiveihin ja adjektiiviryhmiin liittyviä kollokaatioita ja kolligaatioita, eli myötäilmauksia. Adjektiiveja käsittelen adjektiiviryhmittäin, joita on kuusi. Laskevassa kokojärjestyksessä aineistossani esiintyvät adjektiiviryhmät ovat seuraavat: suhteelliset, absoluuttiset, yksilöivät, taipumattomat, suhteutusadjektiivit sekä proadjektiivit. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia kollokaatiosuhteita (nousevat ja laskevat kollokaatiot) eri adjektiiveihin ja eri adjektiiviryhmiin liittyy. Käyttämäni tekstiaineisto on pienehkö sähköinen tekstikorpus, joka koostuu suomalaisten kuntien Internet-sivuilta kerätyistä esittelyteksteistä. Korpuksessa on yhteensä 119 tekstiä, ja niissä on kyse kunnan esittelystä Internet-sivustojen lukijoille, eli tavallisesti erilaisesta oman kunnan markkinoinnista. Aineistooni kuuluvien kuntien väkiluku on vähemmän kuin 3000 asukasta, eli tutkimuskunnissa kyse on kaikkein pienimmistä Suomen kunnista. Tutkimusaineistooni, eli sähköiseen korpukseen, kuuluvat tekstit on käsitelty Fintwol-ohjelmalla, jolloin niihin on tehty koneavusteinen morfologinen analyysi. Jokaiseen saneeseen on siis lisätty sille kuuluva morfologinen tulkinta. Tarkoitukseni onkin havainnoida myös tietokoneen mahdollistamia sähköisiä tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisen kielentutkimuksen välineenä. Kollokaatioiden tutkimuksessa tekstikorpuksia on käytetty pitkään, mutta aiemmin morfologinen analyysi on tavallisesti tehty käsin ja analyysit perustuneet esimerkiksi tiettyjen lekseemien tarkasteluun. Tutkimuksessani selvitän, millaisia mahdollisuuksia tietokoneavusteinen analyysi tuo kvalitatiiviseen kielentutkimukseen sekä millaisia rajoituksia sillä on. Adjektiivi-kollokaatti-esiintymien avulla kuvaillaan esittelyteksteissä usein kuntaa joko suoraan tai välillisesti. Tietokoneavusteisesta analyysista saadut tulokset ovat lähinnä kvantitatiivisia, mutta käytän tarkastelun apuna konkordanssilistaa, eli niin kutsuttua KWIC-listaa (Key Word In Context), jonka tarkasteluvälin pituudeksi olen rajannut viisi sanaa. Tämä pituus sisältää tarkasteltavan lekseemin (adjektiivi) sekä kaksi sanaa sen edellä ja jäljessä. Havainnoin sähköisestä korpuksesta saamieni tilastollisten tulosten avulla myös sitä, millainen aineisto ja tekstilaji esittelytekstit ovat. Vertailen saamiani tuloksia muista korpuksista saatuihin tilastollisiin tuloksiin. Adjektiiviryhmiin liittyvät nousevat kollokaatiosuhteet, joissa kollokaatti on adjektiivia yleisempi, toistuvat läpi aineiston samanlaisina: Näissä kollokaatiosuhteissa adjektiivit kollokoivat useimmiten sellaisen sanaston kanssa, joka on varsin yleistä koko aineistossani. Esimerkiksi substantiivit kunta ja palvelu, jotka ovat koko aineiston yleisimpiä sanoja, esiintyvät kaikkien adjektiiviryhmien adjektiivien kollokaatteina toistuvasti. Ne myös ilmaisevat sellaisia esittelyteksteissä toistuvia aiheita, jotka ovat kunnille tärkeitä ja joita käsitellään monessa esittelytekstissä. Laskevat kollokaatiosuhteet taas ilmaisevat lähinnä esittelyteksteissä yleisiä, adjektiivien merkitystä määrittäviä leksikaalisia suhteita, kuten adjektiivi-kollokaatti-parit hyvät liikenneyhteydet tai kaunis maisema. Esittelytekstiaineistoni käsittelyyn tietokoneavusteinen analyysi soveltui vain osittain. Suurin ongelma aiheutui paikannimistä (esim.

Kielipesä ja revitalisaatio : Karjalaisten ja inarinsaamelaisten kielipesätoiminta

Pro gradu -työ käsittelee karjalan ja inarinsaamen kielipesiä. Kielipesä on kielellisen vähemmistön tai alkuperäiskansan lapsille tarkoitettu päivähoitopaikka, jossa lapsille puhutaan alusta asti kaikissa tilanteissa pelkästään ko. vähemmistökieltä. Tavoitteena on säilyttää uhanalainen kieli tilanteessa, jossa vanhemmat eivät usein pysty siirtämään kieltä seuraavalle sukupolvelle kotona. Kielipesän idea on peräisin Uuden Seelannin maoreilta. Inarinsaamelaisten kielipesätoiminta alkoi vuonna 1997 ja karjalaisten vuonna 2000. Työn karjalan kielipesää koskeva osuus liittyy Vienan Karjalan Uhtualla vuonna 1999 alkaneeseen kielipesäprojektiin, jota olen vetänyt. Ensimmäisessä luvussa esittelen työn aihetta, tavoitteita, työhypoteesejä, metodeja ja aineistoa. Esitän työhypoteeseinäni, että kielipesä vaikuttaa vähemmistöyhteisöön kolmella eri tasolla, joita ovat lapset, heidän perheensä ja muu yhteisö. Lisäksi esitän, että kielipesällä on edellytykset muodostua merkittäväksi kielellisen revitalisaation tekijäksi. Tavoitteenani on kuvata kielipesiä monipuolisesti sekä revitalisaation että lasten kielenoppimisen lähtökohdista. Toisessa luvussa esittelen työn kannalta olennaisia taustatietoja. Kerron karjalaisten ja inarinsaamelaisten nykytilanteesta ja historiasta painottaen kielitilanteen kehitykseen vaikuttaneita seikkoja. Esittelen tutkimuksen kielisosiologisen viitekehyksen, kielten uhanalaisuuden ja revitalisaation käsitteet. Kolmannessa luvussa kerron kielipesämenetelmän juurista ja esittelen karjalaisten ja inarinsaamelaisten kielipesätoiminnan taustaa, historiaa ja tulevaisuutta. Pääpaino on karjalan kielipesän osuudessa. Kerron ennen kielipesätoimintaa vallinneesta kielitilanteesta, kyselytutkimuksestani, suomen ja karjalan kielen suhteesta ja hankkeen kulusta. Lopuksi käsittelen Uhtuan kielipesähankkeen tulevaisuudennäkymiä. Inarinsaamelaisia koskevassa luvussa esittelen kielipesätoimintaa lähteiden perusteella ja kerron kielipesän vaikutuksista inarinsaamen puhujayhteisöön. Neljäs luku koskee kielipesälasten kieltä. Esittelen kielikylvyn ja kaksikielisyyden käsitteitä. Kuvaan karjalan kielipesälasten kielenoppimisprosessia ensimmäisen vuoden ajalta ja tarkastelen lasten kielen piirteitä. Kuvaan inarinsaamen kielipesässä neljännen toimintavuoden keväällä vallinnutta kielitilannetta ja tarkastelen samoin lasten kielen piirteitä. Tarkastelen erityisesti kahden kielen yhdistymistä lasten puheessa. Yhteenvetoluvussa käsittelen sitä, mistä kielipesien erilaiset tulokset johtuvat. Viides luku koostuu aineistosta, jota olen kerännyt karjalan kielipesälasten vanhempien haastatteluista. Kuvaan vanhempien kielellisiä taustoja ja asenteita, perheen kielenkäyttöä ja kielipesän vaikutusta siihen. Lopuksi tarkastelen tuloksia kielisosiologisessa kontekstissa. Kuudennessa luvussa tarkastelen työhypoteesieni toteutumista. Tulen siihen tulokseen, että kielipesän positiiviset vaikutukset vähemmistökielen tilaan ovat kiistattomat. Moni tutkimuksessa esilletuomani kysymys vaatii jatkotutkimusta mm. tutkijan positioon liittyvien seikkojen takia, ja koska kielipesien vaikutusta on tutkittava pitkällä aikavälillä.