Meän tapa puhua : Tornionlaakso pellolaisnuorten subjektiivisena paikkana ja murrealueena

This folk linguistic and human geographic study deals with dialect awareness, dialect use and place attachment. The study discusses theoretical and methodological issues current in sociolinguistics suggesting that the study of attitudes should be regarded as a core area in the study of variation and change. Furthermore, it is suggested that instead of putting effort into improving mental mapping methodology (adopted into folk linguistics from behavioural geography of the 1960 s), the more up-to-date thinking of space in geography should be adopted. The region and the dialect are treated as perceptual constructs in the study. The dialect perceptions of high school seniors in the Finnish Tornio Valley are examined trough a triangulation method involving a questionnaire, interviews and dialect recognition test as the research methods. The h in non-initial syllables (e.g. lähethä(ä)n, saunhaan ~ sauhnaan let s go into sauna ) turns out, expectedly, as the most salient feature in the dialect awareness of the locals and in terms of local identity construction. This feature is no longer heard in most of the present dialects of Finnish but is still thriving in the Tornio Valley in the cross-border dialect area. The metathetic variant (saunhaan > sauhnaan into sauna , käymhään > käyhmään to go ) is a characteristic feature of the Tornio Valley dialect. However, individual differences have long been found in the use of the h. This study challenges the essentialist variationist view of social categories (gender) by analysing variation from a quantitative but emic and human geographic point of view. The study shows that the variation of the h is statistically significantly patterned in terms of the degree of feeling of insideness vs. outsideness. New light is shed on the gender differences found in earlier sociolinguistic studies: differences in dialect use between and inside gender groups are illuminated by the fact that, in this case, it is young women who are generally less attached to the local community than young men, but this does not hold for all the individuals. The ideological motivation for preservation of the h seems to be based on the imagined community of Tornio Valley covering both the Swedish and the Finnish valley area. The general image of the dialect area and it s speakers, the shared cognitive dialect boundaries of the locals and the particularly deep level of awaress of the linguistic variation of the h are notable resources of the Tornio valley identity. Hyperdialectic forms analogical to the most frequently attested metathetic forms are found in the interview data, predicting that in this dialect the h will be maintained also in the future.

Murteentutkimus on perinteisesti keskittynyt kielenpiirteiden maantieteellisiin levikkeihin. Tämä tutkimus on Suomessa ensimmäinen kansanlingvistiikkaa edustava väitöstutkimus, jossa lähtökohtana ovat ihmisten kognitiiviset murrerajat, käsitykset oman puhekielensä erityispiirteistä ja vertautumisesta muihin. Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen tornionlaaksolaisnuorten alueellista identiteettiä murretietoisuuden näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu lomakekyselystä, teemahaastatteluista ja testiaineistoista, jotka on kerätty yhden pellolaisen abiturienttivuosikerran keskuudessa. Tornionjokeen vedetyn Haminan rauhan rajan 1809 seurauksia on tutkittu pääosin Ruotsin puolella, missä tornionlaaksonsuomen (nykyään meänkielen) puhujien kielellistä identiteettiä sävyttää periytyvä kielitrauma. Suomen tornionlaaksolaisnuorilla on puolestaan vahva kielellinen itsetunto. Ne kielipoliittiset rasitteet, joita alkuaan saman, yhtenäisen kielimuodon puhujat ovat läpikäyneet Ruotsissa, eivät Suomen puolella tunnu. Haminan rauhan raja on samanaikaisesti selvä, kahden yhteiskunnan välinen raja, mutta kognitiivisena murrerajana Suomen tornionlaaksolaisille olematon: meänkieli näyttäytyy Suomesta käsin murrejatkumona, jonka puhujiksi samaistutaan. Tornionlaakson murteen puhujien vahva kielellinen itsetunto perustuu selkeään aluetietoisuuteen, käsitykseen siitä, että Tornionlaaksolla on positiivinen imago muiden suomalaisten silmissä sekä erityisesti yhtä murrepiirrettä koskeviin kognitiivisiin rajoihin. Peräpohjalaisena erikoisuutena tunnettua h:ta (lähethäänkö sauhnaan jne.) tornionlaaksolaiset mieltävät käyttävänsä enemmän ja erityisemmin kuin muut peräpohjalaiset mikä on myös murretutkimuksellinen fakta. Kansalingvistinen lähestymistapa näyttää, miten alueellisella imagolla on yhteys h:n poikkeukselliseen säilymiseen. Tämä palautuu siihen, että murrepiirteet assosioituvat mielikuviin sen puhujista: tässä tapauksessa ystävällisiin, vieraanvaraisiin ja aitoihin tornionlaaksolaisiin, jollaisina heitä on kuvattu jo 1500-luvun matkakirjoissa. Pellolaisnuorten tietoisuus h:n variaatiosta yltää testiaineistojen mukaan paljon syvemmälle kuin kyky kuvata sitä, mikä vaatisikin kielitieteellisen käsitteistön. Tunne piirteen omaperäisyydestä ja kiehtovuudesta sekä siitä, että h:ta on ulkopuolisen mahdoton imitoida oikein tekee siitä alueellisen identiteetin kollektiivisen osoittimen. Yksilölliset erot h:n käytössä kytkeytyvätkin yksilön ympäristösuhteeseen: vahvaa osallisuutta kotiseudullaan kokevat nuoret puhuvat väkevintä murretta ja mieltävät sen tärkeäksi paitsi alueen identiteetin myös oman identiteettinsä kannalta.