Key performance indicators for supplier and assortement evaluation

Tutkimuksen tavoite oli selvittää suorituskyvyn mittaamista, mittareita ja niiden suunnittelua tukku- ja jakeluliiketoiminnassa. Kriittisten menestystekijöiden mittarit auttavat yritystä kohti yhteistä päämäärää. Kriittisten menestystekijöiden mittarit ovat usein yhdistetty strategiseen suunnitteluun ja implementointiin ja niillä on yhtäläisyyksiä monien strategisten työkalujen kun Balanced scorecardin kanssa. Tutkimus ongelma voidaan esittää kysymyksen muodossa. •Mitkä ovat Oriola KD:n pitkänaikavälin tavoitteita tukevat kriittisten menestystekijöiden mittarit (KPIs) toimittajan ja tuotevalikoiman mittaamisessa? Tutkimus on jaettu kirjalliseen ja empiiriseen osaan. Kirjallisuus katsaus käsittelee aikaisempaa tutkimusta strategian, toimitusketjun hallinnan, toimittajan arvioinnin ja erilaisten suorituskyvyn mittaamisjärjestelmien osalta. Empiirinen osuus etenee nykytila-analyysista ehdotettuihin kriittisten menestystekijöiden mittareihin, jotka ovat kehitetty kirjallisuudesta löydetyn mallin avulla. Tutkimuksen lopputuloksena ovat case yrityksen tarpeisiin kehitetyt kriittisten menestystekijöiden mittarit toimittajan ja tuotevalikoiman arvioinnissa.

Identiteettiin perustuvista julkisen avaimen kryptosysteemeistä

Tutkielman tarkoitus on esitellä lukijalle mitä identiteettiin perustuva julkisen avaimen kryptografia tarkoittaa, minkälaisia kryptosysteemejä identiteettiin perustuen on kehitetty ja minkälaisia sovellusmahdollisuuksia sillä on. Lukijan olisi hyvä tuntea kryptografian perusteiden lisäksi myös algebraa, lukuteoriaa ja koodausteoriaa. Tutkielma alussa esitellään autentikointia, identifiointia ja hieman niihin liittyviä määritelmiä. Tämän jälkeen esitellään julkisen avaimen kryptografiaa yleisesti ja pohditaan autentikoinnin tarvetta julkisen avaimen kryptosysteemeissä. Tutkielmassa esitellään neljä erilaista identiteettiin perustuvaa kryptosysteemiä, jotka ovat Shamirin allekirjoitussysteemi, Guilloun ja Quisquaterin identifiointisysteemi, Sakain, Ohgishin ja Kasaharan avaimenvaihtosysteemi ja Bonehin ja Franklinin kryptosysteemi. Kahteen jälkimmäiseen systeemiin liittyvät olennaisesti parikuvaukset, joita myös käsitellään lyhyesti niiden ominaisuuksien osalta. Tutkielman lopuksi esitellään identiteettiin perustuvan julkisen avaimen kryptografian sovellusmahdollisuuksia. Shamirin allekirjoitussyteemi antaa oivallisen tavan digitaalisten dokumenttien allekirjoittamiseen. Guilloun ja Quisquaterin identifiointisysteemi on tarkoitettu nimensä mukaan asiakkaan henkilöllisyyden varmentamiseen. Sakain, Ohgishin ja Kasaharan avaimenvaihtosysteemiä käyttämällä asiakkaat kykenevät luomaan yhteisen salaisen avaimen, minkä vuoksi he voivat käyttää jotain symmetristä kryptosysteemiä turvallisesti. Bonehin ja Franklinin kryptosysteemi on viestien salaukseen tarkoitettu julkisen avaimen kryptosysteemi sillä erotuksella, että julkista avainta ei käyttäjien toimesta tarvitse identifioida erikseen, kuten ei kolmessa muussakaan tutkielman systeemissä. Kaikille tutkielmassa esiintyville systeemeille on lisäksi yhteistä se, että niissä tarvitaan asiakkaiden lisäksi kolmas luotettava osapuoli, joka luo asiakkaille julkisen ja salaisen avaimen henkilöllisyystodistusta vastaan. Asiakkaiden julkiset avaimet perustuvat heidän identiteetteihinsä, jolloin niiden kuuluminen tietyille henkilöille on kaikkien tunnistettavissa. Tästä syystä avainten autentikointia ei tarvitse asiakkaiden toimesta enää tehdä ja suurten avaimenhallintajärjestelmien resurssivaatimukset vähenevät.

Energia ja omistajuus

Tutkimusprojektissa on tarkasteltu omistajuuden vaikutusta energialiiketoiminnassa. Työn tilaajana toimi Sähköenergialiitto ry Sener. Tutkimuksessa on tarkasteltu sähkön tuotannon, myynnin ja jakelun liiketoimintoja sekä kaukolämpöliiketoiminta. Omistajuuden vaikutusta on tarkasteltu pääasiassa yhtiöiden teknisiä ja taloudellisia tilastotietoja vertailemalla. Analyysia varten yhtiöt on jaoteltu a) liikelaitoksiin, b) osuuskuntiin, c) toimialueen kunnan tai kaupungin omistamiin osakeyhtiöihin, d) osakeyhtiöihin, joiden omistuksesta yli puolet on toimialueella; omistajina kunnat, kaupungit, asiakkaat, yhteisöt ja/tai yritykset sekä e) osakeyhtiöihin, joiden omistus on toimialueen ulkopuolella. Jaolla on pyritty tuomaan esiin omistajuuden vaikutusta asiakkaan näkökulmasta. Suuri osa energialiiketoiminnasta Suomessa on jollain muotoa julkisessa omistuksessa. Viranomaisvalvonta sääntelee sähkönjakeluyhtiöiden hinnoittelua ja laatua. Sähköverkkoyhtiöt ovat keränneet verkkopalveluiden hinnoittelulla pääosin alle viranomaisen määrittämän kohtuullisen tuottotason. Hinnoittelussa on silti eroja eri omistajaryhmien välillä. Esimerkiksi yhtiöt, joiden omistus on toimialueen eri toimijoiden hallussa, ovat hinnoitelleet verkkopalvelunsa reilusti alle sallitun. Asiakkaiden kokemaan palvelun laatuun vaikuttaa ensisijaisesti verkkoyhtiön toimintoympäristö. Sähkön myynnissä toimialueen omistajuudella voi yksittäisissä tapauksissa olla vaikutusta asiakkaan sopimushintaan. Esimerkiksi jotkut yhden kunnan/kaupungin omistamista ja toimialueen toimijoiden omistuksessa olevista yhtiöistä tarjoavat oman toimialueensa asiakkaille sähköä markkinoiden yleistä hintatasoa edullisemmin. Toimialueen omistuksesta riippumatta, asiakkaalla on pääsääntöisesti mahdollisuus saada edullisempaa sähköä kilpailuttamalla sopimus. Kaukolämmön hintoihin ja laatuun ei kohdistu muodollista viranomaisvalvontaa, eikä toimintaa ole määritelty luonnolliseksi monopoliksi vastaavalla tavalla kuin sähköverkkoliiketoimintaa. Kaukolämpötoiminta kilpailee muiden lämmitysmuotojen kanssa. Hinnat määräytyvät asiakastiheyden ja polttoaineiden hintojen perusteella. Liikelaitokset ja kuntien/kaupunkien omistuksessa olevat kaukolämpöyhtiöt ovat tarkasteluajanjaksolla olleet hinnoiltaan edullisimpia, mutta erot eri omistusmuotojen välillä ovat vähäisiä.

Murroksesta murrokseen

Kirjallisuusarvostelu

Viestintä ravitsemusosaamisen kehittämisessä Case:Sairaalan ateriaprosessi

Tutkielman tarkoituksena oli tutkia viestinnän merkitystä osaamisen kehittämisessä. Tavoitteena oli tutkia, miten viestintä edistää ravitsemusosaamisen kehittämistä sairaalan ateriaprosessissa. Tutkimuksessa etsittiin vastausta kysymyksiin, mitkä ovat ravitsemusosaamisen kehittämisen ja viestinnän tavoitteet, millä työyhteisöviestinnän foorumeilla uuden ravitsemushoitosuosituksen ja ravitsemushoidon strategian edellyttämiä muutoksia käsitellään ja millaisia työssä oppimisen prosesseja näillä foorumeilla on tunnistettavissa. Empirian näkökulmasta tutkimusta voidaan kuvata tapaustutkimukseksi. Tapauksena on sairaalan ateriaprosessi. Tutkimuksen valmistelevana aineistona käytettiin uutta ravitsemushoitosuositusta (Nuutinen ym. 2010), jota täydennettiin haastatteluaineistolla. Tutkimuksessa ovat edustettuina hoitotyön, ruokapalvelun ja ravitsemushoidon asiantuntemuksen näkökulmat sairaalasta sekä ammatti- ja aikuisopistosta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastatteluja. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin tekstimuotoon. Aineisto analysoitiin teemakortiston ja teemoittelun avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ravitsemusosaamisen kehittämisen tavoitteena on uuden ravitsemushoitosuosituksen ja ravitsemushoidon strategian edellyttämien muutosten toteuttaminen sairaalan ravitsemushoidon prosesseissa ja tuotteissa. Ravitsemusosaamisen kehittämisen tavoitteena on tässä yhteydessä ateriaprosessin ja ruokapalvelun tuotteiden eli ruokavalioiden kehittäminen. Ravitsemushoidon kehittämisen tarkoituksena on asiakkaiden toipumisen, elämänlaadun ja hyvinvoinnin edistäminen sekä terveydenhuollon kustannusten säästäminen. Viestinnällä on tärkeä merkitys ravitsemusosaamisen kehittämisessä. Viestinnän avulla edistetään yksilöllistä ja yhteistä eli tiimioppimista vuorovaikutuksen kautta. Ruokapalvelu- ja hoitohenkilöstön sekä ravitsemushoidon asiantuntijoiden välinen vuoropuhelu nähdään tärkeänä ravitsemusosaamisen kehittämisessä. Vuoropuhelun avulla vahvistetaan ravitsemushoitoon liittyvää tietopohjaa ja yhteistä käsitteistöä. Tavoitteena on yhteisen kielen ja toimintamallin luominen ravitsemushoidon kehittämiseen. Ravitsemushoitosuosituksen ja ravitsemushoidon strategian edellyttämiä muutoksia käsitellään ulkoisissa ja sisäisissä verkostoissa esimerkiksi ravitsemus-yhdyshenkilöverkoston tapaamisissa, moniammatillisissa työryhmissä, henkilöstö- ja oppisopimuskoulutuksissa sekä työfoorumilla eli fyysisessä työtilassa ja hyödyntäen viestintäteknologiaa. Hoitotyön, ruokapalvelun ja ravitsemushoidon asiantuntijoilla/opettajilla on tärkeä rooli ravitsemusosaamisen kehittämiseen liittyvässä työssä oppimisen ohjaamisessa. Ravitsemusosaamisen kehittämisessä on tunnistettavissa sosiaalisia, reflektiivisiä, kognitiivisia ja operationaalisia työssä oppimisen prosesseja. Sosiaalisia prosesseja ovat työkokemusten vaihdanta ja reflektiivisiä niiden arviointi. Kognitiivisten prosessien tarkoitus on tiedonhankinta ja prosessointi, jolloin yhdistetään kokemustietoa sekä uutta ravitsemustieteellistä tietoa. Tavoitteena on yhteisen kielen ja toimintamallin luominen, jota kokeillaan käytännössä. Operationaalisia prosesseja ovat fyysisessä työtilassa tapahtuva kokeilemalla, tekemällä ja soveltamalla oppiminen, jolloin uutta toimintamallia esimerkiksi vajaaravitsemuksen seulontaa, ateriatilausta tai reseptiikkaa kokeillaan käytännössä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sairaalassa on omaksuttu oppivan organisaation periaatteita ravitsemusosaamisen kehittämisessä. Ravitsemusosaamisen kehittäminen on yhteydessä muutokseen, strategiaan, prosessien ja tuotteiden kehittämiseen. Viestinnän avulla edistetään ravitsemushoitosuosituksen ja ravitsemushoidon strategian edellyttämien muutosten toteuttamista sairaalan ateriaprosessissa ja ruokavalioissa. Hoito- ja ruokapalveluhenkilöstön sekä ravitsemushoidon asiantuntijoiden välisen vuoropuhelun tavoitteena on yhteisen kielen ja toimintamallin luominen ravitsemushoidon kehittämiseen. Tutkimus palvelee ravitsemusosaamisen kehittämistä sairaalan ateriaprosessissa. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista käyttää vertailuoppimismateriaalina terveydenhuollon organisaatioissa ja verkostoissa.

Liiketoimintamalli teollisuuden ylijäämälämmön hyödyntämisestä kaukolämpöverkoissa

Tässä työssä tarkastellaan teollisuuden ylijäämälämmön hyödyntämistä kaukolämpöverkoissa liiketoimintamallin näkökulmasta. Työn tilaaja on YIT Teollisuus Oy, joka haluaa osaltaan olla mukana ratkaisemassa ilmastonmuutoksesta ja hiilidioksidipäästöjen vähentämistarpeista aiheutuvia yhteiskunnan kehitystarpeita. Energiatehokkuuden parantaminen on yksi nopeimmista keinoista vähentää päästöjä. Teollisuuden energiatehokkuutta voidaan parantaa ottamalla talteen sähköntuotannossa ja tuotantoprosesseissa syntyvää ylijäämälämpöä. Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että Suomessa syntyy vuosittain noin 4–6 TWh ylijäämälämpöä, joka voitaisiin hyödyntää jo olemassa olevien kaukolämpöverkkojen välityksellä rakennusten lämmittämiseen. Kuitenkin vuonna 2008 teollisuus myi ylijäämälämpöä kaukolämpöverkkoihin yhteensä vain 770 GWh, mikä vastaa noin 2,5 prosenttia kokonaiskaukolämmön tarpeesta. Tämän työn tuloksena syntyi liiketoimintamalli, joka esittelee ne palvelut, jotka YIT tuottaa asiakkailleen tilanteissa, joissa teollisuudessa syntyvää ylijäämälämpöä hyödynnetään kaukolämpöverkoissa. Jotta liiketoimintamalli toimisi käytännössä, on siitä oltava hyötyä kaikille osapuolille. Asiakkaan on siis voitava kattaa palvelusta ja sen rahoituksesta syntyvät kustannukset myydyn ylijäämälämmön tuotolla (teollisuuslaitos) tai säästyneistä energian hankintakustannuksista (kaukolämpöyhtiö). Eniten ylijäämälämmön käytöstä voivat hyötyä kaukolämpöyhtiöt, joiden tuotannosta korkeintaan pieni osa tulee yhteistuotannosta ja joilla uusiutuvien energialähteiden osuus on vähäinen. Lisäksi kaukolämpöverkon koon vuotuisena kulutuksena mitattuna on oltava riittävän suuri ja kaukolämmön hinnan suhteellisen korkea. Myös alueen ennustettu väestönkasvu ja uudet suunnitteilla olevat asuinalueet saattavat parantaa ylijäämälämmön hyödyntämisen houkuttelevuutta. YIT:n näkökulmasta ylijäämälämmön talteenottoprojektit ovat hyvä lisä sen nykyiseen palvelutarjontaan. Myös yhteiskunnallisella tasolla aihe on merkittävä. Vaikka nykytietämyksen mukaan energian käytön tehostaminen ja päästöttömän tuotannon lisääminen ovat molemmat yhtä merkittäviä keinoja ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta, panostetaan Suomessa tällä hetkellä lähinnä tuotannon tukemiseen. Lähivuosien poliittiset ratkaisut vaikuttavatkin vahvasti siihen, kuinka paljon tulevaisuudessa ylijäämälämpöä hyödynnetään rakennusten lämmittämisessä.

Johdatus uusliberalistisen ajattelun esihistoriaan

kirjallisuusarvostelu

[Kirja-arvostelu]

Kirjallisuusarvostelu

Toimiston uusien koneiden käsitteellistäminen

Kirjallisuusarvostelu

Viranomaisyhteistyön merkityssysteemi ja hegemonia : "ministerien puheet diskurssianalyysin kourissa"

Tutkimuksessa analysoidaan Sisäasiain- ja Puolustusministereiden puheita 2004-2008 ajalta, tarkoituksena selvittää viranomaisyhteistyöhön liittyviä merkityssysteemejä. Merkityssysteemien avulla merkityksellistetään viranomaisyhteistyöhön liittyviä funktioita, joiden avulla kielellisessä maailmassa oikeutetaan toimintoja ja käytäntöjä, joilla muokataan ja uusinnetaan sosiaalista todellisuutta eli yhteiskuntaamme. Ymmärtämällä tätä sosiaaliseen kontsruktionismiin perustuvaa oletusta kielen kyvystä aiheuttaa muutoksia ei –kielellisessä maailmassa, kykenemme rakentamaan yhteistä sosiaalista maailmaamme ymmärrettävämmäksi. Tutkimuksessa analysoidaan ministereiden puheita analyyttisen diskurssianalyysin avulla suostuttelevan ja vakuuttavan retoriikan menetelmiä käyttäen. Menetelmällä analysoidaan MITEN ministerit pyrkivät vakuuttamaan kuulijat luomastaan vaihtoehdottomasta totuudesta, joka liittyy viranomaisyhteistyön toiminnalliseen ja kontekstuaaliseen käyttöön sekä oikeuttamaan oman organisaationsa olemassaoloa. Viranomaisyhteistyön merkityssysteemit rakentuvat analyysin tulkinnan mukaisesti neljästä tulkintarepertuaarista; Globalisaatio-, sektoroituneisuus-, Resurssi- ja turvallisuusrepertuaareista.

Kansainvälisen kokonaisvaltaisen kriisinhallintastrategian (Comprehensive Approach) mahdollisuudet Suomen kokonaismaanpuolustuksen kansainvälisen ulottuvuuden kehittämiseen : voimakasta normipainetta vai pientä hienosäätöä?

Kansallisen kokonaismaanpuolustuksemme toimintaympäristö on kylmän sodan jälkeisellä ajalla ollut voimakkaassa muutoksessa. Globalisoituvassa maailmassa turvallisuushaasteet ja -uhat muodostavat keskinäisriippuvuuden verkoston, joiden vaikutuksiltaan laajat seuraukset iskevät lyhyillä varoitusajoilla yhä voimakkaammin, etäämmälle ja perinteisistä valtioiden rajoista välittämättä. Kansainvälisessä toiminnassa on vakiintumassa käsitteellisellä tasolla termi ”Comprehensive Approach”- kuvaamaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa uusiin turvallisuushaasteisiin vastaamiseksi laajan turvallisuuden käsiteympäristössä. Miten tämä käsite ymmärretään Suomelle keskeisimpien toimijoiden, eli Euroopan Unionin, Yhdistyneiden Kansakuntien, Naton, Yhdysvaltojen tai vaikkapa Pohjoismaiden osalta? Kansallisen varautumisemme päämäärä on kuitenkin säilynyt vuosien saatossa samana. Sen tehtävänä on ollut varmistaa ja ylläpitää yhteiskuntamme elintärkeät toiminnot kaikissa tilanteissa kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamiseksi sekä valtion toimintakyvyn säilyttämiseksi. Varautumisemme kulmakiveksi on vuosikymmenten kuluessa muotoutunut kokonaismaanpuolustuksen konsepti, jonka avulla kaikki tärkeimmät kansalliset voimavaramme on kyetty keskittämään kohti yhteistä päämäärää kriisitilanteesta selviämiseksi sekä on estetty pienen valtion rajallisten resurssien päällekkäinen kehittäminen tai käyttö. Suomen kriisivalmiuden nykytila ja tulevaisuus on kuitenkin yhä tiiviimmin sidoksissa kansainväliseen kehitykseen. Syrjäinen sijaintimme, riippuvuus ulkomaankaupasta pitkine kulje-tusyhteyksineen, talouden kasvava integraatio, sähköisen viestinnän kehitys, teknologinen kustannusten kasvu sekä erikoistumisen vaatimus lisäävät jatkuvasti alttiuttamme erilaisille häiriöille ja lisäävät varautumisen kokonaiskustannuksia. Myös luonnon ääri-ilmiöiden voimistuminen, energiariippuvuuden lisääntyminen sekä sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden luonteen muutos edellyttävät kansallisen varautumisemme perusrakenteiden aktiivista ja kehittävää tarkastelua. Tämän diplomityön keskeisenä tarkoituksena on löytää ja tunnistaa konstruktivismin teorian viitekehyksessä niitä kansainvälisen kehityksen trendejä ja muutospaineita, jotka mahdollistavat oman kansallisen kokonaismaanpuolustuksen mallimme kehittämisen. Samalla Suomelle tarjoutuu mahdollisuus vaikuttaa aktiivisella omalla toiminnallaan ja osaamisellaan kansainväliseen kehitykseen sekä verkottumalla hyödyntää globaalia osaamispääomaa. Esimerkkeinä tästä onnistuneesta kaksisuuntaisesta vaikuttamisesta esitellään tässä tutkimustyössä Suomen toiminta monikansallisessa suorituskykyjen kehittämistoiminnassa (MNE- eksperimentaatiosarja) sekä merivalvonta-alalla toteutettu monenvälinen yhteistyö.

Kamppailu Euroopan ohjuspuolustuksesta

Yhdysvaltojen suunnitelma sijoittaa kansallisen ohjuspuolustusjärjestelmän osia Eurooppaan on heikentänyt Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä suhteita viimeisen kymmenen vuoden ajan. Ohjuspuolustushankkeen tarpeellisuutta perustellaan kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksella. Vihamieliset maat pyrkivät kehittämään mannertenvälisen ballistisen ohjuksen, mikä mahdollistaisi joukkotuhoaseiden iskut Yhdysvaltojen mantereelle. Kostoiskuun perustuva pelotevaikutus ei ole riittävä keino suojautua uusien epävakaiden ydinasemaiden uhkalta, vaan uhkan torjuminen edellyttää ohjusten torjuntaan kykenevän järjestelmän kehittämistä ja torjuntaohjusten sijoittamista Eurooppaan. Venäjä on vastustanut Yhdysvaltojen suunnitelmia ja erityisesti torjuntaohjusten sijoittamista Eurooppaan. Venäjän mielestä järjestelmän kehittäminen ei ole legitiimi hanke; se muuttaa Euroopan strategista tasapainoa ja on uhka Venäjän kansalliselle turvallisuudelle. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa ja Venäjällä vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa ja retoriikkaa erityisesti ohjuspuolustuskiistassa. Diskurssien hahmottaminen mahdollistaa arvioida, millä tavoin Yhdysvallat ja Venäjä määrit-tävät itsensä kansainvälisen järjestelmän toimijoina ja millaisena ne näkevät kansainvälisen järjestelmän toimintalogiikan kylmän sodan jälkeen. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä kansainvälisen järjestelmän sääntöjä, uhkakuvia ja eri valtioiden asemaa uhkakuvien rakentumisessa. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Venäjän ja Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun periaatteista ja maiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu konstruktivistinen kansainvälisen politiikan teoriasta. Aineistona käytetään Yhdysvaltojen ja Venäjän turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Venäjän turvallisuusajattelussa painottuu elementit neuvostomenneisyydestä, identiteettikamppailu sekä uudet taloudelliset ja poliittiset intressit sekä erityisesti suhde Yhdysvaltoihin. Kansallisen identiteetin määrittelyssä Venäjä on turvautunut perinteiseen suurvalta-ajattelun kaavaan. Uhkakuvauksia rakennetaan kylmän sodan ajalta omaksutun identiteetin varaan ja tukeudutaan vanhaan selitykseen, että länsi on aina muodostanut uhkan Venäjälle. Yhdysvalloille ohjuspuolustuksen kehittämisellä rikotaan perinteinen kylmän sodan aikainen uhkakäsitys. Ohjuspuolustushankkeen oikeutusta haetaan globaalista turvallisuudesta, jolloin kansalliset intressit pyritään korvaamaan laajemmalla tarkoituksella. Ohjuspuolustuksella torjutaan uhka, jolla voitaisiin kiistää Yhdysvaltojen toimintavapaus, ja näin sen identiteetti maailman johtavana valtiona vaarantuisi. Roistovaltion kuvaukset tuottavat ja vahvistavat Yhdysvaltain omaa identiteettiä vapauden ja oikeuden puolustajana.

Alokaskausi : asevelvollisuuden vaikuttavin jakso

Suomen maanpuolustus on nojautunut laajaan maanpuolustustahtoon sekä yleiseen asevelvollisuuteen. Yleisen asevelvollisuuden käyttökelpoisuutta tämän päivän yhteiskunnan tur-vallisuuden tuottajana on arvioitu ja pakoin kritisoitu laajasti 2000 -luvulla. Yleinen asevelvollisuus muuntuu käsitteestä valtion turvallisuusratkaisuksi, kun asevelvollinen suorittaa varusmiespalveluksen. Varusmiespalveluksessa opetettavien tietojen ja taitojen jälkeen yhteiskunta saa puolustajansa. Varusmiespalveluksen tarpeellisuutta arvioitaessa ovat palveluksen keskeyttäjien määrät olleet jatkuvassa kasvussa. Tämä diplomityö tutkii millaisten olettamusten, perusteluiden ja tekijöiden johdosta, alokas tekee palveluksen keskeyttämispäätöksen ensimmäisen palvelusviikon aikana? Tutkimustyössä selvitetään osaltaan tuvanesimiehen vaikutusta alokkaan sopeutumiseen ensimmäisen viikon aikana sekä mitkä ovat perusyksikön valmiudet kohdata 2020 – luvun alokas? Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Asetettuihin kysymyksiin saatiin vastauksia, joista osa poikkeaa yleisestä uskomuksesta. Risto Siilasmaan johtaman asevelvollisuustyöryhmä vertaili ammattiarmeijan ja asevelvollisuusjärjestelmän soveltuvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan. Työryhmän alkuperäinen tehtävänanto oli arvioida yleisen asevelvollisuusjärjestelmän toimivuuden turvaamiseen vaikuttavia kehityskulkuja ja arvioida järjestelmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta nyt ja tulevaisuudessa. Työryhmän mietintö ”Suomalainen asevelvollisuus” toteaa yleisen asevelvollisuusjärjestelmän olevan paras vaihtoehto Suomen puolustusratkaisuksi myös tulevaisuudessa. On syytä muistaa, että poliittiset päätökset realisoituvat todellisiksi turvallisuusrakenteiksi nuorten (alokkaiden) päätösten kautta. Vaikka päätöksiä asevelvollisuudesta tehdään eduskuntatalossa, vasta alokkaan päätös suorittaa varusmiespalvelus luo oikeaa turvallisuutta. On tärkeää, että nuoret kokevat asevelvollisuuden omakseen ja suorittavat kansalaisvelvollisuutensa. Valtion tehtävänä on kehittää varusmiespalvelusta palvelemaan valtion ja kansalaisen tarpeita. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti tutkimuksen kohteena olevassa Panssariprikaatissa, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei kehittämistyöllä ole onnistuttu vaikuttamaan.

Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainvälinen ulottuvuus ja siihen vaikuttavat tekijät

Ruotsi on muuttanut turvallisuuspolitiikkansa suuntaviivoja vastaamaan paremmin nykypäivän uhkiin. Painotus on siirtynyt laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan valmistautumisesta kansainväliseen toimintaan ja kriisien leviämisen ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksessa selvitän, mitkä tekijät ovat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainvälisen ulottuvuuden taustalla ja miten nämä tekijät vaikuttavat politiikkaan. Kansainvälisen ulottuvuuden tarkastelussa keskityn sotilaalliseen toimintaan kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimusaineistona käytän julkisia asiakirjoja. Lähden olettamuksesta, että valtionhallinnon poliittiset asiakirjat ilmentävät harjoitettua politiikkaa. Tärkeimpänä lähteenä on puolustusvoimien toimintaa ohjaava puolustuspäätös vuodelta 2004. Turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen vaikuttavia tekijöitä selvittäessäni käytän lähtökohtana Kalevi Holstin mallia ulkopoliittisen päätöksenteon tekijöistä, rajoitteista ja mahdollisuuksista. Sen pohjalta olen jakanut turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavat tekijät neljään kategoriaan: turvallisuuspoliittinen ympäristö ja historiallinen perintö, kansainväliset järjestöt ja muut valtiolliset toimijat, sisäpolitiikka ja kansalliset mielipiteet sekä resurssit. Näiden kategorioiden alla esittelen, miten eri tekijät vaikuttavat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen. Yhdessä nämä tekijät muodostavat kompleksin toimintakentän, missä Ruotsi pyrkii toteuttamaan turvallisuuspoliittisia tavoitteitaan. Tekijät on ymmärrettävä kokonaisuutena, niiden välisen keskinäisriippuvuuden vuoksi. Tekijöiden painoarvo on myös tilannesidonnainen. Lisäksi Ruotsi voi itse vaikuttaa osaan näistä tekijöistä, jotka asettavat rajoitteita ja luovat toimintamahdollisuuksia. Ruotsin puolustusreformi on edennyt pitkälle ja näin ollen Ruotsin kansainvälinen toiminta tullee lisääntymään. Tulevaisuutta kuvaa yleisesti kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen. Lähivuosina Nato-yhteistyö lisääntynee entisestään, mutta varsinaisesta jäsenyydestä ei keskusteltane ennen seuraavia valtiopäivävaaleja vuonna 2010. Kansalaisten voimakkaasta Nato-vastaisuudesta huolimatta yhteistyön syventäminen liittouman kanssa aiheuttaa hyvin vähän vastustusta. Tämä johtuu pääosin siitä, että turvallisuuspoliittinen keskustelu Ruotsissa on yleisestikin hyvin vähäistä. Euroopan unionin merkitys keskeisenä turvallisuuspoliittisena vaikuttajana kasvaa entisestään. Sen alaisuuteen perustettava nopean toiminnan taisteluosasto on ollut puolustusvoimien kehittämisen painopisteenä. Yhteiskunnan sosiaali- ja terveyskulujen kasvut aiheuttavat tulevaisuudessa säästöpaineita puolustusmenoille. Samalla puolustusvoimien toimintamenot ja materiaalihankinnan kustannukset nousevat. Tähän yhtälöön Ruotsi hakee ratkaisua kansainvälisestä yhteistyöstä. Tutkimus osoittaa, että Ruotsin kansainväliseen sotilaalliseen toimintaan vaikuttavia tekijöitä on todella paljon. Jokaisen luetteleminen on käytännössä mahdotonta. Keskeisimmät tekijät selittävät kuitenkin varsin perusteellisesti syyt Ruotsin nykyiselle toiminnalle ja mahdollistavat samalla tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottelemisen.

Raskaan raketinheitinjärjestelmän tykistöohjusten käyttö operatiiviseen tulenkäyttöön Persianlahden sodissa

Suomeen on hankittu raskas raketinheitinjärjestelmä vuonna 2006. Vuosina 2012 - 2015 tehtävällä ammunnanhallintajärjestelmän päivittämisellä hankitaan kyky syvään asevaikutukseen aina 300 kilometrin etäisyydelle saakka. Tämän jälkeen ajankohtaiseksi tulevat ampumatarvikehankinnat. Tykistöohjukset ovat tällä hetkellä ainoa järjestelmä raskaalle raketinheittimelle, millä saavutetaan 300 km kantama. Tässä tutkimuksessa on tutkittu tykistöohjusten käytettävyyttä operatiiviseen tulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen Persianlahden sotien kokemusten perusteella. Tutkimus on toteutettu laadullisena, hermeneuttista lähestymistapaa noudattavana tutkimuksena, jossa molemmat Persianlahden sodat on erotettu omiksi tapauksikseen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty julkisten asiakirjojen analyysiä ja tulkitsevaa käsiteanalyysiä. Tiedonhankinnassa on pyritty holistiseen ja näkemysperäiseen tiedon tuottamiseen. Tutkijan esiymmärryksen pohjalta on luotu induktiivisen päättelyn keinoin hypoteesi, jonka pitävyyttä on testattu hermeneuttisella dialogilla. Tutkimuksessa on määritettyjen tutkimuskysymysten kautta vastattu keskeiseen tutkimusongelmaan, jossa on selvitetty tykistöohjusten käytettävyyttä operatiiviseen tulenkäyttöön. Painopiste analyysissä on ollut yksittäisten tykistöohjustehtävien arvioinnissa kokonaisoperaation kannalta sekä havaittujen heikkouksien ja vahvuuksien analysoinnissa. Tutkimus on osittanut tarpeen useille jatkotutkimusaiheille. Tykistöohjukset tulivat ensimmäiseen Persianlahden sotaan suoraan koeammunnoista. Toimivilla joukoilla ei ollut kokemusta asejärjestelmästä, sen tehosta eikä käyttöperiaatteista ennen sodan alkua. Tämä aiheutti monia hankaluuksia tykistöohjusten käytössä. Yhteistyö eri puolustushaarojen välillä ei toiminut odotetulla tavalla, vaan maavoimat pitivät tykistöohjuksen käytön tiukasti itsellään. Tulenkäytön väliraja aiheutti ongelmia tykistöohjusten käytössä, koska niiden kantama ulottui pitkälle välirajan taakse. Tulenkäytön välirajan takana oleva alue on ollut perinteisesti ilmavoimien vastuulla ja maavoimien aseiden ulottuvuus tämän rajan taakse asetti haasteita. Vaikeuksista huolimatta ensimmäisessä sodassa ammuttiin kaikkiaan 32 tykistöohjusta. Toteutetut tykistöohjustehtävät onnistuivat erittäin hyvin. Asejärjestelmä oli varmatoiminen. Sillä oli jokasään toimintakyky ja sillä saavutettiin haluttu vaikutus maalissa. Sodan kokemusten perusteella tykistöohjuksia tilattiin lisää ja niiden kehitystyötä päätettiin jatkaa. Yhdysvaltojen operatiivisen tulenkäytön ja maalittamisen konseptia alettiin laajamittaisesti kehittää sotakokemusten perusteella. Toiseen Persianlahden sotaan lähdettäessä lähtökohdat olivat jo erilaiset tykistöohjusten käytölle. Ohjuksia oli käytettävissä moninkertainen määrä. Niiden kantamaa ja osumatarkkuutta oli parannettu ja uusia ohjusversioita kehitettiin edelleen. Maalittamisesta ja operatiivista tulenkäytöstä oli julkaistu uudet ohjesäännöt. Yhteisoperaatioiden tulenkäytöstä oli uusitut doktriinit ja niitä oli harjoiteltu ennen sotaa yhteistoiminnassa eri puolustushaarojen kanssa. Toisessa Persianlahden sodassa ammuttiin kaikkiaan 414 tykistöohjusta tukien kaikkien puolustushaarojen tulenkäyttöä. Suurimmat ongelmat ilmatilan varaamisessa oli ratkaistu. Puolustushaarat eivät enää pitäneet omista suorituskyvyistään niin tiukasti kiinni vaan tässä sodassa ne nivoutuivat osaksi yhteistä tulenkäyttöä. Suurimmaksi tykistöohjusten vahvuudeksi nousi jokasään toimintakyky, nopea vasteaika tulitehtäviin ja pienet riskit tulenkäytössä vahvan ilmapuolustuksen suojaamiin kohteisiin. Ilmatilan varaamisen prosessi nopeutui toisessa Persianlahden sodassa, mutta se oli vielä liian hidas aikasensitiivisten tulitehtävien toteuttamiseksi. Molempien sotien aikana pääosa tykistöohjustehtävistä toteutettiin osana ilmapuolustuksen lamauttamistehtäviä. Tykistöohjuksin tuhottiin myös arvokkaita maaleja sekä toteutettiin vastatykistötehtäviä. Tykistöohjukset osoittautuivat luotettaviksi ja kustannustehokkaiksi aseiksi, joilla oli erityinen vaikutus molempien operaatioiden onnistumiselle. Sotakokemusten perusteella tykistöohjusten käyttö vaatii harjoittelua ja puolustushaarojen välistä yhteistyötä. Ilman selkeitä ohjeita, oppaita ja ohjesääntöä niiden käyttö on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Tykistöohjusten hyvä käytettävyys korostuu huonolla säällä. Ilma-alukset eivät kykene operoimaan ja vaikutettamaan vahvan ilmapuolustuksen sisällä oleviin maaleihin. Tykistöohjuksia ei voida ohjata lennon aikana, vaan ne hakeutuvat koordinaattien perusteella maaliin. Tämä asettaa haasteita tulenjohdolle. Ohjuksen osumatarkkuus riippuu maalin paikannuksen tarkkuudesta. Tästä ominaisuudesta johtuen tykistöohjus ei sovellu liikkuvan maalin ammuntaan. Nämä heikkoudet huomioon ottaen tykistöohjus on kuitenkin kustannustehokas ja hyvä ase. Tutkimuksen perusteella tykistöohjus soveltuu hyvin operatiiviseen tulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen. Sen suurimmat ongelmat eivät ole johtuneet aseesta tai asejärjestelmästä vaan käyttäjistä ja käyttöperiaatteista tai niiden puuttumisesta.