251 resultados para myynnin raportointi
Resumo:
Työn tavoitteena oli edesauttaa Euroelektro International Oy:tä kasvattamaan asiakaskuntaansa löytämällä oikeat lähtökohdat yrityksen markkinoinnin ja myynnin tehostamiselle sekä kannattavien kohdesegmenttien valinnalle. Työssä tehtiin tutkimus, jolla määritettiin yrityksen tyypillinen asiakas, asiakastarpeet, konenäköjärjestelmien ostokriteerit ja –preferenssit sekä ostopäätöksen tekijät ja siihen vaikuttavat henkilöt. Lisäksi selvitettiin, mitkä ovat Euroelektron potentiaalisia ja ei-potentiaalisia teollisuuden aloja. Tutkimuksen tulosten perusteella laadittiin lopuksi yrityksen markkinoinnin ja myynnin kehittämisehdotelma. Tutkimus rajattiin konenäköä jo käyttäviin yrityksiin, konenäön käyttöä suunnitteleviin yrityksiin, yrityksiin, joiden ajateltiin voivan tulevaisuudessa käyttää konenäköä ja yrityksiin, jotka ovat tekemisissä konenäköasiakkaiden kanssa. Markkinointi- ja myyntiprosessien hallintaan yrityksen tulisi kehittää oma seurantaohjelma, jonka avulla valitun markkinointistrategian onnistuneisuutta voitaisiin helposti seurata, sekä laatukäsikirja, mistä löytyisivät standardoidut toimenpidemallit asiakashankintaan, kenttämyyntiin ja myyntiprojektien läpiviemiseen sekä eri toimihenkilöiden toimenkuvaukset ja vastuualueet.
Resumo:
Kosteusmittauksesta on tullut tärkeä osa teollisuuden kunnossapitoa ja huoltotoimenpiteitä. Yritykset valvovat entistä tarkemmin prosesseitaan erilaisten mittalaitteiden avulla. Diplomityön tavoitteena oli selvittää kosteuslähetin HMP228:n markkinoita. Diplomityössä kartoitettiin suuria ja kansainvälisillä markkinoilla toimivia suodatin- ja separaattorivalmistajia, joiden toimintaan kosteusmittaus oleellisesti liittyy. Työssä keskityttiin noin kymmeneen suurimpaan suodatin- sekä eparaattori valmistajaan, jotka eivät itse valmista kosteusmittalaitteita. Näistä yrityksistä valittiin analysoinnin jälkeen potentiaalisimmat vaihtoehdot. Työssä tarkasteltiin myös muita kosteusmittauksen sovellusalueille tuotteita valmistavia yrityksiä. Nämä olivat kuitenkin toiminnaltaan huomattavasti suuria suodatin- ja separaattorivalmistajia pienempiä. Diplomityön loppuosassa tarkasteltiin asiakastarpeita ja QFD- analyysiä. Sopivia yrityksiä löytyi suodatin- sekä separaattorivalmistajien joukosta yhteensä kuusi kappaletta. Valittujen yritysten avulla voidaan tehostaa HMP228:n myyntiä, sillä perusteellinen tieto sovelluskohteista sekä loppuasiakkaiden tarpeista helpottaa markkinointia. Myyntivolyymin kasvattaminen vaatii myös oman markkinoinnin ja myynnin tehostamista. Markkinointitoimenpiteinä erilaiset lehtiartikkelit voisivat lisätä tuotteen tunnettavuutta. Myynnin sekä markkinoinnin lisäksi tarvitaan myös työtä kentällä, yrityskäyntejä ja uusien asiakassuhteiden luomista
Resumo:
Varastojen vähentämiseksi ehdotetaan usein eräkokojen pienentämistä. Tämä sopii sellaiseen toimintaympäristöön, jossa voidaan ostaa nimikkeitä oman valmistuksen ja myynnin tahdissa. Kun kiihkeärytmisessä elektroniikkabisneksessä alihankkijoilta ja varustetoimittajilta sitovasti tilataan hyvin lyhyellä toimitusajalla, ei oston eräkokojen pienentäminen kevennä materiaalivirtaa. Täytyy ottaa löysät pois hankintaketjun toimitusajoista. Monessa toimitusketjussa jalostava työ vaatii vain murto-osan toimitusajasta, ja loppuaika kuluu varastoissa odotteluun, kuljettamiseen ja moninkertaiseen tarkastamiseen. Hukka-ajan leikkaamisen ohessa haetaan muita kustannussäästöjä. Korkeiden työvoimakustannusten rasittama teollisuus on pyrkinyt teknisillä ratkaisuilla korvaamaan palkkatyövoiman erilaisilla mekaanisilla järjestelmillä. Pisimmällä ollaan pienerä- ja yksittäisvalmistusta harjoittavissa konepajoissa, joissa on investoitu FM-järjestelmiin. Diplomityössä on esitetty kaksi nivoutuvaa tutkimusprojektia, joista ensimmäinen keskittyy miehittämättömän käytön kehittämiseen ja toinen keventää hankintaketjun materiaalivirtaa. Ensin esiteltävä projekti on elektroniikkateollisuudelle uusi aluevaltaus. Siksi asiassa on jouduttu tekemään runsaasti perustutkimusta ja etenemään etappi kerrallaan. Projektin tuloksena on saatu aikaan automaattinen, joustava kuljetin, joka yksinään pystyy toimimaan ilman työvoimaa niin pitkään kunnes sen akut pitää ladata. Joustavan kuljettimen sisältävän järjestelmän muita elementtejä ei projektissa nostettu samalle miehittämättömän käytön tasolle, vaan ensin päätettiin hankkia kokemuksia kuljettimen toiminnasta. Toinen projekti syventää yhteistyötä yrityksen alihankkijan kanssa. Alihankkija on yksi harvojen Suomesta hankittavien komponenttien toimittaja. Siksi on pidetty tärkeänä tiivistää toimitusaikaa lähemmäs yrityksen sitovan tilauskannan pituutta. Tutkittavaksi valittiin mahdollisuus siirtää alihankkijan tuotantolaite yrityksen välittömään läheisyyteen, jolloin yrityksen tuotanto voisi tilata komponenttierän alihankkijan koneelta, kun se lähtötilanteessa tilataan komponenttivarastosta. Ennusteen perusteella tilattaisiin vain raaka-aine, mutta arvoa lisäävä työ tehtäisiin vain ja ainoastaan tilauksen mukaisesti.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli uudistaa ja kehittää UPM-Kymmene Oyj:n, Kaukaan tuotantoyksikköön kuuluvan keskuskunnossapidon budjetointilaskentaa sekä talousraportointia. Lisäksi työssä ehdotetaan keskuskunnossapidon sisäisten suoritteiden hinnoitteluperiaatteiden muuttamista toimintoperusteista laskentaa vastaavaksi. Työssä on kuvattu keskuskunnossapidon budjetointilaskennan ja raportoinnin nykytila, selvitetty lähtökohdat työlle sekä määritelty tavoitetilat, jotka halutaan saavuttaa uudistuksen jälkeen. Työ on toteutettu kuvailevasti ja analyyttisesti konstruktiivista tutkimusotetta hyväksi käyttäen. Tuloksena esitetään entistä hallittavampi ja informatiivisempi talouden ohjausjärjestelmä, jossa sisäisen laskennan uudistukset saavat käsitteellisen perustan kirjallisuudesta.
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena oli rakentaa Etelä-Karjalan maakunnan alueellinen suhdannebarometri. Aluebarometrilla kuvataan ja analysoidaan alueen toimialojen tuotannon ja työllisyyden kehitystä sekä nykytilannetta tuoreilla, havainnollisilla ja luotettavilla indikaattoreilla. Tutkimusmenetelmänä on konstruktiivinen tutkimus. Aluebarometri toteutettiin kyselytutkimuksena 454:ltä yritykseltä Etelä-Karjalan alueella keväällä 2002. Tulokset on raportoitu toimialoittain sisältäen kyselytutkimuksen 11 indikaattoria sekä kaksi tilastollista muuttujaa. Teoriaosassa tarkasteltiin aluetalouden rakentumista, aluekehitystä, yritysten sijaintiteorioita ja systeemidynamiikkaa. Barometrin konstruoinnin lisäksi empiirisessä osassa analysoitiin maakunnan yritystoiminnan ja toimialarakenteen tyypillisiä piirteitä sekä selvitettiin barometrin käyttäjäkunnan tietotarpeita. Tutkimustulosten mukaan Etelä-Karjalan yritykset odottavat aluebarometrin indikaattoreiden kehittyvän seuraavan kuuden kuukauden ajanjaksolla lievästi myönteiseen suuntaan. Myönteisintä kehitystä odotetaan myynnin ja Venäjän yleisen suhdannetilanteen suhteen. Toimialoista positiivisimmat odotukset ovat informaatioteknologian, liike-elämän palveluiden, muiden palveluiden sekä kaupan aloilla, heikoimmat puolestaan rakentamisen alalla.
Resumo:
Tämä työ on tehty yhteistyössä kansainvälisen metsäteollisuusyrityksen Stora Enson kanssa. Työ on osa Stora Enson strategiaa kehitettäessä uusia ja innovatiivisia pakkausmateriaaleja ja ratkaisuja joustopakkausmarkkinoille. Työn päätavoitteina oli selvittää, millaisia odotuksia tuotemerkkienomistajilla ja jatkojalostajilla on joustopakkauksista ja kuinka pakkausten ostopäätökset syntyvät monitahoisessa liikeympäristössä. Työn teoreettinen viitekehys jaettiin kahteen osaan. Asiakasodotuksia lähestyttiin tutkimalla eri palvelu- ja tuotelaadun ulottuvuuksia, ja teollisuuden ostokäyttäytymistä tutkittiin organisaatioiden ostokäyttämistä kuvaavien mallien avulla. Työn empiirisessä osuudessa käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää käsittäen asiakashaastatteluja lähinnä Yhdysvalloissa. Haastateltavat yritykset koostuivat maailman johtavista kuluttajatuotteita valmistavista yrityksistä sekä jatkojalostajista. Tutkimustulosten mukaan odotukset pakkauksista liittyvät lähinnä tuotteen suojaamiseen sekä myynnin edistämiseen. Pääodotuksina on myös saada mahdollisimman edullisia papereita, mahdollisimman hyvillä barrier- ja paino-ominaisuuksilla. Tutkimustulokset osoittavat myös, että paperiyhtiöt ovat epäonnistuneet tekemään itseään tunnetuksi teollisuudelle ja heidän odotetaan olevan tulevaisuudessa aggressiivisempia ja innovatiivisempia. Tuotemerkkienomistajat ostavat pakkaukset ja pakkausmateriaalit normaalisti mieluiten jatkojalostajiensa kautta, mutta silti he toivovat yhteistyötä paperintoimittajien kanssa kunhan vain myös jatkojalostajat sisällytetään toimintaan mukaan.
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena on case -yrityksen yritysjohdon päätöksentekoa tukevan raportoinnin suunnitteleminen ja kehittäminen strategisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Raportoinnin suunnittelun teoreettisena viitekehyksenä on käytetty balanced scorecardia. Tutkielman alatavoitteina ovat johtamisen, strategisen johtamisen, päätöksenteon, laskentatoimen, strategisen laskentatoimen ja raportoinnin tarkastelu. Tutkielmassa on käytetty konstruktiivista tutkimusmetodologiaa. Konstruktiivisessa tutkimuksessa tuotetaan teoreettisesti perusteltu ratkaisu käytännön kannalta relevanttiin ongelmaan ja tutkimuksen tuloksen voidaan todeta toimivan käytännössä. Tutkimusmenetelminä käytettiin havainnointia, haastatteluja ja keskusteluja. Todellinen tarve kehittää yrityksen raportointia antoi sysäyksensä tälle tutkielmalle. Vanhat, perinteiset yleisen laskentatoimen raportit koettiin riittämättömiksi apuvälineiksi yritysjohdolle, kun haluttiin suunnata katseita enemmän tulevaisuuden hallintaan sekä muiden osa-alueiden huomioimiseen yritysjohdon päätöksenteon tukemisessa. Lisäksi nykytrendit, kuten pitkän tähtäyksen ja strategisuuden korostuminen, kokonaisvaltaisten ja kaikki osa-alueet huomioivien tunnuslukujen yleistyminen loivat paineita raportoinnin uudistamiselle. Tutkielman tuloksena saatiin aikaan uusia raportoitavia tunnuslukuja tukemaan yritysjohdon päätöksentekoa. Tutkielman tuloksena saadut tunnusluvut sekä niistä laadittavat raportit on tarkoitus saattaa käytäntöön kohdeyrityksessä tutkielmaprosessin jälkeen.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää rullaavan ennustamisen toimintaa, jotta se tuottaisi relevanttia informaatiota tapausyrityksen ohjaukselle. Tutkimuksessa sovellettiin konstruktiivista tutkimusotetta, joka on ratkaisumenetelmä liikkeenjohdollisiin ongelmiin. Tutkimustulos eli ratkaisukonstruktio innovoitiin tutkijan luoman viitekehyksen ja empiirisen tutkimuksen havaintojen avulla. Tutkimustuloksien perusteella analyyttisen rullaavan ennustamisen tarkoituksena on tyydyttää eri ohjaustasojen informaatiotarpeita ja tukea asiakaslähtöisen tapausyrityksen liiketoimintaympäristöön sopeutumista. Tutkimuksen mukaan rullaava ennustaminen on suunnittelua, joka pyrkii organisatoriseen oppimiseen. Kehittämiseen liittyviä näkökulmia, organisatorisia ja järjestelmällisiä tekijöitä löydettiin useita. Nämä eivät rajoittuneet ainoastaan johdon laskentatoimen alueelle.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten järjestetään yritysmarkkinoinnin seurantamalli sekä seurannan tietojärjestelmätuki. Erityistä huomiota kiinnitettiin markkinoinnin seurannan ja liiketoimintastrategian kytkökseen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin case-tutkimusta. Käsittely oli lineaaris-analyyttinen. Markkinoinnin seurannan tietojärjestelmätuen kehittämisen osalta tutkimus omaa myös jonkin verran systeemianalyyttisiä piirteitä. Case-tutkimuksen tiedonhankinnassa käytettiin yrityksen markkinointihenkilöille jaettua kyselytutkimusta. Markkinoinnin seuranta jaoteltiin strategisen tason ja operatiivisen tason seurantaan. Tutkimuksessa todettiin, että liiketoiminnan kilpailuympäristö, valittu kilpailustrategia ja yrityksen elinkaariasema vaikuttavat liiketoimintastrategiaan ja sitä kautta markkinoinnin seurannan järjestämiseen ja että markkinoinnin strategisen tason seurannan tavoitteena on varmistaa, että markkinointitoiminta toteuttaa valittua liiketoimintastrategiaa. Markkinoinnin operatiivisen tason seurannan tehtäväksi todettiin yrityksen markkinointitoiminnan myynnillisten sekä taloudellisten tulosten, sekä kannattavuuden ja tehokkuuden seuranta ja raportointi. Yritysmarkkinoinnin strategisen tason seurantaan soveltuu parhaiten eteenpäinkytkentäinen, tavoiteltavia tuloksia edeltävien muutosten seurantaan keskittyvä malli. Markkinoinnin operatiiivisen tason seurantaan soveltuu laajan markkinoinnin seurannan perusmittariston sisältävä malli, jolla voidaan palvella nykyisiä seurannan tarpeita ja laatia tarvittaessa uusia seurantakokonaisuuksia. Yritysmarkkinoinnin seurannan tietojärjestelmätuen järjestämiseen soveltuu parhaiten asiakastietokantapohjainen tietojärjestelmämalli. Näin voidaan hallita asiakkaaseen kohdistetut markkinointitoimenpiteet sekä niiden seuranta. Case-tutkimus vahvisti tarpeen kehittää kokonaisvaltainen suunnitelma markkinoinnin strategisen ja operatiivisen tason seurannasta sekä sitä tukevista tietojärjestelmistä. Ilman kokonaissunnitelmaa seuranta muodostuu organisaatioyksiköittäin ja seuranta-alueittain epätasaiseksi, eikä yrityksen asemasta markkinoilla ole muodostettavissa kokonaiskuvaa.
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena oli selvittää miten analyytikot ja yritysjohto arvioivat aineettoman pääoman arvon yrityksen arvossa sekä poikkeavatko arviot toisistaan. Tutkielma jakaantui kahteen osaan. Teoriaosassa muodostettiin kirjallisuustutkimuksen avulla käsitejärjestelmä, minkä avulla aineettoman pääoman osa-aluetta voitiin ymmärtää. Empiirinen osa toteutettiin teemahaastatteluina. Empiirisen tutkimuksen perusteella todettiin, että aineettoman pääoman mittaaminen ja arvottaminen ovat yrityselämässä vielä varhaisessa vaiheessa. Analyytikoilla oli käytettävissään rajallinen määrä tietoa, minkä perusteella aineettoman pääoman arvottaminen yrityskokonaisuudesta irrallisena ei ollut mielekästä. Analyytikot seurasivat asiakaspääoman kehitystä sekä muodostivat subjektiivisen näkemyksen henkisestä pääomasta sekä infrastruktuuripääomasta, mitkä yhdessä tukivat käsitystä yrityksestä kokonaisuutena. Yrityksessä mitattiin ja raportoitiin aineettomasta pääomasta lähinnä asiakaspääoman tekijöitä. Yrityksen näkökulmasta kokonaisvaltaisen aineettoman pääoman mittariston ongelmaksi todettiin, että yleiset mittareille asetetut vaatimukset eivät täyty. Analyytikkojen ja yritysjohdon arviot aineettoman pääoman arvosta eivät poikenneet merkittävästi. Tutkielmassa arvioitiin, että aineettoman pääoman mittaamisen ja ulkoisen raportoinnin yleistyessä, tietämys sekä yrityksessä että sen ulkopuolella kasvaa ja aineettoman pääoman arvottaminen mahdollistuu.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten yritys voi luoda itselleen ja asiakkailleen kilpailuetua johtamalla systemaattisesti asiakassuhteitaan nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Pyrkimyksenä oli kartoittaa käytännön tekijöitä, joilla yritys voi luoda asiakkailleen ja tuotteidensa loppukäyttäjille lisäarvoa tunnistamalla sopivimmat asiakkaat ja pyrkimällä pitkiin liikesuhteisiin. Tutkielman teoreettisen osan lähdeaineistona käytettiin pääosin avainasiakasajatteluun, liikesuhteisiin ja niiden johtamiseen sekä asiakkaiden analysointiin liittyvää kirjallisuutta ja artikkeleita. Empiirisen tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla toimeksiantajayrityksen asiakkaita, johtohenkilöitä ja myynnin henkilökuntaa. Tutkimuksen lähdeaineistoa täydensi tutkijan oma työkokemus. Empiirinen tutkimus oli laadullinen case-analyysi. Asiakashaastattelujen perusteella muodostettiin käsitys pitkäaikaisiin liikesuhteisiin ja niiden johtamiseen vaikuttavista tekijöistä kohdetoimialalla. Yrityksen sisäisten keskustelujen avulla muodostettiin puolestaan käsitys yrityksen nykytoiminnasta. Vertailun pohjalta esitettiin portfolio-malli yrityksen asiakassuhteiden analysointiin sekä asiakkaan hoitosuunnitelma. Lisäksi esitettiin yleisiä toimenpide-ehdotuksia teorian ja asiakashaastattelujen pohjalta. Asiakkaan saamaan arvoon vaikuttavat tuotteiden käytettävyys ja toimintavarmuus, kommunikaation ja palvelun laatu, toimittajan riittävä asiantuntemus sekä toimitusten nopeus ja luotettavuus. Asiakkaat arvostavat erityisesti vilkasta ja avointa tiedon välitystä. Yritysten väliset sidokset voidaan nähdä asiakasosuutta kasvattavina voimina
Resumo:
Lääkemarkkinat ovat rahassa mitattuna erittäin merkittävät markkinat. Siksi suojauksen merkityksen tarkastelu lääkkeen elinkaaren vaiheissa on mielenkiintoista. Kulutushyödyke- ja lääkemarkkinat ovat luonteeltaan erilaiset lääkemarkkinoiden voimakkaan sääntelyn takia. Myös tutkimus- ja tuotekehityskulut lääkevalmisteilla ovat poikkeuksellisen suuria. Lääkekeksintöjä suojataan patenteilla. Lääkevalmisteen suoja-ajan umpeuduttua myyntihinta putoaa yleensä merkittävästi ja hyvin nopeasti. Lääkeyritysten keinoja välttää suoja-ajan päättymisen mukanaan tuomat myyntitulojen alenemiset ovat muun muassa kokonaan uusien innovaatioiden keksiminen, olemassa olevan lääkevalmisteen ominaisuuksien parantaminen sekä oman geneerisen valmisteen tuominen markkinoille. Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, kuvata ja analysoida kolmen kansantaloudellisesti hyvin merkittävän lääkeaineen elinkaaren vaiheita Suomessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin suojauksen merkitystä lääkkeiden myyntiin ja kulutukseen sekä kilpailevien valmisteiden osuuteen markkinoilla. Tutkitut lääkeaineet olivat simvastatiini, bisoprololi ja sitalopraami. Tutkimuksessa pohdittiin lääkkeiden suojamekanismin merkitystä ja riittävyyttä eri sidosryhmille. Tutkimuksessa selvitettiin myös patentoinnin merkitystä lääkkeiden myynnin kehittymiseen ja kilpailevien lääkevalmisteiden lukumääriin elinkaaren eri vaiheissa. Tutkittujen valmisteiden patenttien umpeutuessa geneerisiä valmisteita tulee markkinoille pian ja lukumääräisesti paljon. Rinnakkaistuontivalmisteet eivät juuri alentaneet alkuperäislääkkeiden hintoja. Geneeriset valmisteet alensivat hintoja selvästi jopa useita kymmeniä prosentteja. Hintojen romahdus oli keskimäärin noin 75 %. Hintakilpailun takia alkuperäislääkkeen elinkaaren loppupuolella tukkumyynnin arvo koko ajan pieneni kulutuksen kasvaessa tasaisesti. Lisääntynyt hintakilpailu on lisännyt viranomaisille jätettävien hintahakemusten määrää oleellisesti. Hintakilpailusta hyötyvät sekä yhteiskunta ja kuluttajat alkuperäisvalmistajien ja apteekkien kustannuksella. Yhden maan myynnillä ei käytännössä ole nykyisillä suojamekanismeilla mahdollisuutta kattaa lääkkeen kehittämiseen käytettyjä kuluja. Tähän vaaditaan kansainvälisiä markkinoita.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää rakentamisen arvonlisäverotusta. Tutkimuksen päätavoite on selventää rakentamispalvelun myynnin, rakentamispalvelun omaan käyttöön ottamisen ja perustajaurakoinnin arvonlisäverotukseen liittyviä eroavaisuuksia ja ongelmia. Erityistä huomiota on kiinnitetty rakentamispalvelun oman käytön verotukseen. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on ymmärtämiseen ja selittämään pyrkivä kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä. Rakentamisen ja kiinteistöjen arvonlisäverotus on käytännössä osoittautunut haastavaksi ja ongelmalliseksi. Siihen liittyy lukuisia poikkeuksia ja erityissäännöksiä. Laki on joissain kohdin ristiriidassa arvonlisäverodirektiivien kanssa. Laki on paikoin vaikeasti ymmärrettävää. Tämän vuoksi lain tulkinnasta onkin olemassa lukuisia oikeuden päätöksiä. Rakennusliikkeet kohtaavat myös käytännön ongelmia laskentatavoissa, eritoten rakentamispalvelun omaan käyttöön ottamisessa. Huolimatta lukuisista oikeuspäätöksistä, moni lain kohta on edelleen vaikeasti tulkittavissa. Moneen käytännön ongelmaan tarvittaisiin selkeitä ohjeita esim. veroviranomaisilta.
Resumo:
Digitaalisten myyntikanavien käytön lisääntyminen suoramarkkinoinnissa ja kanavien tarjoamat mahdollisuudet ovat ajankohtainen aihe yritysmaailmassa. Digitalisoitumisen hyödyt yritykselle ovat myös uusi tutkimuskohde. Tutkimuksessa pyritään löytämään perinteisen ja digitaalisen kanavan erot sekä kuvaamaan sähköpostimyynnin erityispiirteet aikakauslehden tilausmyynnissä. Tutkimuksen näkökulmana on taloushallinnon kustannus-hyötytarkastelu. Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmänä on tapaustutkimus ja kohdeyrityksenä Sanoma Magazines Finland Oy, jonka lehtituotteiden myynnin tietoja on kerätty pääasiassa havainnoimalla yrityksen eri järjestelmistä. Ilmiötä on tarkasteltu sähköiseen markkinointiin liittyvän lainsäädännön, strategia-ajattelun käsitteistön ja taloushallinnosta erityisesti kustannuslaskennan kautta. Empiriassa kuvataan kahden eri myyntikanavan myyntiprosessit. Vertailemalla eri kanavien viiden eri lehtituotteen kahden vuoden myynnin toimenpiteiden tunnuslukuja keskenään pyritään selvittämään ja kuvaamaan sähköpostimyynnin erityispiirteet.
Resumo:
Tämä insinöörityö tehtiin Ilmatieteen laitoksen Tietohallintopalvelut-yksikölle. Työssä tutustuttiin Microsoftin Systems Management Server (SMS) -järjestelmään. SMS-järjestelmä on organisaation järjestelmänvalvontaan tarkoitettu ohjelmisto, jolla pystytään keskittämään erilaisia järjestelmänvalvontaan liittyviä tehtäviä. Aluksi työssä kerrotaan SMS-järjestelmästä yleisesti ja sen sisältämistä toiminnoista, joista tärkeimmät ovat raportointi, ohjelmisto- ja laitteistoinventointi, ohjelmistojakelu, etätyökalut, kyselyt, kokoelmat sekä ohjelmistojen käytön seuranta. Työn käytännön osuudessa perehdyttiin tarkemmin ohjelmistojakeluun. Ensin SMS:llä tehtiin Ilmatieteen laitoksen perusohjelmista ohjelmapaketit asennustiedostojen avulla. Pakettien toimivuutta testattiin työtä varten asennettuun testikoneeseen. Pakettien tekoa sekä jatkovaiheita havainnollistetaan kuvaruutukaappauksin. Tavoitteena työssä oli tutustua yleisesti SMS-järjestelmään ja tehdä Ilmatieteen laitoksen perusohjelmista toimivat asennuspaketit, joita voitaisiin käyttää jatkossakin hyödyksi.