114 resultados para yliopistojen yritysmäistyminen
Resumo:
Tämä julkaisu ilmestyy Turussa 18.–19.5.2009 järjestettävien valtakunnallisten kielikeskuspäivien yhteydessä. Turun yliopiston kielikeskus viettää samaan aikaan 30-vuotisjuhlaansa. Erään luokittelun mukaan 30–45-vuotias elää varsinaista keski-ikäänsä, kun taas joissakin katsotaan, että 28–35 vuoden ikä on vasta ns.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan avoimeen yliopisto-opetukseen osallistuneiden sekä avoimen yliopiston väylän kautta korkeakouluun tulleiden opiskelijoiden opinnoilleen antamia merkityksiä. Tutkimuksen tarkoituksena on yhtäältä selvittää, mitkä tekijät saavat opiskelijat osallistumaan avoimen yliopiston järjestämään yleissivistävään opetukseen ja toisaalta käyttämään avoimen yliopiston väylää sisäänpääsyreittinä korkeakouluun. Ilmiötä tarkastellaan tutkimuksessa koulutuselämäkulullisesta näkökulmasta käsin. Tutkimuksen aineistot koostuvat kahdesta pääaineistosta: avoimen yliopiston opiskelijoiden koulutuselämäkertakirjoitelmista (N=106) ja avoimen yliopiston väylän suoravalinnan kokeilu- ja kehittämishankkeessa vuosina 2005 ja 2006 Turun yliopiston kasvatustieteiden laitokselle valittujen opiskelijoiden teemahaastatteluista (N=25). Pääaineistoja täydentävinä aineistoina tutkimuksessa käytettiin lisäksi dokumenttiaineistoja kuten hakija- ja opintorekisteritietoja. Tutkimuksen avulla pyritään ymmärtämään aikuisopiskelijoiden kokemuksia kouluttautumisen yhteydestä elämänkulkuun. Lineaarisen elämänkulun murruttua, on elinikäisestä oppimisesta tullut yhä keskeisempi osa ja jopa vaade yksilöille. Siten koulutukselle latautuu merkittävä asema elämänkuluissa. Identiteetin jatkuvasti uudelleenrakentuva luonne laittaa yksilöt etsimään läpi elämänsä uusia mahdollisuuksia ja haasteita kehitykselleen. Tätä ilmiötä tarkastellaan tutkimuksessa korkeakoulutuksen kontekstissa perinteisesti aikuiskoulutusorganisaationa pidetyn avoimen yliopiston ja toisaalta yliopiston toimintaympäristöissä. Elinikäisen oppimisen haasteen myötä molemmissa on tapahtunut opiskelija-aineksen merkittävää heterogenisoitumista. Elinikäiseen oppimiseen liittyy edelleen paljon retoriikkaa, jolle ei löydy todellisuuspohjaa käytännöstä. Vaikka koulutuspoliittisessa puheessa elinikäinen oppiminen huomioidaan näkyvästi, ei annetut suositukset ja toimenpiteet yllä aina toteutukseen asti. Näin on myös aikuisten opiskelijoiden sisääntuloreittinä pidetyn avoimen yliopiston väylän suhteen. Väylälle asetetuista tavoitteista huolimatta se on edelleen sisääntuloreittinä varsin marginaalinen. Avoimen yliopiston väylään ja sen käyttöön liittyy myös joukko muita haasteita, joiden ratkaiseminen vaatii huolellista pohdintaa mm. aikuisopiskelijoiden mukanaan tuomien uudenlaisten tarpeiden, osaamisedellytysten ja vaatimusten suhteen. Lisäksi koulutuksen voimakas markkinoistuminen asettaa omat rajoitteensa yliopistojen sivistyksellisille tavoitteille. Kirjoitelma-aineistosta tehdyn analyysin avulla tutkimuksessa muodostettiin teemoittelun ja tyypittelyn avulla neljä opiskelijaprofiilia: 1) urasuuntautuneet, 2) tutkintotavoitteiset, 3) muutoshakuiset sekä 4) elämäntapaopiskelijat. Tyyppien avulla on mahdollista tarkastella erilaisten osallistumismotiivien taakse kätkeytyviä kertomuksia yleissivistäville opinnoille annetuista merkityksistä, rooleista ja painoarvoista osana elämää. Haastatteluaineiston analyysin tavoitteena oli syventää ja jatkaa kirjoitelma-aineiston pohjalta syntynyttä kertomusta. Tutkimuksessa piirretään kuvaa narratiivisen luennan avulla avoimen yliopiston väylää käyttäneiden kokemuksista avoimen yliopiston roolista ja vaikutuksista elämänkulkuun sekä väylähaun paikantumisesta heidän elämänuralleen. Analyysissä tarkastellaan niin ikään väylää käyttäneiden kokemuksia korkeakouluopiskelusta aikuisiällä, opinnoissa etenemisestä sekä opintoihin liittyvistä solmukohdista tutkinto-opiskelun alkutaipaleella. Analyysin avulla haastatteluaineistosta erotettiin kolme erilaista koulutuselämäkulkutarinaa: 1) yhden koulutuspolun, 2) kahden koulutuspolun ja 3) pitkän tien kulkijat. Koulutuselämäkulkutarinat erosivat toisistaan koulutuspolun alkupäässä tehtyjen valintojen, työuran, avoimen yliopiston opintoihin osallistumisen sekä korkeakouluopiskelulle annettujen merkitysten osalta. Koulutuselämänkulkutarinat toisistaan erottava piirre liittyi yleisimminkin erilaisiin tapoihin käyttää koulutusta osana elämäkulkua. Koulutuselämäkulkutarinoista löytyi myös monin paikoin yhtymäkohtia kirjoitelma-aineistoon. Haastatteluaineistossa koulutukseen osallistuminen esittäytyi kuitenkin kirjoitelma-aineistoon nähden monipolvisempana, sillä kouluttautumisen motiivit näyttivät vuorotelleen ja muuttuneen elämänkulun aikana. Avoimen yliopiston väylän suoravalintakokeilu lisäsi aikaisempiin valintoihin verraten runsaasti hakijamäärää. Aloittaessaan tutkinto-opiskelijoina, heillä oli takanaan avoimessa yliopistossa suoritettuja opintoja keskimäärin 160 opintopistettä. Valinta näytti kumpanakin tutkimusvuonna suosivan selvästi aikuisempia hakijoita, väyläläisten keski-iän ollessa 42 vuotta. Vahvuuksina väylässä valituilla opiskelijoilla olivat suhteellisen hyvin kehittyneet opiskelutaidot, itsenäinen ote opiskeluun sekä keskusteleva, työelämäyhteyksiä hahmottamaan pyrkivä opiskeluote. Ongelmia väylässä valituille aiheuttivat epärealistiset odotukset opintojen sisällöistä ja muodoista, kieli-, viestintä- ja metodiopinnot sekä joissakin tapauksissa yliopistoyhteisöön integroituminen. Heihin kohdistui opintojen vaiheen vuoksi monia ristiriitaisia odotuksia ja paineita. Aikuiset järjestelivät mahdollisuuksiaan tutkinto-opiskelulle eri tavoin opintovapaista lomapäivinä tapahtuvaan opiskeluun. Monet myös palasivat suorittamaan tutkinto-opiskeluoikeuden saatuaan opintojaan avoimeen yliopistoon. Yliopiston ja avoimen yliopiston välinen raja näyttäytyikin haastateltavien puheessa monin paikoin veteen piirretyltä.
Resumo:
Challenges of mass university conceived and experienced by university language centre language teachers The massification of the university involved not only an expansion but also a transition from one period to another, from elite higher education to mass higher education. Massification cannot be viewed as expansion and structural change but it has to be viewed in a context of a number of changes involving universities, state, economy, society and culture as well as science, technology, education and research. In the Finnish academic context, massification is often associated with negative development and it may be used as an excuse for poor teaching. The objective of the present study is to find out how the mass context is manifested in the work of university language centre language teachers. The data were collected by means of semi-structured questionnaires from 32 language teachers working at language centres at the universities of Helsinki, Jyväskylä, Tampere and Turku in Finland. Both Finnish and native speakers, 6 male and 26 female teachers, were included. All the teachers in the study had taught more than 10 years. The data were complemented by interviews of four teachers and email data from one teacher. Phenomenographic analysis of the informants’ conceptions enabled a description of their experiences of students at a mass university, conceptions of teaching and learning and of issues related to work health. Some conceptions were consonant with earlier results. The conceptions revealed differences between two teacher groups, teachers of subject-specific language, or language for specific purposes (LSP), and teachers of elementary and advanced language courses (general language teachers). For the first, the conceptions of the investigated teachers provided a picture of the students as a member of a mass university. The students were seen as customers who demanded special services to facilitate their studies or were selective about the contents of the course. The finding that appeared only in the LSP teachers’ data was the unengaged attitude towards language study, which appeared as mere hunt for credits. On the other hand, the students were also seen as language learning individuals, but a clear picture of a truly interested language learner was evident in the data of general language teachers. The teachers’ conceptions of teaching and learning revealed a picture of experienced teachers with a long background of teaching, reflecting experiences from different time periods and influences from their own education and illustrating the increasing problems with organizing individual tutoring due to large, heterogeneous groups. It seemed, however, that in spite of the large student groups, general language teachers were able to support the students’ learning processes and to use learner-centred methods, whereas LSP teachers were frequently compelled to resort to knowledge transmission type of teaching. The conditions of the mass university were clearly manifested in the respondents’ conceptions about work satisfaction: there were a number of factors related to administration, teaching arrangements and the status of the language centres that were likely to add to the teachers’ work stress, whereas traditional characteristics of academic work were viewed as promoting work satisfaction. On the basis of the teachers’ conceptions, it is safe to assume that academic mass context and students’ orientations have an effect on the teacher’s approach to teaching, while there is no unequivocal association between mass university teaching and poor teaching.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisiin yliopistoihin valikoitumista 2000-luvun alussa. Tarkastelu pohjautuu yliopistoon hakeneiden, opiskelemaan hyväksyttyjen ja opiskelupaikkaa ilman jääneiden taustojen vertailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten koulutuksellinen tasa-arvo toteutuu opiskelemaan pääsyssä. Erityistä huomiota kiinnitetään sukupuolten, eri-ikäisten, sosiaalisten ryhmien sekä eri alueella asuvien opiskelijavalinnoissa pärjäämiseen. Lisäksi pohditaan, millaiset taustatekijät ovat yhteydessä opiskelemaan pääsyyn ja miten suomalainen yliopistokenttä on lohkoutunut yliopistoittain ja aloittain hakijoiden ja sisään päässeiden taustojen perusteella. Tutkimuksen pääaineistona on henkilöpohjainen rekisteriaineisto, joka on laadittu valtakunnallisen hakijarekisterin (HAREK) ja Tilastokeskuksen yhteistyönä. Aineisto käsittää 40 %:n satunnaisotoksen vuonna 2003 suomalaisiin yliopistoihin hakeneista (N = 55 790). Aineiston muuttujat kuvaavat hakijoiden taustoja, elämäntilannetta, aiempaa koulutusta ja lapsuudenperheen asemaa. Tutkimuksessa hyödynnetään lisäksi kokonaisjoukosta muodostettua taulukkoaineistoa (N = 139 668). Yliopistoihin hakevat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Vaikka suurin osa hakijoista oli nuoria, oli joukossa myös varttuneempia hakijoita, jotka olivat ehtineet hankkia koulutusta ja muuta elämänkokemusta. Päävalinnat toimivat siten myös aikuishakijoiden hakuväylänä; erillisvalintoja eivät hyödynnä läheskään kaikki, joilla siihen olisi mahdollisuus. Klusterianalyysin avulla hakijoista voitiin erottaa neljä ryhmää: 1) nuoret ylioppilaat, 2) toisen tutkinnon suorittajat, 3) koulutuspääoman kartuttajat sekä 4) aikuiset lisäkouluttautujat. Opiskelemaan pääsyyn vaikuttavia tekijöitä analysoitiin logistisen regressioanalyysin avulla. Analyysin mukaan hakijan iällä oli muista taustatekijöistä riippumaton vaikutus opiskelemaan pääsyyn niin, että todennäköisyys päästä yliopistoon vähenee hakijan iän kohotessa. Parhaiten opiskelemaan pääsivät kaikkein nuorimmat, alle 20-vuotiaat hakijat, jotka siis useimmiten ovat saman kevään ylioppilaita. Vanhemmille hakijoille oli usein kertynyt jo koulutusta, mutta aiemmat tutkinnot paransivat sisäänpääsyn mahdollisuuksia vain, mikäli ne olivat korkea-asteelta. Alemmilla ammatillisilla tutkinnoilla oli pikemminkin opiskelemaan pääsyä heikentävä vaikutus. Myös se, mitä hakija oli tehnyt ennen valintakokeita, vaikutti sisäänpääsyn mahdollisuuksiin. Parhaiten valinnoissa pärjäsivät päätoimiset opiskelijat, heikoiten työttömät hakijat. Vaikka miesten hyväksymisprosentit olivat keskimäärin korkeammat kuin naisten, sukupuoli ei osoittautunut itsenäiseksi opiskelemaan pääsyä selittäväksi tekijäksi. Naisten huonompi pärjääminen valinnoissa selittyykin pitkälti sukupuolten eriytyneillä alavalinnoilla. Naisten suosimat alat kun ovat pääsääntöisesti vaikeapääsyisempiä kuin miesten. Tutkimuksessa selvisi myös, että kaupunkilaisuus lisäsi todennäköisyyttä tulla hyväksytyksi. Toisaalta opiskelemaan pääsy erosi myös asuinmaakunnittain, mikä kertoo lähinnä siitä, että eri yliopistojen sisäänpääsyasteissa on varsin suuria eroja. Yliopistojen lohkoutuminen hakijoiden sosiaalisen taustan mukaan oli paljon selvempää kuin alojen. Kaikki pääkaupunkiseudun yliopistot – lukuun ottamatta Teatterikorkeakoulua – luokittuivat isän asemalla mitaten elitistisiksi. Matalimmista taustoista haettiin Lapin, Joensuun ja Vaasan yliopistoihin. Alojen paikka elitistisyyskansanomaisuus -ulottuvuudella vaihteli suuresti yliopistoittain. Teknillistieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen ja kauppatieteellinen ala sijoittuivat kuitenkin keskimääräistä ylemmäs, kun taas kasvatustiede ja farmasia olivat kansanomaisimpia hakukohteita. Opiskelijaksi valikoitumisen peruselementit toistuivat myös tässä tutkimuksessa: koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset saivat opiskelupaikan useammin kuin muut. Yliopistolaitoksessa vuosikymmenten saatossa toteutetut rakenteelliset muutokset eivät siis ole muuttaneet valikoitumisen peruslinjaa, joskin uutena huomiona nousi maanviljelijöiden jälkeläisten hyvä valinnoissa pärjääminen. Maanviljelijäperheestä tulevien opiskelemaan pääsyn todennäköisyys oli kaikkein suurin.
Resumo:
Diplomityö on tehty Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle koskien yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä vaikuttavuuden parantamista. Työn tavoitteena oli kartoittaa LUT:n yhteiskunnallista asemaa ja vaikuttavuutta sen strategian kärkialoilla. Työn teoreettinen tausta rakentuu institutionaalisen strategiateorian ympärille. Yliopistoa ja sen toimintaa tutkittaessa on olennaista ymmärtää yliopisto-organisaation toiminnan luonne ja yliopistojen asema niin yhteiskunnassa kuin myös kansainvälisellä yliopistokentällä. Työssä tutkittiin puolistrukturoidun haastattelututkimuksen avulla yhteiskunnallisten toimijoiden sekä elinkeinoelämässä työskentelevien näkemyksiä LUT:n toiminnasta. Samalla tutkittiin LUT:n kärkialojen Energia, Venäjä ja Bisnes yleisiä yhteiskunnallisia trendejä sekä alojen toimintakenttää ja muutoksia. Työn tulokset on esitetty koskien LUT:n yhteiskunnallista toimintaa yliopistona yleisesti ja alakohtaisesti yliopiston strategian kärkialojen mukaan. Tulokset sisältävät suosituksia yliopistolle siitä, millä tavoin se voisi lisätä yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan niin yleisesti yliopistona kuin erikseen LUT:n strategian mukaisilla kärkialoilla. Työn keskeiset tulokset liittyvät siihen, että yliopistolla tulee olla toimijoita akateemisen yhteisön ja yhteiskunnan rajapinnassa. Lisäksi yliopistoyhteisön tulee luoda tapoja ja positiivista ilmapiiriä sekä kannusteita yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen.
Resumo:
Akateemiset yrittäjät ; Globaalit haasteet ; Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen ; Metsien hiilinielu ; Suomen kalakannat ; Massakokeet ; Oppikirjojen taso ; Täydet pisteet ; Tieteen päivät 2013.
Resumo:
Opiskelijapalautejärjestelmä on oleellinen osa opetuksen laadun kehitystyötä. Opiskelijan ottaminen mukaan opetuksen laatutyöhön on ollut korkeakoulujen laadunvarmistuksen yksi tärkeimmistä osa-alueista. Varsinkin Bolognan prosessiin perustuva korkeakoulujen auditointityö on pakottanut korkeakouluja kehittämään omia laadunvarmistusjärjestelmiään, niin myös Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Resumo:
”Tieto tutkijan työpöydälle” -raportti käsittelee e-julkaisujen käyttöä tutkimustyössä. Raportti perustuu Kansallisen elektronisen kirjaston (FinELib) syksyllä 2011 toteuttamaan samannimiseen suomalaisten yliopistojen, FinELib-konsortioon kuuluvien tutkimuslaitosten ja yliopistollisten sairaaloiden tutkijoille suunnattuun kyselyyn. Raportti valmistui 29.2.2012 ja se julkaistiin 16.3.2012.
Resumo:
Kristiina Hormia-Poutasen esitys yliopistojen tietotekniikkapäälliköiden tapaamisessa 17.4.2012.
Resumo:
Esitys Arto-päivässä 9.5.2012
Resumo:
Kortistonmuotoinen luettelo sisältää tiedot Kansalliskirjaston vanhoista keskieurooppalaisista väitöskirjoista. Pääosan kokoelmasta on koonnut venäläinen kenraali Jan Pieter van Suchtelen (1751–1836). Keisari Nikolai I lahjoitti sen Suchtelenin kuoleman jälkeen Helsingin yliopistolle. Kortiston on laatinut ylikirjastonhoitaja, professori Jorma Vallinkoski 1950- ja 1960-luvuilla, ja se on järjestetty praeseksen mukaan aakkosiin, respondentista on viittauskortti. Kortistoon ei sisälly tietoja Turun, Lundin ja Uppsalan vanhoista väitöskirjoista, joiden tiedot löytyvät vastaavien yliopistojen väitöskirjaluetteloista.
Resumo:
Yliopistojen välisen kilpailun kiristyminen ja tuloksellisuuden korostuminen on vaikuttanut 2000- luvulla suoritettavaan laatutyöhön. Tätä jatkuvasti haasteellisemman toimintaympäristön edellyttämää laatutyötä arvioidaan erilaisin menetelmin sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tutkimuksessa tutkitaan koulutusorganisaatioiden akkreditointeja sosiaalis-institutionaalisesta näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, kuinka akkreditoinnin tyyppisen hankkeen edullisuutta arvioidaan ja kuinka siihen liittyvää arviointia voitaisiin kehittää. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selittämään koulutusorganisaatioiden akkreditointeja. Tutkimus toteutettiin toiminta-analyyttisenä tapaustutkimuksena Turun kauppakorkeakoulussa. Aineiston keruu suoritettiin haastatellen EQUIS-akkreditointiprosessiin osallistuneita avainhenkilöitä ja tutustumalla kohdeorganisaation kirjallisiin dokumentteihin. Vertailuorganisaationa käytettiin Helsingin kauppakorkeakoulua. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kustannus-hyötyanalyysin teoriasta ja institutionaalisesta teoriasta. Tutkimuksessa havaittiin, että akkreditoinnin tyyppisen hankkeen kohdalla edullisuusarviointi suoritettiin melko suppeasti ja hanketta tarkasteltiin lähinnä strategisena tai välttämättömänä investointina. Akkreditoinnin viestinnälliset vaikutukset ja sen myötä avautuvat yhteistyömahdollisuudet nähtiin niin tärkeinä, että perinteisen rahamääräisen kustannus-hyötyanalyysin suorittamista ei pidetty mielekkäänä. Akkreditointeja käsittelevissä tutkimuksissa esitetyt väitteet akkreditoinnin negatiivisesta vaikutuksesta strategiseen päätöksentekoon eivät saa tukea suoritetulta tutkimukselta. Edullisuustarkastelun kehittämiseksi tutkimuksessa ehdotetaan mm. edullisuustarkastelun kohteena olevan ajanjakson pidentämistä kattamaan sekä akkreditointia edeltävää että sen jälkeistä ajanjaksoa, jotta esim. akkreditoinnin ylläpidon sitomat resurssit tulevat huomioiduksi. Yliopisto-organisaatioiden akkreditointien kustannus-hyötyanalyyttistä selittämistä täydennettiin soveltamalla institutionaalisen isomorfismin teoriaa. Rahamääräisen edullisuuden tarkastelun lisäksi osallistumista perusteltiin organisaatioiden halulla kopioida menestyneiden organisaatioiden toimintamalleja. Lisäksi havaittiin akkreditoitujen organisaatioiden muodostamien verkostojen luomat normatiiviset paineet.
Resumo:
Avoin yliopisto on koulutusmuoto, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa voi suorittaa yliopistotasoisia opintoja. Avoimen yliopiston ideassa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen tavoite. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja analysoida suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumista. Tutkimuksella etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Millaisten vaiheiden kautta avoin yliopisto on muotoutunut? Mitä avoimen yliopiston historiassa on tapahtunut ja millaista keskustelua näistä tapahtumista on käyty? 2. Millaisia diskursseja avointa yliopistoa koskeneessa keskustelussa voidaan tunnistaa ja miten eri toimijatahot ovat näihin puhetapoihin kiinnittyneet? 3. Millaisena koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajana avoin yliopisto näyttäytyy tutkimusaineiston valossa? Tutkimuksen aineisto koostuu erilaisista julkisista teksteistä. Aineistossa on mukana useita erilaisia tekstityyppejä: komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia. Täydentävänä aineistona on lisäksi käytetty tilastoja. Tutkimusaineistoa on analysoitu diskurssianalyysillä. Keskeisenä lähtökohtana analyysissa on, että tekstien avulla tuotetaan avointa yliopistoa koskevia käsityksiä ja merkityksiä. Nämä merkitykset myös muuttuvat ajassa. Aineiston analyysin tuloksena avoimen yliopiston historiassa voidaan erottaa erilaisia vaiheita ja näiden vaiheiden välisiä taitekohtia. Ensimmäiseksi murrokseksi avoimen yliopiston historiassa voidaan paikantaa avoimen yliopiston synty, joka ajoittui 1970-luvun alkupuoliskolle. Avoin yliopisto sai vakiintuneet puitteensa vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin se organisoitiin osaksi yliopistojen täydennyskoulutusta. Tämä voidaan nähdä avoimen yliopiston historian toisena murroksena. Kolmas murros ajoittui 1990-luvulle, jolloin avoimen yliopiston resursointi muuttui ja nuoret tulivat sen näkyväksi opiskelijaryhmäksi. Tämä murros problematisoi avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen suhteen aiemmasta poikkeavalla tavalla ja avoimen yliopiston tutkintoväylä nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Tämä jännite purkautui tultaessa 2000-luvulle, ja tutkinnonuudistuksen yhteydessä avoimen yliopiston väylä sai paikkansa suhteessa kahden syklin tutkintoihin. Nyt elämme tutkinnonuudistuksen jälkeistä aikaa, jolloin avoimen yliopiston väylä vertautuu paljolti maisterikoulutuksiin. Kysymys aikuisten asemasta suhteessa tutkintokoulutukseen on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Esillä ovat etenkin kysymykset aiemmin opitun tunnustamisesta, aikuisten ohjauksesta sekä avoimen yliopiston suhteesta työ- ja elinkeinoelämään. Keskustelussa avoimesta yliopistosta on paikannettavissa erilaisia positioita, jotka määrittävät avoimen yliopiston merkitystä ja tehtävää. Näitä positioita voidaan nimittää diskursseiksi, jotka konstituoivat avoimen yliopiston paikkaa yliopistokoulutuksen kentällä. Aineistosta on paikannettu neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottava yliopistollinen diskurssi, (2) osallistumisen tasa-arvoa korostava sivistyksellisen demokratian diskurssi, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja innovatiivisuutta korostava joustavuuden diskurssi sekä (4) työelämää, taloudellisuutta ja statusta korostava tehokkuuden diskurssi. Nämä diskurssit käyvät aineiston teksteissä keskinäisiä neuvotteluja ja kantavat merkityksiä suhteessa toisiinsa. Diskurssien välisiä suhteita voidaan kuvata kahden eri dimension kautta. Yhtäältä vastakkaisiksi arvoiksi asettuvat akateeminen eksklusiivisuus ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toisena ulottuvuutena on koulutuksen arvottaminen sivistyksen versus hyödyn näkökulmasta. Avoimen yliopiston tehtävä tasa-arvon edistäjänä on eri aikoina mielletty eri tavoin. Avoimen yliopiston historiassa sen merkitystä ja tehtävää on kehystetty erilaisin puhetavoin, ja eri diskurssipositioiden vuoropuhelun kautta myös avoimen yliopiston tasa-arvotehtävästä on eri aikoina keskusteltu eri tavoin. Avoimen yliopiston alkuvaiheessa sen tehtävänä näyttäytyi sivistyksellisen demokratian turvaajana toimiminen. Kun avoimen yliopiston kurssit käynnistyivät, määrittyi toiminta selkeästi aikuisten koulutukseksi. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten toiseksi mahdollisuudeksi hankkia koulutusta, jota vaille he olivat nuorempina jääneet. Avoimen yliopiston puitteiden lukkoonlyömisen jälkeen keskustelussa nousi vahvasti esiin toiminnan ja opetusmuotojen kehittäminen. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten monipuoliseksi ja joustavaksi koulutusmahdollisuudeksi. Tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen näyttäytyi innovatiivisena, dynaamisena ja eteenpäinpyrkivänä toimintana, jossa otettiin huomioon aikuisten erilaiset tarpeet. Relander-ohjelman myötä avoimen yliopiston julkilausuttu tehtävä nimenomaan aikuisten kouluttajana kuitenkin muuttui. Avoin yliopisto näyttäytyi nyt yksilöllisiä tarpeita palvelevana mahdollisuuksien talona, jossa oli sijaa kaikille. Tärkeäksi määrittyi myös opiskelun tavoitteiden ja motiivien moninaisuus. Tutkinnon suorittamisen avoimen yliopiston opintojen kautta tuli olla realistisesti mahdollista. Viimeisimmän murroksen jälkeen avoin yliopisto määrittyy yhä selvemmin työelämän sekä alueellisten tarpeiden kautta. Avoin yliopisto näyttäytyy joustavana ja erilaisia tarpeita palvelevana opiskelufoorumina. Avoin yliopisto palvelee paitsi yksilöiden, myös työelämän ja yritysten tarpeita sekä on osaltaan turvaamassa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan avointa yliopistoa, sen historiaa ja siitä käytyä keskustelua erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että avoimen yliopiston paikka on ollut aina jollakin tavalla marginaalissa. Tätä ilmentää mm. yliopistollisuuden ja tasa-arvon välinen jännite, jonka ympärille avointa yliopistoa koskeva keskustelu paljolti on järjestynyt. Ylipäätään aikuisten asemaa yliopistossa määrittää tietty epämukavuus ja täyden legitimiteetin puute erityisesti suhteessa tutkintokoulutukseen. Aikuisten koulutuksesta puhutaan yliopiston yhtenä perustehtävänä ja retorisesti voidaan todeta tämän tehtävän tärkeys. Aikuinen opiskelija aiempine osaamisineen ja osaamistarpeineen positioituu kuitenkin yliopistokoulutuksen ja työelämän väliselle rajapinnalle. Aikuisen paikka määrittyykin yliopiston ytimeen nähden selvästi marginaaliin.
Resumo:
Asiantuntijaorganisaatioissa työ ja organisaation tavoitteet muuttuvat ympäristön vaikutuksesta yhä nopeammin. Monet yhtäaikaiset muutokset ovat haasteita työhyvinvoinnille. Työhyvinvoinnin kehittäminen onkin eräs ajankohtainen henkilöstöjohtamisen painopistealue. Yliopistoyksiköissä työhyvinvointi voi vaihdella johtuen tieteenalojen autonomiasta ja erilaisuudesta, joten organisaatiotasoinen tutkiminen on tarpeen. Asiantuntijaorganisaation työhyvinvoinnin kannalta työn sosiaaliset ja psyykkiset tekijät ovat kriittisiä ja niiden vuorovaikutteinen tutkiminen on myönteinen tapa kehittää työhyvinvointia. Tutkimusongelmana oli kuvata pienen yliopistoyksikön työhyvinvointia organisaatioilmapiirin näkökulmasta. Tutkimuskysymyksinä olivat: millainen on case-organisaation työhyvinvointi, millainen on case-organisaation ilmapiiri sekä mitkä tekijät vaikuttavat case-organisaation työhyvinvointiin. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka aineiston keruussa ja analysoinnissa käytettiin triangulaatiomenetelmää. Kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen aineisto analysoitiin deduktiivisesti. Tutkimuksen teoreettisena taustana oli organisaatiopsykologian, työhyvinvoinnin ja johtamisen tutkimuksia. Näitä peilattiin asiantuntijaorganisaation ja yliopiston kontekstiin. Case-organisaation työhyvinvointi oli melko hyvä. Organisaatioilmapiiri ja sitoutuminen olivat kehittyneet myönteisesti viime aikoina. Työn voimavaroina koettiin työtoverien tuki, työmotivaatio, mielekäs työ, hyvä työssä viihtyminen, hyvät mahdollisuudet käyttää tietoja ja taitoja ja oppia uutta sekä tasa-arvoinen, mukava ja kannustava ilmapiiri. Työn vaatimustekijöitä olivat ajoittainen kiire, usein muuttuvat ja puutteelliset työn ja yhteisön tavoitteet, heikko tiedon kulku ja lisääntynyt byrokratia. Vaikka työ oli itsenäistä, työn vaikutusmahdollisuuksia koettiin vain jonkin verran. Koska organisaatioilmapiirin osa-alueet johtaminen, sosiaalinen vuorovaikutus, luottamus, yhteisöllisyys ja me-henki sekä sitoutuminen ovat yhteydessä toisiinsa, organisaation kehittäminen jonkin osa-alueen kautta kehittää työhyvinvointia strategisesti. Case-organisaatiossa johtamisen kehittäminen oli parantanut henkilöstön sitoutumista organisaatioon. Yliopistojen johtamisessa vuorovaikutuksen lisääminen johtajan ja henkilöstön välille nähdään tärkeänä ja vaikuttavana työhyvinvoinnin kehittämisen keinona. Monipuolinen vuorovaikutus voi parantaa erilaisten ihmisten ja tiimien välistä yhteistyötä ja organisaation yhteisiä tavoitteita sekä työn vaikutusmahdollisuuksia.
Resumo:
Sotatieteet ovat yleisten tieteenalojen tieteenfilosofioita sotilaalliseen tutkimukseen soveltavia tieteenaloja. Johtaminen ja logistiikka liittyvät kiinteästi toisiinsa niin siviili- kuin sotilasympäristöissä. Näiden käsitteiden keskinäinen suhde on kuitenkin epämääräinen. Tähän tosiasiaan törmää esimerkiksi tehtäessä opinnäytetyötä sotilaslogistiikan aiheesta. Tässä pro gradu -tutkielmassa kartoitetaan siviiliyliopistojen logistiikan opetus- ja tutkimustoimintaa. Vertailukohteena on Maanpuolustuskorkeakoulu. Tarkoituksena on selvittää, sopivatko siviilitieteissä käytetyt logistiikan tutkimusmenetelmät myös sotatieteelliseen logistiikan tutkimukseen. Samalla luodaan katsaus suosituimpiin metodologisiin ratkaisuihin, ja niiden syihin logistiikan opinnäytetöissä yliopistotasalla. Päätutkimuskysymyksenä on: Mitkä tutkimusmenetelmät soveltuvat sotatieteelliseen logistiikan tutkimukseen? Lisäksi raportissa selvitetään siviili- ja sotilaslogistiikan eroja, metodiopetuksen ja tutkimuksen yhteyttä, sekä yliopistojen logistiikan opinnäytetöissä käytettyjä metodologisia ratkaisuja ja näiden taustatekijöitä. Tutkimusaineistona ovat logistiikan tutkimukseen liittyvät dokumentit, yliopistojen opintoihin liittyvät julkaisut, logistiikan opetus- ja tutkimustoimintaan osallistuvien henkilöiden haastattelut sekä opiskelijoiden opinnäytetyöt. Tämä pro gradu -tutkielma on teoreettinen vertaileva dokumenttianalyysi, jossa empiirinen osuus on toteutettu haastatteluilla. Työssä ilmeni, että suomalainen logistiikan opetus- ja tutkimuskenttä on pirstaloitunut. Tarkkoja tieteenalan rajoja tai teorioita ei ole ja metodologinen valinnan vapaus on suuri. Siviili- ja sotilaslogistiikan tutkimus ovat lähellä toisiaan, joten myös tutkimusmenetelmät ovat pitkälti samoja. Pakollisten metodiopintojen määrä vaikuttaa myös opinnäytetöiden lopputulokseen. Tässä asiassa ollaan siviiliyliopistoissa Maanpuolustuskorkeakoulua edellä. Siviili- ja sotilaslogistiikan välisessä yhteistyössä on vielä kehitettävää – niin käytännön kuin teorian tasoilla.