Visual Customer Segmentation and Data Exploration with the Self-Organizing Map

Advancements in information technology have made it possible for organizations to gather and store vast amounts of data of their customers. Information stored in databases can be highly valuable for organizations. However, analyzing large databases has proven to be difficult in practice. For companies in the retail industry, customer intelligence can be used to identify profitable customers, their characteristics, and behavior. By clustering customers into homogeneous groups, companies can more effectively manage their customer base and target profitable customer segments. This thesis will study the use of the self-organizing map (SOM) as a method for analyzing large customer datasets, clustering customers, and discovering information about customer behavior. Aim of the thesis is to find out whether the SOM could be a practical tool for retail companies to analyze their customer data.

Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemony

Sotaa vai taistelua terrorismia vastaan? Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton terrorismin vastaisen toiminnan diskurssien analyysi

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.

Developing asset management in district heating and cooling business in a large energy company

The purpose of this Master´s Thesis is to develop asset management and its practices in case company. District heating and cooling systems operated by case company around Finland, Sweden, Poland and the Baltics form an enormous-sized asset base where some parts are starting to reach their end of life-cycles. Large-sized asset renewal actions are under discussion and maintenance spending is increasing. Financially justified decisions in changing business environment are needed. Asset management is one of the most important concepts for production organization which operates with capital-intensive production assets. Organizations profitability is highly dependent on assets´ performance. Such assets, like district heating and cooling systems, should be utilized as efficiently as possible within their life-cycles but also maintained and renewed optimally. In this qualitative thesis, empirical interview study was conducted to describe the current situation on how the assets are managed in the case company and to examine the readiness to implement a new, risk-based solution. Asset management revealed to be a very well-known concept. From proposed risk-based asset management point of view, several key observations were made. It was seen as a suitable solution, but further development will be needed. Based on the need and findings, several key processes and frameworks were created and also tested with a case study. Assets` condition monitoring should be improved, which would have a positive impact on event probability assessment. Risk acceptance is also a thing to be discussed further. When the evaluation becomes fluent in single investment cases, portfolio-level expansion should be considered and started. As a result, thesis proposes a solution how risk-based asset management could be performed practically in a capital-intensive case company in order to optimize the maintenance spending in a long run. Created practical framework is made universal: similar principles can be applied into multiple cases in case company but also in other energy companies. Risk-based asset management`s benefits could be utilized best in portfolio-level optimization where the capital would be invested to the most important objects from total risk point of view. Eventually, such approach would allow case company to optimize capital spending in a situation where funds are not adequate to cover all the mandatory needs and prioritization between the investment alternatives will truly be needed.

”Puheenaiheena vanhuus. Kahden ikääntymistä koskevan eduskuntakeskustelun diskurssianalyyttinen tarkastelu”.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, minkälaista kuvaa vanhuudesta rakennetaan kahdessa eduskunnan täysistuntokeskustelussa, jotka olivat: (1) Keskustan ikäihmisten hoivaa ja palveluja koskevan välikysymyksen perusteella käyty täysistuntokeskustelu syksyllä 2012 sekä (2) vanhuspalvelulakiesityksen pohjalta käyty täysistuntokeskustelu loppuvuonna 2012. Puheenvuorot analysoitiin diskurssianalyysin avulla ja tutkimuksen lähtöajatuksena oli, että puheenvuorot ja kieli rakentavat sosiaalista todellisuutta. Tutkimuskysymyksissäni kysyin, millaisia teemoja valituista täysistuntokeskusteluista löytyy vanhuuteen liittyen, millaisia diskursseja puheenvuoroista voidaan muodostaa ja millaisia vanhuskäsityksiä diskursseista löytyy. Teemoja muodostui kuusi kappaletta ja diskursseja viisi kappaletta. Muodostamani diskurssit olivat voimavaralähtöinen diskurssi, raihnaisuutta korostava diskurssi, yhteiskunnallis-taloudellisen taakan diskurssi, heitteillejätön diskurssi ja vastuun diskurssi. Voimavaralähtöinen diskurssi käsitti puheen vanhuudesta aktiivisena, rikkaana elämänvaiheena ja näki vanhukset voimavarana koko muulle yhteiskunnalle. Raihnaisuutta korostavassa diskurssissa keskusteltiin siitä, mitä sairauksia vanhuksilla on, kuinka yksinäisiä he ovat ja kuinka epäkiitollinen tämä elämänvaihe yksilölle on. Yhteiskunnallis-taloudellisen taakan diskurssissa nousi esiin se, että vanhuus maksaa yhteiskunnalle paljon ja vanhukset ovat siten taakkana. Heitteillejätön diskurssi oli paljolti syyttelemistä – erityisesti yhteiskunnan. Se sisälsi paljon puhetta vanhusten huonosta kohtelusta ja esitetyt puheenvuorot olivat tunteellisia ja värikkäitä. Vastuun diskurssi korosti sitä, että meillä on vastuu vanhuksista ja jokaiselle tulee taata arvokas ikääntyminen. Diskurssien taustalta löytyi useita erilaisia vanhuskäsityksiä.

”Jättiriita turvapaikanhakijoista repii Eurooppaa”. Turvapaikanhaku- ja pakolaisuutisoinnin keskeisten teemojen representointi sanomalehdissä

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani syksyn 2015 pakolais- ja turvapaikanhaku-uutisoinnista nousevien keskeisten teemojen representointia neljässä eri sanomalehdessä. Tutkin myös, millaisia diskursseja uutisointi synnyttää ja miten näitä diskursseja rakennetaan. Tutkimusaineistooni kuuluu 40 uutista neljästä eri sanomalehdestä, joita ovat Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Uusi Suomi ja Salon Seudun Sanomat. Aineistooni olen valinnut erilaisia sanomalehtiä sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla toimivien lehtien joukosta. Jokaisesta sanomalehdestä olen valikoinut päivämäärään perustuvaa valintakriteeriä käyttäen kymmenen uutista. Poikkeuksen aineistoon tekee Salon Seudun Sanomat, jonka kohdalla uutiset ovat pidemmältä aikaväliltä kuin muiden lehtien. Tutkin aineistostani esiin nousevia teemoja Kenneth Burken (1950/1962) identifikaation ja erottautumisen teoreettisten työvälineiden avulla. Burken retoristen keinojen lisäksi hyödynnän tutkimuksessani teoriapohjana myös diskurssianalyysia. Työni pohjaakin ajatukseen, jossa uutisoinnin synnyttämiä representaatioita ja diskursseja voidaan tutkia retoriikan työvälineitä hyödyntämällä. Aineistostani keskeisiksi teemoiksi nousevat turvapaikanhakijat ja pakolaiset, maahanmuuttoa kritisoivat sekä viranomaiset. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset representoidaan aineistossani niin uhkakuvien muodossa epäinhimillisenä ja äänettömänä joukkona kuin uhreina ja hyötynäkökulmastakin. Maahanmuuttoa kritisoivien kohdalla korostuvat laittomuuden diskurssi ja oman historian unohtaminen sekä toisaalta huolestuneen perheenisän ja -äidin diskurssi. Viranomaiset puolestaan representoidaan ennen kaikkea hallinnan diskurssin kautta ja toisaalta myös kansantajuista politiikan kieltä hyödyntäen. Tutkimusaineistoni sanomalehtien uutisoinnissa on paljon eroavaisuuksia. Ennen kaikkea paikallisuuden ja valtakunnallisuuden näkökulmat vaikuttavat siihen, mistä uutisoidaan. Myös otsikointi, uutisoinnin tapa ja näkökulma vaihtelevat.

Älä ota ellet osaa. Kunnallinen raittiustyö ja raittiusdiskurssi Lohjan kunnassa 1973 - 1980

Tutkimukseni tarkastellaan kunnallisen raittiustyön alkuvaiheita Suomessa vuosina 1973 – 1980 Lohjan kunnassa toteutetun raittiustyön kautta. Tutkimuksessa selvitetään kunnan raittiuslautakunnan tuottamien tekstien avulla sitä, millä tavoin Lohjan kunnassa toteutettiin ja kuvattiin raittiustyötä tarkasteltavana ajanjaksona. Tutkimuksen aikarajaus perustuu kunnan ensimmäisen raittiustyöntekijän toimintakauteen. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä työssä käytetään diskurssianalyysiä. Tutkimuksen lähteinä käytetään Lohjan kunnan raittiuslautakunnan pöytäkirjoja sekä Lohjan paikallislehdistössä julkaistuja, raittius- ja päihdeaiheisia tekstejä. Tutkimus osoittaa, että raittiustyön valtiollinen ohjaus ja lainsäädäntö alkoi 1970-luvun aikana ohjata työtä aiempaa voimakkaammin kansanterveystyön suuntaan. Kunnallisella tasolla raittiustyön diskurssi ja toteutus pohjautui vielä tutkimusjakson alussa järjestöpohjaiseen raittiustyöhön. Lohjan kunnassa työn kehittymiseen vaikutti merkittävällä tavalla raittiuslautakunnan 1973 saama työntekijäresurssi. Lohjan kunnalliselle raittiustyölle oli tyypillistä, että lakimuutoksiin reagointiin nopeasti ja ne näkyivät välittömästi raittiuslautakunnan toiminnassa. Erilaisiin käyttötilastoiden ja päihdetrendien muutoksiin reagointi oli hitaampaa ja joissakin tapauksissa niitä ei tuotu lainkaan kunnalliseen keskusteluun. Tässä tapauksessa raittiuslautakunnan tuottama diskurssi eroaa valtakunnallisten lehtien alkoholikirjoittelusta. 1970-luvun lopussa myös lohjalaisessa keskustelussa alettiin siirtyä sekä aiheissa että keskustelun sisällössä vahvemmin kohti kansanterveysajattelua Historiantutkimuksen näkökulmasta kyseessä on ensimmäinen, kunnallisesta raittiustyöstä ja sen paikallisesta toteutuksesta tehty tutkimus. 1970-luvulla raittiustyössä tapahtunut lakisääteinen kehitys näyttää toistuvan monilta osin myös 2010-luvun ehkäisevän päihdetyön muutoksissa. Tarkempi tutkimus 1970- ja 1980-luvulla toteutetusta raittiustyöstä voi antaa viitteitä ehkäisevän päihdetyön toteutukseen sekä siihen, millaisia haasteita muuttuva päihdekulttuuri tämän tyyppiselle työlle asettaa.

Digital rights management –systeemit ja kuluttajien suhtautuminen niihin peliteollisuudessa

Tämän kandidaatintutkimuksen tarkoituksena on löytää vastaus siihen, miten vahva voi olla DRM-systeemi, ennen kuin kuluttajat eivät enää hyväksy sitä. DRM-systeemejä on monen tasoisia, mutta ne eivät ole soveltuvia sellaisenaan kaikille eri alustoille. Peliteollisuuden digitaalisten käyttöoikeuksien hallintajärjestelmillä on omanlaisensa lainalaisuudet kuin esimerkiksi musiikkiteollisuudella. Lisäksi on olemassa tietty tämän hetkinen hyväksytty DRM:n taso, josta voi olla vaarallista poiketa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Työssä on sovellettu sekä diskurssi- että sisällönanalyysin oppeja. Tutkimuksen aineistona on erilaisten viestiketjujen tekstit, joiden pohjalta pyritään löytämään vastaus tutkimuskysymykseen. Ketjut on jaettu eri vahvuisiksi sen perusteella, miten vahva on DRM:ää koskeva uutinen, jonka pohjalta viestiketju on syntynyt. Koska aineisto on puhuttua kieltä ja sillä on aina oma merkityksensä kontekstissaan, ovat valitut menetelmät soveltuvia analysoimaan aineistoa. Eri ketjujen analyysien tuloksien pohjalta voidaan sanoa, että DRM ei voi olla sitä tasoa suurempi kuin mikä on sen hetkinen vallitseva taso. Jos tästä tasosta poiketaan pikkaisenkin, voi se aiheuttaa suurta närästystä kuluttajien keskuudessa, jopa siihen saakka, että yritys menettää tuloja. Sen hetkiseen tasoon on päästy erinäisten kokeilujen kautta, joista kuluttajat ovat kärsineet, joten he eivät suosiolla hyväksy yhtään sen suurempaa tasoa kuin mikä vallitsee sillä hetkellä. Jos yritys näkee, että tasoa on pakko tiukentaa, täytyy tiukennus tehdä pikkuhiljaa ja naamioida se lisäominaisuuksilla. Kuluttajat ovat tietoisia omista oikeuksistaan, eivätkä he helpolla halua luopua niistä yhtään sen enempää kuin on tarpeellista.

Pohjoisen politiikan jännitteitä: Analyysi Kanadan arktisen alueen politiikasta pääministeri Stephen Harperin aikakaudella 2006-2015

Maapallon pohjoinen arktinen alue on monien muutoksien äärellä. Ilmaston lämpenemisestä johtuvat muutokset alueen ympäristöön luovat myös kansainvälisoikeudellisia ja -poliittisia haasteita alueen valtioille. Jäämeren rantavaltiot ovat näiden haasteiden keskipisteessä. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee nimenomaan Kanadan arktisen alueen politiikkaa pääministeri Stephen Harperin aikakaudella 2006-2015. Tarkoituksena oli selvittää Kanadan arktisen politiikan lähtökohtia, painotuksia ja sitä, miksi Kanada käyttäytyy, miten se käyttäytyy arktisella alueellaan. Kanada on yksi vaikutusvaltaisimpia valtioita pohjoisella pallonpiirillä, jonka vuoksi sen politiikalla ja intresseillä alueen suhteen on suurta merkitystä. Tutkimusaineisto koostui pääministerin arktisesta alueesta pitämistä puheista vuosilta 2006-2015 eli koko pääministerikauden ajalta ja Kanadan hallinnon virallisista arktisista strategioista. Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla pääministeri Harperin puheiden ja strategioiden diskurssikehyksiä. Diskurssikehys tarkoittaa tässä tutkimuksessa pohjimmiltaan vallankäyttöä, jolla voidaan määritellä, mihin diskurssi kytketään. Diskurssin kehystäminen luo potentiaalin tulevalle toiminnalle diskurssissa tapahtuneen asiakysymyksen määrittelyn ja kytkemisen avulla. Näin ollen diskurssikehyksiä tutkimalla pystyttiin tarkastelemaan Kanadan hallinnon poliittisia lähtökohtia ja painotuksia. Aineistosta havaittiin kuusi vuorovaikutteista diskurssikehystä. Lisäksi huomattiin selkeä ristiriita Harperin puheiden ja Kanadan virallisten arktisten asiakirjojen kehystämisen välillä. Harper painottaa puheissaan erityisesti suvereniteetin puolustusta, arktisen alueen kanadalaista läsnäoloa, arktisten luonnonvarojen hyödyntämistä taloudellisen kehityksen aikaansaamiseksi, arktisen alueen yleistä kehitystä ja Kanadan pohjoista identiteettiä. Sen sijaan Kanadan viralliset arktiset strategiat korostavat kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä ensisijaisesti. Tutkimuksen avulla selvisi, että Kanada pyrkii lisäämään läsnäoloa arktisella alueella ja painottaa kansallisen suvereniteetin varjelemista, pyrkii kehittämään alueen hallintoa ja infrastruktuuria sekä pyrkii mahdollistamaan talouskasvua arktiselle alueelle erityisesti alueen luonnonvaroja hyödyntämällä. Samalla erityisesti Harper pyrkii tietoisesti rakentamaan kanadalaista pohjoista identiteettiä arktisen alueen politiikan perustaksi.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".