Osaamisen johtaminen ja kehittäminen asiantuntijaorganisaatiossa

Tämän pro gradu –tutkielman tavoitteena on tutkia osaamisen johtamista asiantuntijaorganisaatiossa. Kohdeyrityksenä tässä tutkimuksessa on Nordea Pankki Suomi Oyj:n pääkaupunkiseudun Private Banking yksikön sijoitusjohtajat ja heidän lähiesimiehet. Tutkimuksessa selvitetään miten osaaminen ymmärretään organisaatiossa ja kenellä on vastuu asiantuntijan osaamisesta ja sen kehittämisestä. Teoreettinen tarkastelu pohjautuu kolmeen keskeiseen käsitteeseen: osaamiseen, osaamisen johtamiseen ja osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Empiirinen aineisto kerättiin henkilöhaastatteluiden avulla. Asiantuntijan osaaminen on laajojen kokonaisuuksien hallintaa ja kykyä sopeutua vallitseviin tilanteisiin. Osaaminen voidaan määritelmällisesti jakaa substanssi-osaamiseen ja asiakasosaamiseen sekä kykyyn hallita suhdeverkostoa. Osaamisen johtaminen nähdään keskeisenä osana esimiehen työtä. Esimiesten pitäisi pystyä kartoittamaan asiantuntijoidensa osaamistaso ja mahdolliset puutteet sekä luomaan kehityssuunnitelma yhdessä asiantuntijan kanssa. Vastuu osaamista on asiantuntijalla itsellään. Osaamista ja oppimista tuetaan yrityksessä monin eri tavoin. Kursseja ja koulutusta järjestetään riittävästi. Organisaation ulkopuolisia koulutusmahdollisuuksia toivottiin enemmän. Organisaation kilpailukyvyn kannalta on oleellista ymmärtää millaista osaamista organisaatioissa tarvitaan tulevaisuudessa. Osaamiskartoituksen ja kehityskeskusteluiden jälkeen yrityksen johdon ja muiden esimiesten tulisi pohtia millaista koulutusta organisaation työntekijöille tulisi tarjota, että tulevaisuuden osaamisvaateet saadaan täytettyä.

Suolan korvaaminen vehnäleivässä – vaikutus makuun ja miellyttävyyteen

Ruokasuolan eli natriumkloridin liiallisen käytön on todettu aiheuttavan terveydellisiä haittoja, mm. lisääntyneen riskin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Suolan saantisuositus Suomessa on 5 g/vrk, joka ylittyy väestötasolla. Runsaimmat suolansaannin lähteet ovat vilja- ja lihavalmisteet. Suolan saannin vähentämiseksi on kiinnitetty huomiota yhä enemmän leivän suolapitoisuuteen. Tässä työssä tutkittiin yhteistyössä Fazerin tutkimusyksikön kanssa suolan korvaamista ja sen vaikutusta vehnäleivän suolaisuuden aistimiseen sekä leivän maun miellyttävyyteen. Tutkimukseen valittiin koemalliksi vehnävuokaleipä NaCl-pitoisuuksilla 1,2 % (normaalisuolainen); 0,6 % ja 0,3 %. Korvaaviksi ainesosiksi valikoitui esikokeiden perusteella kuivattu timjami (Thymus vulgaris) ja kuivattu suppilovahvero (Cantharellus tubaeformis) pitoisuuksilla 0,2–0,3 %. Korvaavia ainesosia lisättiin 0,6 % ja 0,3 % NaCl-leipiin. Suolan korvaamisen vaikutusta makuun tutkittiin analyyttisellä tutkimusmenetelmällä koulutetun 10-henkisen raadin avulla. Leipien hajun, maun ja kokonaisuuden miellyttävyyttä tutkittiin kuluttajaraadin avulla. Kuluttajaraatiin osallistui 89 vapaaehtoista 20–74 -vuotiasta (naisia 71 %) henkilöä. Muita tarkasteltavia ominaisuuksia olivat leivän suolaisuuden sopivuus ja ostohalukkuus. Analyyttisen tutkimuksen perusteella timjami ja suppilovahverojauhe eivät pystyneet jäljittelemään suolan makua. Maun kokonaisvoimakkuus timjamia sisältäneissä leivissä ei kuitenkaan eronnut normaalisuolaisesta verrokkinäytteestä. Kuluttajatutkimuksen perusteella 0,6 % NaCl-timjamileipä oli kokonaisuudeltaan miellyttävämpi kuin saman NaCl-pitoisuuden omaava verrokkileipä (p<0,05), eikä eroa havaittu normaalisuolaiseen leipään. Kuluttajista 33 % ostaisi kaikkein todennäköisimmin 0,6 % NaCl-timjamileivän ja 30 % normaalisuolaisen leivän. Kuvailevassa mieltymyskartoitus (PLS) -analyysissa kokonaismiellyttävyys korreloi voimakkaammin maun kokonaisvoimakkuuden kanssa kuin pelkän suolaisen maun voimakkuuden kanssa. Tulosten perusteella timjamilla on mahdollista korvata puolet normaalisuolaisen vehnäleivän suolasta leivän miellyttävyyden tai ostohalukkuuden kärsimättä.

Nettikoulussa – Opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista

Tutkimuksessa kuvataan opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista. Tehtävänä on kuvata kuuden opettajan näkemyksiä nuorten nettimaailmasta sekä oppilaan, että kasvattajan näkökulmasta. Tutkimus on lähtökohdiltaan kvalitatiivinen. Tutkimuksen metodologisena viitekehyksenä käytetään fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimuksen tulosten mukaan opettajien käsitykset nuorten nettikulttuurista olivat hyvin moninaiset. Opettajien käsityksiä nuorten nettikulttuurista kuvasti vahva huoli nuorten arvoista ja suhteestaan mediakriittisyyteen. Nettikulttuuriin liittyen huolenaiheena olivat myös nuorten nettiriippuvuus, sekä huoli liikunnan vähentymisestä. Nämä aiheet heijastuivat vahvasti opettajien omiin nuoruudenajan kokemuksiin nuorisokulttuurista. Toisaalta internet ja sosiaalinen media nähtiin mahdollistavana, yhdistävänä tekijänä, joka heijastui koulun arkeen nuorten avoimuutena ja kokemusten jakamisena. Opettajien käsityksissä heijastui myös kulttuurin kokonaisvaltaisuus; miten Internet ja sosiaalinen media syö kulttuurin itseensä, kun kaikki toiminta siirtyy verkkoon. Nettikasvatuksen opettajat kokivat olevan hyvin harkinnanvaraista ja riippuvan omasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Nettikasvattajina opettajat kokivat tärkeäksi mediakasvatuksen ja kriittisen tiedon etsinnän taidot. Vastuu ja sen jakaminen olivat merkittävä tekijä opettajien puhuessa nettikasvatuksestaan ja roolistaan siinä. Opettajat eivät halunneet mennä kodin tehtävien edelle, mutta rajan määrittäminen oli haasteellista. Vastavuoroisuus nettikasvatuksessa ja teknologisessa koulumaail-massa nähtiin hyvin merkittävä.

Aliupseerien osaamisen ja työssä oppimisen kehittäminen perusyksikössä- Tapaustutkimus Kaartin Jääkärirykmentissä

Aliupseeristo Puolustusvoimien henkilöstöryhmänä uudistettiin vuosien 2004–2007 välillä. Aliupseeristolla oli tarkoitus korvata lakkautettavan opistoupseereiden henkilöstöryhmän jättämä vaje varusmieskoulutuksen kärkiosaajista. Jotta aliupseereiden ammatillinen osaaminen saataisiin riittävälle tasolle, on Puolustusvoimissa laadittu monia työssä oppimista ohjaavia normeja, joilla tämä tehtävä saataisiin suoritettua. Tutkimuksessa tutkimusongelmana on selvittää missä tilassa työssä oppiminen ja aliupseereiden osaamisen kehittäminen ovat Kaartin Jääkärirykmentissä. Kolmen tutkimuskysymyksen avulla on tarkoitus selvittää vastaukset tutkimusongelmaan: 1. Miten aliupseereiden työssä oppiminen ja sen ohjaus toteutuu Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? 2. Miten aliupseerit kokevat osaamisen ja työssä oppimisen kehittämisen Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? 3. Mitä ongelmakohtia aliupseerit ovat huomanneet osaamisen ja työssä oppimisen kehittämiseen liittyen Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? Tutkimusongelmaa lähestyttiin Kaartin Jääkärirykmentissä työskentelevien aliupseereiden avulla, teettämällä avoin kysely kuudelle aliupseerille. Vastaajat valittiin mahdollisimman kattavan otannan saamiseksi koko aliupseerien henkilöstöryhmästä Kaartin Jääkärirykmentissä. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Yksi tärkeimmistä havainnoista on, että Kaartin Jääkärirykmentissä työssä oppiminen ei toteudu ollenkaan työssä oppimisen normien määrittämällä tavalla. Aliupseerit pitivät van-hempien kouluttajien antamaa tukea ja oppijan oma-aloitteisuutta tärkeinä elementteinä osaamisen kehittämisen kannalta. Työssä oppimisen onnistumisen kannalta ongelmakohtina pidettiin kiireistä aikataulua työpaikalla ja esimiesten suhtautumista aliupseereihin. Kyselyn pohjalta voidaan kuitenkin tulkita, että vaikka tuntemusta työssä oppimisen kokonaisuudesta aliupseereilla ei ollutkaan, tapahtui Kaartin Jääkärirykmentissä työssä oppimi-sen periaatteiden mukaisia asioita. Koulutussektorin tai esikunnissa työskentelevien työssä oppimisen ohjaajien tulisi ottaa suurempi vastuu perusyksiköiden työssä oppimisen toteuttamisesta opastamisen ja ohjaamisen osalta. Työpaikkaohjaajat tulisi määrittää selkeämmin, jotta kaikilla perusyksikössä toimivilla olisi selkeää kenen puoleen kääntyä työssä oppimiseen liittyvissä asioissa.

Komentajan vastuu sotarikoksista : Srebrenica-tapauksen syylliset tuomiolla

Srebrenicassa tapahtui kesällä 1995 laajin humanitaarisen oikeuden rikkomus Euroopassa sitten toisen maailmansodan, jolloin Bosnian serbiarmeijan sotilaat surmasivat tuhansia siviilejä. Asian paljastuttua muille maille ja kansainväliselle yhteisölle pyrkivät ne saamaan näistä teoista epäillyt henkilöt vastuuseen. Syyllisten tuomitsemiseksi perustettiin Haagiin Yhdistyneiden Kansakuntien toimesta kansainvälinen Jugoslavia-tuomioistuin eli ICTY, jonka tehtävänä on tutkia ja tuomita vakavia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksia entisen Jugoslavian alueella. Vuoteen 2015 mennessä, yli 20 vuotta sodan alkamisesta, kaikki tuomioistuimessa syytteeseen joutuneet ovat jääneet kiinni ja heidät on toimitettu Haagiin vastaamaan syytteisiin. Vakavat humanitaarisen oikeuden rikkomukset ovat lähes poikkeuksetta laaja tapahtumaket-ju, jossa rikoksen varsinaiset tekijät ovat usein rivisotilaita. Esimies on kuitenkin aina vastuussa joukkonsa toiminnasta eikä tätä erityistä vastuuta voi sivuuttaa tai jakaa. Näin ollen ICTY on joutunut käsitellyissä tapauksissaan tulkitsemaan esimiehen vastuuta hänen alaistensa tekemistä vakavista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista. Tässä tutkielmassa on selvitetty miten ICTY on tulkinnut kolmen eri komentaja-asemassa olleen sotilaan vastuita esimiehinä Srebrenica-tapauksessa ja millä tavalla komentajan vastuu sekä yksilön rikosoikeudellinen vastuu näkyvät tuomioistuimen langettamien tuomioiden perusteluissa.

Komentajan vastuu : kenraali Krstic´

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kuva komentajan vastuusta kenraali Krstic´n tuomion perusteella. Tuomio perustuu Bosnian sodan aikana erityisesti Srebrenicassa tapahtuneisiin laajamittaisiin väkivallantekoihin, jotka kohdistettiin tiettyyn kansanosaan. Tekoja ja niihin liittyviä vastuita puntaroi kansainvälinen rikostuomioistuin ICTY kansainvälisen humanitäärisen oikeuden pohjalta. Yhtenä tarkastelun kohteena on alueella toimineen komentajan, Krsticin, vastuu teoista. Tutkimuksen pääkysymys on: Mikä on komentajan vastuu sodankäynnissä omista sekä alaisten teoista ja päätöksistä? Tutkimus on edellyttänyt kansainvälisiin säädöksiin perehtymistä. Kansainvälisiä säädöksiä sisältävässä osassa käytetään tutkimusmenetelmänä lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Lainopin tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus. Komentajan vastuuta määrittelevät oikeussäännöt tarkastellaan lainopin metodilla, sillä siinä selvitetään voimassaolevien oikeusnormien sisältöä. Keskeisinä tämän diplomityön aineistoina käytettiin ICTY:n Krsticille antamia tuomioita. Tutkimuksesta voidaan todeta, että komentajan vastuu on kokonaisvaltaista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tuntemista. Komentajan vastuuta ei voida jakaa tai unohtaa missään kriisin vaiheessa. Vastuun ulottuminen ei ole yksiselitteistä, toisaalta sen laaja määritelmä antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden käyttää harkintavaltaa vastuun ulottumisesta. Komentaja on yksin vastuunsa kanssa. Hänen on kyettävä toimimaan itse humanitaarisen oikeuden lakien mukaan, ilman sitä ei voi vaatia alaisiltaan niiden noudattamista. Hänen on ehkäistävä laittomuudet kaikin tavoin, muun muassa kansainvälisten sopimusten olemassaolosta tiedottamalla ja komentajan vastuun määritelmän läpikäymisellä. Komentajan on puututtava alaisensa rikolliseen toimintaan välittömästi saadessaan sellaisesta viitteitä. Hänen on viimeistään tiedon saatuaan saatettava rikoksen tekijä oikeuden eteen.

Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksesta : tapausesimerkkinä Charles Taylor

Tämä tutkimus sijoittuu sotilasjohtamisen alalle. Siinä on hyödynnetty oikeustieteen lähestymistapoja ja tutkimusmenetelmiä. Tieteenfilosofisesti tutkimus noudattaa eurooppalaisen oikeuspositivismin periaatteita. Tutkimuskohteena oli Liberian entisen presidentin Charles Taylorin sotarikosoikeudenkäynti Sierra Leonen erityistuomioistuimessa. Tavoitteena oli muodostaa oikeustapausta tarkastelemalla perusteltu näkemys siitä, miten kansainvälisen oikeuden oikeussäännöt nykyään vaikuttavat valtionpäämiehen vastuuseen sotarikostapauksissa. Keskeisin tutkimusongelma ja päätutkimuskysymys oli mikä on valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista nykyisen oikeuskäytännön mukaan (tapausesimerkkinä tapaus Charles Taylor)? Tämä on ensimmäinen suomalainen sotatieteellinen tutkimus, joka käsittelee valtionpäämiehen vastuuta sotarikoksista. Tutkittava tapaus valikoitui sen merkittävyyden perusteella. Taylorin oikeudenkäynti on toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen, jossa valtion päämies joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen sotarikoksista. Tapausta voidaan pitää ennakkotapauksena ja prosessiesimerkkinä kansainvälisen rikosoikeuden soveltamisesta valtionpäämiestä koskevassa sotarikoskysymyksessä. Tapaus oli erittäin mielekäs tutkimuskohde, koska kyseinen oikeustapaus on saatu päätökseen. Nyt voitiin ensimmäistä kertaa analysoida valtionpäämieheen liittyvää kansainvälisoikeudellista prosessia kokonaisuutena. Tuomioistuimen päätöksen perusteella voidaan todeta, millä perusteilla valtionpäämiehen asemassa oleva henkilö voidaan tuomita sotarikoksista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, koska aiheesta oli suuri määrä kirjallista aineistoa. Analyysissa päädyttiin induktiiviseen eli aineistolähtöiseen päättelylogiikkaan, ja tutkimusstrategiaksi muodostui tapaustutkimus, koska tutkimuksen kohde oli selkeästi rajattu. Tutkimuksen primääriaineiston muodostivat erilaiset asiakirjat. Keskeisimmät tutkittavat dokumentit olivat Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäyntiasiakirjat ja oikeuslähteinä käytetyt viralliset dokumentit kuten valtiosopimukset ja tuomioistuinten peruskirjat. Tietoa taustoitettiin ja syvennettiin kirjallisuudella ja lehdistön tiedoilla. Tutkimuksessa selvitettiin ja kuvailtiin Charles Taylorin oikeusprosessi ja sen historialliset taustat. Pääpaino oli oikeustapauksen analyysissä. Tutkimusraporttiin liitettiin käsitteenmäärittelyosuus, jossa kuvaillaan niitä periaatteita ja oikeussääntöjä, joiden perusteella johtopäätöksiä tutkimuksessa tehtiin. Tutkimuksen johtopäätökset vastaavat tutkimuskysymyksiin. Keskeisimmät havainnot ja johtopäätökset ovat: 1. Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista perustuu kansainvälisen oikeuden oikeuslähteisiin. Taylorin vastuu rikoksiin voidaan osoittaa ja johtaa kaikista kansainvälisen oikeuden oikeuslähteistä. 2. Valtionpäämiehen status ei suojannut Charles Tayloria rikosoikeudelliselta vastuulta, koska rikokset, joista häntä syytettiin, olivat niin vakavia. Kansallisilla ja kansainvälisillä rikostuomioistuimilla on oikeus syyttää henkilöitä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan heidän valtiollisesta statuksestaan riippumatta. Esimerkiksi valtion immuniteetti tai valtionpäämiehen diplomaattinen asema eivät anna suojaa rikosoikeudelliselta vastuulta silloin, kun tutkitaan vakavia kansainvälisiä rikoksia. Tällaisiksi rikoksiksi luetaan esimerkiksi joukkotuhonta, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan. 3. Esimiehen vastuu seuraa komentoketjussa aina sen korkeimmalle huipulle saakka poikkeuksetta. Komentoketjun huipulla olevalla henkilöllä, esimerkiksi valtionpäämiehellä, ei ole rikosoikeudellista immuniteettia, mikäli häntä epäillään teoista, jotka täyttävät sotarikoksen tai rikoksien ihmisyyttä vastaan määritelmät. 4. Todisteet eivät riittäneet Taylorin tuomitsemiseksi suoraan esimiehen vastuun perusteella. Syyttäjä ei pystynyt näyttämään toteen, että Taylorilla olisi ollut suora esimiesasema Sierra Leonessa rikoksia tehneisiin henkilöihin tai järjestöihin. Tuomioistuin kuitenkin totesi Taylorin olleen rikosoikeudellisessa vastuussa, koska hänen katsottiin avustaneen (aiding and abetting) rikosten tekemistä ja osallistuneen niiden suunnitteluun (planning). 5. Taylorin tapaus vahvistaa kansainvälisen oikeuden periaatetta siitä, että esimiehen rikosoikeudellinen vastuu seuraa häntä myös tilanteissa, joissa hän ei itse ole varsinaisesti tehnyt rikoksia mutta on hyväksynnällään, ohjeillaan, asennoitumisellaan tai laiminlyönneillään edesauttanut niiden tekemistä. Henkilöllä ei tarvitse olla suoraa komentosuhdetta rikoksentekijöihin. Riittää, että hänellä on heihin vaikutusvaltaa. 6. Taylorin tuomio on merkittävä ennakkotapaus. Sillä on todennäköisesti tulevaisuudessa merkitystä vastaavia tapauksia selvitettäessä. Se antaa suuntaviivoja ja esimerkin siitä, miten valtionpäämiestä koskeva kansainvälinen rikosoikeudellinen prosessi voidaan toteuttaa onnistuneesti. Sillä voidaan toivoa myös olevan pelotearvoa. Se osoittaa, että vakavimpia rikoksia tehneet valtionpäämiehet eivät voi paeta vastuutaan asemaansa perustuvan rikosoikeudellisen immuniteetin tai diplomaattisen suojan perusteella.

Työturvallisuusrikos – kuka vastaa ja mistä erityisesti häirintää koskevissa rikosasioissa?

Kiusaaminen ja häirintä aiheuttavat haittaa työyhteisölle ja kiusatulle. Työnantaja on velvollinen puuttumaan moitittavaan käytökseen ja puuttumisvelvollisuuden laiminlyönti tai työturvallisuusmääräysten aktiivinen rikkominen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen työturvallisuusrikoksesta. Työturvallisuusrikoksen tekijöinä ovat työnantaja tai tämän edustaja asemansa perusteella. Muu taho voi syyllistyä työturvallisuusrikokseen lähinnä avunannon kautta. Tutkielmassa käsitellään häirintäasiaa työturvallisuusrikoksena. Vastuu ei kuitenkaan ole ainoastaan työnantajan vastuuta työntekijän suuntaan, vaan esimerkiksi työntekijän välinpitämätön käytös voi aiheuttaa tuottamusvastuun esimerkiksi toiselle työntekijälle aiheutuneesta vammasta. Vahingonkorvausvastuu on myös mahdollinen häirintäasiassa, onpa kyse sitten rikos- tai riita-asiasta. Työnantaja on pääsääntöisesti vastuussa työntekijän aiheuttamasta vahingosta, jos työntekijä ei ole aiheuttanut vahinkoa tahallaan. Kanavointisäännöstä ei pääsääntöisesti sovelleta tahallisiin tekoihin. Tutkielman ydin on selvittää, kuka vastaa mistäkin häirintää koskevassa asiassa. Erityiskysymyksenä tarkastellaan lyhyesti henkilöstöhallinnon asemaa häirintäasian käsittelyssä ja henkilöstöhallinnon edustajan rikosoikeudellista vastuuta. Henkilöstöhallinnon edustajaa pidetään pääsäännön mukaan työntekijään verrattavassa asemassa. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Aineisto koostuu oikeustieteen lisäksi psykologisesta aineistosta. Psykologinen aineisto on ollut tutkimuksessa käytössä lähinnä taustalla ja apuna esimerkiksi kiusaamisen käsitteen määrittelyssä.

Sähköinen tunnistaminen ja toisen tunnistusvälineen käyttäminen Kiinteistökaupan verkkopalvelussa

Marraskuun 2013 alusta voimaan tullut maakaaren uudistus mahdollisti kiinteistöjen sähköisen vaihdannan sekä sähköisen asioinnin lainhuuto- ja kiinnitysasioissa. Sähköinen kaupankäynti- ja kiinnitysjärjestelmä toteutettiin Maanmittauslaitoksen kehittämällä Kiinteistökaupan verkkopalvelulla (KVP). Olennainen osa järjestelmän luotettavuudesta perustuu käyttäjien sähköiseen tunnistamiseen. Tämä pro gradu -tutkielma on yleisesitys seurauksista, jotka aiheutuvat toiselle kuuluvan sähköisen tunnistusvälineen käyttämisestä Kiinteistökaupan verkkopalvelussa. Näitä seurauksia tarkastellaan kiinteistön saannon, kiinnityksen ja panttauksen pysyvyyden sekä vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellisen vastuun kannalta. Työn lähestymistapa on lainopillinen eli aihetta käsitellään voimassaolevan lain kannalta. Kiinteistön saantoa ja panttausta käsitellään sekä inter partes -suhteen että etenevän sivullissuhteen osalta. Sähköinen kiinnityshakemus toisen tunnisteilla käydään läpi inter partes -suhteen yhteydessä. Rikosoikeudellisessa jaksossa arvioidaan erityisesti toisen tunnisteiden luvatonta käyttöä eri rikossäädösten tunnusmerkistöjen kannalta. Käsiteltäviksi tulevat rikossäädökset ovat tietomurto, identiteettivarkaus, luvaton käyttö, datavahingonteko, väärennys, petos sekä väärän henkilötiedon antaminen ja rekisterimerkintärikos. Vahingonkorvausvastuuta koskevassa jaksossa tarkastellaan toisen tunnistusvälineen käytöstä tunnistustapahtuman eri osapuolille aiheutuvaa vastuuta. Tunnistustapahtuman osapuolina käsitellään valtio, toisen tunnisteiden käyttäjä, tunnisteiden oikea haltija sekä tunnistuspalvelun tuottaja. Tarkastelu on rajattu edelleen luonnollisten henkilöiden käyttämiin tunnistusvälineisiin, eli verkkopankkitunnuksiin sekä mobiili- ja kansalaisvarmenteisiin. Esityksen mukaan toisen tunnisteiden luvatonta käyttöä voidaan inter partes- ja etenevän sivullissuhteen osalta arvioida väärennystä koskevien yleisten oikeusperiaatteiden, oikeustoimilain pätemättömyysperusteiden sekä maakaaren saanto- ja nautintasuojaa koskevien sääntöjen mukaan. Hankalin tulkintatilanne liittyy tunnisteiden oikean haltijan antamaan valtuutukseen tunnisteiden käyttöön kaupan päättämiseksi. Työssä esitetään näiden tilanteiden muodostavan valtuutusta koskevan muotovirheen, joka korjaantuu lainhuutopäätöksellä. Rikosoikeudellisen vastuun kannalta toisen tunnistusvälineen luvaton käyttö KVP:ssä on kattavasti kriminalisoitu ja käyttö täyttää jonkin yllä mainitun rikossäädöksen tunnusmerkistön heti järjestelmään kirjautumisesta alkaen aina oikeustoimista päättämiseen ja viranomaisasiointiin asti. Vahingonkorvauksen osalta eri osapuolille syntyvä vastuu perustuu pääsääntöisesti maakaaren, vahingonkorvauslain ja lain vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista sääntelyyn. Vastuu voi perustua myös tunnistuspalvelua ja -välineitä koskeviin sopimuksiin.

Luoteis-Pirkanmaan viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelma 2016

Luoteis-Pirkanmaan viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelma on laadittu yhteistyössä kuntien, ELY-keskuksen, Liikenneturvan ja poliisin kanssa. Suunnitelman alussa on esitetty kiireiselle lukijalle sivun yhteenveto ja johdatus työn sisältöön. Seudun onnettomuuksiin, asukkaiden ja koululaisten koettuun turvallisuuteen ja liikenneturvallisuustyön nykytilanteeseen on pureuduttu luvussa 2. Vuosina 2010–2014 Luoteis-Pirkanmaan alueella kuoli keskimäärän vuosittain kolme ja loukkaantui 42 henkilöä. Nykytilan analyysien pohjalta sekä valtakunnalliset ja alueelliset linjaukset huomioiden seudun liikenneturvallisuustyölle asetettiin visio, onnettomuuksien vähenemätavoite ja painopistealueet (luku 3). Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä liikennekuolemissa päästään nollatasoon ja loukkaantuneita on enintään 33 (lähtötaso 52). Seudulla tapahtuvista liikenneonnettomuuksista aiheutuu nykyisin vuosittain noin 26 miljoonan euron kustannukset, joista kuntien osuus on noin 4–5 miljoonaa euroa. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet on yhdessä kuntien, ELY-keskuksen ja sidosryhmien kanssa kohdistettu valittuihin painopistealueisiin (luku 4). Suunnitelmaan sisältyy toimenpide-ehdotuksia liittyen yhteistyöhön, liikennekasvatukseen ja -tiedotukseen, liikenneympäristön parantamiseen, liikenteen valvontaan sekä liikenteen ja maankäytön suunnitteluperiaatteisiin. Liikenneympäristön turvallisuutta parantavien toimenpiteiden pääpaino on pienehköissä ja kustannustehokkaissa toimenpiteissä. Suunnitelman toteuttamisen vastuu jakautuu toimenpiteen luonteesta riippuen kuntasektorille, ELY-keskukselle, Liikenneturvalle, poliisille ja muille sidosryhmille. Suunnitelman vaikutustenarvioinnin perusteella voidaan todeta, että liikenneympäristöön kohdennetut toimet tuottavat merkittäviä onnettomuusvähenemiä, mutta valtatien 3 kokonaisvaltainen parantaminen on ensiarvoisen tärkeää koko seudun turvallisuustilanteen kannalta (luku 5). Asetettujen tavoitteisiin pääseminen edellyttää erittäin suuria panostuksia kaikilla iikenneturvallisuustyön osaalueilla, ja erityisesti liikennekäyttäytymiseen ja yhteistyöhön kohdistuvien toimenpiteiden osalta. Erityisesti liikennekäyttäytymisen muutoksella saavutettaisiin liikenneympäristön toimenpiteisiin nähden moninkertainen hyöty. Seudulla tullaan ottamaan käyttöön keväällä 2016 liikenneturvallisuustoimija, joka yhdessä kuntien ja ELY-keskuksen kanssa vastaa suunnitelman toteutumisen ja vaikutus seurannasta (luku 6).

”Because of how it makes me feel” – vuorovaikutuksen muodot ja merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa

Live-konserttien tarjonnan kasvu ja kysynnän uhkaava lasku ovat johtaneet siihen, että artistit ja tapahtumanjärjestäjät kilpailevat yleisön suosiosta ja menestyksestä aiempaa enemmän. Ratkaisuna kuluttajille pyritään luomaan elämyksellisiä kulutusympäristöjä, joissa heille tarjotaan ikimuistoinen konserttikokemus. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella vuorovaikutuksen muotoja ja merkitystä elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, millaista vuorovaikutus live-konserteissa on, keiden välillä sitä on ja mitkä tekijät edesauttavat tai haittaavat vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä. Tavoitteena oli tunnistaa tekijät, joilla vuorovaikutukseen voidaan vaikuttaa. Tutkimuksen teoriakeskustelu pohjautui elämyksiä, arvon yhteisluomista ja vuorovaikutusta käsittelevään kirjallisuuteen sekä musiikin kuluttamista käsittelevään kirjallisuuteen. Tutkimuksessa oli laadullinen ote, ja tutkimusaineisto muodostui kolmen suomalaisen artistin, Jukka Pojan, Olavi Uusivirran ja Apulannan, konserttien havainnoinnista sekä artisti- ja yleisöhaastatteluista. Live-konserteissa tuottajan ja kuluttajan roolit sekoittuvat, sillä artisti tuottaa, jakaa ja kokee elämyksiä yhdessä yleisön kanssa. Elämys on subjektiivinen kokemus, mutta se syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Live-konserteissa tapahtuu yhtä aikaa monensuuntaista vuorovaikutusta, ja siksi vuorovaikutuksen merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa on suurempi kuin perinteisessä palveluasetelmassa. Vuorovaikutus live-konserteissa on moninaista sen dynaamisuuden, ajassa tunnistettavien vaiheiden, eri vuorovaikutustyyppien ja niiden yhtäaikaisuudesta johtuvien eri tasojen takia. Vuorovaikutusta voi olla yksittäisen artistin tai yhtyeen ja yleisön välillä sekä artistin tai yhtyeen ja yksilön välillä. Sitä voi kuitenkin olla myös yleisön sekä artistien keskuudessa. Tämä johtaa siihen, että vuorovaikutuksen muodot ovat monimutkaisia, eikä selkeää muotokategoriaa voida siksi osoittaa. Toimintaympäristö, tapahtuman luonne, fyysinen ja henkinen etäisyys sekä yleisön motiivit osallistua tapahtumaan ohjaavat vuorovaikutuksen suuntaa ja intensiteettiä. Toimintaympäristötekijöillä voidaan edesauttaa tai haitata vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä, ja tapahtumanjärjestäjällä on vastuu vuorovaikutusmahdollisuuden luomisessa. Artistin vastuulla on kiinnittää vuorovaikutus artistia ja yleisöä yhdistävään artisti- tai konserttilähtöiseen tekijään, joka on koko vuorovaikutuksen perusta. Siinä onnistuminen nostaa vuorovaikutuksen intensiteettiä ja johtaa todennäköisimmin hurmokseen, joka liikuttaa massoja, ei vain yksilöä

Tilintarkastajan vastuu kurinpidollisesta näkökulmasta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millainen on tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu lakisääteisessä tehtävässä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten tilintarkastajan vastuu voi realisoitua ja millaisia kurinpidollisia seuraamuksia tilintarkastajille määrätään Suomessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty TILA: n valvonta-asioiden ratkaisuja vuosina 2007 - 2014. Patentti – ja rekisterihallitus on vastannut kurinpidollisista asioista vuoden 2016 alusta lähtien. Tutkimuksessa noudatetaan käsitteellistä lähestymistapaa: tilintarkastajan vastuun ohella työssä on käsitelty muun muassa lakisääteistä tilintarkastusta, hyvää tilintarkastustapaa ja ammattieettisiä periaatteita. Työ on toteutettu laadullisena tutkimuksena ja aineisto koostuu dokumenteista koskien kurinpidollisia ratkaisuja vuosina 2007 - 2014. Tutkintatapausten käsittelyssä huomiota kiinnitettiin tutkinnan aloittamisen syihin ja tutkinnan seurauksena määrättyihin sanktioihin. Tutkintaan johtaneiden syiden väliltä pyrittiin löytämään yhteisiä tekijöitä. Lisäksi huomiota kiinnitettiin tutkintatapausten ja sanktioiden määrien kehitykseen. Tarkasteluaikavälillä yleisin syy tutkinnan aloittamiselle oli hyvän tilintarkastustavan tai tilintarkastuslain vastainen toiminta. Sanktiomuodoista varoituksia annettiin hieman enemmän kuin huomautuksia, hyväksymisen peruuttamiseen päädyttiin vain kahdeksassa tapauksessa. Yli puolessa tutkintatapauksissa sanktioita ei määrätty ollenkaan. Kaiken kaikkiaan sanktioiden ja tutkintatapausten määrässä ei havaittu tapahtuneen suurta vaihtelua tarkasteluaikavälillä.

Aktiivinen vai alistettu agentti: ammatinharjoittaja-asiatekstinkääntäjän toimijuus tuotantoverkostossa ja kahdenvälisessä asiakassuhteessa

Tutkielman aiheena on ammatinharjoittaja-asiatekstinkääntäjän toimijuus kahdessa yhteistyömallissa: alihankkijana tuotantoverkostossa ja kahdenvälisessä asiakassuhteessa. Tarkoituksena on saada kuuluviin kääntäjien näkemyksiä ja kokemuksia ammatillisesta asemastaan toimijana sekä siihen vaikuttavista tekijöistä. Laadullisen tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluissa. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea ammatinharjoittajana toimivaa kääntäjää, jotka kääntävät asiatekstejä sekä alihankkijana käännöstoimistoille että suoraan asiakasyrityksille. Kääntäjän asemaa toimijana analysoitiin agenttiteorian avulla kuuden teeman kautta: 1) laatunäkemykset, 2) työolot, 3) ammattietiikka ja liiketoiminnan lainalaisuudet, 4) tiedonkulku, 5) luottamus ja asiantuntijuus sekä 6) vastuu, arvostus ja näkyvyys. Oletukseni perustuu Kristiina Abdallahin (2010) sekä hänen ja Kaisa Koskisen (2007) tutkimustuloksiin, joiden mukaan kääntäjän status ja mahdollisuudet tehdä työnsä hyvin ovat olennaisesti heikommat, jos hän toimii verkostoissa agentin positiossa kuin jos hän toimisi kahdenvälisessä asiakassuhteessa. Aineistoni tukee oletusta osittain. Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että kääntäjät kokevat toimijuutensa alisteiseksi, rajoittuneeksi ja liukuhihnamaiseksi mutta toisaalta suoraviivaiseksi toimiessaan alihankkijana tuotantoverkostossa, jossa käännöstoimisto on välittävä toimija. Haastatteluissa korostuu suorien asiakkaiden laaja kirjo, ja haastateltavat pitävät hyvän yhteistyön kulmakivinä asiakkaan kokemusta käännösten ostamisesta sekä kieli- ja viestintäalan ymmärrystä. Kääntäjät toivovat molemmissa toimintamalleissa tulevansa kuulluksi kielen asiantuntijoina ja peräänkuuluttivat avointa vuorovaikutusta. Haastattelujen mukaan kääntäjät kokevat työssään ristiriitaa ammattietiikan ja liiketoiminnallisen ajattelun välillä. Haastatteluissa ilmenee eriäviä näkemyksiä työstä maksettavan palkkion ja oman työpanoksen suhteesta. Luottamusta nakertavaksi tekijäksi mainitaan käännöstoimistojen yksipuolisiksi koetut sopimusvelvoitteet ja sanktiot. Vaikka kääntäjät eivät koe saavansa aina arvostusta osakseen, sisäinen tyytyväisyys on heille motivaation lähde molemmissa toimintamalleissa.

”Buffalo Bill and his Wild West Show”. William F. ”Buffalo Bill” Codyn ja hänen Villin lännen show’nsa julkisuuskuva yhdysvaltalaisessa aikalaislehdistössä vuosina 1883 ̶ 1913.

Tässä tutkielmassa tutkin yhdysvaltalaisen aikalaislehdistön lukijoilleen välittämää julkisuuskuvaa Buffalo Billistä ja hänen Villin lännen show’staan sen toiminnan aikana 1883 ̶ 1913. Primääriaineistona käytän The New York Timesiä, mutta lisäksi hyödynnän myös pienempiä paikallislehtiä täydentämään kuvaa. William F. ”Buffalo Bill” Cody on yksi Villin lännen tunnetuimmista hahmoista ja hänen suurin saavutuksensa oli sen legendojen tekeminen tutuksi maailmanlaajuiselle yleisölle. Villin lännen show’n ohjelma koostui viidestä pääteemasta: ratsastustaidoista, ampumataidoista, eläinnäytöksistä, näytelmistä sekä tasankointiaanien ja valkoisten välisistä konflikteista. Tutkitulla ajanjaksolla aikalaislehdistön kuvaukset osoittautuivat hyvin myönteisiksi show’ta kohtaan ja kilpailijoista huolimatta se oli The New York Timesin mukaan ”the only and original Wild West”. Show’ta mainostettiin koko perheelle sopivana ja sen esityksissä vieraili vuosien aikana miljoonia katsojia. Ohjelman kantavana ideana oli kuitenkin väkivallan välttämättömyys lännen valloittamisessa. Samalla show’hun kuuluneet intiaanit esiteltiin areenalla ja lehdistössä hyvin stereotyyppisinä vihollisina, maalattuina ja verenhimoisina. Lehdistö, joka välitti lukijoilleen varsin intensiivisiä kuvauksia tapahtumista showareenalla, huolestui esityksien vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Buffalo Billin yhteistyökumppanit rakensivat hänelle sankarillisen imagon viihderomaanien ja show’n avulla. Riitaisan avioeroprosessin myötä ennen niin hyvä julkisuuskuva lehdistössä alkoi murentua, kun naisseikkailut ja muut salaisuudet tulivat päivänvaloon. Suurista tuloista huolimatta Buffalo Billillä oli vaikeuksia hallita talouttaan anteliaisuutensa ja huonojen sijoituksien vuoksi. Iän karttuessa ja terveyden heikentyessä hänen roolinsa show’ssa väheni, minkä seurauksena myös median kiinnostus alkoi hiipua. Villin lännen show ajautui konkurssiin vuonna 1913, mutta sitä ennen se kiersi lukuisat kaupungit Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Aikalaislehdistön mukaan Buffalo Bill ja show olivat tehneet suuren vaikutuksen Yhdysvaltojen entiseen siirtomaaisäntään Britanniaan ja seuraava askel on vertailla näiden kahden maan lehdistön suhtautumista esitykseen.