Population projection for Namibia 2011-2020 - With an estimation of the impact of HIV/AIDS

This study presents a population projection for Namibia for years 2011–2020. In many countries of sub-Saharan Africa, including Namibia, the population growth is still continuing even though the fertility rates have declined. However, many of these countries suffer from a large HIV epidemic that is slowing down the population growth. In Namibia, the epidemic has been severe. Therefore, it is important to assess the effect of HIV/AIDS on the population of Namibia in the future. Demographic research on Namibia has not been very extensive, and data on population is not widely available. According to the studies made, fertility has been shown to be generally declining and mortality has been significantly increasing due to AIDS. Previous population projections predict population growth for Namibia in the near future, yet HIV/AIDS is affecting the future population developments. For the projection constructed in this study, data on population is taken from the two most recent censuses, from 1991 and 2001. Data on HIV is available from HIV Sentinel Surveys 1992–2008, which test pregnant women for HIV in antenatal clinics. Additional data are collected from different sources and recent studies. The projection is made with software (EPP and Spectrum) specially designed for developing countries with scarce data. The projection includes two main scenarios which have different assumptions concerning the development of the HIV epidemic. In addition, two hypothetical scenarios are made: the first considering the case where HIV epidemic would never have existed and the second considering the case where HIV treatment would never have existed. The results indicate population growth for Namibia. Population in the 2001 census was 1.83 million and is projected to result in 2.38/2.39 million in 2020 in the first two scenarios. Without HIV, population would be 2.61 million and without treatment 2.30 million in 2020. Urban population is growing faster than rural. Even though AIDS is increasing mortality, the past high fertility rates still keep young adult age groups quite large. The HIV epidemic shows to be slowing down, but it is still increasing the mortality of the working-aged population. The initiation of HIV treatment in 2004 in the public sector seems to have had an effect on many projected indicators, diminishing the impact of HIV on the population. For example, the rise of mortality is slowing down.

Lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun alkuvaiheen arvioinnista

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.

Constructing Fair Tourism in Ecuador: The Case of Asoguabo

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on tutkia, miten reilun kaupan banaania tuottavan El Guabon pienten banaaninviljelijöiden järjestön Asoguabon reilun turismin projekti on rakennettu. Projektin muotoutumista tutkitaan tässä työssä kahdesta eri näkökulmasta: siitä, miksi ja miten Asoguabo on monipuolistanut viljelystä turismiin, sekä siitä, millainen kuva projektista on rakennettu markkinoinnin kautta ja miten reilun kaupan mainonnasta tuttuja ilmiöitä on hyödynnetty reilun turismin rakentamisessa. Tutkielman teoreettisena taustana on maaseudun muutoksia tarkasteleva uuden ruraliteetin käsite. Turismi on viime vuosikymmenten aikana muuttunut, ja matkailijat etsivät yhä enemmän aitoja ja autenttisia matkailukokemuksia. Samanaikaisesti turismia on tuotteistettu korostamalla sen tiettyjä, kestävän kehityksen mukaisia piirteitä, ja erityisesti kehittyvissä maissa turismia markkinoidaan usein vaihtoehtoisena, yhteisöpohjaisena tai ekoturismina. Reilu turismi on uutena käsitteenä tullut mukaan tähän laajaan kirjoon, ja tämä tutkielma käsitteleekin Asoguabon projektia nimenomaan reilun turismin näkökulmasta. Tämä tutkielma on tapaustutkimus Asoguabon turismiprojektista, ja pohjautuu kuukauden pituiseen kenttätyöhön Ecuadorissa tammikussa 2010 sekä kirjoittajan aiempiin kokemuksiin Asoguabosta. Aineisto koostuu 21 puoli-strukturoidusta laadullisesta haastattelusta kuudentoista informantin kanssa, joista suurin osa oli hyvin läheisesti tekemisissä projektin kanssa. Tämän lisäksi aineistonkeruussa on käytetty havainnointia sekä projektin markkinointimateriaalien sisällönanalyysia. Tutkielma osoittaa reilun turismin projektin sisältävän monia haasteita ennen kuin se voi saavuttaa tavoitteensa tuottaa lisätuloja Asoguabon toimintaan. Tutkimushetkellä projekti hyödytti suoraan pääasiassa muutamia järjestön viljelijöitä, lähinnä niitä, jotka toimivat projektissa oppaina. Nämä oppaat hyötyvät projektista saamalla pieniä lisätuloja, kasvattamalla sosiaalista pääomaansa, sekä saamalla mahdollisuuden oppia muun muassa osallistumalla kursseille. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat myös, kuinka vuorovaikutus-ongelmat projektin eri toimijoiden välillä vaikeuttavat tiedonkulkua ja täten reilun turismin toimintaa. Nämä ongelmat myös lisäävät epätietoisuutta Asoguabon muiden viljelijöiden parissa. Lisäksi tutkimus osoittaa, kuinka reilun turismin projektin mainonnassa käytetään osittain samoja keinoja kuin reilun kaupan tuotteiden mainonnassa, joskin tuottajia on kuvattu mainosmateriaaleissa yllättävän vähän ja pääosassa ovat usein eurooppalaiset turistit.

Kuntien vaikuttavuustavoitteet lasten ja nuorten hyvinvointityössä

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee kuntien itselleen asettamia vaikuttavuustavoitteita lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä tulos- ja tavoiteohjaus, tuloksellisuus ja vaikuttavuus tarkoittavat kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Julkishallinnon New Public Management-reformin pohjalta syntynyt kuntalaki painottaa organisaatioiden tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tuloksellisuudella tarkoitetaan toimintojen taloudellisuutta ja vaikuttavuutta. Tällaiseen tulos- ja tavoiteohjaukseen siirtyminen on edellyttänyt arvioinnin kehittämistä. Keskeisiä käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat: toiminta-ajatus, päämäärä, tavoite, vaikuttavuus, vaikuttavuustavoite, vaikutus ja arviointi. Teoreettista kirjallisuutta konkretisoidaan lasten ja nuorten hyvinvointityön arkipäivään liittyvin sovelluksin ja esimerkein. Tutkielman aineistona on 12 kuntien tuottamaa, vuoden 2008 alussa lakisääteiseksi tullutta lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa, joiden tehtävänä on toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnissa. Aineiston kvalitatiivisen eli laadullisen analyysin menetelmänä käytetään teemoittelua. Tarkastelu paljastaa, että kunnat ovat asettaneet varsin vähän konkreettisia ja mitattavissa olevia vaikuttavuustavoitteita laatiessaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmia. Kuntien asettamat tavoitteet voidaan jakaa seuraaviin teemoihin: määrälliset ja ”joko tai” –tavoitteet, ehdotusmuotoiset tavoitteet, ”kehitetään, edistetään, panostetaan, vahvistetaan” –tavoitteet, tavoitteet jatkuvana resurssitaisteluna sekä ”oikein vai väärin” –tyyppiset tavoitteet. Edellä esitetyt tavoitetyypit voidaan jakaa vielä karkeasti kahdenlaisiin kategorioihin: kunnallisen lasten ja nuorten palvelujärjestelmän kehittämiseen keskittyvät tavoitteet ja oikeaa ja väärää kuvaavat, moraalis-eettiset tavoitteet. Koko aineiston kattavana havaintona esitetään, että kunnat tuntuvat välttelevän täsmällisten, konkreettisten ja mitattavissa olevien tavoitteiden esittämistä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja ilmaisevan tavoitteiden sijaan mielellään palvelujärjestelmää kuvaavia ja kehittäviä päämääriä.

Genomic alterations in Myeloproliferative Neoplasms and Myelodysplastic Syndromes

Myeloproliferative neoplasms (MPN) and myelodysplastic syndromes (MDS) are a heterogeneous group of clonal hematopoietic disorders whose etiology and molecular pathogenesis are poorly understood. During the past decade, enormous developments in microarray technology and bioinformatics methods have made it possible to mine novel molecular alterations in a large number of malignancies, including MPN and MDS, which has facilitated the detection of new prognostic, predictive and therapeutic biomarkers for disease stratification. By applying novel microarray techniques, we profiled copy number alterations and microRNA (miRNA) expression changes in bone marrow aspirate and blood samples. In addition, we set up and validated an miRNA expression test for bone marrow core biopsies in order to utilize the large archive material available in many laboratories. We also tested JAK2 mutation status and compare it with the in vitro growth pattern of hematologic progenitors cells. In the study focusing on 100 MPN cases, we detected a Janus kinase 2 (JAK2) mutation in 71 cases. We observed spontaneous erythroid colony growth in all mutation-positive cases in addition to nine mutation negative cases. Interestingly, seven JAK2V167F negative ET cases showed spontaneous megakaryocyte colony formation, one case of which also harbored a myeloproliferative leukemia virus oncogene (MPL) mutation. We studied copy number alterations in 35 MPN and 37 MDS cases by using oligonucleotide-based array comparative hybridization (array CGH). Only one essential thrombocythemia (ET) case presented copy number alterations in chromosomes 1q and 13q. In contrast, MDS cases were characterized by numerous novel cryptic chromosomal aberrations with the most common copy number losses at 5q21.3q33.1 and 7q22.1q33, while the most common copy number gain was trisomy 8. As for the study of the bone marrow core biopsy samples, we showed that even though these samples were embedded in paraffin and underwent decalcification, they were reliable sources of miRNA and suitable for array expression analysis. Further, when studying the miRNA expression profiles of the 19 MDS cases, we found that, compared to controls, two miRNAs (one human Epstein-Barr virus (miR-BART13) miRNA and one human (has-miR-671-5p) miRNA) were downregulated, whereas two other miRNAs (hsa-miR-720 and hsa-miR-21) were upregulated. However, we could find no correlation between copy number alterations and microRNA expression when integrating these two data. This thesis brings to light new information about genomic changes implicated in the development of MPN and MDS, and also underlines the power of applying genome-wide array screening techniques in neoplasias. Rapid advances in molecular techniques and the integration of different genomic data will enable the discovery of the biological contexts of many complex disorders, including myeloid neoplasias.

Change detection and controlling forest information using multi-temporal Landsat TM imagery.

A method was developed for relative radiometric calibration of single multitemporal Landsat TM image, several multitemporal images covering each others, and several multitemporal images covering different geographic locations. The radiometricly calibrated difference images were used for detecting rapid changes on forest stands. The nonparametric Kernel method was applied for change detection. The accuracy of the change detection was estimated by inspecting the image analysis results in field. The change classification was applied for controlling the quality of the continuously updated forest stand information. The aim was to ensure that all the manmade changes and any forest damages were correctly updated including the attribute and stand delineation information. The image analysis results were compared with the registered treatments and the stand information base. The stands with discrepancies between these two information sources were recommended to be field inspected.

Isoisän ja lapsenlapsen suhde perhemuodostelmassa

Tarkastelen pro gradu -työssäni elettyä isoisyyttä sekä erityisesti isoisän ja lapsenlapsen suhdetta. Sukupolvien väliset suhteet ja isovanhemmuus ovat 2000-luvulla nousseet uudenlaisen mielenkiinnon kohteeksi yhteiskuntaa ja perhettä kohdanneiden muutosten myötä. Valtaosa isovanhemmuutta koskevaa tietoa on johdettu isoäitejä koskevista tutkimuksista, tästä syystä tutkielmassa tuodaan esiin isoisien näkemyksiä ja perhesuhteita. Tutkielmassa käytetään konfigurationaalista näkökulmaa, joka kytkeytyy sosiologiseen perhe- ja läheissuhteiden tutkimukseen ja saksalaissosiologi Norbert Eliasin teoreettiseen ja empiiriseen työhön. Tässä kontekstissa perhe nähdään merkityksellisenä suhteiden ja sidosten muodostamana kokonaisuutena ja ihmiset sekä heidän minänsä sidoksissa muotoutuvana ja niihin uponneena. Elettyä isoisyyttä sekä isoisän ja lapsenlapsen suhdetta pyritään näin ollen ymmärtämään laajemman perhesuhteiden muodostelman ja siinä vaikuttavan dynamiikan kautta. Tutkielman keskeinen kysymys on, miten isoisät ovat eläneet isoisyyttään ja millainen on isoisän ja lapsenlapsen suhde? Millaiseen perhesuhdemuodostelmaan tämä suhde ja isoisän kokemus siitä paikantuu? Entä mikä merkitys perhesuhdemuodostelmaan kuuluvilla muilla ihmisillä on siihen, millaiseksi kunkin isoisän eletty isoisyys on muotoutunut? Konfigurationaalisen näkökulman lisäksi työssä on hyödynnetty sukupolvien välisiin perhesuhteisiin, kriittiseen perhetutkimukseen ja temaattiseen isovanhemmuus- sekä miestutkimukseen liittyvää taustakirjallisuutta. Tutkielman aineisto koostuu yhdentoista isoisän puolistrukturoidusta teemahaastattelusta sekä heidän perhesuhteitaan koskevasta suhdeaineistosta. Tutkielmassa on liikuttu näiden kahden aineistotyypin välillä eli haastateltavan haastattelupuheessa tuottaman kuvauksen ja kulttuuristen merkitysten rinnalla on kerätty strukturoitua tietoa isoisien perhesuhteista. Kahdentasoisen aineiston analyysimenetelminä on käytetty teemoittelua sekä suhdemuodostelmien analyysia, jonka avulla on pyritty erittelemään haastateltavien suhdemuodostelmien rakenteita ja ominaisuuksia sekä niiden vaikutusta isoisän ja lapsenlapsen välisen suhteen ja eletyn isoisyyden muotoutumiseen. Analyysin perusteella isoisyys on merkittävä elämänvaihe haastateltavien elämässä, johon liittyy läheisyyttä, hoivaa ja pienistä lapsenlapsista huolenpitoa. Isoisänä olo on lisännyt haastateltavien itsearvostusta ja hyvinvointia ja lapsenlapset ovat tuoneet tunteen elämän jatkuvuudesta. Isoisien suhdetta lapsenlapseen luonnehtii vahvasti läsnäolon ja osallisuuden moraalinen velvoite, joka ilmenee konkreettisesti tiiviinä tapaamisina, yhdessäolona ja toimintana sekä avunantona lapsenlapselle. Läsnäolon moraalinen velvoite määrittyy lopulta aineiston valossa taustallaoloksi. Isoisät ovat läsnä, mutta taustalla olevina tukijoina. Lapsen perhe-elämän autonomiaa tulee kunnioittaa ja käydä neuvottelua sopivasta osallisuuden asteesta. Aineistosta piirtyy tässä yhteydessä esiin ambivalenssi eli puuttumattomuuden ja osallisuuden normi; isoisän läsnäolon ja taustallaolon välinen raja lapsen perheessä ei ole selkeästi määriteltävissä. Tutkielman keskeisin tulos on, että isoisyys sekä isoisän ja lapsenlapsen välinen suhde on vahvasti suhteissa muotoutuva. Isoisien perhemuodostelmissa vaikuttavat moninaiset sidokset. Erilaiset riippuvuudet ja kytkökset ovat keskeisinä väliin tulevina ja vaikuttavina tekijöitä isoisän ja lapsenlapsen välisessä suhteessa sekä eletyn isoisyyden kokemuksellisuudessa. Menneet ja nykyiset perhesuhteet joko ehkäisevät, edistävät tai tasapainottavat isoisän ja lapsenlapsen suhdetta. Erityisesti välisukupolven vaikutus isoisyyteen ja isoisän ja lapsenlapsen välisen suhteen muotoutumiseen on keskeinen. Tulokset osoittavat, että isoisien perhesuhdemuodostelmat eivät ole yksittäisten suhteiden tai kahdenvälisten neuvottelujen summa. Kyse on laajemmasta isoisille merkityksellisestä perhe- ja sukuyhteydestä, jonka piiriin kuuluvat myös heikoimmat ja konfliktien värittämät suhteet. Tietyt ihmiset kuuluvat yhteen ja tämä laajempi sukuyhteys mahdollistaa isoisille pitkäkestoiset ihmissuhteet ja pitää kasassa heikoimmatkin sidokset. Isoisät uusintavat näin sukulaisuutta järjestelmänä, jossa kokonaisuutta suojellaan sen moninaisuudesta huolimatta.

Basic and translational studies on species B adenoviruses

Human adenoviruses (Ads) have been classified into six species (A to F) currently containing 55 serotypes. For almost 2 decades vectors derived from group C serotype Ad5 have been extensively used for gene transfer studies. These Ad5 based vectors are able to efficiently infect many mammalian cell types (including both mitotic and post-mitotic cells) through interaction with a primary attachment receptor, the coxsackie and adenovirus receptor (CAR). Despite the many advantages of Ad5 based vectors a number of limitations have affected their therapeutic application to many diseases. Although they can transduce many tissue types, Ad5 based vectors are unable to efficiently transduce several potential disease target cell types, including hematopoietic stem cells and malignant tumor cells. Therefore, newer vectors have been developed based on Ad serotypes other than Ad5. This thesis focuses on species B Ads. Species B Ads are comprised of three groups based on their receptor usage. Group 1 of species B Ads (Ad16, 21, 35, 50) nearly exclusively utilize CD46 as a receptor; Group 2 (Ad3, Ad7, 14) share a common, unidentified receptor/s, which is not CD46 and which was tentatively named receptor X; Group 3 (Ad11) preferentially interacts with CD46, but also utilizes receptor X if CD46 is blocked. Species B group Ads are important human pathogens. Species B group 2 serotypes are isolated from patients with respiratory tract infections, whereas the Group 1 viruses are described as causing kidney and urinary tract infections. B-group Ad infections often occur in immunocompromised patients, including AIDS patients, recipients of bone marrow transplants, or chemotherapy patients. Recent studies performed in U.S. military training facilities indicate an emergence of diverse species B serotypes at the majority of sites. This included the group 1 serotype 21 and the group 2 serotypes 3, 7, and 14. CD46-targeting vectors derived from Ad35 and Ad11 are important tools for in vitro gene transfer into human stem cells, including hematopoietic stem cells and induced pluripotent stem cells. Ad35 and Ad11 have been used as tools for cancer therapy, because CD46 appears to be uniformely overexpressed on many cancers. Furthermore, receptor X-targeting vectors, i.e vectors derived from Ad3 or vectors containing Ad3 fibers have shown superior in the transduction of tumor cells both in vitro and in vivo and are currently being used clinically in cancer patients. While extensive basic virology studies have been done on Ad5, the information of species B group 1 interaction with CD46 is limited. Furthermore, the receptor for a major subgroup of species B Ads (receptor X) is unknown. The goal of this thesis was it therefore to better understand virological and translational aspects of species B Ads. The specific findings described in this thesis include i) the identification of CD46 binding sites within the Ad35 fiber knob, ii) the study of the in vitro and in vivo properties of Ad vectors with increased affinity to CD46. iii) the study of the receptor usage of a newly emergent Ad14a, iv) the identification of desmoglein 2 as the receptor for Ad3, Ad7, Ad11, and Ad14, v) the delineation of structural details of Ad3 virus interaction with DSG2, and vi) the analysis of functional consequences of Ad3-DSG2 interaction. As a result of these basic virology studies two Ad-derived recombinant proteins have been generated that can be used to enhance cancer therapy by monoclonal antibodies.

Taistelu julkisesta tilasta - Kaisaniemen puiston tilakäytöt

Pro gradu- tutkielmassani tarkastelen julkista tilaa ja tilakäyttöjen avulla. Tilakäyttöjä tarkastellaan kaupunkipuiston kautta kaupungissa. Tutkimuskohteeksi on valittu Kaisaniemen puisto sen historiallisen merkityksen ja sijainnin kannalta Helsingissä. Kaupunkipuistoja käytetään erityisesti virkistyskäyttöön ja vapaa-ajan toimintaan. Tämä piirre yhdistää sen vahvasti demokratian periaatteisiin tilasta, jota kaikkien on mahdollista käyttää. Pro gradu- tutkielman teoreettinen pohja on rakennettu Henri Lefebvren tilateorian ja Don Micheliin puiston haltuunottoon liittyvän teorian yhdistelmästä. Aineistona toimii kenttätutkimuksen avulla kerätty aineisto. Havainnointi-menetelmällä kerätystä aineistosta laaditaan kolme erityyppistä aineistoa: havainnot, tilastot ja käyttäytymiskartat. Kerättyä aineistoa tutkitaan puiston tilakäyttöjen kannalta sisällönanalyysia apuna käyttäen. Analyysissa Kaisaniemen puiston käyttäjät jaotellaan eri käyttäjätyyppeihin: ulkoilija, läpikulkija, oleilija, työskentelijä ja ei-käyttäjä. Varsinkin iltaisin puisto otetaan haltuun usean eri ryhmän toimesta. Merkittävin käyttäjätyyppi puistotilan kannalta ovat oleilijat, joihin voidaan tarkemmin määritellä miehet, tummaihoiset ja teini-ikäiset. Päivisin useammat käyttäjätyypit kuten läpikulkijat, urheilijat, oleilijat ja työskentelevät taistelevat haltuunotosta. Haltuunoton tulos määrittää puiston lopullisen tilan ja paljastaa käyttäjien väliset valtasuhteet. Tilakäytöt ovat suuressa roolissa Kaisaniemen puiston tilan tuottamisessa.

Taistelu yksityiskouluista: Yksityisoppikoulujen Liitto yksityisoppikouluväen puolustajana koulujärjestelmän uudistuksessa 1970-1977

Suomessa säädettiin vuonna 1968 laki koulujärjestelmän perusteista. Sen nojalla maassa siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä kunnalliseen yhtenäiskouluun eli peruskouluun vuosina 1972-1977. Laissa varattiin yksityisille oppikouluille mahdollisuus toimia uudessa järjestelmässä, koulun omistajayhteisön niin halutessa, kunnan peruskoulua korvaavana kouluna. Vuonna 1974 lakia muutettiin siten, että kunta sai päättää, ottiko se yksityisen koulun koulusuunnitelmaansa vai ei. Suomeen jäi nelisenkymmentä yksityistä koulua, joista pääosa sijaitsi Helsingissä. Korvaavia kouluja näistä oli 24. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Yksityisoppikoulujen Liiton (YOL) toimintaa peruskouluuudistuksen täytäntöönpanovuosina 1970-1977. Liiton päätavoitteena oli yksityiskoululaitoksen säilyttäminen. Pyrkimyksenä on selvittää YOL:n aiemmin lähes käyttämättömän arkistoaineiston avulla, millainen liitto oli rakenteeltaan, millaisilla intresseillä ja resursseilla se toimi ja millaisia suhdeverkostoja se koulutaistelun yhteydessä rakensi. Samalla pyritään luomaan laajempi kuva siitä, mitkä yhteiskunnalliset tahot puolustivat yksityiskoululaitoksen säilyttämistä Suomessa ja millaisin motiivein. Tästä syystä tutkimuksen lähdeaineistona hyödynnetään mm. Vapaan koulutuksen tukisäätiön arkistoaineistoa, opettajien ammattijärjestöjen lehtiä sekä peruskoulu-uudistusta koskevaa kirjallisuutta. Laadullisen verkostotutkimuksen keinoin yksityiskoululaitosta kannattaneet piirit hahmotetaan sosiaalisena verkostona, joka rakentui yhteisten intressien pohjalle. Tästä verkostosta käytetään termiä yksityisoppikouluväki. Tutkimustuloksena on, että yksityisoppikouluväki sosiaalisena verkostona rakentui ennen kaikkea ideologisten intressien pohjalle. Kyse oli pyrkimyksistä puolustaa porvarillista suomalaista yhteiskuntamuotoa ja vastustaa vasemmiston vaikutusvallan kasvua. YOL oli 1970-luvun Suomessa yksi monista porvariston taisteluelimistä. Yhdessä vuonna 1973 perustetun Vapaan koulutuksen tukisäätiön kanssa se kävi puolustustaistelua suojellakseen epäpoliittisena instituutiona pitämäänsä koululaitosta, jonka nähtiin joutuneen ideologisen hyökkäyksen kohteeksi. Yksityisoppikouluväki oli pieni, mutta sangen vaikutusvaltainen ryhmittymä. Ydinjoukko koostui muutamasta kymmenestä suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajasta, joita yhdisti korkea koulutus, porvarillis-isänmaallinen arvomaailma ja jossain määrin myös yhteiset kokemukset sotavuosilta. Joukkoa leimasi halu rakentaa suomalaista yhteiskuntaa oman arvomaailmansa pohjalta; niin ikään se korosti kansalaisten oikeutta vapaaseen ja omaehtoiseen kasvatukseen sekä yksilölliseen omistusoikeuteen. Tavoitteessaan yksityisoppikouluväki onnistui kohtalaisesti. Ilman sen aktiviteettia ja tehokasta verkostoitumista sekä ennen muuta vahvoja poliittisia ja taloudellisia tukijoita tämä tuskin olisi onnistunut. Oman lisänsä onnistumiseen antoi julkisuuteen vuonna 1975 noussut Pirkkalan koulukokeilu, joka osaltaan lietsoi porvarillista arvomaailmaa edustavien tahojen epäluuloja vasemmiston koulutuspolitiikkaa kohtaan ja altisti heitä tukemaan yksityiskouluja. Vaikka taistelu osin onnistuikin, suurta kannatusta se ei saavuttanut. Moni näki yksityisoppikouluväen toiminnan taantumuksellisena reaktiona ja yrityksenä säilyttää vanhoja, epätasa-arvoisuutta ylläpitäviä valtarakenteita. Esiin maalailtu pelko siitä, että kunnallinen peruskoulu veisi Suomen sosialismiin, ei saanut joukkoja liikkeelle yksityiskoulujen puolesta. Esimerkiksi opettajien myönteinen suhtautuminen kunnalliseen koululaitokseen osoittaa, etteivät he pääsääntöisesti nähneet koulu-uudistuksessa tämänkaltaista ideologista vaaraa.

Opiskelijaliikkeen äärilaidalta populaarikulttuurin hahmoiksi ja 2000-luvun alussa Rote Armee Fraktion Der Spiegel -lehden sivuilla 1970-luvulla

Työ käsittelee vasemmistoradikalismia ilmiönä ja erityisesti kyseisen ilmiön eri vaiheita. Tarkempana tarkastelukohtana on Rote Armee Fraktion (RAF) -niminen vasemmistovallankumouksellinen ryhmä, joka toimi Saksan liittotasavallassa vuosina 1970-1998. Ryhmää tarkastellaan siltä kannalta, kuinka uutislehti Der Spiegel on en toimintaa eri aikoina tulkinnut. Alkuperäislähteenä on käytetty pääasiassa saksalaisessa Der Spiegel - viikkolehdessä ilmestyneitä ryhmää käsitteleviä artikkeleita. Erityistä painoa on laitettu sille, miten ryhmän toiminnassa ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet eri ajankohtina julkaistuissa artikkeleissa näkyvissä oleviin tapoihin käsitellä ryhmää ilmiönä. Tarkastelu on rajattu koskemaan lähinnä vuosia 1970. 1977. 2007 ja 2008. Lisäksi mukaan on valikoitu vuosilta 1968. 1972 ja 1975 muutamia yksittäisiä artikkeleita. Aihe liittyy osaltaan keskusteluun sekä opiskelijaliikkeen radikalisoitumisesta 1960-ja 1970-lukujen vaihteessa että terrorismista laajempana ilmiönä. Tutkimustavoitetta lähestytään kolmen eri teeman kautta. Ensimmäisenä teemana tarkastellaan RAF:iin liittyviä artikkeleita siltä kannalta, mitä nimitystä ryhmästä on milloinkin käytetty. Toisena sitä. missä vaiheessa Der Spiegelissä alettiin pitää ryhmän toimintaa terrorismina ja toimijoita terroristeina ia kolmantena temaattisena aiheena analysoidaan sitä. millaista kirjoitustyyliä on ryhmää koskevissa artikkeleissa eri aikoina käytetty. Vuoden 1977 vaikutus siihen, kuinka ryhmästä kirjoitetaan vielä 2000-luvun alussa, on ollut suuri. Kun vielä RAF:n terroriaallon ollessa kovimmillaan syksyllä 1977 kerrottiin Der Spiegelissä ryhmän pitäneen Länsi-Saksaa polvillaan edeltäneet kaksi vuotta, puhuttiin vuonna 2007 seitsemästä vuodesta. Samanaikaisesti kun 2000-luvulla kirjoitetuissa artikkeleissa annetaan ryhmälle koko sen toiminnan ajaksi se asema ja nimi, jotka se oikeastaan lopulta sai vasta syksyn 1977 myötä ja vain muutamaksi kuukaudeksi, on artikkeleissa tyylillisesti kuitenkin palattu lähemmäs 1970-luvun alkua. Heti ryhmän perustamisen jälkeen ei sitä otettu vakavana yhteiskunnallisena toimijana ja tämä näkyi Der Spiegelin uutisoinnissa viihteellisenä kerrontatyylinä. Terroriaallon ollessa pahimmillaan ei tällainen kerrontatyyli ollut käytössä vaan RAF liitettiin osaksi laajempaa terrorismi-ilmiötä. Sen sijaan vuonna 2007 ilmestyneessä artikkelisarjassa jälleen palattiin samanlaiseen suorastaan vallankumousromantiikalla leikittelevään kerrontatyyliin. Näin Der Spiegelin tuli piirtäneeksi lähes neljässäkymmenessä vuodessa pitkän kaaren opiskelijaliikkeen äärilaidan radikalisoitumisesta 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa aina Saksan liittotasavallan tuomiseen polvilleen 1977 ja yli kolmekymmentä vuotta aikaisemmin selleissään kuolleiden RAF-johtohahmojen muodostumiseen osaksi populaarikulttuuria 2000-luvun alussa.

Piilosta strategiseen kohdevaloon : tuotesijoittelu osana integroituvaa elämysmainontaa

Elämme brändien ympäröiminä. Brändit ovat useasti osana mediasisältöjä kuten elokuvia, televisioohjelmia, videopelejä tai aikakauslehtiä. Tämä pro gradu -tutkielma tutkii tuotesijoittelua (engl. product placement) osana digitalisoituvaa mediakulttuuria. Tuotesijoittelu on markkinointiviestintään luettava mainonnan muoto, jossa jokin tuote, brändätty palvelu tai logo esiintyy mainostarkoituksessa osana julkaisua, esitystä tai kulttuurintuotetta. Tuotesijoittelu on melko vähän tutkittu aihepiiri. Aihe on kuitenkin ajankohtainen mm. mediakulttuurin digitalisoitumisesta johtuvan kuluttajien mediakulutuskäyttäytymisen muutosten ja EU:n audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivimuutoksen (AVMSdirektiivi) takia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää tuotesijoittelun toimijoita, toimijoiden intressi-ja kausaalisuhteita sekä toimintamekanismeja. Lähtökohtana on näkemys, jossa tuotesijoittelun keskeiset toimijat ovat tuottaja, mainostaja ja yleisö. Tutkielman alussa perehdytään tuotesijoittelun ilmiöön ja muotoihin sekä tehdään lyhyt katsaus länsimaiseen audiovisuaaliseen mediahistoriaan niiltä osin kuin se on pääpiirteissään vaikuttanut tuotesijoittelun kehitykseen. Sen jälkeen perehdytään tuotesijoittelua koskevaan lainsäädäntöön kansallisella ja EU-tasolla sekä tutustutaan tuotesijoittelun valvontaan Suomessa. Tutkimuksen teoreettinen pohja perustuu pääosin kauppa-, viestintä-ja elokuvatieteiden poikkitieteellisille, tuotesijoittelun aihepiiriä koskevalle kirjallisuudelle ja lehtikirjoittelulle. Tutkimuksen tueksi kerätty empiirinen aineisto koostuu seitsemästä suomalaisen media-alan asiantuntijan haastattelusta. Tutkimusmenetelminä ovat teemahaastatteluiden laadulliseen lähilukuun perustuva analyysi ja teemoittelu. Tukea tulkinnoille haetaan populaarikulttuurin tuotesijoittelun toteutuksista elokuvien ja aikakauslehden parista. Tutkimuksen lopussa esitetään malli, joka kuvaa tutkimuksesta esiinnousseita seikkoja tuotesijoittelutoiminnasta, sen toimijoista, mekanismeista, syistä ja reunaehdoista. Mallissa annetaan myös tuotesijoittelun toimintasuositus mainostajatahoja varten. Tutkimus osoittaa, että tuotesijoittelun tärkeimmät toimijat ovat ennakko-oletusten mukaisesti tuottaja, mainostaja ja yleisö. Näiden lisäksi voidaan tutkimuksen perusteella hahmottaa kaksi muuta toimijatahoa. Ensimmäinen näistä on tuottajan kanssa usein yhteistyötä tekevä esittäjä- tai levittäjätaho, joka on taloudellisesti ja juridisesti kytköksissä tuotantoihin, joissa se on mukana. Toinen toimijataho on usein mainostajapuolen kanssa yhteistyötä tekevät brändi- tai viestintäkonsultit, jotka opastavat tuotesijoittelutoiminnassa suhteessa mediakulttuuriin, auttavat näkyvyysneuvotteluissa ja konsultoivat mainostajaa parasta tuotesijoittelun ratkaisua varten. Tutkimus osoittaa lisäksi, että tuotesijoittelun syyt ja motiivit ovat monisyiset ja toimijakohtaiset. Tuottajan ja esittäjän syyt liittyvät yleisöjen miellyttämisen kautta lisääntyneeseen liikevaihtoon sekä tuotesijoittelun kautta parantuvaan mediatuotannon kannattavuuteen. Mainostajan ja brändikonsulttien tuotesijoittelutoiminnan syyt liittyvät brändin hallintaan, myynnin kasvattamiseen ja kuluttajiin vaikuttamiseen. Tuotesijoittelutoiminnan voidaan katsoa olevan muutoksessa; toteutukset ovat yhä enemmän strategisesti harkittuja, kokonaisvaltaisia markkinointiprosesseja, joiden tavoitteena on vaikuttaa katsojiin. Tästä syystä voidaan puhua tuotesijoittelun syventyneen osin mediasisältöjen brändi-integraatioksi.

Social and material deprivation among youth in Finland : causes, consequences, and coping.

Background: Social and material deprivation is associated with poor health, decreased subjective well-being, and limited opportunities for personal development. To date, little is known about the lived experiences of Finnish low-income youths and the general purpose of this study is to fill this gap. Despite the extensive research on socioeconomic income disparities, only a few scholars have addressed the question of how low socioeconomic position is experienced by disadvantaged people themselves. Little is known about the everyday social processes that lead to decreased well-being of economically and socially disadvantaged citizens. Data: The study is based on the data of 65 autobiographical essays written by Finnish low-income youths aged 14-29 (M=23.51, SD=3.95). The research data were originally collected in a Finnish nationwide writing contest “Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä” [Everyday Experiences of Poverty] between June and September of 2006. The contest was partaken by 850 Finnish writers. Methods and key concepts: Autobiographical narratives (N=65) of low-income youths were analyzed based on grounded theory methodology (GTM). The analysis was not built on specific pre-conceived categorizations; it was guided by the paradigm model and so-called “sensitizing concepts”. The concepts this study utilized were based on the research literature on socioeconomic inequalities, resilience, and coping. Socioeconomic inequalities refer to unequal distribution of resources, such as income, social status, and health, between social groups. The concept of resilience refers to an individual’s capacity to cope despite existing risk factors and conditions that are harmful to health and well-being. Coping strategies can be understood as ways by which a person tries to cope with psychological stress in a situation where internal or externals demands exceed one’s resources. The ways to cope are cognitive or behavioral efforts by which individual tries to relieve the stress and gain new resources. Lack of material and social resources is associated with increased exposure to health-related stressors during the life-course. Aims: The first aim of this study is to illustrate how youths with low socioeconomic status perceive the causes and consequences of their social and material deprivation. The second aim is to describe what kind of coping strategies youths employ to cope in their everyday life. The third aim is to build an integrative conceptual framework based on the relationships between causes, consequences, and individual coping strategies associated with deprivation. The analysis was carried out through systematic coding and orderly treatment of the data based on the grounded theory methodology. Results: Finnish low-income youths attributed the primary causes of deprivation to their family background, current socioeconomic status, sudden life changes, and contextual factors. Material and social deprivation was associated with various kinds of negative psychological, social, and material consequences. Youths used a variety of coping strategies that were identified as psychological, social, material, and functional-behavioral. Finally, a conceptual framework was formulated to link the findings together. In the discussion, the results were compared and contrasted to the existing research literature. The main references of the study were: Coping: Aldwin (2007); Lazarus & Folkman (1984); Hobfoll (1989, 2001, 2002). Deprivation: Larivaara, Isola, & Mikkonen (2007); Lister (2004); Townsend (1987); Raphael (2007). Health inequalities: Dahlgren & Whitehead (2007); Lynch. et al. (2000); Marmot & Wilkinson (2006); WHO (2008). Methods: Charmaz (2006); Flick (2009); Strauss & Corbin (1990). Resilience: Cutuli & Masten (2009); Luthar (2006).

"Säästän ja tuhlaan, mutta en osta mitään turhaa tai ylimääräistä" : helsinkiläislasten oma raha ja sen käyttö

Nykylapsuudesta on tullut varsin kulutuskeskeistä. Tämän päivän lapset kasvavat valtaisan tavara- ja elämysmaailman ympäröimänä ja he osallistuvat myös kuluttajina yhteiskuntaan. He ovat huomispäivän aikuiskouluttajia, joiden arvot ja asenteet kuluttamista kohtaan muotoutuvat osin jo lapsuudessa. Lapset ovat myös markkinoinnille kiinnostava kohderyhmä ja yhä nuoremmat tunnistavat mainoksista tuttuja brändejä. Tässä tutkimuksessa käsitellään helsinkiläislasten omaa rahaa heidän omasta näkökulmastaan. Useimmiten tämä oma raha on joko viikkorahaa tai kuukausirahaa. Näkökulma tutkimukseen on kulutussosiologinen. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Viviana Zelizerin teoriaa rahan luokittelusta ja korvamerkitsemisestä. Kiinnostuksen kohteena ovat myös olleet lasten rahaan ja sen käyttöön liittyvät arvot. Tutkitut lapset ovat iältään 9.-13.- vuotiaita. Tutkimuksen pohjana on valmis aineisto, joka on kerätty Survey-tutkimuksena keväällä 2008. Aineiston analyysissä on käytetty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista lähestymistapaa. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja sisällönanalyysiä. Vaikka lapsuuteen ja nuoruuteen liitetään usein huoli holtittomasta kulutuksesta ja materialistisista arvoista, aineiston pohjalta voi väittää, että huoli on ainakin osittain aiheeton. Tutkimuksesta käy ilmi, että 9- 13-vuotiaiden helsinkiläislasten kulutustavat ovat yleisesti ottaen säästäväisyyttä ihannoivat, joskin myös materialistisia asenteita tulee ilmi. Helsinkiläislapset ovat omaksuneet aikuisyhteiskunnan luomat ja ylläpitämät asenteet "järkevästä" rahankäytöstä. Rahankäytössään lapset eivät näe minkäänlaista ristiriitaa, vaan sekä kuluttaminen, että säästäminen on lapsille hyvin luontevaa. Lapset, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet mainoksiin ja markkinointiin suhtautuvat rahankäyttöön mutkattomasti ja järkevästi. Tutkimuksessa ei noussut missään vaiheessa ilmi, että lapset ihannoisivat kerskakulutusta tai ylenpalttista rahankäyttöä, vaan säästäväisyyden normi heijastui myös lasten retoriikassa. Kaiken kaikkiaan vaikutelma lasten suhteesta rahaan oli hyvin realistinen. He myös näyttivät ymmärtävän rahan arvon ja olivat valmiita säästämään päästäkseen tavoitteeseensa. Alueellisesti Helsinki näyttäytyy hyvin homogeenisena, eikä mittavia eroja lasten oman rahan määrässä esiinny.