1000 resultados para tulevaisuuden taistelukenttä
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on valottaa tekijöitä, jotka vaikuttivat Pera Pirkolan päätymiseen mainosmusiikin tekijäksi, sekä millaisena hän tänä päivänä näkee uravalintansa ja sen tulevaisuuden näkymät. Tutkimus toteutettiin 11.10.2006 tehdyn teemahaastattelun muodossa, joka sitten kirjoitettiin sanatarkaksi tekstiksi ja analysoitiin käyttäen laadullista sisältöanalyysiä ja järjestettiin teemojen mukaan loogisiksi kokonaisuuksiksi. Kävi ilmi, että haastateltava kokee olevansa täydellisesti itselleen sopivalla alalla, eikä voi kuvitellakaan tekevänsä mitään ainakaan kovin paljon nykyisestä toimenkuvastaan poikkeavaa. Haastateltava kuvaili avoimesti uraansa ja mm. firmansa Hot Spot syntyvaiheita. Kesällä 1985 hän oli ajautunut vappuna perustettuun Radio Cityyn töihin ja päätynyt sitä kautta tekemään radiomainontaa. Aseman yhteyteen perustettu Miracle Sound tarjosi työpaikan tuleviksi vuosiksi ennen Hot Spotin perustamista 1988. Radiomainonta Suomessa syntyi 80-luvun loppupuolella. Alan alku oli villiä aikaa. Kenelläkään ei ollut käsitystä kuinka asioita pitäisi tehdä, yrityksen ja erehdyksen kautta ala kuitenkin vuosien myötä koulutti tekijänsä. Töitä oli alan alkuaikoina vaikka muille jakaa, joten oman yrityksen perustaminen tuntui luonnolliselta jatkolta hyvin alkaneelle uralle Radio Cityssä. Alan liki olemattomat kouluttautumismahdollisuudet Suomessa ovat yksi keskeinen ongelma johon haastateltava toivoisi parannusta. Muita haastattelussa sivuttuja teemoja ovat mm. muusikoiden erilainen rooli kun tehdään musiikkia mainontaan, asiakkaan esittämät mahdolliset referenssiäänitteet haetusta musiikkityylistä ja niiden suhde omaan luovaan työhön - kuinka lähelle uskaltaa mennä sekä haastateltavan työskentelytavat ja niiden kehitys yhdessä yhtiökumppani Pekka Witikan kanssa.
Resumo:
Tässä insinöörityössä on tutkittu nykyajan ja tulevaisuuden väyläjärjestelmiä. Tutkittavina olevat väyläjärjestelmät liittyvät autotekniikan tarpeeseen saada aikaiseksi nopeampaa ja luotettavampaa ohjainyksiköiden välistä kommunikaatiota. Tutkittavat kohteet ovat MOST, byteflight ja flexray. Ne ovat valittu tutkimuksen kohteiksi, koska niistä jokainen toimii erilaisten järjestelmien tiedon välittäjinä. Tutkittavia järjestelmiä kohtaan ollut aikaisempi mielenkiinto oli lähtökohtana tutkimuksen toteuttamiselle. Järjestelmiä haluttiin tutkia, koska ne ovat autotekniikan tiedonsiirron merkittävä osa-alue. Väyläjärjestelmiä voi olla erityyppisiä riippuen siitä minkälaisissa järjestelmissä ne välittävät tiettyä tietoa. Väyläjärjestelmien toimintaa pyrittiin selvittämään seikkaperäisesti löydetyn tiedon avulla. Insinöörityö perustuu löydetyn kirjallisuusmateriaalin tutkimiseen ja siitä saatuihin tietoihin. Kirjallisuusmateriaalin avulla pyrittiin selvittämään väyläjärjestelmien toimintaa ja käyttöä sekä tutkimaan tulevaisuuden kehitysnäkymiä autojen väyläjärjestelmissä. Työ suoritettiin itsenäisesti ja lisämateriaalia saatiin olemalla yhteydessä automaahantuontiliikkeisiin. Tutkimuksen aikana väyläjärjestelmien toiminnasta saatiin selkeämpi kuvaus verrattuna aiempaan tietoon. Selvitettäessä väyläjärjestelmien toimintaa havaittiin, että monissa väyläjärjestelmissä esiintyy samantyyppistä tiedonsiirrolle ominaista tekniikkaa. Tämä insinöörityö on tehty nykyajan väyläjärjestelmien toimintojen ymmärtämiseksi ja sitä voi käyttää opiskelumateriaalina.
Resumo:
Prediction of the stock market valuation is a common interest to all market participants. Theoretically sound market valuation can be achieved by discounting future earnings of equities to present. Competing valuation models seek to find variables that affect the equity market valuation in a way that the market valuation can be explained and also variables that could be used to predict market valuation. In this paper we test the contemporaneous relationship between stock prices, forward looking earnings and long-term government bond yields. We test this so-called Fed model in a long- and short-term time series analysis. In order to test the dynamics of the relationship, we use the cointegration framework. The data used in this study spans over four decades of various market conditions between 1964-2007, using data from United States. The empirical results of our analysis do not give support for the Fed model. We are able to show that the long-term government bonds do not play statistically significant role in this relationship. The effect of forward earnings yield on the stock market prices is significant and thus we suggest the use of standard valuation ratios when trying to predict the future paths of equity prices. Also, changes in the long-term government bond yields do not have significant short-term impact on stock prices.
Resumo:
Luonnonkosmetiikkaa ei ole määritelty kosmetiikkalaissa, eikä sille ole olemassa vielä virallisia kriteerejä. Kosmetiikan markkinoinnissa käytetään tilannetta hyväksi ja mainostetaan myös sellaisia tuotteita luonnonkosmetiikkana, joiden raaka-aineet ovat pääosin synteettisiä. Kuluttajien ja kosmetiikan parissa työskentelevien on vaikea erottaa aitoa luonnonkosmetiikkaa tavanomaisesta kosmetiikasta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli koota tietoa luonnonkosmetiikasta. Työssä esiteltiin kahden luonnonkosmetiikan sertifiointiin erikoistuneen organisaation kriteerit luonnonkosmetiikalle sekä suomalainen luonnonkosmetiikkaohjeistus. Lisäksi tarkasteltiin luonnonkosmetiikan valmistukseen liittyviä haasteita ja käytettiin esimerkkinä saksalaista kosmetiikkatehdasta, joka on valmistanut luonnonkosmetiikkaa vuodesta 1976 lähtien. Työssä saatiin vastaus siihen, miten luonnonkosmetiikkaa tämän hetkisten kriteerien mukaan määritellään ja mitä kaikkea tulee ottaa huomioon luonnonkosmetiikan valmistuksessa. Tulevaisuuden haasteena on luoda yhtenäiset viralliset kriteerit luonnonkosmetiikasta koko EU-alueelle.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli määrittää Oulun yliopistollisen sairaalan Leikkaus- ja tehohoidon tulosyksikön teho- ja valvontaosaston paikkatarve sekä selvittää, miten sijainti vaikuttaa toimintaan, kun teho-osasto muuttaa kirurgian poliklinikan tiloihin ja sijainti muuttuu yhteispäivystysyksikköön, leikkausosastoon ja vuodeosastoihin nähden. Lisäksi selvitettiin, mihin uusi valvontaosasto kannattaa rakentaa sekä ra kentamishankkeen kannattavuus käyttämällä kolmea eri laskentamenetelmää. Työn teoria- ja empiriaosuus on osittain yhdistetty, mikä helpottaa työn seuraamista ja parantaa loogisuutta. Teoriaosuudessa käsitellään investointien kannattavuuden arviointia, poistojen vaikutusta talouteen, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä ja Leikkaus- ja tehohoidon tulosyksikön toimintaa sekä erityisesti tehohoitotyötä ja teho-osaston toimintaa. Empiriaosuus koostuu erityisvastuualueen väestönkehityksen arvioinnista, johon tulevaisuuden tehohoitotarve pohjautuu sekä teho- ja valvon taosaston paikkatarpeen määrityksestä ja investoinnin kannattavuuden arvioinnista. Työ antaa hyvän pohjan teho- ja valvontaosaston rakentamissuunnittelulle, ja investointien tarkastelu taloudelliselta näkökulmalta toimii tukena investointipäätöksenteolle. Tämän työn tuloksena teho- ja valvontaosaston rakentaminen on kannattavaa kolmen eri investointilaskelmamenetelmän perusteella.
Resumo:
Työmme tavoitteena on analysoida Kiinan ja EU:n keskinäisen kaupan kasvua viimeisinä vuosikymmeninä ja lähitulevaisuudessa. Lisäksi tutkimme kauppaa ja sen rakennetta molemmista näkökulmista, jotta voisimme havaita molemmille osapuolille saavutettavat hyödyt, haitat ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Työssä pyrittiin käyttämään lähteenä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja tuoreita artikkeleita. Maiden välisen kaupan kasvu perustuu suuresti Kiinan talouden uudistusohjelmaan, jonka ansiosta Kiina avautui huomattavasti kansainväliselle liiketoiminnalle. Suhteellisen edun teorian mukaisesti tuotanto alkoi siirtyä Kiinaan yhä enemmän, ja samalla Kiinan talous lähti huimaan kasvuun. Kiina on viime vuosikymmenen aikana noussut EU:n tärkeimmäksi tuontimaaksi, ja tulevaisuudessa Kiinan vienti tulee lisääntymään entisestään. Joidenkin arvioiden mukaan Kiina tulee tulevaisuudessa ottamaan paikan maailman suurimpana talousmaana. Tärkeimmät kahdenkeskeiseen kaupankäyntiin vaikuttavat seikat ovat Kiinan valuutan aliarvostus ja tuontirajoitukset. Kaupan rakenteeseen vaikuttaa merkittävästi Kiina ja EU:n taloudellisten suhteellisten etujen eroavaisuudet.
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena on eri menetelmillä selvittää Etelä-Karjalan Osuuspankin korkoriskin suuruus sekä luoda Etelä-Karjalan Osuuspankille suojausstrategia. Alatavoitteena on tarkastella, että miten pankki on tähän mennessä havainnut korkoriskin ja miten sitä vastaan on suojauduttu. Korkoriskiä tutkielmassa tullaan mittaamaan gap-, duraatio- sekä VaR-analyyseillä. Tutkielman alussa on perehdytty teoriapohjalta korkoriskin muodostumiseen, mittaamiseen sekä korkoriskiltä suojautumiseen. Teoriaosuuden havaintoja on hyödynnetty myöhemmin tutkielman empiirisessä osassa. Etelä-Karjalan Osuuspankin suurin ongelma korkoriskin näkökulmasta on se, että suuri osa tulevista korkotuotoista on vaihtuvakorkoisia, kun taas suuri osa tulevaisuuden korkokuluista on kiinteäkorkoisia. Suojausstrategia luodaan juuri tälle epäkohdalle.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli tarkastella energiansiirtoketjun kokonaisenergiatehokkuutta, alkaen polttoaineesta ja päättyen sähköenergian loppukäyttäjään. Tarkasteltava energiansiirtoketju alkaa polttoaineen tuotannosta ja siirrosta. Tämän jälkeen tulee sähköenergian tuottaminen, siirtäminen, jakelu ja loppukäyttö. Sähköntuotannon osalta tarkasteltiin myös vesivoimaa ja tuulivoimaa, jolloin energiansiirtoketjusta jää polttoaineen tuotannon ja siirron häviöt pois. Työn pääpaino kohdistui sähköenergian tuotannon, siirron, jakelun ja loppukäytön energiatehokkuuksien tarkastelemiseen. Työssä selvitettiin myös tulevaisuuden näkymiä, miten hyötysuhteita saataisiin parannettua eri osa-alueilla uusilla tekniikoilla ja käyttötottumuksilla. Loppukäyttäjä saa polttoaineen energiasta hyödyksi noin neljänneksen. Suurimmat häviöt syntyvät sähköenergian tuotannossa, lukuun ottamatta vesivoimalaitoksia, joiden hyötysuhde on erittäin korkea.