1000 resultados para Vakimo, Sinikka: Paljon kokeva, vähän näkyvä
Resumo:
Terveydenhuollon tietojärjestelmiin investoidaan entistä suurempia summia, mutta merkittävä määrä näistä investoinneista kuluu tehottomiin järjestelmiin tai järjestelmiin, jotka eivät pääse edes implementaatiovaiheeseen asti. Suurin osa julkisen puolen IT-hankkeista epäonnistuu. Suomessa terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat 10–15 vuotta muita aloja jäljessä, ja kärsivät muun muassa käytettävyys ja integraatio-ongelmista. Ongelman on arveltu johtuvan osittain julkisen sektorin hankintaosaamisen tasosta. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan parantamaan julkisen sektorin hankintaosaamista terveydenhuollon saralla, luomalla työkalun alueellisten tietojärjestelmäkokonaisuuksien hankinnan tueksi. Lisäksi tutkimuksessa pyritään syventämään käsitystä julkisen sektorin hankinnasta terveydenhuollon piirissä. Tutkimus on toteutettu konstruktiivista tutkimusotetta hyödyntäen. Tutkimuksessa on luotu, teorian pohjalta, analyyttiseen hierarkiaprosessi – malliin pohjautuva työkalu. Tutkimuksen aineistona käytettiin asiantuntijahaastatteluja terveydenhuollon, tietohallinnon ja akateemisen tutkimuksen parista. Tutkimuksen empiirisessä osassa työkalua on paranneltu, ja sen käytettävyyttä arvioitu kriittisesti. Empiriaosassa on myös keskitytty julkisen sektorin hankintaorganisaation ja hankinnan ymmärtämiseen. Tutkimuksessa luodulla työkalulla katsotaan olevan lisäarvoa terveydenhuollon tietojärjestelmien hankinnassa. Malli on helppokäyttöinen visuaalisuutensa ja analyyttisen otteensa ansiosta. Malli edistää kommunikaatiota hankintaorganisaatiossa ja parantaa kompromissivalmiutta. Mallin haasteet liittyvät mallin hierarkian verkostorakenteeseen ja päätösongelman monimutkaisuuteen. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa että Suomen julkisen sektorin tietojärjestelmähankinnoissa painotetaan hankinnan pehmeitä osa-alueita paljon enemmän kuin kovia osa-alueita. Tutkimuksessa saatu kustannusten pieni painoarvo on vahvasti ristiriitainen aikaisempien tutkimusten kanssa. Tutkimuksen tulosten mukaan, tietojärjestelmien kokonaisarkkitehtuuri ja käytettävyys ovat ensiarvoisen tärkeitä hankintojen onnistumisen kannalta.
Resumo:
Following the current trend of companies in changing and developing their businesses from transactional approach to relationship and solution oriented approach has set new requirements to internal cooperation of companies too. The relationship between marketing and sales has been identified to be critical to company's success here, but surprisingly little is known about it. The purpose of this study was to deepen understanding of the relationship between sales and marketing in business-to-business sales from operative sales employees' perspectives in solution selling context. The aim was to develop an explorative analytical construction and framework of the interface. The study was conducted as a literature review and an empirical qualitative explorative single case study. The data was collected by conducting six thematic interviews with sales employees of the case company. Observing sales and marketing, written documents and other materials used in sales were used as secondary source of information. The data was analyzed using qualitative case study analysis methods. The findings of the study support previous research findings of the interface between marketing and sales but also bring new propositions as analytical framework to construct the interface. As such, the interface was found to be a multi-dimensional and complex dynamic construction. As results of this study, there was an exploratory framework constructed. The construction consists of three explorative contexts of the interface: internal context, relationship emphasizing context and solution selling context. These contexts are further divided into lower levels as an outcome of the analysis. In addition the identified contexts, there are also conceptual domains identified, which are common to all the contexts. The role of mutual, cross-functional knowledge creation was found to be central in the interface.
Resumo:
Nuorisotakuu astui voimaan vuoden 2013 alusta. Nuorisotakuu tarjoaa kaikille alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen sisältyy myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. Nyt tehty raportti toimii nuorisotakuun taustamateriaalina sekä myöhemmin myös toteutumisen seurannan välineenä. Pääosin raportin tiedot koskevat nuorten työllisyyttä ja työttömyyttä sekä omaehtoista koulutusta. Lisäksi raportissa käsitellään lyhyesti myös työpajatoimintaa ja etsivää nuorisotyötä. Erilaisista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä indikaattoreista saa lisätietoa esimerkiksi SOTKAnet-indikaattoripankista. Rakenteellisesti tilannetta käsitellään maakunnittain. Myös seutukunta- ja kuntataso on otettu mukaan niistä tilastoista, joista se on saatavilla. Tilastovuodet vaihtelevat melko paljon, sillä mukaan on otettu aina viimeisin saatavilla oleva tieto. Suomenniemen kunta liittyi vuoden 2013 alusta Mikkeliin. Tämän raportin tilastoissa Suomenniemi on mukana muissa paitsi työ- ja elinkeinoministeriön tilastoissa.
Resumo:
Mittaustietoa tuotetaan paljon, jolloin haasteena on poimia liiketoiminnan johtamisen tarpeiden kannalta oleellinen informaatio. Samalla muuttuva toimintaympäristö asettaa yrityksen suorituskykymittaristolle uudenlaisia haasteita. Mittariston tulee mukautua johtamisen informaatiotarpeisiin ja kehittyä yrityksen strategian mukana. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä mittarit ovat oleellisia rakennustuoteteollisuudessa toimivan yrityksen liiketoiminnan johtamisessa ja kehittää toimintaa ohjaava mittaristo. Tutkimuksen tavoitteisiin liittyen tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mittaamiseen liittyviä haasteita sekä ymmärtämään johtamisen informaatiotarpeita. Tutkimus on menetelmältään laadullinen. Tutkimuksen empiirisen osan aineiston keräämisessä käytettiin menetelmänä haastattelua, joka oli tyypiltään teemahaastattelu. Haastattelun kohteena oli rakennustuoteteollisuudessa toimivan yrityksen liiketoimintayksikön johto. Tutkimuksen teoriakatsauksen perusteella tunnistettiin mittariston kehittämisessä huomioitavia seikkoja, joita ovat yleiskäsityksen luominen toimintaympäristöstä, mittaamiselle asetettujen päämäärien tunnistaminen, strategian määrittäminen ja menestystekijöiden hahmottaminen. Näiden perusteella määritetään tavoitteet ja niille mittarit. Tutkimuksen empiirisen osan tutkimusaineiston analyysin avulla pyrittiin hahmottamaan liiketoimintaympäristön mittaamisen nykytilaa ja siihen liittyviä haasteita sekä tunnistamaan toimintaa ohjaavat mittarit. Tutkimuksen tuloksena kehitettiin toimintaa ohjaava mittaristo. Tutkimuksessa havaittiin johdon päätöksenteon ja johtamisen informaatiotarpeille kolme näkökulmaa, jotka ovat talous, tuotanto ja myynti. Tulosten perusteella tunnistettiin jatkotutkimustarve koskien toimintaa ohjaavan mittariston kehittämistä konserniympäristöissä.
Resumo:
Pumping systems account for over 20 % of all electricity consumption in European industry. Optimization and correct design of such systems is important and there is a reasonable amount of unrealized energy saving potential in old pumping systems. The energy efficiency and therefore also the energy consumption of a pumping system heavily depends on the correct dimensioning and selection of devices. In this work, a graphical optimization tool for pumping systems is developed in Matlab programming language. The tool selects optimal pump, electrical motor and frequency converter for existing pumping process and calculates the life cycle costs of the whole system. The tool could be used as an aid when choosing the machinery and to analyze the energy consumption of existing systems. Results given by the tool are compared to the results of laboratory tests. The selection of pump and motor works reasonably well, but the frequency converter selection still needs development
Resumo:
Tutkielman ensisijaisina tavoitteena on selvittää syitä, jotka johtavat mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen pk-yritykselle. Empiria-osuuden toissijaisena tavoitteena on selvittää, millainen on ammatillisen harkinnan osuus tilintarkastajan päätöksenteossa ja kuinka esiin tulleita seikkoja voidaan ryhmitellä teemoittain. Empiirinen osuus suoritettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkielman aineiston muo-dostavat haastattelut ja pk-yrityksille annetut mukautetut tilintarkastuskertomukset. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidun ja teemahaastattelun välimaastoon sijoittuvalla haastattelumuodolla. Haastateltavina oli viisi KHT-tilintarkastajaa. Haastattelutulokset analysoitiin kokoamalla litteroiduista haastatteluista eri kokonaisuudet teemoittain. Tilintarkastuskertomuksiin liittyvät tulokset analysoitiin kokoamalla excel-taulukkoon kirjoitetuista perustelut- kappaleiden tiedoista eri kokonaisuudet teemoittain. Tutkimustulosten perusteella mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen johtavia syitä on useita ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Syyt luokitellaan teemoittain seuraavasti: lainvastaisuudet, toiminnan kannattavuus ja rahoitus, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen liittyvät syyt sekä hallinto. Edellä mainituista teemoista useimmiten toistuivat lainvastaisuudet ja toiminnan kannattavuuteen ja rahoitukseen liittyvät syyt. Lainvastaisuuden teemaan liittyvistä syistä toistui eniten osakepääoman menetyksen rekisteröimättä jättäminen. Toiminnan kannattavuuden ja rahoituksen teemaan liittyvistä syistä esiintyi oman pääoman menettämisen lisäksi liiketoiminnan kannattamattomuus eli tappion tekeminen. Tutkimustuloksista yksi mielenkiintoisimpia on hallintoon liittyvät mukauttamisen syyt. Hallinnon teemaan liittyvä syy tutkimusaineistossa oli omistajien keskinäinen eripura, mikä näkyy tilinpäätöksen allekirjoitussivulla allekirjoitusten puuttumisena ja asian nou-semisena tilintarkastuskertomukseen.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitettiin vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytymistä alkoholin, tupakoinnin, ruoka- ja liikuntatottumusten osalta sekä hyvinvointia koskien terveyden kokemusta, henkistä hyvinvointia ja ihmissuhteita. Lisäksi tarkasteltiin terveyskäyttäytymisen osa-alueiden ja koetun hyvinvoinnin osa-alueiden välistä yhteyttä. Tutkimusaineisto kerättiin internet-kyselynä. Vastaajia oli kaikkiaan 499 eri tavoin itsensä vammaiseksi henkilöksi kokenutta. Vastauksia analysoitiin käyttäen ristiintaulukointia ja varianssianalyysia. Tuloksia verrattiin osittain aikaisemmin koko väestöllä toteutetun tutkimuksen tuloksiin. Vammaiset henkilöt käyttivät kaiken kaikkiaan alkoholia ja tupakkatuotteita valtaväestöä vähemmän. Liikuntaa vammaiset henkilöt harrastivat vähän ja ylipainoisia oli valtaväestöön verraten enemmän. Ruokatottumusten osalta vammaiset henkilöt eivät juuri eronneet valtaväestöstä. Kaikkiaan terveyskäyttäytymisen suhteen vammaiset henkilöt ovat muuttaneet valtaväestöä enemmän tapojaan terveellisempään suuntaan. Eniten eroja terveyskäyttäytymisessä vammaisten henkilöiden kesken muodostui sukupuolen, iän ja koulutuksen perusteella. Tutkimukseen osallistuneet vammaiset henkilöt kokevat terveydentilansa melko huonoksi tai huonoksi valtaväestöä useammin. Oireita tai vaivoja kaikkiaan vammaiset henkilöt kokevat valtaväestöä harvemmin. Kuitenkin lääkkeitä käytetään enemmän ja negatiivisia tunteita koetaan enemmän. Mielialaan liittyviä negatiivisia tunteita koko ajan kokevia oli vammaisväestössä valtaväestöä enemmän, mutta myös positiivisia tunteita koko ajan kokevia oli enemmän. Vammaisilla henkilöillä hyvinvointiin kaikkiaan vaikutti sukupuoli, ikä, koulutus, työssäolo ja yksinäisyyden kokeminen. Siviilisäätyjen väliset erot olivat yleisesti pieniä. Yksinäisyyden kokemiseen vaikutti eniten yhteiskunnasta syrjäytymisen kokemus. Terveyden kokemus, henkinen hyvinvointi ja yksinäisyyden kokeminen olivat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa. Terveyskäyttäytymisen ja koetun hyvinvoinnin välinen yhteys oli vahvin liikuntatottumusten ja kasvisten käytön suhteen. Yhteyttä oli jonkin verran myös alkoholin, tupakoinnin ja aamupalan nauttimisen suhteen. Tulevaisuudessa tulisi huomiota kiinnittää erityisesti vammaisten liikuntaharrastusten lisäämiseen, työllisyyteen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen sekä hyvinvoinnin osatekijöihin. Lisäksi vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytymiseen ja koettuun hyvinvointiin liittyvää tutkimusta tulisi tehdä nykyistä huomattavasti enemmän.
Palvelusektorin kehitys ja venäläinen kuluttaja Kaakkois-Suomessa: nykytila ja tulevaisuuden näkymät
Resumo:
Venäläisten kuluttajien määrä on kasvanut Kaakkois-Suomessa huomattavasti ja se kasvaa edelleenkin. Venäläiset kuluttajat haluavat käyttää vähittäiskaupan palveluita Suomessa, sillä Venäjällä tuotteiden hintalaatusuhde on heikkoa. Työssämme vertailemme mitkä venäläisten ominaispiirteet ovat keskeisiä tekijöitä vähittäiskaupan palveluissa ja kuinka ne tulee huomioida. Työssämme käytämme SERVQUAL-analyysia vähittäiskaupan palvelun laadun mittaamisessa ja kerromme kuinka suomalaisen yrityksen tulee ottaa huomioon venäläiset asiakkaat. Työn tavoitteena on antaa konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka vähittäiskaupan palvelun laatua voidaan nostaa. Työssämme arvioimme mikä on Kaakkois-Suomen vähittäiskaupan nykytilanne ja kuinka tilanne voi muuttua tulevaisuudessa. Työn tulosten mukaan venäläiset kuluttajat arvostavat suomalaisten yritysten luotettavuutta, mutta empaattisuudella ei vastata asiakkaiden odotuksia. Venäjällä on tarjolla paljon väärennettyjä ja heikkolaatuisia tuotteita, joka houkuttelee venäläisen asiakkaan tulemaan Suomeen ostoksille. Kyselytutkimuksen mukaan venäläiset eivät koe venäjänkielistä palvelua kovinkaan tärkeäksi, mutta todellisuudessa se on hyvin keskeinen tekijä palvelun laadussa.
Resumo:
Eettiset sijoitusrahastot ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan samalla kun sijoittajien kiinnostus eettiseen sijoittamiseen on kasvanut. Eettiset sijoitusrahastot ovat keino yhdistää sijoittamisen taloudelliset näkökulmat eettisiin arvoihin. Eettiselle sijoittamiselle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, mutta tässä tutkimuksessa sillä tarkoitetaan taloudellisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöllisten näkökulmien huomioon ottamista sijoituspäätöksenteossa. Eettisten sijoitusrahastojen tavoitteena on siis tuottaa voittoa eettiset arvot huomioon ottaen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomessa myynnissä olevien eettisten sijoitusrahastojen sijoitusstrategioita ja niiden toteuttamista eli mitkä ovat sijoitusrahastojen lopullisia sijoituskohteita niin maantieteellisen kuin toimialajakaumankin kautta. Tutkimuksen pääongelma muotoillaan kysymysmuotoon seuraavasti: Millaisia ovat suomalaisten eettisten sijoitusrahastojen sijoitusstrategiat? Jotta tähän tutkimusongelmaan voitaisiin vastata, on tärkeää selvittää myös, mitä ovat eettiset sijoitusrahastot ja mitä on rahastosijoittaminen. Sijoitusstrategia on sijoittajan kannalta erittäin tärkeä rahastoa koskea rajaus, sillä sen avulla määräytyvät rahaston sijoituskohteet ja sitä kautta rahaston riski. Tutkimus on tehty piensijoittajan näkökulmasta, koska kotitaloudet ovat merkittävä rahastosijoittamisen sijoittajaryhmä. Tarkastelun kohteina olivat seitsemän suomalaisen eettisen sijoitusrahaston sijoitusstrategiat ja rahastojen suurimmat sijoituskohteet. Sijoitusstrategioiden todettiin eroavan toisistaan muutamia yhtäläisyyksiä lukuun ottamatta: yli puolet rahastoista harjoitti negatiivista arvottamista. Muita yhtenäisyyksiä olivat ilmastonmuutoksen hillitseminen ja ympäristöteknologia. Tutkimuksessa analysoitiin lisäksi sijoituskohteissa tapahtuneita muutoksia vuosien 2009 ja 2010 välillä. Muutokset olivat sijoitusten maantieteellisessä jakaumassa kokonaisuutena vähäiset, suurin osa sijoituksista kohdistui molempina vuosina Amerikkaan ja Eurooppaan. Toimialajakaumaa tarkasteltaessa muutosta oli enemmän, mutta molempina vuosina suosituimmat toimialat olivat terveydenhuolto sekä teollisuustuotteet ja -palvelut. Eettisten sijoitusrahastojen välisiä samoja sijoituskohteita oli suurimpien sijoitusten joukossa hyvin vähän, ainoastaan neljä yritystä vuonna 2010, joihin kahdella eri rahastolla oli sijoituksia. Tutkimuksen perusteella ei voida sanoa, mikä rahastoista olisi eettisin, sillä se riippuu jokaisen sijoittajan omasta arvomaailmasta. Rahastojen eettisyyttä voidaan pohtia kaikkien tarkasteltujen kriteerien avulla, muun muassa läpinäkyvyyden, maantieteellisen jakauman, toimialojen, sijoituskohteiden sijoittumisen eettisillä listauksilla sekä käytettyjen valintamenetelmien kautta.
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena oli tutkia tehtävä- ja asiapohjaisten konfliktien merkitystä työyhteisössä. Erilaiset konfliktit ovat varsin tavallisia työyhteisöissä. Konflikteihin suhtaudutaan usein lähtökohtaisesti negatiivisesti, vaikka ne tarjoavat useiden tutkimusten mukaan myös kehityspotentiaalia työyhteisölle. Konfliktien oikeanlaisella hallinnalla voidaan parantaa työyhteisön mahdollisuuksia kokea konfliktitilanteita kehittävinä, sekä estää hyödyllisen konfliktin muuttumista haitalliseksi. Tutkimuksessa oli kaksi varsinaista tutkimuskysymystä: Millaisia ovat tehtävä- ja asiapohjaisten konfliktien vaikutukset työyhteisölle ja sen toiminnalle? Mitkä konfliktia edeltävät tekijät tai toiminnot vaikuttavat työyhteisön tehtävä- ja asiapohjaisista konflikteista kokemaan merkitykseen? Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen tutkimus. Empiirinen aineisto kerättiin eläytymismenetelmän avulla. Aineisto koostui 19 vastaajasta, jotka edustivat neljää eri satakuntalaista yritystä. Tutkimuksen johtopäätöksinä voitiin todeta, että tehtävä- ja asiapohjaiset konfliktit ovat varsin monimuotoinen ilmiö, jota on tutkittu konfliktitutkimuksen piirissä suhteellisen vähän. Tehtävä- ja asiapohjaisilla konflikteilla havaittiin olevan hyvin monipuolisia vaikutuksia työyhteisön toiminnalle. Toisaalta tehtävä- ja asiapohjaisten konfliktien vaikutukset työyhteisölle osoittautuivat hyvin monitahoisiksi ja riippuvaisiksi useasta seikasta. Konfliktien vaikutukset voivat olla positiivisia tai negatiivisia, ja ne ovat tyypillisesti voimakkaasti sidonnaisia konfliktien hallintatapaan, organisaation toimintatapoihin sekä työyhteisön toimintaan. Konfliktia edeltäviksi tekijöiksi, joilla on vaikutusta konfliktien merkitykseen, voidaan tutkimuksen mukaan lukea työyhteisön toimiva vuorovaikutus, yhteisten tavoitteiden ja päämäärien selkeys sekä yhtenäisyys, työyhteisön identiteetti ja sisäinen luottamus, sekä esimiehen käyttäytyminen konfliktitilanteessa.