Lasten sitoutuneisuus toimintaan : kvantitatiivinen havainnointitutkimus

Children s involvement is a key quality factor in Early Years Education. As a process variable it concentrates on children s actions and experiences. The involved children are operating in their zone of proximal development. The aim of this study was to find out how the children involved themselves in the Finnish day care centres. The problems of the study were: (1) how the children are involved in different situations between the hours 8.00 and 12.00, (2) how do the skills of children whose involvement level is high differ from the skills of children whose involvement level is low and (3) how do the learning environments of the children whose involvement level is high differ from the learning environments of the children whose involvement level is low? The research method was observation and children s involvement levels were assessed using LIS-YC Scale. In addition, the kindergarten teachers evaluated the children s skills and the team workers did the evaluations of the educational settings. The data used in this study was a part of the Orientaation lähteillä research. The 802 children, who took part in the study, were from 48 different groups of eight different municipalities in Central Uusimaa. There were 18358 observations of children s involvement and the quantitative data was analyzed using correlation, cross tabulation and t-test. Children s involvement was an average at a moderate level. The involvement levels were the highest during playing time and adult guided tasks and lowest during eating and basic care situations. The level of involvement was higher if the children were adaptable, proactive, self-motivated and good players. The involvement lever was lower if the children needed some special care. The children s involvement is supported if the educators had at least once a week a meeting and if children s confidence and identity construction was frequently considered in educational discussions. Furthermore, the appreciation of the ethical issues and positive atmosphere appeared to confirm the involvement. The children s involvement is decreased if the educators had been perpetually short of time or resources or there has been lack of joy and humour in the group.

Sedimentary zooplankton remains as indicators of lake ecological quality and trophic structure

To protect and restore lake ecosystems under threats posed by the increasing human population, information on their ecological quality is needed. Lake sediments provide a data rich archive that allows identification of various biological components present prior to anthropogenic alterations as well as a constant record of changes. By providing a longer dimension of time than any ongoing monitoring programme, palaeolimnological methods can help in understanding natural variability and long-term ecological changes in lakes. As zooplankton have a central role in the lake food web, their remains can potentially provide versatile information on past trophic structure. However, various taphonomic processes operating in the lakes still raise questions concerning how subfossil assemblages reflect living communities. This thesis work aimed at improving the use of sedimentary zooplankton remains in the reconstruction of past zooplankton communities and the trophic structure in lakes. To quantify interspecific differences in the accumulation of remains, the subfossils of nine pelagic zooplankton taxa in annually laminated sediments were compared with monitoring results for live zooplankton in Lake Vesijärvi. This lake has a known history of eutrophication and recovery, which resulted from reduced external loading and effective fishing of plankti-benthivorous fish. The response of zooplankton assemblages to these known changes was resolved using annually laminated sediments. The generality of the responses observed in Lake Vesijärvi were further tested with a set of 31 lakes in Southern Finland, relating subfossils in surface sediments to contemporary water quality and fish density, as well as to lake morphometry. The results demonstrated differential preservation and retention of cladoceran species in the sediment. Daphnia, Diaphanosoma and Ceriodaphnia were clearly underrepresented in the sediment samples in comparison to well-preserved Bosmina species, Chydorus, Limnosida and Leptodora. For well-preserved species, the annual net accumulation rate was similar to or above the expected values, reflecting effective sediment focusing and accumulation in the deepest part of the lake. The decreased fish density and improved water quality led to subtle changes in zooplankton community composition. The abundance of Diaphanosoma and Limnosida increased after the reduction in fish density, while Ceriodaphnia and rotifers decreased. The most sensitive indicator of fish density was the mean size of Daphnia ephippia and Bosmina (E.) crassicornis ephippia and carapaces. The concentration of plant-associated species increased, reflecting expanding littoral vegetation along with increasing transparency. Several of the patterns observed in Lake Vesijärvi could also be found within the set of 31 lakes. According to this thesis work, the most useful cladoceran-based indices for nutrient status and planktivorous fish density in Finnish lakes were the relative abundances of certain pelagic taxa, and the mean size of Bosmina spp. carapaces, especially those of Bosmina (E.) cf. coregoni. The abundance of plant-associated species reflected the potential area for aquatic plants. Lake morphometry and sediment organic content, however, explained a relatively high proportion of the variance in the species data, and more studies are needed to quantify lake-specific differences in the accumulation and preservation of remains. Commonly occurring multicollinearity between environmental variables obstructs the cladoceran-based reconstruction of single environmental variables. As taphonomic factors and several direct and indirect structuring forces in lake ecosystems simultaneously affect zooplankton, the subfossil assemblages should be studied in a holistic way before making final conclusions about the trophic structure and the change in lake ecological quality.

Timotein (Phleum pratense ssp. pratense L.) alkuperän vaikutus kylmänkestävyyteen, vernalisaatiovaatimukseen sekä kasvuun ja kehitykseen

Nurmiheinien merkitys maailmanlaajuisesti on merkittävä, sillä noin 69 % maapallon peltopinta-alasta on pysyvää laidunmaata tai niittyä. Suomessa nurmien osuus on noin 29 %, ja tuotanto perustuu pääosin intensiiviseen säilörehuntuotantoon. Yleisin nurmiheinälaji Suomessa on timotei (Phleum pratense ssp. pratense L.). Timotei on talvenkestävä ja soveltuu siksi pohjoisiin kasvuoloihin. Timoteilajikkeita jalostettaessa pohjoista alkuperää olevia vanhempaislinjoja käytetään hyvän talvenkestävyyden varmistamiseksi, eteläisiä tavoiteltaessa nopeaa kasvurytmiä. Ilmaston muutoksen ennustetaan lisäävän erilaisia äärioloja kuten myrskyjä ja sateita. Vuorokauden keskilämpötila nousee ja kasvukausi pidentyy. Lisäksi talvet muuttuvat sateisemmiksi. Muutokset näkyvät erityisesti pohjoisissa kasvuympäristöissä. Tutkimuksessa haluttiinkin selvittää eri alkuperää edustavien timoteilajikkeiden ja linjojen kylmänkestävyyttä, kasvu-, ja kehitysnopeutta sekä vernalisaation vaikutusta. Lisäksi tutkittiin syysviljojen vernalisaatiovasteen mittaamiseen käytettyjen menetelmien soveltuvuutta nurmille. Tutkimukseen kuului kaksivuotinen peltokoe sekä kasvatuskaappikoe. Vernalisaatio nopeutti timotein kasvua ja kehitystä. Tutkimuksen perusteella eteläistä alkuperää olevilla lajikkeilla kasvu- ja kukintavalmius oli olemassa ilman vernalisaatiota. Pohjoisilla lajikkeilla oli suurempi vernalisaatiovaste ja niiden kukkiminen ja kasvu nopeutui vernalisaation myötä. Vernalisaatiolla oli vaikutusta myös kasvuston rakenteeseen. Generatiivisten versojen määrä lisääntyi vernalisaation myötä, kun taas vegetatiivisten versojen määrä väheni. Kylmänkestävyys oli tutkimuksen perusteella riippuvainen syksyn karaistumisjakson pituudesta sekä jakson lämpösummasta (FH-COLD). Korkea keskilämpötila ja lyhyt karaistumisjakso heikensivät kylmänkestävyyttä. Vastaavasti karaistumiskauden lämpötilan ollessa välillä 0 °C:ta ja + 5 °C:ta ja jakson pituuden kasvaessa kylmänkestävyys lisääntyi. Tutkimuksen perusteella vernalisaatiolla oli selvä vaikutus timotein kasvuun ja kehitykseen. Pohjoista alkuperää olevat timoteit reagoivat vernalisaatioon eteläisiä enemmän. Osa pohjoisista linjoista vaati vernalisaation generatiivisten versojen muodostumiseen. Syysviljojen vernalisaatiovasteen mittausmenetelmät soveltuvat osin myös puhtaiden timoteilajikkeiden vernalisaation seurantaan.

NK-and T-cell function in chronic myeloid leukemia patients treated with interferon-? monotherapy

Chronic myeloid leukemia (CML) is one of the most studied human malignancies. It is caused by an autonomously active tyrosine kinase BCR-ABL, which is a result from a translocation between chromosomes 9 and 22 in the hematopoietic stem cell. As an outcome, a Philadelphia (Ph) chromosome is formed. BCR-ABL causes disturbed cell proliferation among other things. Although targeted tyrosine kinase inhibitor therapy has been developed in the beginning of the millenium and the survival rate has increased significantly, it is still not known why some patients benefit more from the treatment than others. Furthermore, the therapy is not considered to be curative. Before the era of tyrosine kinase inhibitors, the first-line treatment for CML was interferon-? (IFN-?). However, only a small proportion of patients benefitted from the treatment. Of these patients, a few were able to discontinue the treatment without renewal of the disease. The mechanism of IFN-? is not completely understood, but it is believed that differences in the immune system can be one of the reasons why some patients have better therapy response. Kreutzman, Rohon et al. have recently discovered that patients who have been able to stop IFN-? treatment have an increased number of NK- and T-cells. They also have a unique clonal T-cell population and more cytotoxic CD8+ T-cells and less CD4+ T-cells. The aim of this master’s thesis was to study the function of T- and NK-cells in IFN-? treated patients. Although it was shown earlier that IFN-? treated patients have increased NK-cell count, the function of these cells was unknown. Therefore, we have now investigated the killing potential of patients’ NK-cells, their activation status and cell surface antigen expression. In addition, we have also studied the activation status of patients’ T-cells and their cytotoxic properties. We observed that NK-cells from patients treated with IFN-? are unable to kill leukemic cells (K562) than NK-cells from healthy controls. In addition, patients on IFN-? treatment have more active T-cells and their NK-cells have an undifferentiated immunoregulatory phenotype. Patients that have been able to stop the treatment have anergic T-and NK-cells. As a conclusion our results suggest that IFN-? therapy induces increased NK-cell count, NK-cell immunoregulatory functions and more active T-cells. After stopping IFN-? therapy, NK- and T-cells from CML patients restore anergy typical for CML.

Suomalaisten sopimustuottajien luottamus ja sitoutuminen yhteistyösuhteeseen

Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida luottamukseen ja sitoutumiseen vaikuttavien taustatekijöiden merkitystä kalkkunantuottajien ja Länsi-Kalkkunan liikesuhteessa, sekä sitä miten sitoutuminen ja luottamus vaikuttavat tuottajien haluun jatkaa liikesuhteessa. Tutkimusta varten tutustuttiin laajasti luottamusta ja sitoutumista käsittelevään kirjallisuuteen ja alan kvalitatiivisiin sekä kvantitatiivisiin tutkimuksiin ja tutkimuksessa päätettiin keskittyä testaamaan mallia, jota oli muokattu hieman Zineldinin ja Jonssonin (2000) tutkimuksessaan kehittämästä mallista. Malliin lisättiin tuottajien jatkohalukkuus. Tutkimus oli osa Kotimaisten kalkkunantuottajien kilpailukyvyn kehittäminen –hanketta ja toimiesiselvityksenä kokonaisvaltaisen kalkkunaketjun kehittämisstrategian löytämiseksi. Teoriaosassa perehdyttiin ensin yritysyhteistyöhön ja sen keskeisiin käsitteisiin. Lisäksi tarkasteltiin luottamusta, sitoutumista ja niiden taustatekijöitä sekä keskeisiä käsitteitä ja määritelmiä. Lopuksi esiteltiin tutkimuksessa testattu teoreettinen viitekehys. Empiirinen osio perustui tutkimuksessa tehtyyn kyselytutkimukseen ja siitä saatuun aineistoon. Kyselyyn vastanneita kalkkunantuottajia oli 37. Kyselylomakkeessa oli yhteensä 75 osiota, joista suurin osa oli väittämiä ja lisäksi lomakkeessa oli muutamia avoimia vastausmahdollisuuksia ja monivalintakysymyksiä. Kysely toteutettiin kevään 2011 aikana. Aineistoa analysoinnissa käytettiin apuna frekvenssi- ja prosenttijakaumia sekä korrelaatioita muuttujien ja summamuuttujien välisen yhteyden tutkimisessa. Lisäksi teoriaosassa esitetyn mallin testaukseen käytettiin regressioanalyysiä. Aineisto jaettiin vielä luottamuksen ja sitoutumisen mukaan osiin, joita tarkasteltiin regressioanalyysissä saatujen tulosten avulla tarkemmin. Tutkimustulosten mukaan kommunikaatiolla, tyytyväisyydellä yhteistyösuhteeseen sekä kumppanin koetulla opportunismin ja mukautumisen tasolla oli voimakkaimmat korrelaatiot luottamukseen ja sitoutumiseen. Regressioanalyyseillä testatun mallin vahvimmaksi selittäjäksi nousi kommunikaatio, mutta vaikutusta luottamukseen todettiin olevan myös kumppanin koetulla opportunismilla ja tyytyväisyydellä yhteistyösuhteeseen. Aineistosta voitiin tunnistaa luottajat ja ei-luottajat sekä sitoutuneet ja ei-sitoutuneet tuottajat. Tulevan muutosstrategian eteenpäin viemistä voi vaikeuttaa se, että tuottajista noin 49 % ei luottanut yhteistyökumppaniin. Yhteistyösuhteeseen oli sitoutunut noin 74 % tuottajista, mikä voi helpottaa yhteistyötä ja tulevan muutosstrategian läpivientiä tulevaisuudessa. Tulevaa muutosprosessia voi olla mahdollista helpottaa ja luottamuksen tasoa nostaa ei-luottavien joukossa panostamalla avoimempaan, tuottajille sopivampaan ja vaatimuksia vastaavaan kommunikaatioon.

Hevosen mahahaava - sijainti, vakavuusasteet ja altistavat tekijät

Mahahaava on hyvin yleinen ongelma hevosilla; sen prevalenssi vaihtelee 48-100 % välillä. Mahahaava johtuu epätasapainosta mahalaukkua suojaavien tekijöiden ja mahalaukun limakalvoa ärsyttävien tekijöiden välillä. Tarkkaa syytä mahahaavan syntymiselle ei tunneta ja tietoa altistavista tekijöistä ja niiden merkityksestä on melko vähän. Liikunnan, ruokinnan ja stressin epäillään vaikuttavan mahahaavan syntyyn. Tutkimuksessa tähystettiin 45 Yliopistolliseen Hevossairaalaan mahahaavaan viittaavien oireiden vuoksi tutkittavaksi tullutta hevosta. Hevosilta tutkittiin mahalaukun eri alueet ja mikäli mahdollista, myös duodenum. Haavaumat pisteytettiin niiden syvyyden, laajuuden ja limakalvon ärtyneisyyden perusteella 0-4 asteikolla. Hevosista kerättiin perustiedot ja omistajia haastateltiin kyselykaavakkeen avulla hevosten elintavoista ja olosuhteista. Hevoset olivat iältään 1-22 vuotiaita ja mukana oli tammoja, ruunia ja oreja. Suurin osa hevosista oli puoliverisiä (47%), mutta mukana oli myös suomenhevosia, lämminverisiä ja poneja. Käyttötarkoitukseltaan hevoset olivat ratsuja, ravureita tai levossa olevia hevosia. Hevosista 29% oli kilpahevosia. 31% hevosista oli aiemmin hoidettu mahahaavan vuoksi. Kaikilta hevosilta yhtä lukuunottamatta löytyi mahahaava. Haavaumien vakavuus vaihteli 1. - 3. asteen välillä. Suurin osa haavaumista sijaitsi pyloruksessa ja siellä oli myös eniten vakavia haavaumia. Lievimmät muutokset olivat muulla rauhasalueella; siellä todettiin määrällisesti vähiten haavaumia ja suurin osa todetuista haavaumista oli lieviä. Yllättävän monelta (60%) hevoselta löytyi haavauma duodenumista. Antrumin ja pyloruksen välillä todettiin korrelaatio; mikäli antrumissa oli haavauma, löytyi haavauma todennäköisesti myös pyloruksesta. Samanlainen korrelaatio todettiin muun rauhasalueen ja duodenumin välillä; mikäli muulla rauhasalueella todettiin haavauma, niin myös duodenumista löytyi haavauma. Vakavuusasteen ja altistavien tekijöiden, kuten korsirehumäärän, ruokintakertojen tai ulkoilun välillä ei todettu yhteyttä, Tutkimuksen perusteella ei siis voida arvioida, mitkä tekijät vaikuttavat mahahaavan syntyyn. Myöskään oireiden ja haavaumien välillä ei todettu yhteyttä. Mikään tietty oire ei siis kerro haavauman sijainnista tai vakavuusasteesta. Tutkimuksen aineisto oli hyvin valikoitunutta; kaikilla hevosilla oli indikaatio tulla tähystykseen. Tutkimuksessa ei ollut mukana oireetonta vertailuryhmää. Lisäksi aineisto oli useiden ominaisuuksien suhteen hyvin monimuotoinen. Tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta mahahaavaan liitetyistä altistavista tekijöistä tai oireista voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä.

"Totta kai pyrin koko ajan tuntemaan oman kroppani siellä" : Kolmen orkesteriviulistin kokemuksia ruumiillisuudestaan.

Tutkielmassa esitellään kolmen orkesteriviulistin kokemuksia ja käsityksiä omasta ruumiillisuudestaan muusikon työssään. Muusikkolähtöisyys, laajemmin tarkasteltuna tekijälähtöinen tutkimus, on nykyisin yhä tärkeämpi osa musiikintutkimusta. Muusikkolähtöistä tutkimusta on Suomessakin kirjoitettu jonkin verran, harvoin kuitenkaan ruumiillisuusteeman kautta. Haastatellut viulistit ovat pääkaupunkiseudun suurista orkestereista. Muusikon työtä voidaan tarkastella monista eri lähtökohdista. Tässä työssä pyritään ottamaan huomioon ihmisen oma kokemus ja ruumiillinen sidos maailmaan, ja näin se sitoutuu fenomenologisiin lähtökohtiin, erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ajatteluun. Michel Foucault ja Elizabeth Grosz edustavat tämän työn kannalta sitä ajattelutapaa, jonka hengessä pidän muusikon työtä historiallisesti rakentuneena ja muutoksenalaisena prosessina. Groszin teoretisointi keskittyy subjektin ruumiillisuuteen ja tapoihin käsitteellistää ruumis länsimaisessa ajattelussa. Haastattelumateriaali jakaantuu kahteen päälukuun. Ensimmäisessä käsitellään soittajien omaa yksityistä tilaa. Harjoittelun oma tila liittyy ruumiillisuuteen sikäli, että ruumiillinen toistotyö ja viulistisen identiteetin muotoutuminen tapahtuu pitkälti yksityisesti, tietoisena julkisen tilan vaatimuksista. Orkesteriviulistien sosiaaliseen tilaan liittyy toisaalta vuorovaikutus muiden muusikoiden kanssa harjoituksissa ja toisaalta muusikoiden ja yleisön kohtaaminen konserteissa. Sosiaaliseen tilaan liittyviä ruumiillisuuteen kytkeytyviä ilmiöitä käsitellään erillään, toisessa analyysiluvussa. Tutkielma tuo esiin välähdyksiä erilaisista ruumiillisuuteen ja viulunsoittoon kytkeytyvistä ilmiöistä. Kvalitatiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen hengessä haastateltujen erilaiset kokemukset on pyritty esittelemään pyrkimättä universalisoimaan niitä. Haastattelumateriaali osoittaa viulistisen ruumiillisuuden liittyvän merkittävällä tavalla muusikkojen käsityksiin itsestään. Haastateltujen kokemukset tuovat lisää tietoa orkesteriviulistin työstä.