999 resultados para Malkki, Leena: Terrorismin monet kasvot
Resumo:
Marketvisio on laatinut Pirkanmaan TE-keskuksen toimeksiannosta Pirkanmaan ICT-alan (informaatio- ja tietoliikenneteknologia) ennakointiselvityksen, jonka keskeisinä tavoitteina on tukea suunnitteilla olevan Pirkanmaan ICT-strategian rakentamista. Tässä ennakointiselvityksessä kuvataan alueellisen ICT-klusterin nykytilaa sekä keskeisiä muutostrendejä vaikutuksineen. Erityinen painoarvo on annettu trendeille, jotka vaikuttavat pirkanmaalaisten ICT-toimittajien suurimpiin asiakasyrityksiin. Erikseen selvityksessä arvioidaan erilaisten julkisten toimijoiden ja niiden rahoittamien verkostojen ja ohjelmien toimivuutta yritysten näkökulmasta. Lopussa luodaan katsaus ICT-alan työvoima- ja osaamistarpeisiin 10-20 vuoden horisontilla. Marketvision esittämät näkemykset perustuvat paitsi kirjallisiin lähteisiin ml. kansainvälisen tutkimusyhtiö Gartnerin tutkimustuloksiin myös syksyllä 2009 tehtyihin henkilökohtaisiin haastatteluihin sekä erikseen toteutettuihin verkkokyselyihin. Nokian toiminta ja vahva läsnäolo Tampereella on vaikuttanut voimakkaasti Pirkanmaan alueen ICT-klusteriin. Tulevaisuudessa telecom-klusterin suhteellinen merkitys alueella kuitenkin todennäköisesti laskee. Toinen suuri alaa koskeva muutos on kansainvälistyminen ja työnjaon globaalit muutokset. Pirkanmaalaisten ICT-yritysten asiakkaat siirtävät ohjelmistoalustoja, ohjelmistoalihankintaa sekä perustuotantoansa halvemman tuotantotason maihin - Suomen ja Pirkanmaan kustannustasolla ei kaikkea työtä enää voida täällä tehdä. Kustannustehokkuus tulee edelleen kasvattamaan rooliaan ja samalla myös osaamisvaatimukset muuttuvat. IT-yritysten roolin muuttuessa on löydettävä uusia toiminta-alueita sekä sopeuduttava uusiin tuotantotapoihin. ICT-yritysten tulevaisuuden toiminnan pääpainoalueina ovat asiakkuuden hoito ja palveluliiketoiminta. Lisäksi verkostoituminen muiden suomalaisten sekä kansainvälisten kumppanien kanssa on yhä tärkeämpää. Ennakointiselvityksessä identifioitiin keskeisiä yhteiskunnallisia ja teknologisia trendejä, jotka tulevat vaikuttamaan Pirkanmaan ICT-klusterin tulevaisuuteen. Vaikutukset toteutuvat lähinnä muutoksina eri asiakasalueiden vaatimuksissa ja tarpeissa sekä toisaalta muuttuneena kilpailutilanteena. Lisäksi ICT-palveluiden tuotantomahdollisuuksissa ja näihin liittyvissä teknologisissa vaihtoehdoissa tullaan kokemaan radikaaleja, nopeasti toteutuvia muutoksia. Eräänä keskeisenä johtopäätöksenä ennakointiselvityksessä on se, että ICT on mukana kaikessa mitä teemme lähitulevaisuudessa, mutta yhä harvemmin se on yksinään merkityksellistä. Tämän vuoksi puhtaasti ICT:n ympärille on Pirkanmaallakin vaarallista perustaa liiketoimintaa ja onnistuneet liikeideat syntyvät usein ICT:n yhdistämisestä muihin aloihin. Perusongelma monilla alkuvaiheen ICT-yrityksillä onkin kontaktien puute ICT-alan ulkopuolelle. Monet yritykset ovat edelleen hyvin teknologiakeskeisiä ja etäällä lopullisten asiakkaiden tarpeista. Teknologiaosaamisen rinnalle olisi ensiarvoisen tärkeää rakentaa vahva ymmärrys asiakkaista ja heitä houkuttelevista tuote- ja palvelukonsepteista. Tulevaisuudessa tuoteja palvelukonseptien ja ideoiden laatu on ainoa kestävä menestystekijä, kun erityisesti massatuotteiden tuottaminen voidaan tehdä halvemman työvoiman maissa. Erilaiset yhteistyömallit, partneroituminen ja kyky toimia ketterästi monimutkaisissa verkostoissa ja modulaaristen tuotteiden kanssa ovat tärkeitä ydinkyvykkyyksiä pirkanmaalaisille ICT-yrityksille, joiden täytyy yhdistää palvelunsa ja tuotteensa muihin komponentteihin osana suurempaa arvoketjua. Pienikin pirkanmaalainen yritys voi toimia tehokkaasti hyvin toimivassa arvoverkossa, mutta yksin on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa tuottaa menestyviä tuotteita ja palveluita.
Resumo:
Eväitä Itä-Suomesta esittelee Itä-Suomi aktiivisen maahanmuuttopolitiikan pilottialueeksi -hankkeen (M14-hanke) aikana tehtyjä toimenpiteitä, koulutuksia, tapahtumia, kursseja ja tutkimuksia sekä niiden vaikutuksia ja tuloksia. Artikkeleissa avataan muun muassa millaisin keinoin maahanmuuttajien työllistymistä on edistetty, kuinka suomalaisen työantajien rekrytointia ulkomailta on helpotettu ja millaista hyötyä työperäisen maahanmuuton kehittäminen Itä-Suomelle voi antaa. Ääneen pääsevät niin maahanmuuttajat, viranomaiset, maahanmuuton parissa työskentelevät henkilöt kuin maakunnan työnantajat.
Resumo:
Tiede innovaatioiden synnyttäjänä on nykyisin ennemminkin oletus kuin totuus, ja monet innovaatiot syntyvät käytäntölähtöisten toimintojen kautta. Diplomityön päätavoitteena on määrittää käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta. Tutkimus on toteutettu laadullisena case-tutkimuksena. Tutkimuksessa on haastateltu seitsemää pelinkehitysyritystä liittyen yritysten innovaatioprosesseihin ja käytäntölähtöiseen innovaatiotoimintaan. Lisäksi tutkimuksessa on haastateltu neljää voittoa tavoittelemattoman organisaation edustajaa Kymenlaakson innovaatiojärjestelmän nykytilasta. Teoriaosassa käydään läpi käytäntölähtöisen innovaation nykyisiä määritelmiä ja niihin liittyviä käsitteitä. Empiriaosassa esitetään haastatteluilla kerätyn aineiston analyysin perusteella tehdyt johtopäätökset. Teoria- ja empiriaosien avulla määritetään käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta. Johtopäätöksissä määritetään käytäntölähtöisten innovaatioiden syntymekanismit ja lähteet. Lisäksi esitetään alueellisen innovaatiojärjestelmän asema käytäntölähtöisten innovaatioiden edistämisessä.
Resumo:
Kirja-alalla törmäävät toisiinsa kaksi vastakkaista ideologiaa: markkinatalous ja romanttinen idealismi. Tämä ristiriita näkyy tiedotusvälineissä kirjailijoiden ja kustantajien välisinä riitoina, ja erityisesti keskustelussa kirjailijabrändeistä. Kuitenkin aiemmissa markkinoinnin tutkimuksissa on kirja-ala jäänyt vähälle huomiolle ja ristiriita on ohitettu. Tämän tutkimuksen tarkoitus onkin analysoida ja ymmärtää kaupallisuuden ja kulttuurin ristiriitaa kirjailijabrändissä. Taustoitteluna tutkimukselle, tarkastellaan tutkielmassa ensin ristiriitaa kirjassa ja sen tuotannossa. Varsinaisessa tutkimuksessa puolestaan analysoidaan kirjailijabrändin kaupallisia ja kulttuurisia piirteitä ja sitä, miten kirjailijabrändiin suhtaudutaan, pyrkimyksenä tarkentaa kirjailijabrändin käsitteellisiä ulottuvuuksia. Tutkimusote on laadullinen, ja aineistoina ovat tieteelliset ja ei-tieteelliset tekstit, joita analysoidaan sisällönanalyysin keinoin. Tieteellisenä aineistona on käytetty kirjallisuustieteen, kulttuurintutkimuksen, sosiologian ja liiketaloustieteen aiempia tutkimuksia. Ei-tieteellisiin dokumentteihin kuuluvat lehtiartikkelit ja kirjailijoiden työtä käsittelevät esseet. Kirjailijabrändiin liitetään erilaisia piirteitä, joista tärkeimmiksi nousevat julkisuus ja karisma. Lisäksi kirjailijabrändin kirjojen nähdään olevan vakiosisältöisiä. Brändiyden merkittävin hyöty, kasvaneen myynnin ohella, näyttää olevan sen kirjailijalle tuoma vaikutusvalta. Kirjailijabrändeihin suhtaudutaan ei-tieteellisissä teksteissä kielteisemmin kuin aiemmissa tutkimuksissa, joissa brändäyksen hyödyt ja kirjailijan oma halu julkisuuteen korostuvat. Tyypillisiä pelkoja aineistossa ovat: brändin edellyttämä julkisuus vie aikaa kirjoittamiselta, kirjailijabrändeihin keskittyminen johtaa kirjallisten riskinottojen vähenemiseen ja ulkokirjalliset seikat jättävät kirjan varjoonsa. Ei-tieteellisissä teksteissä kirjailijat yhtä lukuun ottamatta joko kiistävät olevansa brändejä tai eivät ainakaan kutsu itseään brändiksi. Silti monet näistä samoista kirjailijoista täyttävät useita kirjailijabrändin kriteereitä. Näin brändiyden kieltäminen näyttääkin olevan yksi kirjailijabrändin piirteistä. Yhteinen nimittäjä kaikille aineistoissa esitetyille määritelmille on se, että ollakseen brändi kirjailijan nimen on jäätävä lukijan mieleen. Lukijan ostopäätökseen vaikuttaa kirjailija enemmän tai vähintään yhtä paljon kuin itse kirja. Tämä näkemys sulkee sisäänsä mahdollisuuden sekä viihteellisiin että korkeakulttuurisiin kirjailijabrändeihin ja sekä kiinnostaviin esiintyviin kirjailijapersooniin että enemmän kirjojensa kautta näkyviin kirjailijoihin. Kirjailijan voi myös nähdä vaikuttavan asiakkaan ostopäätökseen vasta, kun hän on julkaissut enemmän kuin yhden kirjan. Lisäksi kirjailijabrändien todetaan olevan vanha ilmiö ja olennainen osa kirja-alaa.
Resumo:
Palvelukohteilla tarkoitetaan tienkäyttäjille palveluja tarjoavia palveluyrityksiä ja -toimintoja. Palvelukohteiden opastukseen käytetään erilaisia opastusmerkkejä ja kohdetunnuksia. Opastusmerkkien asettaminen ja ylläpito ovat yleensä opastettavan kohteen ylläpitäjän vastuulla. Opastusmerkit edellyttävät tienpitäjän lupaa. Vuonna 2007 palvelukohteiden viitoitusuudistuksessa laajennettiin opastusmerkeissä ruskean värin käyttöä, lisättiin kohdetunnusten määrää ja otettiin käyttöön uusia opastusmerkkejä. Myös palvelukohteiden viitoitusohjeita ja yleisiä viitoitusperiaatteita tarkistettiin. Suunnitelman tavoitteena on saada Ylä-Savoon yhtenäinen, selkeä ja ajallisesti kestävä palvelukohteiden viitoitusjärjestelmä, joka helpottaa tienkäyttäjiä löytämään tarvitsemansa palvelut. Suunnittelualue käsittää Iisalmen, Keiteleen, Kiuruveden, Lapinlahden, Pielaveden, Sonkajärven ja Vieremän kuntien alueen. Suunnitelmaa laadittaessa on käytetty Tiehallinnon ohjeita ”Palvelukohteiden alueellisen opastussuunnitelma laatiminen” ja ”Palvelukohteiden viitoitus”. Suunnittelutyötä ovat ohjanneet Raimo Kaikkonen ja Hanna Turunen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta sekä Juhana Ketola Pirkanmaan ELY-keskuksen valtakunnallisesta Liikenteen asiakaspalvelukeskuksesta. Suunnitelman laatimiseen ovat kuntayhdyshenkilöinä osallistuneet Jarmo Miettinen ja Jyrki Könttä Iisalmen kaupungista, Eero Ryhänen Keiteleen kunnasta, Jukka Jaakkola Kiuruveden kaupungista, Kirsti Tiirikainen Lapinlahden kunnast, Tuija Valta, Anu Lehto ja Vilma Kröger Pielaveden kunnasta, Jari Sihvonen ja Eero Pitkänen Sonkajärven kunnasta sekä Maija-Leena Kemppainen Vieremän kunnasta. Virpi Murtola on osallistunut työhön Ylä-Savon Kehitys Oy:n edustajana ja Riikka-Leena Lappalainen on toiminut alueen yrittäjien edustajana. Kuntayhdyshenkilöt ovat auttaneet palvelukohteiden ja niiden sisältämien palvelujen kartoittamisessa, osallistuneet suunnitelman esittelytilaisuuksiin sekä kommentoineet suunnitelmaluonnoksia. Marraskuussa 2012 on pidetty palvelukohdeyrittäjille ja sidosryhmille tarkoitetut suunnittelu- ja esittelytilaisuudet Iisalmessa ja Pielavedellä. Suunnitelmaluonnokset ovat marraskuussa 2012 olleet internetissä nähtävillä ja kommentoitavissa, jolloin niistä on saatu runsaasti palautetta. Palaute on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon suunnitelmaa viimeisteltäessä. Suunnitelman laatijana on toiminut Ramboll Finland Oy, jossa työstä ovat vastanneet Olli Mäkelä, Pilvi Lesch, Esa Laurikainen ja Susanna Kukkonen.
Resumo:
Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Lupapäätöksissä on velvoite tarkkailla Kyrönjokeen johdettavien kuivatusvesien määrää ja laatua sekä rakentamisen ja pengerryspumppaamojen käytön vaikutusta Kyrönjoen tilaan. Lisäksi on tarkkailtava mm. vaikutuksia Kyrönjoen ja sen alapuolisen merialueen kala-, rapu- ja nahkiaiskantoihin ja kalastukseen sekä kalannousuun Malkakoskessa. Osana vuonna 2011 laadittua tarkkailusuunnitelmaa ovat pohjaeläinselvitykset, jotka kuuluvat harvemmin kuin vuosittain tehtäviin tarkkailuihin. Tämä on raportti vuoden 2011 pohjaeläintarkkailusta. Pohjaeläinnäytteitä otettiin neljästä Kyrönjoen koskesta (Harjan-, Malka-, Reinilän- ja Kolkinkoskesta) marraskuussa 2011. Koskien pohjaeläimistön monimuotoisuus ja eläinten yksilömäärä laskivat alavirtaan päin. Vuonna 2011 lajimäärä oli pienempi kuin vuonna 2009 muilla näytteenottopaikoilla paitsi Malkakoskella. Happamilta sulfaattimailta tulevan valunnan seurauksena joessa esiintyy happamuuspiikkejä, joiden esiintymisellä tai puuttumisella näyttäisi olevan suuri vaikutus pohjaeläimistön monimuotoisuuteen Kyrönjoen alaosan koskilla. Kyrönjoen alaosalla Skatilassa ja suistossa Tottesundissa vesi oli vuonna 2011 hyvin hapanta (pH≤5,5) huhti–toukokuun vaihteessa, Skatilassa lisäksi syys–lokakuun vaihteessa. Happamuuden kasvu vähentää pohjaeläimistön monimuotoisuutta ja lajimäärää. Pohjaeläimistön monimuotoisuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät kuten esimerkiksi pohjan laatu ja happamuuden ohella muut veden laadun tekijät kuten kiintoainepitoisuus. Vuoden 2011 tulosten perusteella Malkakosken tekokosken pohjaeläimistön monimuotoisuus olisi hiljalleen kasvamassa. Tuloksiin on todennäköisesti osaltaan vaikuttanut rinnakkaisnäytemäärän kaksinkertaistaminen vuonna 2011 edellisistä näytteenottovuosista poiketen. Tulevina näytteenottovuosina selvinnee, mikä osuus näytemäärän lisäämisellä on Malkakosken tuloksiin.