953 resultados para organisaation rajat
Resumo:
Orpoteokset ovat teoksia, jotka ovat tekijänoikeudella suojattuja, mutta joiden oikeudenhaltijoita ei tiedetä tai ei pystytä tavoittamaan käyttöluvan kysymistä varten. Euroopan unionissa on viime vuosina ollut käynnissä lainsäädäntötyö, jonka tavoitteena on luoda järjestelmä orpoteosten aseman tunnustamiseksi ja rajat ylittävän käytön sallimiseksi. Tarkoituksena on erityisesti edesauttaa teosten digitointia ja verkkokirjastoon saataville asettamista sekä tätä kautta parantaa niiden saatavuutta kaikissa jäsenvaltioissa. Tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on selvittää, minkälaisella sääntelyllä orpoteosten käyttöä koskevia ongelmia voitaisiin parhaiten ratkaista Euroopan Unionin tasolla. Vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi käydään läpi Euroopan komission vuonna 2011 tekemän orpoteoslainsäädäntöä koskevan vaikutusten arvioinnin pohjalta. Tärkeänä osana tutkielmaa tarkastellaan sitä, millä tavalla lokakuussa 2012 voimaantulleessa direktiivissä orpoteosten tietyistä sallituista käyttötarkoituksista (2012/28/EU) on säännelty orpoteosten käyttöä ja kuinka hyvin sääntelyllä saavutetaan sille asetetut tavoitteet. Lisäksi pohditaan, voitaisiinko orpoteosten käyttöön liittyvät tavoitteet saavuttaa tehokkaammin toisenlaisella järjestelmällä. Tutkielmassa käytetään lähdeaineistona orpoteoksia ja tekijänoikeuksia koskevaa kirjallisuutta, asiantuntijoiden ja eri intressiryhmien orpoteosdirektiiviä koskevia lausuntoja sekä aineistoa, joita Euroopan unionin toimielimet ovat aiheesta tuottaneet. Orpoteosdirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot säätämään tekijänoikeutta koskevasta poikkeuksesta tai rajoituksesta, jolla sallitaan orpoteosten yleisen edun mukainen käyttö direktiivissä määritellyille organisaatioille. Orpoteosten rajat ylittävään saatavuuteen liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan vastavuoroista tunnustamista koskevilla säännöksillä. Direktiivin teoskohtaiseen oikeudenselvitykseen perustuva järjestelmä soveltuu parhaiten orpoteosten kappalemääräisesti pienimuotoiseen käyttöön, koska suuren teosmäärän kohdalla teoskohtainen oikeuksien selvitys on kallis ja aikaa vievä prosessi. Koska eurooppalaisen orpoteoksia koskevan lainsäädäntöhankkeen taustalla on ollut pyrkimys tukea teosten massadigitointia, olisi tämän tavoitteen toteuttamiseksi lainsäädäntöä kehitettävä edelleen.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on selvittää lukijalle, mistä syistä ja miten Euroopan unionin tietosuojainstrumentit – nykyinen tietosuojadirektiivi ja tuleva tietosuoja-asetus – asettavat rajoituksia EU:n kansalaisten henkilötietojen siirroille kolmansiin maihin kaupallisia tarkoituksia varten. Erityisen tarkastelun kohteena on henkilötietojen siirrot EU:n alueelta Yhdysvaltoihin mahdollistanut Safe Harbor-järjestelmä, jonka Euroopan unionin tuomioistuin katsoi pätemättömäksi asiassa C-362/14 Maximillian Schrems v Data Protection Commissioner. Tutkimusaiheen eli henkilötietojen rajat ylittävien siirtojen ollessa kansainvälisen oikeuden ja tietosuojaoikeuden leikkauspisteessä on tutkimuksessa käytetty molempien oikeudenalojen asiantuntijoiden tutkimuksia lähteenä. Kansainvälisen oikeuden peruslähteenä on käytetty Brownlien teosta Principles of Public International Law (6. painos), jota vasten on peilattu tutkimusaihetta tarkemmin käsittelevää kirjallisuutta. Erityisesti on syytä nostaa esille Bygraven tietosuojaoikeutta kansainvälisessä kontekstissa käsittelevä Data Privacy Law: An International Perspective sekä Kunerin nimenomaisesti henkilötietojen kansainvälisiä siirtoja käsittelevä Transborder Data Flows and Data Privacy Law. Uusien teknologioiden myötä nopeasti kehittyvästä tutkimusilmiöstä ja oikeudenalasta johtuen tutkimuksessa on käytetty lähdemateriaaleina runsaasti aihepiiriä käsitteleviä artikkeleita arvostetuista julkaisuista, sekä EU:n tietosuojaviranomaisten ja YK:n raportteja virallislähteinä. Keskeiset tutkimustulokset osoittavat EU:n ja sen jäsenvaltioiden intressit henkilötietojen siirroissa sekä EU:n asettamien henkilötietojen siirtosääntelyiden vaikutukset kolmansiin maihin. Globaalin konsensuksen saavuttamisen koskien henkilötietojen kansainvälisiä siirtosääntelyitä arvioitiin olevan ainakin lähitulevaisuudessa epätodennäköistä. Nykyisten alueellisten sääntelyratkaisujen osalta todettiin Euroopan neuvoston yleissopimuksen No. 108 eniten osoittavan potentiaalia maailmanlaajuiselle implementoinnille. Lopuksi arvioitiin oikeudellisen pluralismin mallin puitteissa tarkoituksenmukaisia keinoja EU:n kansalaisten perusoikeuksina turvattujen yksityisyyden ja henkilötietojen suojan parantamiseksi. Tarkastelu osoittaa EU:n kansalaisten sekä näiden henkilötietoja käsittelevien ja siirtävien yritysten välillä olleen tiedollinen ja voimallinen epätasapaino, joka ilmenee yksilön tiedollisen itseautonomian ja suostumuksen merkityksen heikentymisenä, joskin EU:n vuonna 2018 voimaan astuva tietosuoja-asetus organisaatioiden vastuuta korostamalla pyrkii poistamaan tätä ongelmaa.
Resumo:
Siviiliprosessin johtavana periaatteena dispositiviisissa asioissa pidetään määräämisperiaatetta eli dispositiivista periaatetta. Määräämisperiaatteen mukaan asianosaisella on valta ratkaista, haluaako hän oikeussuojaa ja missä laajuudessa sekä mitä oikeussuojan mahdollisista muodoista hän käyttää. Asianosaiset määräävät vetoamillaan seikoilla tuomioistuimen tutkimisvallan rajat, joiden ulkopuolelle tuomioistuin ei saa tutkintaansa ja todistusharkintaansa ulottaa. Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuus on siis dispositiivisissa riita-asioissa säädetty lähtökohtaisesti suppeaksi. Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuuteen vaikuttavat kuitenkin nykyään Euroopan unionin kuluttajansuojalainsäädäntö ja erityisesti sopimusehtodirektiivi sekä direktiiviä koskeva unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö. EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan tuomioistuin on tietyissä tilanteissa viran puolesta velvollinen arvioimaan kuluttajaoikeudelliseen faktaperusteisiin nojautuvia vaateita, vaikkei asianosainen olisi vedonnut niihin. Myös korkein oikeus on hiljattain antanut ensimmäiset ratkaisunsa tuomioistuimen oma-aloitteisesta tutkimisvelvollisuudesta. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää ensinnäkin, miten määräämisperiaate ilmenee lainsäädännössä ja oikeudenkäyntimenettelyssä. Toiseksi tutkielmassa halutaan selvittää, mitä muita menettelysääntöjä määräämisperiaatteeseen liittyy, sillä määräämisperiaatteen mukaista asianosaisten aktiivisuutta on pyritty tehostamaan monin keinoin. Kolmanneksi tässä tutkielmassa tutkitaan, mitä kuluttajaluottosopimuksella tarkoitetaan ja miten kuluttajasopimusten ehtoja on mahdollista kohtuullistaa. Lisäksi tutkielman yhtenä tärkeänä tavoitteena on selvittää, millainen vaikutus EU-oikeudella on ollut määräämisperiaatteeseen erityisesti kuluttajaluottosopimusten osalta ja miten kuluttajaa suojaava näkökulma on näkynyt kansallisissa tuomioistuimissa. Tutkielman keskeisimpinä lähteinä on käytetty lain esitöitä sekä korkeimman oikeuden ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Tutkielman kannalta keskeisiä lakeja ovat oikeudenkäymiskaari ja kuluttajansuojalaki niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen ja hallituksen esityksineen. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty aiheesta saatavilla olevaa kirjallisuutta sekä artikkeleita.
Resumo:
Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena on perehtyä suomalaisen rakennusyhtiön toimittajayhteistyön nykytilaan, yhteistyön tiivistämiseen liittyviin mahdollisuuksiin ja haasteisiin sekä toimittajakannan segmentointiin. Työ pyrkii antamaan kokonaiskuvan yrityksen yhteistyösuhteiden tilasta sekä muodostamaan näkemyksiä mahdollisista ongelmakohdista. Näin ollen pyritään tarjoamaan yritykselle myös mahdollisuus tarttua toimittajasuhteisiin liittyviin asioihin, jotka eivät ole vielä yrityksen haluamalla tasolla. Tutkimuksen tulokset perustuvat aikaisemmista tutkimuksista muodostuvaan teoriaosuuteen sekä haastatteluiden avulla kerättyyn empiriaosioon. Haastattelut on suoritettu puolistrukturoituina ja materiaali on analysoitu teemoittelua hyödyntäen. Tutkimus osoitti, että kehittämällä toimittajasuhteita oikeanlaisten toimittajien kanssa, on yrityksen mahdollista saavuttaa paljon kaivattua kilpailuetua. Hyötyjen tavoitteleminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta projektiluontoisella rakennusalalla, jossa toimittajasuhteista on haastavaakehittää jatkuvia suhteita vaihtuvien projektien vuoksi. Kohdeyrityksessä pyritään jo nyt hyödyntämään toimittajayhteistyöstä kumpuavia etuja, mutta paljon on vielä tekemättä. Nykyään hinta vaikuttaa vielä liikaa toimittajavalintaan, yhteistyön kehittämiselle ei ole olemassa tunnettua järjestelmää ja yhteistyösuhteiden merkitystä tulisi läpi organisaation painottaa vahvemmin. Yrityksen henkilöstö tiedostaa haasteet, joita yhteistyösuhteiden kehittämiseen liittyy, mutta yleinen mielipide on kuitenkin se, että toimittajasuhteiden kehittäminen on kannattavaa haasteellisuudesta huolimatta. Tulevaisuudessa yrityksen kannattaa yhä vahvemmin lähteä tavoittelemaan yhteistyösuhteita kehittämällä saavutettavissa olevia kilpailullisia etuja, koska osaamista ja resursseja siihen löytyy. Ennen kehittämisprosessia johdon kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota tutkimuksessa ilmenneisiin eriäviin mielipiteisiin muun muassa henkilösuhteiden vaikutuksesta ja organisaatiotason ymmärryksestä, jotta toimittajayhteistyön hyödyt saadaan realisoitumaan halutulla tavalla.
Resumo:
Autenttisuuden juuret löytyvät muinaisesta Kreikasta, jossa autenttisuudella viitattiin yksilön aitouteen ja uskollisena itselleen pysymiseen. 2000-luvun alussa autenttisuus on noussut myös yritysjohtajien ja tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi, mitä kuvaa uuden johtajuusteorian, autenttisen johtajuuden, synty. Autenttisen johtajuuden nähdään muodostuvan johtajan ja alaisen välille vuorovaikutuksessa johtajan käyttäytyessä autenttisesti, jolloin alainen voi tarkastella johtajaa autenttisena. Johtajan autenttinen käytös ilmenee läpinäkyvänä, aitona ja avoimena vuorovaikutustyylinä. Autenttisen käytöksen edellytyksenä on johtajan vahva itsetuntemus, jonka seurauksena hän pystyy toimimaan omana itsenään vuorovaikutustilanteissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata toimeksiantajayrityksen esimiesten vuorovaikutustaitoja ja niiden kehittämistä autenttisen johtajuuden näkökulmasta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin finanssialalla toimivasta yrityksestä, jonka keskijohdossa toimivat esimiehet olivat tutkimuksen kohteena. Esimiesten vuorovaikutustaitoja ja niiden kehittymistä tutkittiin Yrityksen järjestämissä esimiesvalmennuksiksi kutsutuissa koulutuksissa, joihin jokainen Yrityksen esimies osallistuu. Aineisto kerättiin hyödyntämällä sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvantitatiivisena menetelmänä käytettiin kyselyä ja kvalitatiivisena teemahaastatteluja. Kyselyyn vastasi 26 esimiestä ja haastateltavana oli kuusi esimiestä. Sekä kyselystä että haastatteluista saadun aineiston analysoinnin perusteella pystyttiin tarkastelemaan autenttisuuden ilmenemistä esimiesten vuorovaikutustaidoissa sekä sitä, miten esimiesvalmennukset ovat kehittäneet autenttisuuden ilmenemistä. Tutkimustulokset antoivat viitteitä siihen, että autenttinen johtajuus muodostuu sekä johtajan käsityksestä omasta itsestään, että johtajan kokemien ympäristön ja kontekstin asettamien vaatimusten vuoropuheluna. Johtajan itsetuntemukseen ja sitä kautta hänen autenttisuuteensa vaikuttavat johtajan sisäisen minuuden lisäksi siis muut tekijät. Organisaation järjestämillä koulutuksilla voidaan tarjota välineitä johtajien itsetuntemuksen ja autenttisuuden vahvistamiseksi. Autenttiseen johtajuuteen voidaankin nähdä olennaisesti liittyvän johtajan halu ymmärtää paremmin itseään sekä kehittää toimintaansa. Tämän takia autenttista johtajuutta tulisikin tarkastella sitä kautta, miten johtaja pyrkii kehittämään itseään, omaa toimintaansa ja vuorovaikutustaan ollakseen omasta ja alaistensa mielestä autenttinen.
Resumo:
Pankit ovat muuttuneet 15 viime vuoden aikana palveluorganisaatiosta myyntiorganisaatioksi. Aikaisemmista asiakaspalvelijoista on tullut myyjiä, ja konttorinjohtajat ovat nykyisin organisaationsa myyntivalmentajia. Valmentavasta johtamisesta onkin tullut väline parantaa myyjien suoriutumista työstään. Tutkimusongelmana oli selvittää, mitä coachaaminen tarkoittaa pankkikontekstissa myyntijohtamisen näkökulmasta. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu valmentavaa esimiestyötä käsittelevään kirjallisuuteen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelemalla kohdeorganisaation esimiesasemassa olevia konttorinjohtajia. Tutkimusorganisaatiossa oli tapahtunut hierarkian madaltuminen vuosien 2011–2012 välisenä aikana. Samalla aikaisemmin pankinjohtajina toimineista esimiehistä tuli tiimiensä lähiesimiehiä, kun aikaisemmin he olivat johtaneet apulaisjohtajiensa kautta konttoriensa työntekijöitä. Organisaatiossa alettiin samanaikaisesti voimakkaasti panostaa konttorinjohtajien tulokselliseen valmentavaan johtamistyyliin myyntityössä. Haastatteluun valittiin eliittiotantaan perustuen pääkaupunkiseudulta konttorinjohtajia, jotka olivat alaisarvioinnin perusteella toimineet hyvin tai kiitettävästi valmentavina esimiehinä ja joiden konttoreiden työtyytyväisyysarvioinnin tulos oli hyvä. Haastatteluaineisto litteroitiin teemojen mukaan, jotka oli aikaisemmin rakennettu teoriaosuuden pohjalta. Konttorinjohtajien mielestä valmentavan esimiestyöskentelytavan käyttäminen oli lisännyt heidän tietoisuuttaan omista johtamistaidoistaan, alaisten osaamistasosta ja yksilöllisistä tavoista päästä tavoitteisiin, epäkohtiin puuttumista, tavoitteiden selkiyttämistä ja parantanut ilmapiiriä alaisten ja johtajien välillä. Toisaalta organisaation myyntipaineiden lisääntyessä konttorinjohtajat joutuivat vaatimaan alaisiltaan parempaa suoriutumista.
Resumo:
The efficient indirect office work brings competitive advantage for companies in a rapidly changing business environment. The direct work methods in factory floors have been developed already for decades, but the office work is an area where the potential to improve the value add has not been studied and utilized systematically so far. The first objective of the thesis work is to find useful method for identifying and managing value add using literature. The usefulness of the method is validated in the case company`s environment. The second objective of the work is to understand what kind of effort is required to create more efficient target setting for the white collar employees. The operative level targets should be linked more tightly to the company strategy. Lean methods are selected as a tool for the improvement, since they are widely used in all kinds of industries and they are already familiar in other functions in the case company. Based on the literature review, suitable improvement methods are selected. The core of the lean is to identify the value add of a customer and eliminate the waste. Also visual control, cross functional work team, flow office and continuous improvement are used. The methods are tested in one production line and the results and feedback indicate that methods are useful in the studied environment.
Resumo:
Tutkimukseni tavoitteena on tutkia inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumista, kytköksiä ja samuutta Hannele Huovin Höyhenketjussa (2002) ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa (2012). Tarkastelen kohdeteosteni henkilöhahmojen inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden rakentumista. Toinen keskeinen tutkimuskysymykseni on, kuinka teoksissa esiintyvät henkilöhahmot ja ympäristöt materiaalisesti muodostuvat. Kumpikin tutkimani teos edustaa suomalaista nuortenfantasiaa. Teosten maailmat ovat runsaita ja niistä on löydettävissä hahmoja, jotka eivät selkeästi ole niin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiäkään. Molemmissa teoksissani keskeisiä ovat luonto-kulttuuri-oppositiot, jotka selkeimmin näkyvät teosten pääpareissa: Höyhenketjussa matkaa tekevät lintu ja tyttö, Painajaisten lintukodossa poika ja robotti. Tutkimuksessani purankin näitä kulttuurisesti omaksuttuja oppositioita ja pyrin osoittamaan, että luonto ja kulttuuri ovat enemmänkin verkottuneet, päällekkäin menevät kategoriat kuin kaksi toisilleen vastakkaista maailmaa. Haluan tutkimuksessani irrottautua siitä perinteestä, jossa luonto tai ei-inhimillinen nähdään vertauskuvana ihmisen toiminnalle. Haluan ymmärtää luonnon nimenomaan luonnoksi; linnun linnuksi; koneen koneeksi. En myöskään keskity tarkastelemaan sitä, mitä teokset pyrkivät opettamaan luonnosta tai luonnonsuojelusta. Minua kiinnostavat luonto ja ei-inhimillinen sellaisenaan, ilman inhimillisyyden peiliä. Teoreettiset lähtökohtani ovat ekokriittisessä ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Tärkeimmät käsitteeni ovat inhimillinen, ei-inhimillinen ja materiaalisuus. Inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat vakiintunut vastinpari, jossa inhimillinen tarkoittaa ihmistä ja ei-inhimillinen kaikkea, joka määrittyy ihmisyyden ulkopuolella. Materiaalisuus tarkoittaa tutkimuksessani nimenomaan kohdeteosten maailmojen sisäistä materiaalisuutta, sitä kuinka teosten maailmat konkreettisesti rakentuvat. Hyödynnän materiaalisuuden uutta tulkintaa, jossa materia nähdään elävänä ja aktiivisena toimijana. Lopputuloksena avautuu maailmoja, joissa inhimillisen ja ei-inhimillisen sekä materiaalisen ja ei-materiaalisen rajat ovat ylitettävissä ja purettavissa.