987 resultados para Qualitative Analyse
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena oli analysoida, mitkä tekijät vaikuttavat pankin luottoluokituksissa laadullisten tekijöiden arviointiin ja mikävaikutus näillä tekijöillä on luottoluokitukseen. Tutkimuksessa myös arvioitiinlaadullisten tekijöiden vaikutusta pankin pääomavaatimukseen. Tutkimuksessa olimu-kana pankin 408 yritysasiakasta. Tutkimuksessa käytettiin tilastollista tut-kimusmenetelmää. Baselin pankkivalvontakomitean asettamat standardit ja rahoitusalan journaaleissa julkaistut tutkimukset muodostivat tutkimuk-sen teoreettisen viitekehyksen. Tutkimusten pohjalta asetettiin tutkimus-hypoteesit. Tutkimustulokset osoittivat, että laadullisten tekijöiden ja taloudellisten te-kijöiden arvioinnin erotukseen eivät vaikuta merkittävästi yrityksen ikä, ko-ko eikä asiakassuhteen kesto. Myöskään toimialalla ei ollut vaikutusta. Konttoreittain laadullisten tekijöiden arvioinnissa oli eroja. Laadullisia teki-jöitäarvioidaan keskimäärin positiivisemmin kuin taloudellisia tekijöitä mut-ta erotolivat koko otantajoukossa hyvin pieniä. Luottoluokitukset nousevat hieman laadullisten tekijöiden vaikutuksesta, jolloin tällä on pääomavaati-musta laskeva vaikutus. Laadullisten ja taloudellisten tekijöiden arvioinnin eroon voi kuitenkinolla olemassa perustellut syyt. Tutkimustulosten perusteellavoidaan todeta, että laadullisten tekijöiden arviointiin eivät vaikuta yksittäiset yrityskohtaiset tekijät. Luokittelijan sub-jektiivisten tekijöiden lisäksi taustalla saattaa vaikuttaa myös monet muut tekijät, joita ei ole tässä tutkimuksessa tutkittu.
Resumo:
The primary target of this study is to examine what kind of cultural differences have been noticed in co-operation concerning twin-city of Finnish town Imatra and Russian town Svetogorsk. The secondary purpose of the study is to analyse influences of cultural differences on leadership in this twin-city project and it's realizing. The case study has been carried out by qualitative research method. The research material has been gathered mainly by interviews. The results of the study show that cultural differences in twin-city co-operation are most clearly associated with the culture of the administration, attitude towards relations, communication style and the meaning of planning and time. The results also show that it has been realized both in Imatra and in Svetogorsk, that culture is a significant factor when people work together. Although its influence on leadership has not been analysed completely. The activities are mostly guided by common goals.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia miten julkisen, voittoa tavoittelemattoman asiantuntijaorganisaation viestintä sidosryhmille voidaan järjestää tehokkaasti ja kohderyhmälähtöisesti. Tutkielmassa tarkasteltiin viestintä-strategian rakentamista ja sidosryhmälähtöisyyttä tieteellisten julkaisujen ja empiirisen osan materiaalin perusteella. Tutkimusmenetelmänä oli laadullinen tutkimus ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin case-osuudessa teemahaastatteluja. Teoriaosuus keskittyi julkisen asiantuntija-organisaation erityispiirteiden kartoittamiseen, organisaatiokuvan ja viestintästrategian rakentamisen vaiheisiin sekä kohderyhmätuntemuksen ja kanavavalintojen merkityksen analysointiin. Työssä luotua sidosryhmäviestinnän viitekehystä käytettiin case-organisaation viestinnän analysointiin viestinnän tehostamiseksi sekä laadittiin suoritetun sidosryhmäanalyysin perusteella kehitysehdotukset organisaation viestintätoimenpiteille tulevaisuudessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tehokkaan viestintästrategian rakentaminen edellyttää jatkuvaa vuoropuhelua organisaation ja sen sidosryhmien välillä. Viestinnän on oltava suunnitelmallista, tavoitteellista ja sen on pohjauduttava sisäiseen visioon organisaation toiminta-tarkoituksesta. Tutkimusten ja analyysien avulla saadaan tietoa siitä, miten viestintää voidaan kohdentaa tilannekohtaisesti oikeille vastaanottajille oikeaan aikaan ja oikeassa muodossa. Case-organisaation sidosryhmille kohdentaman viestinnän kolme tärkeintä tekijää näyttäisivät olevan aktiivisuus, systemaattisuus ja säännöllisyys.
Resumo:
Collection : Les Collections de l'INSEE ; 561, 64
Resumo:
HIV-positive adolescents face a number of challenges in dealing with their disease and its treatment. In this qualitative study, twenty-nine HIV-positive adolescents aged 13 to 20 years (22 girls), who live in Switzerland, were asked, in a semi-structured interview (duration of 40-110 minutes), to describe their perceptions and experiences with the disease itself and with therapeutic adherence. While younger adolescents most often thought of their disease as fate, older adolescents usually knew that they had received it through vertical transmission, although the topic appeared to be particularly difficult to discuss for those living with their HIV-positive mothers. Based on their attending physician's assessment, 18 subjects were judged highly adherent, 4 fairly and 7 poorly adherent. High adherence appeared linked with adequate psychological adjustment and effective coping mechanisms, as well as with the discussion and adoption of explicit medication-taking strategies. The setting and organisation of health care teams should allow for ongoing discussions with HIV-positive adolescents that focus on their perceptions of their disease, how they cope with it and with the treatment, and how they could improve their adherence.
Resumo:
Yliopistotukisäätiöt omaavat kohtalaisen paljon sijoitettavaa omaisuutta. Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, millainen tukisäätiöiden taloudellinen asema on ollut, ja millaista sijoitustoimintaa ja allokointia säätiöistä voidaan löytää. Tutkielman kohteena on kahdeksan suomalaista yliopistotukisäätiötä. Tutkimusaineisto koostuu säätiöiden tilinpäätösaineistosta vuosilta 2001-2005. Lisäksi tutkimusta varten on haastateltu mukana olleiden säätiöiden edustajia sekä kahta varainhoitajaa. Tutkielmassa käytetään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksessa tutustuttiin säätiöiden sijoitustoimintaan tutkimalla säätiöiden sijoitus- ja toimintastrategioita, varainhoidon järjestämistä, varojen allokaatiota sekä tulevaisuudennäkymiä. Tutkimustulosten perusteella voidaan havaita esimerkiksi, että säätiöiden sijoitustoimintaa kuvaa turvallisen ja varman tuoton turvaavan sijoittamisen vaatimus sekä mahdollisimman pitkä sijoitushorisontti. Säätiöiden väliltä löytyi kuitenkin myös jonkin verran eroja sijoitustoiminnassa.
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena olianalysoida Imatran kaupungin konserniohjausta ja -valvontaa tytäryhtiöihin liittyvien riskien hallitsemiseksi. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkittiin tytäryhtiöiden konserniohjausta ja sisäistä valvontaa sekä tytäryhtiöihin liittyviä riskejä Imatran kaupunkikonsernissa. Jotta tutkimustavoite saavutettiin alatavoitteina selvitettiin konsernin, konserniohjauksen, sisäisen valvonnan, riskin ja riskienhallinnan käsitteitä sekä yleisesti että kuntaympäristössä. Lisäksi selvitettiin tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettävää COSO-mallia. Tutkimusaineisto jakautui teoreettiseen ja empiiriseen aineistoon. Tutkimuksen teoreettista osuutta varten käytettiinaiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja tutkimuksia. Empiirinen aineisto kerättiin haastatteluin ja organisaation tuottamia dokumentteja tutkien. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Tutkimusstrategialtaan tutkimus oli tapaustutkimus (case study), joka tutkii olemassa olevan Imatra-konsernintytäryhtiöiden konserniohjausta ja - valvontaa. Tutkimuksessa analysoitiin yksityiskohtaista ja intensiivistä tietoa konsernin emon näkökulmasta. Todellista elämää kuvaavana tutkimus voidaan luokitella myös kvalitatiiviseksi eli laadulliseksi tutkimukseksi. Tutkimuksen perusteella voin todeta, että kaupunginhallituksen asettamat päämäärät ja tavoitteet ovat Tiian yleisiä ja jäävät konsernitasolle, joten niiden ohjausvaikutus tytäryhtiöihin ei ole kovin suuri. Tytäryhtiöiden heikosta tavoitteiden muotoilusta johtuen myös tytäryhtiöidentarkoituksenmukaisuuden ja tehokkuuden valvonta on vähäistä. Sen sijaan tytäryhteisöjen taloudellisten raporttien luotettavuus, lakien ja sääntöjen noudattaminen tulee valvottua tilintarkastusten yhteydessä. Lisäksi sisäisen tarkastuksen resurssien vähäisyyden vuoksi yksikön suorittama tytäryhtiöiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi on olematonta. Myös riskienhallinnan kannalta tavoitteiden asettaminen on ollut liian suurpiirteistä ja irrallaan tytäryhtiöiden toiminnasta. Lisäksi haastattelujen mukaan sekä riskikäsite että riskienhallinnan käsite nähdään aivan liian suppeina. Ohjauksen, valvonnan sekä riskienhallinnan kannalta olisi tärkeää, että konsernin tavoitteiden asettamisen jälkeen myös tytäryhtiöille asetettaisiin selkeät mitattavat tavoitteet, joilla on yhteys kaupungin strategioihin. Tulisi myös varmistaa, että konsernissa ja sen tytäryhtiöissä on jatkuva riskien tunnistamistoiminto. Suositeltavaa on, että Imatra-konsernissa käynnistetään kokonaisvaltainen riskienhallintaprosessi.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yritykset hallitsevat liiketoimintaan liittyvää epävarmuutta ohjausjärjestelmien ja systemaattisen riskienhallinnan avulla. Ohjausjärjestelmissä keskitytään erityisesti taloudellisen kehityksen ja asetettujen tavoitteiden seurantaan käytettäviin järjestelmiin ja menetelmiin. Tutkimusmenetel-mänä käytetään kvalitatiivista analyysiä ja tutkimuksen empiirisen osan aineisto on kerätty julkisesti saatavilla olevasta informaatiosta. Tutkimuksessa käytetään poikkileikkausaineistoa. Aineisto koostuu 43 yrityksestä ja tiedot aineistoon on kerätty vuonna 2005 julkaistusta informaatiosta. Tutkimustulosten mukaan yritysten taloudellista kehitystä seurattaessa selvästi merkittävimmässä roolissa näyttää olevan budjetti. Budjetin ohella tutkitut yritykset ilmoittavat käyttävänsä eniten rullaavaa ennustamista, tuloskorttia sekä taloudellista lisäarvoa asetettujen tavoitteiden toteutumisen seurantaan. Toimialoja vertailtaessa tutkimustulokset osoittavat, että informaatioteknologiateollisuuden yritykset käyttävät laajempaa informaatiota ja suosivat tarkempaa informaatiota tuottavia ohjaus-menetelmiä, johtuen toimialalla vaikuttavista epävarmuustekijöistä ja nopeasti muuttuvasta liiketoimintaympäristöstä. Kohdeyritykset integroivat riskienhallinnan tyypillisesti johtamisjärjestelmään ja riskienhallinnan avulla tavoitellaan muun muassa asetettujen tavoitteiden saavuttamisen varmistamista.
Resumo:
Nous avons analysé l'angle naso-labial et les différents facteurs qui l'influencent, chez des patients de 9 ans ± 1,4. Nous avons obten u une valeur moyenne de 115,30 ± 10,8. L'inclinaison et la position de l'incisive supérieure et l'angle ANB constituent les facteurs osseux et dentaires qui ont la plus grande répercussion sur l'angle naso-labial. Le sexe et l'age n'ont pas eu d'influences statistiquement significatives sur les résultats. L'incompétence labiale s'est avérée etre la cause d'un angle plus aigu
Resumo:
Collection : Archives de la linguistique française ; 184
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli kuvata ja selittää oopperavierailuprosessia. Tarkoituksena oli lisäksi selvittää miten prosessia johdetaan, miten sitä pitäisi prosessissa keskeisesti toimivien toimijoiden mielestä johtaa ja minkälaisissa tilanteissa johtamista tarvitaan. Tutkielman kohteena oli Hedelandiin, Tanskaan tehty oopperavierailu. Tutkielma toteutettiin teoreettis-empiirisesti. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista toimintatutkimusta, jonka avulla on kuvattu ja analysoitu oopperavierailuprosessia ja sen johtamista. Empiiristä aineistoa on täydennetty haastattelemalla prosessin keskeisiä toimijoita. Tutkielma osoitti, että oopperavierailuprosessin onnistumisen kannalta tärkeitä tekijöitä löytyy sekä prosessista itsestään, että sen johtamisesta. Huolellinen ennakkosuunnittelu, prosessin rajapintojen tunnistaminen ja hyvä tiedonvälitys ovat kriittisiä tekijöitä prosessin onnistumisen kannalta. Prosessissa olevan osaamisen ja tiedon yhdistämistä sekä johtamista tarvitaan oopperavierailuprosessille ominaisessa luovassa kaaoksessa.