Kiinteistönvälityspalvelun laatu asunnon myyjän näkökulmasta

Asuntokauppa herättää voimakkaita tunteita. Kiinteistönvälityspalveluita tuottavilla tahoilla on suuri vastuu palveluprosessissa, jossa tavallisen ihmisen suurin omaisuus vaihtaa omistajaa. Kiinteistönvälitysala on juridisesti säädeltyä ja se toimii kaksisuuntaisilla markkinoilla, jossa palvellaan erillään olevia asiakasryhmiä. Liiketoiminnan kannalta asunnon myyjän mielipide on tärkeä; laadukas palvelu johtaa suosituksiin, ja asiakkaat käyttävät hyväksi havaitsemaansa palvelua uudelleen. Kiinteistönvälitysala on voimakkaasti kilpailtu ja riittävä määrä toimeksiantoja on edellytys menestyksekkäälle toiminnalle. Tämän vuoksi kiinteistönvälitysalan toimijoiden tulisi olla kiinnostuneita siitä, mitä tekijöitä asunnon myyjät pitävät tärkeinä käyttäessään kiinteistönvälityspalvelua. Tässä tutkielmassa tunnistettiin suomalaisille asunnon myyjille tärkeitä kiinteistönvälityspalvelun laadun tekijöitä. Tutkielman empiiristä osuutta varten rakennettiin mittaristo, jonka avulla suoritettiin webropol-ohjelmalla tehty strukturoitu kysely. Harkinnanvaraisella otannalla kerätty 100 vastaajan aineisto analysoitiin pääkomponenttianalyysilla, jonka avulla tunnistettiin laadun tekijöitä. Vastaajien preferenssejä tunnistettujen tekijöiden suhteen mitattiin tilastollisin menetelmin. Tämä tutkielma on luonteeltaan eksploratiivinen, jossa kvalitatiivisella tarkastelulla pyrittiin syventämään kvantitatiivisessa mittauksessa saatuja tuloksia. Tutkielma ei pyri yleistettävyyteen vaan tuo esiin sen, mikä voisi toistua tutkittaessa ilmiötä yleisemmällä tasolla. Tutkimuksessa tunnistettiin kahdeksan tekijää. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna välittäjien koulutus havaittiin uutena laadun tekijänä. Lopputulosta pidettiin tärkeimpänä ja aineellisuutta vähiten tärkeimpänä tekijänä; tulokset vahvistivat aikaisemmissa tutkimuksissa esiin tulleita tuloksia. Miesten ja naisten preferenssejä vertailtaessa havaittiin naisten pitävän monia kiinteistönvälityspalvelun laadun tekijöitä tärkeämpinä kuin miehet.

Kohti kevyempää jalanjälkeä : erikoisjoukkojen roolin muutos osana Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa

Globaalisti heikentyvä taloustilanne ja siitä johtuvat budjettileikkaukset, vuosia kestäneet operaatiot ulkomailla sekä jatkuvasti muuttuva turvallisuustilanne erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ovat muuttamassa Yhdysvaltojen lähestymistapaa sotilaallisessa kriisinhal-linnassa kohti kevyemmän jalanjäljen operaatioita (light footprint approach), joissa kooltaan entistä pienemmillä mutta monipuolisemmilla joukoilla pyritään yhtä tehokkaaseen vaikutuk-seen kuin aiemmin käytetyillä suuremmilla joukkokokoonpanoilla. Tämän tutkimuksen tar-koituksena on selvittää erikoisjoukkojen rooleja osana Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa sekä kevyen jalanjäljen operaatioita. Tutkimuksessa selvitetään kevyen jalanjäljen operaatioiden taustaa Yhdysvaltojen muuttuvan ulkopolitiikan työkaluina sekä erikoisjoukkojen käytön roolia sotilaallisen kriisinhallinnan viitekehyksessä. Tutkimuksessa on käytetty asiakirjojen, raporttien ja tutkimusten vertailevaa ja laadullista si-sällönanalyysiä, jonka avulla pyritään muodostamaan tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus, sekä kytkee tulokset ilmiön laajempaan kontekstiin ja aihetta koskeviin muihin tutkimustu-loksiin. Aineistona tässä tutkimuksessa ovat primaarilähteenä Yhdysvaltain hallinnon viralli-set asiakirjat ja sekundaarilähteenä asiaa käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Yhdysvaltain stra-tegiaa käsitellään tutkimuksessa julkisten dokumenttien ja asiakirjojen pohjalta sekä tarkaste-lemalla tapaa, jolla strategia on tuotu julkisuuteen. Asevoimien käytöllä Yhdysvallat pyrkii laajentamaan vaikutuspiiriään erityisesti yhteistyön, koulutusohjelmien ja monikansallisten harjoitusten kautta. Yksi tärkeimmistä työkaluista yh-teistyön toteuttamiseksi ovat erikoisjoukot. Yleisesti asevoimien käytössä pyritään minimaa-liseen jalanjälkeen, ja erikoisjoukot nähdään operaatioiden ensisijaisena toteuttajana. Laadul-la pyritään korvaamaan aiemmin painotettua määrää. Erikoisjoukkojen varsinainen tehtäväkenttä tai perustehtävät eivät ole merkittävästi muuttu-neet, vaan niiden strateginen merkitys osana proaktiivista ulkopolitiikkaa on saanut enemmän painoarvoa. Aiempaa monitasoisempi ja verkottunut turvallisuusympäristö vaatii entistä in-novatiivisempia ja monipuolisempia vaihtoehtoja asevoimien käyttöön.

Pohjois-Korean ydinaseohjelma uhkana Kiinan suurvalta-asemalle Korean niemimaalla

Kiina on voimakkaasti kasvava suurvalta, mikä uhkaa maailman voimakkainta suurvaltaa Yhdysvaltoja. Pohjois-Korea on keskeinen valtio Korean niemimaalla, jonka ydinaseohjel-man muodostamaan ongelmaan kulminoituvat sekä Kiinan että Yhdysvaltojen intressit. Ydinaseohjelma ei itsessään ole varsinainen uhka Kiinalle, vaan niitä ovat ydinaseohjelman aiheuttamat seuraukset, jotka näkyvät muun muassa Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean välisen sotilasliiton varautumisessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka Pohjois-Korean ydinaseohjelma uhkaa Kiinan suurvalta-asemaa Korean niemimaalla. Hegemoninen realismi on tutkimuksen teoreettinen näkökulma. Tiivistetysti hegemoninen realismi kuvaa maailmanpolitiikkaa suurvaltojen valtapyrkimyksien kautta. Tämä tutkimuk-sen tarkastelee aihetta Kiinan suurvalta-aseman näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus. Lähdeaineistoa analysoidaan sisällönanalyysillä tutkimuksen teoreetti-sesta näkökulmasta. Tutkimuksen primäärilähteet ovat Yhdysvaltojen hallituksen ja Yhdys-valtalaisen strategian tutkimuslaitoksen tuottamia. Tutkimuksen pääluvut käsittelevät Pohjois-Korean ydinaseohjelmaa, Kiinan suurvalta-asemaa Korean niemimaalla sekä Pohjois-Korean ydinaseohjelman muodostamia uhkateki-jöitä Kiinalle. Pohjois-Korea säilyttää Kimin perhedynastian ja parantaa ulkopoliittista ase-maansa ydinaseohjelmansa avulla. Pohjois-Korean nostamat jännitteet vaikeuttavat Kiinan, Etelä-Korean sekä Yhdysvaltojen välistä yhteistyötä. Kiinan suurvalta-asema Korean niemi-maalla riippuu pääasiassa Pohjois-Koreasta ja Yhdysvalloista. Kiinan hegemoniastrategian pohjana on Pohjois-Korean tukeminen. Vakaampi Pohjois-Korea vahvistaisi Kiinan suurval-ta-asemaa Korean niemimaalla. Pohjois-Korean ydinaseohjelman jatkuminen ja epävakaa toiminta uhkaavat Kiinan suurvalta-asemaa erityisesti Yhdysvaltojen toimesta. Yhdysvalloil-la on voimakkaat intressit saada Pohjois-Korea luopumaan ydinaseohjelmastaan. Pohjois-Korean kokema uhka Yhdysvaltojen asevoimista ja Kiinan tuen muuttumisesta, voivat saada Pohjois-Korean aiheuttamaan konfliktin. Pohjois-Korean luottamus ydinaseohjelmaansa kasvaa Kiinan ja Yhdysvaltojen valtakamp-pailun voimistuessa, mikä lisää jännitteitä Korean niemimaalla. Hegemonisen realismin nä-kökulmasta Pohjois-Korean lisääntyvä epävakaus johtaa Yhdysvaltojen valta-aseman vahvis-tumiseen Korean niemimaalla. Pohjois-Korean ydinaseohjelman uhka Kiinan suurvalta-asemalle kasvaa, koska ydinaseohjelma lisää konfliktin riskiä ja hankaloittaa Kiinan kansain-välistä suurvalta-asemaa Pohjois-Korean tukijana. Konflikti Korean niemimaalla voi johtaa sotaan Pohjois-Korean ja sotilasliiton välillä, mikä heikentäisi Kiinan suurvalta-asemaa ja vahvistaisi Yhdysvaltojen johtoasemaa Kiinan suhteen.

Sähkömagneettisen spektrin, lämpökameratiedustelun ja laser maalinosoituksen tuottama maauhka hälytyspaikka-alueelle

Tämä tutkimus käsittelee sähkömagneettista spektriä ja sen tuottamaa uhkaa lentotukikohdan hälytyspaikka-alue ympäristölle. Sähkömagneettinen spektri on käsitteenä ja uhkan tuottajana laaja käsite, joten tutkimuksessa keskitytään käsittelemään sähkömagneettista spektriä yleisesti uhkan tuottajana, sekä käsitellään sen kahta eri sovellutusta lasermaalinosoitusta ja lämpökameraa uhkan tuottajina tarkemmin. Lähtökohtana työlle on luoda lukijalle kuvasähkömagneettisen spektrin uhkien laajuudesta, tutkimalla itse spektrin ominaisuuksia ja käsittelemällä sen eri sovellutuksia, joihin kuuluu esimerkiksi elektroninen sodankäynti kokonaisuudessaan. Keskeisenä menetelmää tutkimuksessa on laadullinen kirjallisuustutkimus, hyödyntäen kirjallisuuslähteitä sekä sotilas- että siviililähteistä. Lähteet on pyritty valitsemaan siten, että niiden avulla voidaan muodostaa kokonaisvaltainen kuva itse sähkömagneettisesta spektristä, sen ominaisuuksista, laserin muodostamisen periaatteista, lämpökameran toiminnasta ja liittää nämä asiat hälytyspaikka-alueen uhkakuvaan. Yhteenvetona tutkimus on keskittynyt tuloksien valossa luomaan kuvan, kuinka laaja sähkömagneettisen spektrin tuottama uhka on, käsittäen itse spektrin laajuuden ja sovellutusten laajuuden tuottaman uhkakuvan, sekä tarkentaa miten lämpökamera toimii teknisesti tiedustelun välineenä. Lisäksi laser maalinosoitusta käsittelevä osio avaa lukijalle, miten lasersäteen muodostaminen tapahtuu, ja kuinka jopa 4-10km kantamaltaan olevalla lasersäteellä voi valaista maaleja kaukaakin. Johtopäätöksissä summataan yhteen uhkan laajuus, sekä perustellaan miten ja miksi sähkömagneettisen spektrin uhkilta voi suojautua. Spektrin tuottama uhkakuva on sen verran laaja ja kattava, että siltä täysin suojautuminen on mahdotonta, vaan uhkaa on pyrittävä minimoimaan.

Palvelunestohyökkäyksiltä suojautuminen ja niiden torjuminen

Kybersodankäynnin merkitys on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja yhtenä kyberso-dankäynnin välineenä voidaan käyttää palvelunestohyökkäyksiä. Tässä tutkimuksessa selvi-tän millä menetelmillä palvelunestohyökkäyksiltä voidaan suojautua ja miten niitä voidaan torjua. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: Millä menetelmillä voidaan suojautua palvelunes-tohyökkäyksien vaikutukselta? ja alakysymyksiä ovat: Mikä on palvelunestohyökkäys ja mi-ten se toimii? Mitä erilaisia palvelunestohyökkäyksiä on olemassa? Miten eri palvelunesto-hyökkäykset vaikuttavat? Miten palvelunestohyökkäys havaitaan? Tutkielman lähteinä on käytetty pääasiassa aihealuetta käsitteleviä ja sitä sivuuttavia tutkimuksia. Palvelunestohyökkäyksellä (Denial of Service, DoS) tarkoitetaan Internet-palveluun tai muu-hun tietotekniseen palveluun oikeutettujen käyttäjien palvelun käyttämisen estämistä tai huomattavaa hidastamista kuormittamalla joko tietoliikennettä tai itse kohdejärjestelmää. Palvelunestohyökkäykset ovat keskeytyshyökkäyksiä, joilla toisin kuin muilla kyberhyökkä-yksillä ei yleensä pyritä varastamaan tietoa tai asentamaan haittaohjelmia, vaan pelkästään es-tämään palvelun tai järjestelmän käyttö siihen oikeutetuilta käyttäjiltä. Tutkielman tuloksista selviää, että palvelunestohyökkäyksiä vastaan taisteleminen voidaan jakaa kolmeen osaan: hyökkäysten estämiseen, niiden havaitsemiseen sekä hyökkäyksen tor-jumiseen. Tärkeintä palvelunestohyökkäysten välttämisessä on niiden ennaltaehkäisy. Hyväk-si havaittu yleinen tapa ennaltaehkäistä hyökkäyksiä ja parantaa tietoturvallisuutta on pitää tietoverkko yksinkertaisena, hyvin organisoituna ja hyvin ylläpidettynä sekä päivitettynä. Jo-kaiseen eri palvelunestohyökkäystyyppiin löytyy kyllä suojautumis- ja torjuntakeinot, mutta niiden tehokkuutta hyökkäyksen pysähtymiselle ei voida taata. Vaikeimpia palvelunesto-hyökkäyksiä suojautumisen ja torjumisen suhteen ovat hajautetut palvelunestohyökkäykset, koska niitä ei voida suodattaa IP-osoitteen perusteella.

Liikuntakoulutus Suomen Puolustusvoimissa ja Yhdysvaltain armeijassa peruskoulutuskaudella

Tässä kandidaatintutkielmassa olen tutkinut Suomen Puolustusvoimien ja Yhdysvaltain armeijan peruskoulutuskauden liikuntakoulutusta. Liikuntakoulutuksella kehitetään sotilaiden fyysistä toimintakykyä, joka tarkoittaa sotilaan kykyä selvitä taistelukentän haasteita fyysisesti. Fyysisen toimintakyvyn osa-alueita ovat muun muassa kestävyys, voima ja nopeus. Suomen Puolustusvoimat mainostaa itseään Suomen suurimpana kuntokouluna ja Yhdysvaltain armeija on aktiivisesti sodissa ja konflikteissa toimiva organisaatio, joka tuottaa vakavasta ylipainoisuusongelmasta kärsivästä kansasta toimintakykyisiä sotilaita. Omilla liikuntakoulutusohjelmillaan asevoimat pyrkivät suurin piirtein samaan tavoitteeseen. Tutkimuksessa vertaillaan koulutusohjelmien heikkouksia ja vahvuuksia ja pohditaan, voisiko harjoitteita omaksua keskenään. Tutkielma on katsaus molempien asevoimien ohjeisiin ja oppaisiin sekä koulutusohjelmista tehtyihin muihin tutkimuksiin. Lisäksi molempien maiden tapoja ja metodeja analysoidaan käyttäen hyväksi urheiluvalmennukseen ja liikuntaan liittyviä teoksia. Suomen Puolustusvoimien liikuntakoulutuksen tavoite peruskoulutuskaudella on kehittää alokkaiden fyysinen toimintakyky (peruskestävyys, kestovoima) kestämään erikoiskoulutuskauden vaatimuksia. Lajikirjo on melko laaja sauvakävelystä, hiihdosta, suunnistuksesta joukkuepeleihin ja kuntopiireihin. Tarkoituksena on myös virkistää, rentouttaa ja kannustaa liikunnan harrastamiseen vapaa-ajalla. Yhdysvaltain armeijan liikuntakoulutusohjelma kulkee nimellä Army Physical Readiness Training. Basic Combat Trainingin kymmenelle viikolle on tarkka ohjelma harjoitteineen ja toistomäärineen. Yhdysvaltain armeijan liikuntakoulutus koostuu kestävyys-, voima-, liikkuvuus- ja erikoiskuntoharjoituksista, joihin on annettu tarkat ohjeet. Harjoitteet ovat tarkasti sulkeismuodossa toteutettavia ja valvottuja. Molemmat koulutusohjelmat keskittyvät kestovoiman ja peruskestävyyden kehittämiseen, Yhteistä on, pyrkimys tehokkaaseen harjoitukseen pienillä resursseilla Toisaalta Yhdysvaltojen koulutusohjelman kestävyysharjoitteet voivat olla liian rajuja ja korkeasykkeisiä huonokuntoisimmille alokkaille. Lisäksi haittapuolena molemmissa koulutusohjelmissa on, että ne eivät välttämättä ole tarpeeksi haastavia kovakuntoisimmille alokkaille. Molempien maiden koulutusohjelmat soveltuvat omiin konteksteihinsa. Yhdysvallat voisi omaksua peruskestävyysharjoitteita Suomesta ja Suomi joitakin kuntopiirejä Yhdysvalloista. Molempien maiden koulutusohjelmiin olisi hyvä lisä toiminnallinen harjoittelu, joka on tämän päivän harjoittelun muoti-ilmiö.

Sopimussotilaiden valmiudet kouluttajana peruskoulutuskaudella

Valtioneuvosto laati vuonna 1997 puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, jossa mai-nittiin ensimmäisen kerran määräaikaiset sotilasvirat. Selonteko toi tällöin esille sen, että tär-keimpiin operatiivisiin joukkoihin palkattaisiin henkilöitä vuoden mittaiseen palvelussuhtee-seen. Kyseisiä henkilöitä kutsutaan sopimussotilaiksi. Vuodesta 1999 sopimussotilaita on toiminut kouluttajan tehtävissä. Työn alkuvaiheessa sopimussotilaita ei jatkokouluteta kou-luttajan tehtävää varten, vaan he aloittavat kouluttajan tehtävänsä täysin varusmiesjohtaja- ja kouluttajakoulutuksen pohjalta. Tutkielman tarkoituksena on tutkia varusmiesjohtajille annet-tavaa kouluttajakoulutusta. Päätutkimuskysymys oli, mikä on tuoreiden sopimussotilaiden valmius toimia kouluttajan tehtävässä? Alakysymykset olivat, onko johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteet mahdol-lista saavuttaa, sekä oliko AUK tai RUK -koulutustaustalla merkitystä valmiuksiin? Tutkimuksessa käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää. Valmista aineistoa täydennettiin lomakehaastattelulla, joka toteutettiin 98. sekä 99. kadettikurssien kadeteille, jotka ovat toi-mineet sopimussotilaana heti varusmiespalveluksen jälkeen. Lomakehaastattelu toteutettiin syksyllä 2013. Tutkimuksen mukaan johtaja- ja kouluttajakoulutus eivät välttämättä anna sopimussotilaalle Kouluttajan oppaan mukaisia valmiuksia toimia kouluttajana perusyksikössä. Suurin ongelma on johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteissa, jotka ovat suurimmaksi osaksi osaa – tasol-la. Kouluttajan oppaan mukaan kouluttajan tulisi hallita oman puolustushaaran ja aselajin asiat. Oppaan mukaan kouluttajan tulee myös hallita P-kauden sisältö. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteet ovat mahdollisia saavuttaa, mutta riittääkö tavoit-teiden taso sopimussotilaan tehtävää ajatellen? Aliupseeri- ja reserviupseerikurssin käyneet sopimussotilaat eivät eroa juurikaan valmiuksissaan toimia joukkueen kouluttajana peruskou-lutuskaudella. Suurin vaikuttava tekijä varusmiesjohtajan kouluttajana kehittymisessä on tä-män kouluttaja. Halonen, Pulkka, Kärkkäinen & Saarelainen (2007, 10, 34) tuo esille, että vuorovaikutus kouluttajan ja koulutettavan välillä vaikuttaa sekä oppimismotivaatioon että oppimiseen.

Riskivastuullisuus turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa. Oppilaiden vastuullisuus, turvallisuustaju ja tuottamistoiminnan riskiraja peruskoulun käsityön opetuksessa

Riskit ja riskittömyys uhkaavat yksilöitä, käsityötä ja yhteiskuntaa. Käsityökasvatukselleon haaste toimia kulttuurissa, joka tavoittelee täyttä riskittömyyttä. Käsityössä kasvatetaan kekseliäisyyteen ja varautumaan sen aiheuttaman riskin kohtaamiseen sekä ottamaan siitä vastuuta. Tämän tutkimuksen tehtävänä on riskivastuullisuuden mallin rakentamiseksi selvittää, kuinka oppilaiden vastuullisuus selittää riskirajaa käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa. Välinearvojen saavuttamiseksi on siedettävä välineriskiä, joka ei ylitä turvallisuuskulttuurin riskirajaa. Välinearvot ovat välineiden laatua lisääviä ominaisuuksia, joilla pyritään peittämään välineriskejä. Siedettävän riskin rajan ratkaisemiseen tarvitaan tietoa käsityön tuottamisesta ja todellisuutta havainnoivien tiedonalojen tietoa. Viime kädessä ratkaisu tehdään rakentavalla ajattelulla, johon kuuluu välinearvojen tavoittelua ohjaava käsityötaju ja välineriskeihin varautumista ohjaava turvallisuustaju. Käsityössä onnistuminen kannustaa kohti uusia haasteita ja epäonnistumisen riski asettuu mittasuhteisiinsa. Kekseliäässä käsityön kulttuurissa kokeillaan omia ja ympäröivän todellisuuden mahdollisuuksia ottamalla oivaltaen riskejä, jotka saavat aikaan rakentavan kokemuksen riskistä. Käsityö on riskioivallusten oppiaine. Tutkimustehtävän toteuttamiseksi tässä tutkimuksessa rakennetaan uusi riskivastuullisuuden malli, jossa vastuullisuus selittää riskirajaa. Mallin vastaavuutta selvitetään valtakunnallisesti peruskoulun käsityön 6. ja 9. luokan käsityön opetuksessa (n = 393). Aineisto on analysoitu rakenneyhtälöanalyysein konfirmatorisella faktorianalyysilla ja polkumallinnuksella. Tutkimusaineisto ja riskivastuullisuuden malli vastaavat toisiaan. Vastuullisuuden selitysosuus turvallisuustajun ja käsityötajun ratkaisemasta riskirajasta on mallin mukaan 35 %. Oppilaat osoittivat tuntevansa oman tuottamisensa vaikutuksia ja vastuuta niistä. Vastuullisuus osoittautui tärkeäksi riskirajan selittäjäksi, joten käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuuri voi kohota uudelle tasolle riskivastuulliseksi. Käsityön turvallisuuskasvatus on kokonaisvaltaista turvallisuustajun kasvatusta. Riskivastuullisuus luo turvallisuuskulttuuriin yhteisen käsityksen siedettävän riskin rajasta. Oppilaiden mahdollisuuksia kekseliääseen tutkivaan tuottamiseen on vahvistettava eikä rajoitettava. Riskivastuullisessa käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa opettajan tehtävänä ei ole estää mitään tapahtumasta vaan saada mahdollisimman paljon tapahtumaan, sillä vastuullisuus kasvaa vastuuta ottamalla. Se on kasvatuksen – käsityökasvatuksen – keino turvallisuustyössä.

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstelyn kehittäminen ; Yhteenveto ja toimenpidesuositukset

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstelyn kehittämistyö sai alkunsa Sodankylän kunnan aloitteesta vuonna 2006. Aloitteen myötä silloinen Lapin ympäristökeskus käynnisti vesilain 8 luvun10 b §:ään perustuvan selvitystyön säännöstelystä aiheutuvien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Varsinainen selvitystyö tehtiin Lapin ELY-keskuksessa vuosien 2008–2013 aikana. Selvitystyössä keskityttiin käytännön toimenpiteisiin säännöstelyhaittojen lieventämiseksi. Selvitystyössä ei lähdetty hakemaan muutoksia voimassa oleviin lupaehtoihin, vaan pyrittiin vähentämään säännöstelyn haitallisia vaikutuksia yhteistyössä säännöstelijän, vaikutusalueen kuntien, asianomaisten viranomaisten sekä alueen asukkaiden kanssa. Tässä raportissa esitetään säännöstelystä aiheutuvien haittojen lieventämiseksi laaditut toimenpidesuunnitelmat, jotka ovat tiivistetysti: kalatalouden kehittäminen, säännöstelykäytäntöjen kehittäminen, monikäyttörakenteiden kehittäminen, Luirojoki, tiedotus ja viestintä. Esitettyjen toimenpidesuositusten toteuttamisella saadaan parannettua tekojärvien säännöstelyä siten, että se taloudellisilta, ekologisilta ja sosiaalisilta vaikutuksiltaan vastaa paremmin yhteiskunnan nykyisiä tarpeita ja odotuksia.

Yritysosto-ohjelmien kyvykkyydet ja niiden kehittäminen: Field-tutkimus

Yritysten tavassa suorittaa yritysostoja on havaittu selkeä muutos. Useassa yritysostoja koskevassa tutkimuksessa on havaittu, että yrityksillä on tapana suorittaa useita peräkkäisiä tai jopa rinnakkaisia yritysostoja, jotka tukevat yrityksen pitkän aikavälin kasvustrategiaa. Tätä ilmiötä kutsutaan yritysosto-ohjelmaksi. Yritysosto-ohjelma on yksittäisten yritysostojen sarja, jonka avulla ohjelmaa toteuttava yritys pyrkii saavuttamaan tietyn liiketoimintapäämäärän tai halutun markkina-aseman. Yritysosto-ohjelmia koskevissa tutkimuksissa on viime aikoina siirrytty tutkimaan syitä, jotka aiheuttavat eroja yritysten toteuttamien yritysostojen suorituskyvyssä. Yhtenä potentiaalisena selityksenä tälle ilmiölle on nostettu erot yritysten yritysosto-ohjelmakyvykkyyksissä. Yritysostoohjelmakyvykkyyksiksi luetaan kaikki yrityksen tiedot, taidot, järjestelmät, menettelytavat ja muu yrityksen osaaminen, jotka tehostavat yrityksen osto-ohjelmien toteuttamista. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat olennaisimmat yritysosto-ohjelmakyvykkyydet ja miten näitä kyvykkyyksiä kehitetään. Tutkimusongelman ratkaisemiseksi aiheen teoreettisen tarkastelun lisäksi toteutettiin field-tutkimus viidessä lukuisia yritysostoja toteuttaneessa yrityksessä. Teoreettisessa tarkastelussa pyrittiin ensin kuvaamaan osto-ohjelmailmiötä ja aikaisemmissa tutkimuksissa havaittuja osto-ohjelmakyvykkyyksiä. Kyvykkyyksien kehittymisen teoreettisen tarkastelun pohjana hyödynnettiin aikaisempaa kirjallisuutta dynaamisista kyvykkyyksistä ja niiden kehityksestä sekä kirjallisuutta ja aikaisempia tutkimuksia organisatorisesta oppimisesta ja sen vaikutuksesta dynaamisten kyvykkyyksien kehitykseen. Sekä tutkimuksessa esitetty teoria että empiirinen aineisto osoittivat, että on olemassa yritysostoohjelmakyvykkyyksiä, jotka osaltaan selittävät yritysostojen suorituskyvyn eroja eri yritysostajien välillä. Olennaisimpina osto-ohjelmakyvykkyyksinä tutkielmassa nousivat esiin: (1) kyky luoda toimiva yritysostostrategia ja valita menestyvä markkina-alue, (2) kyky valita yritysostoohjelmastrategiaa tukevia ja yritykseen sopivia ostokohteita, (3) kyky strukturoida yritysostoprosessi, (4) kyky hallita integraatioprosesseja, sekä (5) kyky soveltaa yritysostokokemuksia. Haastateltavissa yrityksissä oli kyvykkyyksien kehittämisessä selkeästi havaittavissa yksisilmukkainen ja kaksisilmukkainen oppiminen, joka tuki Vossin (2008) kehittämää viitekehystä osto-ohjelmakyvykkyyksien kehittymissyklistä. Teoreettisten ja empiiristen havaintojen perusteella tutkielmassa hahmoteltiin organisatorisen oppimisen ja kyvykkyyksien kehittymisen suhdetta visualisoiva yritysosto-ohjelmakyvykkyyksien kehittämisen viitekehys.

Brändin johtaminen yritysten välisillä markkinoilla : Case KONE ja Stora Enso.

Brändin rooli B-to-B-markkinoilla on suhteellisen uusi aihe. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida brändien johtamista B-to-B-markkinoilla kahden case-yrityksen kautta. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena case-tutkimuksena, sillä siinä haluttiin saada laaja kuva yritysten brändäyskäytännöistä ja siten saada uutta tietoa aiheesta. Tutkimuksessa muodostettiin yleisten brändijohtamismallien pohjalta B-to-B-markkinoille sopiva brändijohtamismalli. Tämä malli koostuu seuraavista osa-alueista: strategisuus, yhtenäisyys, sisäinen brändäys, fokus asiakasryhmiin ja kilpailija-analyysi. Mallin sisällölle haettiin tukea alan asiantuntijoilta. Case-haastattelut perustuivat tutkimuksessa muodostettuun brändijohtamismalliin. Brändillä on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan merkitystä yritysten välisillä markkinoilla esimerkiksi ostopäätöksessä. B-to-C-markkinoiden lisäksi myös B-to-B-markkinoilla brändiin voi liittää emotionaalisia arvoja. Tässä tutkimuksessa asiantuntijahaastatteluista kävi vahvasti ilmi, että brändijohtaminen on tärkeä osa ison yrityksen johtamista B-to-B-markkinoilla. Huomionarvoista on kuitenkin se, että brändillä ei pysty korvaamaan teknisiä asioita, vaan brändi rakentuu itse tuotteen tai palvelun päälle. Tutkimuksen case-yrityksiksi valittiin KONE ja Stora Enso, sillä molemmat ovat suuria teollisia brändejä, joilla oletettiin olevan strategista brändijohtamista. Molemmat case-yritykset panostavat strategiseen brändijohtamiseen. KONEen brändityö on ollut pitkäjänteisempää, kun taas Stora Enso on viime vuosina käynyt läpi brändiuudistusta. Case-yrityksien brändistrategiat eroavat toisistaan jonkin verran, mikä toi mielenkiintoista vertailua tutkimukseen. Keskeinen tutkimuksen johtopäätös on, että brändijohtaminen on tärkeää myös B-to-B-markkinoilla. Brändiä tulee rakentaa ja johtaa strategisena voimavarana. On otettava kuitenkin huomioon, että brändijohtaminen osana yrityksen toimintaa ei välttämättä ole esimerkiksi pienemmissä yrityksissä samanlaista tai samalla tavoin olennaista kuin nyt tutkituissa suurissa B-to-B-yrityksissä. Kokonaisvaltainen brändijohtaminen ei ole B-to-B-markkinoilla välttämättä vielä itsestäänselvyys. Moni suurempi yritys onkin vasta viime vuosina alkanut systemaattisesti kehittää ja johtaa brändiään. Aihealue tarjoaa runsaasti lisätutkimuksen aiheita. Esimerkiksi pk-yritysten brändäyskäytäntöjen tutkiminen ja laajemmat vertailevat tutkimukset erityyppisten B-to-B-yritysten brändijohtamiskäytännöistä olisivat tarpeen, jotta saataisiin lisää tietoa ilmiön laajuudesta B-to-B-markkinoilla.

”Kaikki, kaikki on meille objektia. Jos jäsentäisimme uudelleen.” Nykyrunouden puhujat 2000-luvun ympäristökeskustelussa

2000-lukua on kuvailtu ympäristön vuosituhanneksi ja ekokriittiseksi kaudeksi. Kasvava kiinnostus ympäristöasioihin näkyy monilla tavoin myös suomalaisessa nykyrunoudessa. Tutkimuksessani tarkastelen, mikä tekee nykyrunoudesta ympäristötietoisen ja miten nykyrunous osallistuu ympäristökeskusteluun 2000-luvulla. Näkemykseni mukaan runon ympäristötietoisuus liittyy olennaisesti runon puhujaan ja puhetilanteeseen. Tämän vuoksi keskityn analyysissani erityisesti runon puhujan ilmaisutapojen tarkasteluun. Tutkimusaineistonani on joukko runoja sellaisista teoksista, jotka kirjoittaneet runoilijat ovat debytoineet 2000-luvulla tai joiden tuotanto on pääosin julkaistu 2000-luvun aikana. Tutkimusmetodinani toimii yksityiskohtainen tekstianalyysi. Koska olen kiinnostunut runojen luontoon viittaavista ilmauksista ja ympäristöaiheista, tutkimukseni tärkein viitekehys on ekokriittinen teoria. Ekokritiikki keskittyy kirjallisuuden ympäristöllisiin merkityksiin ja tarkastelee sitä, miten annetut merkitykset vaikuttavat siihen, kuinka kohtelemme luontoa. Monissa aineistoni runoissa kysymykset runon puhujasta ja tämän ulospäinsuuntautumisesta sekä eri toimijoiden suhteista nousevat keskeisiksi ekokriittisen tulkinnan kannalta. Puhetilanteiden analysoinninapuna käytän draamallisen monologin käsitettä. Tutkimuksessani etsin keinoja tulkita nykyrunouden luontoon ja ympäristöön viittaavia ilmaisuja sellaisenaan, konkreettisesti materiaaliseen todellisuuteemme viittaavana. Pohtiessani sitä, miten nykyrunous kommentoi ympäristöstä käytävää keskustelua, hyödynnän George Myersonin ja Yvonne Rydinin ajatusta ympäristösanoista, jotka nimeävät ympäristökeskustelun kannalta keskeisiä asioita tai aiheita. Analyysini osoittaa, että nykyrunouden osallistuminen ympäristökeskusteluun on ennen kaikkea vastakohtaisuuksien purkamista ja yllättävien rinnastusten tuomaa ajatusten avartamista. Nykyrunoudessa kommentoidaan niin ihmisen luontosuhdetta kuin tehdään näkyväksi luonnon ja kulttuurin välisten rajanvetojen teennäisyyttä. Aineistoni runot eivät saarnaa ekologisista teemoista vaan herättävät vastuuntunnon ja eettisesti haastavia kysymyksiä lukijassa. Niissä otetaan kantaa niin globalisaatioon, saastumiseen, ilmastonmuutokseen, eläinten oikeuksiin, luonnon virkistyskäyttöön kuin luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Tutkimukseni osoittaa, että nykyrunotta voidaan pitää elinvoimaisena ja vakuuttavana keskusteluympäristönä myös sellaisille yhteiskunnalliselle kysymyksille kuin ympäristöasiat.

Teollinen symbioosi - kansallisen ohjelman toteuttaminen Suomessa Britanniaan verrattuna

This master thesis examines the possibility of implementing a national industrial symbiosis programme in Finland. Industrial symbiosis is a close cooperation between companies in which the actors make use of each other's wastes and by-products as raw materials for pro-cesses. Symbiosis programme aims to promote industrial symbiosis by identifying possible synergies. In the United Kingdom (UK), a national level programme NISP (National Industri-al Symbiosis Programme) has been successfully implemented. This thesis studies whether it would be possible to implement a similar program in Finland. The implementation of the pro-gram in Finland is evaluated by analyzing and comparing Finnish and British business envi-ronments using PESTEL and diamond models. The goal is to identify factors that promote or hinder the implementation of the programme in Finland. Based on this study, it can be said that implementing the programme in Finland is possible. The programme can be carried out in almost the same principles as in the UK, but some char-acteristics of the Finnish business environment, such as the high level of technological know-how, should especially be taken as an advantage. On the other hand, there are features, such as low level domestic demand, which may prevent the implementation of the program unless they are given special attention.

Apua Kekkoselle vai kansainvälisen politiikan sivutuote? Noottikriisin suomalainen kuva

Tutkimus käsittelee noottikriisin suomalaista kuvaa. Noottikriisi on saanut nimensä Neuvostoliiton Suomelle 30.10.1961 antamasta nootista, jonka mukaan Länsi-Saksan aseellinen varustautuminen aiheutti sellaisen sotilaallisen uhkan, että vuoden 1948 yya-sopimuksen mukaiset sotilaalliset konsultaatiot olivat perusteltuja. Presidentti Urho Kekkonen ja pääministeri Nikita Hruštšov sopivat kuitenkin runsaan kolmen viikon kuluttua, ettei niitä pidetä. Noottikriisi on ollut hyvin kiistanalainen. Eniten on erimielisyyttä aiheuttanut nootin motiivi. Siksi tämän tutkimuksen pääaiheena ovat sen tulkinnat suomalaisten kirjoittamissa painetuissa teksteissä nootin jättämisen jälkeisestä päivästä vuoteen 2013. Erimielisyys johtuu pääasiassa käsityksestä, että noottia ei lähetetty Länsi-Saksan aiheuttaman uhkan takia vaan Kekkosen auttamiseksi vuoden 1962 presidentinvaaleissa. Tätä tulkintaa yksinään tai yhdistettynä yhteen tai useampaa muuhun tekijään on myös kannatettu eniten. Kekkonenkin ilmaisi päiväkirjassaan, että tarkoituksena oli hänen tukemisensa. Julkisuudessa hän ei kuitenkaan sanonut koskaan niin eksplisiittisesti. Erityinen piirre ovat vaihtelut huomattavan monen akateemisenkin kirjoittajan tulkinnoissa. Sama koskee sanomalehtiä. Monet nimesivät jälkeenpäin nootin tarkoitukseksi Kekkosen auttamisen, vaikka olivat aluksi kirjoittaneet jotain muuta. Ilmiö paljastaa että sanomalehdet harjoittivat heti nootin saapumisen jälkeen itsesensuuria.